Lue keskustelun säännöt.
Vakituinen siedettävä työ ja rauhallinen elämä ovat nykyään saavuttamatonta luksusta
02.06.2026 |
Siltä ainakin vaikuttaa omassa elämässä. On kuin pyytäisi mahdottomia. Rauhallinen hyvä elämä perheen kanssa niin, että kaikilla olisi asiat hyvin, joo ei onnistu, turha kuvitella!
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että elämäni on luksusta, mutta kyllä se ihan saavutettavissa oli.
Olen yrittänyt vuosikaudet. Ei ole ollut mulle mahdollista. Kukaan ei kerro mikä tässä on se asia jonka teen väärin. Yritän ja yritän eikä vain onnistu. CV on täynnä silppua josta osa on monivuotisia työsuhteita, mutta en saa mitään pysyvää. Ja jos jotain muuta pysyvän oloista on elämässä niin eiköhän sekin asia korjaannu pian. AP
Hauskin vitsi oli kun olin saada töitä suhteilla. Yhtäkkiä rekry, jonka kanssa haastattelu oli ollut kahvihetki ja työpaikka varma tekemättä mitään, häipyi koko firmasta ja siinä meni se työ. Samoin yhdestä rekryfirmasta olisi tullut kiva toimistotyö ja kaikki näytti tosi hyvältä, mutta sitten tämä pitkäaikainen firma meni konkkaan. Ymmärrän, että näitä tapahtuu, mutta kun niin usein mulle. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työelämä on koventunut. Se vakituinen työkin voi ajaa burn-outiin.
Tein töissä määräaikaisena työntekijänä koko ajan ylitöitä, lopussa usein 11h päiviä ja koko ajan työkuorma kasvoi. Lähdin mutta kyllä siitä on kestänyt palautua. Työntekijöitä pidetään robotteina. Työt julkisella puolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli tuo on todellisuutta sinulle, se ei ole sitä kaikille. Eli älä yleistä. Itse sain vähän aika sit vakituisen työn, mutta se alkaa vasta myöhemmin kesällä.
No mulla tämä on ilmeisesti näin. Elämä on ollut täynnä epäonnea. Miksi en saa edes tällaisella länkytyspalstalla sanoa sitä ääneen? AP
Siksi, kun suurinta osaa ihmisistä ärsyttää se, että joku länkyttää asioista. Mitä olet yrittänyt tehdä parantaaksesi omaa asemaasi? Oletko opiskellut lisää? Tai harkinnut täydellistä alan vaihtoa? Onko ammattitaitosi yleisesti ajantasalla?
Olen yrittänyt ja opiskellut todellakin. Ihan uskomatonta ettei edes anonyymilla palstalla saa sanoa asioita ääneen. Missä sitten? Menenkö huutamaan keskelle kaupunkia? Kerro missä asut niin tulen ikkunan alle kailottamaan. On paha mieli, yhyy vttu, sori kun itken, byää! AP
Ei elämä sentään kuinka lapsellinen ja säälittävä olet. Nyt paljastit suurimman ongelmasi, olet todellinen draama queen. Ei ihme, että sinua ei siedetä. Muokkaa itseäsi sellaiseksi, millainen normaali aikuinen ihminen on. Mene vaikka huutamaan keskelle kaupunkia, ei se mua kiinnosta. Todennäköisesti poliisit tulevat hakemaan sinut rauhoittumaan.
Tai sitten esimerkki kuinka helposti koulukiusaaminen vaikuttaa koko loppuelämään.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut työelämässä viimeiset 25 vuotta ja kyllä minä näen työelämän valtavan muutoksen ja tietynlaisen raaistumisen. Kiire ja vaatimus moniosaamisesta vaivaavat vähän alaa kuin alaa. Työelämää aloitellessani erilaiset työpaikkojen tukipalvelut olivat itsestään selvyys. Nykyään sinun on oman substanssisi lisäksi kyettävä olemaan it-tuki, sihteeri, taloushallinto, toimitilahuoltaja ja tietenkin kyettävä myös johtamaan itseäsi. Lisäksi työpaikoilta on kadonnut tyystin sellainen opettaja-oppipoika toimintamalli. Ennen oli kaikille selvää, että työelämää aloittelevia ja alalla uusia opetetaan ja perehdytetään, mutta nykyään halutaan valmis ammattilainen aloittelijan palkalla.
