Ero vai ei
Vaimo ei halua muuttaa kotikaupungistaan mihinkään johon "väliaikaisesti" muutettiin korona aikana kun stadissa ei paljon tapahtunut. Nyt ollaan tänne "väliaikaiseen" kaupunkiin jääty aika pahasti jumiin kun on talo hankittu ja lapsi myös. Itselläni ei ole kuitenkaan mitään sisältöä elämässä tässä paska kaupungissa ja haluaisin muuttaa takaisin Helsinkiin. Käyn kuitenkin itse Helsingissä omien töitten ja harrastusten takia monta kertaa viikossa. Vaimolla on työpaikka täällä paska kylässä mutta saisi varmaan töitä muualtakin jos vain hakisi. Tilanne ahdistaa päivittäin. Ero tässä varmaan tulee ja sitten alkaa kiva härdelli alle kouluikäisen lapsen kanssa kun isi asuu toisella paikkakunnalla kuin äiti.
Kommentit (28)
Ymmärrän kyllä sen, että ahdistaa asua paikassa, jossa ei halua asua. Miksi ostitte sieltä asunnon? Ei ollut ehkä järkevin veto. Jokin kaikkia tyydyttävä ratkaisu pitäisi löytyä, koska kyllähän tuo ajaa teidät eroon. Tiedän kokemuksesta miten raskasta on asua jossakin vastentahtoisesti.
Itsepä olet soppasi keittänyt. Miksi ostitte sieltä asunnon, jos tarkoitus ei ollut jäädä sinne?
Vierailija kirjoitti:
Itsepä olet soppasi keittänyt. Miksi ostitte sieltä asunnon, jos tarkoitus ei ollut jäädä sinne?
No kun vaimo pakotti.
Ei ole sisältöä elämässä siellä, vaikka sulla on siellä sekä vaimo, lapsi että asunto? Mitä se sisältö sulle on, jotain keskenkasvuisten jätkien pelletouhuja? Kohta menetät ne tärkeimmät, niin saat keskittyä siihen "sisältöön", samalla kun kaverit ympärillä aikuistuu ja alkaa keskittyä siihen tärkeimpään.
Ero tottakai, pennun sysäät muijalle ja lähdet ihmistenilmoille, toimi heti. Kerran täällä vain ollaan.
Mitä ihmettä siellä Helsingissä on? Harrastuksia voi haalia pikkupitäjöstäkin, lapsen kanssa ja ehkä vaimonkin. Taitaa oma napa vaan olla se kaikkein tärkein, keskenkasvuisen teinin ulinaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sisältöä elämässä siellä, vaikka sulla on siellä sekä vaimo, lapsi että asunto? Mitä se sisältö sulle on, jotain keskenkasvuisten jätkien pelletouhuja? Kohta menetät ne tärkeimmät, niin saat keskittyä siihen "sisältöön", samalla kun kaverit ympärillä aikuistuu ja alkaa keskittyä siihen tärkeimpään.
Tämä on niin nähty. Ap tulee jäämään kokonaan yksin, kun kaverit aikuistuvat ja perheellistyvät. Exälle kävi juuri noin. Autojen rassaaminen ja kavereiden kanssa hengailu oli kaikki kaikessa. Siihen kuvioon ei seurustelukumppani sopinut. Sitten nämä rassailukaverit löysivät kumppanin ja perustivat perheen. Nyt itkettää, kun ei ole kavereita ja kumppanin löytäminenkin on vaikeaa lähemmäs kolmekymppisenä. Ei onneksi ollut lapsia.
Meillä sama tilanne. Mutta minä olen vaimo, joka haluaa lähteä, koska haluan palata Helsinkiin.
Et kuulosta sitoutuneelta. Eikö se perhe ja lapsi ole ne must-jutut?
