Minkä itsessänne veikkaatte ärsyttävän muita?

Se, että en hyväksy epäkunnioittavaa käytöstä, vaan pidän ihmiset vastuullisina teoistaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen liian hiljainen ja vetäytyvä enkä ikinä halua johtaa / määräillä muita.

Ootko tosiaan sitä mieltä, että ihmisiä ärsyttää, kun et halua määräillä heitä? 

Vierailija kirjoitti:

En sano aina mielipiteitäni suoraan vaan kiertelen ja kaartelen kun haluan miellyttää liikaa :/

Oi tää on oikeesti ärsyttävin mahdollinen luonteenpiirre. Et kuuluisi mun ystäväpiiriin. En millään jaksa, jos toisesta pitää aina kaivaa kaikki hohtimilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että henkinen ikäni ja sosiaalinen ikäni ovat hyvin kaukana toisistaan. Tämän lisäksi myöskään ulkonäköni ei vastaa kumpaakaan, eikä ääni. Ja kuinka monta vuotta vanha minä sitten olen oikeasti?

Ihmiset, joille on hyvin tärkeää se, minkä ikäisten ihmisten kanssa ovat tekemisissä, sekoavat täysin.

Missä olet tavannut ihmisiä, joille on tärkeää, minkä ikäisten ihmisten kanssa ovat tekemisissä? Miten se ilmenee? 

Se ilmenee mm. siten, että aletaan ottamaan etäisyyttä, kun paljastuu, minkä ikäinen oikeasti olen. Räikeimmin siten, että keskustelu loppuu siihen paikkaan, kun ikäni tulee ilmi. Välit katkaistaan.

Ikä ei tosin ole ainut syy, minkä vuoksi minuun on otettu etäisyyttä. Mutta yksi niistä.

Itselleni ei ystävän iällä ole merkitystä, mutta yllättävän monille tuntuu olevan. Hyvin alkanut ystävystyminen voi lopahtaa siihen, kun paljastuu, että meillä on esim. 20 vuotta ikäeroa. Koskaan ei voi ennakoida, kuinka käy.

Hyvännäköisenä miehenä mun ulkonäössä on ehdottomasti jotain mikä ärsyttää muita. Liian monta tapausta viime vuosilta kun olen keskittynyt omiin juttuihin ja muut tulevat tahallaan uhmailemaan tai haluavat muuten näpäyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puheliaisuuteni. Puhun myös päälle ja keskeytän tahtomattani. Sitten pyytelen anteeksi, mutta sama jatkuu enkä voi sille mitään.

Aivan varmasti voit, et vain halua. Kuvittelepa, jos saisit audienssin presidentin tai arkkipiispan (tai jonkun muun, jota kunnioitat) luo: puhuisitko päälle ja keskeyttäisitkö?

(Itse reagoin päälle puhujiin niin, etten puhu enää mitään. Sekin varmaan jotakuta ärsyttää.)

Miksi tahdot olla ilkeä? En voi. Olen tipahtanut tutkimuksen rattaista, mutta saan lähes täydet asperger-testeistä. Myös vanhempani puhuvat, jopa itsekseen, koko ajan. Tämä puheliaisuus on suurin syy siihen että työpaikkahaastattelutkin menevät pieleen.

En ollut ollenkaan ilkeä, vaan halusin että mietit itse käytöstäsi ja sitä, onko sinun todella mahdotonta antaa toisen ihmisen puhua keskeyttämättä häntä. Et vastannut kysymykseeni - jos pääsisit puhumaan presidentin kanssa, keskeyttäisitkö hänetkin?

Tuntemani aspergerit loukkaantuvat täysin järjettömästi asioista, joita kukaan muu ei ottaisi loukkauksena. Yksikin oli lähes katatonisessa tilassa pari päivää, kun hänelle sanottiin "Muistathan sitten pestä itse oman kahvimukisi, kiitos". Tällaisen ihmisen kanssa on aika mahdotonta kommunikoida, kun he ottavat kaiken ilkeytenä.

Etenkin diagnosoimaton asperger voi olla koko ajan valppaana, jotta osaisi olla mahdollisimman normaali. Toistuvasti kuulee kommentteja siitä, kuinka ei osaa olla normaali, ja hetken kuluttua on taas liiankin normaali, ja ... Se asiallinenkin huomautus voi mennä ihon alle.

Ja tietenkin se, mitä sanot ja miten sanot sen. Yllättäen joillekin aspergereille äänensävyllä on enemmän merkitystä kuin sanoilla.

Juuri tämän takia aspergereiden kanssa on mahdotonta olla tekemisissä, kun heille saattaa mennä mikä tahansa kommentti millä tahansa äänensävyllä lausuttuna ihon alle, eikä sitä normaali voi mitenkään ennakoida tai ymmärtää, joten parempi on kiertää heidät kaukaa.

Mä olen huumorintajuinen ja iloinen ihminen, nauran heleästi ja usein, ja tykkään tilannekomiikasta. Vitsejä en kerro, enkä hassuja sananmuunnoksia, mutta usein leikkaa muuten ja löydän monesta tilanteesta sen humoristisen puolen.

Tiedän, että tämä ärsyttää joitakin ihmisiä. Olen törmännyt useampaan tyyppiin, heistä ihan valtaosa muita naisia, joita ärsyttää hauska nainen. Entisessä työpaikassa tiiminvetäjäni, kolmekymppinen nainen, sanoi, ettei tykkää kenestäkään naiskoomikosta ja että naiset eivät osaa olla hauskoja ja että stand up -koomikkoina naiset eivät vaan koskaan ole yhtä hyviä kuin miehet vaikka kuinka yrittäisivät. 

