Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.

Vierailija kirjoitti:

Kielletään vielä autot, jotta äidit saa ajella pikkusiaan polkupyörällä hoitoon pitkin kaupunkia!

Olin tarhaikäinen 1980-luvun alussa. Meidän perheessä ei ollut vara pitää autoa. Minä istuin lastenistuimessa äidin takana, veli isän takana. Päiväkotiin oli 2 km matkaa, siitä vanhemmat vielä pyöräilivät työpaikoilleen 3 km päähän. Eivät koskaan valittaneet asiasta. 6-vuotiaana ajoin jo itse pyörällä oman tarhamatkan. Isä avusti ylämäkeen työntämällä selästä. Vanhempien esimerkin vuoksi olen itsekin innokas pyöräilijä ja omille lapsille hankittiin aikoinaan kärry pyörän perään. Olemme säästäneet aivan huikean määrän rahaa siinä, että emme aja autolla joka paikkaan ja taloudessa ei tarvitse olla kahta autoa.

Ihmisten laiskistumisen huomaa. Lähikauppaan pitää päästä autolla, odotetaan paikallisbussia mieluummin tunti kuin kävellään 1,5 km kotiin yms. Fyysinen kunto romahtaa, ylipaino vaivaa. Ei ole ihme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kielletään vielä autot, jotta äidit saa ajella pikkusiaan polkupyörällä hoitoon pitkin kaupunkia!

Olin tarhaikäinen 1980-luvun alussa. Meidän perheessä ei ollut vara pitää autoa. Minä istuin lastenistuimessa äidin takana, veli isän takana. Päiväkotiin oli 2 km matkaa, siitä vanhemmat vielä pyöräilivät työpaikoilleen 3 km päähän. Eivät koskaan valittaneet asiasta. 6-vuotiaana ajoin jo itse pyörällä oman tarhamatkan. Isä avusti ylämäkeen työntämällä selästä. Vanhempien esimerkin vuoksi olen itsekin innokas pyöräilijä ja omille lapsille hankittiin aikoinaan kärry pyörän perään. Olemme säästäneet aivan huikean määrän rahaa siinä, että emme aja autolla joka paikkaan ja taloudessa ei tarvitse olla kahta autoa.

 

Ihmisten laiskistumisen huomaa. Lähikauppaan pitää päästä autolla, odotetaan paikallisbussia mieluummin tunti kuin kävellään 1,5 km kotiin yms. Fyysinen kunto romahtaa, ylipaino vaivaa. Ei ole ihme.

Kas kun nykyään se päiväkoti voi olla 20-30 kilsan päässä, lapset siroteltu eri päiväkoteihin ympäri kaupunkia - ja työpaikat vaihtua jatkuvasti määräaikaisuuksien ja epävarmuuden takia moneen kertaan. En täysin hahmota, mitä valittmaista vanhemmillasi olisi ollutkaan ihannetilanteessa.

Itse olen lapseni tehnyt enkä todellakaan ole isovanhempia vaatinut lapsiani hoitamaan.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se pikkulapsiarki on, on ollut siitä asti kun ihmiskunta on ollut olemassa. Isovanhemmuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ennenvanhaan isovanhemmat olivat jo kuolleet tai niin huonossa kunnossa ettei heistä ollut apua. 
Kun lisätään tähän pikkulapsiarkeen se, että omat vanhemmat tarvitsevat dementian tai huonon kunnon takia apua, niin ollaan jo astetta syvemmällä uupumuksessa.

Ennen vanhaan isovanhemmat oli hyvissä voimissa koska lisäännyttiin nuorena. Nelikymppisellä oli ennen jo lapsenlapsia, nykyään ne tekee ite ekan lapsen.. 

Mikä tää pointti oli? Että nelikymppisenä jaksaa hoitaa lauman lapsenlapsia tosta vaan, mutta jos on nelikymppisenä hankkinut vasta lapsen, niin sit jaksaa hoitaa vain yhden? Millä perusteella?

