Ensitreffit alttarilla -sulho pahoinpidellyt vaimoaan
Kommentit (377)
Seurasin tuota kautta ja täytyy kyllä myöntää, että en olisi uskonut. Sarjassa naisesta tuli sellainen olo, että on todella fiksun oloinen ja oman arvonsa tunteva. Mies vaikutti tosiaan vähän tossun alla olevalta, kuten joku taisi mainitakin. Itselleni tuli sellainen olo, että ei kai nainen jyrää miestä, kun vaikutti niin kiltin oloiselta ja myöntyväiseltä, sellainen jees jees mies. Mutta se varmasti onkin näillä se toimintatapa, että myötäillään, esitetään kilttiä ja kun on saatu toinen koukkuun, alkaakin oikea persoona tulla pintaan.
Vierailija kirjoitti:
Kerrottiin myös, että tuomio annettiin vuosia sitten. Eli ihan oli brittiversion uutisoinnista seurannut sattumalöydös toimittajalle.
Voimia ex-vaimolle! Kaikki ryöpsähtää taas esiin ja mieleen. Miehelle terkkuja, että kerrankin karma kosti. Taitaapi nyt lähteä työpaikka alta, eikä ole tässä ajassa ihan helppoa löytää uutta.
Veikkaan, että kyseessä ei ollut sattumalöydös. Joku vinkki oli. Tai toimittajan oma vainu.
Erohan oli lehdissä ja kumpikaan ei kai kommentoinut oikein mitään. Kyllähän sellainen kokeneen toimittajan mielenkiinnon herättää.
Mutta niin tai näin, että jos oli sattuma, niin bingo, onhan noita osallistujia ehtinyt olemaan melkoinen joukko, että jos on randomilla tiedusteltu eri käräjäoikeuksista.
Aika sadistinen hirviö. Lasta käy sääliksi, kun joutunut kuuntelemaan kuinka isä haukkuu äitiä hulluksi ja paskaksi. Sääliksi käy myös tyypin alaisia, ei oo helppoja työpäiviä edessä.
Ai ei mainittu lasta, kyllä mainittiin ja lapsi näki ja kuuli kaikki äijän tekemät kauheudet äidille.
Vierailija kirjoitti:
Seurasin tuota kautta ja täytyy kyllä myöntää, että en olisi uskonut. Sarjassa naisesta tuli sellainen olo, että on todella fiksun oloinen ja oman arvonsa tunteva. Mies vaikutti tosiaan vähän tossun alla olevalta, kuten joku taisi mainitakin. Itselleni tuli sellainen olo, että ei kai nainen jyrää miestä, kun vaikutti niin kiltin oloiselta ja myöntyväiseltä, sellainen jees jees mies. Mutta se varmasti onkin näillä se toimintatapa, että myötäillään, esitetään kilttiä ja kun on saatu toinen koukkuun, alkaakin oikea persoona tulla pintaan.
Ihan yleisesti narsistit etsii fiksua ja pärjäävää naista. Heitä tyydyttää eniten tuhota vahva ihminen. Kertoo heidän sairaasta päästään hyvin tuo toimintatapa. Sitten kun ovat saaneet lyötyä maahan ovat itseensä tyytyväisiä, ovat kerrankin suuressa tyhjyydessään vähän vahvemman oloisia.
Onhan tuo kehu kuinka opetti työpaikalla rikkomaan toisten rajoja todella outo. Ei kukaan terve toisia kunnioittava halua rikkoa toisten rajoja. Tai opettaa työyhteisölle epätervettä ilmapiiriä.

Ei mainittu eilisessä Iltasanomien uutisessa, josta spekulaatiot alkoi.

Seiska ei julkaissut nimeä.

