Lue keskustelun säännöt.
Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.
Nyt on taas äidit uhrautumassa. Miten se muka voi isovanhempien syy olla, jos ei äidit omia lapsiaan jaksa hoitaa. Eläköön isovanhemmat sellaista elämää kuin elävät ja matkustelkoon niin paljon kuin sielu sietää.
Itsekin äitinä olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi tehdä tasan sen verran lapsia kuin itse jaksaa/pystyy hoitamaan. Ilman muiden apua. Sen takia meilläkin lapsimäärä on tasan 2.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/86266614-d828-47d8-bd40-781392fd654a
Kommentit (1259)
Miksi? Esimerkkinä siitä kiireestä minkä moni perhe tekee ihan itse. On turha itkeä stressiä jos aikatauluttaa elämänsä tuohon tapaan.
YKSI perhe 8 vuotta sitten. Ja sinä yleistät sen koskemaan PERHEITÄ nyt. Hohhoijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi? Esimerkkinä siitä kiireestä minkä moni perhe tekee ihan itse. On turha itkeä stressiä jos aikatauluttaa elämänsä tuohon tapaan.
Onko mielestäsi lasten harrastustoiminta jotenkin muuttunut seitsemässä vuodessa? Tai no, maksut on varmaan nousseet ja siitä tulee vielä lisää stressiä. Ei seitsemän vuotta vanha juttu ole mikään vanha.
MIHIN se liittyy? Vanha juttu yhdestä perheestä. On se vanha kun ketjussa puhe on pienistä lapsista. Eihän nuo olleet pieniä edes silloin 8 vuotta sitten.
Se liittyi tähän:"Saattaa olla niinkin, että nykyvanhemmat eivät kaikki edes osaa olla lastensa kanssa. Siis vuosia lapset on ensin pitkät päivät päiväkodissa, kotona lapset lähinnä nukkuvat. Sitten koulussa ja sen kerhossa. Muuten kalenteri täytetään hirveällä määrällä lasten ja aikuisten harrastuksia, minkä jälkeen elämä on yhtä kuskausta ja kouhotusta. Loppuaika vielä pätemistä sosiaalisessa mediassa, eihän sitä omaa upeaa elämää voi salassa pitää. Koskaan ei ole aikaa oikeasti pysähtyä olemaan sen lapsen kanssa ja läsnä."
Olen näköjään tosi huono saamaan oikeat vanhat viestit mukaan mihin vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Olen 70-luvulla syntynyt ja isovanhempani eivät olleet millään tavalla läsnä. Mutta ei myöskään vanhemmuus ollut samanlaista turbosuorittamista.#vapaakasvatus
Sama juttu. Isovanhemmista vain yksi oli elossa eikä hänkään juuri osallistunut meidän elämäämme satunnaisia vierailuja lukuun ottamatta. Mutta meilläkään se vanhemmuus ei ollut sellaista suorittamista, että äiti ja isä olisi olleet joka hetki läsnä ja järjestämässä meille jotain viihdykettä. Molemmat oltiin päivähoidossa siihen asti kun menimme kouluun, mutta sen jälkeen ei ollut mitään iltapäiväkerhoja eikä muitakaan hoitopaikkoja, vaan me käveltiin koulusta kotiin ja oltiin keskenämme kunnes äiti tuli neljän jälkeen ja isä viiden jälkeen kotiin. Harrastuksiin kuljettiin paljon ihan itsenäisesti kävellen tai pyöräillen ja vanhemmat ei juurikaan osallistuneet meidän harrastuksiin.
Nyt olen ihmetellyt, kun lapset tuntuvat olevan joko jonkinlaisessa kauko-ohjauksessa puhelimen kautta tai sitten joka hetki pitää juosta heidän perässään ja osallistua joka jumalan kissanristiäisiin, mihin lapsi vaan haluaa mennä. Harrastuksiinkin pitää osallistua enemmän kuin lapsi itse. Ei ihme, jos äidit palaa loppuun tuolla menolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Olen 70-luvulla syntynyt ja isovanhempani eivät olleet millään tavalla läsnä. Mutta ei myöskään vanhemmuus ollut samanlaista turbosuorittamista.#vapaakasvatus
Sama juttu. Isovanhemmista vain yksi oli elossa eikä hänkään juuri osallistunut meidän elämäämme satunnaisia vierailuja lukuun ottamatta. Mutta meilläkään se vanhemmuus ei ollut sellaista suorittamista, että äiti ja isä olisi olleet joka hetki läsnä ja järjestämässä meille jotain viihdykettä. Molemmat oltiin päivähoidossa siihen asti kun menimme kouluun, mutta sen jälkeen ei ollut mitään iltapäiväkerhoja eikä muitakaan hoitopaikkoja, vaan me käveltiin koulusta kotiin ja oltiin keskenämme kunnes äiti tuli neljän jälkeen ja isä viiden jälkeen kotiin. Harrastuksiin kuljettiin paljon ihan itsenäisesti kävellen tai pyöräillen ja vanhemmat ei juurikaan osallistuneet meidän harrastuksiin.
