Lue keskustelun säännöt.
Alemmasta keskiluokasta ylempään keskiluokkaan
Olen viettänyt lapsuuteni alemman keskiluokan perheessä, mutta nyt maisteritutkinnon suorittaneena huomaan, miten vaikeaa on karistaa lapsuudessa totuttuja käytösmalleja ja tapoja. Mitkä asiat teidän mielestä erottaa alemman keskiluokan ylemmästä? Ja tällä kertaa en hae materialistisia asioita, kuten auton merkki tai kodin valaisimet, vaan enemmän sellaisia käyttäytymiseen ja tapaan viettää aikaa ja olla liittyviä.
Jos joku on tehnyt ns. luokkasiirtymän, olisi kiva kuulla kokemuksia.
Kommentit (1137)
Katson vähän jäljessä, mutta tuollainen naisen suutelu väkisin ei menisi läpi tänä päivänä…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kovasti suomalaista luokkayhteiskuntaa. Mitä sillä lopulta on väliä mihin luokkaan kuuluu? Mukavia ja ei-mukavia on kaikissa tuloluokissa. Muistan yhden keskustelun hoitajan kanssa kun sanoi ettei tykkää virkistysilloista jos paikalla on liikaa lääkäreitä. Juhlista tulee heti muodollisemmat ja kuulemma tylsemmät.
"MItä väliä mistä maasta ihminen on? Mukavia ja ei-mukavia on kaikissa maissa." Ja silti, yllätys yllätys kaikki eivät ole suomalaisia...
Olen ylempää keskiluokkaa ja viihdyn heidän kanssaan, olivatpa mistä maasta tahansa.
Koulutuksen, työnkuvan, palkan, omaisuuden ja puolison taustan perusteella. Tosin synnyin keskiluokkaan.
Miten puolison tausta vaikuttaa luokkanousuun ?
Eihän kenenkään yhteiskuntaluokkaa voi määritellä vain yksittäisten asioiden mukaan, tai asioita johonkin tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuuluviksi, koska yhteiskuntaluokissa on kaikenlaisia vaikuttavia tekijöitä ja kokonaisuus on se mikä lopulta ratkaisee. Jos ratkaisee sekään, nykyään yhteiskuntaluokkien määrittäminen kun ei ole niin yksinkertaista kuin ehkä joskus aiemmin. Joten aika turhaa väitellä siitä, kuuluuko joku tiettyyn yhteiskuntaluokkaan vai ei. Kannattaa huomioida, että on myös sellaisia asioita mitkä ei välttämättä näyttäydy ulkopuolisille, esimerkiksi jonkun ihmisen tai perheen taloudellinen tilanne tai koulutustausta.
Oleellisinta taitaa olla, että alempaa ja ylempää keskiluokkaa ei erota tai määritä niinkään mikään materia, asunnon omistussuhteet tai hinta, tietyn merkkiset autot tai tavarat, tilin saldo tai se onko oopperassa tai baletissa käyty viimeksi toissavuonna vai jo viidesti viimeisen kolmen kuukauden aikana, vaan ennenkaikkea kaikki sellainen mikä liittyy käytökseen sekä omiin tottumuksiin ja arvoihin.
Enkä nyt tarkoita sitä, että siellä ylemmässä keskiluokassa mentäisiin aina tilanteesta riippumatta parhaat vaatteet päällä, puhuttaisiin sivistyssanoja tarkoituksella käyttäen ilman varsinaista tarvetta tai painostettaisiin lapset tiettyihin lukioihin ja yliopistoihin tietyille aloille. Ylemmässä keskiluokassa kun ei ole tarvetta näihin. Ylempään keskiluokkaan kuuluu tietynlainen itsevarmuus ja optimismi, sen ymmärtäminen, että ei ole pakko tehdä tai olla aina tietyllä tavalla ollakseen sitä keskiluokkaa. Ylemmässä keskiluokassa toki pukeudutaan tilanteen mukaan, kuten juhlatilaisuuksissa juhlavaatteisiin, mutta ei nähdä katastrofina jos hautajaisissa mustan sijaan onkin vaikka harmaata tai tummansinistä. Sekään ei ole maailmanloppu jos lapsi ei haluakaan sinne kaupungin huippulukioon, vaan haluaa tietylle linjalle ammattikouluun, ei menetetä tästä hermoja ja yöunia tai aleta painostaa luokioon, vaan tuetaan ja kannustetaan lasta siinä mitä tämä on valinnut.