Minkä liudan? Etkö osaa edes lukea? Jos sulla on neli-viisikymppinen isoäiti lapsille, se isoäiti jaksaa ihan eri tavalla tukea lastaan kuin jos sulla on isoäitinä 70-80-vuotias. Ole hyvä, tässä oli rautalangasta. 

 

Tyypillisesti siinä on se äiti kahden sukupolven kaitsijana. Meilläkin oli minun äitini liikuntarajoitteinen ja appiukko dementikko.

Nelikymppinen isoäiti on nykyaikana töissä vielä seuraavat 30 vuotta, ja hoitaa omia vanhempiaan lisäksi. Ei siinä välttämättä jää lapsenlapsille aikaa ja jaksamista kovin paljoa. 

Nelikymppiset isoäidit tänä päivänä ovat entisiä teiniäitejä, yleensä syrjäytyneitä alun alkaenkin, tuskin työelämässä. 

Tämä, jos nelikymppisenä on jo isoäiti, niin kyllä tämä vaatii joko itseltä tai omalta lapselta tai molemmilta teiniäitiyttä. 20-vuotiaskin on hyvin nuori hankkimaan lapsia ja koulutus ja työuran luominen jää kovin repaleiseksi. Jollain ne lapset pitäisi elättääkin, miten se onnistuu jos ei ole kunnolla edes kouluttauduttu? Harvan miehen tuloilla elättää nykyään perhettä, eikä parikymppiset ylipäätään nykyään mitään lapsia halua, kun ehkäisykin on keksitty ja oma elämä täysin kesken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä. 

Olen 70-luvulla syntynyt ja isovanhempani eivät olleet millään tavalla läsnä. Mutta ei myöskään vanhemmuus ollut samanlaista turbosuorittamista.#vapaakasvatus

Miksi isovanhemmat eivät olleet mitenkään läsnä, outoa.

Vierailija kirjoitti:

Isoisäni (nyt jo kuollut) muisteli, miten hänen lapsuudessaan 100 vuotta sitten oli ihan normisettiä, että lapsenlapset saattoi asua mummolassa vaikka vuoden verran. Äideillä oli helpompaa kuin nyt.

Lapsia sijoitettiin muiden hoitoon sen vuoksi, että ei pystytty hoitamaan itse. Osa naisista teki silloinkin töitä ja työviikot olivat nykyistä pidempiä eikä päivähoitoa ollut tai siihen ei ollut varaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se syy jaksamattomuuteen on se, että ennen ei raadettu itseä kuoliaaksi töissä ja ylitöissä ennenkuin tultiin kotiin raatamaan itsensä siellä hengiltä.

 

Eiks ole jänskää ettei yksikään lafka edes puhu mistään kotitalousrobotin kehittämisestä. Mutta terminaattorituhosotaroboteista kyllä puhutaan mikä keretään.

Meillähän on jo robotti-imureita, on astianpesukoneet, pyykinpesukoneet, robottiruohonleikkurit yms. Kuinka helpoksi elämä pitää tehdä, että ei olisi rankkaa?

No mites miesten on sitten niin vaikeeta osallistua perheen kodin hoitoon? 

 

Pesukoneet ei täyty tai tyhjene itsestään, ruoanlaittorobotteja ei ole, eikä pölynpyyhkimisrobotteja, lakananvaihtorobotteja, vessanpesurobotteja (olis kiva jos ette kusiskelisi niin että roiskuu pitkin seiniä ja lattioita) yms yms. 

 

Mitä vielä pitäisi tehdä että edes miehet tekisivät osansa perheen töistä?

