Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä muilla tämmöisiä äitejä?
29.05.2026 |
Mun äiti soittaa käytännössä mulle päivittäin. Häntä ei kiinnosa olenko kaupan kassalla vai työssä, kertoo silti vaivojaan. Pitää yksinpuhelua kaikista vaivoistaan, joita hänellä on. Hän on luulosairas, mutta ei ole diagnoosia. On jo liki 80-vuotias. Viimeksi olivat soittaneet isäni kanssa ambulanssin vaikka oireena oli jonkin rytmihäiriötuntemuksen vuoksi tullut paniikkikohtaus. Ambulanssi kävi, ei toimenpitäitä.. ja siis äitiä on kyllä tutkittu vuosikymmeniä.
Äiti ei koskaan kysy "mitä kuuluu" vaan kysyy, että mitäs nyt sitten, ootte kotona, entä lapset? Oletteko menossa johonkin ja jos olemme niin kertoo, että miksi ja arvostelee jos menemme miehen kanssa kaksin eikä oteta lapsia mukaan.. Taikka jos emme mene mihinkään, niin arvostelee, että kyllä nyt jossain pitäisi lapsia kuljetella. (Ovat jo teinejä). Jos kerron, että tilasimme lomamatkan, niin ei ole hyvä kohde, tulee ripuli, olisit saanut halvemmankin ja olisi kannattunut odottaa ja katsella vielä halvempia matkoja.. Hän ei ole lämmin, ei empaattinen.. pelkkää arvostelua, syyllistämistä ja omien ongelmien kaatamista muiden niskaan. EN JAKSA. Jos en vastaa puhelimeen, niin valittaa siitä isälleni, miten en koskaan vastaa (koska en jaksa kuunnella kymmenien minuuttien yksinpuhelua). Joskus huvitan itseäni niin, että laitan äidin puhelimen kaiuttimeen ja annan sen paasata vaivoistaan. Kuuntelen hiljaa ja sanon korkeintaan juu, jaa.. en kysele yhtään. Silti äitini jaksaa puhella yksinpuhelua 10-15 min ja kysyy, et ei teillä sitten mitään ole (lue: olisko juoruja) ja siltikin joudun lopetamaan puhelun sanoihin, et ei meillä, noniin, moikka. Siis miten sairas voi ihminen olla, ettei häntä kiinnosta YHTÄÄN oman lapsensa kuulumiset? Ei työasiat, ei terveys, ei että mitä minulle kuuluu? Jos epähuomiossa saan johonkin väliin kerrottua lauseen kaksi itsestäni, niin odottaa vaan omaa vuoroaan että saa jatkaa omista vaivoistaan ja muiden juoruista.
Mikä mun äitini diagnoosi on? Hän ei vaan OSAA.
Kommentit (74)
Äidilläsi on vanhan ajan tyyli kysellä kuulumisia, ehkä myös puuttuu naisystävä, jonka kanssa jaaritella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänne on vastannut vanhempia äitejä, jotka vaikuttavat ilahduttavan ajattelevaisilta ja itsereflektiokykyisiltä. Tunnistatteko te joissain muissa vähän vanhempaa ikäpolvea olevissa ihmisissä (äideissä?) sellaista pahaa itsereflektiokyvyn puutetta? Sellaista, mitä tässä ketjussa moni aikuinen on kuvannut omissa äideissään. Kiinnostaisi tietää, miltä sellainen näyttäytyy toisen samoja ikiä olevan näkökulmasta.
Nää lapset jotka eivät ymmärrä näiden 80+ äitiensä vanhuutta ja vajavaisuutta miettimään vähän itseään. Ehkä on tullut annettua äidille joskus " nokille" eivätkä siksi kysele. Mutta jos äiti kuitenkin sanoo, mitäs sinne, mitäs lapset, sehän on passiivinen vuoro kertoa kuulumisiaan. Vaihdoin työpaikkaa/sain ylennyksen, Sari pärjää yliopistossa hyvin, sai kandin tehtyä, Oliver päätti hakea Tampereen teknilliseen, Antti ( puoliso) jää osa-aikaeläkkeelle. Kas noin.