Samaan aikaan työelämän ulkopuolella jo koululaisilta odotetaan suurta itseohjautuvuutta ja joska pieniltä tätä ei voi oikeasti odottaa, ohjaaminen jää entistä enemmän kotien vastuulle. Ammatilliset koulut on ajettu alas ja jopa yliopistosta valmistutaan kortistoon tai pätkätyökierteeseen. Tämä aiheuttaa taloudellisia haasteita, jotka kertaantuvat kun koko talous on muutenkin epävarmalla pohjalla. Samalla globaalit kriisit syvenevät ja lisäävät edelleen epävarmuutta.
Keskustelu kuitenkin polkee lähinnä uupuvien ja ahdistuvien ihmisten kohdalla heidän yksilöllisiä ominaisuuksian tuijottaen. Kaikki me huomaamme kuinka valtavasti maailma on muuttunut lyhyessä ajassa, mutta silti syytämme yksilöä, vaikka samaa ahdinkoa kokevia yksilöitä on yhä enemmän.
Näinpä. Itselläni on työelämää jäljellä vielä n. 10 vuotta. Jos olisin nyt nuori, en usko että olisin saanut "jalkaa oven väliin". Nuorempien puolesta tuntuu pahalta. Olen vakaasti sitä mieltä että nykyisessä työelämässä on yksi suuri syy tulevalle yhteiskuntaromahdukselle. Toiset tekevät töissä viiden ihmisen työt ja palavat loppuun, toiset eivät työllisty ollenkaan. Kaikkien kannalta surkea yhtälö.
Ap, kirjoitat maton alta vetämisestä. Näyttää siltä, ettet kestä normaaleja muutoksia. Haluat elämäsi olevan enemmän rutiinia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noh, elämä on valintoja täynnä. Täällä lapseton 30-jotain pariskunta. Kummallakin ihan mukava työura; itse (mies) normaalissa duunissa. Korkeakoulutus, ns. "tietotyö", etätöitä 95% ajasta eli toimistolla tyyliin päivä tai kaksi kuukaudessa. Palkka ok, voisi olla parempi rehellisesti sanottuen mutta huomioiden etätyömahdollisuuden ja suhteellisen matalan stressitason, ihan hyväksyttävä (+3800 eur/kk). Vaimo yrittäjä, semmoinen "passion" -ala, viimeiset kaksi vuotta yrittäjä toiminut. Palkkaa nostaa noin +2000 eur/kk. Ehkä vähän stressisempi työ kuin minulla, mutta toisaalta todellakin pitää työstään. Aikaisemmin teki useampia vuosia perinteistä, hyväpalkkaista työtä.
Noilla spekseillä ollaan rakennettu tosi kiva elämä. Suhteellisen stressitön, meillä kokonaan maksettu koti (rivitalokolmio) kivalta alueelta kaupungin kupeesta, sijoituksia löytyy (portfolio kuusinumeroinen). Mukavia harrastuksia, ystäviä. Hyvät suhteet kummankin perheeseen. Tullaan pariskuntana tosi hyvin toimeen ja tykätään viettää aikaa yhdessä 14 vuoden jälkeenkin. Yksi iso lomamatka tehdään vuodessa + yksi pidennytty viikonloppuloma jossain euroopan kaupungissa.
Kuten sanoin, elämässä valintoja paljon. Kyllä mekin ollaan saatu osamme siitä että ollaan päätetty olla lisääntymättä. Veikkaan että meidänkin elämämme näyttäisi hyvin erilaiselta jos oltain vaikka se 2-3 lasta hommattu kymmenen vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli tuo on todellisuutta sinulle, se ei ole sitä kaikille. Eli älä yleistä. Itse sain vähän aika sit vakituisen työn, mutta se alkaa vasta myöhemmin kesällä.
No mulla tämä on ilmeisesti näin. Elämä on ollut täynnä epäonnea. Miksi en saa edes tällaisella länkytyspalstalla sanoa sitä ääneen? AP
Siksi, kun suurinta osaa ihmisistä ärsyttää se, että joku länkyttää asioista. Mitä olet yrittänyt tehdä parantaaksesi omaa asemaasi? Oletko opiskellut lisää? Tai harkinnut täydellistä alan vaihtoa? Onko ammattitaitosi yleisesti ajantasalla?