Nykyajan ihmiset väsyvät siitä, että joutuvat ottamaan pyykit koneesta ja laittamaan ne kuivuriin tai narulle kuivumaan. Ne uupuvat lakanan vaihdosta, pölyjen pyyhkimisestä ja ruoan laitosta, koska on niin rankkaa napsauttaa sähköliesi päälle. Isoäitini oli syntynyt 1920-luvulla. Hän teki talvella jäähän avannon (asuivat siis järven rannalla karjatilalla), haki jäistä vettä, lämmitti veden muuripadassa ja pesi pyykin käsin. Talousvesi kannettiin kaivosta sisälle. Lämmitys hoidettiin puulla, hella lämpeni puulla. Pottukattila ei kiehunut ilman veden ja puun kantamista sisälle. Hän ompeli vaatteita lapsilleen, teki ruokaa, hoito karjaa. Ei ollut sähköjä, illalla oltiin tilleyn valossa. Sisällä kuljettiin kengät jalassa, joten likaa kertyi, lattiat pestiin kuuraamalla konttausasennossa.  Ulkovessa. Isoisää ei paljo kotona näkynyt, koska hän oli savotoilla tai rakennuksilla. Ei ollut autoa, kuljettin jalan, pyörällä tai suksin. Isoäidin käsien joka ikinen nivel oli kulunut työstä. Lonkka vihoitteli, koska jo 8-vuotiaana piti olla peltotöissä ja jossa hän loukkasi itsensä. 

Jokainen, joka uupuu kotitöistä robotti-imurien, pyykinpesukoneiden, astianpesukoneiden yms aikana voi kysyä itseltään, että onko oikeasti rankkaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä. 

Koska tuo salaperäinen ennen on ollut?

Aikoinaan asuttiin samassa taloudessa monta sukupolvea siten, että vanhukset määräsivät, miten ollaan ja mihin rahat käytetään. Äidillä saattoi olla hoidettavana 3 lasta ja halvaantunut vanhus eikä aikaa miettiä, onko väsynyt vai ei.

Koska tuo salaperäinen asuttiin samassa taloudessa monta sukupolvea oli? Kaikki isovanhempani olivat sodat käyneet ja suvut oli kaukana ja se oma elinpiiri rakennettiin ihan omin käsin keskelle ei mitään. Näistä rutiköyhistä perheistä ”myytiin” rengeiksi ja piioiksi näille harvoille hyvä osaisille joilla oli ”kartanot” säästyneet sodilta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se syy jaksamattomuuteen on se, että ennen ei raadettu itseä kuoliaaksi töissä ja ylitöissä ennenkuin tultiin kotiin raatamaan itsensä siellä hengiltä.

 

Eiks ole jänskää ettei yksikään lafka edes puhu mistään kotitalousrobotin kehittämisestä. Mutta terminaattorituhosotaroboteista kyllä puhutaan mikä keretään.

Meillähän on jo robotti-imureita, on astianpesukoneet, pyykinpesukoneet, robottiruohonleikkurit yms. Kuinka helpoksi elämä pitää tehdä, että ei olisi rankkaa?

No mites miesten on sitten niin vaikeeta osallistua perheen kodin hoitoon? 

 

Pesukoneet ei täyty tai tyhjene itsestään, ruoanlaittorobotteja ei ole, eikä pölynpyyhkimisrobotteja, lakananvaihtorobotteja, vessanpesurobotteja (olis kiva jos ette kusiskelisi niin että roiskuu pitkin seiniä ja lattioita) yms yms. 

 

Mitä vielä pitäisi tehdä että edes miehet tekisivät osansa perheen töistä?