Mutta kun sitä vanhaa äitiähän ei tuollaiset kiinnosta, vaikka sattuisi niistä kysymään! Kuittaisi ne yhdellä sanalla ja sitten jatkaisi niistä omista jokapäiväisistä asioistaan puhumista, esim. ap:n tapauksessa jatkaisi omista vaivoistaan kertomista (monologina). Se on se ongelma, jota tässä ketjussa moni on jo tuonut esille. Jotkut eivät tahdo ymmärtää jutun pihviä?
Silloin täytyy ymmärtää äidin olevan jo vanha. Ja jos niitä lapsia näkee joka toinen vuosi eivät he ole läheisiä.
Äidille voi esittää maailman tappiin vaatimuksia, ole niinkuin minä tahdon.
Onko se niin ihailtavaa jos vanha ihminen on niin alistettu ettei uskalla omista asioistaan puhua mitään vaan sinnittelee itsekseen puhumatta mahdollisista vaikeuksista pärjäämisessä?
Mitä jos se vanha äiti on 50-60 v?
Keski-ikäisellä jolla jo teinit ei voi äiti olla 50 -60. Jos taas kakskymppinen ei oo tyytyväinen äitiinsä se on vielä murrosikää. Jos muuten tavisäiti mutta ei vaan osaa just oikein puhua ja kysellä.
Sun täytyy Ap nostaa kissa pöydälle. Nyt on viimeistään määriteltävä rajasi. Äitisi on vielä aika hyväkuntoinen, pääsee kulkemaan ja keksimään itselleen ajankulua ja hänellä on puoliso eli ei ole yksinäinen.
Aivan hyvällä omallatunnolla voit jättää puheluihin vastaamatta. Jos äitisi ei ole muistisairaskaan, voit sanoa hänelle aivan hyvin, että joka päivä ei saa soittaa, koska se häiritsee. Eikä oikein joka toinenkaan. Mieluummin kerran viikossa ja sopia, että sinä olet se joka soitat.
Näin itse tein ja jonkin aikaa toimikin, vaikka äitini passiivisaggressiivisesti tästä vähän uhriutuikin. Myönsi kuitenkin, ettei hänkään tykkää, jos hänelle oko ajan soiteltaisiin. Muistisairautensa edetessä tämä ei enää niin hyvin toimi. Nyt hän voi ajatella, ettei ole aikoihin soittanut, vaikka eilen soitti tai aamulla tai kaksi tuntia sitten. Välillä soittaa nyt 10 kertaa, mutta en ole edelleenkään päivystävä puhelinvastaaja. Välillä on skarpimpi ja muistaakin olla soittamatta jollei sitten unohda soittaa 😅.
Minulla itselläni on nyt helpompi olla määriteltyäni rajani myös hänellä käyntieni suhteen, kuinka usein jaksan käydä. Pystyn suhtautumaan nyt häneen myötätuntoisemmin ja hellemmin.
"Se happinaamari kun laitetaan itselle ensin."
Minulle on rajat piirretty jo aikoja sitten, vaikka asun kaukana jälkikasvusta. Opin nopeasti, että omalle lapselle pikainenkin soittaminen ja kuulumisten kysyminen oli sopimatonta. Tapaamisen järjestäminen oli vaikeaa, aikataulut eivät sopineet koskaan yhteen. Puolison kanssa päätimme, että keskitymme täysillä omaan elämään, ja niin on tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus otsikon kysymykseen; on. Koska tuo kuulostaa melko normaalilta 80 vuotiaalta äidiltä. Itse pidän siitä kun äitini soittaa ja kertoo mitä hänelle kuuluu. Kun kysyy " ei teillä sitten mitään ole" niin kuuluu vastata mitä itselle kuuluu, eikä kiukutella sitten jälkikäteen kun ei ole kysytty oikealla sanamuodolla mitä kuuluu.
Itse olen 76 vuotias äiti ja minun on vaikea soittaa lapsilleni, kun en koskaan tiedä, häiritsenkö heitä. Kaikilla on omat kiireet töiden ja omien perheidensä kanssa.
Yleensä kuitenkin soitan itse, jos ei ole yli viikkoon kuulunut mitään.
Ilmeisesti ap:n äiti on hyvin yksinäinen, koska ajatukset ilmeisesti pyörivät koko ajan lasten perheissä?
Voisiko äidille löytyä jotain säännöllistä päivätoimintaa, että olisi muutakin ajattelemista.
Soita, tai laita viestä (itse tykkään enemmän viestittelystä) aina silloin tällöin. Ole kiinnostunut. Mutta ei koka päivä.