Ehkäpä sinullekin tulee vielä elämässä isoja vastoinkäymisiä. Nyt hyväosaisuus estää sinua tuntemasta empatiaa.
Vastoinkäymisiltäpä voi osin suojautua hankkimalla varakkaan miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli tuo on todellisuutta sinulle, se ei ole sitä kaikille. Eli älä yleistä. Itse sain vähän aika sit vakituisen työn, mutta se alkaa vasta myöhemmin kesällä.
No mulla tämä on ilmeisesti näin. Elämä on ollut täynnä epäonnea. Miksi en saa edes tällaisella länkytyspalstalla sanoa sitä ääneen? AP
Siksi, kun suurinta osaa ihmisistä ärsyttää se, että joku länkyttää asioista. Mitä olet yrittänyt tehdä parantaaksesi omaa asemaasi? Oletko opiskellut lisää? Tai harkinnut täydellistä alan vaihtoa? Onko ammattitaitosi yleisesti ajantasalla?
Olen yrittänyt ja opiskellut todellakin. Ihan uskomatonta ettei edes anonyymilla palstalla saa sanoa asioita ääneen. Missä sitten? Menenkö huutamaan keskelle kaupunkia? Kerro missä asut niin tulen ikkunan alle kailottamaan. On paha mieli, yhyy vttu, sori kun itken, byää! AP
Ei elämä sentään kuinka lapsellinen ja säälittävä olet. Nyt paljastit suurimman ongelmasi, olet todellinen draama queen. Ei ihme, että sinua ei siedetä. Muokkaa itseäsi sellaiseksi, millainen normaali aikuinen ihminen on. Mene vaikka huutamaan keskelle kaupunkia, ei se mua kiinnosta. Todennäköisesti poliisit tulevat hakemaan sinut rauhoittumaan.
Tai sitten esimerkki kuinka helposti koulukiusaaminen vaikuttaa koko loppuelämään.
Epäilen, että ikuinen huono itsetunto näkyy musta päälle päin jotenkin. Ei anneta hyviä sopimuksia vaikka isaisikin ja saa kiusaajia edelleen kimppuun. Elämä ja varsinkin työelämä on sellaista esitystä jotta saisi olla "rauhassa". Haluaisin vain ympäristön joka ei henkisesti löisi jatkuvasti ja jossa ei tarvitsisi vain selviytyä.
Jotkut jotka kirjoittavat kivoista elämistään eivät ole edes samalla kartalla siitä miltä tämä tuntuu. Vasta kun sota tai muu todellinen vaara uhkaa nämä voivat jotain ymmärtää kun se autuas illuusio turvasta romahtaa.
En mä todellakaan haluaisi elää näin, mutta en tiedä miten tästä h e l v e t i s t ä pääsee pois. AP
Vierailija kirjoitti:
Noh, elämä on valintoja täynnä. Täällä lapseton 30-jotain pariskunta. Kummallakin ihan mukava työura; itse (mies) normaalissa duunissa. Korkeakoulutus, ns. "tietotyö", etätöitä 95% ajasta eli toimistolla tyyliin päivä tai kaksi kuukaudessa. Palkka ok, voisi olla parempi rehellisesti sanottuen mutta huomioiden etätyömahdollisuuden ja suhteellisen matalan stressitason, ihan hyväksyttävä (+3800 eur/kk). Vaimo yrittäjä, semmoinen "passion" -ala, viimeiset kaksi vuotta yrittäjä toiminut. Palkkaa nostaa noin +2000 eur/kk. Ehkä vähän stressisempi työ kuin minulla, mutta toisaalta todellakin pitää työstään. Aikaisemmin teki useampia vuosia perinteistä, hyväpalkkaista työtä.