Nykyajan ihmiset väsyvät siitä, että joutuvat ottamaan pyykit koneesta ja laittamaan ne kuivuriin tai narulle kuivumaan. Ne uupuvat lakanan vaihdosta, pölyjen pyyhkimisestä ja ruoan laitosta, koska on niin rankkaa napsauttaa sähköliesi päälle. Isoäitini oli syntynyt 1920-luvulla. Hän teki talvella jäähän avannon (asuivat siis järven rannalla karjatilalla), haki jäistä vettä, lämmitti veden muuripadassa ja pesi pyykin käsin. Talousvesi kannettiin kaivosta sisälle. Lämmitys hoidettiin puulla, hella lämpeni puulla. Pottukattila ei kiehunut ilman veden ja puun kantamista sisälle. Hän ompeli vaatteita lapsilleen, teki ruokaa, hoito karjaa. Ei ollut sähköjä, illalla oltiin tilleyn valossa. Sisällä kuljettiin kengät jalassa, joten likaa kertyi, lattiat pestiin kuuraamalla konttausasennossa.  Ulkovessa. Isoisää ei paljo kotona näkynyt, koska hän oli savotoilla tai rakennuksilla. Ei ollut autoa, kuljettin jalan, pyörällä tai suksin. Isoäidin käsien joka ikinen nivel oli kulunut työstä. Lonkka vihoitteli, koska jo 8-vuotiaana piti olla peltotöissä ja jossa hän loukkasi itsensä. 

 

Jokainen, joka uupuu kotitöistä robotti-imurien, pyykinpesukoneiden, astianpesukoneiden yms aikana voi kysyä itseltään, että onko oikeasti rankkaa?

Sinä jauhat nyt jostain kotityöstä ja hiihtämisestä sata vuotta sitten, täysin ohi aiheen.

Mun vanhempani kävivät töissä kun lapset olivat pieniä ja kuolivat ennenkuin nuorin edes syntyi. Appikset hoitivat pari päivää vuodessa.

Ihan hyvin selvittiin itsekin 4 lapsen kanssa.

Minä olen hoitanut lastenlapsia heidän ensimmäisrn vuoden päivän viikossa ja edelleenkin yritän ottaa yökylään aina kun olen Suomessa. Paljon enrmmän siis kuin aiemmat isovanhemmat. 

Eikö mikään riitä?

Mikä helevetin velvollisuus isovanhemmilla on hoitaa lapsenlapsia? Heitä vartenko te niitä teette. Jos ette itse pysty niistä lapsista vastuuta kantamaan, tai ette jaksa niitä hoitaa, niin jättäkää tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isoisäni (nyt jo kuollut) muisteli, miten hänen lapsuudessaan 100 vuotta sitten oli ihan normisettiä, että lapsenlapset saattoi asua mummolassa vaikka vuoden verran. Äideillä oli helpompaa kuin nyt.

Lapsia sijoitettiin muiden hoitoon sen vuoksi, että ei pystytty hoitamaan itse. Osa naisista teki silloinkin töitä ja työviikot olivat nykyistä pidempiä eikä päivähoitoa ollut tai siihen ei ollut varaa. 

Isäni oli tällainen kasvattilapsi, jonka asema perheessä oli se kotiorja. Menneitä aikoja romantisoivien aivoista on poistettu kokonaan se historian oppiminen. Itsekin olen Huvituksen kartanon tyttö. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä. 

Olen 70-luvulla syntynyt ja isovanhempani eivät olleet millään tavalla läsnä. Mutta ei myöskään vanhemmuus ollut samanlaista turbosuorittamista.#vapaakasvatus

Miksi isovanhemmat eivät olleet mitenkään läsnä, outoa.

Olen eri. Mäkin olen 70-luvulla syntynyt, eivätkä isovanhempani olleet millään tavalla läsnä. Kaksi kuoli ennen syntymääni, yksi kuoli ollessani kolmevuotias, ja se, joka kuoli ollessani 11, olisi nykypäivänä diagnosoitu vaikeasti masentuneeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä helevetin velvollisuus isovanhemmilla on hoitaa lapsenlapsia? Heitä vartenko te niitä teette. Jos ette itse pysty niistä lapsista vastuuta kantamaan, tai ette jaksa niitä hoitaa, niin jättäkää tekemättä.

MIKSI SINÄ RIEHUT JA RÄYHÄÄT?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se pikkulapsiarki on, on ollut siitä asti kun ihmiskunta on ollut olemassa. Isovanhemmuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ennenvanhaan isovanhemmat olivat jo kuolleet tai niin huonossa kunnossa ettei heistä ollut apua. 
Kun lisätään tähän pikkulapsiarkeen se, että omat vanhemmat tarvitsevat dementian tai huonon kunnon takia apua, niin ollaan jo astetta syvemmällä uupumuksessa.