Ylempään keskiluokkaan liittyy vahvasti myös ymmärrys siitä, että tällaiset luokkajaot eivät itsessään määritä ketään ihmisenä, eikä tee kenestäkään sen parempaa tai ole mikään lopullinen tuomio esimerkiksi sen perusteella mihin määriteltyyn yhteiskuntaluokkaan on sattunut syntymään.
Vierailija kirjoitti:
Oleellisinta taitaa olla, että alempaa ja ylempää keskiluokkaa ei erota tai määritä niinkään mikään materia, asunnon omistussuhteet tai hinta, tietyn merkkiset autot tai tavarat, tilin saldo tai se onko oopperassa tai baletissa käyty viimeksi toissavuonna vai jo viidesti viimeisen kolmen kuukauden aikana, vaan ennenkaikkea kaikki sellainen mikä liittyy käytökseen sekä omiin tottumuksiin ja arvoihin.
Enkä nyt tarkoita sitä, että siellä ylemmässä keskiluokassa mentäisiin aina tilanteesta riippumatta parhaat vaatteet päällä, puhuttaisiin sivistyssanoja tarkoituksella käyttäen ilman varsinaista tarvetta tai painostettaisiin lapset tiettyihin lukioihin ja yliopistoihin tietyille aloille. Ylemmässä keskiluokassa kun ei ole tarvetta näihin. Ylempään keskiluokkaan kuuluu tietynlainen itsevarmuus ja optimismi, sen ymmärtäminen, että ei ole pakko tehdä tai olla aina tietyllä tavalla ollakseen sitä keskiluokkaa. Ylemmässä keskiluokassa toki pukeudutaan tilanteen mukaan, kuten juhlatilaisuuksissa juhlavaatteisiin, mutta ei nähdä katastrofina jos hautajaisissa mustan sijaan onkin vaikka harmaata tai tummansinistä. Sekään ei ole maailmanloppu jos lapsi ei haluakaan sinne kaupungin huippulukioon, vaan haluaa tietylle linjalle ammattikouluun, ei menetetä tästä hermoja ja yöunia tai aleta painostaa luokioon, vaan tuetaan ja kannustetaan lasta siinä mitä tämä on valinnut.
Ylempään keskiluokkaan liittyy vahvasti myös ymmärrys siitä, että tällaiset luokkajaot eivät itsessään määritä ketään ihmisenä, eikä tee kenestäkään sen parempaa tai ole mikään lopullinen tuomio esimerkiksi sen perusteella mihin määriteltyyn yhteiskuntaluokkaan on sattunut syntymään.
Toisin sanoen vahvasti mutulla mennään kriteereiden suhteen. Ja se on se syy, miksi puhutaan että luokkarajat ovat, jos eivät kadonneet, niin ainakin hyvin hämärtyneet ja menettäneet merkitystään. Tilastot eivät koskaan kerro miten asia on yksittäisen yksilön kohdalla, vaan ne ovat yksinkertaistus suuremmasta joukosta, missä parametrien määrä on supistettu muutamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oleellisinta taitaa olla, että alempaa ja ylempää keskiluokkaa ei erota tai määritä niinkään mikään materia, asunnon omistussuhteet tai hinta, tietyn merkkiset autot tai tavarat, tilin saldo tai se onko oopperassa tai baletissa käyty viimeksi toissavuonna vai jo viidesti viimeisen kolmen kuukauden aikana, vaan ennenkaikkea kaikki sellainen mikä liittyy käytökseen sekä omiin tottumuksiin ja arvoihin.
Enkä nyt tarkoita sitä, että siellä ylemmässä keskiluokassa mentäisiin aina tilanteesta riippumatta parhaat vaatteet päällä, puhuttaisiin sivistyssanoja tarkoituksella käyttäen ilman varsinaista tarvetta tai painostettaisiin lapset tiettyihin lukioihin ja yliopistoihin tietyille aloille. Ylemmässä keskiluokassa kun ei ole tarvetta näihin. Ylempään keskiluokkaan kuuluu tietynlainen itsevarmuus ja optimismi, sen ymmärtäminen, että ei ole pakko tehdä tai olla aina tietyllä tavalla ollakseen sitä keskiluokkaa. Ylemmässä keskiluokassa toki pukeudutaan tilanteen mukaan, kuten juhlatilaisuuksissa juhlavaatteisiin, mutta ei nähdä katastrofina jos hautajaisissa mustan sijaan onkin vaikka harmaata tai tummansinistä. Sekään ei ole maailmanloppu jos lapsi ei haluakaan sinne kaupungin huippulukioon, vaan haluaa tietylle linjalle ammattikouluun, ei menetetä tästä hermoja ja yöunia tai aleta painostaa luokioon, vaan tuetaan ja kannustetaan lasta siinä mitä tämä on valinnut.