Nyt olen ihmetellyt, kun lapset tuntuvat olevan joko jonkinlaisessa kauko-ohjauksessa puhelimen kautta tai sitten joka hetki pitää juosta heidän perässään ja osallistua joka jumalan kissanristiäisiin, mihin lapsi vaan haluaa mennä. Harrastuksiinkin pitää osallistua enemmän kuin lapsi itse. Ei ihme, jos äidit palaa loppuun tuolla menolla.
Eli laiminlöit lapsesi. Ja sitten vielä arvostelet muita. Hohhoijaa.
Jutussa oli kylläkin kolme perhettä loppuvuodesta 2018.
Tilastokeskuksen mukaan 85 % lapsista on joku aikaavievä harrastus. Ihan Ojalan vanhan laskuopin mukaan silloin todella asia koskee suurinta osaa perheistä. Ei ehkä ihan tuossa määrin kuin noissa Ylen esimerkkiperheissä, mutta kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi? Esimerkkinä siitä kiireestä minkä moni perhe tekee ihan itse. On turha itkeä stressiä jos aikatauluttaa elämänsä tuohon tapaan.
Onko mielestäsi lasten harrastustoiminta jotenkin muuttunut seitsemässä vuodessa? Tai no, maksut on varmaan nousseet ja siitä tulee vielä lisää stressiä. Ei seitsemän vuotta vanha juttu ole mikään vanha.
MIHIN se liittyy? Vanha juttu yhdestä perheestä. On se vanha kun ketjussa puhe on pienistä lapsista. Eihän nuo olleet pieniä edes silloin 8 vuotta sitten.
Se liittyi tähän:"Saattaa olla niinkin, että nykyvanhemmat eivät kaikki edes osaa olla lastensa kanssa. Siis vuosia lapset on ensin pitkät päivät päiväkodissa, kotona lapset lähinnä nukkuvat. Sitten koulussa ja sen kerhossa. Muuten kalenteri täytetään hirveällä määrällä lasten ja aikuisten harrastuksia, minkä jälkeen elämä on yhtä kuskausta ja kouhotusta. Loppuaika vielä pätemistä sosiaalisessa mediassa, eihän sitä omaa upeaa elämää voi salassa pitää. Koskaan ei ole aikaa oikeasti pysähtyä olemaan sen lapsen kanssa ja läsnä."
Olen näköjään tosi huono saamaan oikeat vanhat viestit mukaan mihin vastaan.
Niin eli liität täyteen MUTUUN 8 vuotta vanhan jutun YHDESTÄ perheestä. Miksi? Kun eihän tuossa silti ole kuin täyttä muttua, vanha juttu ja yksi perhe.
Etsipä nyt kiltisti vaikka seuraavaksi MUTUUN netistä yksi vanha juttu siitä, että maapallo onkin yhden jonkunkukalieneen mielestä litteä. Yhtä hyödyllistä tässä kontekstissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Olen 70-luvulla syntynyt ja isovanhempani eivät olleet millään tavalla läsnä. Mutta ei myöskään vanhemmuus ollut samanlaista turbosuorittamista.#vapaakasvatus
Sama juttu. Isovanhemmista vain yksi oli elossa eikä hänkään juuri osallistunut meidän elämäämme satunnaisia vierailuja lukuun ottamatta. Mutta meilläkään se vanhemmuus ei ollut sellaista suorittamista, että äiti ja isä olisi olleet joka hetki läsnä ja järjestämässä meille jotain viihdykettä. Molemmat oltiin päivähoidossa siihen asti kun menimme kouluun, mutta sen jälkeen ei ollut mitään iltapäiväkerhoja eikä muitakaan hoitopaikkoja, vaan me käveltiin koulusta kotiin ja oltiin keskenämme kunnes äiti tuli neljän jälkeen ja isä viiden jälkeen kotiin. Harrastuksiin kuljettiin paljon ihan itsenäisesti kävellen tai pyöräillen ja vanhemmat ei juurikaan osallistuneet meidän harrastuksiin.
