Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt naiset revähtävät rumiksi alapäästään jo yhden synnytyksen jälkeen ja ovat raatoväsyneitä vaikka on kaikki koneet ja laitteet kodin hoidossa. Nääntyneet naiset huutavat,  kuinka isovanhemmat syöttävät ja juottavat lapset piloilla pikku vierailun aikana. Kuinka isovanhemmat antavat tyhmiä ja paskoja lahjoja ja joku hullu mummo kutoo vielä sukkia.

Pitäkää tunkinne, vastuu lapsistanne on teidän!

Sääli lapsia, monille on onneksi vielä mummi ja vaari rakkaita ja tärkeitä puutteistaan huolimatta! 

Eipä kovin hyvää esimerkkiä, hienotunteisuutta ja kielenkäyttöä  saa tuollaisista isovanhemmista, joka käyttää  noin rumaa kieltä ja pursuaa halveksuttaa läheisilleen ja naisvihassaan. Mummona säälittäisi lapset. Lapsi kun ottaa mallin ja esimerkin aikuiselta, eikä tuossa ole mitään otettavaa kuin tyhjyys.b

Sori siitä! Kirjoitin hävyttömästi, en ole mummi, äiti toki🥰Joulun aikaan seurasin näitä kirjoituksia ja raivostutti pelkkä kiittämättömyys ja arvostelu! Mikään ei riitä, joka asia mättää?

Miten vaikea on noudattaa yksinkertaisia asioita: ei liikaa herkkuja, ei ruoka-aineita joille allerginen, kuuntele lahjatoiveita. Jos tuo on ylivoimaista niin miksi? Joku ihme auktoriteettikammoko siinä on taustalla?

Mun lasten mummo kuunteli lahjatoiveet tarkasti, jotta ei vahingossakaan osta mitään, mitä tarvitaan tai toivotaan. Sitten uhriutui, kun lapsi ei ollutkaan innoissaan lahjasta ja moitti, kun lapsille ei "mikään kelpaa". Jos lapsi toivoo legoja ja saa värikynät (jotka jo on, saman mummon ostamana), niin onko ihme, ettei ole "paras lahja ikinä"?

Eikä ole rahasta kiinni, että ei voi toteuttaa toivetta, vaan asenteesta. Tiesi myös paremmin esim lasten vaatteiden koon kuin minä. 86 kokoa käyttävä ei mahdu kokoon 74, vaikka mummo kuinka suuttuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyäidit roikkuu somessa, kuvaa itseään sinne tai riitelee nettipalstoilla. Tämä on varmaan 5. Sukupolvi jossa mummot on itse töissä ja asuu toisella puolen Suomea. Mikään ei ole enää muuttunut paitsi äideistä tullut minäkeskeisempiä. Minä ja minun lapset eikä muista niin väliä...

Aiemmin jo kommentoin, mut uudestaan: en tunne yhtään nykyäitiä, jotka somettais äitiyttään. Ja tunnen monia uusia vanhempia. Kaikki nämä nuoret perheet ovat hyvin tiedostavia, eivätkä todellakaan käytä aikaansa somessa. 

Taitaa olla joku harha, kun jotkut ovat näitä influenssereita, niin käsitys on, et se olis joku sukupolvijuttu. 

Tämmöisenä lapsenlapsia vahtivana isoäitinä joudun olemaan eri mieltä. Vietän leikkipuistossa noin 2 tuntia päivässä, ympärillä runsaasti muitakin ja olen ainoa, jolla ei ole puhelin kädessä. Minä olen lapsenlapsen kanssa, ohjaan, neuvon, ihailen, annan tehdä ja kokeilla ihan rauhassa ja olen tarpeen tullen apuna. Olen ainoa laatuani, muut ympärillä keskittyvät puhelimeen (äänikirjaan, koska silmät voivat olla kiinni?) tai juttelemaan muille aikuisille. Valitettavasti minun oletetaan katsovan myös muiden lasten perään, mutta sitä en tee ja siitä tulee usein palautetta, että "sen verran voisi katsoa, etteivät ehdi karkailemaan" - siis minulle tuntemattomat lapset!

