Miten selittää lapselle, ettei yksi tarhakaveri oli tahallaan ilkeä (kyse on erityislapsesta)?

Martin ei ole tarkoitus olla ilkeä, hän saattaa vahingossa halata vaikka liian kovaa...

Martin ei ole tarkoitus olla ilkeä, hän saattaa vahingossa halata vaikka liian kovaa...

Erityislapset kun harvoin oppivat sillä, että heille vain sanotaan jokin asia ja odotetaan heidän sen jälkeen toimivan sen mukaan......

Erityislapset kun harvoin oppivat sillä, että heille vain sanotaan jokin asia ja odotetaan heidän sen jälkeen toimivan sen mukaan......

Ap:n pitää selittää lapselleen, että "Martti" ei tunne voimiaan ja halaa siksi liian lujaa, vaikkei tarkoita satuttaa. Ja todennäköisesti Marttia itseään sattuu ihan erilainen kosketus kuin muita. Siksi Marttia ei voi silittää tai taputtaa, vaan häntä on taas rutistettava kunnolla jos haluaa häntä lohduttaa.

Ja lapsen ON opittava myös sanomaan Martille, että "tuo sattuu, älä tee noin. Totta on, että on ihan turha olettaa, että Martti oppisi ensimmäisestä tai vielä toisestakaan kerrasta, mutta ehkä noin miljoonannesta yhdessä esim sensorisen integraatio nterapian kanssa alkaa olla jo hyötyä. Ja joka tapauksessa opista on hyötyä ap:n lapselle.

terveisin yhden erityislapsen äiti.

Lähinnä tätä " martille" vois vähän selventää asioita. Ei kai nekään nyt ihan idiotteja ole, vai onko?

en ota kantaa kun en tunne lasta, mutta totta kai selität lapsellesi asioita jos hän jotain ihmettelee tai kysyy...?!?!?

t. erityislapsen äiti (ja myös samoilla linjoilla siinä, että pakko luottaa siihen, että kyllä se meidänkin "Martti" jossain vaiheessa oppii, kun rakentavasti opetetaan, vaikka siihen meneekin paljon enemmän aikaa kuin muilla lapsilla. Siis kyllä meidänkin lapsi ymmärtää periaatteessa, että ei saa halata liian kovaa, mutta ei vain mene käytäntöön.)

ettei toista saa satuttaa ja todennäköisesti jo senkin, että hän helposti tulee satuttaneeksi vaikkei tarkoitakaan. Hän ei vaan ole vielä oppinut arvioimaan sitä rajaa, millä toisia sattuu, kun se on ihan eri raja kuin se, mikä hänestä itsestään tuntuu hyvältä. Todennäköisesti hän itse kokee miellyttävänä juuri sellaisen rajumman rutistuksen, ja rutistaa siksi toisiakin. Häntä itseään sattuu silitys, eikä hän siksi silitä muitakaan. Vaikka hän tietoisesti yrittäisi silittää, hän arvioi silitykseen kuuluvan voiman väärin siksi,e ttä se TUNTUU hänestä erilaiselta. Se ei johdu älyllisestä idioottiudesta, vaan siitä, että aistit eivät toimi niin kuin muilla ihmisillä. Tätä ongelmaa ei siis pysty ratkaisemaan "vähän selventämällä asioita", vaan ainoastaan sitkeällä harjoittelulla ja treenillä.

Sullekin tekis hyvää kun sulle erikseen selitettäisiin muutamiakin asioita muista ihmisistä. Jos siis et itse ole liian idiootti ymmärtääksesi.

Lähinnä tätä " martille" vois vähän selventää asioita. Ei kai nekään nyt ihan idiotteja ole, vai onko?

Mutta jos lapsi kertoo asioita, ei se välttämättä ole heti kysymistä. Mä en rupeaisi selittelemään mitään erityislapsi-juttua 6-vuotiaalle. Miksi mun lapsen pitäsi sen kustannuksella tuntea tuta nahoissaan, että joku on erityislapsi?

Meneekö se niin että, "voi kulta, Martti nyt kopautti sua vähän kovaa, mutta annetaan Martille anteeksi, Martti on erityislapsi"

Martti ei aina muista, että liian lujaa halaaminen sattuu, ja että Martti ei ole tahallaan ilkeä. Ja että Martti kyllä yrittää opetella.