Nyt olen ihmetellyt, kun lapset tuntuvat olevan joko jonkinlaisessa kauko-ohjauksessa puhelimen kautta tai sitten joka hetki pitää juosta heidän perässään ja osallistua joka jumalan kissanristiäisiin, mihin lapsi vaan haluaa mennä. Harrastuksiinkin pitää osallistua enemmän kuin lapsi itse. Ei ihme, jos äidit palaa loppuun tuolla menolla.
Eli laiminlöit lapsesi. Ja sitten vielä arvostelet muita. Hohhoijaa.
Koetapa lukea uudelleen ja sisäistää lukemasi. Tekstissä ei missään vaiheessa edes sanottu, että kirjoittajalla olisi lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisit kyllä lopettaa tuon kaikkien muiden kirjoittajien hoh-hoijaattamisen.
Jos töissä oli käytävä ja kerhoja ei ollut, ei niitä lapsia iltapäiviksi pois päältä saanut.
Vierailija kirjoitti:
Jutussa oli kylläkin kolme perhettä loppuvuodesta 2018.
Tilastokeskuksen mukaan 85 % lapsista on joku aikaavievä harrastus. Ihan Ojalan vanhan laskuopin mukaan silloin todella asia koskee suurinta osaa perheistä. Ei ehkä ihan tuossa määrin kuin noissa Ylen esimerkkiperheissä, mutta kuitenkin.
Niin, vuodesta 2018 on KAHDEKSAN VUOTTA.
Miltähän vuodelta tuo sun tilastokeskustietosi on???
Ja onhan nuokin kaikki lapset jo saaneet kököttää koronavuodetkin tässä välissä jo. Oltiin kotona urakalla. Eiköhän se tasapainottanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisit kyllä lopettaa tuon kaikkien muiden kirjoittajien hoh-hoijaattamisen.
Jos töissä oli käytävä ja kerhoja ei ollut, ei niitä lapsia iltapäiviksi pois päältä saanut.
Silloin oli mm. perhepäivähoitajia, jotka otti myös alaluokkalaisia iltapäivisin hoitoon. Olisitte voineet tyytyä matalampaan elintasoon, vaihtaa ammattia jne jne jne.
Nykyään sitä ja nykyään tätä... Eihän kukaan vuonna 2026... Ja muita oksureaktion aiheuttavia juttuja.
Mikään ei ole muuttunut, paitsi nykyvanhemmilla on helpompaa kuin vaikka 50 vuotta sitten. Koko ajan hitaasti olosuhteet paranee. Ongelmia on ollut aina, ne on vaan nykyään hieman toisenlaisia ja niitä on aina vaan vähemmän. Lasten kasvattaminen ei ole mikään puistokävely, eikä ole koskaan ollut sitä.
Tää isovanhempien vähemmän osallistuminen on varmaan kohta 100 vuotta vanha ilmiö. Niin kauan, kun kaupungistuminen on Suomessa(kin) ollut päällä, noin se vaan on mennyt, koska isovanhemmat asuu kaukana. Ei meilläkään 20 vuotta sitten ollut mitään tukiverkkoja. Mikä ongelma se muka edes on, itsehän lapsemme halusimme ihan siitä tietoisina ja lapsemme myös kasvatimme. Toki tosi satunnaisesti järkättiin apua, että päästiin yhdessä vapaalle. Asutuskeskuksissa löytyy tuohon vertaisseuraa ja ystäväperheitä, tai rahallakin saa apua. Mitään ongelmaa ei ole, mutta jutut tietty myy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyypillinen vanhempi jolla on aikaa roikkua täällä mutta ei leikkiä lastensa kanssa. Onneksi silloin ei ollut älykännyköitä kun lapsemme olivat pieniä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään sitä ja nykyään tätä... Eihän kukaan vuonna 2026... Ja muita oksureaktion aiheuttavia juttuja.
Mikään ei ole muuttunut, paitsi nykyvanhemmilla on helpompaa kuin vaikka 50 vuotta sitten. Koko ajan hitaasti olosuhteet paranee. Ongelmia on ollut aina, ne on vaan nykyään hieman toisenlaisia ja niitä on aina vaan vähemmän. Lasten kasvattaminen ei ole mikään puistokävely, eikä ole koskaan ollut sitä.
