Helsingissä kadonnut intialainen nuori miesopiskelija
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012091255.html
"Iltapäivällä maanantaina 4. toukokuuta opiskelija lähetti tekstiviestin äidilleen. Hän kysyi, saisiko käyttää tämän luottokortilta rahaa ystävien kanssa syömiseen.
Opiskelija oli käyttänyt Suomessa äitinsä pankkitiliin liitettyä luottokorttia. Hän oli vielä koti-Intiasta lähtiessään alaikäinen ja täytti kahdeksantoista maaliskuussa.
– Hän kiitti ja lupasi soittaa äidilleen vielä saman päivän iltana. Hän ei soittanut, Reddy kertoo.
Seuraavana päivänä siskonpoika ei enää vastannut puhelimeen. Reddyn mukaan luottokortin tilitapahtumia ja puhelimen sijaintisovelluksen lokitietoja yhdistelemällä siskonpojan liikkeistä muodostui kokonaiskuva.
Bussilippu Lahdessa, junalippu Lahden juna-asemalla, osto hampurilaispaikassa Helsingissä ja osto ruokakaupassa noin iltakahdeksalta.
Myöhemmin poliisi on julkaissut kaupan valvontakamerakuvan. Poliisin kuvasta ei selviä, milloin tai missä kaupassa kuva on otettu.
Viimeisenä sijaintina oli Saaristolaivastonkadun pääty Helsingin Kruunuvuorenrannassa noin kolme tuntia myöhemmin.
Sinne sijaintisovellus Find My iPhonen lokikirjaus siskonpojan puhelimen sijainnista näyttää noin iltayhdentoista aikaan 5. toukokuuta."
Kommentit (2779)
Miten kukaan ei olisi noin ruuhkaisella paikalla nähnyt mereen putoamista?
Vierailija kirjoitti:
Miten kukaan ei olisi noin ruuhkaisella paikalla nähnyt mereen putoamista?
Koska toukokuussa oli illalla vielä hämärää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten keltainen media on voinut selvittää tarkan sijainnin, ovatko toimittajat päässeet katselemaan Helsingin valvontakameroita, onko heillä siihen oikeus
"Me teemme tämän nyt, kun meillä on tarkka sijainti"?mikä keltainen metia, tuo tieto oli läheisiltä eli jostain intialaisten somesta poimittu, viimeinen pingaus phonesta tuli jostain laiturin kohilta. sieltä nuo nyt etsii sitä, koirat taas merkkaa kaikki hajut ja ne voi olla vaikka kuolleita hylkeitä siksi sukeltaja tai kaikuluotain tutkii ne paikat.
Niin jos tarkka sijainti tarkoittaa vain katua, jonka perhe on kertonut. Eihän se katu johda edes merenrantaan, kirjaimellisesti. Mutta miksi oli siellä, kyllä se tulisi saada selville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten keltainen media on voinut selvittää tarkan sijainnin, ovatko toimittajat päässeet katselemaan Helsingin valvontakameroita, onko heillä siihen oikeus
"Me teemme tämän nyt, kun meillä on tarkka sijainti"?mikä keltainen metia, tuo tieto oli läheisiltä eli jostain intialaisten somesta poimittu, viimeinen pingaus phonesta tuli jostain laiturin kohilta. sieltä nuo nyt etsii sitä, koirat taas merkkaa kaikki hajut ja ne voi olla vaikka kuolleita hylkeitä siksi sukeltaja tai kaikuluotain tutkii ne paikat.
Kertoiko perhe peräti laiturista, eikä vain kadunnimeä ilman katunumeroa. Ehkä sen lähellä vain on laituri. Miksi joku menisi laiturille tuohon aikaan illasta eikä olisi matkalla takaisin Lahteen.
Vierailija kirjoitti:
Ketju huvittaa minua suuresti. Intiassa ihmishenki on mitätön eikä siellä ketään voisi vähempää kiinnostaa jonkun opiskelijan katoaminen. Ketjun tylsistyneet ma mupatjat kuitenkin itkevät itsensä uneen joka yö kaveria ajatellen.
Just joo. Kyllä tällainen katoamismysteeri aina kiinnostaa ihmisiä. Väkisinkin dekkarifani alkaa miettiä kaikenlaisia skenaarioita. Tämä ei ole edes mikään yksinkertaisempi juttu, että tyyppi kävelee illalla hiprakassa kotiin baarista ja katoaa sillan kohdalla. Tuollaisessa tapauksessa voi melko varmasti päätellä, miten on käynyt, vaikka oman elämänsä neiti Marplet tietysti usein näkevät murhamysteerejä niissäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut koko ketjua, mutta onko nyt varmaa, että Manideep on todella matkustanut Helsinkiin ja käyttänyt luottokorttiaan siellä? Vai onko mahdollista, että joku muu olisi varastanut häneltä luottokortin ja puhelimen Lahdessa ja matkustanut niiden kanssa Helsinkiin, sitten heittänyt varastetun omaisuuden mereen, jolloin puhelin olisi lakannut toimimasta?