Ei vanhemmuuttaan tarvitse somettaa ollakseen somessa. Somen äärellä voi rentoutua, upota omiin ajatuksiinsa, keskittyä kuuntelemaan ja olla vahvasti sitä mieltä, että kyllä kylä kasvattaa ja joku vanhus minun lapsestani huolehtii, eihän sillä ole muuta kuin aikaa ja yönsäkin se saa nukkua rauhassa.

Sinun aikanasi äidit laittoi lapsensa ihan yksikseen ulos tai menivät naistenlehden kanssa penkille. Ei he olleet IKINÄ lastensa kanssa.

Siis minunko lapsuudessani vai minun ollessani tuote äiti? 

Vaikka sinun äitisi hylkäsi sinut, niin usko pois, kaikki lapset eivät olleet yhtä epämiellyttäviä kuin sinä. Meillä muilla äidit olivat lastensa kanssa laittamassa ruokaa, hoitamassa kasvimaata, opettamassa napin ompelua jne.

Eli lapset roikkui aikuisten mukana. Ei se aikuinen edes vienyt puistoon!

Noinhan se oli. Aikuinen ei vienyt puistoon, aikuinen vei heinäpellolle, navettaan, metsään poimimaan marjoja ja keväällä istuttamaan taimia. Aikuinen vei raksalle tekemään uutta kotia, huoltamolle seuraamaan auton korjaamista, sairaalaan katsomaan isovanhempaa, hautausmaalle viemään kukkia, postiin ostamaan postimerkkejä ja  lähettämään korttia. Siksi aikoinaan lapset oli nykylapsia paljon valmiimpia aikuisten maailmaan ja vastuisiin, he olivat jo nähneet paljon erilaisia asioita ja saaneet toimintamalleja.

Nykylapset hakkaavat toisiaan päähän muovilapiolla siellä puistossa, mutta ei heillä ole aavistustakaan siitä, millaista on kaupassa. Ruuat tuodaan kotiin. Lasten maailma on pikkuruinen verrattuna lasten maailmaan vaikka 40 vuotta sitten.

Mun on pakko vanhempana kommentoida tuohon keskusteluun, jota tämän alkuperäisen aiheen alla käydään mm isovanhempiin kohdistuvista odotuksista. Täytyy sanoa, että ajatuksia on monenlaisia ja varmasti on myös vanhempia joita on aidosti vaikea miellyttää sama miten päin tekee. Itse ehkä ajattelen, että allergiat tulee huomioida, määrättyjä asioita ei tehdä ilman vanhempien lupaa (lapsi kampaajalle, korvien lävistykseen tms) ja ehkä ei ole tarpeen tuputtaa lapselle jotain ihan vastakkaista katsomusta kuin kotona, mutta kyllä kai ne isovanhemmatkin normaalia, itselleen ominaista arkea saavat kotonaan elää, muutenhan yhdessäolo on heidänkin näkökulmastaan aika vaikeaa ja henkisesti kuormittavaa. Tosin normaaleissa ihmissuhteissa asioista voidaan keskustella ja niihin suhtudutaan aikuismaisesti. 

Alkuperäinen aihe sen sijaan koski vanhempien uupumista. Kyllä, ennenkin on käyty töissä ja monia nykyarjessa jo ihan perusasioita ei ollut vaikkapa kodinhoitoa helpottamassa. Sen sijaan moni nykyäiti on aika yksin siellä arjessaan, kun ennen oli hyvinkin usein toisin. Oman äitini lapsuudessa samassa talossa asui hänen mummonsa, joka hoiti lapsia, kun äitini vanhemmat hoitivat karjaa ja tekivät maatilan töitä. Eli apukäsiä on ollut saatavilla. 

Kyllä elämä on monella tapaa erilaista kuin vaikka omien vanhempieni lapsuudessa ja tästä on puhuttu monia kertoja. Vanhempiin kohdistuu valtava määrä odotuksia ja paineita, kun mikään ei enää riitä ja tavallinen ei ole tarpeeksi. 

