Ruoka-avusta toivotaan buffetin kaltaista jakelupistettä josta saa valita mieleisiään tuotteita - Toiveissa mm. valmiit ruoka-annokset, lohi
täytekakku jne.
Leipä, makkara, vihannekset, hedelmät, maitojauheet, chilitahnat yms. eivät miellytä ruoka-apua hakevia asiakkaita
En tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa
Kommentit (836)
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole koskaan käynyt ruoka-avussa, mutta en yhtään ihmettele, että ihmiset valittaa noista valmiiksi pakatuista kasseista. Itsellä esim. refluksin takia iso osa ruoista on riskejä, koska pahat refluskioireet syntyy joskus hyvin pienistäkin määristä esim. tomaattia. En käytä mitään tomaattipohjaista kastiketta tai syö tomaattisia ruokia, mikä rajaa todella ison osan kaupan valikoimasta ulkopuolelle. Ei ihmisellä tarvitse olla kuin yksi ongelma, mikä voi tehdä siitä kassista suuresta osin hyödyttömän. Minusta olisi todellakin järkevintä, että ihmiset saisivat poimia itse ne, mitä pystyvät syömään. Silloin sitä apua myös riittäisi useammalle, kun osalta jäisi yli. Minusta se on vain oman kilven kiillotusta kertoa auttaneensa, jos apu on ollut niin huonosti kohdistettua, että maitoallergikolla on maitojauhetta ja viiliä jne. Ei kukaan ole tuolta mitään gourmeeta pyytämässä, mutta sellaisia ruokia, joita pystyy syömään. Sitä en kyllä ymmärrä enkä hyväksy miksi ne on pakko heittää pihalle, mutta osa ihmisistä nyt vaan on idiootteja. Jos noita ei käytä eikä ole tarpeessa olevia ystäviä, niin voisi edes viedä omaan roskikseen. Tuo muille avuntarvitsijoille jakaminen suoraan jakopaikassakin on hyvä vaihtoehto.
vakavasti allergiset saavat aika helposti sossusta vähän ylimääräistä tukea, kun heillä on ruokalasku keskimääräistäsuurempi ruokarajoitteiden vuoks Tuohon kyllä vaaditaan lääkärintodistus, koska näiden tukien saajat osaavat huijata hyvin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai vielä korppuja leivänpaahtimessa...ihan niin kuin tässä jäisi leipää kuivatettavaksi asti ja olisi leivänpaahdin. Oisko lisää neuvoja, joita kukaan ei ole pyytänyt?
Muista kasvattaa omat perunat ja tomaatit keskellä talvea. Tietysti sun ensin pitää jonottaa ilmainen ämpäri ja varastaa jostain maata. Myös talvella. Siirrät perunat ja tomaatit käytävään jotta saavat tarpeeksi valoa. Istut päivän käytävässä painelemaan valokatkaisijaa. Samalla muistat kytätä Facebook ryhmiä jos sattuisi samaan omenoita. Sähköä puhelimeen saat taloyhtiöltä. Lisäksi talvella voit laittaa ruuat parvekkeelle. Ei haittaa vaikka rotat saavat oman osuutensa. Sitten ne pilalle menneet lihatuotteet. Se on vain suojakaasua joka haisee. Vaikka vatsa meni sekaisin niin se johtuu maitojauheesta koska ei ollut varaa ostaa niitä laktoositaplettaja. Unohtuiko muita ohjeita?
luoja tuota uusavuttoman idiotismin määrää! Itäneen perunan voi keskellä talvea jättää jääkaappiin. Se hidastaa itämistä. sitten kevään tullen ämpäriin.
Heh, tossa ajassa se peruna on täysin mätä keväällä.
Kokeile vaikka, jos et usko.
Ei taida kuitenkaan olla. Minulla on tuolla jääkaapissa ollut tammikuusta alkaen itämään lähtenyt peruna. Taidanpa laittaa sen ämpäriin kasvamaan! Joskus vuosia sitten kasvatin ämpäriperunoita ja ai että oli kiva saada siitä uusia perunnoita.
