Lue keskustelun säännöt.
Vakituinen siedettävä työ ja rauhallinen elämä ovat nykyään saavuttamatonta luksusta
02.06.2026 |
Siltä ainakin vaikuttaa omassa elämässä. On kuin pyytäisi mahdottomia. Rauhallinen hyvä elämä perheen kanssa niin, että kaikilla olisi asiat hyvin, joo ei onnistu, turha kuvitella!
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Noh, elämä on valintoja täynnä. Täällä lapseton 30-jotain pariskunta. Kummallakin ihan mukava työura; itse (mies) normaalissa duunissa. Korkeakoulutus, ns. "tietotyö", etätöitä 95% ajasta eli toimistolla tyyliin päivä tai kaksi kuukaudessa. Palkka ok, voisi olla parempi rehellisesti sanottuen mutta huomioiden etätyömahdollisuuden ja suhteellisen matalan stressitason, ihan hyväksyttävä (+3800 eur/kk). Vaimo yrittäjä, semmoinen "passion" -ala, viimeiset kaksi vuotta yrittäjä toiminut. Palkkaa nostaa noin +2000 eur/kk. Ehkä vähän stressisempi työ kuin minulla, mutta toisaalta todellakin pitää työstään. Aikaisemmin teki useampia vuosia perinteistä, hyväpalkkaista työtä.
Noilla spekseillä ollaan rakennettu tosi kiva elämä. Suhteellisen stressitön, meillä kokonaan maksettu koti (rivitalokolmio) kivalta alueelta kaupungin kupeesta, sijoituksia löytyy (portfolio kuusinumeroinen). Mukavia harrastuksia, ystäviä. Hyvät suhteet kummankin perheeseen. Tullaan pariskuntana tosi hyvin toimeen ja tykätään viettää aikaa yhdessä 14 vuoden jälkeenkin. Yksi iso lomamatka tehdään vuodessa + yksi pidennytty viikonloppuloma jossain euroopan kaupungissa.
Kuten sanoin, elämässä valintoja paljon. Kyllä mekin ollaan saatu osamme siitä että ollaan päätetty olla lisääntymättä. Veikkaan että meidänkin elämämme näyttäisi hyvin erilaiselta jos oltain vaikka se 2-3 lasta hommattu kymmenen vuotta sitten.
20 vuoden kuluttua voit olla eri mieltä.
Olin yli 35 v. kun sain lapset. Ei ollut mikään ”hankinta” tai ”valinta”. Emme sosioekonomisesti, taloudellisesti ole yhtään heikommassa asemassa.
Eivät lapset tee elämästä vanhemmuuden suorittamista, sietämätöntä, rauhatonta, perhehelvettia eikä heistä tule taloudellinen riippakivi. Lapset tuovat elämään valtavasti rahalla mittaamatonta hyvää. Olen tavattoman kiitollinen kahdesta ihanasta ja fiksusta lapsesta, joiden kasvua, itsenäistymistä ja aikuistumista on ollut kiva seurata ja olla mukana.
Olemme tehneet samoja asioita, esim. matkustaneet, harrastaneet kuin te, mutta perheenä. Tähän mukaan myös lasten tyttö- ja poikaystävät ja myöhemmin puolisot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, elämä on valintoja täynnä. Täällä lapseton 30-jotain pariskunta. Kummallakin ihan mukava työura; itse (mies) normaalissa duunissa. Korkeakoulutus, ns. "tietotyö", etätöitä 95% ajasta eli toimistolla tyyliin päivä tai kaksi kuukaudessa. Palkka ok, voisi olla parempi rehellisesti sanottuen mutta huomioiden etätyömahdollisuuden ja suhteellisen matalan stressitason, ihan hyväksyttävä (+3800 eur/kk). Vaimo yrittäjä, semmoinen "passion" -ala, viimeiset kaksi vuotta yrittäjä toiminut. Palkkaa nostaa noin +2000 eur/kk. Ehkä vähän stressisempi työ kuin minulla, mutta toisaalta todellakin pitää työstään. Aikaisemmin teki useampia vuosia perinteistä, hyväpalkkaista työtä.
Noilla spekseillä ollaan rakennettu tosi kiva elämä. Suhteellisen stressitön, meillä kokonaan maksettu koti (rivitalokolmio) kivalta alueelta kaupungin kupeesta, sijoituksia löytyy (portfolio kuusinumeroinen). Mukavia harrastuksia, ystäviä. Hyvät suhteet kummankin perheeseen. Tullaan pariskuntana tosi hyvin toimeen ja tykätään viettää aikaa yhdessä 14 vuoden jälkeenkin. Yksi iso lomamatka tehdään vuodessa + yksi pidennytty viikonloppuloma jossain euroopan kaupungissa.
