Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita keski-ikäisiä, jotka huomanneet että puolison kanssa ei oikeastaan olekaan mitään yhteistä
En ihmettele että tässä kohtaa tulee monille ero. Kun lapset lähtee omilleen, huomaa että eihän tässä ole enää mitään mikä yhdistäisi. Ei yhteisiä harrastuksia, ei yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
Kommentit (571)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sitten ole ihan luontevaa erota? Itse en näe eroamista tänä päivänä epäonnistumisena, vaan enemmäkin itsekunnioittamisena. Joskus vaan kasvetaan erilleen ilman sen suurempaa draamaa.
Itse näen avioliiton yhteisenä projektina, jonka tarkoitus on turvata turvallinen elämä perheenä. Sitten kun lapset ovat aikuisia niin on aika tarkastella asiaa uudestaan.
Mutta entä sitten, jos avioliitto ei olekaan yhteinen, turvallisuutta luova projekti? Enkä tarkoita tässä nyt edes mitään perheväkivaltatilannetta, vaan ihan vaikka vaan sitä, että toinen vaan on olemassa ilman mitään panostusta yhteisen hyvän eteen, ei osallistu kunnolla kotitöihin ja urputtaa tai kieltäytyy puhumasta, jos yritetään tästä puhua tms. Kaveri erosi omasta eksästään lasten ollessa suht nuoria juuri siksi, kun ei halunnut lastensa oppivan, että tällaiseen suhteeseen on ok jäädä. Halusi itselleen paremman elämän, mutta näyttää myös lapsilleen, että parisuhteen kuuluu olla yhteinen projekti. Jos se on orjaleiri toiselle, niin siitä saa ja pitää poistua. Jos odottaa siihen, että lapset ovat kasvaneet aikuisiksi, niin siinä on sitten ehditty oppia jos jonkinmoista epätervettä parisuhdemallia, joista voi olla kova työ hankkiutua eroon.
Appivanhemmilla oli/on tällainen suhde että anoppi on aina tehnyt kaikki kotityöt ja appi ei käytännössä mitään, satunnaisia lumitöitä ja ruohonleikkuuta lukuun ottamatta (pieni rivaripiha). Huomaan että mieheni yrittää jotenkin (tietoisesti tai tiedostamattaan) samaa mallia meille. Aivan jatkuvasti joudun pyytämään osallistumista, mitään muuta kuin lumitöitä tai ruohonleikkuuta ei koskaan tee oma-aloitteisesti. Älyttömän turhauttavaa.
Tuttu tunne. Oli siinä suhteen alussa yhteen sovittamista, kun mun mallini oli sellainen, jossa jo 70-luvulla myös isä laittoi ruokaa ja siivosi ihan normihommana, kun taas miehen malli oli sellainen, jossa äiti oli kotirouva ja teki kotona aivan kaiken niin, ettei isä osannut edes kaurapuuroa keittää. Siitä huolimatta, että mies oli asunut vuosikausia yksin ja tehnyt omat kotityönsä, se jotenkin kuvitteli, että yhteen muuttaessa se pistää hanskat naulaan, koska on nainen talossa ja "koska kaikki naiset" mitä milloinkin. Juu ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ollaan oltu yhdessä 35 vuotta. Nykyisin kuin kämppikset. Nukutaan eri huoneissa. Ei yhteisiä harrastuksia. Ei käydä enää reissussa kun minä lopetin täyden palvelun eli hoidin kaikki varaukset, suunnittelut ja järjestelyt. Jätän paljon muutakin tekemättä koska en enää viitsi, miehen elämä on pelkkää valitusta. Kaikessa hiljaisuudessa kerään itselleni sijoituksia.
Eroaminen hankalaa koska lapset ja heidän lapsensa, joutuisimme kuitenkin tekemisiin toistemme kanssa. Läheisyyttä kaipaan ja olisihan intiimimpi kanssakäyminenkin kivaa. Omaa puolisoa kohtaan minulla ei one enää mitään tunteita, ajattelen kaikesta hänessä : ihan sama.
Voi luoja 😳. Ehkä ois hyvä vapauttaa miehesi kahleista! Jätä menemättä yhteisiin tapahtumiin. Lapsetkin haluaa varmasti hengittää!
"kun mun mallini oli sellainen, jossa jo 70-luvulla myös isä laittoi ruokaa ja siivosi ihan normihommana, kun taas miehen malli oli sellainen, jossa äiti oli kotirouva ja teki kotona aivan kaiken niin, ettei isä osannut edes kaurapuuroa keittää. Siitä huolimatta, että mies oli asunut vuosikausia yksin ja tehnyt omat kotityönsä, se jotenkin kuvitteli, että yhteen muuttaessa se pistää hanskat naulaan, koska on nainen talossa ja "koska kaikki naiset" mitä milloinkin. Juu ei."
