Tosiasia on että 70- ja 80- luvuilla työnteko oli leppoisaa puuhastelua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teollisuudella toki meni hyvin kun Neuvostoliitosta tuli aina viisivuotistilaukset ja sinne meni sellainen kura mikä ei länteen olisi mitenkään mennyt kaupaksi. No se ilo loppui 1980 -luvun lopussa

Oliko se hyvä vai huono asia?

oli ensin hyvä juttu kun tilauksia tuli mutta tuotekehitys jäi jälkeen ja kun tilaukset loppuivat ei ne menneet enää minnekään kaupaksi

Vierailija kirjoitti:

17 jatkaa. 
Lisäksi suhtautuminen kahvi- ja tupakkataukoihin on muuttunut. Jos virallisesti päivässä on yksi 10 min kahvitauko, se oikeasti tarkoittaa yhtä max 20 min kahvitaukoa, eikä enää kahta ihan niin pitkää kahvitaukoa kuin tietty porukka haluaa/kehtaa pitää.

Useat työpaikat ovat nykyään savuttomia ja mahdolliset tupakkatauot kuuluu leimata ulos. Ei enää niin, että jotkut voivat hengata tupakalla ihan kohtuuttoman suuren osan työajastaan.

Tää kahvitaukojuttu on kaksijakoinen. Inhoan lähipäiviä nykyisessä asiantuntijatyössäni mm. siksi, että pitäisi aina notkua puolen tunnin kahvitauolla. Siihen on sosiaalinen pakko. Suorittavassa työssä, sitäkin olen tehnyt, tauot ovat varmasti aiempaa tarkemmat.

Savuttomat työpaikat ovat parasta ikinä! Niillä ei saa käydä tupakalla edes leimaamalla itsensä kahvitauolle. Vain ruokatunnilla saa polttaa, sillä ruokis on lähes kaikissa töissä palkatonta = omaa aikaa. 

Mummoni oli pienen kunnan pankkikonttorissa kokoaikaisena siivoojana. Nykyään siellä käy siivousfirma pari tuntia viikossa hutaisemassa ja juoksee seuraavaan paikkaan. Ukkini oli hitsaaja, mutta selkä meni lopulta niin kipeäksi, että pääsi nopeasti ja helposti eläkkeelle viisikymppisenä. Kipeä selkä ei haitannut sen jälkeen menoa kotona. Pystyi hakkaamaan kirveellä polttopuita ja temppuilemaan yms. Ei onnistuisi nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Mummoni oli pienen kunnan pankkikonttorissa kokoaikaisena siivoojana. Nykyään siellä käy siivousfirma pari tuntia viikossa hutaisemassa ja juoksee seuraavaan paikkaan. Ukkini oli hitsaaja, mutta selkä meni lopulta niin kipeäksi, että pääsi nopeasti ja helposti eläkkeelle viisikymppisenä. Kipeä selkä ei haitannut sen jälkeen menoa kotona. Pystyi hakkaamaan kirveellä polttopuita ja temppuilemaan yms. Ei onnistuisi nykyään.

Siis remppailemaan.

70- ja 80- luvuilla myös lasten teko oli leppoisaa puuhastelua

Vierailija kirjoitti:

Hyvin todennäköisesti et ollut silloin töissä.

Ennen työnkuvat olivat selkeämmät. Jos jonkun työtä oli vahtia faksia, sitten se oli.

Tänä päivänä tuollaiset on ujutettu osaksi muuta työtä. Koko ajan pitää vaihtaa tehtävää, jota on tekemässä. Siitä tulee kognitiivista kuormaa, joka heikentää jaksavuutta ja myös työn tulosta, kun se tehtävä vaihtuu ihan koko ajan.

Työelämää voisi helpolla auttaa sillä, että otettaisiin avustavia henkilöitä takaisin. Joku, joka tykkäisi hoitaa juuri noita juttuja, ja olisi hyvä niissä!

Nykyisin ei vain enää ole kokopäiväisiä simppeleitä hommia, joihin voitaisiin ottaa kuka vaan noin 10 min perehdytyksellä. 
Vielä 1990-luvulla oli paljon ns. tallennustyötä, jossa paperisista laskuista, rahtikirjoista, käsin täytetyistä mistä lie lomakkeista ym. vietiin tiedot yrityksen järjestelmään, ja näihin töihin pääsi helposti lukiopohjalta, kuten myös pankkeihin vielä 1990-luvun alkuun saakka.

Leppoisasta työstä maksettu palkka oli niin hyvä, että yhdenkin työssä käyneen perheenjäsenen palkalla hoituivat helposti oma talo, mökki, auto...

