Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita keski-ikäisiä, jotka huomanneet että puolison kanssa ei oikeastaan olekaan mitään yhteistä
En ihmettele että tässä kohtaa tulee monille ero. Kun lapset lähtee omilleen, huomaa että eihän tässä ole enää mitään mikä yhdistäisi. Ei yhteisiä harrastuksia, ei yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
Kommentit (604)
Vierailija kirjoitti:
Niin käy usein ,kun keskitytään juuri lapsiin ja arjen pyörittämiseen.Romantiikkaa pitää vaalia.Sitä pitää haluta tehdä töitä toisen naaman eteen, ettei se ala kyllästyttää.Nyky maailmassa varsinkin, kun kaikki on vaihdettavissa silmänräpäyksessä ja ärsykkeitä on joka puolella.
Nyky polvi ei ole juuri lainkaan enää sitoutunut parisuhteeseen vaan vaihdetaan ,kun alkaa kyllästyttää,kuin tavara.
Nyt vähän valoja päälle. Ei sitä romantiikkaa voi millään vaalimisella muuttaa asiaksi, joka auttaa otsikon ongelmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Koska perheellisiä ihmisiä kiinnostaa lasten tulevaisuus ja hyvinvointi. Kaikkia taas ei kiinnosta jahdata intohimoa. "
Nämä vaan eivät ole toistensa kanssa mitenkään ristiriidassa eli "intohimosta" (mitä kukin sillä sitten tarkoittaakaan) ei ole pakko luopu ainakaan kokonaan vaikka kiinnostaisi lasten hyvinvointi ja tulevaisuus.
Intohimo aika harvoin kestää edes 30 vuotta. Kyllä pitkässä liitossa sen perustan on oltava jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"kun mun mallini oli sellainen, jossa jo 70-luvulla myös isä laittoi ruokaa ja siivosi ihan normihommana, kun taas miehen malli oli sellainen, jossa äiti oli kotirouva ja teki kotona aivan kaiken niin, ettei isä osannut edes kaurapuuroa keittää. Siitä huolimatta, että mies oli asunut vuosikausia yksin ja tehnyt omat kotityönsä, se jotenkin kuvitteli, että yhteen muuttaessa se pistää hanskat naulaan, koska on nainen talossa ja "koska kaikki naiset" mitä milloinkin. Juu ei."
Jotenkin olen aina ihmetellyt miten niin moni menee ihan sen lapsuudenkodin mallin mukaan omassa elämässään. Ihan kuin ei olisi oikea ajatteleva yksilö ollenkaan.
Enkä siis tarkoita että lapsuudenkodilla ei olisi vaikutusta. Mutta että sen ottaa sen kummemmin ja kritiikittä vain suoraan omaan elämäänsä, sitä en oikein tajua.
Se tulee selkärangasta, etenkin stressitilanteissa. Vaatii paljon työtä muuttaa käytösmalleja aikuisena. Siksi puolison lapsuudenkodin tavat on hyvä tietää ja tiedostaa etukäteen, koska toista ei voi muuttaa.
Tämä on piilotettua naisvihaa, että toista ei niinku voi muuttaa ihan konkreettisissa arjen työnjaoissa. Sinähän sanot nyt, että jos mies ei siivoa vuorollaan, niin se on voi voi, kun ei sitä saa sillee yrittää muuttaa toista, että se veisi vaikka sukkansa pyykkikoneeseen. Kun se nyt vaan on tommonen, että riisuu ne siihen lattialle.
Kuinka moni ostaisi tämän ajatuksen toisin päin? Että mä nyt perheenäitinä vaan olen semmoinen, etten laita lapsille ruokaa ja se on voi voi kun ei minua voi muuttaa. Miehen pitää nyt sitten aina laittaa kaikki ruoat.