Jotenkin olen aina ihmetellyt miten niin moni menee ihan sen lapsuudenkodin mallin mukaan omassa elämässään. Ihan kuin ei olisi oikea ajatteleva yksilö ollenkaan.
Enkä siis tarkoita että lapsuudenkodilla ei olisi vaikutusta. Mutta että sen ottaa sen kummemmin ja kritiikittä vain suoraan omaan elämäänsä, sitä en oikein tajua.
Vierailija kirjoitti:
"kun mun mallini oli sellainen, jossa jo 70-luvulla myös isä laittoi ruokaa ja siivosi ihan normihommana, kun taas miehen malli oli sellainen, jossa äiti oli kotirouva ja teki kotona aivan kaiken niin, ettei isä osannut edes kaurapuuroa keittää. Siitä huolimatta, että mies oli asunut vuosikausia yksin ja tehnyt omat kotityönsä, se jotenkin kuvitteli, että yhteen muuttaessa se pistää hanskat naulaan, koska on nainen talossa ja "koska kaikki naiset" mitä milloinkin. Juu ei."
Jotenkin olen aina ihmetellyt miten niin moni menee ihan sen lapsuudenkodin mallin mukaan omassa elämässään. Ihan kuin ei olisi oikea ajatteleva yksilö ollenkaan.
Enkä siis tarkoita että lapsuudenkodilla ei olisi vaikutusta. Mutta että sen ottaa sen kummemmin ja kritiikittä vain suoraan omaan elämäänsä, sitä en oikein tajua.
Kai se on jotenkin alitajuinen juttu, kun yleensä vähän alle 20 vuotta sitä mallia näkee ja elää 24/7 eikä oikein muuhunkaan tutustu (harva elää lapsena muissa kuin omassa perheessään) - saati että 70-80-luvulla olisi ollut nettiä, josta olisi voinut seurata muita tapoja ja tekemisiä, niin kuin nykyään. Kyllähän lapsuudenkoti vaikuttaa ihan mahdottoman paljon kaikkeen, aina ruokailutottumuksista koulutusvalintoihin jne. Nykyään tietty vähemmän kuin ennen, kun erilaisia vaikutteita tunkee joka tuutista enemmän kuin ehtii omaksua.
Meitä on neljä mammaa jotka olemme jo muutaman vuoden ajan tehneet yhteisen Gambian matkan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meitä on neljä mammaa jotka olemme jo muutaman vuoden ajan tehneet yhteisen Gambian matkan.
Heippa incel! Miltä sinusta tuntui kirjoittaa tämä? Kihelmöikö pienissä palleissa, jäykistyikö prinssinakki?
Vierailija kirjoitti:
"kun mun mallini oli sellainen, jossa jo 70-luvulla myös isä laittoi ruokaa ja siivosi ihan normihommana, kun taas miehen malli oli sellainen, jossa äiti oli kotirouva ja teki kotona aivan kaiken niin, ettei isä osannut edes kaurapuuroa keittää. Siitä huolimatta, että mies oli asunut vuosikausia yksin ja tehnyt omat kotityönsä, se jotenkin kuvitteli, että yhteen muuttaessa se pistää hanskat naulaan, koska on nainen talossa ja "koska kaikki naiset" mitä milloinkin. Juu ei."
Jotenkin olen aina ihmetellyt miten niin moni menee ihan sen lapsuudenkodin mallin mukaan omassa elämässään. Ihan kuin ei olisi oikea ajatteleva yksilö ollenkaan.
Enkä siis tarkoita että lapsuudenkodilla ei olisi vaikutusta. Mutta että sen ottaa sen kummemmin ja kritiikittä vain suoraan omaan elämäänsä, sitä en oikein tajua.
Se tulee selkärangasta, etenkin stressitilanteissa. Vaatii paljon työtä muuttaa käytösmalleja aikuisena. Siksi puolison lapsuudenkodin tavat on hyvä tietää ja tiedostaa etukäteen, koska toista ei voi muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aktivoinut mun miestä ( 64 v) kertomalla että eturauhasen tyhjentäminen ehkäisee syöpää. Näyttää nyt toimivan, kerran viikossa .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kai se on jotenkin alitajuinen juttu, kun yleensä vähän alle 20 vuotta sitä mallia näkee ja elää 24/7 eikä oikein muuhunkaan tutustu (harva elää lapsena muissa kuin omassa perheessään) - saati että 70-80-luvulla olisi ollut nettiä, josta olisi voinut seurata muita tapoja ja tekemisiä, niin kuin nykyään. Kyllähän lapsuudenkoti vaikuttaa ihan mahdottoman paljon kaikkeen, aina ruokailutottumuksista koulutusvalintoihin jne. "
Ihminen kuitenkin yleensä haluaa rakentaa aikuisena oman näköisensä elämän. Sellaisen joka sopii omaan luonteeseen, omiin toiveisiin ja omiin haluinin. Siihen sopii hyvin harvoin suoraan se malli joka on kotona nähty koska ne omat vanhemmat ovat voineet olla ihan erilaisia ihmisiä.