Sanoisin että yksi kuormitustekijä voi olla some. Sinne kun joku eksyy vertailemaan tilejä, joiden kuvissa kodit säihkyvät puhtauttaan, pöydällä aina tuoreita kukkia ja lapset tahrattomissa vaatteissaan hehkuvat milloin missäkin lähisuvun riennoissa, niin voihan siinä tulla sellainen olo että mikä on vikana kun oma elämäni ei näytä tuolta. Pitäisi kuitenkin muistaa että ne ovat hetkiä vain, kuvan ulkopuolella tilanne on voinut näyttää ja tuntua monenlaiselta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt naiset revähtävät rumiksi alapäästään jo yhden synnytyksen jälkeen ja ovat raatoväsyneitä vaikka on kaikki koneet ja laitteet kodin hoidossa. Nääntyneet naiset huutavat,  kuinka isovanhemmat syöttävät ja juottavat lapset piloilla pikku vierailun aikana. Kuinka isovanhemmat antavat tyhmiä ja paskoja lahjoja ja joku hullu mummo kutoo vielä sukkia.

Pitäkää tunkinne, vastuu lapsistanne on teidän!

Sääli lapsia, monille on onneksi vielä mummi ja vaari rakkaita ja tärkeitä puutteistaan huolimatta! 

Eipä kovin hyvää esimerkkiä, hienotunteisuutta ja kielenkäyttöä  saa tuollaisista isovanhemmista, joka käyttää  noin rumaa kieltä ja pursuaa halveksuttaa läheisilleen ja naisvihassaan. Mummona säälittäisi lapset. Lapsi kun ottaa mallin ja esimerkin aikuiselta, eikä tuossa ole mitään otettavaa kuin tyhjyys.b

Sori siitä! Kirjoitin hävyttömästi, en ole mummi, äiti toki🥰Joulun aikaan seurasin näitä kirjoituksia ja raivostutti pelkkä kiittämättömyys ja arvostelu! Mikään ei riitä, joka asia mättää?

Miten vaikea on noudattaa yksinkertaisia asioita: ei liikaa herkkuja, ei ruoka-aineita joille allerginen, kuuntele lahjatoiveita. Jos tuo on ylivoimaista niin miksi? Joku ihme auktoriteettikammoko siinä on taustalla?

Mun lasten mummo kuunteli lahjatoiveet tarkasti, jotta ei vahingossakaan osta mitään, mitä tarvitaan tai toivotaan. Sitten uhriutui, kun lapsi ei ollutkaan innoissaan lahjasta ja moitti, kun lapsille ei "mikään kelpaa". Jos lapsi toivoo legoja ja saa värikynät (jotka jo on, saman mummon ostamana), niin onko ihme, ettei ole "paras lahja ikinä"?

Eikä ole rahasta kiinni, että ei voi toteuttaa toivetta, vaan asenteesta. Tiesi myös paremmin esim lasten vaatteiden koon kuin minä. 86 kokoa käyttävä ei mahdu kokoon 74, vaikka mummo kuinka suuttuu. 

SAMA. Ja jos ostikin jonkin vaatteen esimerkiksi, ei voinut kuunnella minun koko-ohjeita, vaan se Halosen/Lindexin/Prisman myyjä tiesi mun lasteni koot paremmin ja mummo kuunteli häntä. Ja ainahan se meni pieleen, kun sieltä Haloseltakin ostettiin D-mitoituksella liian isoja "nelivuotiaan vaatteita", kun lapsi kasvoi -2-käyrällä oli ohut kuin kukkakeppi. 

Meille tuli 2 lastenlasta hoitoon.

Niiden mukana Äiti toi kahdekasansivuisen listan miten Lapset kuuluu hoitaa ja ruokkia.

Lista lensi roskiin. Uskomatonta röyhkeyttä. On sentään kasvatettu itse neljä lasta kunnialla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyäidit roikkuu somessa, kuvaa itseään sinne tai riitelee nettipalstoilla. Tämä on varmaan 5. Sukupolvi jossa mummot on itse töissä ja asuu toisella puolen Suomea. Mikään ei ole enää muuttunut paitsi äideistä tullut minäkeskeisempiä. Minä ja minun lapset eikä muista niin väliä...

