Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se pikkulapsiarki on, on ollut siitä asti kun ihmiskunta on ollut olemassa. Isovanhemmuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ennenvanhaan isovanhemmat olivat jo kuolleet tai niin huonossa kunnossa ettei heistä ollut apua. 
Kun lisätään tähän pikkulapsiarkeen se, että omat vanhemmat tarvitsevat dementian tai huonon kunnon takia apua, niin ollaan jo astetta syvemmällä uupumuksessa.

Ennen vanhaan isovanhemmat oli hyvissä voimissa koska lisäännyttiin nuorena. Nelikymppisellä oli ennen jo lapsenlapsia, nykyään ne tekee ite ekan lapsen.. 

Ennen vanhaan oltiin jo kuolleita nelikymppisinä. Kun tutkin oman äitini äitilinjaa, äidit kuolivat lapsivuoteeseen 25-35 -vuotiaina. Ei ehtinyt nähdä lapsenlapsia. Lapset jäivät isän hoiviin.

Heh, älä yleistä... meidän suvussa kyllä elettiin vanhoiksi. Synnytys toki vaarallista mutta ei siihen kaikki naiset kuolleet kuin kärpäset...

Teidän suku ei kuitenkaan muuta tilastoja ja tutkittuja faktoja, sillä vielä 60-luvulla Suomessa elinikäennste oli 65v eli kuoltiin nuorena.

Tilastoihin tarvitaan vähän suurempi määrä kuin yksi suku. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se pikkulapsiarki on, on ollut siitä asti kun ihmiskunta on ollut olemassa. Isovanhemmuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ennenvanhaan isovanhemmat olivat jo kuolleet tai niin huonossa kunnossa ettei heistä ollut apua. 
Kun lisätään tähän pikkulapsiarkeen se, että omat vanhemmat tarvitsevat dementian tai huonon kunnon takia apua, niin ollaan jo astetta syvemmällä uupumuksessa.

Ennen vanhaan isovanhemmat oli hyvissä voimissa koska lisäännyttiin nuorena. Nelikymppisellä oli ennen jo lapsenlapsia, nykyään ne tekee ite ekan lapsen.. 

Mikä tää pointti oli? Että nelikymppisenä jaksaa hoitaa lauman lapsenlapsia tosta vaan, mutta jos on nelikymppisenä hankkinut vasta lapsen, niin sit jaksaa hoitaa vain yhden? Millä perusteella?

Minkä liudan? Etkö osaa edes lukea? Jos sulla on neli-viisikymppinen isoäiti lapsille, se isoäiti jaksaa ihan eri tavalla tukea lastaan kuin jos sulla on isoäitinä 70-80-vuotias. Ole hyvä, tässä oli rautalangasta. 

Tyypillisesti siinä on se äiti kahden sukupolven kaitsijana. Meilläkin oli minun äitini liikuntarajoitteinen ja appiukko dementikko.

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli helpompaa. Vain isien tarvitsi käydä töissä. Äidit oli kotiäiteinä ja siltikin oli isovanhemmat auttamassa lasten kaitsemisessa.

 

Nykyään molempien vanhempien täytyy käydä töissä selvitäkseen, sen jälkeen kotityöt ja lasten kaitseminen jää äidin vastuulle. Ilman isovanhempien apua. 

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli helpompaa. Vain isien tarvitsi käydä töissä. Äidit oli kotiäiteinä ja siltikin oli isovanhemmat auttamassa lasten kaitsemisessa.

 

Nykyään molempien vanhempien täytyy käydä töissä selvitäkseen, sen jälkeen kotityöt ja lasten kaitseminen jää äidin vastuulle. Ilman isovanhempien apua. 

Tämä.

Milloin ennen? Ainakin 70-90-lukujen duunariperheissä molemmat vanhemmat kävi töissä. 

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli helpompaa. Vain isien tarvitsi käydä töissä. Äidit oli kotiäiteinä ja siltikin oli isovanhemmat auttamassa lasten kaitsemisessa.