Tää isovanhempien vähemmän osallistuminen on varmaan kohta 100 vuotta vanha ilmiö. Niin kauan, kun kaupungistuminen on Suomessa(kin) ollut päällä, noin se vaan on mennyt, koska isovanhemmat asuu kaukana. Ei meilläkään 20 vuotta sitten ollut mitään tukiverkkoja. Mikä ongelma se muka edes on, itsehän lapsemme halusimme ihan siitä tietoisina ja lapsemme myös kasvatimme. Toki tosi satunnaisesti järkättiin apua, että päästiin yhdessä vapaalle. Asutuskeskuksissa löytyy tuohon vertaisseuraa ja ystäväperheitä, tai rahallakin saa apua. Mitään ongelmaa ei ole, mutta jutut tietty myy.
Vanhemmuus oli helppoa ennen. Nykyään se on vaativampaa.
Kuten ketjussakin on jo kerrottu. Ennen se lapsi pyöri missä pyöri ja se riitti.
Enää se ei riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tyypillinen vanhempi jolla on aikaa roikkua täällä mutta ei leikkiä lastensa kanssa. Onneksi silloin ei ollut älykännyköitä kun lapsemme olivat pieniä.
Juu, mieluummin vaan lisää kirjoittajia, joiden mielestä nyt on vuosi 2009. Todellista asiantuntemusta, juu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon on 90- ja 2000-luvulla syntyneillä mielenterveyden ongelmia ja traumataustaa lapsuudesta. Näillä on nyt omia pieniä lapsia ja nimenomaan traumoilla on paljon tekemistä sen kanssa miten jaksaa lapsiperhearkea...
Siksihän he just ei halua enää laittaa eteenpäin sitä oman lapsuutensa paskaa.
Niinpä. Ja sitten haukutaan huonoiksi vanhemmiksi. Ja vaikka kuinka ei haluaisi jotain jatkaa, niin moni asia vaan tulee sieltä jostain selkärangasta.
Esimerkiksi huutaminen... Jos sinulle on koko lapsuutesi huudettu, niin se saattaa puskea esiin kuormittuneena ja siitä seuraa ahdistuminen ja huono omatunto ja tunne epäonnistumisesta vanhempana. Nykyajan suositukset on oikeasti hyvin erilaisia mitä vaikka ysärillä ja nollarilla. Vanhemmilla on paljon opeteltavaa ja töitä tehtävänä, jotta voisivat irtautua siitä miten heidät on kasvatettu.
Luuletko, että kaikki tuo on vain tämän ajan ilmiö?
Kaikkina aikoina on yritetty irtautua siitä, miten edellinen sukupolvi on heitä kasvattanut. Aina on haluttu rikkoa vanhoja kaavoja ja se on ollut pakkokin, koska aina on myös eletty muuttuvissa olosuhteissa.
Mutta jotkut perusasiathan ei muutu. Aina on haluttu lapselle jotain parempaa kuin mitä.itse on saatu. Tai näin ainakin kuvitellaan. Onko se toteutunut, sitä ei aina tiedä.
Luuletko, että joskus jopa lähitulevaisuudessa on syntyvä sukupolvi, joka on täydellisen onnistunut jokaisen yksilön kohdalla, kun viimeinkin heidän vanhempansa on pystyneet karistamaan satojen epäonnistuneiden aiemmin eläneiden vanhempien vääristyneet opit ja kaavat harteiltansa ja saattaneet siis maailmaan täydellisyyden.
Ei ole vain tämän ajan ilmiö, mutta väitätkö, että nuo nykyajan suositukset ja kasvatusoppaat ovat helppoja sellaisille vanhemmille, joiden lapsuus on ollut ihan muuta kuin tunnekasvatusta ja muuta gentle parenting -meininkiä ja sattuu olemaan vielä temperamentiltaan vilkkaita lapsia? Mitään ei enää uskalla tehdä tai sanoa. Esimerkiksi "jäähypenkki" on suositusten vastainen ja se on kieltämättä varsin toimiva. Kaikki pitää kuitenkin vaan sanoittaa, ääntä ei saa korottaa, koska se tekee niin suurta vahinkoa, ei saa ottaa leluja pois syy-seuraussuhteen näyttämiseksi jne. Yritä siinä nyt sitten. Jopa vakassa ammattilaiset on pulassa!
Lelun pois ottaminen esimerkiksi sen takia että lapsi ei tee kuten vanhempi määrää ei ole syy-seuraussuhde. Syy-seuraussuhde on sellainen että tekee jotain mistä seuraa luonnollisesti jotain eli jos lyöt varpaasi kiveen niin siitä seuraus on kipu Varpaassa.
