Miksi tukien varassa elävä saa asua vuosikymmeniä kalliissa kaupungissa muiden piikkiin?
Lehdessä oli juttu ihmisestä joka on yli 20 vuotta elänyt tukien ja leipäjonojen varassa Helsingissä.
Hän kertoi haastattelussa vuokransa (jonka yhteiskunta maksaa) olevan yli 700€.
Miksi tälläisen ihmisen ei velvoiteta muuttavan vaikka Joensuuhun tai Rovaniemelle jossa hänen elättämisensä olisi paljon halvempaa?
Ei kai kenenkään perusoikeus voi olla asua muiden kustannuksella maan kalleimmassa kaupungissa?
Kommentit (628)
Seitsemänsataa se vuokra taitaa olla jossakin varissuolla tai pupuhuhdassakin. Etenkin jos yhteiskunta maksajana niin silloin ei taideta vuokrasta tinkiä vaan maksetaan mitä pyydetään tai tarjotaan vuokralle.
Niin että kaikki tukien varassa elävät lähetetään muuttotappiokuntiin? Ei mahda ihan onnistua tuokaan.
Köyhien perusoikeuksia halutaan polkea joka kohdassa.
Kohta kai joku ehdottaa, että miksi tukien varassa elävällä ylipäätään saa olla asunto, eikö teltta tai jokin yömaja riitä.
Uskokaa jo, että tuskin kukaan vapaaehtoisesti on köyhä ja elää tukien varassa.
Sosiaalisten verkostojen poistaminen syrjäytyneeltä on ap:sta viisas veto eikä tule kalliiksi?
Suuressa maailmassa köyhät asuvat kaduilla ja siltojen alla. Sellaistako haluatte Suomeen?
Kuhmossa olisi tarjolla ilmaisia asuntoja
Kyllä se on juurikin perusoikeus. Opiskelijoilla täytyy myös olla oikeus asua yksin krunikassa tai katajanokalla. Solussa asuminenhan on ihan luusereitten homma.
Soluasumisesta tulee ihan ick-olo, kyllä oma kämppä on ihan legit.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisten verkostojen poistaminen syrjäytyneeltä on ap:sta viisas veto eikä tule kalliiksi?
Päihteitten ja huumeittenkäyttäjien "sosiaalinen verkosto" taitaa aika usein vaan vahvistaa tuota toimintaa ja vaikeuttaa niidenkin tervehtymistä ketkä haluaisi.
Miksei ap sitten itse ala elää tukien varassa?
Vierailija kirjoitti:
Kuhmossa olisi tarjolla ilmaisia asuntoja
Niimmutku kuhmos o nii vähä pöllittävää kamaa jost sais fyrkkaa peukkuu kato hei.
Rovaniemellä on kyllä niin vähän asuntoja tarjolla, vuokrat kalliita, kaikki on turisteille. Ennemmin pidetään tyhjänä ja sitten kalliilla turistiviikot. 700 eurolla et välttämättä saa sitä työtöntä sinne edes viikoksi.
Halvemmaksi se yhteiskunnalle tulee keskittää palvelut megakaupunkeihin kuin että pidetään palveluita 100 pikkukunnassa koska velvollisuus tuottaa niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäa vuokrataso oli silloin 20 vuorta sitten
No on se Helsinki ollut 20 vuotta sittenkin Suomen kallein paikka asua.
Jos joku yhtäkkiä joutuu huonoon tilanteeseen ja joutuu turvautumaan yhteiskunnan tukiverkkoihin niin tottakai hän voi asua missä tykkää, mutta jos on tiedossa että 30v henkilö tulee elämään lopunikäänsä muiden kustannuksella niin olisi järkevä katsoa hänelle edullisin mahdollinen asuinpaikka.
Hänen vuokransa Helsingissä on artikkelin mukaan 740€/kk.
Kouvolan keskustasta näyttää saavan yksiön vuokralle 400€:lla. Erotus on siis 340€/kk. Lisäksi eläminen Kouvolassa on muutenkin halvempaa.
Yhteistä rahaa ei ikinä käytetä samalla tavalla kuin omaa rahaa, ja se näkyy tässäkin.
Yksi ongelma on se, että tukien varassa eläjällä ei ole itsellään mitään kannustinta pienentää vuokrakustannustaan koska vuokran maksaa ”joku muu”.
Jos tukiviidakko korvattaisiin yhdellä, kaikille maksattavalla, perustulolla josta saisi sitten its maksaa kaikki menonsa, niin tälläkin ihmisellä olisi kannustin minimoida asuinmenonsa. Kun hän haastattelussa valittaa että rahaa jää laskujen jälkeen vain 20€ niin luulisi sen kiinnostavan että voisi saada 340€/kk ihan vain vaihtamalla edullisempaan postinumeroon.