Koko talven siirtelen itäneet perunat eri laatikkoon, jonka otan lämpimään ja valoisaan paikkaan joskus huhtikuussa. Maata meillä riittää, joten näihin aikoihin istutan ne. Ei siemenperunoissa nahistuminen mitään haittaa, eikä vihertyminen. Valossa niiden pitäisi ituvaiheessa olla, jotta ei tule liian pitkiä ituja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa jokaiselle jää vähintään 595 euroa kuussa ruokaan. Luulisi tuolla jo pärjäävän
Mistä olet saanut tuon päähäsi?
Tuo on jumittunut tuohon ajatukseen ja kommentoi sen jokaiseen keskusteluun koska saa sillä aina heten huomiota jota vaille muuten jää joka päivä. Vähän reppana se on, ehkä mt ongelmainen. Ei kannata kommentoida sille mitään.
Yhtä reppana on tuo joka väittää maksavansa kaiken 595 eurosta.
Ai minä vai? Minä olen sinulle selittänyt jo vähintään viisi kertaa hyvinkin yksityiskohtaisesti miten rahani käytän, tasan sen 595€/kk. Sulla on päässä aika iso vika jos et ymmärrä. Enkä ole ainoa jonka pitää sillä summalla pärjätä. Hae itsellesi sitä päälääkettä.
Koetappa sinä puolestasi ymmärtää, että se on 595 € per 4 viikkoa. Ei kuukausi. Bruttona se on 800 € / kk.
Näin on mutta joka kalenterikuukaudessa se 595€ tulee yhden kerran. Sillä pitää ne kuukausittaiset laskut maksaa.
Ei ole muita laskuja kuin puhelinlasku. Siis sellaisia oikeasti pakollosia laskuja, joita ei makseta toimeentulotuen perusosan lisäksi.
Äitisi ostaa sinulle vaatteet, uuden puhelimen, hygieniatarvikkeet ym.?
Millaisia paskasutteja olette, kun joka kuukausi pitää ostaa paljon hygieniatarvikkeita ja vaatteita?
Itse, ihan työssäkäyvänä, ostan hammasharja ja tahnan, hiuslakan, dödön, shampoon hoitoaineen ja saippuakanisterin sekä vessa ja talouspaperia ja kaupan omanmerkin siteitä sekä halvimmasta päästä pyykinpesuaineen, eikä niitä todellakaan tarvitse ostella kuukausittain kaikkia uusiksi, vaikka peseydyn päivittäin, joskus kaksikin kertaa ja pyykkikone pyörii useamman kerran viikossa.
Vaatteita ostan muutaman kerran vuodessa, ja kalliimmat hankinnat, kuten takki ja kengät kestää vuosia.
Siinä tyypillinen suomalainen suohirviö, joka on tyytyväinen kanisteripesuaineeseensa. Miehet kiertää kaukaa.
ei miehet hygieniastaan huolehtivaa kierrä kaukaa.
Tätä ketjua lukiessa tulee pakosti tunne, että liian moni köyhä haluaa elää toisten kustannuksellakin luksuselämää ja ylpeys on paisunut niin sairaisiin mittoihin että estää jopa normaalin itsekritiikin ja sitä myötä tulevan oman elämänsä kuntoon laittamisen. Sitten, jos joku toisenlainen köyhä "ilmoittautuu" köyhien joukossa ja kertoo miten pärjää ja miten vähällä, niin kaikki nuo loispuolen köyhät älähtää ja alkaa haukkua ja selittää miten ei voi noin vähällä toimeen tuleminen onnistua.
En minä ole loispuolen köyhä vaan tulin omillani toimeen työttömänäkin. Silloin olin tekemässä ruokaa seurakunnan järjestämässä työttömien ruokailussa.
Tasan tarkkaan tiedän, että muutaman kuukauden tulee toimeen vaikka satasella kuussa, jos on ennen sitä hyvä kotivara, pakastin ja kellari täynnä, on säkillinen vessapaperia ja pesuaineita suuret paketit, lääkkeet ostettu tai lääkekatto täyttynyt, ei eräänny mitään harvemmin maksettavia laskuja, ei tarvitse matkustaa eikä todellakaan tarvitse rahaa muuhun kuin ruokaan.