Noilla spekseillä ollaan rakennettu tosi kiva elämä. Suhteellisen stressitön, meillä kokonaan maksettu koti (rivitalokolmio) kivalta alueelta kaupungin kupeesta, sijoituksia löytyy (portfolio kuusinumeroinen). Mukavia harrastuksia, ystäviä. Hyvät suhteet kummankin perheeseen. Tullaan pariskuntana tosi hyvin toimeen ja tykätään viettää aikaa yhdessä 14 vuoden jälkeenkin. Yksi iso lomamatka tehdään vuodessa + yksi pidennytty viikonloppuloma jossain euroopan kaupungissa.
Kuten sanoin, elämässä valintoja paljon. Kyllä mekin ollaan saatu osamme siitä että ollaan päätetty olla lisääntymättä. Veikkaan että meidänkin elämämme näyttäisi hyvin erilaiselta jos oltain vaikka se 2-3 lasta hommattu kymmenen vuotta sitten.
Jep, elämä on valinoja. Näin hokevat tuntuvat kuitenkin usein jättävät huomioimatta sen, että jotkut joutuvat valitsemaan tasan sen ruton ja koleran välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut työelämässä viimeiset 25 vuotta ja kyllä minä näen työelämän valtavan muutoksen ja tietynlaisen raaistumisen. Kiire ja vaatimus moniosaamisesta vaivaavat vähän alaa kuin alaa. Työelämää aloitellessani erilaiset työpaikkojen tukipalvelut olivat itsestään selvyys. Nykyään sinun on oman substanssisi lisäksi kyettävä olemaan it-tuki, sihteeri, taloushallinto, toimitilahuoltaja ja tietenkin kyettävä myös johtamaan itseäsi. Lisäksi työpaikoilta on kadonnut tyystin sellainen opettaja-oppipoika toimintamalli. Ennen oli kaikille selvää, että työelämää aloittelevia ja alalla uusia opetetaan ja perehdytetään, mutta nykyään halutaan valmis ammattilainen aloittelijan palkalla.
Samaan aikaan työelämän ulkopuolella jo koululaisilta odotetaan suurta itseohjautuvuutta ja joska pieniltä tätä ei voi oikeasti odottaa, ohjaaminen jää entistä enemmän kotien vastuulle. Ammatilliset koulut on ajettu alas ja jopa yliopistosta valmistutaan kortistoon tai pätkätyökierteeseen. Tämä aiheuttaa taloudellisia haasteita, jotka kertaantuvat kun koko talous on muutenkin epävarmalla pohjalla. Samalla globaalit kriisit syvenevät ja lisäävät edelleen epävarmuutta.
Keskustelu kuitenkin polkee lähinnä uupuvien ja ahdistuvien ihmisten kohdalla heidän yksilöllisiä ominaisuuksian tuijottaen. Kaikki me huomaamme kuinka valtavasti maailma on muuttunut lyhyessä ajassa, mutta silti syytämme yksilöä, vaikka samaa ahdinkoa kokevia yksilöitä on yhä enemmän.
Näinpä. Itselläni on työelämää jäljellä vielä n. 10 vuotta. Jos olisin nyt nuori, en usko että olisin saanut "jalkaa oven väliin". Nuorempien puolesta tuntuu pahalta. Olen vakaasti sitä mieltä että nykyisessä työelämässä on yksi suuri syy tulevalle yhteiskuntaromahdukselle. Toiset tekevät töissä viiden ihmisen työt ja palavat loppuun, toiset eivät työllisty ollenkaan. Kaikkien kannalta surkea yhtälö.
Nykyisin työelämässä paikastaan taistelevien tilanne on kauttaaltaan ihan yhtä huono, nuorten kohdalla vain se lähinnä lisähaittana että pitempi elinaika tarkoittaa pitempää kärvistelyä ja sinnittelyä pätkätöissä. Mutta yhtä rikkonainen, viheliäinen ja epämukava se työelämä on ollut 1990-luvusta asti, joten ei nykyiset 40- ja 50-vuotiaatkaan ole koskaan työelämässä helpolla päässeet toisin kuin nykyiset 60v ja sitä vanhemmat voivat ollakin.
Ei nuoria ja nykytyöelämässä olemaan joutuvia kannata yrittää vastakkainasetella eikä se niin ole että vain nuoria pitäisi aina paapoa. Työelämä tulisi muotoilla kokonaan uudelleen niin että kaikilla työikäisillä olisi mahdollisuus joko olla kunnollisissa töissä normaalilla palkalla ja työehdoilla ja aika ajoin tarvittaessa päivittää osaamistaan tutkintoon johtavalla koulutuksella.