Kuten sanoin, elämässä valintoja paljon. Kyllä mekin ollaan saatu osamme siitä että ollaan päätetty olla lisääntymättä. Veikkaan että meidänkin elämämme näyttäisi hyvin erilaiselta jos oltain vaikka se 2-3 lasta hommattu kymmenen vuotta sitten.
20 vuoden kuluttua voit olla eri mieltä.
Olin yli 35 v. kun sain lapset. Ei ollut mikään ”hankinta” tai ”valinta”. Emme sosioekonomisesti, taloudellisesti ole yhtään heikommassa asemassa.
Eivät lapset tee elämästä vanhemmuuden suorittamista, sietämätöntä, rauhatonta, perhehelvettia eikä heistä tule taloudellinen riippakivi. Lapset tuovat elämään valtavasti rahalla mittaamatonta hyvää. Olen tavattoman kiitollinen kahdesta ihanasta ja fiksusta lapsesta, joiden kasvua, itsenäistymistä ja aikuistumista on ollut kiva seurata ja olla mukana.Olemme tehneet samoja asioita, esim. matkustaneet, harrastaneet kuin te, mutta perheenä. Tähän mukaan myös lasten tyttö- ja poikaystävät ja myöhemmin puolisot.
Mikä siinä on että kun aikuinen yli 30-vuotias ihminen kertoo asiallisesti ja provosoimatta omasta elämäntilanteestaan ja valinnoistaan, joista yksi on se, ettei hanki lapsia, siihen on aivan pakko tulla sanomaan että kyllä te vielä kadutte ja muutatte mielenne? En oikeasti ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Me pelataan niillä korteilla mitkä saimme. Mieti, että olet kuitenkin lähtökohdista ajatellen saanut aika hyvän elämän. Moni lapsena kiusattu ei edes pysty käymään töissä.
Tiedät myös, mitä on ne asiat, jota haluat. Joskus ne vielä tulevat kohdalle, ja toteutuvat.
Monta vastoinkäymistä putkeen lyö matalaksi, mutta sä selviät, omaat siihen kyvyt, sen huomaa kirjoittamisestasi.
On hyvä että pystyt purkamaan mieltä vaikka sitten näin anonyymisti, sanoi lukijat mitä tahansa.Et sitten ehkä livenä levitä negatiivisuutta ympärillesi, mikä saattaa lisätä negatiivista kierrettä,kun saat ajatuksia prosessoitua kirjallisesti.
Sulla on resilienssiä enemmän kuin ymmärrätkään.Ja j8nain päivänä voit huomata, että niissä kääntämättä olevissa korteissa on mahdollisuuksia.
Kiitos. Selvisin nuoruuteni kun ajattelin, että aikuisena saan valita millaista elämää elän ja olla rauhassa. Se ei mennytkään niin. Menneisyys seuraa kuin varjo vaikka miten hymyilisi ja esittäisi, että maailma on mahdollisuuksia täynnä. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, elämä on valintoja täynnä. Täällä lapseton 30-jotain pariskunta. Kummallakin ihan mukava työura; itse (mies) normaalissa duunissa. Korkeakoulutus, ns. "tietotyö", etätöitä 95% ajasta eli toimistolla tyyliin päivä tai kaksi kuukaudessa. Palkka ok, voisi olla parempi rehellisesti sanottuen mutta huomioiden etätyömahdollisuuden ja suhteellisen matalan stressitason, ihan hyväksyttävä (+3800 eur/kk). Vaimo yrittäjä, semmoinen "passion" -ala, viimeiset kaksi vuotta yrittäjä toiminut. Palkkaa nostaa noin +2000 eur/kk. Ehkä vähän stressisempi työ kuin minulla, mutta toisaalta todellakin pitää työstään. Aikaisemmin teki useampia vuosia perinteistä, hyväpalkkaista työtä.
Noilla spekseillä ollaan rakennettu tosi kiva elämä. Suhteellisen stressitön, meillä kokonaan maksettu koti (rivitalokolmio) kivalta alueelta kaupungin kupeesta, sijoituksia löytyy (portfolio kuusinumeroinen). Mukavia harrastuksia, ystäviä. Hyvät suhteet kummankin perheeseen. Tullaan pariskuntana tosi hyvin toimeen ja tykätään viettää aikaa yhdessä 14 vuoden jälkeenkin. Yksi iso lomamatka tehdään vuodessa + yksi pidennytty viikonloppuloma jossain euroopan kaupungissa.
Kuten sanoin, elämässä valintoja paljon. Kyllä mekin ollaan saatu osamme siitä että ollaan päätetty olla lisääntymättä. Veikkaan että meidänkin elämämme näyttäisi hyvin erilaiselta jos oltain vaikka se 2-3 lasta hommattu kymmenen vuotta sitten.