Eikö hän ollut tallentunut Helsingissä kaupan valvontakameroihin?
Ainakin oli siellä Lahden päässä näkynyt linja-auto- tai juna-aseman valvontakameroissa. Miten se nyt menikään. Lehdissä on sanottu monilla eri tavoilla. Mutta se levityksessä oleva kuva on sieltä aseman tienoilta.
Ja jos yleensä ei hievahtanutkaan tietokoneensa äärestä, niin onhan tuossa jotain epätavallista käytöstä. Olivatko kaikki lukuvuoden opinnot jo ohi. Mitä kaverit ovat, jos perheen mukaan istui vain koneellaan vai onko perheen toiveajattelua. Onko vieraskielinen opiskelu kurssimaista, onko kurssitoverit puhutettu ja kysytty onko joku heistä vapaa-ajan kaveri. Oliko asuintoveri myös vapaa-ajan kaveri, minkä maalainen.
temarit näitä houkutteli, nyt on yksi uhri taas lisää tullu temareitten plakkarii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketju huvittaa minua suuresti. Intiassa ihmishenki on mitätön eikä siellä ketään voisi vähempää kiinnostaa jonkun opiskelijan katoaminen. Ketjun tylsistyneet ma mupatjat kuitenkin itkevät itsensä uneen joka yö kaveria ajatellen.
Just joo. Kyllä tällainen katoamismysteeri aina kiinnostaa ihmisiä. Väkisinkin dekkarifani alkaa miettiä kaikenlaisia skenaarioita. Tämä ei ole edes mikään yksinkertaisempi juttu, että tyyppi kävelee illalla hiprakassa kotiin baarista ja katoaa sillan kohdalla. Tuollaisessa tapauksessa voi melko varmasti päätellä, miten on käynyt, vaikka oman elämänsä neiti Marplet tietysti usein näkevät murhamysteerejä niissäkin.
Mysteeri on se mikä sai hänet matkustamaan illaksi Helsinkiin. Ehkä tosiaan tapasi siellä joitakuita ja olivat yhdessä syömässä (ja juopottelemassa; menee päähän, ellei ole alkoholiin tottunut). Jos tapasi joitakuita, eivätkä nämä voisi jo ilmoittautua ja heitä siihen kehottaa, englanniksi.
Yhdenkään syrjäytyneen suomalaisen nuoren katoaminen ei kiinnosta niin kovasti kuin jonkun vi tun intialaisen muukalaisen ilmiselvä itsemur ha. Tämä maa on niin tuhoon tuomittu.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että itsetuhoisuutta, löytyy ehkä merestä. Toki kun krp tutkii niin tulee mieleen, että olisko sittenkin jotain muuta?
Kadonneen henkilön etsintä siirtyy paikallispoliisilta tai alueelliselta poliisilaitokselta keskusrikospoliisin (KRP) vastuulle silloin, kun on perusteltua syytä epäillä tai ei voida sulkea pois sitä, että katoamiseen liittyy henkirikos tai muu vakava rikos. Mainittiinko jo, että olisi siirtynyt.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että itsetuhoisuutta, löytyy ehkä merestä. Toki kun krp tutkii niin tulee mieleen, että olisko sittenkin jotain muuta?
Siirtymiselle ei kaiketi ole laissa tarkkaa aikarajaa. Katoamista tutkitaan aluksi aina kadonneen henkilön etsintänä. Vasta jos henkilö jää pitkäksi aikaa kateisiin ja etsinnät tai tavallinen poliisitutkinta osoittautuvat tuloksettomiksi, asia siirtyy vakavampien rikosten tutkintaan.
Normaaleissa vesialueiden etsinnöissä paikallispoliisi voi pyytää virka-apua suoraan muilta viranomaisilta, kuten Rajavartiolaitokselta tai vapaaehtoisilta. Onko tässä nyt mahdettu pyytää. Jos, niin intialaismedian tai perheen painostuksenko takia.
Ihmettelen myös:
Miksi poliisi alkoi etsiä ja tutkia asiaa hyvin hitaasti. Siis viikko meni jahkaillessa.
Miksi jutteli äitinsä kanssa vain noin kerran kahdessa kuukaudessa? Jos mun poika olis noin nuorena yksin opiskelemassa jossain intialaisittain hevon kuusessa, olisin puheyhteydessä tuon tuosta.
Mistä pojan opiskeluun rahat, kun sitä ei ole viisumia varten ja miksi Amerikassa asuva eno puuttuu asioihin erittäin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Yhdenkään syrjäytyneen suomalaisen nuoren katoaminen ei kiinnosta niin kovasti kuin jonkun vi tun intialaisen muukalaisen ilmiselvä itsemur ha. Tämä maa on niin tuhoon tuomittu.
