Keitä ovat vanhemmat, jotka antavat nuortensa mopoilla öisin ja pienten lasten olla ulkona myöhään?
Eikö näissä perheissä ole kotiintuloaikaa? Eikö häiritse, jos oma Eino-Markus kaasuttelee pitkin kyliä keskellä yötä? Ei yhtään vaivaa, mikä melu lapsen ja hänen kavereidensa mopoista lähtee? Ei ajatella, että muut kenties haluaisivat yöllä nukkua?
Mopoikäiset yökukkujat eivät ole ainoat, jotka hämmentävät. Aiemmalla asuinalueellamme näki kesäaikaan jopa 10-11-vuotiaita kulkemassa iltakymmeneltä keskenään ulkona. Ei siis missään kodin pihamaalla, vaan ihan keskenään kadulla. Minusta tuon ikäisen paikka on tuohon aikaan nukkumassa, olipa vuodenaika mikä tahansa. Eikö näitä vanhempia yhtään huoleta, mitä se oma alakouluikäinen tuohon aikaan ulkona tekee? Puhumattakaan erilaisista vaaroista.
Kommentit (120)
Tummien lapset pyörivät yömyöhään jengeissä. Niillä ei ilmeisesti ole nukkumisrauhaa kotona, kun perheissä on 5+ lasta ja aina vauva huutamassa.
Miksei sossut puutu tähän lapsitehtailuun tarjoamalla näille äideille pysyvää ehkäisyä? Jos lapset hilluu kaduilla niin sitten ei seuraavia lapsia saisi tulla.
Että nuoruuden kesät pitäisi mielestäsi viettää kotona selaamassa tiktokkia? Eikä mopoilijat ole mitään 10-vuotiaita vaan melkein aikuisia, töissäkäyviä nuoria. Hyvä että nauttivat kesästä ja nuoruudesta.
Vierailija kirjoitti:
Ja aina valitetaan kuinka bensa on niin kallista. Miten noiden bensoihin riittää aina rahat? Varastaako ne bensansakin jostain?
Ei ole köyhien lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Että nuoruuden kesät pitäisi mielestäsi viettää kotona selaamassa tiktokkia? Eikä mopoilijat ole mitään 10-vuotiaita vaan melkein aikuisia, töissäkäyviä nuoria. Hyvä että nauttivat kesästä ja nuoruudesta.
Jos vaihtoehdot ovat vain mopolla rälläys toisten ikkunan alla puolen yön aikaan tai tiktokin selaaminen kotona niin mieluummin se tiktokki, kiitos.
t. aamuvuoroon menijä
Nyt on hiljaista täällä päin. Ne viime yönä metelöineet pirulaiset nukkuvat iltapäiville ja sama ralli alkaa taas illalla ja kestää yömyöhään.
Vierailija kirjoitti:
Että nuoruuden kesät pitäisi mielestäsi viettää kotona selaamassa tiktokkia? Eikä mopoilijat ole mitään 10-vuotiaita vaan melkein aikuisia, töissäkäyviä nuoria. Hyvä että nauttivat kesästä ja nuoruudesta.
Meidän nuoruudessa 2000-luvun alussa pyöräiltiin kesäyössä, ei metelöity mopon kanssa keskellä yötä. Eikä silloinkaan luuhattu ties missä, vaan oltiin kotipihalla tai kaverin pihalla.
Eniten risoo, että kun yhdestä mopoilijasukupolvesta pääsee, niin seuraava tulee tilalle. Kun on joidenkin mopoilijoiden kanssa saanut sovittua pelisäännöt (ei voi tulla esim. ajamaan piha-alueelle), niin seuraavien kanssa on taas samat keskustelut edessä.
Vierailija kirjoitti:
Tyypilliset vihervasemmistolaiset.
Oikeisto on ollut iät ajat sikailijoita, kaikki muut on olleet sivistyneitä.
Ne ovat näiden nuorten kämppiksinä asuvia aikuislapsia. Vanhemmuuden kanssahan näillä ei ole mitään tekemistä, koska eivät edes yritä kasvattaa ja hoitaa vanhemman roolia. Ovat lähinnä kämppiksiä ja kavereita, joita nuori aina välillä käskyttää.
Vierailija kirjoitti:
Että nuoruuden kesät pitäisi mielestäsi viettää kotona selaamassa tiktokkia? Eikä mopoilijat ole mitään 10-vuotiaita vaan melkein aikuisia, töissäkäyviä nuoria. Hyvä että nauttivat kesästä ja nuoruudesta.
Siis ehdottomasti nuorten pitää saada nauttia kesästä.
Mutta kenenkään häiritseminen ei ole ok, esim. meillä nuoret mopoilevat läheisellä teollisuusalueella, siellä ei yöllä nuku kukaan. Ne "melkein aikuiset, työssäkäyvät nuoret" on meillä kasvatettu niin, että osaavat ottaa myös muut ihmiset huomioon.
12-24 kaljaa joka kesäpäivä ryystäviä perussuomalaisia.
Näille nuorille tekisi hyvää saada joskus elää ja mennä ilman jatkuvia rajoituksia ja valvontaa. Ei niille mitään käy nykypäivän Suomessa, joka on maailman turvallisimpia alueita. Miksi nykyvanhemmat ovat niin tiukkapipoisia ja ylihuolehtivia?
