Helsingissä kadonnut intialainen nuori miesopiskelija
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012091255.html
"Iltapäivällä maanantaina 4. toukokuuta opiskelija lähetti tekstiviestin äidilleen. Hän kysyi, saisiko käyttää tämän luottokortilta rahaa ystävien kanssa syömiseen.
Opiskelija oli käyttänyt Suomessa äitinsä pankkitiliin liitettyä luottokorttia. Hän oli vielä koti-Intiasta lähtiessään alaikäinen ja täytti kahdeksantoista maaliskuussa.
– Hän kiitti ja lupasi soittaa äidilleen vielä saman päivän iltana. Hän ei soittanut, Reddy kertoo.
Seuraavana päivänä siskonpoika ei enää vastannut puhelimeen. Reddyn mukaan luottokortin tilitapahtumia ja puhelimen sijaintisovelluksen lokitietoja yhdistelemällä siskonpojan liikkeistä muodostui kokonaiskuva.
Bussilippu Lahdessa, junalippu Lahden juna-asemalla, osto hampurilaispaikassa Helsingissä ja osto ruokakaupassa noin iltakahdeksalta.
Myöhemmin poliisi on julkaissut kaupan valvontakamerakuvan. Poliisin kuvasta ei selviä, milloin tai missä kaupassa kuva on otettu.
Viimeisenä sijaintina oli Saaristolaivastonkadun pääty Helsingin Kruunuvuorenrannassa noin kolme tuntia myöhemmin.
Sinne sijaintisovellus Find My iPhonen lokikirjaus siskonpojan puhelimen sijainnista näyttää noin iltayhdentoista aikaan 5. toukokuuta."
Kommentit (2779)
Tsekatkaapa kuvahaulla Kruunuvuorensilta ja auringonlasku, siinä syy miksi tuonne piti mennä illalla. Tässä Hesarin artikkelissa näkyy myös kallioita, ihmisiä kallioilla ihmettelemässä tuota siltaa, kyllähän tuosta spotista hienoja kuvia saa.
Vaarallisen näköiset kalliot kyllä.
Mielestäni kiinnitetään liikaa huomiota siihen, että vanhempien viisumit Suomeen hylättiin. Siinä ei ole mitään erikoista. EU-kansalaisena moni ei ymmärrä kuinka vaikeaa on saada viisumia johonkin maahan jos olet tietynlaisista maista kotoisin ja syysi hakea viisumia olisi täysin perusteltu. Viisumihakemuksia hylätään jatkuvasti. Ja jos viisumihakemus olisikin hyväksytty niin moni joutuu rajatarkastuksessa vielä hyvin kattavaan ja pitkään kestävään kuulusteluun.
Moni myös ihmettelee, että mitä vanhemmat voisivat tehdä Suomessa. Kysyittekö samaa silloin kun Nelan vanhemmat halusivat tulla ja tulivatkin katoamisen jälkeen Suomeen. Epätietoisuus on pahinta ja olla vielä kaukana toisessa maassa. On varmasti halu tehdä jotakin, käydä tutkimassa paikkoja joissa kadonnut on viimeksi nähty yms.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuollaisia asioita tehdä millään logiigalla. Menihän se neelakin Nuuksioon. Antoi kuvan, että lähtee vähän toisiin maisemiin viettämään vapaa-aikaa. Aivan kuten tämä poika.
Nuuksio oli Nelalle tuttu paikka ja ehkä tärkeäkin. Moneydiippi oli aivan vieraassa paikassa.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni kiinnitetään liikaa huomiota siihen, että vanhempien viisumit Suomeen hylättiin. Siinä ei ole mitään erikoista. EU-kansalaisena moni ei ymmärrä kuinka vaikeaa on saada viisumia johonkin maahan jos olet tietynlaisista maista kotoisin ja syysi hakea viisumia olisi täysin perusteltu. Viisumihakemuksia hylätään jatkuvasti. Ja jos viisumihakemus olisikin hyväksytty niin moni joutuu rajatarkastuksessa vielä hyvin kattavaan ja pitkään kestävään kuulusteluun.