Vierailija kirjoitti:
suomi on täynnä miehiinsä kyllästyneitä yh-mammoja.
deittisovelluksissa ei juuri muuta olekaan kuin hoitoalalla olevia yh-mammoja, joilla on kissoja, koiria tai hevosia
Kissat, koirat ja hevoset on helpompia, halvempia ja mukavampia kuin miehet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"kun mun mallini oli sellainen, jossa jo 70-luvulla myös isä laittoi ruokaa ja siivosi ihan normihommana, kun taas miehen malli oli sellainen, jossa äiti oli kotirouva ja teki kotona aivan kaiken niin, ettei isä osannut edes kaurapuuroa keittää. Siitä huolimatta, että mies oli asunut vuosikausia yksin ja tehnyt omat kotityönsä, se jotenkin kuvitteli, että yhteen muuttaessa se pistää hanskat naulaan, koska on nainen talossa ja "koska kaikki naiset" mitä milloinkin. Juu ei."
Jotenkin olen aina ihmetellyt miten niin moni menee ihan sen lapsuudenkodin mallin mukaan omassa elämässään. Ihan kuin ei olisi oikea ajatteleva yksilö ollenkaan.
Enkä siis tarkoita että lapsuudenkodilla ei olisi vaikutusta. Mutta että sen ottaa sen kummemmin ja kritiikittä vain suoraan omaan elämäänsä, sitä en oikein tajua.
Se tulee selkärangasta, etenkin stressitilanteissa. Vaatii paljon työtä muuttaa käytösmalleja aikuisena. Siksi puolison lapsuudenkodin tavat on hyvä tietää ja tiedostaa etukäteen, koska toista ei voi muuttaa.
Tämä on piilotettua naisvihaa, että toista ei niinku voi muuttaa ihan konkreettisissa arjen työnjaoissa. Sinähän sanot nyt, että jos mies ei siivoa vuorollaan, niin se on voi voi, kun ei sitä saa sillee yrittää muuttaa toista, että se veisi vaikka sukkansa pyykkikoneeseen. Kun se nyt vaan on tommonen, että riisuu ne siihen lattialle.
Kuinka moni ostaisi tämän ajatuksen toisin päin? Että mä nyt perheenäitinä vaan olen semmoinen, etten laita lapsille ruokaa ja se on voi voi kun ei minua voi muuttaa. Miehen pitää nyt sitten aina laittaa kaikki ruoat.
Mä olen perheenäiti enkä käytännössä laita ruokaa kuin pakosta. Mies hoitaa.
Eikä mua pysty mies muuttamaan monessa muussakaan asiassa. Esimerkiksi en halua yhtä usein seksiä. On vaan kestettävä tai lähdettävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin käy usein ,kun keskitytään juuri lapsiin ja arjen pyörittämiseen.Romantiikkaa pitää vaalia.Sitä pitää haluta tehdä töitä toisen naaman eteen, ettei se ala kyllästyttää.Nyky maailmassa varsinkin, kun kaikki on vaihdettavissa silmänräpäyksessä ja ärsykkeitä on joka puolella.
Nyky polvi ei ole juuri lainkaan enää sitoutunut parisuhteeseen vaan vaihdetaan ,kun alkaa kyllästyttää,kuin tavara.
Tuhansia kertoja yritin sitä yhteyttä noiden lapsivuosien ja perheen pyörityksen keskellä. Varastin kahdenkeskisen hetken. Pyysin nostamaan katseen ruudusta, kysyin millainen oli päiväsi, mitä aattelet, mitä toivot, onko kaikki ok.
Et toivonut, halunnut, kertonut mitään. Tai siis parin minuutin tyhjennyksen halusit ja sen saitkin, aina kun halusit ja halusithan sinä. Aamuin illoin. Et halunnut jakaa mitään muuta. Et kuulla ajatuksiani, toiveitani tai halujani. Et jakaa aikaasi, arkeasi tai elämääsi kanssani, vaikka siinä saman katon alla elitkin.
Olin vuosia hämmentynyt ja yksinäinen rinnallasi. Kivinen muuri välissämme. Mihin haihtuivat ne suuret ja intensiiviset tunteet, hellyys ja välittävät sanat, joilla minut pyysit aina ja ikuisesti vierellesi elämään. Ja minä lupasin olla kumppanisi, rakastettusi ja aina meidän puolella.
