Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä muilla tämmöisiä äitejä?
29.05.2026 |
Mun äiti soittaa käytännössä mulle päivittäin. Häntä ei kiinnosa olenko kaupan kassalla vai työssä, kertoo silti vaivojaan. Pitää yksinpuhelua kaikista vaivoistaan, joita hänellä on. Hän on luulosairas, mutta ei ole diagnoosia. On jo liki 80-vuotias. Viimeksi olivat soittaneet isäni kanssa ambulanssin vaikka oireena oli jonkin rytmihäiriötuntemuksen vuoksi tullut paniikkikohtaus. Ambulanssi kävi, ei toimenpitäitä.. ja siis äitiä on kyllä tutkittu vuosikymmeniä.
Äiti ei koskaan kysy "mitä kuuluu" vaan kysyy, että mitäs nyt sitten, ootte kotona, entä lapset? Oletteko menossa johonkin ja jos olemme niin kertoo, että miksi ja arvostelee jos menemme miehen kanssa kaksin eikä oteta lapsia mukaan.. Taikka jos emme mene mihinkään, niin arvostelee, että kyllä nyt jossain pitäisi lapsia kuljetella. (Ovat jo teinejä). Jos kerron, että tilasimme lomamatkan, niin ei ole hyvä kohde, tulee ripuli, olisit saanut halvemmankin ja olisi kannattunut odottaa ja katsella vielä halvempia matkoja.. Hän ei ole lämmin, ei empaattinen.. pelkkää arvostelua, syyllistämistä ja omien ongelmien kaatamista muiden niskaan. EN JAKSA. Jos en vastaa puhelimeen, niin valittaa siitä isälleni, miten en koskaan vastaa (koska en jaksa kuunnella kymmenien minuuttien yksinpuhelua). Joskus huvitan itseäni niin, että laitan äidin puhelimen kaiuttimeen ja annan sen paasata vaivoistaan. Kuuntelen hiljaa ja sanon korkeintaan juu, jaa.. en kysele yhtään. Silti äitini jaksaa puhella yksinpuhelua 10-15 min ja kysyy, et ei teillä sitten mitään ole (lue: olisko juoruja) ja siltikin joudun lopetamaan puhelun sanoihin, et ei meillä, noniin, moikka. Siis miten sairas voi ihminen olla, ettei häntä kiinnosta YHTÄÄN oman lapsensa kuulumiset? Ei työasiat, ei terveys, ei että mitä minulle kuuluu? Jos epähuomiossa saan johonkin väliin kerrottua lauseen kaksi itsestäni, niin odottaa vaan omaa vuoroaan että saa jatkaa omista vaivoistaan ja muiden juoruista.
Mikä mun äitini diagnoosi on? Hän ei vaan OSAA.
Kommentit (37)
Mun äiti ei koskaan soita meille lapsille. Joudutaan arvailemaan, onko edes hengissä. Tiedetään, että elelee meidän lapsuudekodissa (omistaa sen yksin), mutta sinne tai mökille ei ole mitään menemistä. Harmittaa, siellä olisi iso ihana huvila järven rannalla, mutta äiti nauttii siitä yksin tai ei nauti, mistä me tiedetään, onko jo vaikka myynyt sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kiinnostaahan sitä, kerran kysyy "et ei teillä sitten mitään ole".
Oletko tyhmä vai ilkeä?
Taitaa olla molempia. Äiti 80v, joten ihan normaalilta kuulosta. Eiköhän tuo ole osansa jo tehnyt. Lapsikin varmaan lähemmäs 60v. Miten pitkään ap ajattelit, että äiti on se sama äiti mitä lapsuudessa? Paljonko tuo nyt oikeastaan vie sun elämästä aikaa, jos vielä teet noin, että laitat puhelimen pöydälle ja naureskelet? Ei hän loputtomasti elä. Tuossa iässä pitää jo päästää irti siitä äitimyytistä, olisi pitänyt jo aikoja sitten, ja ottaa nuo soitot soittoina muiden joukossa jos et parempaan pysty. Suurin osa auttaa vanhempiaan tuossa iässä. Ei naura heille.
