Ripariryhmää ei voi vaihtaa? Miten on mahdollista?

Monessa seurakunnassa rippikoulun ilmoittautumisvaiheessa käytetään ns. kaverikoodia, jolla voi ilmoittautua nimenomaan sen parhaan kaverin kanssa samaan ryhmään. Ei niitä kavereita nykyään ainakaan tahallaan eroteta. Käytännössä kuitenkaan kaikki ei välttämättä pääse kavereiden kanssa samaan huoneeseen, jos kaveriporukassa on 5-6 henkeä ja huoneeseen mahtuu vain neljä.

Vierailija kirjoitti:

Siellähän varmaan saa uusia kavereita tupakavereista ainakin.

Just näin ja jos siis olette vasta joitain viikkoja sitten muuttaneet, niin lapsesi ei varmaan olekaan vielä ehtinyt tutustua ja ystävystyä kauhean monen kanssa. Eikös olisi ihan hyvä, että tutustuisi laajempaan joukkoon ja saisi lisää kavereita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tämänkin nuoren tilanne on kymmenen vuoden kuluttua kun sadan työhakemuksen jälkeen ei ole päässyt edes haastatteluun? Itkeä vollottaa päivät pitkät?

Aika pitkälle täällä viedään asiat yhden pettymyksen purkautuessa. :D 

Itse asiassa tuo on ihan validi kysymys. Keskiverto ihminen ymmärtää kyllä sen, että joskus jotain asiaa ei vain voi muuttaa vaikka kuinka selittelisi tai itkisi. Jos nuori ihminen ei meinaa kestää edes sitä, että rippikouluryhmäjako on mitä on, hän ei tule kestämään isompiakaan asioita. Tässä vaiheessa on hyvä kasvaa ihmisenä ja parkkiintua kestämään se että elämä osaa olla julmaa, eikä äiti tai isi voi pelastaa joka paikasta. 

-eri

Onko kyseessä lapsi joka on saanut kaikessa tahtonsa läpi? Niin makaa kuin petaa 🤷 Jos tuollainen asia pilaa koko loman, niin ei taida lapsesi tulevaisuudesta tulla kovinkaan helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siellähän varmaan saa uusia kavereita tupakavereista ainakin.

Tämä on tämän tilanteen hopeareunus. Ei mitään niin pahaa että ei hyvääkin, mutta lapsi ei tätä vielä suostu näkemään. Ap

Kyllä, tulee hopeareunus. 
Tämä kanaemo aikanaan lähetti tyttärensä Suomeen rippileirille parhaan kaverinsa seuraksi. Sitten sain kuulla, että heidät olikin laitettu eri ryhmiin ja mökkeihin. Soitin valvojalle ja ihmettelin tilannetta, koska nimenomaan oli tarkoitus, että saavat olla yhdessä, kun kerran vuodessa pääsivät toisiaan tapaamaan.  Valvoja lupasi yrittää saada heidät muutettua yhteen. Mutta ei mennyt kauaa, kun tytär soitti ja kysyi, että mitä äiti oikein sählää, heillä on kiva porukka mökissä ja hän saa uusia ystäviä!

Mitä tästä opimme? Kanaemon on syytä olla sekaantumatta kaikkeen.

Hyvin sanottu. Rippikoulu on uskonnollisuudesta riippumatta aika monelle nuorelle se ensi askel pois vanhempien hoivasta. Se valmistaa heitä osaltaan olemaan vielä jonain päivänä itsenäisiä aikuisia, jostain sekin on aloitettava. Vanhemman taas on uskallettava kasvaa itsekin ja antaa lapselleen tilaa kehittyä itsenäisemmäksi.

Äitini parhaalla kaverilla on noin saman ikäinen lapsi ja äidit vähän pakotti meidätkin olemaan kavereita, harrastukset, ripari, jne. Leireille yms me otettiin aina sitä etäisyyttä, kun ei oikein kemiat sopineet yhteen. 

Tuo on juuri sitä vanhempien sekaantumista lasten asioihin. Hyvä, kun itse edes rippikoulussa saitte "kapinoida", jos ei kerran vanhemmat ymmärtäneet tilannettanne.

Mitä mä just luin? Pakko olla provo. Kukaan ei ole noin tyhmä.