Aiemmin jo kommentoin, mut uudestaan: en tunne yhtään nykyäitiä, jotka somettais äitiyttään. Ja tunnen monia uusia vanhempia. Kaikki nämä nuoret perheet ovat hyvin tiedostavia, eivätkä todellakaan käytä aikaansa somessa. 

Taitaa olla joku harha, kun jotkut ovat näitä influenssereita, niin käsitys on, et se olis joku sukupolvijuttu. 

Tämmöisenä lapsenlapsia vahtivana isoäitinä joudun olemaan eri mieltä. Vietän leikkipuistossa noin 2 tuntia päivässä, ympärillä runsaasti muitakin ja olen ainoa, jolla ei ole puhelin kädessä. Minä olen lapsenlapsen kanssa, ohjaan, neuvon, ihailen, annan tehdä ja kokeilla ihan rauhassa ja olen tarpeen tullen apuna. Olen ainoa laatuani, muut ympärillä keskittyvät puhelimeen (äänikirjaan, koska silmät voivat olla kiinni?) tai juttelemaan muille aikuisille. Valitettavasti minun oletetaan katsovan myös muiden lasten perään, mutta sitä en tee ja siitä tulee usein palautetta, että "sen verran voisi katsoa, etteivät ehdi karkailemaan" - siis minulle tuntemattomat lapset!

Ei vanhemmuuttaan tarvitse somettaa ollakseen somessa. Somen äärellä voi rentoutua, upota omiin ajatuksiinsa, keskittyä kuuntelemaan ja olla vahvasti sitä mieltä, että kyllä kylä kasvattaa ja joku vanhus minun lapsestani huolehtii, eihän sillä ole muuta kuin aikaa ja yönsäkin se saa nukkua rauhassa.

Sinun aikanasi äidit laittoi lapsensa ihan yksikseen ulos tai menivät naistenlehden kanssa penkille. Ei he olleet IKINÄ lastensa kanssa.

Siis minunko lapsuudessani vai minun ollessani tuote äiti? 

Vaikka sinun äitisi hylkäsi sinut, niin usko pois, kaikki lapset eivät olleet yhtä epämiellyttäviä kuin sinä. Meillä muilla äidit olivat lastensa kanssa laittamassa ruokaa, hoitamassa kasvimaata, opettamassa napin ompelua jne.

Eli lapset roikkui aikuisten mukana. Ei se aikuinen edes vienyt puistoon!

Noinhan se oli. Aikuinen ei vienyt puistoon, aikuinen vei heinäpellolle, navettaan, metsään poimimaan marjoja ja keväällä istuttamaan taimia. Aikuinen vei raksalle tekemään uutta kotia, huoltamolle seuraamaan auton korjaamista, sairaalaan katsomaan isovanhempaa, hautausmaalle viemään kukkia, postiin ostamaan postimerkkejä ja  lähettämään korttia. Siksi aikoinaan lapset oli nykylapsia paljon valmiimpia aikuisten maailmaan ja vastuisiin, he olivat jo nähneet paljon erilaisia asioita ja saaneet toimintamalleja.

Nykylapset hakkaavat toisiaan päähän muovilapiolla siellä puistossa, mutta ei heillä ole aavistustakaan siitä, millaista on kaupassa. Ruuat tuodaan kotiin. Lasten maailma on pikkuruinen verrattuna lasten maailmaan vaikka 40 vuotta sitten.

Niin kun sinen kauppaan vie, siellä on nykyään ainakin 15 karenmummoa paheksumassa joka käytävällä. Ja nykyään on ulkoilusuositukset eli 3-4 tuntia pitää olla ulkoilua eikä lapsi saa ulkoilla yksinään. Olen elänyt tuollaisen "lapset roikkuu aikuisten mukana" -lapsuuden ja kyllä siinä päällimmäisenä jäi kuva, ettei äitini ikinä edes yrittänyt tutustua lapsiinsa. Me oltiin hänelle asuste, jonka piti toimia kuten hän halusi. Saatiin mm lahjatkin "aina samanlaiset" eli ei hän tiennyt meistä edes sen vertaa, että olisi ottanut selville lempivärin tai kiinnostuksen kohteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi rakastaa normaalisti vaan aina ruokaövereillä? Ja miksi pitää tuijottaa telkkaria? Miksi ei voi olla sen lapsen kanssa? Vaan kokata ja tuputtaa ja ruoka ruoka ruoka?