Skill issue. Todellisuudessa se on yhä mahdollista monille ihmisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, elämä on valintoja täynnä. Täällä lapseton 30-jotain pariskunta. Kummallakin ihan mukava työura; itse (mies) normaalissa duunissa. Korkeakoulutus, ns. "tietotyö", etätöitä 95% ajasta eli toimistolla tyyliin päivä tai kaksi kuukaudessa. Palkka ok, voisi olla parempi rehellisesti sanottuen mutta huomioiden etätyömahdollisuuden ja suhteellisen matalan stressitason, ihan hyväksyttävä (+3800 eur/kk). Vaimo yrittäjä, semmoinen "passion" -ala, viimeiset kaksi vuotta yrittäjä toiminut. Palkkaa nostaa noin +2000 eur/kk. Ehkä vähän stressisempi työ kuin minulla, mutta toisaalta todellakin pitää työstään. Aikaisemmin teki useampia vuosia perinteistä, hyväpalkkaista työtä.
Noilla spekseillä ollaan rakennettu tosi kiva elämä. Suhteellisen stressitön, meillä kokonaan maksettu koti (rivitalokolmio) kivalta alueelta kaupungin kupeesta, sijoituksia löytyy (portfolio kuusinumeroinen). Mukavia harrastuksia, ystäviä. Hyvät suhteet kummankin perheeseen. Tullaan pariskuntana tosi hyvin toimeen ja tykätään viettää aikaa yhdessä 14 vuoden jälkeenkin. Yksi iso lomamatka tehdään vuodessa + yksi pidennytty viikonloppuloma jossain euroopan kaupungissa.
Kuten sanoin, elämässä valintoja paljon. Kyllä mekin ollaan saatu osamme siitä että ollaan päätetty olla lisääntymättä. Veikkaan että meidänkin elämämme näyttäisi hyvin erilaiselta jos oltain vaikka se 2-3 lasta hommattu kymmenen vuotta sitten.
Jep, elämä on valinoja. Näin hokevat tuntuvat kuitenkin usein jättävät huomioimatta sen, että jotkut joutuvat valitsemaan tasan sen ruton ja koleran välillä.
Onko kivaa kuulla päiväkodissa, että oma äiti pitäisi tap paa ja isä ha ka ta? Onko kivaa kun kiusataan vuosia peruskoulussa? Onko kivaa kun käytetään sek su aa li ses ti hy väk si, ha ka taan parisuhteessa sairaalakuntoon, onko kiva kun oma ystävä menettää lapsensa huoltajuuden, onko kiva kun oma lapsi sairastuu, onko kiva kun ystävän pikkusisko kuolee jne.
Sitä ja tätä ja tota ja joo, ne ovat vain vastoinkäymisiä, ihan kaikille tapahtuu jotain ikävää, koita tsempata, käy koulut, elämä on valintoja, etkö tajua - valintoja! Mulla on hyvä työ ja hyvä elämä kun näin vaivaa, mikset nähnyt vaivaa, miksi joku löi sua? Oma vikasi kun teit jotain väärin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, elämä on valintoja täynnä. Täällä lapseton 30-jotain pariskunta. Kummallakin ihan mukava työura; itse (mies) normaalissa duunissa. Korkeakoulutus, ns. "tietotyö", etätöitä 95% ajasta eli toimistolla tyyliin päivä tai kaksi kuukaudessa. Palkka ok, voisi olla parempi rehellisesti sanottuen mutta huomioiden etätyömahdollisuuden ja suhteellisen matalan stressitason, ihan hyväksyttävä (+3800 eur/kk). Vaimo yrittäjä, semmoinen "passion" -ala, viimeiset kaksi vuotta yrittäjä toiminut. Palkkaa nostaa noin +2000 eur/kk. Ehkä vähän stressisempi työ kuin minulla, mutta toisaalta todellakin pitää työstään. Aikaisemmin teki useampia vuosia perinteistä, hyväpalkkaista työtä.