Tämä on mielestä todella kiinnostava ilmiö. Naisen nauru ärsyttää monia. 

Se että väkisin pitää lyöttäytyä seuraan, jos haluaa vaihtaa sanan kanssani. Joskus jopa asiattomin keinoin. Ei mitään kontakteja vastaan, kunhan ne ovat normaaleja ystävämielisiä sellaisia. Siis joitain vissiin ärsyttää  että en ole  ns. saatavilla   kontaktiin. Ehkä siksi valheita,  että olisin riidoissa ihmisten kanssa, hankala tms? 

Joitain ärsyttää suunnattomasti. jos ei ole tekemisissä  useamman henkilön kanssa. Jos ei käy töissä tai ulkona viihteellä. . On kotona ja palstailee? 
 

Kärkkäät ä, vahvat mielipiteet? Jos jok asia on tyhmää mielestään niin sanoo sen. Mielistelee kelle haluaa ja miten haluaa. . Oikeudenmukainen ja älykäs, mutta ei tavanomainen. 

Vierailija kirjoitti:

Välinpitämättömyys muiden näkemyksestä vaatetukseni tai habitukseni suhteen. Ei vois enää vähempää kiinnostaa tällä ikää.

M52

Äläs nyt. Nuori olet kuten minäkin.  Ai niin, se on työaika vielä, joten poistun. M52

Enpä oikein tiedä. Ehkä se, että mulla on aivoissa eräänlainen kytkin, jonka voin laittaa pois päältä ja suhtautua tekemiini tai kokemiini asioihin ilman minkäänlaisia tunteita. Mä kutsun tätä ominaisuutta sairaanhoitajan lakin päähäni laittamiseksi. Kun sen teen, pystyn toimimaan täysin rationaalisesti. Toinen ärsyttävä asia saattaa olla se, että olen ratkaisukeskeinen ihminen. Tästä olen kyllä iän myötä opetellut pois. Siis tilanteissa, joissa joku kertoo mulle ongelmistaan, mä vaan kuuntelen enkä yritäkään edottaa mitään, jos ko henkilö itse ei halua muuta kuin vain kuuntelijan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että henkinen ikäni ja sosiaalinen ikäni ovat hyvin kaukana toisistaan. Tämän lisäksi myöskään ulkonäköni ei vastaa kumpaakaan, eikä ääni. Ja kuinka monta vuotta vanha minä sitten olen oikeasti?

Ihmiset, joille on hyvin tärkeää se, minkä ikäisten ihmisten kanssa ovat tekemisissä, sekoavat täysin.

Missä olet tavannut ihmisiä, joille on tärkeää, minkä ikäisten ihmisten kanssa ovat tekemisissä? Miten se ilmenee? 

Se ilmenee mm. siten, että aletaan ottamaan etäisyyttä, kun paljastuu, minkä ikäinen oikeasti olen. Räikeimmin siten, että keskustelu loppuu siihen paikkaan, kun ikäni tulee ilmi. Välit katkaistaan.

Ikä ei tosin ole ainut syy, minkä vuoksi minuun on otettu etäisyyttä. Mutta yksi niistä.

Itselleni ei ystävän iällä ole merkitystä, mutta yllättävän monille tuntuu olevan. Hyvin alkanut ystävystyminen voi lopahtaa siihen, kun paljastuu, että meillä on esim. 20 vuotta ikäeroa. Koskaan ei voi ennakoida, kuinka käy.

Minkälaisissa piireissä tätä tapahtuu? Työpaikalla, harrastuksissa, naapurustossa? Mietin vain sitä, kun itse harrastan eräitä K-18 asioita, niin en todellakaan niissä piireissä haluaisi ystävystyä kenenkään alaikäisen kanssa, vaikka tiedän että heitäkin siellä (netissä) pyörii. Mutta oletan että ei mistään tällaisesta ollut kyse?

Olen herkästi innostuva ja perusluonteeltani positiivinen. Minulla on aina ollut tärkeää haaveilla, suunnitella ja unelmoida, ja uskon että elämässä voi tehdä ja saavuttaa tosi monenlaisia asioita. 

Minulla on tuttuja, jotka ovat kauniisti sanottuna hyvin arkipäiväisiä ja urautuneita, ja he usein mollaavat nyrpeinä minun ja muiden suunnitelmia ja pitävät hyvin epärealistisena asioita, jotka minulle näyttäytyvät ihan realistisina kuten nyt vaikka muutto ulkomaille tai firman perustaminen. Ei kuulemma ole mitään järkeä, ei tule onnistumaan. Ilmeestä näkee, että ärsyttää kovasti, kun joku tällaisia suunnittelee.   

~

#72 ei E. 

Hyvää vkl. 

(En ole palstalla).

~

*Minulta 1 lyhyt ketjun alussa. E

En tiedä. Sen tiedän että se jokin on ulkoisessa olemuksessani, koska en ehdi useinkaan kuin tervehtiä enkä aina sitäkään, kun muilla on jo niskavillat pystyssä ja sellainen hyökkäys on paras puolustus- asenne päällä.

Olen myös pariin kertaan kuullut kuinka yllättänyt joku on siitä, kun olenkin oikeasti kiva tyyppi. Nämä siis sellaisia joiden kanssa on oltu tekemisissä esim töiden kautta ja tuo on ihan erikseen haluttu kertoa. 

Exäni mielestä mun porkkanan pureskelu oli ärsyttävää, kun rouskutus kuului viereiseen huoneeseen. Mun hengityskin oli ärsyttävää. Ja ääni. Urheiluharrastuksetkin ärsyttivät häntä. Onhan niitä siinä joo. Onneksi älysin häipyä.

En tiedä. Varmaan kaikki. Pysyn kaukana muista ihan varmuuden vuoksi.