Jep, elämä on valinoja. Näin hokevat tuntuvat kuitenkin usein jättävät huomioimatta sen, että jotkut joutuvat valitsemaan tasan sen ruton ja koleran välillä.
Niin, valintoja, monikossa. On valintoja valintojen jälkeen.
-"Jouduit valitsemaan koleran tai ruton? No hitto, toi on ikävä homma. Mitä nyt valitset tehdä tolle sun koleralle?"
-"Menen vauvalle ulisemaan siitä."
-"Okei, no se ei taida olla mikään hoitomuoto siihen, mutta omapahan on valintasi."
Hirveän yksioikoinen ajattelutapa, että jos ihminen välillä päästelee jollain keskustelupalstalla höyryjä jonkun asian suhteen, ainoa mitä hän tälle asialle tekisi on "vauvapalstalla uliseminen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me pelataan niillä korteilla mitkä saimme. Mieti, että olet kuitenkin lähtökohdista ajatellen saanut aika hyvän elämän. Moni lapsena kiusattu ei edes pysty käymään töissä.
Tiedät myös, mitä on ne asiat, jota haluat. Joskus ne vielä tulevat kohdalle, ja toteutuvat.
Monta vastoinkäymistä putkeen lyö matalaksi, mutta sä selviät, omaat siihen kyvyt, sen huomaa kirjoittamisestasi.
On hyvä että pystyt purkamaan mieltä vaikka sitten näin anonyymisti, sanoi lukijat mitä tahansa.Et sitten ehkä livenä levitä negatiivisuutta ympärillesi, mikä saattaa lisätä negatiivista kierrettä,kun saat ajatuksia prosessoitua kirjallisesti.
Sulla on resilienssiä enemmän kuin ymmärrätkään.Ja j8nain päivänä voit huomata, että niissä kääntämättä olevissa korteissa on mahdollisuuksia.
Kiitos. Selvisin nuoruuteni kun ajattelin, että aikuisena saan valita millaista elämää elän ja olla rauhassa. Se ei mennytkään niin. Menneisyys seuraa kuin varjo vaikka miten hymyilisi ja esittäisi, että maailma on mahdollisuuksia täynnä. AP
Kannattaa tehdä valinnat oman arvopohjan perusteella. Ensin pitää miettiä ne omat arvot ja lähteä siltä pohjalta rakentamaan elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli tuo on todellisuutta sinulle, se ei ole sitä kaikille. Eli älä yleistä. Itse sain vähän aika sit vakituisen työn, mutta se alkaa vasta myöhemmin kesällä.
No mulla tämä on ilmeisesti näin. Elämä on ollut täynnä epäonnea. Miksi en saa edes tällaisella länkytyspalstalla sanoa sitä ääneen? AP
Siksi, kun suurinta osaa ihmisistä ärsyttää se, että joku länkyttää asioista. Mitä olet yrittänyt tehdä parantaaksesi omaa asemaasi? Oletko opiskellut lisää? Tai harkinnut täydellistä alan vaihtoa? Onko ammattitaitosi yleisesti ajantasalla?
Olen yrittänyt ja opiskellut todellakin. Ihan uskomatonta ettei edes anonyymilla palstalla saa sanoa asioita ääneen. Missä sitten? Menenkö huutamaan keskelle kaupunkia? Kerro missä asut niin tulen ikkunan alle kailottamaan. On paha mieli, yhyy vttu, sori kun itken, byää! AP
Ei elämä sentään kuinka lapsellinen ja säälittävä olet. Nyt paljastit suurimman ongelmasi, olet todellinen draama queen. Ei ihme, että sinua ei siedetä. Muokkaa itseäsi sellaiseksi, millainen normaali aikuinen ihminen on. Mene vaikka huutamaan keskelle kaupunkia, ei se mua kiinnosta. Todennäköisesti poliisit tulevat hakemaan sinut rauhoittumaan.
Tai sitten esimerkki kuinka helposti koulukiusaaminen vaikuttaa koko loppuelämään.
Sekin on valinta ettei hanki tuohon terapiaa, eikä työstä itseään, kun kuvittelee että on helpompaa jäädä valittamaan. Mutta et enää 30+ ikäisenä saa sympatiaa siitä että vuosikymmeniä sitten tapahtui jotain. Haluatko vielä 60+ ikäisenä mankua kaikille ympärilläsi että "kun 50 vuotta sitten Pera ja Mari oli mulle niin ilkeitä niin nytkin mun elämä on ihan pilalla"?