Jos viet viikoksi lapsen mummolaan ei mummo voi koko ajan leikkiä koska on se sapuska tehtävä jne.

Jos antaisitte kotonakin sen lapsen olla joskus rauhassa, paperia ja kynä, leikkiä ilman että aikuinen koko ajan ihastelee ja videoi olisi teillä kotonakin aikaa laittaa ne pyykit koneeseen ja levittää kuivumaan. Ottaa lapsi mukaan tekemään eikä vaan leikkiä lapsen kanssa.

Miksi ihmeen viikoksi???? 

 

Tuo ruoalla rakastaminen on todella omituinen ilmiö. Anoppivainaani ei koskaan pysähtynyt poikansa kanssa, hän hössötti hikisenä keittiössä aina koko sen ajan, kun siellä kävimme. Ruokaa, ruokaa, ruokaa, ruokaa, ruokaa. Hyvin surullista. Ei edes tiennyt, mitä poikansa opiskeli, ei ikinä jutellut poikansa kanssa, ei ikinä kuunnellut tai ollut läsnä, kun pääkoppaan ei mahtunut mikään muu kuin se ruoka. 

Meillä ei mummolassa tarjota ruokaa lainkaan. Tämä siksi, että haluamme olla läsnä lapsille ja lapsenlapsille, se ei onnistu, jos ollaan kattiloiden ääressä keittiössä. On ihana havaita, miten yhdessäolo muuttui, kun lopetin kaiken ruokahössötyksen ja vierailutkin lyhenivät tuntiin.

Vierailija kirjoitti:

Meille tuli 2 lastenlasta hoitoon.

Niiden mukana Äiti toi kahdekasansivuisen listan miten Lapset kuuluu hoitaa ja ruokkia.

Lista lensi roskiin. Uskomatonta röyhkeyttä. On sentään kasvatettu itse neljä lasta kunnialla.

Kaksi lastenlasta ja yksi äiti? Keskenäänkö ne sun lapsesi lisääntyy????

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi rakastaa normaalisti vaan aina ruokaövereillä? Ja miksi pitää tuijottaa telkkaria? Miksi ei voi olla sen lapsen kanssa? Vaan kokata ja tuputtaa ja ruoka ruoka ruoka?

Jos viet viikoksi lapsen mummolaan ei mummo voi koko ajan leikkiä koska on se sapuska tehtävä jne.

Jos antaisitte kotonakin sen lapsen olla joskus rauhassa, paperia ja kynä, leikkiä ilman että aikuinen koko ajan ihastelee ja videoi olisi teillä kotonakin aikaa laittaa ne pyykit koneeseen ja levittää kuivumaan. Ottaa lapsi mukaan tekemään eikä vaan leikkiä lapsen kanssa.

Miksi ihmeen viikoksi???? 

 

Tuo ruoalla rakastaminen on todella omituinen ilmiö. Anoppivainaani ei koskaan pysähtynyt poikansa kanssa, hän hössötti hikisenä keittiössä aina koko sen ajan, kun siellä kävimme. Ruokaa, ruokaa, ruokaa, ruokaa, ruokaa. Hyvin surullista. Ei edes tiennyt, mitä poikansa opiskeli, ei ikinä jutellut poikansa kanssa, ei ikinä kuunnellut tai ollut läsnä, kun pääkoppaan ei mahtunut mikään muu kuin se ruoka. 

Hän jännitti sinua ja näköjään ihan syystä. Pysyi varalta keittiössä mutta siitäkin mälväät.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi rakastaa normaalisti vaan aina ruokaövereillä? Ja miksi pitää tuijottaa telkkaria? Miksi ei voi olla sen lapsen kanssa? Vaan kokata ja tuputtaa ja ruoka ruoka ruoka?

Jos viet viikoksi lapsen mummolaan ei mummo voi koko ajan leikkiä koska on se sapuska tehtävä jne.