Lapseni tulivat opiskeluaikana toisella paikkakunnalla toimeen 20 euron viikkorahalla = 80€/kk, siis tuon 595€/kk pärjäävän laskuopin mukaan. Silti he eivät kuvittele, että kyllä ne muutkin yhtä vähällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole koskaan käynyt ruoka-avussa, mutta en yhtään ihmettele, että ihmiset valittaa noista valmiiksi pakatuista kasseista. Itsellä esim. refluksin takia iso osa ruoista on riskejä, koska pahat refluskioireet syntyy joskus hyvin pienistäkin määristä esim. tomaattia. En käytä mitään tomaattipohjaista kastiketta tai syö tomaattisia ruokia, mikä rajaa todella ison osan kaupan valikoimasta ulkopuolelle. Ei ihmisellä tarvitse olla kuin yksi ongelma, mikä voi tehdä siitä kassista suuresta osin hyödyttömän. Minusta olisi todellakin järkevintä, että ihmiset saisivat poimia itse ne, mitä pystyvät syömään. Silloin sitä apua myös riittäisi useammalle, kun osalta jäisi yli. Minusta se on vain oman kilven kiillotusta kertoa auttaneensa, jos apu on ollut niin huonosti kohdistettua, että maitoallergikolla on maitojauhetta ja viiliä jne. Ei kukaan ole tuolta mitään gourmeeta pyytämässä, mutta sellaisia ruokia, joita pystyy syömään. Sitä en kyllä ymmärrä enkä hyväksy miksi ne on pakko heittää pihalle, mutta osa ihmisistä nyt vaan on idiootteja. Jos noita ei käytä eikä ole tarpeessa olevia ystäviä, niin voisi edes viedä omaan roskikseen. Tuo muille avuntarvitsijoille jakaminen suoraan jakopaikassakin on hyvä vaihtoehto.
Eikö kassin saanut köyhä itse osaa jaella kassin itselleen tapreetonta sisältöä eteenpäin? Ihan mahdotn ajatus olla myös itse toisille hyödyksi ja avuksi?
Ihan mahdoton ajatus myös jakajille olla vilpittömästi avuksi ja hyödyksi? Tällä palstalla on esitetty tekosyitä, miksi ei voi olla erisisältöisiä kasseja ja miksi ei jo jakelupaikalla voi olla jätä/ota-laatikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisihan olla joku säilykekassi missä olisi säilykkeitä. Ja vaikka makaronipussi siellä mukana tai riisiä tms. Kyllä niistä ruuan tekee ettei kukaan nälkään kuole.
Ei kelpaa köyhälle sellainen!! Lohta ja lihaa se olla pitää.
Usko jo s a a t a n a n palikka: kukaan itseään kunnioittava ihminen ei syö lohta. Sinulle tietysti hienouden huippu, kun olet tyhmä juntti.
Jos saan lohta ilmaiseksi, syön sitä aivan varmasti.
Oletko katsonut kalan kilohintoja kaupassa? Ei ne halpoja ole
Olen katsonut. Kaapissani on kirjolohi, joka maksoi n. 9€/kg, kokonaishinta n. 15€. Aion valmistaa siitä aterian ainakin 5 hengelle. Emme elä nyt kovin köyhää aikaa, mutta huonomman rahatilanteen aikana olisi tehnyt siitä kiusausta ja keittoa, eli vähintään 10 annosta.
muikku maksaa 6 euroa kilo. Toisinaan voi löytää jopa 3 eurolla kilo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai minä vai? Minä olen sinulle selittänyt jo vähintään viisi kertaa hyvinkin yksityiskohtaisesti miten rahani käytän, tasan sen 595€/kk. Sulla on päässä aika iso vika jos et ymmärrä. Enkä ole ainoa jonka pitää sillä summalla pärjätä. Hae itsellesi sitä päälääkettä.