Itse yritän lapselleni selittää (ihan tavallisista kavereista), ettei saa lyödä/töniä/purra/potkia takaisin, vaikka toinen tekee niin. Eikä tietenkään aloittaa. Jo se on vaikeaa. Itse olen käyttänyt keinona: sano tekijälle ei saa ja kerro opelle, mitä tapahtui. Yritän myös sanoa, että toiset lapset saattavat hermostua vähän pienemmästä, mutta se ei siltikään ole oikein tai takaisinkaan ei saa olla ilkeä.

Miksi mun lapsen pitäsi sen kustannuksella tuntea tuta nahoissaan, että joku on erityislapsi?

Että hän oppisi olemaan tahallaan härnäämättä muita ja ottamaan huomioon sen, että ihmiset reagoivat eri tavalla samoihin asioihin? Että omalapsesi oppisi empatiaa ja sympatiaa ja toisen asemaan asettumista? Että hän oppisi, että vaikka hän tykkää jäätelöstä nii ntoinen voi tykätä keksistä ja silloin sitä toista kannattaa mieluummin ilahduttaa keksillä kuin jäätelöllä? Että vaikka hän tykkää sillityksestä nii ntoinen voi tykätä rutistuksesta? Että vaikka hän varmaan on oikeassa vaatiessaan jotain juttua isona töissä niin pomo voi olla eri mieltä ja silloin kannattaa hyväksyä se?

Vai meinaatko,e ttä sun oma lapsesi saa aina ja ikuisesti elää siinä pumpulilla pehmustetussa pullossa, jossa ei ole muunlaisia ihmisiä kuin hän itse?

vai miten on mahdollista, että ryhmässä on menty selittämään jotain tuollaista yhtä lasta sormella osoittaen? Henkilökunnallahan on vaitiolovelvollisuus lasten diagnooseista eikä tunnu ihan asialliselta, että yksi lapsi leimataan tuolla tavalla.

Ryhmässä on tietty selitetty lapsille, ettei kaikki ole samanlaisia ja jotkut lapset, kuten tuo "Martti" on ryhmässä opettelemassa tapoja.

Jos Martti on erityislapsi ja sen vuoksi muksii lastasi päivähoidossa niin että hän saa tuta nahoissaan niin jatkuuko muksiminen jos sinä selität lapselle mistä on kyse ja mitä hän voi sanoa Martille jos Martti satuttaa, ja lakkaako Martti olemasta erityislapsi tai muksimasta sinun lastasi päivähoidossa niin että hän saa tuta nahoissaan, jos sinä et kerro lapselle mistä se johtuu?

Mutta jos lapsi kertoo asioita, ei se välttämättä ole heti kysymistä. Mä en rupeaisi selittelemään mitään erityislapsi-juttua 6-vuotiaalle. Miksi mun lapsen pitäsi sen kustannuksella tuntea tuta nahoissaan, että joku on erityislapsi?

Meneekö se niin että, "voi kulta, Martti nyt kopautti sua vähän kovaa, mutta annetaan Martille anteeksi, Martti on erityislapsi"

Miksi muiden pitäisi kärsiä hänestä?

mutta ihan samalla tavalla ne kaikki lapset ovat siellä "opettelemassa tapoja" kuten ryhmässä olemista. Toisille se on vaikeampaa ja toisille helpompaa mutta ei yksittäisten lasten vaikeuksista tarvitse tehdä numeroa muiden lasten edessä.

Mun lapseen ei kenelläkään ole oikeus kajota sen tähden, että hän on erilainen. Mieti vähän mitä oikeesti kirjoitat tai lue ajatuksella!

tavalliselta näyttävää, mutta epätavallisesti käyttäytyvää lasta, kun se tuntuu monelle aikuisellekin (itseni mukaan lukien) olevan nin hankalaa. Itse olen vasta pikku hiljaa alkanut tottua ajatukseen, että itselläni on erityislapsi, joka ei opi asioita samalla lailla kuin muut lapset. Opettamista ei saa kuitenkaan lopettaa, mutta pakko on ymmärtää, että oppi menee paremmin perille palkintojen kuin rangaistusten avulla.

lasten väliset konfliktit ratkeaisivat niin ettei ketään satu, mutta kyllä tervekin tenava voi satuttaa toista lasta tai aikuista vahingossa tai tahallaan.

että on erittäin ikävää ja surullista, jos muut lapset joutuvat kärsimään lapseni käyttäytymisestä, mutta mitään muuta ei voi tehdä kuin opettaa, opettaa ja opettaa. Puolin ja toisin. Itselläni on myös toinen, ns. normaalilapsi, ja suren syvästi sitä, että hän joutuu usein syyttä veljensä raivon kohteeksi. Jotenkin näistä tilanteista on vain selvittävä, että molemmista kasvaa kunnon kansalaisia.