Mulla ei ole koskaan ollut varaa terapiaan. AP
Tekosyitä, tekosyitä... On ilmaista keskusteluterapiaa. Ei tarvitse olla psykoterapiaa yksityiseltä. Vai eikö neidille muu kelpaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, elämä on valintoja täynnä. Täällä lapseton 30-jotain pariskunta. Kummallakin ihan mukava työura; itse (mies) normaalissa duunissa. Korkeakoulutus, ns. "tietotyö", etätöitä 95% ajasta eli toimistolla tyyliin päivä tai kaksi kuukaudessa. Palkka ok, voisi olla parempi rehellisesti sanottuen mutta huomioiden etätyömahdollisuuden ja suhteellisen matalan stressitason, ihan hyväksyttävä (+3800 eur/kk). Vaimo yrittäjä, semmoinen "passion" -ala, viimeiset kaksi vuotta yrittäjä toiminut. Palkkaa nostaa noin +2000 eur/kk. Ehkä vähän stressisempi työ kuin minulla, mutta toisaalta todellakin pitää työstään. Aikaisemmin teki useampia vuosia perinteistä, hyväpalkkaista työtä.
Noilla spekseillä ollaan rakennettu tosi kiva elämä. Suhteellisen stressitön, meillä kokonaan maksettu koti (rivitalokolmio) kivalta alueelta kaupungin kupeesta, sijoituksia löytyy (portfolio kuusinumeroinen). Mukavia harrastuksia, ystäviä. Hyvät suhteet kummankin perheeseen. Tullaan pariskuntana tosi hyvin toimeen ja tykätään viettää aikaa yhdessä 14 vuoden jälkeenkin. Yksi iso lomamatka tehdään vuodessa + yksi pidennytty viikonloppuloma jossain euroopan kaupungissa.
Kuten sanoin, elämässä valintoja paljon. Kyllä mekin ollaan saatu osamme siitä että ollaan päätetty olla lisääntymättä. Veikkaan että meidänkin elämämme näyttäisi hyvin erilaiselta jos oltain vaikka se 2-3 lasta hommattu kymmenen vuotta sitten.
Jep, elämä on valinoja. Näin hokevat tuntuvat kuitenkin usein jättävät huomioimatta sen, että jotkut joutuvat valitsemaan tasan sen ruton ja koleran välillä.
Niin, valintoja, monikossa. On valintoja valintojen jälkeen.
-"Jouduit valitsemaan koleran tai ruton? No hitto, toi on ikävä homma. Mitä nyt valitset tehdä tolle sun koleralle?"
-"Menen vauvalle ulisemaan siitä."
-"Okei, no se ei taida olla mikään hoitomuoto siihen, mutta omapahan on valintasi."
Hirveän yksioikoinen ajattelutapa, että jos ihminen välillä päästelee jollain keskustelupalstalla höyryjä jonkun asian suhteen, ainoa mitä hän tälle asialle tekisi on "vauvapalstalla uliseminen".
Ainoa asia mitä hän tekee? No siltä kyllä vahvasti vaikuttaa ettei muuta tee, kun mitkään ehdotukset ei kelpaa. "Aikuissosiaalityö", "no mitä ne muka vois tehdä?!" "Terapiaa", "ei oo varaa (ilmaiseen keskusteluterapiaan)". Ei AP halua apua tai neuvoja, haluaa vaan olla ikuinen uhri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sukupolvierot
Jos synnyit boomeriksi, oli varmat työpaikat, talon sai ostettua yhden ihmisen palkalla jne..
Jos synnyit myöhemmin, sai huonot kortit.
Kuka maksaa lystin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me pelataan niillä korteilla mitkä saimme. Mieti, että olet kuitenkin lähtökohdista ajatellen saanut aika hyvän elämän. Moni lapsena kiusattu ei edes pysty käymään töissä.
Tiedät myös, mitä on ne asiat, jota haluat. Joskus ne vielä tulevat kohdalle, ja toteutuvat.
Monta vastoinkäymistä putkeen lyö matalaksi, mutta sä selviät, omaat siihen kyvyt, sen huomaa kirjoittamisestasi.
On hyvä että pystyt purkamaan mieltä vaikka sitten näin anonyymisti, sanoi lukijat mitä tahansa.Et sitten ehkä livenä levitä negatiivisuutta ympärillesi, mikä saattaa lisätä negatiivista kierrettä,kun saat ajatuksia prosessoitua kirjallisesti.
Sulla on resilienssiä enemmän kuin ymmärrätkään.Ja j8nain päivänä voit huomata, että niissä kääntämättä olevissa korteissa on mahdollisuuksia.