 

Nykyään molempien vanhempien täytyy käydä töissä selvitäkseen, sen jälkeen kotityöt ja lasten kaitseminen jää äidin vastuulle. Ilman isovanhempien apua. 

Nyt poltetaan molemmat vanhemmat loppuun. Siunaus perheestä on muuttunut pikahuoltamiseksi jaksamisen äärirajoilla. Suomessa pyritään vahvasti samalle viivalle, mutta sekin johtaa epätasa-arvoon, kaikki eivät halua juuri sille määritellylle viivalle. On paljon naisia (ja miehiä), joita ei kiinnosta johtotehtävät, koska se ei sovi luonteelle. Kuin myös heitä, joita ei kiinnosta uralla eteneminen ykkösprioriteettina tai lainkaan, vaan perhearvoihin tai muuhun perustuva elämä. Silti monet naiset pitävät tasa-arvon mittarina sitä, kuinka monta naista on johtotehtävissä, armeijassa, tohtorina, eduskunnassa, kuinka monta äitiä töissä ja kuinka monta isää kotona, Se voi olla naisen oma valinta, että haluaa hoitaa lapset kotona, olla kotiäiti. Onko sekään tasa-arvoa, jos on paine olla tekemättä niin, ettei joudu muiden naisten ja yhteiskunnan sylkykupiksi? Niinpä lapsi joutuu sosiaalisen rankan paineen vuoksi päiväkotiin, joka ei ole lapselle yhtä hyvä valinta kuin koti.

Vierailija kirjoitti:

Yksi iso syy uupumiseen on se ettei enää osata edes levätä. Aina on menoa. Ihmettelen omia työkavereitakinkin, kun nyt on kesälomatkin on buukattu täyteen. Lomat alkaa niin seuraavana päivänä on lähtö ulkomaille. Tuon lisäksi koko kesä ohjelmaa. Samoin viikonloput ja useat arki-illat ympäri vuoden. Joku ihme ajatus on, että koko ajan pitää olla menossa omissa tai lasten jutuissa. Ne ovat nämä äidit, jotka menee. Isät eivät osallistu. 

Tässä on varmasti perää. 

Jos vanhemmuus olisi sitä kuin kasarilla, lapset painelivat päineen ulkona aamusta iltaan, keksivät itse tekemistä eikä vanhempien tarvinnut, niin vanhemmat jaksaisivat ihan toisella tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä. 

Ennen? Joo. Olin 60-luvun lapsuudessani jatkuvasti isoäitien hoidossa, mutta siitähän on jo 60 vuotta. Oma äitini ei ollut kiinnostunut lastenlapsistaan, jotka syntyivät 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Ei hoitanut heitä koskaan. Olinko uupunut? Ainakaan en valittanut siitä somessa, koska silloin ei ollut somea, ja kun tiesin miten välinpitämättömiä, kärsimättömiä ja räjähdysherkkiä vanhempani olivat, en olisi halunnut altistaa heille lapsiani. Isäni esim. sanoi kaksivuotiaalle pojalleni että mies ei itke.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli helpompaa. Vain isien tarvitsi käydä töissä. Äidit oli kotiäiteinä ja siltikin oli isovanhemmat auttamassa lasten kaitsemisessa.

 

Nykyään molempien vanhempien täytyy käydä töissä selvitäkseen, sen jälkeen kotityöt ja lasten kaitseminen jää äidin vastuulle. Ilman isovanhempien apua. 

Tämä.

Milloin ennen? Ainakin 70-90-lukujen duunariperheissä molemmat vanhemmat kävi töissä. 

Suomea ei pidetty 50-luvulla tasa-arvoisena maana kun naiset kävivät töissä. Feminismi oli Amerikasta pöllitty termi joka istui huonosti suomalaiseen kulttuuriin, mutta se sai luvan kelvata, kun ei ollut parempaakaan tarjolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä. 

Olen 70-luvulla syntynyt ja isovanhempani eivät olleet millään tavalla läsnä. Mutta ei myöskään vanhemmuus ollut samanlaista turbosuorittamista.#vapaakasvatus

70-luvulla monella perheellä oli molemmat mummot joko kotirouvia tai eläkeläisiä. Oli myös ihan tavallista lähettää lapset jopa koko kesäksi mummolaan.

