Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia olla kateellinen ja katkera muille ihmisille?
22.06.2026 |
Minua on vaivannut lapsesta asti, että olen tosi kateellinen erinäisistä asioista.
Varsinkin raha-asiat aiheuttavat minussa paljonkin kateellisuutta ja katkeruutta, ja välillä tästä ilkeästä tunteesta on vaikea päästä yli ja ympäri. Asia voi jäädä niin sanotusti vellomaan päiviksi mieleeni, enkä pysty ajattelemaan muuta. Tunnen myös häpeä siitä, miksi voin olla kateellinen toiselle, jos hän on onnellinen. Tämä juontaa juurensa pääosin lapsuudestani ja kasvatuksesta.
Eilen sain selville, että eräs instagram-tili jota seuraan, on joskus voittanut äärettömän ison summan Eurojaskassa. Hän myös näyttää tämän kaikille avoimesti, että rahaa löytyy. Hän on myös laiha sekä kaunis ja elää juuri sellaista elämää, mistä itsekkin haaveilen.
Meni tästä jopa yöunet, ja koko päiväni on tänään myös mennyt pilalle, kun ärsyttää ja harmittaa niin paljon.
Onko kenelläkään muulla tälläista?
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Kateus on ihan normaali tunne. Katkeruus taas vahingoittaa pelkästään sinua itseäsi.
Katkeruus pitää validoida ennen kuin siitä voi päästää irti. Myöntää tapahtunut itselleen, vihata tekijöitä (raiskaajaa/ kiusaajaa/ juoppoa, joka ajoi ainoan lapsesi yli) ja todeta, että sulla oikeus olla surullinen ja vihainen siitä, mitä sulle on tehty tai mitä on tapahtunut ja eikä se ollut omaa syytäsi. Narsistien kanssa tätä vaihetta ei voi tehdä, koska syy on aina muissa kuin heissä, nämä kulkevat perässä ja pitävät huolen, että heidän kertomus tapahtumista uskotaan, eikä sinun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateutta on sekä hyvää että huonoa. Hyvä kateus saa ihmisen ponnistelemaan jotta pääsisi itse samaan suuntaan, ja hyvän kateuden hetkellä pystyy myös olemaan iloinen sen toisen puolesta.
Huono kateus aiheuttaa negatiivisia tunteita ja katkeruutta. Sellaisesta kannattaa yrittää opetella eroon.
Ei kateus liity välttämättä katkeruuteen. En ole kateellinen kiusaajilleni, huonoja ihmisiä olivat. Katkeruus on eri asia, aika moni varmaan eläisi mieluummin ilman ikäviä ja täysin turhia ja vaurioittavia kokemuksia kiusaamisesta tai seksuaalisesta väkivallasta, joihin kateelliset ihmiset sortuivat.
Niin, siis eivät tietysti ole sama asia. Sanoin, että negatiivinen kateus aiheuttaa katkeruutta.
Ei ole ollenkaan hyvä tai oikein olla kateellinen tai katkera. Raamattu puhuu katkeruudesta vakavasti: "Pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta eikä mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä ja monet sen vuoksi saastu." (Hepr. 12:15.) Meidän Taivaan Isä tietää, mikä meille on parhaaksi ja kertoo sen sanassaan, Raamatussa. Kun Jeesus asuu sydämessä, voi sanoa kateuden ja katkeruuden ajatuksille, että: "Olen Jumalan lapsi ja nämä ajatukset eivät kuulu enää minulle."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateus on ihan normaali tunne. Katkeruus taas vahingoittaa pelkästään sinua itseäsi.
Katkeruus pitää validoida ennen kuin siitä voi päästää irti. Myöntää tapahtunut itselleen, vihata tekijöitä (raiskaajaa/ kiusaajaa/ juoppoa, joka ajoi ainoan lapsesi yli) ja todeta, että sulla oikeus olla surullinen ja vihainen siitä, mitä sulle on tehty tai mitä on tapahtunut ja eikä se ollut omaa syytäsi. Narsistien kanssa tätä vaihetta ei voi tehdä, koska syy on aina muissa kuin heissä, nämä kulkevat perässä ja pitävät huolen, että heidän kertomus tapahtumista uskotaan, eikä sinun.
Tämä oli erittäin hyvin sanottu. Tietenkin pitäisi muista välittämättä hyväksyä tapahtunut, koska itse kuitenkin tietää sen totuuden, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Jos lapsesta asti kaikki ympärillä hokee, ettei ole oikeutta olla surullinen tai vihainen, ja selittelee narsistin tekoja kuorossa, on toipuminen todella vaikeaa.