Olen 40+, mulla on kaksi teiniä. Ja olen nuorin. Ongelma ei ole vain minun, vaan myös vanhemman veljeni. Äiti soittelee samanlaisia puheluita hänellekin. Kertoo minun asiat mitä saa ongittua veljelleni ja veljeni ja hänen lastensa asiat minulle, ja lisäksi nämä omat vaivat kaikille jotka jaksavat yhtään kuunnella. Ja kyllä, olen myös ilkeä, sillä äiti ei usko niitä rajoja, jotka hänelle asetan, eli en vastaa.. Saattaa sitten vaikka pelmahtaa oven taakse ilman kutsua lauantaiaamuna. Tulee sisälle ja jatkaa kyselyä ja vaivoistaan juttelua. Hän ei kunnioita toisen omaa tilaa ja aikaa. Elää lastensa kautta, mutta mikään ei saisi vaatia häneltä yhtään mitään. Hän on hyväkuntoinen, ei sairas. Paitsi luulosairas. Ja mieleltään myös. Meillä ei lapsenakaan koskaan halattu. Olen elänyt tunnekylmiössä. Vasta rakkaussuhteet kumppaneihin opettaneet muuta.
ap
Ymmärrän, mutta halattiinko äitiäsi koskaan lapsena??? Jos ei, niin suosittelen, että halaat häntä muutaman kerran, sitten hänen reaktiosta voit arvella paljon. Tämän jälkeen voit alkaa pikkuhiljaa ohjailla hänen puheitaan ystävällisesti sanomalla esim ettet halua kuunnella noita asioita, tai tiedät nuo jo tms mutta ystävällisesti kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kiinnostaahan sitä, kerran kysyy "et ei teillä sitten mitään ole".
Oletko tyhmä vai ilkeä?
Taitaa olla molempia. Äiti 80v, joten ihan normaalilta kuulosta. Eiköhän tuo ole osansa jo tehnyt. Lapsikin varmaan lähemmäs 60v. Miten pitkään ap ajattelit, että äiti on se sama äiti mitä lapsuudessa? Paljonko tuo nyt oikeastaan vie sun elämästä aikaa, jos vielä teet noin, että laitat puhelimen pöydälle ja naureskelet? Ei hän loputtomasti elä. Tuossa iässä pitää jo päästää irti siitä äitimyytistä, olisi pitänyt jo aikoja sitten, ja ottaa nuo soitot soittoina muiden joukossa jos et parempaan pysty. Suurin osa auttaa vanhempiaan tuossa iässä. Ei naura heille.
Olen 40+, mulla on kaksi teiniä. Ja olen nuorin. Ongelma ei ole vain minun, vaan myös vanhemman veljeni. Äiti soittelee samanlaisia puheluita hänellekin. Kertoo minun asiat mitä saa ongittua veljelleni ja veljeni ja hänen lastensa asiat minulle, ja lisäksi nämä omat vaivat kaikille jotka jaksavat yhtään kuunnella. Ja kyllä, olen myös ilkeä, sillä äiti ei usko niitä rajoja, jotka hänelle asetan, eli en vastaa.. Saattaa sitten vaikka pelmahtaa oven taakse ilman kutsua lauantaiaamuna. Tulee sisälle ja jatkaa kyselyä ja vaivoistaan juttelua. Hän ei kunnioita toisen omaa tilaa ja aikaa. Elää lastensa kautta, mutta mikään ei saisi vaatia häneltä yhtään mitään. Hän on hyväkuntoinen, ei sairas. Paitsi luulosairas. Ja mieleltään myös. Meillä ei lapsenakaan koskaan halattu. Olen elänyt tunnekylmiössä. Vasta rakkaussuhteet kumppaneihin opettaneet muuta.
ap
Ymmärrän, mutta halattiinko äitiäsi koskaan lapsena??? Jos ei, niin suosittelen, että halaat häntä muutaman kerran, sitten hänen reaktiosta voit arvella paljon. Tämän jälkeen voit alkaa pikkuhiljaa ohjailla hänen puheitaan ystävällisesti sanomalla esim ettet halua kuunnella noita asioita, tai tiedät nuo jo tms mutta ystävällisesti kuitenkin.