Jos antaisitte kotonakin sen lapsen olla joskus rauhassa, paperia ja kynä, leikkiä ilman että aikuinen koko ajan ihastelee ja videoi olisi teillä kotonakin aikaa laittaa ne pyykit koneeseen ja levittää kuivumaan. Ottaa lapsi mukaan tekemään eikä vaan leikkiä lapsen kanssa.

Miksi ihmeen viikoksi???? 

 

Tuo ruoalla rakastaminen on todella omituinen ilmiö. Anoppivainaani ei koskaan pysähtynyt poikansa kanssa, hän hössötti hikisenä keittiössä aina koko sen ajan, kun siellä kävimme. Ruokaa, ruokaa, ruokaa, ruokaa, ruokaa. Hyvin surullista. Ei edes tiennyt, mitä poikansa opiskeli, ei ikinä jutellut poikansa kanssa, ei ikinä kuunnellut tai ollut läsnä, kun pääkoppaan ei mahtunut mikään muu kuin se ruoka. 

Hän jännitti sinua ja näköjään ihan syystä. Pysyi varalta keittiössä mutta siitäkin mälväät.  

En minä siihen liittynyt mitenkään. Aina kuulemma ollut samanlainen. Ruokaa, ruokaa, ruokaa, ruokaa. Ja mies oli jo valmistumassa, kun edes minut tapasi eli viiteen opiskeluvuoteen ei äidillä ollut ollut aikaa ottaa edes selvää, mitä poikansa oli opiskellut. Ei kiinnostanut, kun se tuputtaminen. 

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi rakastaa normaalisti vaan aina ruokaövereillä? Ja miksi pitää tuijottaa telkkaria? Miksi ei voi olla sen lapsen kanssa? Vaan kokata ja tuputtaa ja ruoka ruoka ruoka?

Mulla on kaksi lasta. Kun olivat pieniä (iät 1 ja 2), mummo toi tuliaisiksi molemmille kilon marmeladia. Eikä tämä ole ainoa ylilyönti. Jätskiä kaivetaan pakastimesta juuri ennen ruoka-aikaa, kun jäätelö syöty sit pullaa, sit keksiä, vähän suklaatiakin löytyi, kaikki huuhdellaan alas pillimehulla. Sitten kauhea meteli, kun lapset on niin nirsoja ettei  ruoka kelpaa. Maha pullollaan ei ole nälkä? Eikä auta, vaikka kuinka kieltää. Mummo kun tietää, mitä kullannuput tarvitsee.

Sitten ihmetellään, miksi ei löydy luottamusta jättää lapsia hoitoon. Tuota se meno on, vaikka ollaan paikalla, mitä se olisi ilman valvontaa?  Ollaan kyllä vähennetty yhteydenpitoa muutenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Meille tuli 2 lastenlasta hoitoon.

Niiden mukana Äiti toi kahdekasansivuisen listan miten Lapset kuuluu hoitaa ja ruokkia.

Lista lensi roskiin. Uskomatonta röyhkeyttä. On sentään kasvatettu itse neljä lasta kunnialla.

Tämä on vähän kaksipiippuista. Kyllä minusta esim. pienten lasten rytmistä kannattaa suurinpiirtein pitää kiinni mummolassakin. Samoin ruokailuun voi liittyä ihan järkisyitäkin miksi on ohjeet.

Esim. omalla lapsella oli todella herkkä vatsa pienempänä. Olikin todella kivaa, kun ruokarytmiä ja -rajoituksia ei noudatettu vaan mentiin oman pään mukaan,  koska on sitä omatkin lapset kasvatettu. Ja sitten se apu muuttui yövalvomiseksi lapsen vatsavaivojen kanssa. Se jos joku uuvuttaa.

Koko somesta jauhaminen on niiiiiin turhaa ja kulunutta. Jokin ihme muotisana, joka pitää aina vetää esiin... Minulla ei ollut edes älypuhelinta, kun lapset oli pieniä ja silti tuntui, että mikään ei riittänyt. Aina oli jotain, joka vedettiin hihasta, kun itse jo luuli tehneensä tarpeeksi. 

