Syöpäsairas mieheni päätti lopettaa hoidot

Omakin omaiseni kieltäytyi ensin hoidoista, mutta jatkoi sitten kumminkin ja on nyt ok ollut jo vuosia. Pelastumattomalla ei ole varaa kuolla.

Missä vaiheessa? 

Jos hoito ei ole parantava, vaan ainoastaan pitkittää ja joskus lisää kärsimystä, hyvin ymmärrettävä ratkaisu.

Itse olen sytohoidot käynyt läpi, oli hirveä olo lähes koko ajan. Kestin ne vain siksi, että tavoitteena oli parantuminen. Parannuinkin, mutta sen päätin, että jos syöpä vielä uusiutuu parantumattomana, en hoidoilla halua kärsimystä pitkittää.

Rukoilkaa, Jeesus antaa avun! Siunausta!

Kyllä varmasti on vaikeaa. Jo syöpään sairastuminen itsessään, ja sitten se kun tauti menee kohti vääjäämätöntä loppua. Varsinkin jos se on ikään kuin omasta päätöksestä, eli ei halua hoitoja enää, vaikka joku pieni toivonkipinä voisi ehkä olla hoitojen avulla. 

Itse olen ajatellut aina, että en ottaisi muuta kuin palliatiivista hoitoa edes parannettavissa olevaan syöpään, koska en oikein haluaisi enää elää muutenkaan. Mutta mun tapauksessa siitä ei kärsisi muut, koska mulla ei ole läheisiä ihmisiä. Se olisi kyllä vaikea tilanne, jos olisi puoliso, joka kärsisi ennenaikaisesta kuolemasta, mutta itse ei haluaisi enää mitään elämän pitkittämistä.