"Käyn kuitenkin itse Helsingissä omien töitten ja harrastusten takia monta kertaa viikossa. "
Eli käytännössä siteesi Helsinkiin ovat edelleen vahvat. Miten paljon ajattelit perheellisenä miehenä ehtiä hengailla kaupungilla jos asuisit Helsingissä?
Onko paikka samanlainen ahdasmielinen paikka kuin mustasaari.
Käyt Helsingissä töiden ja harrastusten takia monta kertaa viikossa? Milloin sitten olet lapsesi kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Et kuulosta sitoutuneelta. Eikö se perhe ja lapsi ole ne must-jutut?
Nimenomaan must-juttuja, kun vaimo pakotti.
Mikset kokeilisi hankkia omaan elämääsi sisältöä sieltä "paska kylästä"? Ihan varmasti sielläkin on ihmisiä joihin tutustua ja harrastusmahdollisuuksia. Kuitenkin myös käyt Helsingissäkin jatkuvasti töiden takia, minkä olettaisi auttavan pahimpaan Helsinki ikävään. Ja voittehan te myös asua eri kaupungeissa vaikka ette eroisikaan. On niitä kaukosuhteitakin olemassa. Näette sitten viikonloppuisin jomman kumman luona.
Eroat ja jätät vaimon, lapsen ja omakotitalon sinne paskapaikkakunnalle, missä sinulla ei ole MITÄÄN. Äkkiäkös ne unohtuvat. Ei sinun lapsesikaan osaa sinua kaivata, kun ei ole tähän mennessäkään paljon isäänsä nähnyt.
Kuka ne omakotitalon työt hoitaa? Milloin vaimo voi harrastaa? Entä lapsi ?
Istukaa vaimon kanssa alas ja nostakaa kissa pöydälle.
No ero tietenkin, näin vaimon kannalta ajatellen. Ei ole mitään järkeä jakaa elämäänsä lapasen kanssa, joka hankkii yhdessä talon, vaikka ei sitä sitten oikeasti halua, tai ihmisen kanssa joka ei arvosta omaa perhettään tai pidä sitä elämän sisältönä, ja ihmisen kanssa joka ravaa "monta kertaa viikossa" toisessa kaupungissa harrastuksissaan vaikka on lapsi (ei vissiin paljon kiinnosta). Kuka ihme tuollaisen kanssa haluaisi tuhlata aikaansa? Mene, miesvauva, ja ole vapaa!
Kannatan tuota pikkukämpän hankkimista. Miksi et voisi asua Helsingissä esimerkiksi viikot, ja viikonloppuisin viettää aikaa perheen kanssa? Kuten esim. kansanedistajat tekevät. Kalliiksihan se tulee, mutta jos on varaa, niin miksipä ei. Kannattaa keksiä keinoja mitkä lisäävät onnellisuutta. Hyvä on myös muistaa, että joskus elämässä pitää keksiä uutta tekemistä, jotta viihtyy, oli asuinpaikkakunta mikä vaan. Jotkut ostavat mökin, toiset alkavat rakentaa, jotkut hankkivat vauvan, koiran, moottoripyörän, puutarhapalstan tai asuntoauton. Tai voi alkaa tavoitteellisesti harrastaa jotain. Näköalattomuus masentaa ja voi todella rikkoa perheen.
Minua kiinnostaa mitä sä keksit, ja ehdotankin että jätät tuon "helpon" mutta tarpeettoman, ja lapselle/lapsille haitallisen eron pois keinovalikoimasta kun mietit miten elämääsi jatkaa nyt kun tylsistytttää. Näkisin mieluusti kuinka suomalainen mies osaa ja haluaa huolehtia perheestään. Tsemppiä, sä pystyt siihen. Älä luovuta. Luusereita on maailma täynnä.
Jos olette oman talonkin sieltä "paska paikkakunnlata" hankkineet, niin ei kovin väliaiakiselta ratkaisulta vakuta. Pitäiskö sun vaan hankkia joku pikkukämppä Helsingistä ja viettää siellä aikaa silloin, kun sun työt sitä vaatii.