Noilla spekseillä ollaan rakennettu tosi kiva elämä. Suhteellisen stressitön, meillä kokonaan maksettu koti (rivitalokolmio) kivalta alueelta kaupungin kupeesta, sijoituksia löytyy (portfolio kuusinumeroinen). Mukavia harrastuksia, ystäviä. Hyvät suhteet kummankin perheeseen. Tullaan pariskuntana tosi hyvin toimeen ja tykätään viettää aikaa yhdessä 14 vuoden jälkeenkin. Yksi iso lomamatka tehdään vuodessa + yksi pidennytty viikonloppuloma jossain euroopan kaupungissa.
Kuten sanoin, elämässä valintoja paljon. Kyllä mekin ollaan saatu osamme siitä että ollaan päätetty olla lisääntymättä. Veikkaan että meidänkin elämämme näyttäisi hyvin erilaiselta jos oltain vaikka se 2-3 lasta hommattu kymmenen vuotta sitten.
Jep, elämä on valinoja. Näin hokevat tuntuvat kuitenkin usein jättävät huomioimatta sen, että jotkut joutuvat valitsemaan tasan sen ruton ja koleran välillä.
Onko tässä esimerkissä kolera yhden lapsen hankkiminen ja rutto useamman? :P
Tai jos ei, niin AP (ja muut hänen tyyppiset) valitsee sen ruton, mutta eivät hanki hoitoa siihen, vaan jäävät makaamaan ja valittamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli tuo on todellisuutta sinulle, se ei ole sitä kaikille. Eli älä yleistä. Itse sain vähän aika sit vakituisen työn, mutta se alkaa vasta myöhemmin kesällä.
No mulla tämä on ilmeisesti näin. Elämä on ollut täynnä epäonnea. Miksi en saa edes tällaisella länkytyspalstalla sanoa sitä ääneen? AP
Siksi, kun suurinta osaa ihmisistä ärsyttää se, että joku länkyttää asioista. Mitä olet yrittänyt tehdä parantaaksesi omaa asemaasi? Oletko opiskellut lisää? Tai harkinnut täydellistä alan vaihtoa? Onko ammattitaitosi yleisesti ajantasalla?
Olen yrittänyt ja opiskellut todellakin. Ihan uskomatonta ettei edes anonyymilla palstalla saa sanoa asioita ääneen. Missä sitten? Menenkö huutamaan keskelle kaupunkia? Kerro missä asut niin tulen ikkunan alle kailottamaan. On paha mieli, yhyy vttu, sori kun itken, byää! AP
Ei elämä sentään kuinka lapsellinen ja säälittävä olet. Nyt paljastit suurimman ongelmasi, olet todellinen draama queen. Ei ihme, että sinua ei siedetä. Muokkaa itseäsi sellaiseksi, millainen normaali aikuinen ihminen on. Mene vaikka huutamaan keskelle kaupunkia, ei se mua kiinnosta. Todennäköisesti poliisit tulevat hakemaan sinut rauhoittumaan.
Tai sitten esimerkki kuinka helposti koulukiusaaminen vaikuttaa koko loppuelämään.
Epäilen, että ikuinen huono itsetunto näkyy musta päälle päin jotenkin. Ei anneta hyviä sopimuksia vaikka isaisikin ja saa kiusaajia edelleen kimppuun. Elämä ja varsinkin työelämä on sellaista esitystä jotta saisi olla "rauhassa". Haluaisin vain ympäristön joka ei henkisesti löisi jatkuvasti ja jossa ei tarvitsisi vain selviytyä.
Jotkut jotka kirjoittavat kivoista elämistään eivät ole edes samalla kartalla siitä miltä tämä tuntuu. Vasta kun sota tai muu todellinen vaara uhkaa nämä voivat jotain ymmärtää kun se autuas illuusio turvasta romahtaa.
