Helsingissä kadonnut intialainen nuori miesopiskelija
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012091255.html
"Iltapäivällä maanantaina 4. toukokuuta opiskelija lähetti tekstiviestin äidilleen. Hän kysyi, saisiko käyttää tämän luottokortilta rahaa ystävien kanssa syömiseen.
Opiskelija oli käyttänyt Suomessa äitinsä pankkitiliin liitettyä luottokorttia. Hän oli vielä koti-Intiasta lähtiessään alaikäinen ja täytti kahdeksantoista maaliskuussa.
– Hän kiitti ja lupasi soittaa äidilleen vielä saman päivän iltana. Hän ei soittanut, Reddy kertoo.
Seuraavana päivänä siskonpoika ei enää vastannut puhelimeen. Reddyn mukaan luottokortin tilitapahtumia ja puhelimen sijaintisovelluksen lokitietoja yhdistelemällä siskonpojan liikkeistä muodostui kokonaiskuva.
Bussilippu Lahdessa, junalippu Lahden juna-asemalla, osto hampurilaispaikassa Helsingissä ja osto ruokakaupassa noin iltakahdeksalta.
Myöhemmin poliisi on julkaissut kaupan valvontakamerakuvan. Poliisin kuvasta ei selviä, milloin tai missä kaupassa kuva on otettu.
Viimeisenä sijaintina oli Saaristolaivastonkadun pääty Helsingin Kruunuvuorenrannassa noin kolme tuntia myöhemmin.
Sinne sijaintisovellus Find My iPhonen lokikirjaus siskonpojan puhelimen sijainnista näyttää noin iltayhdentoista aikaan 5. toukokuuta."
Kommentit (2779)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko sieltä valoteoksen reunalta pudota veteen, onko siinä jo syvää?
Se näyttää paikalta missä olisi kiva käydä ja jos on mennyt sitä katsomaan.
/ Uusi silta näyttää kyllä niin pelottavalta, ettei tulisi ikimaailmassa mieleen lähteä sitä kautta merta ylittämään, säässä kuin säässä, liukkaalla ja lumituiskussa, kovassa tuulessa tai leudossa kesäsäässä, ja Korkeasaareen. Tosi korkealla merenpinnasta/kin. Jos sitä lähtisi Lahdesta katsomaan, niin oikein ei voi ymmärtää, että miksi vasta illaksi. /
Kuulostaa siltä että oli sopinut tapaamisen jonkun kanssa sinne.
Mu rha infosta
Nuo kuulokkeet muuten löytyivät Kruunuparkki 5:n edestä. Se on siinä mielessä hieman outo sijainti että se on hieman poispäin Saaristolaivastonkadulta ja sillan ympäristöstä vaikka hyvin lähellä niitä onkin. Lähes suoraan Kruunuparkkia vastapäätä tien toisella puolella on muuten HOASin talo, itse olen pohdiskellut sitäkin että olisiko kuitenkin mahdollista että kadonnut olisi tullut jotain tuttaviaan tapaamaan

Eli ihan sieltä vierestä mistä oli viimeinen signaali, vähän laajasaloon päin.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että oli sopinut tapaamisen jonkun kanssa sinne.
Harva jaksaa ulkoilla 3 tuntia. Jotain muuta se siellä teki, ja joku syy sillä oli valehdella äidille.
Onko hopeakaivosten kuopat tutkittu?
Kolera altaassa suojatie-liikennemerkki painona. Et silleen

Ei viimeisestä signaalista ole puhuttu mitään, vain siitä milloin pikkuveli on nähnyt viimeisen paikan. Onko se sitten 1 : 1.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että oli sopinut tapaamisen jonkun kanssa sinne.
Harva jaksaa ulkoilla 3 tuntia. Jotain muuta se siellä teki, ja joku syy sillä oli valehdella äidille.
Lehtijuttujen mukaan oli myös käynyt mäkkärissä ja kävellyt kauppakeskuksessa ennen kuin meni Kruunuvuorenrannalle. Jos lähti Lahdesta klo 17, niin eihän kauaa ehtinyt määränpäässä edes olla ennen kuin katosi.
Vierailija kirjoitti:
Kolera altaassa suojatie-liikennemerkki painona. Et silleen
Onko varma tieto?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolera altaassa suojatie-liikennemerkki painona. Et silleen
Onko varma tieto?
Tarkoittako 20-vuotiasta Emil Nurmea, jo vuosia sitten (re: "Kolera"-altaassa). Ei taidettu silloin mistään painoista kertoa. Reppu olisi tietysti mahdollista pakata täyteen vaikka kiviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että oli sopinut tapaamisen jonkun kanssa sinne.