Vierailija kirjoitti:

Leppoisasta työstä maksettu palkka oli niin hyvä, että yhdenkin työssä käyneen perheenjäsenen palkalla hoituivat helposti oma talo, mökki, auto...

no nyt meni kyllä väärin

Vierailija kirjoitti:

Muistan ja virastoihin haettiin ihmisiä a-palkkaluokkiin vaikka työtä ei ees ollut. Istuit tyhjän panttina. Työkaverin alalaatikossa kolisi alkon pullo josta se kävi ottamassa huikkaa aina silloin tällöin.

Töissä ryyppääminen oli TODELLA yleistä. Pelikaani lensi turbiiniin, "normipäivä", siksi nuo Kummelien tietyt sketsitkin jäivät hokemiksi koska parhaissa oli mukana aimo annos totuutta, oi voi... :D 

Vierailija kirjoitti:

70- ja 80- luvuilla myös lasten teko oli leppoisaa puuhastelua

Varmaankin silloin naisen velvollisuudeksi riitti vaginaalisen seksin antaminen lahnana maaten lauantaisin saunan jälkeen eikä miesten tarvinnut ajatella naisen tyydytystä. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvin todennäköisesti et ollut silloin töissä.

Ennen työnkuvat olivat selkeämmät. Jos jonkun työtä oli vahtia faksia, sitten se oli.

Tänä päivänä tuollaiset on ujutettu osaksi muuta työtä. Koko ajan pitää vaihtaa tehtävää, jota on tekemässä. Siitä tulee kognitiivista kuormaa, joka heikentää jaksavuutta ja myös työn tulosta, kun se tehtävä vaihtuu ihan koko ajan.

Työelämää voisi helpolla auttaa sillä, että otettaisiin avustavia henkilöitä takaisin. Joku, joka tykkäisi hoitaa juuri noita juttuja, ja olisi hyvä niissä!

aikanaan näitä avustavan työn tekijöitä oli melkein joka firmassa, he veivät ja toivat tavaraa, ottivat kopioita tai keittivät kahvia tms. Nykyään ongelma on se että noista töistä ei kovin paljoa palkkaa pystyisi maksamaan ja osa töistä on korvaantunut teknologialla (kuten ne monisteet). Palkka olisi sellainen että ei sillä kukaan tulisi enää töihin

Vierailija kirjoitti:

rakennusala se huippua olikin, ei haitannut vaikka pienessä sievässä oli hommissa eikä haitannut jos tupakanmittaisia taukoja piti tuon tuostakin. Nyt toki korjataan näitä tuloksia vielä pitkään

Väitän että laatu oli silti parempaa mitä halpatyövoima Balttiasta ym. tekee tänä päivänä...

Vierailija kirjoitti:

Muistan ja virastoihin haettiin ihmisiä a-palkkaluokkiin vaikka työtä ei ees ollut. Istuit tyhjän panttina. Työkaverin alalaatikossa kolisi alkon pullo josta se kävi ottamassa huikkaa aina silloin tällöin.

Valtion palkkaluokat olivat kasarin alkupuolelta kaikki A-palkkaluokkia. Sitä ennen ne oli jaettu Y- ja V-palkkaluokkiin eli ylimääräiset Y:tä ja vakinaiset V:tä.

Kun kellokortit leimattiin ja siihen tuli punaista, piti selittää vaikka kerrankin oli 10 ihmistä myöhässä sen takia, että bussi oli jostain syystä myöhässä. Liukuva työaika oli harvinaista varsinkin yksityisellä sektorilla. Ylitöistä sai kyllä palkkaa, mutta piti olla ylityölupa. Avaimia ei saanut kuin johtajat ja jos olit tekemässä jotain työtehtävää talon ulkopuolella ja tulit paikalle 16.02, piti kutsua talkkari avaamaan ovi että sait tavarasi haettua. Terkuin autolähetti 1982. Välillä piti koko kaupunki kiertää nopeasti, kun johtajat ottivat jatkuvasti lähetille tiettyihin aikoihin varatun auton, oli toinenkin minkä sai joskus ottaa jos toinen oli käytössä, sitten toivat sen tyyliin 15.30, muilla parilla hienommalla autolla ei lähetti saanut ajaa.  

Pitää paikkansa, työtahti oli leppoisa ja palkka kohtuullisen hyvä. Kännissä sai olla, kunhan työt hoidettiin jotenkin. Oli ne hyviä aikoja, joista nykypolvet ei osaa edes uneksia.

Boomeri eläkeläinen.