Kiitos. Selvisin nuoruuteni kun ajattelin, että aikuisena saan valita millaista elämää elän ja olla rauhassa. Se ei mennytkään niin. Menneisyys seuraa kuin varjo vaikka miten hymyilisi ja esittäisi, että maailma on mahdollisuuksia täynnä. AP
Onhan se hieman lapsellista korostaa lapsettomana taloutta, asunnon kokoa (kolmio!), omaisuutta, matkustamista, harrastuksia, kulttuuria jne. Ihan samaa kuin mitä lapdiperheissä tehdään. Lapsiperheellä on todennäköisesti isompi asunto ja perheauto ja ns, kakkosauto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noh, elämä on valintoja täynnä. Täällä lapseton 30-jotain pariskunta. Kummallakin ihan mukava työura; itse (mies) normaalissa duunissa. Korkeakoulutus, ns. "tietotyö", etätöitä 95% ajasta eli toimistolla tyyliin päivä tai kaksi kuukaudessa. Palkka ok, voisi olla parempi rehellisesti sanottuen mutta huomioiden etätyömahdollisuuden ja suhteellisen matalan stressitason, ihan hyväksyttävä (+3800 eur/kk). Vaimo yrittäjä, semmoinen "passion" -ala, viimeiset kaksi vuotta yrittäjä toiminut. Palkkaa nostaa noin +2000 eur/kk. Ehkä vähän stressisempi työ kuin minulla, mutta toisaalta todellakin pitää työstään. Aikaisemmin teki useampia vuosia perinteistä, hyväpalkkaista työtä.
Noilla spekseillä ollaan rakennettu tosi kiva elämä. Suhteellisen stressitön, meillä kokonaan maksettu koti (rivitalokolmio) kivalta alueelta kaupungin kupeesta, sijoituksia löytyy (portfolio kuusinumeroinen). Mukavia harrastuksia, ystäviä. Hyvät suhteet kummankin perheeseen. Tullaan pariskuntana tosi hyvin toimeen ja tykätään viettää aikaa yhdessä 14 vuoden jälkeenkin. Yksi iso lomamatka tehdään vuodessa + yksi pidennytty viikonloppuloma jossain euroopan kaupungissa.
Kuten sanoin, elämässä valintoja paljon. Kyllä mekin ollaan saatu osamme siitä että ollaan päätetty olla lisääntymättä. Veikkaan että meidänkin elämämme näyttäisi hyvin erilaiselta jos oltain vaikka se 2-3 lasta hommattu kymmenen vuotta sitten.
Kuinka kerrot olevasi pumpulissa elänyt kertomatta sitä? Elämä on myös valintoja, totta kai. Elämässä harvempi saa mitään ilmaiseksi, mutta elämä on todella, todella paljon myös tuurista kiinni. Onhan tehty tutkimuskin siitä, että hyväosaiset kuvittelevat hyväosaisuuden johtuvan heistä itsestään.
Eikä tätä pidä käsittää väärin. Olen tehnyt itsekin ns. luokkahypyn ihan pa#koista lähtökohdista. Valitsin itse hakea apua, valitsin itse opiskella (sitten kun terveys oli kunnossa) mutta minulla on ollut myös käsittämättömän paljon onnea. Ja sillä onnella tarkoitan sitä, että olen saanut psykiatrista apua, joka ei ole todellakaan itsestään selvää nykyään. Olen normaaliälyinen, ei oppimisvaikeuksia. Minulla on hyviä ystäviä. Minulla on tietynlainen luonne, jolla pärjää elämässä. Kun hain nykyistä työpaikkaa, oli hakijoita vain pari kymmentä. Työssäni olen edennyt ihan omilla saavutuksilla, mutta nyt samaa paikkaa haki yli 500 hakijaa. En ole lainkaan varma, että juuri minä olisin päässyt tällä kertaa sisään. Ja minulla on lapsia, ei he ole elämääni kurjistaneet, vaikka toki rahaa vievätkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, elämä on valintoja täynnä. Täällä lapseton 30-jotain pariskunta. Kummallakin ihan mukava työura; itse (mies) normaalissa duunissa. Korkeakoulutus, ns. "tietotyö", etätöitä 95% ajasta eli toimistolla tyyliin päivä tai kaksi kuukaudessa. Palkka ok, voisi olla parempi rehellisesti sanottuen mutta huomioiden etätyömahdollisuuden ja suhteellisen matalan stressitason, ihan hyväksyttävä (+3800 eur/kk). Vaimo yrittäjä, semmoinen "passion" -ala, viimeiset kaksi vuotta yrittäjä toiminut. Palkkaa nostaa noin +2000 eur/kk. Ehkä vähän stressisempi työ kuin minulla, mutta toisaalta todellakin pitää työstään. Aikaisemmin teki useampia vuosia perinteistä, hyväpalkkaista työtä.
Noilla spekseillä ollaan rakennettu tosi kiva elämä. Suhteellisen stressitön, meillä kokonaan maksettu koti (rivitalokolmio) kivalta alueelta kaupungin kupeesta, sijoituksia löytyy (portfolio kuusinumeroinen). Mukavia harrastuksia, ystäviä. Hyvät suhteet kummankin perheeseen. Tullaan pariskuntana tosi hyvin toimeen ja tykätään viettää aikaa yhdessä 14 vuoden jälkeenkin. Yksi iso lomamatka tehdään vuodessa + yksi pidennytty viikonloppuloma jossain euroopan kaupungissa.