Olen halannut aikuisiällä. Jäykistyy. Ei osaa suhtautua siihen. Enkä oikein osaa minäkään. En osaa vanhempiani halata, se on luonnotonta. Lapsiani ja miestäni osaan, mutta vanhemmat ovat toista maata. Isää on helpompi lähestyä. Hän on enemmän "normaali". Äidin suhteen on jo myöhäistä. Hän ei enää muutu. Eikä usko mitään vaikka kuinka nätisti sanoisi. Hän olisi tarvinnut avun viimeistään keski-iässä, tuskin enää vanhuuspäivinään kokee mitään syytä muuttua kun on sen 80 vuotta elänyt tuollaisena kuin on. Ja kun joku kysyi onko ollut yksityislääkärin tutkimuksissa niin on ollut jokaisessa tutkimuksessa mikä hiukankaan on voinut oireisiin viitata. On esim. ollut vuorenvarma jo 60 vuotta, että hänellä on syöpä, jota ei ole vielä löydetty..
ap
Ei minuakaan koskaan vanhemmat halanneet, eivätkä sanoneet "rakastan sinua" tai "on ollut ikävä" ym. Silti me lapset olimme tärkeitä ja rakastettuja, vaikka sitä ei koskaan ääneen sanottu. Monessakin elämän vaiheessa oli kaikenlaista säätämistä varsinkin äidin kanssa, mutta eivät ne loppujen lopuksi mitättömät asiat vaikuttaneet väleihin, eikä näistä pikkuasioista nettipalstoille ollut tarvetta kirjoittaa, eikä niistä suureen ääneen valittaa. Ei niistä mitään traumoja syntynyt. Oli kai jonkilainen ymmärrys, että vanhemmat olivat syntyneet ja kasvaneet ihan erilaisissa olosuhteissa kun me lapset. Vanhemmat kuitenkin käyttäytyivät aina asiallisesti ja yrittivät parhaansa. En tiedä mitä tekivät, mutta saimme kotoa vahvan itsetunnon ja itsekunnioituksen, ja näillä eväillä on helppo tulla toimeen myös muiden ihmisten kanssa. Tunne oma arvosi ja anna arvo toisillekin.
On. En enää vastaa hänen puheluihinsa. Sairastuin parantumattomaan syöpään enkä jaksannut kannatella häntä. Ensin hän soitteli pojalleni ja siskolleni udellakseen mitä minulle kuuluu, siis kertoakseen mitä hänelle kuuluu, mutta nyt hän on jättänyt minut rauhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti ei koskaan soita meille lapsille. Joudutaan arvailemaan, onko edes hengissä. Tiedetään, että elelee meidän lapsuudekodissa (omistaa sen yksin), mutta sinne tai mökille ei ole mitään menemistä. Harmittaa, siellä olisi iso ihana huvila järven rannalla, mutta äiti nauttii siitä yksin tai ei nauti, mistä me tiedetään, onko jo vaikka myynyt sen.
No soitatko sinä äidillesi?