Hajautetussa yhteiskunnassa ei synny mitään, se on lässähtänyt pannukakku. Pääkaupunkiseudun menestys perustuu nimenomaan humanismiin ja siihen että siellä pidetään ihmisistä huolta, myös heikommista, ja annetaan heidän elää. Mitä on tapahtunut maaseutupaikoille, missä on ajettu "loiset" pois ja käyttäydytään muutenkin kuin feudaaliherrat? No elätte siellä helvetin feudaaliajalla. Miksi itkette siitä mitä kaupungeissa tapahtuu, vasrinkin kun tulonsiirrot kuntien välillä ovat tasan pk-seutu -> muu suomi. Kohdelkaa niitä "loisia" paremmin jos haluatte heidän tuottamansa energiahyödyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halvemmaksi se yhteiskunnalle tulee keskittää palvelut megakaupunkeihin kuin että pidetään palveluita 100 pikkukunnassa koska velvollisuus tuottaa niitä.
Minä keskittäisin lusmut ja muut narkkarit ihan samalla tavalla omiin pikku leireihinsä kaukana maaseudulla.
Veronmaksaja kiittää.
Nimenomaan ei kiitä vaan kaupungit tarvitsevat energiaa ja ihan myös niitä narkomaaneja. Jos menestys tulisi sillä että kadut siivotaan keskiluokkaisiksi niin maaseutukunnat olisivat menestyneimpiä. Eivät ole.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisten verkostojen poistaminen syrjäytyneeltä on ap:sta viisas veto eikä tule kalliiksi?
Miten se tulisi kalliimmaksi, kuin tämä 20 vuotta elätetty on jo tullut? En ymmärrä. Päin vastoin, irroitettuna sosiaalisesta, laiskottelua ylläpitävästä piiristä, tämäkin tapaus olisi saattanut tehdä elämällään jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuressa maailmassa köyhät asuvat kaduilla ja siltojen alla. Sellaistako haluatte Suomeen?
Alat päästä asian ytimeen. Sitä paitsi siihen se tulee menemään joka tapauksessa kun rahat tulee tätä menoa loppumaan.
Kukaan ei pakota ajamaan ihmisiä siltojen alle, sairaita fantasioita teillä. Maaseutulaisuusko näitä sairaita ajatuksia synnyttää?
Vierailija kirjoitti:
Niin että kaikki tukien varassa elävät lähetetään muuttotappiokuntiin? Ei mahda ihan onnistua tuokaan.
Köyhien perusoikeuksia halutaan polkea joka kohdassa.
Kohta kai joku ehdottaa, että miksi tukien varassa elävällä ylipäätään saa olla asunto, eikö teltta tai jokin yömaja riitä.
Uskokaa jo, että tuskin kukaan vapaaehtoisesti on köyhä ja elää tukien varassa.
Jos olet 20 vuotta vieraassa maassa viitsimättä edes opetella kieltä, niin kyllä tuo aika vapaahetoiselta kuulostaa. Jos mitään halua tai mahdollisuuttab työllistyä ei ole, niin ei ole myöskään mitään syytä asua yhteiskunnan kustannuksella suurissa kaupungeissa. Maaseudulta saa vuokra-asuntoja 300-400€ /kk
Vierailija kirjoitti:
Miksei ap sitten itse ala elää tukien varassa?
koska haluan ja pystyn elättämään itse itseni ja perheeni, ja haluan paremman elintason.
Mutta jos esim menettäisin työkykyni pysyvästi ja jäisin elämään yhteiskunnan tukien varaan niin pitäisin täysin ymmärretävänä jos minulle sanottaisiin että yhteiskunta voi maksaa asumiskuluni , esimerkiksi, vain maan keskiarvoon asti.
Ja että jos haluan asua jossain keskiarvoa kalliimmassa paikassa (kuten Helsingissä) niin maksan erotuksen itse.
Se olisi vastuullista rahankäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisten verkostojen poistaminen syrjäytyneeltä on ap:sta viisas veto eikä tule kalliiksi?
Miten se tulisi kalliimmaksi, kuin tämä 20 vuotta elätetty on jo tullut? En ymmärrä. Päin vastoin, irroitettuna sosiaalisesta, laiskottelua ylläpitävästä piiristä, tämäkin tapaus olisi saattanut tehdä elämällään jotain.
Sovitaanko että saatte sitten määrätä kaapin paikan kun maaseutupitäjänne tuottavat sen verohyödyn. Olette toistaiseksi saamapuolella joten pulinat pois.
Mikäa vuokrataso oli silloin 20 vuorta sitten