Peiliin katselin ja kyselin, mitä tein väärin. Yritin tarvita vähemmän, kaivata sua vähemmän ja sopeutua paremmin antamaani lupaukseen.
Sinä olit lopulta se viisaampi ja kävelit ulos elämästämme. Sanaa sanomatta ja selitystä antamatta. Siitä alkoi minun näköinen elämäni. Kiitos.
Sulle kävi loppujen lopuksi hyvin. Onnea omaan elämään. Minä pikkusen kadehdin sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin käy usein ,kun keskitytään juuri lapsiin ja arjen pyörittämiseen.Romantiikkaa pitää vaalia.Sitä pitää haluta tehdä töitä toisen naaman eteen, ettei se ala kyllästyttää.Nyky maailmassa varsinkin, kun kaikki on vaihdettavissa silmänräpäyksessä ja ärsykkeitä on joka puolella.
Nyky polvi ei ole juuri lainkaan enää sitoutunut parisuhteeseen vaan vaihdetaan ,kun alkaa kyllästyttää,kuin tavara.
Tuhansia kertoja yritin sitä yhteyttä noiden lapsivuosien ja perheen pyörityksen keskellä. Varastin kahdenkeskisen hetken. Pyysin nostamaan katseen ruudusta, kysyin millainen oli päiväsi, mitä aattelet, mitä toivot, onko kaikki ok.
Et toivonut, halunnut, kertonut mitään. Tai siis parin minuutin tyhjennyksen halusit ja sen saitkin, aina kun halusit ja halusithan sinä. Aamuin illoin. Et halunnut jakaa mitään muuta. Et kuulla ajatuksiani, toiveitani tai halujani. Et jakaa aikaasi, arkeasi tai elämääsi kanssani, vaikka siinä saman katon alla elitkin.
Olin vuosia hämmentynyt ja yksinäinen rinnallasi. Kivinen muuri välissämme. Mihin haihtuivat ne suuret ja intensiiviset tunteet, hellyys ja välittävät sanat, joilla minut pyysit aina ja ikuisesti vierellesi elämään. Ja minä lupasin olla kumppanisi, rakastettusi ja aina meidän puolella.
Peiliin katselin ja kyselin, mitä tein väärin. Yritin tarvita vähemmän, kaivata sua vähemmän ja sopeutua paremmin antamaani lupaukseen.
Sinä olit lopulta se viisaampi ja kävelit ulos elämästämme. Sanaa sanomatta ja selitystä antamatta. Siitä alkoi minun näköinen elämäni. Kiitos.
Sinkkumiehenä ketjun aihe on itselleni vieras, kunhan plarailen mutta tämä kommenttisi pysäytti ja tuntui. Toivotan hyvää jatkoa, kuka oletkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomasin sen jälkeen kun löysin uuden naisen nussittavaksi
Vierailija kirjoitti:
Huomasin sen jälkeen kun löysin uuden naisen nussittavaksi
Voi teitä naispareja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siteten pitä etsiä se yhteinen tekeminen ja harrastus. Kaikilla ihmisillä on jokin yhteinen mielenkiinnon kohde, kun sen kaivaa esiin. Ei kaikkien asioiden tarvitse olla yhteisiä.
Jos siis ainut ongelma on tuo.
Vierailija kirjoitti:
Huomasin sen jälkeen kun löysin uuden naisen nussittavaksi
Tyypillinen tapa keski-ikäiselle miehelle. Ei pysty olemaan hetkeäkään yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siteten pitä etsiä se yhteinen tekeminen ja harrastus. Kaikilla ihmisillä on jokin yhteinen mielenkiinnon kohde, kun sen kaivaa esiin. Ei kaikkien asioiden tarvitse olla yhteisiä.
Jos siis ainut ongelma on tuo.