Vierailija kirjoitti:
Tummien lapset pyörivät yömyöhään jengeissä. Niillä ei ilmeisesti ole nukkumisrauhaa kotona, kun perheissä on 5+ lasta ja aina vauva huutamassa.
Miksei sossut puutu tähän lapsitehtailuun tarjoamalla näille äideille pysyvää ehkäisyä? Jos lapset hilluu kaduilla niin sitten ei seuraavia lapsia saisi tulla.
Valtio määräisi, kuinka monta lasta saa perheessä olla ja väkisin hoitaa ehkäisyn? Sellaisessa valtiossa olisikin kiva asua.

No Kiinassahan on ollut näin vuosikymmenet. Ei se mikään helvetin esikartano taida kuitenkaan olla?
Mikä sen ihanampaa kuin Suomen valoisa kesäyö, alla mopedi ja ajella kavereiden kanssa pitkin kylän raittia. Olen 70 v. ja nainen enkä kiellä nuorilta tätä kokemusta , olen itsekin joskus ollut nuori ja kokenut tämn saman ihanuuden. Mopojen pärinä on sekin kesäään kuuluva ääni, mutta riitojen välttämiseksi nuorten kannattaisi olla menemättä mopoillaan ihan liki asuintalojen pihoja tai ainakin ajella hissukseen näissä kohdin. Ääniherkkien kannattaa hankkia korviinsa jotain vaimennusta yön ajaksi.
Viikko sitten ajeltiin saariston rengastietä pienten kylien läpi, kello tais olla hieman yli yhdeksän niin nähtiin kun joukko nuoria pelasi koulun pihalla korista, poikettiin uimassa ja siellä oli nuoria mopopoikia, oikein kohteliaita ja mukavia.
Tuli ihan oma nuoruus mieleen kun kesällä käytiin iltauinnilla kavereiden kanssa ja hengailin, kyllä äiti tiesi missä liikuimme. Olimme kokonajan ulkona, talvellakin niin myöhään kunnes jääkiekkokaukalon valot sammui.
Ihanaa että Suomessa on vielä pienempiä kyliä missä voi nuoret turvallisesti ulkoilla ja itsekkin liikkua siten ettei tarvi pelätä että joku räkii päälle ja huutaa rumia. Helsingissä tämä ei olisi mahdollista, sitten kun minullakin lapsia niin haluan muuttaa juuri tuollaiseen kylään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että nuoruuden kesät pitäisi mielestäsi viettää kotona selaamassa tiktokkia? Eikä mopoilijat ole mitään 10-vuotiaita vaan melkein aikuisia, töissäkäyviä nuoria. Hyvä että nauttivat kesästä ja nuoruudesta.
Siis ehdottomasti nuorten pitää saada nauttia kesästä.
Mutta kenenkään häiritseminen ei ole ok, esim. meillä nuoret mopoilevat läheisellä teollisuusalueella, siellä ei yöllä nuku kukaan. Ne "melkein aikuiset, työssäkäyvät nuoret" on meillä kasvatettu niin, että osaavat ottaa myös muut ihmiset huomioon.
Ei tietenkään saa häiritä. Mutta mielestäni ei ole mitään väärää nauttia kesästä vaikka kymmeneltä illalla. Yötöntä yötä tullaan kaukaa asti katselemaan, on loma ja valoisaa, parhaita nuoruusmuistoja.
Vierailija kirjoitti:
Mikä sen ihanampaa kuin Suomen valoisa kesäyö, alla mopedi ja ajella kavereiden kanssa pitkin kylän raittia. Olen 70 v. ja nainen enkä kiellä nuorilta tätä kokemusta , olen itsekin joskus ollut nuori ja kokenut tämn saman ihanuuden. Mopojen pärinä on sekin kesäään kuuluva ääni, mutta riitojen välttämiseksi nuorten kannattaisi olla menemättä mopoillaan ihan liki asuintalojen pihoja tai ainakin ajella hissukseen näissä kohdin. Ääniherkkien kannattaa hankkia korviinsa jotain vaimennusta yön ajaksi.
No totta, eläkeläisenä ei niin haittaa, vaikka yöunet jäävät pätkittäisiksi, mutta kun työvuoro alkaa kuudelta niin kyllä sylettää heräillä puolenyön aikaan kun nuoret nauttivat valoisasta kesäyöstä mahdollisimman kovan metelin voimin.

Minä minä ja minä minä. Sitten kun itse olet lomalla ja grillaat toisen ikkunan alla ja öriset puoliltaöin, sitä pitää vaan ymmärtää, eikö niin?
Kaikki nauttikoon kesästä ihan tasapuolisesti ja ne, joita se häiritsee, olkoon hiljaa.
Kymmenen illalla on 10-12-vuotiaalle ihan ok kotiintuloaika kesällä, jos on jotain järkevää tekemistä. Tuon ikäisten ei tietenkään kuulu luuhata missään, mutta jos on ollut vaikka kavereiden kanssa jalista tai padelia pelaamassa, tosi ok.