Koetappa sinä puolestasi ymmärtää, että se on 595 € per 4 viikkoa. Ei kuukausi. Bruttona se on 800 € / kk.
595e riittäisi meillä seuraavasti (tuo 595 on kai per hlö, ei per talous!?):
- 400e 2 aikuisen + sunnuntaisin 5-6 hengen ruokiin per 4 viikkoa
- puhelimet 2x 25e/kk
- kotivakuutus 40e/kk
Noista jää vielä 55e yli, eikös sossu maksa vuokrat, laskut, sähköt yms teille??
Sossu ei maksa minulle yhtään senttiä eikä yhtään laskua. Kaiken elämiseen kuuluvan maksan yksin tuosta 595€:sta PISTE!
Kuka tuon 595e sulle maksaa?
Kela. Eikä se maksa minun laskujani sen lisäksi. Ymmärrät ehkä kun vähän pinnistät ja mietit.
Sä jätät jotain kertomatta tai sitten olet vaan idari joka ei ymmärrä hakea tt-tukea. Jos todella maksaisit tuosta vuokran, jäisi sulle niin vähän rahaa kuukaudeksi, että Kela kyllä huomaisi sen ja saisit sitä toimeentulotukea lisäksi.
jos hän sanoo ettei saa mistään muita tukia, niin siitä voisi olettaa, että hän on selvittänyt ettei saa mistään muita tukia.
joillekin köyhile tuntuu olevan hirmuinen tabu ja karmaiseva asia, js jostian lukee jonkun köyhän onnistuvan elää niin ja niin pienillä tuloilla. vängätään ja vängätään miten se ei voi mitenkään olla mahdollista
sivustaseuraaja
Oletko sinä yrittänyt joskus tulla toimeen alle 600€/kk? Minä olen. Asunto on oma n. 50 vuotta vanha. Sähkö pitää maksaa itse, mutta kesällä sitäkään ei paljon mene. Kun pakastimessa on edellisen sadon marjoja ja lihaa, ei kaupasta tarvitse ostaa juuri mitään. Jos sen kuukauden aikana ei tarvitse maksaa vakuutusta, veroa, lääkkeitä, hygieniatarvikkeita, kuivia ruoka-aineita eikä muutakaan sellaista, jota on hankittu parempina aikoina, selviää vaikka satasella. Mutta ei 12 kuukautta vuodessa.
Tälläkin hetkellä elän alle 600 eurolla kuussa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisihan olla joku säilykekassi missä olisi säilykkeitä. Ja vaikka makaronipussi siellä mukana tai riisiä tms. Kyllä niistä ruuan tekee ettei kukaan nälkään kuole.
Ei kelpaa köyhälle sellainen!! Lohta ja lihaa se olla pitää.
Usko jo s a a t a n a n palikka: kukaan itseään kunnioittava ihminen ei syö lohta. Sinulle tietysti hienouden huippu, kun olet tyhmä juntti.
Jos saan lohta ilmaiseksi, syön sitä aivan varmasti.
Oletko katsonut kalan kilohintoja kaupassa? Ei ne halpoja ole
maksaa vain siiman (ongen vi tehdä ilmaiseksi itse), koukun ja niitä hirveitä ilmaisvehnäjauhoja, joista voi pyöritellä kaloille suuhunpantavaa. Sitten kävellen lähellä olevalle ammelle tai järvelle (suomessahan niitä on) ja onkimaan
Jauhopalloja kaloille. Ok. Lähin järvi on 12:n kilometrin päässä. En omista autoa enkä polkupyörää. Tunge se itsetehty onkesi hanuriisi.