Vierailija kirjoitti:

17 jatkaa. 
Lisäksi suhtautuminen kahvi- ja tupakkataukoihin on muuttunut. Jos virallisesti päivässä on yksi 10 min kahvitauko, se oikeasti tarkoittaa yhtä max 20 min kahvitaukoa, eikä enää kahta ihan niin pitkää kahvitaukoa kuin tietty porukka haluaa/kehtaa pitää.

Useat työpaikat ovat nykyään savuttomia ja mahdolliset tupakkatauot kuuluu leimata ulos. Ei enää niin, että jotkut voivat hengata tupakalla ihan kohtuuttoman suuren osan työajastaan.

Jos työaika oli 8-16, siihen kuului 10 minuutin kahvitauko iltapäivällä ja puolen tunnin lounastauko. Aamupäivän kahvitaukoa ei kuulunut. Se kuului vain niille, jotka olivat 7-15.30. 

Totta. 80-luvulla tulin työelämään. Oli paljon työntekijöitä ja heille vain vähän töitä.

Nyt halutaan tappaa työllä ne, joilla työtä on. Ja lopuille maksetaan siitä, että he makaavat kotona.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tosiasia vaan mielipiteesi.

Olen eri, mutta on täysi tosiasia, että valtion toimistohommissa oli pelkkää löysäilyä. Joskus päätettiin likkojen kanssa, että tänään ei tehdä mitään, siis sitäkään vähää, mitä yleensä hommia oli. Ei haitannut mitään. Vedettiin vaan röökiä yhden meistä huoneessa, ja tehtiin omia pilajuttuja kopiokoneella. Hauskaa oli. Puhuttiin härskejä, joku unelmoi etelänmatkasta, naurettiin ja hölmöiltiin.  

Sen sijaan esim. tehtaissa ja sairaaloissa oli pakkotahtinen minuuttiaikataulu. Kellokalle tuli tutuksi, sitä vihattiin. Tiedän nämä jutut, kun tein kasarilla ja ysärillä paljon erilaisia hanttihommia ihan laidasta laitaan. Töitä sai lähes aina, kun vain meni paikalle ja kysyi. Oli enemmän poikkeus kuin sääntö, ettei otettu. Sitä ihmeteltiin, jos ei otettu, mutta sen kun käveli seuraavaan paikkaan, niin jo otettiin. Muistan, kun kerran yksi työnantaja oli nirso ottamaan kesätyöläisiä kevään aikana. Kesän koittaessa kaikilla oli jo paikat hankittuna, ja hän jäi pulaan. Kuulin, kun hän yritti haalia sitten epätoivoisesti työntekijöitä tehtaaseensa sieltä sun täältä. Mutta kaikilla oli jo paikat, niin ei saanut työntekijöitä.

Nämä nykyajan laiskat eivät siis muista aikaa, jolloin työtä tehtiin ja koulua käytiin myös lauantaisin. itse olen mennyt töihin 12-v (aputyttönä pitopalveluun) ja sittemmin mm kaupassa hommissa . Korkeakoulututkinto tehtynä, ja joka ikinen kesä ja lomapäivä tuli myös tehtyä hommia että sai opiskelut rahoitettua. Ensimmäisen palkallisen kesälomani pidin 31-vuotiaana. Olin ihan ihmeissäni ja mietin että mitä kuuluu tehdä lomalla. 

Ei silloin ihmiset olleet myöskään hermolomilla tai veetutussaikuilla, mitä enemmän ketutti,sitä enemmin  painoi töitä.

Pomot huusivat silloin tällöin , mutta yleensä siihen oli joku syykin. Ei pillahdettu itkuun keskellä päivää eikä oltu viikko poissa töistä jos marsu kuoli.

Sanon suoraan että nykypäivän lumihiutaleet eivät olisi pärjänneet päivääkään 70-luvun työelämässä.

Ajan ja kertojan kultaama valtion kapea ja pitkäkaulainen työsuhdepullo. Se oli totta! Niin ne jutut muuttuu ja tomuuttuu. 80 - 90 - luvulla oltiin valtion salaisessa palvelussa tietämättä itsekään missä tehtävässä. Asemapaikka oli määrätty ja sinne hakeuduttiin aamusta kahvitunnille, 9-10 väliin. Lounas oli kostea klo 12-15 väliin Moni jäi siinä kohtaa loppupäivän lepoon, suunnitteluhommiin jakautuneena kansan pariin. Paljon tuli mukavia muistoja ja ikäviä muistikatkoja. Oltiin töissä suorastaan aimo  pätkässä. Nykyään olen selvä pätkätyötä tekevä, homehtuva muinaisjäänne viraston kellarissa. Huollan ja huolehdin viraston antiikkiarkistoja. Ja mustavalko Kekkonen raakabetoniseinältä tuijottaa aherrustani mustista kapeista puukehyksistä.