Jos lapsi ei suostu laittamaan lapasia ja ulkona käsiä alkaa palella, se on syy ja seuraus. Jos taas siitä pukemiskiukuttelusta joutuu jäähylle, se ei ole. Kannattaa,antaa sen lapsen mennä ilman lapasia ja sitten vaan oukea siellä ulkona kun on mennyt jakeluun miksi,ne lapaset tarvitaan.
Samalla tavallaan ne oppivat eläimetkin, mutta silti se ei aina ole pätevä keino. Yritän tässä kaiken aikaa opettaa koiranpennulleni, ettei autoja vasten pidä juosta. Ja pakko minun on se vain siltä estää. Muuten se jää auton alle ja siitä opista sille ei enää ole mitään hyötyä
Pieni lapsikin voi kurkkia kaivoon tai juosta päättömästi jossain laiturilla. Pakko se on vain estää sekin, muuten käy huonosti. Palelevat kädet on vielä helppo juttu.
Jos lapsi saa trauman siitä, että häneltä otetaan pois lelu, jolla hän vaikka huitoo päättömästi ja on vaarana että jotain menee rikki, niin olen sitä mieltä, että kohtuullinen määrä sellaisia traumoja ei ole lainkaan pahitteeksi. Ei lapsi opi mitään, jos mitään sanktiota ei tule mistään. Niiden kautta me kaikki ollaan oppimme saaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon on 90- ja 2000-luvulla syntyneillä mielenterveyden ongelmia ja traumataustaa lapsuudesta. Näillä on nyt omia pieniä lapsia ja nimenomaan traumoilla on paljon tekemistä sen kanssa miten jaksaa lapsiperhearkea...
Siksihän he just ei halua enää laittaa eteenpäin sitä oman lapsuutensa paskaa.
Niinpä. Ja sitten haukutaan huonoiksi vanhemmiksi. Ja vaikka kuinka ei haluaisi jotain jatkaa, niin moni asia vaan tulee sieltä jostain selkärangasta.
Esimerkiksi huutaminen... Jos sinulle on koko lapsuutesi huudettu, niin se saattaa puskea esiin kuormittuneena ja siitä seuraa ahdistuminen ja huono omatunto ja tunne epäonnistumisesta vanhempana. Nykyajan suositukset on oikeasti hyvin erilaisia mitä vaikka ysärillä ja nollarilla. Vanhemmilla on paljon opeteltavaa ja töitä tehtävänä, jotta voisivat irtautua siitä miten heidät on kasvatettu.
Luuletko, että kaikki tuo on vain tämän ajan ilmiö?
Kaikkina aikoina on yritetty irtautua siitä, miten edellinen sukupolvi on heitä kasvattanut. Aina on haluttu rikkoa vanhoja kaavoja ja se on ollut pakkokin, koska aina on myös eletty muuttuvissa olosuhteissa.
Mutta jotkut perusasiathan ei muutu. Aina on haluttu lapselle jotain parempaa kuin mitä.itse on saatu. Tai näin ainakin kuvitellaan. Onko se toteutunut, sitä ei aina tiedä.
Luuletko, että joskus jopa lähitulevaisuudessa on syntyvä sukupolvi, joka on täydellisen onnistunut jokaisen yksilön kohdalla, kun viimeinkin heidän vanhempansa on pystyneet karistamaan satojen epäonnistuneiden aiemmin eläneiden vanhempien vääristyneet opit ja kaavat harteiltansa ja saattaneet siis maailmaan täydellisyyden.
Ei ole vain tämän ajan ilmiö, mutta väitätkö, että nuo nykyajan suositukset ja kasvatusoppaat ovat helppoja sellaisille vanhemmille, joiden lapsuus on ollut ihan muuta kuin tunnekasvatusta ja muuta gentle parenting -meininkiä ja sattuu olemaan vielä temperamentiltaan vilkkaita lapsia? Mitään ei enää uskalla tehdä tai sanoa. Esimerkiksi "jäähypenkki" on suositusten vastainen ja se on kieltämättä varsin toimiva. Kaikki pitää kuitenkin vaan sanoittaa, ääntä ei saa korottaa, koska se tekee niin suurta vahinkoa, ei saa ottaa leluja pois syy-seuraussuhteen näyttämiseksi jne. Yritä siinä nyt sitten. Jopa vakassa ammattilaiset on pulassa!