Vierailija kirjoitti:
Sellaiset työttömien vihaamisartikkelit tällä kertaa. Ja oppi menee kansaan kuin häkä. Eihän tässä voi enää itsekään muuta kuin huutaa että TUET POIS!
tässä puhutaan ruokajonossa käyvistä ihmisistä eikä työttömistä. Osa työttömistä voi käydä toki ruokajonossa, mutta ei kaikki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole koskaan käynyt ruoka-avussa, mutta en yhtään ihmettele, että ihmiset valittaa noista valmiiksi pakatuista kasseista. Itsellä esim. refluksin takia iso osa ruoista on riskejä, koska pahat refluskioireet syntyy joskus hyvin pienistäkin määristä esim. tomaattia. En käytä mitään tomaattipohjaista kastiketta tai syö tomaattisia ruokia, mikä rajaa todella ison osan kaupan valikoimasta ulkopuolelle. Ei ihmisellä tarvitse olla kuin yksi ongelma, mikä voi tehdä siitä kassista suuresta osin hyödyttömän. Minusta olisi todellakin järkevintä, että ihmiset saisivat poimia itse ne, mitä pystyvät syömään. Silloin sitä apua myös riittäisi useammalle, kun osalta jäisi yli. Minusta se on vain oman kilven kiillotusta kertoa auttaneensa, jos apu on ollut niin huonosti kohdistettua, että maitoallergikolla on maitojauhetta ja viiliä jne. Ei kukaan ole tuolta mitään gourmeeta pyytämässä, mutta sellaisia ruokia, joita pystyy syömään. Sitä en kyllä ymmärrä enkä hyväksy miksi ne on pakko heittää pihalle, mutta osa ihmisistä nyt vaan on idiootteja. Jos noita ei käytä eikä ole tarpeessa olevia ystäviä, niin voisi edes viedä omaan roskikseen. Tuo muille avuntarvitsijoille jakaminen suoraan jakopaikassakin on hyvä vaihtoehto.
Eikö kassin saanut köyhä itse osaa jaella kassin itselleen tapreetonta sisältöä eteenpäin? Ihan mahdotn ajatus olla myös itse toisille hyödyksi ja avuksi?
Ihan mahdoton ajatus myös jakajille olla vilpittömästi avuksi ja hyödyksi? Tällä palstalla on esitetty tekosyitä, miksi ei voi olla erisisältöisiä kasseja ja miksi ei jo jakelupaikalla voi olla jätä/ota-laatikkoa.
kyse on kustannuksia. ei siellä ruoka-avussa voi alkaa tekemään erilaisia kasseja keliaakikoille, allergikoille, vegaaneille, lakto-vegeille, lakto-ovovegeille, tiesmille. Silloin pitäisi kassista jo veloittaa. Ne tekee tehokkaasti kassin, laittaa sen jakoon ja sillä selvä. kassin saaja voi itse lähteä sitten jakamaan itselleen tarpeetonta muiden kassinsaajien kanssa (sitähän ei suinkaan ole kielletty: se kassi on siinä vaiheessa saajansa omaisuutta). Pitää vain miettiä missä sen tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole koskaan käynyt ruoka-avussa, mutta en yhtään ihmettele, että ihmiset valittaa noista valmiiksi pakatuista kasseista. Itsellä esim. refluksin takia iso osa ruoista on riskejä, koska pahat refluskioireet syntyy joskus hyvin pienistäkin määristä esim. tomaattia. En käytä mitään tomaattipohjaista kastiketta tai syö tomaattisia ruokia, mikä rajaa todella ison osan kaupan valikoimasta ulkopuolelle. Ei ihmisellä tarvitse olla kuin yksi ongelma, mikä voi tehdä siitä kassista suuresta osin hyödyttömän. Minusta olisi todellakin järkevintä, että ihmiset saisivat poimia itse ne, mitä pystyvät syömään. Silloin sitä apua myös riittäisi useammalle, kun osalta jäisi yli. Minusta se on vain oman kilven kiillotusta kertoa auttaneensa, jos apu on ollut niin huonosti kohdistettua, että maitoallergikolla on maitojauhetta ja viiliä jne. Ei kukaan ole tuolta mitään gourmeeta pyytämässä, mutta sellaisia ruokia, joita pystyy syömään. Sitä en kyllä ymmärrä enkä hyväksy miksi ne on pakko heittää pihalle, mutta osa ihmisistä nyt vaan on idiootteja. Jos noita ei käytä eikä ole tarpeessa olevia ystäviä, niin voisi edes viedä omaan roskikseen. Tuo muille avuntarvitsijoille jakaminen suoraan jakopaikassakin on hyvä vaihtoehto.