 

Äitiydeksi riitti se, että suunnilleen kerran päivässä ruokki, kerran viikossa pesi vaatteet ja suunnilleen piti hengissä. Sillä tyylillä nykypäivänä lapsi on huostassa heti.

Eli vanhemmat leikkivät supersankareita ja täyttävät sen kalenterin turboelämyksillä, yms ettei paha paha täti tule ja vie lapsia? 

Ei vaan vaatimukset ovat täysin erilaiset nykyään. Miksi olet noin järjettömän vihamielinen???

Se on väsynyt lastenhoidosta :D:D

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli helpompaa. Vain isien tarvitsi käydä töissä. Äidit oli kotiäiteinä ja siltikin oli isovanhemmat auttamassa lasten kaitsemisessa.

 

Nykyään molempien vanhempien täytyy käydä töissä selvitäkseen, sen jälkeen kotityöt ja lasten kaitseminen jää äidin vastuulle. Ilman isovanhempien apua. 

Älä puhu paskaa. Minunkin äitini kävi töissä jo 60-luvulla, teki jopa kolmivuorotyötä. Isäni ei silti osallistunut kotitöihin eikä lastenhoitoon, koska ne olivat akkojen hommia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se pikkulapsiarki on, on ollut siitä asti kun ihmiskunta on ollut olemassa. Isovanhemmuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ennenvanhaan isovanhemmat olivat jo kuolleet tai niin huonossa kunnossa ettei heistä ollut apua. 
Kun lisätään tähän pikkulapsiarkeen se, että omat vanhemmat tarvitsevat dementian tai huonon kunnon takia apua, niin ollaan jo astetta syvemmällä uupumuksessa.

Ennen vanhaan isovanhemmat oli hyvissä voimissa koska lisäännyttiin nuorena. Nelikymppisellä oli ennen jo lapsenlapsia, nykyään ne tekee ite ekan lapsen.. 

Tämä, nykyään isovanhemmat ovat kuusikymppisiä työssäkäyviä. Kuusikymppinen ei jaksa samalla tavalla kuin nelikymppinen ja lisäksi osa joutuu huolehtimaan omista vanhemmistaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi iso syy uupumiseen on se ettei enää osata edes levätä. Aina on menoa. Ihmettelen omia työkavereitakinkin, kun nyt on kesälomatkin on buukattu täyteen. Lomat alkaa niin seuraavana päivänä on lähtö ulkomaille. Tuon lisäksi koko kesä ohjelmaa. Samoin viikonloput ja useat arki-illat ympäri vuoden. Joku ihme ajatus on, että koko ajan pitää olla menossa omissa tai lasten jutuissa. Ne ovat nämä äidit, jotka menee. Isät eivät osallistu. 

Tässä on varmasti perää. 

Jos vanhemmuus olisi sitä kuin kasarilla, lapset painelivat päineen ulkona aamusta iltaan, keksivät itse tekemistä eikä vanhempien tarvinnut, niin vanhemmat jaksaisivat ihan toisella tavalla. 

Mutku nyt siitä tulee lasu. 
 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se pikkulapsiarki on, on ollut siitä asti kun ihmiskunta on ollut olemassa. Isovanhemmuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ennenvanhaan isovanhemmat olivat jo kuolleet tai niin huonossa kunnossa ettei heistä ollut apua. 
Kun lisätään tähän pikkulapsiarkeen se, että omat vanhemmat tarvitsevat dementian tai huonon kunnon takia apua, niin ollaan jo astetta syvemmällä uupumuksessa.

Ennen vanhaan isovanhemmat oli hyvissä voimissa koska lisäännyttiin nuorena. Nelikymppisellä oli ennen jo lapsenlapsia, nykyään ne tekee ite ekan lapsen.. 

Mikä tää pointti oli? Että nelikymppisenä jaksaa hoitaa lauman lapsenlapsia tosta vaan, mutta jos on nelikymppisenä hankkinut vasta lapsen, niin sit jaksaa hoitaa vain yhden? Millä perusteella?