En mä todellakaan haluaisi elää näin, mutta en tiedä miten tästä h e l v e t i s t ä pääsee pois. AP
Muuttamalla ulkomaille voi päästä. Ei siellä ole työelämä tällaista kuin suomessa. Työllistyminen on helpompaa ja työntekijän suoja useimmissa euroopan maissa parempi. Yleensä vuoden aikana saa sekä kesällä että jouluna ylimääräisen kuukausipalkan eli 2 kuukauden palkkaa vastaava lisätulo työstä on normaali. Usein vielä bonukset tuloksen mukaan päälle mitkä voivat olla joinain vuosina todella hyvätkin. Eikä verotus lyö heti pesäpallomailalla päähän eikä myöskään palkastaan piensijoittajia vainota järkyttävillä veroasteilla heti pikkusummista lähtien kuten suomessa. On aika omituista että Suomessa joku hikinen 0,5 kk palkkakin lomarahana tuntuu olevan joku järkyttävä ylimääräinen luksus monien mielestä kun ei asioita edes tiedetä eikä ymmärretä. Puhumattakaan kun ei töihin millään hel vetillä nykyisin edes pääse.
Jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa mennä lääkikseen. Eihän se kauhean hohdokasta duunia ole, mutta palkka kompensoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli tuo on todellisuutta sinulle, se ei ole sitä kaikille. Eli älä yleistä. Itse sain vähän aika sit vakituisen työn, mutta se alkaa vasta myöhemmin kesällä.
No mulla tämä on ilmeisesti näin. Elämä on ollut täynnä epäonnea. Miksi en saa edes tällaisella länkytyspalstalla sanoa sitä ääneen? AP
Siksi, kun suurinta osaa ihmisistä ärsyttää se, että joku länkyttää asioista. Mitä olet yrittänyt tehdä parantaaksesi omaa asemaasi? Oletko opiskellut lisää? Tai harkinnut täydellistä alan vaihtoa? Onko ammattitaitosi yleisesti ajantasalla?
Olen yrittänyt ja opiskellut todellakin. Ihan uskomatonta ettei edes anonyymilla palstalla saa sanoa asioita ääneen. Missä sitten? Menenkö huutamaan keskelle kaupunkia? Kerro missä asut niin tulen ikkunan alle kailottamaan. On paha mieli, yhyy vttu, sori kun itken, byää! AP
Ei elämä sentään kuinka lapsellinen ja säälittävä olet. Nyt paljastit suurimman ongelmasi, olet todellinen draama queen. Ei ihme, että sinua ei siedetä. Muokkaa itseäsi sellaiseksi, millainen normaali aikuinen ihminen on. Mene vaikka huutamaan keskelle kaupunkia, ei se mua kiinnosta. Todennäköisesti poliisit tulevat hakemaan sinut rauhoittumaan.
Tai sitten esimerkki kuinka helposti koulukiusaaminen vaikuttaa koko loppuelämään.
Sekin on valinta ettei hanki tuohon terapiaa, eikä työstä itseään, kun kuvittelee että on helpompaa jäädä valittamaan. Mutta et enää 30+ ikäisenä saa sympatiaa siitä että vuosikymmeniä sitten tapahtui jotain. Haluatko vielä 60+ ikäisenä mankua kaikille ympärilläsi että "kun 50 vuotta sitten Pera ja Mari oli mulle niin ilkeitä niin nytkin mun elämä on ihan pilalla"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli tuo on todellisuutta sinulle, se ei ole sitä kaikille. Eli älä yleistä. Itse sain vähän aika sit vakituisen työn, mutta se alkaa vasta myöhemmin kesällä.
No mulla tämä on ilmeisesti näin. Elämä on ollut täynnä epäonnea. Miksi en saa edes tällaisella länkytyspalstalla sanoa sitä ääneen? AP
Siksi, kun suurinta osaa ihmisistä ärsyttää se, että joku länkyttää asioista. Mitä olet yrittänyt tehdä parantaaksesi omaa asemaasi? Oletko opiskellut lisää? Tai harkinnut täydellistä alan vaihtoa? Onko ammattitaitosi yleisesti ajantasalla?
Olen yrittänyt ja opiskellut todellakin. Ihan uskomatonta ettei edes anonyymilla palstalla saa sanoa asioita ääneen. Missä sitten? Menenkö huutamaan keskelle kaupunkia? Kerro missä asut niin tulen ikkunan alle kailottamaan. On paha mieli, yhyy vttu, sori kun itken, byää! AP
Ei elämä sentään kuinka lapsellinen ja säälittävä olet. Nyt paljastit suurimman ongelmasi, olet todellinen draama queen. Ei ihme, että sinua ei siedetä. Muokkaa itseäsi sellaiseksi, millainen normaali aikuinen ihminen on. Mene vaikka huutamaan keskelle kaupunkia, ei se mua kiinnosta. Todennäköisesti poliisit tulevat hakemaan sinut rauhoittumaan.