Eikö kassin saanut köyhä itse osaa jaella kassin itselleen tapreetonta sisältöä eteenpäin? Ihan mahdotn ajatus olla myös itse toisille hyödyksi ja avuksi?
Ihan mahdoton ajatus myös jakajille olla vilpittömästi avuksi ja hyödyksi? Tällä palstalla on esitetty tekosyitä, miksi ei voi olla erisisältöisiä kasseja ja miksi ei jo jakelupaikalla voi olla jätä/ota-laatikkoa.
ei voi olla jakelupaikalla jätä/ota laatikkoa, koska tulee hygieniavaatimukset teille. siellä jonottajissa on todella epähygieenistä porukkaa eikä ole suotavaa, että he lähmivät likaisilla käsillään ruokapakkauksia. jakelupaikalla jos se tapahtuu, niin se on jakelupuolen vastuulla. miksi ruokajakelun saajapuolen ihmiset eivät itse hoida tätä asiaa. Ainako pitää muiden tehdä köyhien puolesta kaikki.
Polkupyöriä saa ilmaiseksikin (enkä tarkoita varastamista). Jos voi jotain maksaakin, niin voi käydä ostamassa poliisin huutokaupasta sellaisen. Naapurini kävi sieltä ostamassa itselleen 10 eurolla ihan hyvin pyörän. Kyllästyi pyörävarkaisiin, joten osti sellaisen, joka ei ehkä varkaillekaan kelpaa.

'teille = tielle
Minusta olisi aivan valtavan hyvä, jos ruokajako olisi tuollainen buffetin kaltainen, josta saisi valita haluamansa tuotteet. Silloin sieltä voisi ottaa vain sitä, mille on tarve.
Voisi olla vaikka kalliimmat proteiinit yhdessä pöydässä ja siihen rajoitus, että saa ottaa niistä yhden. Ja lisäksi saisi ottaa lopuista vaikka kolme muuta. Tai miten nyt ruokaa on jaettavana. Pointti siis, että jonon hännillekin riittäisi.

Ei riittäisi, koska jonon alkupuolen ihmiset rohmuavat itselleen kaikki parhaat. Pitäisi palkata sitä varten sitten vartiointi (rukajakelun työntekijöillä ei ole vartijan oikeuksia ottaa kiinni, eikä tuossa olisi edes kyse varkaudesta, vaan ahneudesta, joten ei ne työntekijät voisi kuin sanoa, että "hei, älä ota enempää, sai ottaa vain yhden".
Vierailija kirjoitti:
Polkupyöriä saa ilmaiseksikin (enkä tarkoita varastamista). Jos voi jotain maksaakin, niin voi käydä ostamassa poliisin huutokaupasta sellaisen. Naapurini kävi sieltä ostamassa itselleen 10 eurolla ihan hyvin pyörän. Kyllästyi pyörävarkaisiin, joten osti sellaisen, joka ei ehkä varkaillekaan kelpaa.
Mä en tiedä miten tämä kommentti liittyy tähän ketjuun, mutta mulle yksi ilmainen polkupyörä kiitos. Mistä voin noutaa?
"Minusta olisi todellakin järkevintä, että ihmiset saisivat poimia itse ne, mitä pystyvät syömään. Silloin sitä apua myös riittäisi useammalle, kun osalta jäisi yli."
onhan notakin kokeiluja ollut ja tulos taisi olla se, että jonon alussa olevat ahneimmat rohmusivat sieltä parhaimmat päältä ja lopuille jäi sitten jotain näkkileipää jaettavaksi. Kun ne köyhätkin osaa olla itsekkäitä ja ahneita.
Sitten on ollut kokeilu, joissa on ollut ikäänkuin buffet ja siellä lappu, jossa mainitaan paljonko kukin saa ottaa tätä ja tätä tuotetta maksimissaan, niin siinäkin vedettiin välistä ja jonon luille jäi jotain kissan ja koiranruokaa