On niin rasittavaa olla itse aina se yhteydenottaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohtaamisongelma. Aikuiset jotka tahtoisivat kertoa äipälle asiansa niin äippä ei kuuntele. Vaikka soittaa kolmasti päivässä.
Äidit jotka kuuntelevat lastensa asioita eivät taas uskalla soitella eivätkä omista asioistaan ja terveydesrään puhua mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni äiti on tuollainen yksinpuhuja ja oman navan ympärillä elävä. Hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut kuin itsestään. Hän ei koskaan kysy mitään lapsenlapsiensa kuulumisia. Onneksi hänen poikansa on tullut isäänsä.
Elämä on opettanut olemaan puhumatta omista asioista ja kyselemättä muiden asioista.
No häntä ei elämä ole opettanut olemaan puhumatta omista asioistaan, kun ei muusta puhukaan.
Hämmästyttää miten vähän hän on kiinnostunut lastensa ja lastenlastensa kuulumisista, mutta meidän täytyy kuunnella meille täysin vieraiden ihmisten tekemisistä, joita hän on tavannut. Siitä saamme kyllä yksityiskohtaista tietoa.
Juu, ja se serkun naapurin tyttären Madeiran matka kyllä kiinnostaa, mutta multa ei kysytä mitään, vaikka olisin palannut kuulennolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän se niin menee kun lapsilla on aina kiire ja ovat kärsimättömiä on parempi ettei heillepäin soittele. Ÿ
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni äiti on tuollainen yksinpuhuja ja oman navan ympärillä elävä. Hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut kuin itsestään. Hän ei koskaan kysy mitään lapsenlapsiensa kuulumisia. Onneksi hänen poikansa on tullut isäänsä.
Elämä on opettanut olemaan puhumatta omista asioista ja kyselemättä muiden asioista.
No häntä ei elämä ole opettanut olemaan puhumatta omista asioistaan, kun ei muusta puhukaan.
Hämmästyttää miten vähän hän on kiinnostunut lastensa ja lastenlastensa kuulumisista, mutta meidän täytyy kuunnella meille täysin vieraiden ihmisten tekemisistä, joita hän on tavannut. Siitä saamme kyllä yksityiskohtaista tietoa.
Juu, ja se serkun naapurin tyttären Madeiran matka kyllä kiinnostaa, mutta multa ei kysytä mitään, vaikka olisin palannut kuulennolta.
Äitisi ei halua udella. Kait sinä nyt voit itse kertoa kuulumisesi. Tuliko itsenäistymisvaiheessa ensi vuosina kotoa pois kiljuttua ettei sulle kuulu mun asiat ja katkaistua puhelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni äiti on tuollainen yksinpuhuja ja oman navan ympärillä elävä. Hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut kuin itsestään. Hän ei koskaan kysy mitään lapsenlapsiensa kuulumisia. Onneksi hänen poikansa on tullut isäänsä.
Elämä on opettanut olemaan puhumatta omista asioista ja kyselemättä muiden asioista.
No häntä ei elämä ole opettanut olemaan puhumatta omista asioistaan, kun ei muusta puhukaan.
Hämmästyttää miten vähän hän on kiinnostunut lastensa ja lastenlastensa kuulumisista, mutta meidän täytyy kuunnella meille täysin vieraiden ihmisten tekemisistä, joita hän on tavannut. Siitä saamme kyllä yksityiskohtaista tietoa.
Juu, ja se serkun naapurin tyttären Madeiran matka kyllä kiinnostaa, mutta multa ei kysytä mitään, vaikka olisin palannut kuulennolta.
Äitisi ei halua udella. Kait sinä nyt voit itse kertoa kuulumisesi. Tuliko itsenäistymisvaiheessa ensi vuosina kotoa pois kiljuttua ettei sulle kuulu mun asiat ja katkaistua puhelu.
Ei tullut:) Ja sen pitäisi olla vastavuoroista, keskustelun. Ei niin, että pidän yksinpuhelun, josta ei kysytä mitään, ja sitten toinen pitää oman yksinpuhelunsa.
Miksi vastaat puhelimeen kaupan kassalla tai töissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni äiti on tuollainen yksinpuhuja ja oman navan ympärillä elävä. Hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut kuin itsestään. Hän ei koskaan kysy mitään lapsenlapsiensa kuulumisia. Onneksi hänen poikansa on tullut isäänsä.