Ennen vanhaan isovanhemmat oli hyvissä voimissa koska lisäännyttiin nuorena. Nelikymppisellä oli ennen jo lapsenlapsia, nykyään ne tekee ite ekan lapsen.. 

Mikä tää pointti oli? Että nelikymppisenä jaksaa hoitaa lauman lapsenlapsia tosta vaan, mutta jos on nelikymppisenä hankkinut vasta lapsen, niin sit jaksaa hoitaa vain yhden? Millä perusteella?

Minkä liudan? Etkö osaa edes lukea? Jos sulla on neli-viisikymppinen isoäiti lapsille, se isoäiti jaksaa ihan eri tavalla tukea lastaan kuin jos sulla on isoäitinä 70-80-vuotias. Ole hyvä, tässä oli rautalangasta. 

 

Tyypillisesti siinä on se äiti kahden sukupolven kaitsijana. Meilläkin oli minun äitini liikuntarajoitteinen ja appiukko dementikko.

Nelikymppinen isoäiti on nykyaikana töissä vielä seuraavat 30 vuotta, ja hoitaa omia vanhempiaan lisäksi. Ei siinä välttämättä jää lapsenlapsille aikaa ja jaksamista kovin paljoa. 

Nelikymppiset isoäidit tänä päivänä ovat entisiä teiniäitejä, yleensä syrjäytyneitä alun alkaenkin, tuskin työelämässä. 

Tämä, jos nelikymppisenä on jo isoäiti, niin kyllä tämä vaatii joko itseltä tai omalta lapselta tai molemmilta teiniäitiyttä. 20-vuotiaskin on hyvin nuori hankkimaan lapsia ja koulutus ja työuran luominen jää kovin repaleiseksi. Jollain ne lapset pitäisi elättääkin, miten se onnistuu jos ei ole kunnolla edes kouluttauduttu? Harvan miehen tuloilla elättää nykyään perhettä, eikä parikymppiset ylipäätään nykyään mitään lapsia halua, kun ehkäisykin on keksitty ja oma elämä täysin kesken.

Mitäs vikaa on esimerkiksi lähihoitajan ja sairaanhoitajan ammateissa? Molemmat äärimmäisen tärkeitä yhteiskunnassa. Tiedän moniakin lapset parikymppisenä tehneitä, joilla on ollut sen jälkeen rikkoutumaton työura hoitoalalla. 

Pitäis liehottaa ympäri kyliä. Lapsikin oppii levottomaksi.

Rutiineja lapset tarvii ja äiti kulkukoiran elämää, niin nää ei kohtaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä. 

Koska tuo salaperäinen ennen on ollut?

Aikoinaan asuttiin samassa taloudessa monta sukupolvea siten, että vanhukset määräsivät, miten ollaan ja mihin rahat käytetään. Äidillä saattoi olla hoidettavana 3 lasta ja halvaantunut vanhus eikä aikaa miettiä, onko väsynyt vai ei.

Koska tuo salaperäinen asuttiin samassa taloudessa monta sukupolvea oli? Kaikki isovanhempani olivat sodat käyneet ja suvut oli kaukana ja se oma elinpiiri rakennettiin ihan omin käsin keskelle ei mitään. Näistä rutiköyhistä perheistä ”myytiin” rengeiksi ja piioiksi näille harvoille hyvä osaisille joilla oli ”kartanot” säästyneet sodilta. 

Peesi tälle. Se, mikä oli niin traagista jälleenrakennuksessa, oli se että osalta meistä suvut ja kyläyhteisöt revittiin rikki. Siellä sitten ydinperheen raivasivat tilojaan kylmään korpeen. Ei ihme ettei vieläkään osata antaa tai saada apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se syy jaksamattomuuteen on se, että ennen ei raadettu itseä kuoliaaksi töissä ja ylitöissä ennenkuin tultiin kotiin raatamaan itsensä siellä hengiltä.