Kuten sanoin, elämässä valintoja paljon. Kyllä mekin ollaan saatu osamme siitä että ollaan päätetty olla lisääntymättä. Veikkaan että meidänkin elämämme näyttäisi hyvin erilaiselta jos oltain vaikka se 2-3 lasta hommattu kymmenen vuotta sitten.
Kuinka kerrot olevasi pumpulissa elänyt kertomatta sitä? Elämä on myös valintoja, totta kai. Elämässä harvempi saa mitään ilmaiseksi, mutta elämä on todella, todella paljon myös tuurista kiinni. Onhan tehty tutkimuskin siitä, että hyväosaiset kuvittelevat hyväosaisuuden johtuvan heistä itsestään.
Eikä tätä pidä käsittää väärin. Olen tehnyt itsekin ns. luokkahypyn ihan pa#koista lähtökohdista. Valitsin itse hakea apua, valitsin itse opiskella (sitten kun terveys oli kunnossa) mutta minulla on ollut myös käsittämättömän paljon onnea. Ja sillä onnella tarkoitan sitä, että olen saanut psykiatrista apua, joka ei ole todellakaan itsestään selvää nykyään. Olen normaaliälyinen, ei oppimisvaikeuksia. Minulla on hyviä ystäviä. Minulla on tietynlainen luonne, jolla pärjää elämässä. Kun hain nykyistä työpaikkaa, oli hakijoita vain pari kymmentä. Työssäni olen edennyt ihan omilla saavutuksilla, mutta nyt samaa paikkaa haki yli 500 hakijaa. En ole lainkaan varma, että juuri minä olisin päässyt tällä kertaa sisään. Ja minulla on lapsia, ei he ole elämääni kurjistaneet, vaikka toki rahaa vievätkin.
Ja tuosta hyvistä väleistä perheeseen. Aivan mahtavaa, kun sellaiset on, mutta hyvät välit eivät todellakaan ole itsestään selvät, jos perheessä on esimerkiksi alkoholisteja, huumeriippuvaisia, persoonallisuushäiriöisiä. Suhteet toki edellyttävät työtä, mutta viestistäsi huokuu se, että ajattelisit tämänkin olevan (vain) omaa ansiotasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli tuo on todellisuutta sinulle, se ei ole sitä kaikille. Eli älä yleistä. Itse sain vähän aika sit vakituisen työn, mutta se alkaa vasta myöhemmin kesällä.
No mulla tämä on ilmeisesti näin. Elämä on ollut täynnä epäonnea. Miksi en saa edes tällaisella länkytyspalstalla sanoa sitä ääneen? AP
Siksi, kun suurinta osaa ihmisistä ärsyttää se, että joku länkyttää asioista. Mitä olet yrittänyt tehdä parantaaksesi omaa asemaasi? Oletko opiskellut lisää? Tai harkinnut täydellistä alan vaihtoa? Onko ammattitaitosi yleisesti ajantasalla?
Olen yrittänyt ja opiskellut todellakin. Ihan uskomatonta ettei edes anonyymilla palstalla saa sanoa asioita ääneen. Missä sitten? Menenkö huutamaan keskelle kaupunkia? Kerro missä asut niin tulen ikkunan alle kailottamaan. On paha mieli, yhyy vttu, sori kun itken, byää! AP
Ei elämä sentään kuinka lapsellinen ja säälittävä olet. Nyt paljastit suurimman ongelmasi, olet todellinen draama queen. Ei ihme, että sinua ei siedetä. Muokkaa itseäsi sellaiseksi, millainen normaali aikuinen ihminen on. Mene vaikka huutamaan keskelle kaupunkia, ei se mua kiinnosta. Todennäköisesti poliisit tulevat hakemaan sinut rauhoittumaan.
Tai sitten esimerkki kuinka helposti koulukiusaaminen vaikuttaa koko loppuelämään.
Sekin on valinta ettei hanki tuohon terapiaa, eikä työstä itseään, kun kuvittelee että on helpompaa jäädä valittamaan. Mutta et enää 30+ ikäisenä saa sympatiaa siitä että vuosikymmeniä sitten tapahtui jotain. Haluatko vielä 60+ ikäisenä mankua kaikille ympärilläsi että "kun 50 vuotta sitten Pera ja Mari oli mulle niin ilkeitä niin nytkin mun elämä on ihan pilalla"?
Mulla ei ole koskaan ollut varaa terapiaan. AP
Tekosyitä, tekosyitä... On ilmaista keskusteluterapiaa. Ei tarvitse olla psykoterapiaa yksityiseltä. Vai eikö neidille muu kelpaa?
