Te, keillä on lapsia, mitä sanoisit lapsettomalle ihmiselle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis haluaisitko äitiyteen kannustavaa rohkaisua?

 

Sitten voisin sanoa kolmen oman lapsen ja 6 lapsenlapsen kokemuksella, että parempaa ei ole kuin läheinen, rakastava perhepiiri. 

 

Seuraavaksi joku sanoisi tähän että mutku se ei välttämättä toteudu.

 

Sanoisin, että kannattaa yrittää ja tehdä parhaansa kuitenkin. Mulla on ollut onnea matkassa, kun mieheni on kiltti, luotettava ja välittävä ihminen, jonka kanssa on ollut helppoa vetää yhtä köyttä ja pyörittää tasaveroisesti arkea, kun kummallakin on ollut vaativat työt. Lisäksi olen kamppaillut oman todella vaikean äitisuhteeni nitistämiseksi ja ainakin omiin lapsiin nähden siinä onnistunut. Heidän kiitoksensa on tehnyt siitä parhaan asian mitä olen aikaiseksi saanut.

 

Vuosikymmeniin on mahtunut kaikenlaisia vastoinkäymisiä, mutta niistäkin on selvitty.

Nimenomaan rohkaisua ja kaipaan niitä positiivia kommentteja, tuntuu, että somessa puhutaan vaan negatiivisesti. Ihana kommentti sulta!

Samaa mieltä tuosta kielteisyydestä. Enkä tajua sitä miksi se on tullut muotiin ja pysynyt muodissa. Muistan että sen aloitti ET-lehti, joka alkoi rummuttaa, että isovanhempien tulee vaatia palkkaa lastenlasten kaitsinnasta.

Kun katson taaksepäin kuluneita vuosikymmeniä, niin paljon kaikenlaista on tullut tehtyä ja nähtyä ja koettua, mutta perhe on antanut siihen kaikkeen lisää tarkoitusta ja sisältöä. En koe joutuneeni luopumaan mistään perheen takia vaan saanut paljon lisää.

Totta on, että ei sellaista välttämättä kaipaa mitä ei ole kokenut, tietysti elämä voi olla antoisaa perheettömänäkin. Mutta jos voisin palata ajassa taaksepäin, valitsisin perheen edelleen ilman muuta.

JOILLA, eikä keillä

Näitä kyllä riittää jotka pitää itseään parempina ties millä perusteella, jotkut ehtii jakelemaan neuvoja jopa hississä sen parinkymmenen sekunnin aikana minkä kestää, mahtavat valmistella valmiiksi sanottavansa. 

Ap, kysy kumppanilta mitä mieltä hän on. Lapsi on yleensä kahden kauppa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tosiaan kannata saada lapsia. Niistä on valtavasti riesaa. Luettelemiesi vaikeuksien lisäksi helvetti saa uuden käsityksen viimeistään koulussa. Lapsista etsitään valtavasti vikoja ja yritetään saada diagnoosia. Sitä ennen päiväkodin ja eskarin loputtomat, oikeasti loputtomat rahankeruujutut vie susta mehut. Koulussa niitä on vähemmän mutta kyllä niitä sielläkin riittää vitutukseen asti. 

Nämä kaikki kun olisin tiennyt ennalta, niin en olisi tehnyt lapsia. En ikinä. Todella raskasta ja kuormittavaa. En pysty nauttimaan lapsista. 

Lapsesi kyllä vaistoavat inhosi ja kostavat sen sinulle aikanaan. Odotahan.

Tuskin tuolla, jolle vastasit, on edes oikeasti lapsia. Ei jotenkin vaikuta aidolta kommentilta. 

Vauva-aika on ihmeellistä. Minulle ihan parasta, vaikka väsyttikin. Rakkaus omia lapsia kohtaan on sellaista, ettei sitä oikein voi edes selittää. Mutta niinhän se on, että ihmiset muutenkin näkevät kauheasti vaivaa haluamiensa asioiden eteen:

-oman kodin osto/remppa vaatii vuosikausien työn

- urheilijoiden kunnon nosto, ylläpito, ravitsemus jne. vaatii vuosikausien työn

- deittailu ja puolison etsiminen vaatii vaivannäköä

jne. jne.

Eli yleensä mukavat ja toivotut asiat vaativat vaivannäköä. Sama juttu on lasten kanssa. 

Btw paras neuvo mitä kuulin ennen 1. Lasta oli: Älä kuuntele muiden neuvoja.

Vierailija kirjoitti:

Btw paras neuvo mitä kuulin ennen 1. Lasta oli: Älä kuuntele muiden neuvoja.

Totta! Hyvä ohje. Jokainen äiti tekee miten parhaaksi kokee itselleen. Ihmisiä on niin erilaisia. 