Lelun pois ottaminen esimerkiksi sen takia että lapsi ei tee kuten vanhempi määrää ei ole syy-seuraussuhde. Syy-seuraussuhde on sellainen että tekee jotain mistä seuraa luonnollisesti jotain eli jos lyöt varpaasi kiveen niin siitä seuraus on kipu Varpaassa.
Jos lapsi ei suostu laittamaan lapasia ja ulkona käsiä alkaa palella, se on syy ja seuraus. Jos taas siitä pukemiskiukuttelusta joutuu jäähylle, se ei ole. Kannattaa,antaa sen lapsen mennä ilman lapasia ja sitten vaan oukea siellä ulkona kun on mennyt jakeluun miksi,ne lapaset tarvitaan.
Samalla tavallaan ne oppivat eläimetkin, mutta silti se ei aina ole pätevä keino. Yritän tässä kaiken aikaa opettaa koiranpennulleni, ettei autoja vasten pidä juosta. Ja pakko minun on se vain siltä estää. Muuten se jää auton alle ja siitä opista sille ei enää ole mitään hyötyä
Pieni lapsikin voi kurkkia kaivoon tai juosta päättömästi jossain laiturilla. Pakko se on vain estää sekin, muuten käy huonosti. Palelevat kädet on vielä helppo juttu.
Jos lapsi saa trauman siitä, että häneltä otetaan pois lelu, jolla hän vaikka huitoo päättömästi ja on vaarana että jotain menee rikki, niin olen sitä mieltä, että kohtuullinen määrä sellaisia traumoja ei ole lainkaan pahitteeksi. Ei lapsi opi mitään, jos mitään sanktiota ei tule mistään. Niiden kautta me kaikki ollaan oppimme saaneet.
Tässä selitettiin, mikä on syy-seuraussuhde, koska siitä oli väärä käsitys.
Vierailija kirjoitti:
Yksi iso syy uupumiseen on se ettei enää osata edes levätä. Aina on menoa. Ihmettelen omia työkavereitakinkin, kun nyt on kesälomatkin on buukattu täyteen. Lomat alkaa niin seuraavana päivänä on lähtö ulkomaille. Tuon lisäksi koko kesä ohjelmaa. Samoin viikonloput ja useat arki-illat ympäri vuoden. Joku ihme ajatus on, että koko ajan pitää olla menossa omissa tai lasten jutuissa. Ne ovat nämä äidit, jotka menee. Isät eivät osallistu.
Aina kun kerron että en aio tehdä lomalla mitään, niin vastaus on aina sama:”Et mitään!??!!?!” No mitä pitäisi tehdä??? Levätä! Se on se loman tarkoitus eikä juokseminen 25h vuorokaudessa pitkin pitäjiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi iso syy uupumiseen on se ettei enää osata edes levätä. Aina on menoa. Ihmettelen omia työkavereitakinkin, kun nyt on kesälomatkin on buukattu täyteen. Lomat alkaa niin seuraavana päivänä on lähtö ulkomaille. Tuon lisäksi koko kesä ohjelmaa. Samoin viikonloput ja useat arki-illat ympäri vuoden. Joku ihme ajatus on, että koko ajan pitää olla menossa omissa tai lasten jutuissa. Ne ovat nämä äidit, jotka menee. Isät eivät osallistu.
Aina kun kerron että en aio tehdä lomalla mitään, niin vastaus on aina sama:”Et mitään!??!!?!” No mitä pitäisi tehdä??? Levätä! Se on se loman tarkoitus eikä juokseminen 25h vuorokaudessa pitkin pitäjiä.
Lapsiperheen vanhemmat ei kesällä lepää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisit kyllä lopettaa tuon kaikkien muiden kirjoittajien hoh-hoijaattamisen.
Jos töissä oli käytävä ja kerhoja ei ollut, ei niitä lapsia iltapäiviksi pois päältä saanut.
Silloin oli mm. perhepäivähoitajia, jotka otti myös alaluokkalaisia iltapäivisin hoitoon. Olisitte voineet tyytyä matalampaan elintasoon, vaihtaa ammattia jne jne jne.
No ko kommentoija tuskin oli vastuussa omien vanhempiensa valinnoista. Eikä vaikuta katkeralta tai traumatisoituneelta.
Ymmärsithän nyt vihdoin että hän kertoi omasta lapsuudestaan eikä sanallakaan sanonut onko hänellä itsellään lapsia vai ei.
MIHIN se liittyy? Vanha juttu yhdestä perheestä. On se vanha kun ketjussa puhe on pienistä lapsista. Eihän nuo olleet pieniä edes silloin 8 vuotta sitten.