Mieti niitä teinejä, jotka joutuvat muuttamaan vieraalle paikkakunnalle kokonaan. Yksi ripari ja vielä kaverikin siellä.

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tämänkin nuoren tilanne on kymmenen vuoden kuluttua kun sadan työhakemuksen jälkeen ei ole päässyt edes haastatteluun? Itkeä vollottaa päivät pitkät?

No varmaan oikein hyvä kun on jo nyt onnistunut luomaan niin hyviä kaverisuhteita joiden kanssa olisi halunnut lähteä riparillekin. Eikö teistä kukaan muista omia ripariaikojaan? Minulle oli ainakin elintärkeää siinä iässä  että pääsen oman kaveriporukan kanssa samalle leirille. Siinä iässä on ihan MUST että kuuluu omaan porukkaan ja ollaan kimpassa.  Eipä se yksin outona uuteen porukkaan meno ole todellakaan siinä iässä aina helppoa. Että ymmärrän kyllä nuoren tuskan oikein hyvin. 

Onko lapsella mitää hoitokontaktia uudella paikkakunnalla? Aiemmat kokemukset vielä käsittelemättä? 

Kun itse olin nuori, niin Turussa kaikki meni kirkkoherranvirastoon ilmoittautumaan. Ei ollut mitään jonotuslappuja tai mitään, vaan koko Turun kaupungin rippi-ikäiset rynnistivät tiskille. 

Paras kaverini oli raisiolainen, joten meni joka tapauksessa eri leirille  

Olin arka yksin rynnimään, joten EN SAANUT LEIRIPAIKKAA OLLENKAAN. Kaikki Turun leiripaikat oli varattu, kun minä häntäpäässä pääsin tiskille. Jouduin sitten päivärippikouluun. Se oli erittäin tylsää. Pelkkää opetusta, kuin koulussa. Tiedän, että nykyään päivärippikouluissa on kivaa, kun isoset järjestää. 

Oikeesti?!? Eikö voisi vaan opettaa muksulle, että hän ei ole mikään uniikki lumihiutale jonka pillin mukaan hypitään. Koulussa tällaisiin tulee törmättyä, tosin heidän vanhempansa ovat vielä pahempia 😬

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sinä taida ymmärtää, että täysi on täysi, ja millainen luuseri 15-vuotias pillittää tällaisesta asiasta???

Ymmärrän kyllä. Mutta yritän nyt vielä. Jos joku muukin haluaa vaihtaa ryhmää tai olisikin paikka vapautunut. Mitään ei voi saada jos ei yritä. 

 

Olisiko vaikka nuori jolla on tunteet. Meillä saa itkeä. Olen pahoillani jos teillä ei. Ap

Rippikouluikäinen ei ole taapero joka itkee tikkarin perään. Tuon ikäisen pitäisi jo käsittää niitä realiteettejä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tämänkin nuoren tilanne on kymmenen vuoden kuluttua kun sadan työhakemuksen jälkeen ei ole päässyt edes haastatteluun? Itkeä vollottaa päivät pitkät?

No varmaan oikein hyvä kun on jo nyt onnistunut luomaan niin hyviä kaverisuhteita joiden kanssa olisi halunnut lähteä riparillekin. Eikö teistä kukaan muista omia ripariaikojaan? Minulle oli ainakin elintärkeää siinä iässä  että pääsen oman kaveriporukan kanssa samalle leirille. Siinä iässä on ihan MUST että kuuluu omaan porukkaan ja ollaan kimpassa.  Eipä se yksin outona uuteen porukkaan meno ole todellakaan siinä iässä aina helppoa. Että ymmärrän kyllä nuoren tuskan oikein hyvin. 

Minäkin tunnen nuoren tuskan mutta monta rippileiriä vetäneenä en voi asettua kokonaan hänen puolelleen. Ei se meillä henkilökunnan näkökulmastakaan ole kivaa joutua sanomaan ei, jos nuori muuttaakin viime hetkellä mielensä eikä toivettaan voida toteuttaa - ja päälle saadaan kuulla huoltajan valitusta pelisilmän puutteesta, kun ei voidakaan juuri hänen kullannuppunsa tilaa huomioida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siellähän varmaan saa uusia kavereita tupakavereista ainakin.

Siellä nimenmaan saa ihan uusia kavereita! 