Ylempään keskiluokkaan liittyy vahvasti myös ymmärrys siitä, että tällaiset luokkajaot eivät itsessään määritä ketään ihmisenä, eikä tee kenestäkään sen parempaa tai ole mikään lopullinen tuomio esimerkiksi sen perusteella mihin määriteltyyn yhteiskuntaluokkaan on sattunut syntymään.
Toisin sanoen vahvasti mutulla mennään kriteereiden suhteen. Ja se on se syy, miksi puhutaan että luokkarajat ovat, jos eivät kadonneet, niin ainakin hyvin hämärtyneet ja menettäneet merkitystään. Tilastot eivät koskaan kerro miten asia on yksittäisen yksilön kohdalla, vaan ne ovat yksinkertaistus suuremmasta joukosta, missä parametrien määrä on supistettu muutamaan.
Miten niin mutulla? Eihän tuo sitä tarkoita. Miten sinun maailmassasi sitten ylempi keskiluokka, tai luokwt yleensä, määritellään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oleellisinta taitaa olla, että alempaa ja ylempää keskiluokkaa ei erota tai määritä niinkään mikään materia, asunnon omistussuhteet tai hinta, tietyn merkkiset autot tai tavarat, tilin saldo tai se onko oopperassa tai baletissa käyty viimeksi toissavuonna vai jo viidesti viimeisen kolmen kuukauden aikana, vaan ennenkaikkea kaikki sellainen mikä liittyy käytökseen sekä omiin tottumuksiin ja arvoihin.
Enkä nyt tarkoita sitä, että siellä ylemmässä keskiluokassa mentäisiin aina tilanteesta riippumatta parhaat vaatteet päällä, puhuttaisiin sivistyssanoja tarkoituksella käyttäen ilman varsinaista tarvetta tai painostettaisiin lapset tiettyihin lukioihin ja yliopistoihin tietyille aloille. Ylemmässä keskiluokassa kun ei ole tarvetta näihin. Ylempään keskiluokkaan kuuluu tietynlainen itsevarmuus ja optimismi, sen ymmärtäminen, että ei ole pakko tehdä tai olla aina tietyllä tavalla ollakseen sitä keskiluokkaa. Ylemmässä keskiluokassa toki pukeudutaan tilanteen mukaan, kuten juhlatilaisuuksissa juhlavaatteisiin, mutta ei nähdä katastrofina jos hautajaisissa mustan sijaan onkin vaikka harmaata tai tummansinistä. Sekään ei ole maailmanloppu jos lapsi ei haluakaan sinne kaupungin huippulukioon, vaan haluaa tietylle linjalle ammattikouluun, ei menetetä tästä hermoja ja yöunia tai aleta painostaa luokioon, vaan tuetaan ja kannustetaan lasta siinä mitä tämä on valinnut.
Ylempään keskiluokkaan liittyy vahvasti myös ymmärrys siitä, että tällaiset luokkajaot eivät itsessään määritä ketään ihmisenä, eikä tee kenestäkään sen parempaa tai ole mikään lopullinen tuomio esimerkiksi sen perusteella mihin määriteltyyn yhteiskuntaluokkaan on sattunut syntymään.
Toisin sanoen vahvasti mutulla mennään kriteereiden suhteen. Ja se on se syy, miksi puhutaan että luokkarajat ovat, jos eivät kadonneet, niin ainakin hyvin hämärtyneet ja menettäneet merkitystään. Tilastot eivät koskaan kerro miten asia on yksittäisen yksilön kohdalla, vaan ne ovat yksinkertaistus suuremmasta joukosta, missä parametrien määrä on supistettu muutamaan.
Ei mutulla, vaan tiedostaen, että mitään tiukkoja ja ehdottomia kriteereitä ei ole olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus luin semmosen suomalaisesta luokkayhteiskunnasta kertovan kirjan jonka mukaan nykyään ihmisten luokittelu on tietyllä tavalla hankalampaa kuin ennen, koska melko vähävaraisellakin ihmisellä voi olla valtavasti kulttuurista pääomaa ja toisaalta ihmisellä joka sanoo kananrintaa kanantissiksi voi olla tolkuttomasti rahaa. Ei se silti tee tästä jälkimmäisestä yläluokkaisempaa tai toisaalta edeltävä ihminen ei putoa työväenluokkaan.