Oiskin. Mun äitini on puoskari, joka on ihan oikeasti ollut viimeksi lääkärissä 19 v sitten lopputarkastuksessa, jäädessään eläkkeelle. Huonossa hapessahan tuo on laiskan pumppunsa kanssa, joten kun lähdetään kesäksi reissuun, on aikuinen lapsenlapsi passissa avaimen kanssa ja häken numero pikavalinnassa ohjeistuksella haistella ensin, jos kämpässä on liian pitkään hiljaista. Mutta ihmisellä, jolla on itsemääräämisoikeus, on myös oikeus olla omituinen ja hankala. Tämä on hänen valintansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni äiti on tuollainen yksinpuhuja ja oman navan ympärillä elävä. Hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut kuin itsestään. Hän ei koskaan kysy mitään lapsenlapsiensa kuulumisia. Onneksi hänen poikansa on tullut isäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Oiskin. Mun äitini on puoskari, joka on ihan oikeasti ollut viimeksi lääkärissä 19 v sitten lopputarkastuksessa, jäädessään eläkkeelle. Huonossa hapessahan tuo on laiskan pumppunsa kanssa, joten kun lähdetään kesäksi reissuun, on aikuinen lapsenlapsi passissa avaimen kanssa ja häken numero pikavalinnassa ohjeistuksella haistella ensin, jos kämpässä on liian pitkään hiljaista. Mutta ihmisellä, jolla on itsemääräämisoikeus, on myös oikeus olla omituinen ja hankala. Tämä on hänen valintansa.
Puoskari?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieheni äiti on tuollainen yksinpuhuja ja oman navan ympärillä elävä. Hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut kuin itsestään. Hän ei koskaan kysy mitään lapsenlapsiensa kuulumisia. Onneksi hänen poikansa on tullut isäänsä.
Elämä on opettanut olemaan puhumatta omista asioista ja kyselemättä muiden asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oiskin. Mun äitini on puoskari, joka on ihan oikeasti ollut viimeksi lääkärissä 19 v sitten lopputarkastuksessa, jäädessään eläkkeelle. Huonossa hapessahan tuo on laiskan pumppunsa kanssa, joten kun lähdetään kesäksi reissuun, on aikuinen lapsenlapsi passissa avaimen kanssa ja häken numero pikavalinnassa ohjeistuksella haistella ensin, jos kämpässä on liian pitkään hiljaista. Mutta ihmisellä, jolla on itsemääräämisoikeus, on myös oikeus olla omituinen ja hankala. Tämä on hänen valintansa.
Puoskari?
Joo. Outo sanako? Lääkitsee itsensä kaikenmaailman poppakonsteilla, kansanperinteellä ja rukouksilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten niin harva tajuaa ap:n kertoman pihvin? Että hänen äitinsä haluaa kertoa vain omia asioitaan, häntä ei kiinnosta lapsensa asiat, jotka tälle lapselle itselleen ovat tärkeitä (ja olisivat kenelle tahansa muullekin, joka hänestä aidosti välittää).
En osaa valitettavasti auttaa. Oon nuorempi kuin ap ja mun äiti kans hänen äitiä nuorempi, mut jotain samaa tunnistan tuossa kanssakäymisessä. Tosin mun äiti ei oo luulosairas. Ehkä eniten tunnistan sen, miten aitoa keskusteluyhteyttä ei synny puheesta huolimatta. Sellainen vaillejäämisen kokemus on inhottava, itse ymmärsin sen kunnolla vasta, kun näin miten ihania äitejä muilla voi ollakaan olemassa. Sattuu kuin ******* ja mietin miten ihmeessä siitä kivusta voisi päästä eroon? Äidin kanssa puhuminen ja asian ottaminen esille ei auta, kun ei ole kykenevä tai ainakaan halukas näkemään itsessään vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vastaus otsikon kysymykseen; on. Koska tuo kuulostaa melko normaalilta 80 vuotiaalta äidiltä. Itse pidän siitä kun äitini soittaa ja kertoo mitä hänelle kuuluu. Kun kysyy " ei teillä sitten mitään ole" niin kuuluu vastata mitä itselle kuuluu, eikä kiukutella sitten jälkikäteen kun ei ole kysytty oikealla sanamuodolla mitä kuuluu.
Itse olen 76 vuotias äiti ja minun on vaikea soittaa lapsilleni, kun en koskaan tiedä, häiritsenkö heitä. Kaikilla on omat kiireet töiden ja omien perheidensä kanssa.
Yleensä kuitenkin soitan itse, jos ei ole yli viikkoon kuulunut mitään.