Onko hukuttautuminen helppo tapa tehdä itsemurha. Jos osaa uida. No, ei ainakaan onnistu jos meri olisi jäässä. Suomeen ei pitäisi päästää ketään uimataidotonta.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen myös:
Miksi poliisi alkoi etsiä ja tutkia asiaa hyvin hitaasti. Siis viikko meni jahkaillessa.
Miksi jutteli äitinsä kanssa vain noin kerran kahdessa kuukaudessa? Jos mun poika olis noin nuorena yksin opiskelemassa jossain intialaisittain hevon kuusessa, olisin puheyhteydessä tuon tuosta.
Mistä pojan opiskeluun rahat, kun sitä ei ole viisumia varten ja miksi Amerikassa asuva eno puuttuu asioihin erittäin paljon.
Suomeen pääsyn edellytyksenä, opiskelupaikan hakemiseen ja vastaanottamiseen on tietty euromääräinen rahasumma. Miten se tarkistetaan, että tiliote on aito ja vaikka olisi, ettei saman tien palauttaisi rahoja jonnekin. No, tietysti ruoka, tietokone ja vuokra on pitänyt kyetä yhden lukuvuoden ajan maksamaan, jos asunto on ollut kalustettu ja perusvarusteltu. Nämä voivat saada kaiken, wc-paperista myöten, asuntoon kuuluvana. Soluasuminen on kyllä aika vaativaa, sen toisen asukkaan mukaan, sopiminen kaikesta. Paljonkaan muuta ei tarvitsekaan, jos keskittyy vain opiskelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen myös:
Miksi poliisi alkoi etsiä ja tutkia asiaa hyvin hitaasti. Siis viikko meni jahkaillessa.
Miksi jutteli äitinsä kanssa vain noin kerran kahdessa kuukaudessa? Jos mun poika olis noin nuorena yksin opiskelemassa jossain intialaisittain hevon kuusessa, olisin puheyhteydessä tuon tuosta.
Mistä pojan opiskeluun rahat, kun sitä ei ole viisumia varten ja miksi Amerikassa asuva eno puuttuu asioihin erittäin paljon.
No sepä se, tässä on kaikkea vähän erikoista.
Poliisi ehkä alkoi tutkia hitaasti, koska he eivät nähneet mitään rikokseen viittaavaa. Ehkä eivät näe vieläkään. Poliisi ei voi kertoa julkisuuteen jonkun ihmisen yksityisasioita.
Kannattaa myös muistaa, että iso osa näistä julkisuudessa olevista tiedoista on pojan sukulaisten kertomia. Ehkä niissä on ristiriitaisuuksia ja omituisuuksia kielimuurin takia (suuntaan ja toiseen), tai sitten he eivät kerro ihan kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen myös:
Miksi poliisi alkoi etsiä ja tutkia asiaa hyvin hitaasti. Siis viikko meni jahkaillessa.
Miksi jutteli äitinsä kanssa vain noin kerran kahdessa kuukaudessa? Jos mun poika olis noin nuorena yksin opiskelemassa jossain intialaisittain hevon kuusessa, olisin puheyhteydessä tuon tuosta.
Mistä pojan opiskeluun rahat, kun sitä ei ole viisumia varten ja miksi Amerikassa asuva eno puuttuu asioihin erittäin paljon.
Miten olisi perusteltua olettaa, että joku olisi kadoksissa, eikä vain teillä tietämättömillä, jos lukuvuoden kaikki opinnot olisivat ohi. Voisiko lopultakin saada tietää milloin hänen tunnuksillaan oli kirjauduttu yliopiston tietojärjestelmään. Jos vaikka olisi saanut tietää, etteivät viimeiset tentit menneet läpi. Eihän se maailma siihenkään kaatuisi, kun aina olisi uusintatenttimahdollisuus. Vai olisiko koko lukuvuosi voinut mennä penkin alle.
Kai joku opiskelukaveri osaisi kertoa miten tuon opinnot olisivat talven ajan sujuneet. Olisiko niistä ollut vain suu supussa, olivatpa menneet hyvin tai eivät. Kyllä Suomessa sosiaalinen eristyneisyys on totisinta totta ulkomaalaisopiskelijoille, vaikka keskenään bilettäjätkin ja tekniikan aloilla etenkin pakotetaan käytännössä kohtuuttomaan alkoholin käyttöön, jokainen DI-opiskelija voi sen todistaa, sosiaalinen paine, LUT:ssakin. Sairasta. Aina ajanut sen ohi, että harjoitellaan yritystehtävissä asiakkaiden kanssa ryyppäämiseen ja voiteluun.

Opiskelin tampereen teknillisessä yliopistossa ja en juonut alkoholia. Ihan vesilinja on nykyään sallittu.
No ei se kyllä ole ollenkaan varmaa tietoa. Poika kuulemma pyysi rahaa kavereiden kanssa syömiseen. Sitä ei tiedä kukaan, oliko se veruke, ja onko koko kavereita olemassakaan.