Eihän kovin moni toteuta suoraan mitään omien vanhempien uravalintojakaan tai valitse ihan samanalaista puolisoa kuin oma isä tai äiti jne.
"Se tulee selkärangasta, etenkin stressitilanteissa. Vaatii paljon työtä muuttaa käytösmalleja aikuisena. "
Mutta eihän sen lapsuudenkodin vanhempien käytösmallit ole sen lapsen käytösmalleja. Jokainen meistä on ollut lapsuudenkodissaan lapsena, ei aikuisena. Ei se lapsi ole ollut se isä joka makaa sohvalla tai äiti joka siivoaa hiki hatussa samalla.
Tietenkin lapsi omaksuu malleja joita näkee, en sitä kiistä. Mutta että ne olisivat jotenkin automaattisesti malleja joita ei osaisi ollenkaan kyseenalaistaa tai jotka automaattisesti pulpahtaisivat kaikilla esiin, sitä en usko.
On enemmän henkistä laiskuutta mennä vain sen kummemmin ajattelematta samalla mallilla kuin kotona on nähnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Se tulee selkärangasta, etenkin stressitilanteissa. Vaatii paljon työtä muuttaa käytösmalleja aikuisena. "
Mutta eihän sen lapsuudenkodin vanhempien käytösmallit ole sen lapsen käytösmalleja. Jokainen meistä on ollut lapsuudenkodissaan lapsena, ei aikuisena. Ei se lapsi ole ollut se isä joka makaa sohvalla tai äiti joka siivoaa hiki hatussa samalla.
Tietenkin lapsi omaksuu malleja joita näkee, en sitä kiistä. Mutta että ne olisivat jotenkin automaattisesti malleja joita ei osaisi ollenkaan kyseenalaistaa tai jotka automaattisesti pulpahtaisivat kaikilla esiin, sitä en usko.
On enemmän henkistä laiskuutta mennä vain sen kummemmin ajattelematta samalla mallilla kuin kotona on nähnyt.
Voit lukea asiasta lisää. Tietenkin tavat ja perinteet siirtyy vahvasti vanhemmilta lapsille. Asialle voi tehdä jotain, mutta kaikki ei halua tai äly ei riitä. Myös esimerkiksi sotatraumat periytyvät epigeneettisesti sukupolvelta toiselle.
Yksi asia joka siirtyy lapsuudesta on vanhempien riitelymalli. Etenkin poikien menestykseen aikuisena vaikuttaa erittäin vahvasti isän rakkaus äitiä kohtaan ja sen näyttäminen.
Se ottaako puoliso aktiivisen roolin kodin kunnossapidosta liittyy vahvasti persoonaan. Lisäksi jossain tutkimuksessa oli verrattu samanlaisia yksin asuvia miehiä ja naisia (ikä, kansalaisuus, koulutus jne.) ja todettu että naiset siivosivat keskimäärin 200% enemmän. Miehiä ei vaan haittaa yhtä paljon eivätkä näe samoja sotkuja.
"Voit lukea asiasta lisää. Tietenkin tavat ja perinteet siirtyy vahvasti vanhemmilta lapsille. Asialle voi tehdä jotain, mutta kaikki ei halua tai äly ei riitä. "
Tuo oli juuri se ihmettelyni pääkohde että miksi niin harva haluaa tai huomaa tehdä asialle mitään. Edes silloin kun vaikkapa heikko kotitöihin osallistuminen selkeästi haittaa omaa parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Voit lukea asiasta lisää. Tietenkin tavat ja perinteet siirtyy vahvasti vanhemmilta lapsille. Asialle voi tehdä jotain, mutta kaikki ei halua tai äly ei riitä. "
Tuo oli juuri se ihmettelyni pääkohde että miksi niin harva haluaa tai huomaa tehdä asialle mitään. Edes silloin kun vaikkapa heikko kotitöihin osallistuminen selkeästi haittaa omaa parisuhdetta.