Tai sitten esimerkki kuinka helposti koulukiusaaminen vaikuttaa koko loppuelämään.
Sekin on valinta ettei hanki tuohon terapiaa, eikä työstä itseään, kun kuvittelee että on helpompaa jäädä valittamaan. Mutta et enää 30+ ikäisenä saa sympatiaa siitä että vuosikymmeniä sitten tapahtui jotain. Haluatko vielä 60+ ikäisenä mankua kaikille ympärilläsi että "kun 50 vuotta sitten Pera ja Mari oli mulle niin ilkeitä niin nytkin mun elämä on ihan pilalla"?
Mulla ei ole koskaan ollut varaa terapiaan. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, elämä on valintoja täynnä. Täällä lapseton 30-jotain pariskunta. Kummallakin ihan mukava työura; itse (mies) normaalissa duunissa. Korkeakoulutus, ns. "tietotyö", etätöitä 95% ajasta eli toimistolla tyyliin päivä tai kaksi kuukaudessa. Palkka ok, voisi olla parempi rehellisesti sanottuen mutta huomioiden etätyömahdollisuuden ja suhteellisen matalan stressitason, ihan hyväksyttävä (+3800 eur/kk). Vaimo yrittäjä, semmoinen "passion" -ala, viimeiset kaksi vuotta yrittäjä toiminut. Palkkaa nostaa noin +2000 eur/kk. Ehkä vähän stressisempi työ kuin minulla, mutta toisaalta todellakin pitää työstään. Aikaisemmin teki useampia vuosia perinteistä, hyväpalkkaista työtä.
Noilla spekseillä ollaan rakennettu tosi kiva elämä. Suhteellisen stressitön, meillä kokonaan maksettu koti (rivitalokolmio) kivalta alueelta kaupungin kupeesta, sijoituksia löytyy (portfolio kuusinumeroinen). Mukavia harrastuksia, ystäviä. Hyvät suhteet kummankin perheeseen. Tullaan pariskuntana tosi hyvin toimeen ja tykätään viettää aikaa yhdessä 14 vuoden jälkeenkin. Yksi iso lomamatka tehdään vuodessa + yksi pidennytty viikonloppuloma jossain euroopan kaupungissa.
Kuten sanoin, elämässä valintoja paljon. Kyllä mekin ollaan saatu osamme siitä että ollaan päätetty olla lisääntymättä. Veikkaan että meidänkin elämämme näyttäisi hyvin erilaiselta jos oltain vaikka se 2-3 lasta hommattu kymmenen vuotta sitten.
Jep, elämä on valinoja. Näin hokevat tuntuvat kuitenkin usein jättävät huomioimatta sen, että jotkut joutuvat valitsemaan tasan sen ruton ja koleran välillä.
Niin, valintoja, monikossa. On valintoja valintojen jälkeen.
-"Jouduit valitsemaan koleran tai ruton? No hitto, toi on ikävä homma. Mitä nyt valitset tehdä tolle sun koleralle?"
-"Menen vauvalle ulisemaan siitä."
-"Okei, no se ei taida olla mikään hoitomuoto siihen, mutta omapahan on valintasi."
Vaikken ole ap:n kanssa samaa mieltä, ja ymmärrän, että edelleen suuri osa suomalaisista työskentelee vakituisesti ja osa jopa hyvällä palkalla, niin meitä sivuun jääneitä tai syrjäytettyjä alkaa myös olla todella paljon.
Se mikä oikeasti häiritsee minua, on se suhtautuminen työttömiin ja vähäosaisiin.
Vailla mitään toivoa paremmasta tulevaisuudesta työttömiä ja muuten vähäosaisia saa nykyään lyödä ja potkia oikealta ja vasemmalta, ja vain osumien määrästä kiistellään. Hyvin vointi valtiota ajetaan alas nopeampaa kuin Elon Musk tähtää Marsiin, ja hyvinvoivat hurraavat kilpaa.
Ehkä työelämässä ollessa näkymät ovat erilaiset.