Mä sairastuin vuosia kestäneen väkivallan seurauksena traumaperäiseen sivupersoonahäiriöön, mutta olen kuulemma vain liian herkkä.
Tämä on aiheuttanut mulle katkeruutta ja vihan tunteita lähisukulaisiani kohtaan. Minua ei uskota, koska eihän se muita hakannut. Miten voi olla niin vaikea käsittää, että narsisti valitsee yleensä juurikin yhden kohteen, johon kohdistaa kaiken raivonsa.
Olen hitaalla matkalla hyväksymään myös sen tosiasian, etten tule koskaan saamaan sukulaisiani myöntämään sitä tosiasiaa, että väkivalta jättää jäljet.
Enhän mä enää edes tarvitse heidän hyväksyntäänsä mihinkään. Silloin lapsena olisin tarvinnut, ja siksi kai jumiuduinkin siihen ajatukseen ja katkeroiduin.
ihan normaalia suomalaista käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ainakin osittain mitä tarkoitat. Itsekin olen jossain määrin ihmisille kateellinen tai ainakin tunnen että minäkin haluisin olla kuin muut. Tämä on vaivannut itseäni lapsesta lähtien ja vaikeuttanut oman elämäni elämistä.
Toisin kuin aloittaja niin minulle kateuden syy ei ole melkein koskaan ollut raha tai se mitä joku toinen omistaa. Sen sijaan olen yksinkertaisesti vaan tuntenut suurta, välillä jopa ihan massiivista haikeutta siitä että en itse ole kuin ihailemani ihmiset ulkoisesti (siis sekä ulkonäöllisesti mutta myös eritoten yleiseltä olemukseltani). En ole ikinä tuntenut olevani riittävä sellaisena kuin olen vaan olen aina halunnut olla toisenlainen. Lisäksi olen toisinaan jäänyt näihin ihmisiin kiinni ja epätoivoisestikin välillä halunnut heiltä ystävyyttä. Vaikea selittää. Nämä elämäni aikana ihailemani ihmiset ovat olleet keskenään hyvin erilaisia eikä heitä ole yhdistänyt oikein mikään muu kuin se että ovat olleet minun mielessäni cooleja.
Olen nykyään kolmekymppinen ja tätä tapahtuu edelleen ja on tapahtunut ihan lapsesta asti. Nykyään kuitenkin pystyn itse paremmin ymmärtämään omaa ajatusmaailmaani ja antamaan itselleni ehkä hieman enemmän armoa sitä kautta että tiedostan että ongelma ei ole omassa ulkoisessa olemuksessani vaan pääni sisällä. Joudun kuitenkin usein muistutella että minä olen kuka minä olen enkä kukaan muu nyt enkä koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kateellinen ja katkera mutta minusta se on normaalia jos ei pysty elämään omanlaistaan elämää vaan joutuu jatkuvasti tinkimään ja luopumaan asioista kunnes jäljelle ei jää mitään.
T: Sairas ja työkyvytön köyhä
”Vaan joutuu jatkuvasti tinkimään ja luopumaan asioista kunnes jäljellä ei jää mitään”
-> suhteessa mihin? Mitä sellaista sinulla ei ole, mitä toisella on? Mistä olet jäänyt paitsi pl. työelämä?
Olen eri, mutta kyllähän työelämästä poisjäänti on valtavan suuri asia. Niin taloudellisesti kuin sosiaalisesti. Kun on työelämässä, kuuluu ns. tiettyyn piiriin. Työ mahdollistaa parhaimmillaan myös itsensä toteuttamisen ja kyllä raha vaan tuo elämään paljon turvaa ja mahdollisuuksia. Olen ollut itse enemmän tai vähemmän monta kymmentä vuotta osa-aikatyössä tai saikulla terveyden takia. Sain onneksi hoitoa ja pystyin opiskelemaan ja nyt teen työtä kohtuullisen hyvällä palkalla. Siksi ymmärrän tuota aiempaa vastaajaa todella hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulle, joka sairastuit sivupersoonaan: täällä samanlaisia kokemuksia. Vasta vuosien kuluttua sain tietää, millaista peliä oma äitini oli pitänyt selkäni takana. Sisareni oli komppaamassa juttuja ja minä onnellisen tietämätön. Tunsin vain, että jotain on pielessä. Koko menneisyys meni uusiksi ja itkin ja hajoilin vakavasti. Nyt olo on ok mutta arvet jäi. Tsemppiä sulle!
Kateus on ihan normaali tunne. Katkeruus taas vahingoittaa pelkästään sinua itseäsi.