Esimerkiksi joskus vaikka 60 vuotta sitten vähävaraiselle ei välttämättä kertynyt sosiaalista tai kulttuurista pääomaa, koska ei ollut vaikkapa rahaa mennä teatteriin tai oikeasti ei ollut rahaa kouluttautua tai perhe jopa esti sen (tunnen parikin tällaista +75v. naista joille on käynyt näin).
Olen itse korkeasti koulutettu nainen, mutta minulla ei todellakaan ole porvariston hillityä charmia. Olen aivan liian äänekäs ja liikaa sellaiseen. Toisaalta olen aina rakastanut teatteria ja klassista musiikkia. Pukeudun tyylikkäästi ja siististi, mutta kiroilen paljon ja silti olen jotenkin homssuinen, hallitsematon ulkomuodoltani. Kiroilu on mielestäni junttia, mutta en vaan osaa lopettaa. Pidän moniakin asioita rahvaanomaisena, mutta toisaalta katselen paljon telkkaria. Rahaa on ja nimenomaan perittyä omaisuutta, mutta silti kyllä tiedostan, että ne työkaverit joiden perheessä on korkeakoulutettua väkeä sukupolvi toisen jälkeen on musta jotenkin kaukana. Ei sitä oikein osaa selittää. Ja samalla tiedostan, että vaikka meidän naapuri on mua huomattavasti varakkaampi, hän on sellainen nousukasmainen tyyppi jolla on rahaa, mutta huonot hampaat ja viinakaupasta haetaan mieluummin kossu kuin viiniä. Mukava kaveri hänkin, ei siinä mitään, mutta kyllä ne erot siellä taustalla vaan on.
"Esimerkiksi joskus vaikka 60 vuotta sitten vähävaraiselle ei välttämättä kertynyt sosiaalista tai kulttuurista pääomaa, koska ei ollut vaikkapa rahaa mennä teatteriin tai oikeasti ei ollut rahaa kouluttautua tai perhe jopa esti sen (tunnen parikin tällaista +75v. naista joille on käynyt näin)."
60 vuotta sitten Suomessa oli jo hyvin varustettu kirjasto saavutettavissa lähes joka paikassa. Suuren kulttuurisen pääoman hankkiminen ei vaadi muuta.
60 vuotta sitten saattoi olla kirjasto jossain. Mun äidin lähin kirjasto oli 25km päässä. Isällä matkaa kirjastoon oli 60km. Linja-autolla tosin pääsi, mutta matka kesti 2 tuntia suuntaansa eikä siellä kaupungissa käyty kuin muutaman kerran vuodessa.
Kaikista kaupungeista löytyy omat hienostoalueensa ja huonommat paikkansa. Turussa taitaa hieno osoite olla Port Arthur ja keskusta Aurajoen lähellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oleellisinta taitaa olla, että alempaa ja ylempää keskiluokkaa ei erota tai määritä niinkään mikään materia, asunnon omistussuhteet tai hinta, tietyn merkkiset autot tai tavarat, tilin saldo tai se onko oopperassa tai baletissa käyty viimeksi toissavuonna vai jo viidesti viimeisen kolmen kuukauden aikana, vaan ennenkaikkea kaikki sellainen mikä liittyy käytökseen sekä omiin tottumuksiin ja arvoihin.
Enkä nyt tarkoita sitä, että siellä ylemmässä keskiluokassa mentäisiin aina tilanteesta riippumatta parhaat vaatteet päällä, puhuttaisiin sivistyssanoja tarkoituksella käyttäen ilman varsinaista tarvetta tai painostettaisiin lapset tiettyihin lukioihin ja yliopistoihin tietyille aloille. Ylemmässä keskiluokassa kun ei ole tarvetta näihin. Ylempään keskiluokkaan kuuluu tietynlainen itsevarmuus ja optimismi, sen ymmärtäminen, että ei ole pakko tehdä tai olla aina tietyllä tavalla ollakseen sitä keskiluokkaa. Ylemmässä keskiluokassa toki pukeudutaan tilanteen mukaan, kuten juhlatilaisuuksissa juhlavaatteisiin, mutta ei nähdä katastrofina jos hautajaisissa mustan sijaan onkin vaikka harmaata tai tummansinistä. Sekään ei ole maailmanloppu jos lapsi ei haluakaan sinne kaupungin huippulukioon, vaan haluaa tietylle linjalle ammattikouluun, ei menetetä tästä hermoja ja yöunia tai aleta painostaa luokioon, vaan tuetaan ja kannustetaan lasta siinä mitä tämä on valinnut.