Ei tietenkään aina, nuoret voi olla tosi julmia. Mua ja mun kavereita kiusattiin riparilla toisen koulun "suosituimpien" tyttöjen toimesta. Onneksi me neljä oltiin sentään porukka, mutta muut, niin tytöt kuin pojatkin, kiusasi, nimitteli eikä edes halunneet tutustua. 

Aikuisilla on välillä vähän omahyväinen asenne nuoria kohtaan. Samat aikuiset, jotka laittaisi 15-vuotiaan vieraiden ihmisten kanssa viikoksi leirille, eivät itse suostuisi lähtemään vaikka vieraiden työkavereiden kanssa pidemmälle reissulle yhteismajoituksella jne. Mutta nuoret kyllä tutustuu, joopa joo...

Tämän vuoksi meidän kunnassa voi toivoa vain yhtä hyvää ystävää samalle leirille. Isot porukat ovat ongelma ryhmähengelle.

Noin muistelen olleen kauan sitten kun omat lapset kävi. Yhden sai valita siten että kumpikin halusi ja   ja muuten seurakunta hajotti porukkaa että kaikista kouluista , olikohan kolme srk:n alueella) lapsia jokaiseen rippikouluryhmään. Uusia tuttuja saivat siellä toisen lähiön nuorista.

Kai tarkoitus välttää valmiita klikkejä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tämänkin nuoren tilanne on kymmenen vuoden kuluttua kun sadan työhakemuksen jälkeen ei ole päässyt edes haastatteluun? Itkeä vollottaa päivät pitkät?

No varmaan oikein hyvä kun on jo nyt onnistunut luomaan niin hyviä kaverisuhteita joiden kanssa olisi halunnut lähteä riparillekin. Eikö teistä kukaan muista omia ripariaikojaan? Minulle oli ainakin elintärkeää siinä iässä  että pääsen oman kaveriporukan kanssa samalle leirille. Siinä iässä on ihan MUST että kuuluu omaan porukkaan ja ollaan kimpassa.  Eipä se yksin outona uuteen porukkaan meno ole todellakaan siinä iässä aina helppoa. Että ymmärrän kyllä nuoren tuskan oikein hyvin. 

No mutta ap sanoo heidän muuttaneen toukokuussa, eli vasta joitain viikkoja sitten ja silloinhan hänen tyttärensä on näihin uusiin ystäviinsä ihan vasta äskettäin tutustunut. Ei ole siis kyseessä mikään pitkäaikainen tiivis kaveri porukka tässä tapauksessa ja ap:n lapsi voi aivan hyvin saada ritarilla uusia hyviä ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sinä taida ymmärtää, että täysi on täysi, ja millainen luuseri 15-vuotias pillittää tällaisesta asiasta???

Ymmärrän kyllä. Mutta yritän nyt vielä. Jos joku muukin haluaa vaihtaa ryhmää tai olisikin paikka vapautunut. Mitään ei voi saada jos ei yritä. 

 

Olisiko vaikka nuori jolla on tunteet. Meillä saa itkeä. Olen pahoillani jos teillä ei. Ap

Rippikouluikäinen ei ole taapero joka itkee tikkarin perään. Tuon ikäisen pitäisi jo käsittää niitä realiteettejä. 

Tai ainakin tuo on hyvä ikä alkaa viimeistään opetella. Elämä haisee aikuisena, jos ei jo nuorena opi käsittelemään vastoinkäymisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sinä taida ymmärtää, että täysi on täysi, ja millainen luuseri 15-vuotias pillittää tällaisesta asiasta???

Ymmärrän kyllä. Mutta yritän nyt vielä. Jos joku muukin haluaa vaihtaa ryhmää tai olisikin paikka vapautunut. Mitään ei voi saada jos ei yritä. 

 

Olisiko vaikka nuori jolla on tunteet. Meillä saa itkeä. Olen pahoillani jos teillä ei. Ap

Rippikouluikäinen ei ole taapero joka itkee tikkarin perään. Tuon ikäisen pitäisi jo käsittää niitä realiteettejä. 

Tai ainakin tuo on hyvä ikä alkaa viimeistään opetella. Elämä haisee aikuisena, jos ei jo nuorena opi käsittelemään vastoinkäymisiä.