Noh, minä en sano noin, kuten aloituksessa. 3 lasta. Äitiys on ollut minulle ihan parasta elämässä (vaikka mulla on myös kiva työ ja omat harrastukset, parisuhdekin on kestänyt ja on hyvä), mutta ei se kaikille sovi. Ei kukaan voi etukäteen luvata sulle, että äitiys tulee olemaan sulle sopivan helppoa ja kivaa, eikä sitäkään, että se tulee olemaan liian raskasta.

Voin kertoa varmuudella että jos hankit lapsia niin tulet jossain vaiheessa itkemään jossain nurkassa miten pilasit elämäsi, ja se on aivan kamala tunne. Tulee paljon päiviä jolloin et vaan jaksaisi mutta on pakko. Sä teet ruokaa lapsille vaikka olisit itse sairaana. Mutta jos tämä kaikki kuulostaa siltä että kestät sen niin jatka pohdintojasi.

Nyrkkisääntö on se että jos lapsettomuus ei vaikuta pahalta ajatukselta ja vanhemmuus taas vähääkään epäilyttää niin älä hanki lapsia. Et tiedä mitä menetät, mutta et myöskään minkä kaiken saat pitää vaihtokaupassa.

Ei äitiys ja vanhemmuus mitään rankkaa ole. 3 lapsen isänä ja omasta kokemuksestani voin sanoa että jos vauvavuotena lapsi ei anna nukkua, on elämä aika hankalaa mutta kun  siitä pääsee yli eikä aina edes koko vuotta kestä niin helpottaa huomattavasti.

Noin muuten lasten kanssa oleminem on naisille rankkaa mutta oman kokemukseni perusteella sanon että kun tilanne monella menee niin että lapsi on äidille tärkeämpi kuin äiti lapselle niin sellainen liiallinen pehmeys tulee sivutuotteena eikä äiti pysty olemaan äiti mutta jämpti äiti. Lapsi tuntee turvattomuutta kun vanhempi ei ole jämäkkä ja häiriökäyttäytymisellä lapsi oikein huutaa että eikö se turvallinen jämäkät rajat laittava vanhempi löydy mistään eikä millään määrällä hölmöilyä ja kiusantekoa. Lisäksi kun järjestelmällisyys puuttuu että asiat tehdään suunnilleen samalla tavalla että lapsi pystyy ennakoimaan elinympäristön jossa asuu on katastrofi valmis, kum yksi asia on tänään sallittua josta huomenna jo huudetaan. Vanhemmuus tarvitsee vahvan, määrätietoisen mutta lempeän ihmisen ja se on suurin rakkaus minkä lapselle voi antaa

Vierailija kirjoitti:

Ei äitiys ja vanhemmuus mitään rankkaa ole. 3 lapsen isänä ja omasta kokemuksestani voin sanoa että jos vauvavuotena lapsi ei anna nukkua, on elämä aika hankalaa mutta kun  siitä pääsee yli eikä aina edes koko vuotta kestä niin helpottaa huomattavasti.

Noin muuten lasten kanssa oleminem on naisille rankkaa mutta oman kokemukseni perusteella sanon että kun tilanne monella menee niin että lapsi on äidille tärkeämpi kuin äiti lapselle niin sellainen liiallinen pehmeys tulee sivutuotteena eikä äiti pysty olemaan äiti mutta jämpti äiti. Lapsi tuntee turvattomuutta kun vanhempi ei ole jämäkkä ja häiriökäyttäytymisellä lapsi oikein huutaa että eikö se turvallinen jämäkät rajat laittava vanhempi löydy mistään eikä millään määrällä hölmöilyä ja kiusantekoa. Lisäksi kun järjestelmällisyys puuttuu että asiat tehdään suunnilleen samalla tavalla että lapsi pystyy ennakoimaan elinympäristön jossa asuu on katastrofi valmis, kum yksi asia on tänään sallittua josta huomenna jo huudetaan. Vanhemmuus tarvitsee vahvan, määrätietoisen mutta lempeän ihmisen ja se on suurin rakkaus minkä lapselle voi antaa

Selvästi et ole ollut kasvattamassa lapsianne.. ihmekös se vanhemmuus on helppoa jos se on pelkkää sivusta viisastelua.

Se on välillä raskasta, mutta ilman lapsia millään ei ole loppujen lopuksi merkitystä. En voi käsittää, että joku haluaa vapaaehtoisesti jättää tämän suurimman asian elämänsä aikana kokematta. Eikä sitä oikein voi selittää sellaiselle, jolla ei ole lapsia. Että siis samalla voi olla todella rankkaa, mutta toisaalta ei kadu ollenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei äitiys ja vanhemmuus mitään rankkaa ole. 3 lapsen isänä ja omasta kokemuksestani voin sanoa että jos vauvavuotena lapsi ei anna nukkua, on elämä aika hankalaa mutta kun  siitä pääsee yli eikä aina edes koko vuotta kestä niin helpottaa huomattavasti.