Ylempään keskiluokkaan liittyy vahvasti myös ymmärrys siitä, että tällaiset luokkajaot eivät itsessään määritä ketään ihmisenä, eikä tee kenestäkään sen parempaa tai ole mikään lopullinen tuomio esimerkiksi sen perusteella mihin määriteltyyn yhteiskuntaluokkaan on sattunut syntymään.
Toisin sanoen vahvasti mutulla mennään kriteereiden suhteen. Ja se on se syy, miksi puhutaan että luokkarajat ovat, jos eivät kadonneet, niin ainakin hyvin hämärtyneet ja menettäneet merkitystään. Tilastot eivät koskaan kerro miten asia on yksittäisen yksilön kohdalla, vaan ne ovat yksinkertaistus suuremmasta joukosta, missä parametrien määrä on supistettu muutamaan.
Miten niin mutulla? Eihän tuo sitä tarkoita. Miten sinun maailmassasi sitten ylempi keskiluokka, tai luokwt yleensä, määritellään?
"Ylemmästä keskiluokasta huokuu itsevarmuus. jne.." Subjektiivista arviointia, mikä ei ole mitattavissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oleellisinta taitaa olla, että alempaa ja ylempää keskiluokkaa ei erota tai määritä niinkään mikään materia, asunnon omistussuhteet tai hinta, tietyn merkkiset autot tai tavarat, tilin saldo tai se onko oopperassa tai baletissa käyty viimeksi toissavuonna vai jo viidesti viimeisen kolmen kuukauden aikana, vaan ennenkaikkea kaikki sellainen mikä liittyy käytökseen sekä omiin tottumuksiin ja arvoihin.
Enkä nyt tarkoita sitä, että siellä ylemmässä keskiluokassa mentäisiin aina tilanteesta riippumatta parhaat vaatteet päällä, puhuttaisiin sivistyssanoja tarkoituksella käyttäen ilman varsinaista tarvetta tai painostettaisiin lapset tiettyihin lukioihin ja yliopistoihin tietyille aloille. Ylemmässä keskiluokassa kun ei ole tarvetta näihin. Ylempään keskiluokkaan kuuluu tietynlainen itsevarmuus ja optimismi, sen ymmärtäminen, että ei ole pakko tehdä tai olla aina tietyllä tavalla ollakseen sitä keskiluokkaa. Ylemmässä keskiluokassa toki pukeudutaan tilanteen mukaan, kuten juhlatilaisuuksissa juhlavaatteisiin, mutta ei nähdä katastrofina jos hautajaisissa mustan sijaan onkin vaikka harmaata tai tummansinistä. Sekään ei ole maailmanloppu jos lapsi ei haluakaan sinne kaupungin huippulukioon, vaan haluaa tietylle linjalle ammattikouluun, ei menetetä tästä hermoja ja yöunia tai aleta painostaa luokioon, vaan tuetaan ja kannustetaan lasta siinä mitä tämä on valinnut.
Ylempään keskiluokkaan liittyy vahvasti myös ymmärrys siitä, että tällaiset luokkajaot eivät itsessään määritä ketään ihmisenä, eikä tee kenestäkään sen parempaa tai ole mikään lopullinen tuomio esimerkiksi sen perusteella mihin määriteltyyn yhteiskuntaluokkaan on sattunut syntymään.
Toisin sanoen vahvasti mutulla mennään kriteereiden suhteen. Ja se on se syy, miksi puhutaan että luokkarajat ovat, jos eivät kadonneet, niin ainakin hyvin hämärtyneet ja menettäneet merkitystään. Tilastot eivät koskaan kerro miten asia on yksittäisen yksilön kohdalla, vaan ne ovat yksinkertaistus suuremmasta joukosta, missä parametrien määrä on supistettu muutamaan.
Miten niin mutulla? Eihän tuo sitä tarkoita. Miten sinun maailmassasi sitten ylempi keskiluokka, tai luokwt yleensä, määritellään?
Pitäisikö määritellä, ja jos niin mitä tarvetta palvelee?
Mielestäni kertoo huonoa ihmisestä, jos on vahva tarve luokitella ihmisiä. Avaa motiiveja, jos en nyt ymmärrä jotain.
eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus luin semmosen suomalaisesta luokkayhteiskunnasta kertovan kirjan jonka mukaan nykyään ihmisten luokittelu on tietyllä tavalla hankalampaa kuin ennen, koska melko vähävaraisellakin ihmisellä voi olla valtavasti kulttuurista pääomaa ja toisaalta ihmisellä joka sanoo kananrintaa kanantissiksi voi olla tolkuttomasti rahaa. Ei se silti tee tästä jälkimmäisestä yläluokkaisempaa tai toisaalta edeltävä ihminen ei putoa työväenluokkaan.