Nyt kun ne on parikymppisiä, olen sarjakatsonut tv-ohjelmia, joita siihen aikaan esitettiin, kun silloin ei mitään ehtinyt katsoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille tuli 2 lastenlasta hoitoon.

Niiden mukana Äiti toi kahdekasansivuisen listan miten Lapset kuuluu hoitaa ja ruokkia.

Lista lensi roskiin. Uskomatonta röyhkeyttä. On sentään kasvatettu itse neljä lasta kunnialla.

Tämä on vähän kaksipiippuista. Kyllä minusta esim. pienten lasten rytmistä kannattaa suurinpiirtein pitää kiinni mummolassakin. Samoin ruokailuun voi liittyä ihan järkisyitäkin miksi on ohjeet.

Esim. omalla lapsella oli todella herkkä vatsa pienempänä. Olikin todella kivaa, kun ruokarytmiä ja -rajoituksia ei noudatettu vaan mentiin oman pään mukaan,  koska on sitä omatkin lapset kasvatettu. Ja sitten se apu muuttui yövalvomiseksi lapsen vatsavaivojen kanssa. Se jos joku uuvuttaa.

Ja niinhän ne omat lapset kasvatettiin, juu. Minullakin laktoosi-intoleranssi ja kala-allergia ja silakkalaatikolla kalakeitolla ruokittiin. Ensimmäinen muisto lapsuudesta onkin aina vatsanväänteet ja kuvotus.

Oon syntynyt 80-luvulla, ja ennen kouluikää olin enemmän naapurissa asuvien isovanhempien hoivassa kuin omien vanhempien. Minun lapsiani on isovanhemmat ehtineet hoitamaan yhden käden sormilla laskettavan määrän, usein apua kysyttäessä on heillä ollut muuta tekemistä (kiireisiä eläkeläisiä ovat) ja lopulta lakkasin kysymästä. Nyt lapset on jo isoja koululaisia, ja asetelma alkaisi kääntyä toisinpäin. Saa arvata, kiinnostaako hoitaa omia vanhempia, kun ensin minut sysäsivät isovanhemmille mutta itse eivät kuitenkaan ole lastenlasten hoidossa auttaneet. 

Tänään uimahallissa oli taas kohta kasikymppinen mummo parin lapsenlapsensa kanssa ja toinen aivan pikkulapsen kanssa. Minua tämä on aina ihmetyttänyt. Mielestäni lapsen uimaan vienti kuuluu lapsen vanhemmille, ei missään tapauksessa huonosti liikkuvalle ja hidastuneelle kasikymppiselle. 

Aikoinaan viedessäni omia lapsia musiikkileikkikouluun,  toi vanha kumara rollaattorilla liikkuva mummo sinne vilkasta varmasti nykysrandardeilla kirjolla olevaa lapsenlastaan. Välillä tenava pisti ihan ranttaliksi. Sääliksi kävi mummorukkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi rakastaa normaalisti vaan aina ruokaövereillä? Ja miksi pitää tuijottaa telkkaria? Miksi ei voi olla sen lapsen kanssa? Vaan kokata ja tuputtaa ja ruoka ruoka ruoka?

Mulla on kaksi lasta. Kun olivat pieniä (iät 1 ja 2), mummo toi tuliaisiksi molemmille kilon marmeladia. Eikä tämä ole ainoa ylilyönti. Jätskiä kaivetaan pakastimesta juuri ennen ruoka-aikaa, kun jäätelö syöty sit pullaa, sit keksiä, vähän suklaatiakin löytyi, kaikki huuhdellaan alas pillimehulla. Sitten kauhea meteli, kun lapset on niin nirsoja ettei  ruoka kelpaa. Maha pullollaan ei ole nälkä? Eikä auta, vaikka kuinka kieltää. Mummo kun tietää, mitä kullannuput tarvitsee.

 

Sitten ihmetellään, miksi ei löydy luottamusta jättää lapsia hoitoon. Tuota se meno on, vaikka ollaan paikalla, mitä se olisi ilman valvontaa?  Ollaan kyllä vähennetty yhteydenpitoa muutenkin. 