Totta. Nytkin jo näkyy monissa nuorissa aikuisissa, ettei heillä ole mitään sietokykyä elämän ongelmatilanteisiin. Sitten ollaan koko ajan törmäyskurssilla milloin missäkin kun mieli ei vain taivu hyväksymään ettei maailma anna myöten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sinä taida ymmärtää, että täysi on täysi, ja millainen luuseri 15-vuotias pillittää tällaisesta asiasta???

Ymmärrän kyllä. Mutta yritän nyt vielä. Jos joku muukin haluaa vaihtaa ryhmää tai olisikin paikka vapautunut. Mitään ei voi saada jos ei yritä. 

 

Olisiko vaikka nuori jolla on tunteet. Meillä saa itkeä. Olen pahoillani jos teillä ei. Ap

Rippikouluikäinen ei ole taapero joka itkee tikkarin perään. Tuon ikäisen pitäisi jo käsittää niitä realiteettejä. 

Rippikouluikäisellä ja aikuisellakin on oikeus pettyä ja olla surullinen. Siitä pitää vaan päästä yli, ja nuorelle se on hemmetin paljon haastavampaa kuin aikuiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sinä taida ymmärtää, että täysi on täysi, ja millainen luuseri 15-vuotias pillittää tällaisesta asiasta???

Ymmärrän kyllä. Mutta yritän nyt vielä. Jos joku muukin haluaa vaihtaa ryhmää tai olisikin paikka vapautunut. Mitään ei voi saada jos ei yritä. 

 

Olisiko vaikka nuori jolla on tunteet. Meillä saa itkeä. Olen pahoillani jos teillä ei. Ap

Rippikouluikäinen ei ole taapero joka itkee tikkarin perään. Tuon ikäisen pitäisi jo käsittää niitä realiteettejä. 

Ja aikuinen osaa kertoa miksi se vaihtaminen voi olla haasteellista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siellähän varmaan saa uusia kavereita tupakavereista ainakin.

Tämä on tämän tilanteen hopeareunus. Ei mitään niin pahaa että ei hyvääkin, mutta lapsi ei tätä vielä suostu näkemään. Ap

Kyllä, tulee hopeareunus. 
Tämä kanaemo aikanaan lähetti tyttärensä Suomeen rippileirille parhaan kaverinsa seuraksi. Sitten sain kuulla, että heidät olikin laitettu eri ryhmiin ja mökkeihin. Soitin valvojalle ja ihmettelin tilannetta, koska nimenomaan oli tarkoitus, että saavat olla yhdessä, kun kerran vuodessa pääsivät toisiaan tapaamaan.  Valvoja lupasi yrittää saada heidät muutettua yhteen. Mutta ei mennyt kauaa, kun tytär soitti ja kysyi, että mitä äiti oikein sählää, heillä on kiva porukka mökissä ja hän saa uusia ystäviä!

Mitä tästä opimme? Kanaemon on syytä olla sekaantumatta kaikkeen.

Hyvin sanottu. Rippikoulu on uskonnollisuudesta riippumatta aika monelle nuorelle se ensi askel pois vanhempien hoivasta. Se valmistaa heitä osaltaan olemaan vielä jonain päivänä itsenäisiä aikuisia, jostain sekin on aloitettava. Vanhemman taas on uskallettava kasvaa itsekin ja antaa lapselleen tilaa kehittyä itsenäisemmäksi.

Äitini parhaalla kaverilla on noin saman ikäinen lapsi ja äidit vähän pakotti meidätkin olemaan kavereita, harrastukset, ripari, jne. Leireille yms me otettiin aina sitä etäisyyttä, kun ei oikein kemiat sopineet yhteen. 

OT: Mulla oli vastaavaa... Oli pakko leikkiä perhetuttujen lapsen kanssa, kun se oli samanikäinen. Vielä venklasivat meidät samalle luokalle kouluun. Ei tultu toimeen sitten ollenkaan. Hän oli viimeisen päälle prinsessatyttö ja mä mä säädin kuralätäköissä ja talvet meni minareiden kanssa mäessä. Se olikin vissin vähän idea, että kaveri muuttuisi mun myötä vähän rohkeemmaksi ja mä salonkikelpoisemmaksi. Kerran sitten ärsyynnyttäni paukautin kaveria turpiin. Siihen loppui "parittaminen". Äitiä hävetti, isää nauratti, se toinen perhe alkoi karttelemaan mua ja yhteisiä lomia ja illanistujaisia meillä.