Minkä liudan? Etkö osaa edes lukea? Jos sulla on neli-viisikymppinen isoäiti lapsille, se isoäiti jaksaa ihan eri tavalla tukea lastaan kuin jos sulla on isoäitinä 70-80-vuotias. Ole hyvä, tässä oli rautalangasta. 

 

Tyypillisesti siinä on se äiti kahden sukupolven kaitsijana. Meilläkin oli minun äitini liikuntarajoitteinen ja appiukko dementikko.

Nelikymppinen isoäiti on nykyaikana töissä vielä seuraavat 30 vuotta, ja hoitaa omia vanhempiaan lisäksi. Ei siinä välttämättä jää lapsenlapsille aikaa ja jaksamista kovin paljoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä. 

Minä sanoin jokaiselle 3 tytölleni että ennenkun teette lapsia ottakaa selvää niistä apujoukoista onko niitä.  Iteåse mummona kannatus vain silloin kun stasan minulle sopii.   Lapsineen kylässä voi käydä koska vain.   Ne lapset tehdään itselle eikä muiden riesaksi . Aamen.  👵😊

Omat lapseni ovat jo aikuisia. Nuorena tyttönä äitini sanoi myös minulle monesti, ettei ole sitten mikään lapsenvahti, jos lapsenlapsia tulee, vaan nauttii lapsenlapsista, kun ne on pesty ja puhtaissa vaatteissa.

Kun sain sitten lapsia, äitini oli aina kiinnostunut tapaamaan ja viettämään aikaa heidän kanssaan, mutta niin, että olin itse paikalla huoltopuolesta vastuullisena.

Välillä kuulee vältettävän, että jos isovanhemmat eivät voi olla lapsenlasten kanssa läheisiä, jos eivät ole kakkavaippoja vaihtaneet ja räkää pyyhkineet. Ainakin äitini on enemmän leikkinyt lasteni kanssa kuin minä ja ollut valmis hoputtamatta kuuntemaan ja painamaan mieleen lasteni juttuja, vaikka on tehnyt selväksi aina ettei ole hoitovastuussa. 

Eikö isovanhemmalla ole oikeus määritellä itse millaiseen isovanhemmuuteen on valmis. Sitten perilliset sen voivat ottaa vastaan tai olla ottamatta vastaan, mutta eihän nyt omat lapsensa aikuisiksi kasvattaneita voi enää velvoittaa uudelle kierrokselle.

70-luvun lapsena minun ja monen muun kokemus oli, että isovanhemmat asuivat satojen kilometrien päässä. Vanhempamme olivat muuttaneet maalta kaupunkiin töihin. Meillä oli kesämökki vanhempien kotiseudulla ja kesäisin näin isovanhempia, talvella en koskaan. Isovanhempani eivät todellakaan ole hoitaneet minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se pikkulapsiarki on, on ollut siitä asti kun ihmiskunta on ollut olemassa. Isovanhemmuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ennenvanhaan isovanhemmat olivat jo kuolleet tai niin huonossa kunnossa ettei heistä ollut apua. 
Kun lisätään tähän pikkulapsiarkeen se, että omat vanhemmat tarvitsevat dementian tai huonon kunnon takia apua, niin ollaan jo astetta syvemmällä uupumuksessa.

Ennen vanhaan isovanhemmat oli hyvissä voimissa koska lisäännyttiin nuorena. Nelikymppisellä oli ennen jo lapsenlapsia, nykyään ne tekee ite ekan lapsen.. 

Mikä tää pointti oli? Että nelikymppisenä jaksaa hoitaa lauman lapsenlapsia tosta vaan, mutta jos on nelikymppisenä hankkinut vasta lapsen, niin sit jaksaa hoitaa vain yhden? Millä perusteella?

Minkä liudan? Etkö osaa edes lukea? Jos sulla on neli-viisikymppinen isoäiti lapsille, se isoäiti jaksaa ihan eri tavalla tukea lastaan kuin jos sulla on isoäitinä 70-80-vuotias. Ole hyvä, tässä oli rautalangasta. 