Elämä on opettanut olemaan puhumatta omista asioista ja kyselemättä muiden asioista.
No häntä ei elämä ole opettanut olemaan puhumatta omista asioistaan, kun ei muusta puhukaan.
Hämmästyttää miten vähän hän on kiinnostunut lastensa ja lastenlastensa kuulumisista, mutta meidän täytyy kuunnella meille täysin vieraiden ihmisten tekemisistä, joita hän on tavannut. Siitä saamme kyllä yksityiskohtaista tietoa.
Juu, ja se serkun naapurin tyttären Madeiran matka kyllä kiinnostaa, mutta multa ei kysytä mitään, vaikka olisin palannut kuulennolta.
Äitisi ei halua udella. Kait sinä nyt voit itse kertoa kuulumisesi. Tuliko itsenäistymisvaiheessa ensi vuosina kotoa pois kiljuttua ettei sulle kuulu mun asiat ja katkaistua puhelu.
Ei tullut:) Ja sen pitäisi olla vastavuoroista, keskustelun. Ei niin, että pidän yksinpuhelun, josta ei kysytä mitään, ja sitten toinen pitää oman yksinpuhelunsa.
Teillä siis on selkeästi tapa kumminkin päin ettette pysty vuoropuheluun. Kotonahan ne opitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni äiti on tuollainen yksinpuhuja ja oman navan ympärillä elävä. Hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut kuin itsestään. Hän ei koskaan kysy mitään lapsenlapsiensa kuulumisia. Onneksi hänen poikansa on tullut isäänsä.
Elämä on opettanut olemaan puhumatta omista asioista ja kyselemättä muiden asioista.
No häntä ei elämä ole opettanut olemaan puhumatta omista asioistaan, kun ei muusta puhukaan.
Hämmästyttää miten vähän hän on kiinnostunut lastensa ja lastenlastensa kuulumisista, mutta meidän täytyy kuunnella meille täysin vieraiden ihmisten tekemisistä, joita hän on tavannut. Siitä saamme kyllä yksityiskohtaista tietoa.
Juu, ja se serkun naapurin tyttären Madeiran matka kyllä kiinnostaa, mutta multa ei kysytä mitään, vaikka olisin palannut kuulennolta.
Äitisi ei halua udella. Kait sinä nyt voit itse kertoa kuulumisesi. Tuliko itsenäistymisvaiheessa ensi vuosina kotoa pois kiljuttua ettei sulle kuulu mun asiat ja katkaistua puhelu.
Ei tullut:) Ja sen pitäisi olla vastavuoroista, keskustelun. Ei niin, että pidän yksinpuhelun, josta ei kysytä mitään, ja sitten toinen pitää oman yksinpuhelunsa.
Tämä nimenomaan!! En itsekään ole ikinä sanonut ettei multa sais kysellä mitään tms. Mutta kun äitiäni ei oikeasti kiinnosta! Eikä hän ole oikeasti vanha edes vielä, niin ei voi ikäänkään vedota. Keskustelu on parhaimmillaan ikään kuin tuollaista vuorottelevaa monologia aidon dialogin sijaan. Kyllä, vasta itsenäistyttyäni olen saanut kokea aidon aikuisten ihmisten keskusteluyhteyden ja dialogin ei-perheenjäsenten kanssa. Voi sitä onnea ja surua samaan aikaan. Kun ystäviäni voi kiinnostaa omat asiani enemmän kuin omaa äitiäni. Toi oli niin hyvä esimerkki, että ei kiinnosta vaikka oisin käyny kuulennolla. Mieluummin vaihtaa puheenaiheeksi arkipäiväiset havainnot vaikka pihan linnuista tai kauppareissusta - niillekin on paikkansa, mutta en esim. ikinä voisi kuvitella ystävieni tekevän niin. He kysyisivät lisää siitä mielenkiintoisesta tapahtumasta, jonka sain kokea. Ja niin tekisin itsekin. Ja jos jostain syystä mua ei vois vähempää kiinnostaa joku hieno tapahtuma, minkä toinen on saanut kokea, en ainakaan vaihtaisi puheenaihetta arkipäiväisyyksistäni selostamiseen.
Mitä jos se vanha äiti on 50-60 v?