Moni myös ihmettelee, että mitä vanhemmat voisivat tehdä Suomessa. Kysyittekö samaa silloin kun Nelan vanhemmat halusivat tulla ja tulivatkin katoamisen jälkeen Suomeen. Epätietoisuus on pahinta ja olla vielä kaukana toisessa maassa. On varmasti halu tehdä jotakin, käydä tutkimassa paikkoja joissa kadonnut on viimeksi nähty yms.
Nela Utkina oli tsekkiläinen eli eurooppalainen. Ja aviossa.
Veikkaan että nörttipoika on vesistössä
Vapaa liikkuvuusei ole hyvä asia.
No, olisihan se kaikkien kannalta parempi juttu, jos tämä olisi jokin viisumihuijauksen yritys eikä pojalle oikeasti olisi tapahtunut mitään.
JOS kyseessä olisi tällainen huijaus, niin sehän olisi hyvin helppo toteuttaa, mikäli tällä perheellä sattuu olemaan vaikka sukulaisia pääkaupunkiseudulla. Piileskelee vain näiden hoivissa aikansa.
Espoossa näyttäisi olevan tyyppi, jolla on sama nimi kuin kadonneen pojan New Yorkissa (?) olevalla enolla. Tosin en tiedä onko todella yleinen nimi, enkä nähnyt Googlen kautta kuin LinkedInin linkin, koska en käytä LinkedIniä. Mutta pointtini on, että intialaiset ovat hyvin verkostoituneita, eikä ole mitenkään mahdotonta, että Suomessa olisi sukulaisia. Ehkä jopa siinä Kruunuvuorenrannan intialaisessa ravintolassa, josta on puhuttu.
Sitä en jaksa uskoa, että poika on joutunut minkään ulkopuolisen kolkkaamaksi, vaan että hän on matkustanut Helsinkiin ihan tarkoituksella. Mutta oliko se tarkoitus sitten itsem*rha, karkaaminen perheensä tavoittamattomiin tai jokin tällainen huijaus, sitä en osaa arvailla.
Vierailija kirjoitti:
Tsekatkaapa kuvahaulla Kruunuvuorensilta ja auringonlasku, siinä syy miksi tuonne piti mennä illalla. Tässä Hesarin artikkelissa näkyy myös kallioita, ihmisiä kallioilla ihmettelemässä tuota siltaa, kyllähän tuosta spotista hienoja kuvia saa.
Vaarallisen näköiset kalliot kyllä.
Etsivät nyt vedestä.

Jos olisi ollut noin kauan vedessä, niin eikö olisi voinut ajelehtia jo vaikka minne, merelle ikuisesti kadoksiin. Vai miten ne merivirrat menevät tuolla alueella.
Antaa nyt sitten etsiä vedestä. Voisihan sieltä pulpahtaa joku toinenkin, joku kadoksissa ollut.
Vaikka löytyisi vedestä, tulisi selittää mitä ihmettä on mennyt Helsinkiin ja tuolle alueelle. Tuskin hyppäämään omaehtoisesti veteen vaikka mistä sitä ikinä tietää.
Vierailija kirjoitti:
Tämän ikäinen on todellakin vielä poika...miestä nähnytkään...
17-vuotiaana Suomeen, aivan liian nuorena, tosi kulttuurishokki, maan kieltä osaamattomana, vaikka Lahdessa englannilla pärjääkin.
Vierailija kirjoitti:
Mikä mielestäsi kyseisen yliopiston nimi sitten on? T. Siellä opiskeleva
OKM:n tulee mennä itseensä ja pysäyttää tämä pakkomielteinen kansainvälistyminen rahtaamalla tänne keitä hyvänsä määräajaksi. Vääränlaista kehitysapua. Kalliiksi tulee Suomelle. Kyllä niissä omissakin maissa on opiskelupaikkoja, vaikka voivat olla kiven takana ja vain lahjakkaimmat saavat niistä opiskelupaikan.
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut koko ketjua, mutta onko nyt varmaa, että Manideep on todella matkustanut Helsinkiin ja käyttänyt luottokorttiaan siellä? Vai onko mahdollista, että joku muu olisi varastanut häneltä luottokortin ja puhelimen Lahdessa ja matkustanut niiden kanssa Helsinkiin, sitten heittänyt varastetun omaisuuden mereen, jolloin puhelin olisi lakannut toimimasta?