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mistä on saatavilla keskusteluterapiaa ilmaiseksi? Siis ihan terapiaa vai et kai tarkoita psykiatrisen sairaanhoitajan antamaa "terapiaa"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, elämä on valintoja täynnä. Täällä lapseton 30-jotain pariskunta. Kummallakin ihan mukava työura; itse (mies) normaalissa duunissa. Korkeakoulutus, ns. "tietotyö", etätöitä 95% ajasta eli toimistolla tyyliin päivä tai kaksi kuukaudessa. Palkka ok, voisi olla parempi rehellisesti sanottuen mutta huomioiden etätyömahdollisuuden ja suhteellisen matalan stressitason, ihan hyväksyttävä (+3800 eur/kk). Vaimo yrittäjä, semmoinen "passion" -ala, viimeiset kaksi vuotta yrittäjä toiminut. Palkkaa nostaa noin +2000 eur/kk. Ehkä vähän stressisempi työ kuin minulla, mutta toisaalta todellakin pitää työstään. Aikaisemmin teki useampia vuosia perinteistä, hyväpalkkaista työtä.
Noilla spekseillä ollaan rakennettu tosi kiva elämä. Suhteellisen stressitön, meillä kokonaan maksettu koti (rivitalokolmio) kivalta alueelta kaupungin kupeesta, sijoituksia löytyy (portfolio kuusinumeroinen). Mukavia harrastuksia, ystäviä. Hyvät suhteet kummankin perheeseen. Tullaan pariskuntana tosi hyvin toimeen ja tykätään viettää aikaa yhdessä 14 vuoden jälkeenkin. Yksi iso lomamatka tehdään vuodessa + yksi pidennytty viikonloppuloma jossain euroopan kaupungissa.
Kuten sanoin, elämässä valintoja paljon. Kyllä mekin ollaan saatu osamme siitä että ollaan päätetty olla lisääntymättä. Veikkaan että meidänkin elämämme näyttäisi hyvin erilaiselta jos oltain vaikka se 2-3 lasta hommattu kymmenen vuotta sitten.
Kuinka kerrot olevasi pumpulissa elänyt kertomatta sitä? Elämä on myös valintoja, totta kai. Elämässä harvempi saa mitään ilmaiseksi, mutta elämä on todella, todella paljon myös tuurista kiinni. Onhan tehty tutkimuskin siitä, että hyväosaiset kuvittelevat hyväosaisuuden johtuvan heistä itsestään.
Eikä tätä pidä käsittää väärin. Olen tehnyt itsekin ns. luokkahypyn ihan pa#koista lähtökohdista. Valitsin itse hakea apua, valitsin itse opiskella (sitten kun terveys oli kunnossa) mutta minulla on ollut myös käsittämättömän paljon onnea. Ja sillä onnella tarkoitan sitä, että olen saanut psykiatrista apua, joka ei ole todellakaan itsestään selvää nykyään. Olen normaaliälyinen, ei oppimisvaikeuksia. Minulla on hyviä ystäviä. Minulla on tietynlainen luonne, jolla pärjää elämässä. Kun hain nykyistä työpaikkaa, oli hakijoita vain pari kymmentä. Työssäni olen edennyt ihan omilla saavutuksilla, mutta nyt samaa paikkaa haki yli 500 hakijaa. En ole lainkaan varma, että juuri minä olisin päässyt tällä kertaa sisään. Ja minulla on lapsia, ei he ole elämääni kurjistaneet, vaikka toki rahaa vievätkin.
Tämä ja joinain päivinä on enemmän jaksamista jolloin opiskelen, liikun ulkona lapsen kanssa ja toisinaan en jaksa mitään ja mietin vain pois pääsyä. Toisinaan toimintakyky on loistava ja toisinaan surkea. Sitten mulla on tuo jonkinlainen "leima" jonka takia olen yleensä työpaikoissa persoonallisuushäiriöisten kohde ja joudun tekemään hirveästi "töitä" jotten tule päähän potkituksi työpaikalla ns. henkisessä mielessä.
Tuo on kamalaa kun joutuu olemaan aina vähän varuillaan. Sitä ei osaa edes sanoa mikä se vika on, mutta se lamaannuttaa. Haluaa vain pois ja jäädä kotiin. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, elämä on valintoja täynnä. Täällä lapseton 30-jotain pariskunta. Kummallakin ihan mukava työura; itse (mies) normaalissa duunissa. Korkeakoulutus, ns. "tietotyö", etätöitä 95% ajasta eli toimistolla tyyliin päivä tai kaksi kuukaudessa. Palkka ok, voisi olla parempi rehellisesti sanottuen mutta huomioiden etätyömahdollisuuden ja suhteellisen matalan stressitason, ihan hyväksyttävä (+3800 eur/kk). Vaimo yrittäjä, semmoinen "passion" -ala, viimeiset kaksi vuotta yrittäjä toiminut. Palkkaa nostaa noin +2000 eur/kk. Ehkä vähän stressisempi työ kuin minulla, mutta toisaalta todellakin pitää työstään. Aikaisemmin teki useampia vuosia perinteistä, hyväpalkkaista työtä.