Noin muuten lasten kanssa oleminem on naisille rankkaa mutta oman kokemukseni perusteella sanon että kun tilanne monella menee niin että lapsi on äidille tärkeämpi kuin äiti lapselle niin sellainen liiallinen pehmeys tulee sivutuotteena eikä äiti pysty olemaan äiti mutta jämpti äiti. Lapsi tuntee turvattomuutta kun vanhempi ei ole jämäkkä ja häiriökäyttäytymisellä lapsi oikein huutaa että eikö se turvallinen jämäkät rajat laittava vanhempi löydy mistään eikä millään määrällä hölmöilyä ja kiusantekoa. Lisäksi kun järjestelmällisyys puuttuu että asiat tehdään suunnilleen samalla tavalla että lapsi pystyy ennakoimaan elinympäristön jossa asuu on katastrofi valmis, kum yksi asia on tänään sallittua josta huomenna jo huudetaan. Vanhemmuus tarvitsee vahvan, määrätietoisen mutta lempeän ihmisen ja se on suurin rakkaus minkä lapselle voi antaa

Selvästi et ole ollut kasvattamassa lapsianne.. ihmekös se vanhemmuus on helppoa jos se on pelkkää sivusta viisastelua.

Juuri sillä kasvattamisen kokemuksella puhun. Lasten kanssa oleminen no niin helppoa ja leppoisaa ja vaimoni ihmettelee että miten saat kaikki asiat noin helpolla onnistumaan, sillä kun hän tekee on homma yhtä kirkumista ja pyörimistä. Harva homman osaa että miten lasten kanssa oikeasti toimitaan, super isit ja äiskät on pulassa lastensa kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Isänä on mukava katsoa vanhimman lapsen opiskelua, seurata keskimmäisen heräämistä maailman realiteetteihin lukiossa ja puuhata kaikenlaista nuorimman kanssa. 

Lapseton: älä pelkää. Lapsia ei ole tehty lasista. 

Isänä varmaan onkin kivaa, mutta äidit saavat osakseen kaiken vähättelyn ja negatiivisen. 

Suosittelen tekemään lapsen jos yhtään siltä tuntuu! 

Oma kokemus 15 vuoden ajalta: on ollut raskaita päiviä, mutta paljon enemmän ihania. Lapseni on parasta elämässäni, pienestä asti ollut fiksu,  ystävällinen  ja rauhallinen, kuten minäkin ;)

Nyt yläasteella, todistus kiitettäviä koulusta saanut aina pelkkiä  kehuja.  Lapsista on myös huolta, juuri siksi että ovat niin rakkaita. Pienet lapset ja pienet murheet, isot  lapset ja isot murheet. 

Siskosi kuulostaa hiukan masentuneelta tai ehkä  siltä että selaa iltayöt puhelinta kun olisi tilaisuus nukkua. 

Syy siihen, että vanhempien puheissa korostuu arjen raskaus verrattuna lasten tuomaan hyvään on se, että sitä arjen raskautta on niin paljon helpompi sanoittaa. Se on konkreettista, helposti kuvailtavaa. Väsyttää, on loputon määrä juoksevia asioita hoidettavana, omaa aikaa ei ole, lapset metelöivät ja riitelevät, pyykkiä, tiskiä, univajetta, neuvolaa, kasvatuksen vaikeutta. Konkreettisia, suoraviivaisia asioita, jotka jokainen ymmärtää. Miten voi kuvailla sitä pyyteetöntä, ehdotonta, loputonta rakkautta omaan lapseen, joka rakastaa takaisin ilman varauksia, jolle juuri sinä olet tärkein ihminen, esikuva ja turvasatama maailmassa? Sitä matkaa omaan itseen, jonka teet kun näet lapsesi kasvavan? Kun näet hänen silmissään itsesi, äitisi, isoisäsi ja koko sukupolvien ketjun, ja tunnet olevasi hyvin pieni mutta samalla välttämätön palanen ikiaikaista jatkumoa? Ja kun venyttyäsi jälleen kerran jaksamisen ja kärsivällisyyden äärirajoille tiedät lapsesi kasvattaneen sinua ihmisenä taas tuuman verran lisää? Niin, harmi kyllä kahvipöydässä on vaikeampi puhua kaikesta tästä kuin siitä kauheasta enterorokosta jonka perhe sairasti viime talvena.