Harva jaksaa ulkoilla 3 tuntia. Jotain muuta se siellä teki, ja joku syy sillä oli valehdella äidille.
Lehtijuttujen mukaan oli myös käynyt mäkkärissä ja kävellyt kauppakeskuksessa ennen kuin meni Kruunuvuorenrannalle. Jos lähti Lahdesta klo 17, niin eihän kauaa ehtinyt määränpäässä edes olla ennen kuin katosi.
Jos on oleskellut kauppakeskuksessa (missä niistä?), niin sittenhän sieltä on valvontakamerakuvaa ja aikajanaa paljon tähän mennessä kerrottua enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Miksei kadonneita etsitä aina heti koirien kanssa? Osaavien koiraetsijöiden kanssa.
Koska ei ollut syytä olettaa, että olisi edes tapahtunut mitään. Alussahan tilanne oli pelkästään, että äiti ei saanut yhteyttä 18-vuotiaaseen opiskelijaan. Ei tuo yleensä mikään hälytystila vielä ole. 99,9% tapauksista nuori on vain rilluttelemassa jossain kertomatta vanhemmilleen, ja puhelimesta vaikka akku loppu tai puhelin mennyt rikki. Ei ollut mitään viitteitä pahemmasta ennen kuin hiljaisuus jatkui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että oli sopinut tapaamisen jonkun kanssa sinne.
Harva jaksaa ulkoilla 3 tuntia. Jotain muuta se siellä teki, ja joku syy sillä oli valehdella äidille.
Lehtijuttujen mukaan oli myös käynyt mäkkärissä ja kävellyt kauppakeskuksessa ennen kuin meni Kruunuvuorenrannalle. Jos lähti Lahdesta klo 17, niin eihän kauaa ehtinyt määränpäässä edes olla ennen kuin katosi.
Z-juna menee kerran tunnissa. Olettavasti lähtenyt siis 17:09 junalla, joka on noin 18:15 ollut päärautatieasemalla. Aika haipakkaan ollut liikenteessä. Jäljelle on jäänyt noin 1 tunti ja 45 minuuttia. Jos on käynyt syömässä ensin. Voisi olettaa siihen kuluneen vähintään puoli tuntia. Kruunuvuorenrantaankin on melkein 7 kilometriä matkaa. Toki vaihtoehtoja on. Mennyt ohi, onko kerrottu olleen liikenteessä vain jalan vai onko käyttänyt julkisia/pyöriä/skuutteja.
Mikä houkuttelisi opiskelijakämpälle? Huumetuttu vai kaunis tyttö?
Vierailija kirjoitti:
Mu rha infosta
Nuo kuulokkeet muuten löytyivät Kruunuparkki 5:n edestä. Se on siinä mielessä hieman outo sijainti että se on hieman poispäin Saaristolaivastonkadulta ja sillan ympäristöstä vaikka hyvin lähellä niitä onkin. Lähes suoraan Kruunuparkkia vastapäätä tien toisella puolella on muuten HOASin talo, itse olen pohdiskellut sitäkin että olisiko kuitenkin mahdollista että kadonnut olisi tullut jotain tuttaviaan tapaamaan
Kruunuparkki 5 Hybriditalo kun kuvia selaa siellä luonnonkalliota ym lukuisia paikkoja missä tuskin moni joka päivä käy. Tutkittu koirien kanssa ? Jos kuulokkeet löytyneet tuosta osoitteesta. Eikä sekään 100% että olisivat kadonneen omaisuutta mutta jokainen löytö hyvä huomioida .
Vierailija kirjoitti:
Mikä houkuttelisi opiskelijakämpälle? Huumetuttu vai kaunis tyttö?
Nettituttu, tai opiskelijatuttu?
Onko päätynyt jonkun autoon Kruunuparkin edustalla?
Jos lähti Lahdesta klo 17 junalla ja oli Kruunuvuorenrannan kaupassa klo 20?
Oliko menossa jonkun luo Kruunuvuorenrannassa, miksi muuten olisi siellä juuri sillä kadulla missä on viimenen sijainti?
Kuinka tarkka sijaintitieto on?
Milloin viimeksi puhui äitinsä kanssa puhelimessa, oliko se katoamisiltana, vai sitä edellisenä päivänä? Jossain uutisessa luki että äiti kertoi pojan sanoneen katoamisiltana että on leipomossa ja lähdössä juuri majapaikkaansa. Oliko siinä sekotettu päiviä?
Joissain uutisissa luki että lähti 4.5. Lahdesta ja oli vielä 5.5. Helsingissä. Osassa lukee että lähti vasta 5.5. Lahdesta. Todella sekavaa.