 

Tyypillisesti siinä on se äiti kahden sukupolven kaitsijana. Meilläkin oli minun äitini liikuntarajoitteinen ja appiukko dementikko.

Nelikymppinen isoäiti on nykyaikana töissä vielä seuraavat 30 vuotta, ja hoitaa omia vanhempiaan lisäksi. Ei siinä välttämättä jää lapsenlapsille aikaa ja jaksamista kovin paljoa. 

Nelikymppiset isoäidit tänä päivänä ovat entisiä teiniäitejä, yleensä syrjäytyneitä alun alkaenkin, tuskin työelämässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se pikkulapsiarki on, on ollut siitä asti kun ihmiskunta on ollut olemassa. Isovanhemmuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ennenvanhaan isovanhemmat olivat jo kuolleet tai niin huonossa kunnossa ettei heistä ollut apua. 
Kun lisätään tähän pikkulapsiarkeen se, että omat vanhemmat tarvitsevat dementian tai huonon kunnon takia apua, niin ollaan jo astetta syvemmällä uupumuksessa.

Ennen vanhaan isovanhemmat oli hyvissä voimissa koska lisäännyttiin nuorena. Nelikymppisellä oli ennen jo lapsenlapsia, nykyään ne tekee ite ekan lapsen.. 

Mikä tää pointti oli? Että nelikymppisenä jaksaa hoitaa lauman lapsenlapsia tosta vaan, mutta jos on nelikymppisenä hankkinut vasta lapsen, niin sit jaksaa hoitaa vain yhden? Millä perusteella?

Minkä liudan? Etkö osaa edes lukea? Jos sulla on neli-viisikymppinen isoäiti lapsille, se isoäiti jaksaa ihan eri tavalla tukea lastaan kuin jos sulla on isoäitinä 70-80-vuotias. Ole hyvä, tässä oli rautalangasta. 

 

Tyypillisesti siinä on se äiti kahden sukupolven kaitsijana. Meilläkin oli minun äitini liikuntarajoitteinen ja appiukko dementikko.

Vähän erimieltä tästä olen. Itselläni on isoäidiksi 40-50-vuotiaina tulleita työkavereita. Aika puhki he ovat jo pelkästään työstään ja vaihdevuosi-iästä, ja monesti valittavat, kuinka uuvuttava viikonloppu on ollut pieniä paimentaessa, mutta rakkaudesta tekevät sitä silti. Omat vanhempani jäivät eläkkeelle 63-vuotiaina ja nyt seitsemänkymppisinä ovat oikein jaksavia iso- ja isoisovanhempia. Toki ovat terveitä, sairaudet rajoittaisi kaiken ikäisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä. 

Koska tuo salaperäinen ennen on ollut?

Aikoinaan asuttiin samassa taloudessa monta sukupolvea siten, että vanhukset määräsivät, miten ollaan ja mihin rahat käytetään. Äidillä saattoi olla hoidettavana 3 lasta ja halvaantunut vanhus eikä aikaa miettiä, onko väsynyt vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Ja samat vanhukset ovat sitten valittamassa, ettei heistä kukaan välitä. Ei välitäkään, jos et itse välittänyt.

Jä täällä myös äidit ovat valittamassa anopista ja äidistään, miten väärin tekevät kaikki. Käyvät liikaa tai liian vähän, ostavat vääriä lahjoja jne. Kun käytöstavat ja vuorovaikutustaidot puuttuvat, tulee yleensä konflikteja. Normaaleissa suhteissa, joissa kanssakäyminen ja vaateet ovat vuorovaikutteisia ja käytöstavat kohdillaan, ei ole isoja, ylitsepääsemättömiä ongelmia. Ja jos niitä tulee, niistä osataan keskustella.

Isoisäni (nyt jo kuollut) muisteli, miten hänen lapsuudessaan 100 vuotta sitten oli ihan normisettiä, että lapsenlapset saattoi asua mummolassa vaikka vuoden verran. Äideillä oli helpompaa kuin nyt.