 

Eiks ole jänskää ettei yksikään lafka edes puhu mistään kotitalousrobotin kehittämisestä. Mutta terminaattorituhosotaroboteista kyllä puhutaan mikä keretään.

Meillähän on jo robotti-imureita, on astianpesukoneet, pyykinpesukoneet, robottiruohonleikkurit yms. Kuinka helpoksi elämä pitää tehdä, että ei olisi rankkaa?

Ketkä niitä koneita perheessä käyttävät, isätkö?

Nykyisin uuvuttaa myös digitaalinen maailma: pikaviestit töissä ja vapaa-ajalla, some.. Kaikki tapahtuu nopemmin ja tehokkaammin ja pienet aivojen tarvitsemat tyhjät hetket on kadonneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se pikkulapsiarki on, on ollut siitä asti kun ihmiskunta on ollut olemassa. Isovanhemmuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ennenvanhaan isovanhemmat olivat jo kuolleet tai niin huonossa kunnossa ettei heistä ollut apua. 
Kun lisätään tähän pikkulapsiarkeen se, että omat vanhemmat tarvitsevat dementian tai huonon kunnon takia apua, niin ollaan jo astetta syvemmällä uupumuksessa.

Ennen vanhaan isovanhemmat oli hyvissä voimissa koska lisäännyttiin nuorena. Nelikymppisellä oli ennen jo lapsenlapsia, nykyään ne tekee ite ekan lapsen.. 

Mikä tää pointti oli? Että nelikymppisenä jaksaa hoitaa lauman lapsenlapsia tosta vaan, mutta jos on nelikymppisenä hankkinut vasta lapsen, niin sit jaksaa hoitaa vain yhden? Millä perusteella?

Minkä liudan? Etkö osaa edes lukea? Jos sulla on neli-viisikymppinen isoäiti lapsille, se isoäiti jaksaa ihan eri tavalla tukea lastaan kuin jos sulla on isoäitinä 70-80-vuotias. Ole hyvä, tässä oli rautalangasta. 

 

Tyypillisesti siinä on se äiti kahden sukupolven kaitsijana. Meilläkin oli minun äitini liikuntarajoitteinen ja appiukko dementikko.

Nelikymppinen isoäiti on nykyaikana töissä vielä seuraavat 30 vuotta, ja hoitaa omia vanhempiaan lisäksi. Ei siinä välttämättä jää lapsenlapsille aikaa ja jaksamista kovin paljoa. 

Nelikymppiset isoäidit tänä päivänä ovat entisiä teiniäitejä, yleensä syrjäytyneitä alun alkaenkin, tuskin työelämässä. 

Tämä, jos nelikymppisenä on jo isoäiti, niin kyllä tämä vaatii joko itseltä tai omalta lapselta tai molemmilta teiniäitiyttä. 20-vuotiaskin on hyvin nuori hankkimaan lapsia ja koulutus ja työuran luominen jää kovin repaleiseksi. Jollain ne lapset pitäisi elättääkin, miten se onnistuu jos ei ole kunnolla edes kouluttauduttu? Harvan miehen tuloilla elättää nykyään perhettä, eikä parikymppiset ylipäätään nykyään mitään lapsia halua, kun ehkäisykin on keksitty ja oma elämä täysin kesken.

Mitäs vikaa on esimerkiksi lähihoitajan ja sairaanhoitajan ammateissa? Molemmat äärimmäisen tärkeitä yhteiskunnassa. Tiedän moniakin lapset parikymppisenä tehneitä, joilla on ollut sen jälkeen rikkoutumaton työura hoitoalalla. 

Hatunnosto jokaiselle, joka 20-vuotiaasta saakka pyörittää samaa sontaa kotona ja töissä. Miksiköhän he ovat kaikki 60-vuotiaina niin kauhean katkeria?