Miten veron alennukset lisää valtion tuloja
Ei oikein aukene logiikka, haluaisin maksaa enemmän veroja että valtion talous paranisi enkä suinkaan vähemmän.
Onko maan johto täysin pöhköä.
Kommentit (9)
Homma toimii viiveellä (Tärkeä huomautus: viiveellä, ei millää kielitoimiston viipeellä.)
Kun verotusta kevennetään, niin kansalaisille ja yrityksille jää enemmän rahaa. Aluksi tästä rahasta suuri osa menee kuitenkin kulutuksen sijasta lainojen lyhennyksiin tai maksuihin. Koska suurinosa velkarahasta tulee kuitenkin suomen ulkopuolelta, niin lainoitusasteen pieneneminen tarkoittaa sitä että korkovaje (eli se rahasumma mikä suomen taloudesta poistuu korkojen takia) pienenee ja suomen talouteen alkaa jäädä enemmän rahaa.
Kun akuutit lainanhoitokulut on saatu pienennettyä, niin tuo verohelpotus alkaa siirtyä paikalliseen talouteen. Tämä luo uusia työpaikkoja ja näistä osa kohdistuu ihan tuottavaant työhön joka mahdollistaa tuotteiden ja palveluiden myymisen suomen talousalueen ulkopuolelle.
Kun suomen talouteen virtaa lisää rahaa, niin silloin valtio pääsee kasvaneeseen talouteen kiinni verotulojen avulla ja nuo pienemmän veroprosentin verotulot kasvaneessa kokonaistaloudessa ovat isommat kuin mitä nykyiset verotulot surkastuvassa kokonaistaloudessa.
Käytännössä verotuksen supistamisella kasvataan paikallista talouttaa jolloin pienempi osuus suuremmasta on enemmän.
Toki tuossa kestää 3-5v ennen kuin kasvu alkaa kunnolla näkyä, joten eiköhän SDP saa jonkun uuden veron keksittyä siihen mennessä jotta kasvu saadaan torpattua.
Vierailija kirjoitti:
Homma toimii viiveellä (Tärkeä huomautus: viiveellä, ei millää kielitoimiston viipeellä.)
Kun verotusta kevennetään, niin kansalaisille ja yrityksille jää enemmän rahaa. Aluksi tästä rahasta suuri osa menee kuitenkin kulutuksen sijasta lainojen lyhennyksiin tai maksuihin. Koska suurinosa velkarahasta tulee kuitenkin suomen ulkopuolelta, niin lainoitusasteen pieneneminen tarkoittaa sitä että korkovaje (eli se rahasumma mikä suomen taloudesta poistuu korkojen takia) pienenee ja suomen talouteen alkaa jäädä enemmän rahaa.
Kun akuutit lainanhoitokulut on saatu pienennettyä, niin tuo verohelpotus alkaa siirtyä paikalliseen talouteen. Tämä luo uusia työpaikkoja ja näistä osa kohdistuu ihan tuottavaant työhön joka mahdollistaa tuotteiden ja palveluiden myymisen suomen talousalueen ulkopuolelle.
Kun suomen talouteen virtaa lisää rahaa, niin silloin valtio pääsee kasvaneeseen talouteen kiinni verotulojen avulla ja nuo pienemmän veroprosentin verotulot kasvaneessa kokonaistaloudessa ovat isommat kuin mitä nykyiset verotulot surkastuvassa kokonaistaloudessa.
Käytännössä verotuksen supistamisella kasvataan paikallista talouttaa jolloin pienempi osuus suuremmasta on enemmän.
Huonoille vitseille on oma ketju
Ajattele asiaa niin, että mitä vähemmän veroja, sitä parempi palkka. Miksi parempi palkka houkuttelisi tekemään enemmän töitä?
Vierailija kirjoitti:
Ajattele asiaa niin, että mitä vähemmän veroja, sitä parempi palkka. Miksi parempi palkka houkuttelisi tekemään enemmän töitä?
Tuo on porkkana -ajattelu. Nyt mennään kepillä eli mitä enemmän veroja sen vähemmän palkkaa ja sen enemmän pitää tehdä töitä. Ongelma tässä vaan on se, että kun vuorokaudessa on vain 24 tuntia, minne ne ylimääräiset tunnit sijoittuvat?

Eteneminen ja sitä kautta parempi palkka samalta tuntimäärältä tulevat kannattavammiksi. Tilanne voi olla nyt se, että ylennyksestä ja isommista vastuista jää käteen niin hikinen nettopalkka, että ei kannata rehkiä.
Ylipäätään riskinotto (yrittäminen tai laajemmin ajateltuna vaikka ajan käyttäminen korkeakoulututkintoon) ei kannata, jos palkintoa ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Homma toimii viiveellä (Tärkeä huomautus: viiveellä, ei millää kielitoimiston viipeellä.)
Kun verotusta kevennetään, niin kansalaisille ja yrityksille jää enemmän rahaa. Aluksi tästä rahasta suuri osa menee kuitenkin kulutuksen sijasta lainojen lyhennyksiin tai maksuihin. Koska suurinosa velkarahasta tulee kuitenkin suomen ulkopuolelta, niin lainoitusasteen pieneneminen tarkoittaa sitä että korkovaje (eli se rahasumma mikä suomen taloudesta poistuu korkojen takia) pienenee ja suomen talouteen alkaa jäädä enemmän rahaa.
Kun akuutit lainanhoitokulut on saatu pienennettyä, niin tuo verohelpotus alkaa siirtyä paikalliseen talouteen. Tämä luo uusia työpaikkoja ja näistä osa kohdistuu ihan tuottavaant työhön joka mahdollistaa tuotteiden ja palveluiden myymisen suomen talousalueen ulkopuolelle.
Kun suomen talouteen virtaa lisää rahaa, niin silloin valtio pääsee kasvaneeseen talouteen kiinni verotulojen avulla ja nuo pienemmän veroprosentin verotulot kasvaneessa kokonaistaloudessa ovat isommat kuin mitä nykyiset verotulot surkastuvassa kokonaistaloudessa.
Käytännössä verotuksen supistamisella kasvataan paikallista talouttaa jolloin pienempi osuus suuremmasta on enemmän.
Entäs kun korkoja nostetaan? Tuo ei enää toimi että jäisi Suomen talouteen enemmän rahaa.
Kun akuutit lainanhoitokulut suurenevat, ei verohelpotus koskaan siirry paikalliseen talouteen. Tästä seuraa konkursseja, yt-neuvotteluja, työttömyyttä ja muita lieveilmiöitä.
Tuo malli toimii vain jos korot ovat matalalla.
Toki veroja voi helpottaa monella tavalla. Esim. poistamalla ALV. Näin peruskulutukseen jäisi kotimaassa enemmän rahaa ja raha kiertäisi kotimarkkinoilla. Ihmisillä olisi varaa ostaa ja tukia ei tarvittaisi niin paljon. Tämä taas toisi työpaikkoja ja tuotteet voidaan edelleen myydä ulkomaille ALV:lla tai ilman.
He kuvittelevat, että hyväpalkkaisessa asiantuntijatyössä olevat alkaisivat tekemään enemmän työtunteja tai urakoita. Todellisuus on se, että useimmat heistä tekevät jo nyt niin paljon töitä että vuorokaudessa pitäisi olla lisätunteja jos haluttaisiin työtuntimäärän lisääntyvän. He eivät edes yleensä ole tunti- tai urakkapalkalla töissä.