Yleensä kai isompi ongelma on, ettei löydy enää yhteistä puhuttavaa. Puolisosta tulee kuin joku sukulainen jota näkee joskus ja jouluna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla? Jos ette riitele ja yhteiselo sujuu joten kuten niin ole tyytyväinen. On joku jolle ehkä jakaa päivän tapahtumat ja jutella. Ei siitä sen suurempaa numeroa tarvitse tehdä.
Kuulumiset voi vaihtaa vaikka naapurin kanssa, ei siihen parisuhdetta tarvita.
No ei varmasti voi niin henkilökohtaisia asioita jakaa naapurille kuin omalle puolisolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siteten pitä etsiä se yhteinen tekeminen ja harrastus. Kaikilla ihmisillä on jokin yhteinen mielenkiinnon kohde, kun sen kaivaa esiin. Ei kaikkien asioiden tarvitse olla yhteisiä.
Jos siis ainut ongelma on tuo.Yleensä kai isompi ongelma on, ettei löydy enää yhteistä puhuttavaa. Puolisosta tulee kuin joku sukulainen jota näkee joskus ja jouluna.
Eikö mitään, esim jalkapallon mm kisat, Ukrainan sota hallituskriisi yms . Meillä puhutaan noistakin, on puhuttu jo 35 v muttei puheenaiheet tunnu loppuvan. Ja ainahan tulee uusia puheenaiheita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Koska perheellisiä ihmisiä kiinnostaa lasten tulevaisuus ja hyvinvointi. Kaikkia taas ei kiinnosta jahdata intohimoa. "
Nämä vaan eivät ole toistensa kanssa mitenkään ristiriidassa eli "intohimosta" (mitä kukin sillä sitten tarkoittaakaan) ei ole pakko luopu ainakaan kokonaan vaikka kiinnostaisi lasten hyvinvointi ja tulevaisuus.
Intohimo aika harvoin kestää edes 30 vuotta. Kyllä pitkässä liitossa sen perustan on oltava jotain muuta.
Sitä kutsutaan rakkaudeksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä olikin aivan kun minun suusta. Yritä siinä kun kokoajan yksin ehdottaa jotain kun toinen ei yhtään innostu.
Meillä on tämä sama. Puoliso on nykyään yrittäjä. Vain työ kiinnostaa. Yritin varata pientä hotellilomaa, mutta eihän hän osaa sanoa milloin onnistuu. Mielestäni ei ole monimutkainen asia kaivaa kalenteri käteen ja sopia joku pitkä vkl hyvissä ajoin. On kuulemma liian vaikeaa. Kuitenkin miesten kesken mökkireissu onnistuu 3x vuodessa. Ei meillä ollut tällaista ongelmaa ennen yrittäjyyttä mikä tuntuu itsestäni pahalta. Kaikki muu menee meidän suhteen edelle.
Meillä sama, kaikki muu menee meidän suhteen ja jopa lasten edelle. Ei ole aikaa olla minun kanssani, mutta ei myöskään ole aikaa leikkiä lasten kanssa kun pitää mennä kavereiden kanssa kalaan tms. Mies halusi perheen, mutta ei kiinnosta yhtään olla perheen kanssa.
Mitään yhteisiä lomia ei ole ollut vuosikausiin vaan olen mennyt lasten kanssa mummolaan. Lasten kanssa ei voi pelata illalla edes lautapeliä "kun nyt just pitää jäädä töihin" tai "kaveri pyysi pelaamaan biljardia" ja sama jatkuu ilta illan jälkeen.
Isänpäivänä mies on sen hetken lasten kanssa, että lapset saavat annettua onnittelukortin. Että sellaista isyyttä.
Heivaa nyt jumankauta hiiteen tuollainen mies.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on nykyään kummallinen ajatus, että kumppanin pitää olla täysin samanlainen kuin itse ja harrastaa samoja asioita. Eihän se näin ole. Miehet ja naiset noin muutenkin ovat erilaisia ja kiinnostuneet yleensä eri asioista (poikkeuksiakin toki on). Parisuhteessa tärkeintä kuitenkin on yhteiset arvot, yhteen sopivat luonteet ja rakkaus. Harrastuksia voi harrastaa yksin tai kaverin kanssa.