Esimerkiksi joskus vaikka 60 vuotta sitten vähävaraiselle ei välttämättä kertynyt sosiaalista tai kulttuurista pääomaa, koska ei ollut vaikkapa rahaa mennä teatteriin tai oikeasti ei ollut rahaa kouluttautua tai perhe jopa esti sen (tunnen parikin tällaista +75v. naista joille on käynyt näin).
Olen itse korkeasti koulutettu nainen, mutta minulla ei todellakaan ole porvariston hillityä charmia. Olen aivan liian äänekäs ja liikaa sellaiseen. Toisaalta olen aina rakastanut teatteria ja klassista musiikkia. Pukeudun tyylikkäästi ja siististi, mutta kiroilen paljon ja silti olen jotenkin homssuinen, hallitsematon ulkomuodoltani. Kiroilu on mielestäni junttia, mutta en vaan osaa lopettaa. Pidän moniakin asioita rahvaanomaisena, mutta toisaalta katselen paljon telkkaria. Rahaa on ja nimenomaan perittyä omaisuutta, mutta silti kyllä tiedostan, että ne työkaverit joiden perheessä on korkeakoulutettua väkeä sukupolvi toisen jälkeen on musta jotenkin kaukana. Ei sitä oikein osaa selittää. Ja samalla tiedostan, että vaikka meidän naapuri on mua huomattavasti varakkaampi, hän on sellainen nousukasmainen tyyppi jolla on rahaa, mutta huonot hampaat ja viinakaupasta haetaan mieluummin kossu kuin viiniä. Mukava kaveri hänkin, ei siinä mitään, mutta kyllä ne erot siellä taustalla vaan on.
"Esimerkiksi joskus vaikka 60 vuotta sitten vähävaraiselle ei välttämättä kertynyt sosiaalista tai kulttuurista pääomaa, koska ei ollut vaikkapa rahaa mennä teatteriin tai oikeasti ei ollut rahaa kouluttautua tai perhe jopa esti sen (tunnen parikin tällaista +75v. naista joille on käynyt näin)."
60 vuotta sitten Suomessa oli jo hyvin varustettu kirjasto saavutettavissa lähes joka paikassa. Suuren kulttuurisen pääoman hankkiminen ei vaadi muuta.
60 vuotta sitten saattoi olla kirjasto jossain. Mun äidin lähin kirjasto oli 25km päässä. Isällä matkaa kirjastoon oli 60km. Linja-autolla tosin pääsi, mutta matka kesti 2 tuntia suuntaansa eikä siellä kaupungissa käyty kuin muutaman kerran vuodessa.
1960-luvulla kaupunkien ja kuntien kirjastojen lisäksi kirjastoja, tai lainastoja, taisi olla usein koulujen yhteydessä. Varsinkin maaseudulla, missä matka lähimpään kirjastoon saattoi olla pitkä. Ainakin äitini kotikunnassa jokaisen kyläkoulun yhteudessä oli sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin aina ettei ole luokkia Suomenmaassa. Mutta kun nuorempana tein töitä tarjoilijana, useampi antoi palautetta etten sovi sinne, vaikka olin selvästi nuori ihminen. "Miksi SINÄ olet tälläisessä työssä?"
Tai sitten olin vain tosi surkea tarjoilija.
Mihin tämä SINÄ mielestäsi viittasi? Onko sukunimesi Herlin, Fazer tai Hartwall?
En oikeastaan tiedä. Hämmentää minua yhä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oleellisinta taitaa olla, että alempaa ja ylempää keskiluokkaa ei erota tai määritä niinkään mikään materia, asunnon omistussuhteet tai hinta, tietyn merkkiset autot tai tavarat, tilin saldo tai se onko oopperassa tai baletissa käyty viimeksi toissavuonna vai jo viidesti viimeisen kolmen kuukauden aikana, vaan ennenkaikkea kaikki sellainen mikä liittyy käytökseen sekä omiin tottumuksiin ja arvoihin.