Eikö hän ollut tallentunut Helsingissä kaupan valvontakameroihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä mielestäsi kyseisen yliopiston nimi sitten on? T. Siellä opiskeleva
LUT-yliopisto eikä voi kuin syyttää valtiota, jos sallii tuollaisia järjettömiä nimiä, joissa näkyy myös sivukampua, sivutoimipiste. Pitäisi olla verrannollinen Itä-Suomen yliopistoonkin, joka ei vaadi nimeensä Kuopion ohella vaikkapa Joensuuta, Joensuun kampuksen takia. Tästä nimihirviöstä/nne pitäisi suorastaan kannella, ei vähääkään järkevä, vaikka Lahti ja Lappeenranta olisivat aivan tasavertaisia kaikessa keskushallinnon sijoittumista myöten. Lahdessa ei pitäisi toimipistettä edes olla, hajasijoittaminen on Keskustan pakkomielle. Ei ole kenenkään etu, ei työntelijöiden eikä ainakaan opiskelijoiden, kurssivalintojen näkökulmasta, se mitä valinnaisuutta on, sukkuloida kahdella paikkakunnalla lisäkustannuksineen ja vaivoineen.

Se oli se Lahden R-kioski, ei kai mistään muusta ole kerrottu missään vaiheessa toistaiseksi, vaikka tietysti Helsingissä on valvontakameroita, joiden läpikäynti olisi aikaa vievää, ellei tekoäly voisi sitä tehdä puhelimen paikkatietojen avulla. Eikö tukiasemien kautta saada selville puhelimen reitti Helsingissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä mielestäsi kyseisen yliopiston nimi sitten on? T. Siellä opiskeleva
LUT-yliopisto eikä voi kuin syyttää valtiota, jos sallii tuollaisia järjettömiä nimiä, joissa näkyy myös sivukampua, sivutoimipiste. Pitäisi olla verrannollinen Itä-Suomen yliopistoonkin, joka ei vaadi nimeensä Kuopion ohella vaikkapa Joensuuta, Joensuun kampuksen takia. Tästä nimihirviöstä/nne pitäisi suorastaan kannella, ei vähääkään järkevä, vaikka Lahti ja Lappeenranta olisivat aivan tasavertaisia kaikessa keskushallinnon sijoittumista myöten. Lahdessa ei pitäisi toimipistettä edes olla, hajasijoittaminen on Keskustan pakkomielle. Ei ole kenenkään etu, ei työntelijöiden eikä ainakaan opiskelijoiden, kurssivalintojen näkökulmasta, se mitä valinnaisuutta on, sukkuloida kahdella paikkakunnalla lisäkustannuksineen ja vaivoineen.
Ei ole mitään sivutoimipistettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni ulkomaalainen olettaa, että Suomessa tutkintoa varten ei oikeasti tarvitse opiskella tai osata mitään, koska kotimaassaankaan ei tarvitse. Todistuksen saa rahalla tai muilla vaihtokaupoilla. Läsnäolopakko on ihan vieras asia, samoin pakollisten opiskelutehtävien tekeminen ilman tekoälyä ja tehtävien palauttaminen määräpäivään mennessä.
En tiedä monista ulkomaalaisista, mutta sen tiedän, että kilpailu Intiassa jatko-opiskelupaikoista on julmetun kovaa ja useat käyvät lauantaisinkin tukiopetuksessa, jotta pärjäisivät koulussa paremmin. Joten en lähtisi lusmuilulla spekuloimaan. Koulutuksen taso on myös Intiassa huippukorkea. Siksi Intiasta tuleekin niin paljon mm. lääkäreitä Amerikkaan ja Britteihin.
Siksi tänne värvätäänkin sitä ainesta, joka ei ole huipputasoa, joka ei omasta maastaan ehkä saisikaan opiskelupaikkaa.
Poliisi ei todellakaan antaisi ymmärtää että joku on kateissa jos olisi tiedossa että kadonnut on kunnossa. Omaisille ilmoitettaisiin että henkilö on tavoitettu jos näin olisi. Tämä intialainen poika on oikeasti kadoksissa ja hänen kohtalostaan poliisilla ei ole mitään tietoa.