Ajattelen juuri samoin. Meillä on erilaiset luonteet, harrastukset ja olemme jopa eri maista kotoisin, silti meillä on samat arvot ja rakkaus. Mieheni jopa harrastaa enemmän suomalaisia juttuja kuin minä, hän on rauhallisempi, rauhoittaa minutkin omalla olemuksellaan joten luonteemme täydentävät toisiaan, jo 25 vuotta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla? Jos ette riitele ja yhteiselo sujuu joten kuten niin ole tyytyväinen. On joku jolle ehkä jakaa päivän tapahtumat ja jutella. Ei siitä sen suurempaa numeroa tarvitse tehdä.
Onpa upeaa elää yhdessä kun on "joku jolle jutella"
Olisi. En kaipaisi tällä hetkellä muuta kuin rauhallisen hyvän parisuhteen. Turvallisen. Juttelukaverin. Erityistä intohimoa en kaipaa.
Tässä on selitys useimmille onnettomille parisuhteille: nainen haluaa juttelukaverin ilman intohimoa ja kutsuu sitä hyväksi parisuhteeksi. Mies haluaa seksikumppanin ja kun se ei onnistu, ei enää kiinnosta harrastusten jakaminen kämppiksen kanssa.
Eikä tarvitse väittää, että jos mies ensin tekisi näin niin kyllä sitten... Ei toimi. Kaikki on kokeiltu. Tyytyväisen kämppiksen voi saada, parisuhdetta ei.
Juttukaveri, ei intohimoa olisi kyllä aivan turha parisuhde. Pelkät haitat ilman positiivista.
Mies
Panosta sinäkin sitten siihen intohimon ylläpitoon muulloinkin kuin silloin kun seksihalut heräsivät.
Vierailija kirjoitti:
Niin käy usein ,kun keskitytään juuri lapsiin ja arjen pyörittämiseen.Romantiikkaa pitää vaalia.Sitä pitää haluta tehdä töitä toisen naaman eteen, ettei se ala kyllästyttää.Nyky maailmassa varsinkin, kun kaikki on vaihdettavissa silmänräpäyksessä ja ärsykkeitä on joka puolella.
Nyky polvi ei ole juuri lainkaan enää sitoutunut parisuhteeseen vaan vaihdetaan ,kun alkaa kyllästyttää,kuin tavara.
Romantiikkaa ei tarvita. Elämässä on muutakin nussiminen.
Tuhansia kertoja yritin sitä yhteyttä noiden lapsivuosien ja perheen pyörityksen keskellä. Varastin kahdenkeskisen hetken. Pyysin nostamaan katseen ruudusta, kysyin millainen oli päiväsi, mitä aattelet, mitä toivot, onko kaikki ok.
Et toivonut, halunnut, kertonut mitään. Tai siis parin minuutin tyhjennyksen halusit ja sen saitkin, aina kun halusit ja halusithan sinä. Aamuin illoin. Et halunnut jakaa mitään muuta. Et kuulla ajatuksiani, toiveitani tai halujani. Et jakaa aikaasi, arkeasi tai elämääsi kanssani, vaikka siinä saman katon alla elitkin.
Olin vuosia hämmentynyt ja yksinäinen rinnallasi. Kivinen muuri välissämme. Mihin haihtuivat ne suuret ja intensiiviset tunteet, hellyys ja välittävät sanat, joilla minut pyysit aina ja ikuisesti vierellesi elämään. Ja minä lupasin olla kumppanisi, rakastettusi ja aina meidän puolella.
Peiliin katselin ja kyselin, mitä tein väärin. Yritin tarvita vähemmän, kaivata sua vähemmän ja sopeutua paremmin antamaani lupaukseen.
Sinä olit lopulta se viisaampi ja kävelit ulos elämästämme. Sanaa sanomatta ja selitystä antamatta. Siitä alkoi minun näköinen elämäni. Kiitos.