Enkä nyt tarkoita sitä, että siellä ylemmässä keskiluokassa mentäisiin aina tilanteesta riippumatta parhaat vaatteet päällä, puhuttaisiin sivistyssanoja tarkoituksella käyttäen ilman varsinaista tarvetta tai painostettaisiin lapset tiettyihin lukioihin ja yliopistoihin tietyille aloille. Ylemmässä keskiluokassa kun ei ole tarvetta näihin. Ylempään keskiluokkaan kuuluu tietynlainen itsevarmuus ja optimismi, sen ymmärtäminen, että ei ole pakko tehdä tai olla aina tietyllä tavalla ollakseen sitä keskiluokkaa. Ylemmässä keskiluokassa toki pukeudutaan tilanteen mukaan, kuten juhlatilaisuuksissa juhlavaatteisiin, mutta ei nähdä katastrofina jos hautajaisissa mustan sijaan onkin vaikka harmaata tai tummansinistä. Sekään ei ole maailmanloppu jos lapsi ei haluakaan sinne kaupungin huippulukioon, vaan haluaa tietylle linjalle ammattikouluun, ei menetetä tästä hermoja ja yöunia tai aleta painostaa luokioon, vaan tuetaan ja kannustetaan lasta siinä mitä tämä on valinnut.
Ylempään keskiluokkaan liittyy vahvasti myös ymmärrys siitä, että tällaiset luokkajaot eivät itsessään määritä ketään ihmisenä, eikä tee kenestäkään sen parempaa tai ole mikään lopullinen tuomio esimerkiksi sen perusteella mihin määriteltyyn yhteiskuntaluokkaan on sattunut syntymään.
Toisin sanoen vahvasti mutulla mennään kriteereiden suhteen. Ja se on se syy, miksi puhutaan että luokkarajat ovat, jos eivät kadonneet, niin ainakin hyvin hämärtyneet ja menettäneet merkitystään. Tilastot eivät koskaan kerro miten asia on yksittäisen yksilön kohdalla, vaan ne ovat yksinkertaistus suuremmasta joukosta, missä parametrien määrä on supistettu muutamaan.
Miten niin mutulla? Eihän tuo sitä tarkoita. Miten sinun maailmassasi sitten ylempi keskiluokka, tai luokwt yleensä, määritellään?
"Ylemmästä keskiluokasta huokuu itsevarmuus. jne.." Subjektiivista arviointia, mikä ei ole mitattavissa.
Ei ihan noinkaan. "Ylempään keskiluokkaan kuuluu tietynlainen itsevarmuus ja optimismi, sen ymmärtäminen, että ei ole pakko tehdä tai olla aina tietyllä tavalla ollakseen sitä keskiluokkaa.", oli alkuperäisessä viestissä. Sen jälkeen vielä täsmennettiin esimerkein mitä tällä tarkoitetaan.
Yksi typerimmistä ilmiöistä on se kun joillekin työ on niin määräävä tekijä yhteiskuntaluokan suhteen. Eivät mitenkään suostu ymmärtämään, että nykyistä työtilannetta ei mitenkään voida verrata johonkin menneiden vuosikymmenten tilanteeseen. Tuolloin oli olemassa ja haettavissa ihan hyvin virkoja, käytännössä yleensä vastavalmistuneetkin saivat virkasuhteen. Ajan myötä sitten näitä virkasuhteita vähennettiin, lopetettiin siirtymien myötä ja muutettiin virkasuhteita työsuhteiksi. Samaan aikaan määräaikaisuudet lisääntyivät, ja samoin sijaisuudet. Sitten oltiinkin tässä nykyisessä tilanteessa.
Nykyään työelämä ei myöskään noudata samaa kaavaa kuin vuosikymmeniä sitten. Enää ei ole sellaista turvaa ja vakautta. Ihmisillä on myös useampia tutkintoja ja siitä huolimatta työn saaminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Monella samanikäisellä kaverilla on useampia korkeakoulututkintoja kuten itsellänikin, aineenopettajasta tuli sairaanhoitaja ja tekniikan alan yliopistokoulutetusta tuli poliisi. Siksi on äärimmäiseen typerää nykyisessä työllisyys-, tai ennemminkin työttömyystilanteessa, arvostella kenenkään tekemää työtä.
Vierailija kirjoitti:
Yksi typerimmistä ilmiöistä on se kun joillekin työ on niin määräävä tekijä yhteiskuntaluokan suhteen. Eivät mitenkään suostu ymmärtämään, että nykyistä työtilannetta ei mitenkään voida verrata johonkin menneiden vuosikymmenten tilanteeseen. Tuolloin oli olemassa ja haettavissa ihan hyvin virkoja, käytännössä yleensä vastavalmistuneetkin saivat virkasuhteen. Ajan myötä sitten näitä virkasuhteita vähennettiin, lopetettiin siirtymien myötä ja muutettiin virkasuhteita työsuhteiksi. Samaan aikaan määräaikaisuudet lisääntyivät, ja samoin sijaisuudet. Sitten oltiinkin tässä nykyisessä tilanteessa.