Miksi kukaan on ylipainoinen, tupakoi, juo alkoholia, ei liiku joka päivä, ei sijoita rahojaan, ei lue huippupalkkaista tutkintoa jne. Koska ihminen ei ole täydellinen.
Pitkän parisuhteen salaisuus on kuulemma "alhaiset odotukset". Olen samaa mieltä. Jos ajatellaan, että parisuhteen olisi oltava se elämää kohottava tekijä, niin siinä asetetaan melko suuria ja itsekkäitä odotuksia toiselle ihmiselle.
On varmasti totta, että eri ihmiset sopivat yhteen eri tavoin. Toiset haluavat tehdä töitä tai harrastaa jotain, toiset haluavat olla kotona katsomassa kokkisotaa. Mutta sellainen riski parisuhteissa aina on. Jos ei halua parisuhdetta jatkaa, niin sitten voi tietysti erota.
Yksi näkökulma tulee luonnosta. Nisäkkäille on varsin tyypillistä, että yleensä naaras hoitaa pennut ja urokset sitten tekevät jotain muuta. Yrittävät olla lauman kuninkaita tai vaellella riippumattomina uusia naaraita katsellen. Vaikka ihmisillä ei tarvitse asioiden näin olla, niin jotain luontaista vetoa tällaiseen roolijakoon on nähtävissä. Oli se sitten oikein tai väärin.
Koitetaan jotenkin pysyä väleissä ja vaikka erottaisi, niin silti ystävinä. Parisuhteiden perinteinen tarkoitus on ollut lasten hankkiminen ja kasvattaminen. Eikä sillä välttämättä muuta funktiota tarvitsekaan olla.
"Miksi kukaan on ylipainoinen, tupakoi, juo alkoholia, ei liiku joka päivä, ei sijoita rahojaan, ei lue huippupalkkaista tutkintoa jne. Koska ihminen ei ole täydellinen. "
Noissa vahingoitetaan lähinnä itseä. Parisuhteessa ja perheessä pitäisi miettiä enemmän myös muita.
"Pitkän parisuhteen salaisuus on kuulemma "alhaiset odotukset". Olen samaa mieltä. Jos ajatellaan, että parisuhteen olisi oltava se elämää kohottava tekijä, niin siinä asetetaan melko suuria ja itsekkäitä odotuksia toiselle ihmiselle. "
Pitkän parisuhteen salaisuus voi toki olla alhaiset odotukset. Hyvän parisuhteen salaisuus se taas ei ole.
Joten jos haluaa vain pitkän suhteen sen laadusta välittämättä niin toki voi tuolla asenteella olla liikkeellä.
Mutta jos mietin mikä tekee omasta perisuhteestani hyvän niin se on enemmänkin se että ei ole liian tarkat odotukset. En siis ajattele että juuri tietyn asian pitäisi minut tehdä parisuhteessa tehdä minut onnnelliseksi aina ja koko ajan ja jos juuri sitä asiaa ei ole niin sitten ei tule mitään. Vaan enemmänkin niin että sen kokonaisuuden pitää olla hyvä ja se voi koostua hyvin monista eri asioista ja myös sellaisista joista en ole ennen ajatellut tai jotka muuttuvat paljonkin elämäntilanteen mukaan.
Kun tapasimme, minut teki onnelliseksi se miten huomioiva ja empaattinen hän oli. Kun meillä oli pienet lapset, minut teki onnelliseksi miten ihanan osallistuva ja hyvä isä hän oli. Nyt kun olemme kaksin, minut tekee onnelliseksi se miten hän uskaltaa heittäytyä uusiin asioihin minun kanssani ja luoda uusia unelmia loppuelämämme varalle.
Kyllä tupakointi ja alkoholin juominen vahingoittaa perheessä muita.
Myös ylipainoisuus, kun isä, äiti tai puoliso ei jaksa tehdä mitään muuta kuin maata sohvalla ja masentuu.
Myös kyvyttömyys hoitaa raha-asioitaan ja olla työelämässä vahingoittaa perheen muita jäseniä.
"Kyllä tupakointi ja alkoholin juominen vahingoittaa perheessä muita. "
Kyllä mutta parisuhteeseen liittyvät asiat liittyvat aina ja joka kerta kahteen ihmiseen suoraan ja heidän tyytyväisyyteensä parisuhteeseen.
Ihmiset myös menevät parisuhteeseen yleensä ajatuksella että siinä yhdessä luodaan se yhteinen arki ja elämä. Silloin jo lähtökohtaisesti joudutaan miettimään miten yhdessä eletään eikä sitä voi oikein vain ohittaa muuten kuin ihan tietoisella päätöksellä.
Minä olen elämänkokemusasiantuntija ja ihan eri luokkaa on näkemykseni. N55