Ilmeisesti ap:n äiti on hyvin yksinäinen, koska ajatukset ilmeisesti pyörivät koko ajan lasten perheissä?
Voisiko äidille löytyä jotain säännöllistä päivätoimintaa, että olisi muutakin ajattelemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oiskin. Mun äitini on puoskari, joka on ihan oikeasti ollut viimeksi lääkärissä 19 v sitten lopputarkastuksessa, jäädessään eläkkeelle. Huonossa hapessahan tuo on laiskan pumppunsa kanssa, joten kun lähdetään kesäksi reissuun, on aikuinen lapsenlapsi passissa avaimen kanssa ja häken numero pikavalinnassa ohjeistuksella haistella ensin, jos kämpässä on liian pitkään hiljaista. Mutta ihmisellä, jolla on itsemääräämisoikeus, on myös oikeus olla omituinen ja hankala. Tämä on hänen valintansa.
Puoskari?
Joo. Outo sanako? Lääkitsee itsensä kaikenmaailman poppakonsteilla, kansanperinteellä ja rukouksilla.
Tuttu sana seuraavanlaisessa yhteydessä. "Puoskari tarkoittaa lääkärinä, parantajana tai terveydenhuollon ammattilaisena esiintyvää henkilöä, jolla ei ole asianmukaista koulutusta, lupaa tai pätevyyttä."
Vierailija kirjoitti:
Joo, mun äiti on myös itsekeskeinen pska. Katkaisin välit kun päätin että en ansaitse tollasta päivän pilaajaa. Äitini on vasta 50. Sun ehkä kannattaa vaan ajatella omalla kohdallasi että kyllä se kohta siitä kuolee ärsyttämästä...
Onpa kauheita kakaroita! Vieläköhän nuo on jatkaneet omaa sukuaan, toivottavasti ei! Tai jos ovat porsineet, niin toivottavasti saavat maistaa omaa lääkettään vanhoina penskojen taholta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oiskin. Mun äitini on puoskari, joka on ihan oikeasti ollut viimeksi lääkärissä 19 v sitten lopputarkastuksessa, jäädessään eläkkeelle. Huonossa hapessahan tuo on laiskan pumppunsa kanssa, joten kun lähdetään kesäksi reissuun, on aikuinen lapsenlapsi passissa avaimen kanssa ja häken numero pikavalinnassa ohjeistuksella haistella ensin, jos kämpässä on liian pitkään hiljaista. Mutta ihmisellä, jolla on itsemääräämisoikeus, on myös oikeus olla omituinen ja hankala. Tämä on hänen valintansa.
Puoskari?
Joo. Outo sanako? Lääkitsee itsensä kaikenmaailman poppakonsteilla, kansanperinteellä ja rukouksilla.
Tuttu sana seuraavanlaisessa yhteydessä. "Puoskari tarkoittaa lääkärinä, parantajana tai terveydenhuollon ammattilaisena esiintyvää henkilöä, jolla ei ole asianmukaista koulutusta, lupaa tai pätevyyttä."
Kyllä. Tämän ainoa asiakas on onneksi hän itse, hän yrittää kyllä tartuttaa puoskarointiaan. Eikä se aina niin onnistunutta ole, kun suussa on 14 hammasta, jotka eivät osu yhteen ja nenällä hakaneulalla korjatut 20 v vanhat lasit. Patti rinnassa ja toinen kitalaessa menivät vaan pois rukoilemalla vuosien ajan. Jalat ovat harmaat, keskivartalopöhö paha ja yöt ravataan pissalla ja edessä on hellekesä. Toisaalta lääkäristä saisi vain ER-päätöksen ja nesteenpoistajat, ei siis mitään mikä ei hoituisi ananaksella ja inkiväärillä. Jälkikasvu on joskus turhautunut.
Onko saanut apua yksityiseltä erikoislääkäriltä tai tutkimusta? Johonkin vaivaan. Tai joku muu mikä helpottaisi. Aina ei tietysti ole löydetty mikä on. Tai myöhemmin selviää.