Eikö pienten lasten karkit ota vanhemmat haltuunsa? Mut vanhemmat ocat nykyisin avuttomia.

No ei tietenkään pidä mummoilla käydä, hyvä ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään vanhemmilla on koko ajan syyllisyys jostakin. Arkea pitää suorittaa koko ajan, lapsilla pitää olla jo päiväkoti-iässä monta harrastusta, vapaa-ajalla täytyy koko ajan tehdä jotakin lapsilähtöistä lasten ehdoilla. Sitten mietit ruutuaikaa, terveellistä ruokavaliota, paljasjalkakenkiä ja turvaistuimia.  Samalla tunteita pitää sanoittaa ja  koetaan, että vanhempi ei saa koskaan näyttää negatiivisia tunteita, korottaa ääntään tai suuttua. Useimmat saavat lapsia reilusti yli kolmekymppisinä, jolloin raskaus itsessään sekä yövalvomiset ja lasten tarvitsevuus tuntuvat jo erilailla kuin parikymppisenä. 

Näin se on. Koko ajan paine "mitä muut ajattelee" ja kyllä se on nykyään aika sairasta kyttäämistä esimerkiksi neuvolassa ja jopa vakassa kuinka omaa lasta kasvatetaan... Lasun pelossa moni vanhempi jättää lapset ihan kokonaan kuritta. Ja ei, en tarkoita mitään oikeaa v äkivaltaa, mutta esimerkiksi jäähy on oikeasti aika toimiva ratkaisu, mutta joku lässynlää on senkin keksinyt v äkivallaksi nykyään :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi rakastaa normaalisti vaan aina ruokaövereillä? Ja miksi pitää tuijottaa telkkaria? Miksi ei voi olla sen lapsen kanssa? Vaan kokata ja tuputtaa ja ruoka ruoka ruoka?

Mulla on kaksi lasta. Kun olivat pieniä (iät 1 ja 2), mummo toi tuliaisiksi molemmille kilon marmeladia. Eikä tämä ole ainoa ylilyönti. Jätskiä kaivetaan pakastimesta juuri ennen ruoka-aikaa, kun jäätelö syöty sit pullaa, sit keksiä, vähän suklaatiakin löytyi, kaikki huuhdellaan alas pillimehulla. Sitten kauhea meteli, kun lapset on niin nirsoja ettei  ruoka kelpaa. Maha pullollaan ei ole nälkä? Eikä auta, vaikka kuinka kieltää. Mummo kun tietää, mitä kullannuput tarvitsee.

 

Sitten ihmetellään, miksi ei löydy luottamusta jättää lapsia hoitoon. Tuota se meno on, vaikka ollaan paikalla, mitä se olisi ilman valvontaa?  Ollaan kyllä vähennetty yhteydenpitoa muutenkin. 

Eikö pienten lasten karkit ota vanhemmat haltuunsa? Mut vanhemmat ocat nykyisin avuttomia.

No ei tietenkään pidä mummoilla käydä, hyvä ratkaisu.

Että mummon on pakko antaa sitä karkkia, mutta vanhemman pitää sitten olla se, joka ottaakin karkit ja tuottaa lapselle pettymyksen. Eikö aikuismainen raktaisu olisi se, että mummo nyt vaan ei tunge sitä karkkia?

On muuten kuvaavaa, että tässäkin ketjussa leikkipuistoilevat vanhemmat on haukuttu jo ristiinkin:

Ei saa suojella ja seurata koko ajan, mutta pitää suojella seurata koko ajan, koska ei saa olla siellä ihan vaan laiskana, koska silloin jättää lapsensa muiden vahdittaviksi.

Ja ennen - jos yleensä äiti sinne puistoon koskaan edes meni mukaan - oli ihan ok, että se äiti luki naistenlehteä ja pois lähtiessä alkoi etsiä omiaan.

Itse en ole koskaan käynyt äitini kanssa yhtään missään kahdestaan enkä ainakaan puistossa leikkimässä. Me tosiaan saatiin seurata aina helmassa roikkuen sitä perunan kuorimista ja muuta mielenkiintoista maailmaa avartavaa.