Noilla spekseillä ollaan rakennettu tosi kiva elämä. Suhteellisen stressitön, meillä kokonaan maksettu koti (rivitalokolmio) kivalta alueelta kaupungin kupeesta, sijoituksia löytyy (portfolio kuusinumeroinen). Mukavia harrastuksia, ystäviä. Hyvät suhteet kummankin perheeseen. Tullaan pariskuntana tosi hyvin toimeen ja tykätään viettää aikaa yhdessä 14 vuoden jälkeenkin. Yksi iso lomamatka tehdään vuodessa + yksi pidennytty viikonloppuloma jossain euroopan kaupungissa.
Kuten sanoin, elämässä valintoja paljon. Kyllä mekin ollaan saatu osamme siitä että ollaan päätetty olla lisääntymättä. Veikkaan että meidänkin elämämme näyttäisi hyvin erilaiselta jos oltain vaikka se 2-3 lasta hommattu kymmenen vuotta sitten.
Kuinka kerrot olevasi pumpulissa elänyt kertomatta sitä? Elämä on myös valintoja, totta kai. Elämässä harvempi saa mitään ilmaiseksi, mutta elämä on todella, todella paljon myös tuurista kiinni. Onhan tehty tutkimuskin siitä, että hyväosaiset kuvittelevat hyväosaisuuden johtuvan heistä itsestään.
Eikä tätä pidä käsittää väärin. Olen tehnyt itsekin ns. luokkahypyn ihan pa#koista lähtökohdista. Valitsin itse hakea apua, valitsin itse opiskella (sitten kun terveys oli kunnossa) mutta minulla on ollut myös käsittämättömän paljon onnea. Ja sillä onnella tarkoitan sitä, että olen saanut psykiatrista apua, joka ei ole todellakaan itsestään selvää nykyään. Olen normaaliälyinen, ei oppimisvaikeuksia. Minulla on hyviä ystäviä. Minulla on tietynlainen luonne, jolla pärjää elämässä. Kun hain nykyistä työpaikkaa, oli hakijoita vain pari kymmentä. Työssäni olen edennyt ihan omilla saavutuksilla, mutta nyt samaa paikkaa haki yli 500 hakijaa. En ole lainkaan varma, että juuri minä olisin päässyt tällä kertaa sisään. Ja minulla on lapsia, ei he ole elämääni kurjistaneet, vaikka toki rahaa vievätkin.
Ja tuosta hyvistä väleistä perheeseen. Aivan mahtavaa, kun sellaiset on, mutta hyvät välit eivät todellakaan ole itsestään selvät, jos perheessä on esimerkiksi alkoholisteja, huumeriippuvaisia, persoonallisuushäiriöisiä. Suhteet toki edellyttävät työtä, mutta viestistäsi huokuu se, että ajattelisit tämänkin olevan (vain) omaa ansiotasi.
Vanhempien ja lasten huonoja välejä varsinkin aikuisena on yllättävän paljon varakkaissa perheissä, koska vanhemmilla on ollut oma työ ja ura tärkeämpää kuin lapset ja perhe-elämä. Väitän näin kokemuksesta, olen lapsuuteni ja nuoruuteni asunut varakkaammilla asuinalueilla. Jälkikäteen olen miettinyt, kuinka pirun itsekeskeisiä ja nousukkaita aikuisia naapurustossa asui. Omat vanhempani eivät olleet juuri parempia, mutta itse olen ollut erilainen vanhempi.
Me pelataan niillä korteilla mitkä saimme. Mieti, että olet kuitenkin lähtökohdista ajatellen saanut aika hyvän elämän. Moni lapsena kiusattu ei edes pysty käymään töissä.
Tiedät myös, mitä on ne asiat, jota haluat. Joskus ne vielä tulevat kohdalle, ja toteutuvat.
Monta vastoinkäymistä putkeen lyö matalaksi, mutta sä selviät, omaat siihen kyvyt, sen huomaa kirjoittamisestasi.
On hyvä että pystyt purkamaan mieltä vaikka sitten näin anonyymisti, sanoi lukijat mitä tahansa.Et sitten ehkä livenä levitä negatiivisuutta ympärillesi, mikä saattaa lisätä negatiivista kierrettä,kun saat ajatuksia prosessoitua kirjallisesti.
Sulla on resilienssiä enemmän kuin ymmärrätkään.Ja j8nain päivänä voit huomata, että niissä kääntämättä olevissa korteissa on mahdollisuuksia.