Nykyään työelämä ei myöskään noudata samaa kaavaa kuin vuosikymmeniä sitten. Enää ei ole sellaista turvaa ja vakautta. Ihmisillä on myös useampia tutkintoja ja siitä huolimatta työn saaminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Monella samanikäisellä kaverilla on useampia korkeakoulututkintoja kuten itsellänikin, aineenopettajasta tuli sairaanhoitaja ja tekniikan alan yliopistokoulutetusta tuli poliisi. Siksi on äärimmäiseen typerää nykyisessä työllisyys-, tai ennemminkin työttömyystilanteessa, arvostella kenenkään tekemää työtä.
Tulee mieleen mummo joka oli syntynyt 1920-luvulla. Meni naimisiin joskus parikymppisenä ja ei sen jälkeen ollut käsittääkseni koskaan töissä, vaan kotirouvana. Ja tietty kotiäitinä kun lapsensa olivat pieniä, mutta koska heillä oli vain kaksi lasta useamman vuoden ikäerolla niin ei sekään kaikkia vuosikymmeniä työelämän ulkopuolella selitä. Tästä huolimatta mummo piti itseään yläluokkaan, tai ylempään keskiluokkaan, kuuluvana, olihan hän syntynyt varakkaaseen perheeseen ja mieskin menestyi ihan hyvin.
Kiinnostavia havaintoja! Puolisoni on selvästi alemmasta keskiluokasta (duunarivanhemmat) ja mun kotiolot luultavimmin ylemmän keskiluokan puolelta (vanhemmat lakimies ja lääkäri). Vuosien myötä olen hahmottanut seuraavia eroja:
- Raha ja sijoittaminen. Puolisolleni ja hänen perheelleen/suvulleen sijoittaminen tarkoittaa sitä, että ostetaan jotain ja myydään se kalliimmalla pois. Minulle sijoittaminen tarkoittaa passiivisten tulovirtojen ja korkoa korolle -efektin maksimoimista eikä pikavoittojen hakemista. Jos puolisoni saa yllättäen merkittävän summan ylimääräistä rahaa, tuhlaa hän rahan heti ostamalla jotain kivaa. Itse helposti sijoitan ainakin osan.
- Ylisukupolvisuus. Puolisoni suvussa on vallalla ajatus, että esim. saatu perintö on henkilön omaa rahaa ja hän voi käyttää sen miten haluaa. Eli jos isomummi kuolee, on ihan ok myydä omaisuus ja lähteä oikein pitkälle reissulle Aasiaan. Itse ajattelen, että perinnön rällääminen on väärin seuraavaa sukupolvea kohtaan: jokainen sukupolvi hoitaa vuorollaan perintöä ja velvollisuus on antaa eteenpäin vähintään se, minkä itse sai.
- Kulttuuriharrastukset. Puolisollani ja lähipiirillä ei ole erityisiä kulttuuriharrastuksia , sillä ne koetaan jotenkin joutavanpäiväisinä. Minut on kasvatettu pienestä pitäen ymmärtämään, että kirjallisuus, kuvataide ja musiikki ovat keino rikastaa elämää. Kyse ei ole kulttuurilarppauksesta "meidän Jesse soittaakin selloa!" -tyyppisesti, vaan enemmän siitä, että elämästään saa enemmän irti taiteen kautta.
- Ammatinvalinta. Puolisoni suvussa nuoria kannustetaan hakeutumaan töihin, joista tienaa hyvin ja mieluiten heti. Muhun on iskostunut ajatus, että jokaisen pitäisi seurata omaa intohimoaan. Jos haluaa olla elämässään seemiläisten kielten tutkija ja on valmis hyväksymään epävarmat työsuhteet, niin sille tielle sitten.
Erilaisten artefaktojen/statussymbolien (purjeveneet, asunto/kesämökki tietyllä alueella, tietyn taiteilijan taulut seinällä, imagokirjahylly) merkitys tuntuu olevan Y-sukupolvessa vähäisempi kuin X-sukupolvella. Osa näitä harrastaa vieläkin, mutta "kaikilla täytyy olla Särestöniemi seinällä" -yhtenäiskulttuurin murruttua omassa ylemmän keskiluokan kuplassa ihmiset valitsevat enemmän sitä, mistä itse tykkäävät. Joku voi esim. viihtyä Kannelmäessä tai Viikissä, ja asuu sitten siellä.
Fitzgeraldin kirjassa taitaa muuten olla vähän brittityylinen, rahan lisäksi myös sosiaalisiin verkostoihin ja niiden kulttuureihin perustuva luokkajako. Nykyään jenkeissä raha määrittää paljon enemmän ihmisen asemaa. Se on siellä selkeästi pääasia.