Joo, ei helketti, jos joutuis painimaan työkavereiden kanssa taukojumpaksi. Tai ottamaan fyysistä kontaktia johdon käskystä.
Tän päivän IL:ssa oli tosi kattava kuvaus tuosta järkyttävästä väkivallasta, jota tuo heidän yhteinen lapsensakin joutui todistamaan. Aivan hirvittävää pskaa.
Vaikka varsinaisesti nimet jätettiin mainitsematta, IL sentään kirjoitti ansiokkaasti jutun niin että ei jäänyt epäilystäkään kenestä parista oli kyse.
Kuulemma pari joka alkoi odottaa lasta syksyllä häiden jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Kuulemma pari joka alkoi odottaa lasta syksyllä häiden jälkeen?
Nopeasti on suhde edennyt. Lapsen syntymän jälkeen on varmaan naamio riisuttu.
Vierailija kirjoitti:
Tän päivän IL:ssa oli tosi kattava kuvaus tuosta järkyttävästä väkivallasta, jota tuo heidän yhteinen lapsensakin joutui todistamaan. Aivan hirvittävää pskaa.
Vaikka varsinaisesti nimet jätettiin mainitsematta, IL sentään kirjoitti ansiokkaasti jutun niin että ei jäänyt epäilystäkään kenestä parista oli kyse.
Onko IL lyhentänyt juttua ja poistanut yksityiskohtia? Löytyi vain lyhyt tiivistelmä mm. maininta lapsesta on poissa.
Juttuhan oli kyllä levinnyt jo muualle.
https://uutisankka.com/tv/il-ensitreffit-alttarilla-parin-mies-pahoinpi…

"Iltalehden saamien käräjäoikeuden asiakirjojen mukaan julkisuudessa onnelliselta vaikuttanut suhde muuttui ajan myötä ahdistavaksi. Nykyisin jo eronneella pariskunnalla on yhteinen lapsi, jonka läsnä ollessa mies kohdisti vaimoonsa fyysistä ja henkistä väkivaltaa kaikkiaan yksitoista kertaa parin vuoden aikana."

"Ensimmäinen fyysinen yhteenotto käynnistyi siivouskiistasta, jonka yhteydessä mies tarttui väsyneenä olleeseen vaimoonsa käsiksi, vei vessaan ja sylki päälle. Mies nöyryytti naista pitäessään samalla yhteistä lasta sylissään ja sanoi lapselle: ”Katso äitiäsi”.
Myöhemmissä väkivaltatilanteissa, joihin liittyivät muun muassa miehen työstressi, mies löi naista, ja nainen pakeni lapsen kanssa ulko-ovelle, jossa mies kävi kurkkuun kiinni. Nainen yritti huutaa apua.
Käräjäoikeus arvioi naisen antaman todistuksen luotettavaksi, sillä sitä tukivat painavat kirjalliset todisteet. Nainen oli taltioinut vammojaan valokuvaamalla sekä dokumentoinut tapahtumia tarkasti puhelimeensa ikään kuin selviytymiskeinona. Lisäksi hän oli turvautunut ystävän apuun ja lääkärikäynteihin, joista jääneet merkinnät vastasivat oikeudessa kuultua kertomusta."
Kuvien perusteella tyyppi on kyllä muuttunut ulkoisesti aikalailla. En muista, että ohjelmassa olisi ollut tuollainen tatuoitu fitness tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tän päivän IL:ssa oli tosi kattava kuvaus tuosta järkyttävästä väkivallasta, jota tuo heidän yhteinen lapsensakin joutui todistamaan. Aivan hirvittävää pskaa.
Vaikka varsinaisesti nimet jätettiin mainitsematta, IL sentään kirjoitti ansiokkaasti jutun niin että ei jäänyt epäilystäkään kenestä parista oli kyse.
Onko IL lyhentänyt juttua ja poistanut yksityiskohtia? Löytyi vain lyhyt tiivistelmä mm. maininta lapsesta on poissa.
Juttuhan oli kyllä levinnyt jo muualle.
https://uutisankka.com/tv/il-ensitreffit-alttarilla-parin-mies-pahoinpi…
Tässä on pidempi uutinen:
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/718015ab-4ea7-4b85-8604-217d63…
Se on aina yhtä mieletöntä, että väkivalta on viihdettä. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otattanut kuvan Stubbin kanssa, lapsi mukana, laittanut linkediin. törkimys. rikollinen. https://www.linkedin.com/posts/anttiruskeala_johtajuus-johtaminen-tulev…
"Kummisetäni jalkapallovalmentaja" 😆
Lapsi sylissä täydellistä isää larppaamassa vaikka teot oli tuossa kohtaa tehty ja tuomio tullut. Sai siis jatkaa lapsensa pilaamista vaikka oli pahoinpidellyt tämän äitiä lapsen edessä. Hyi saatana. Joko joku laittoi äijän työpaikalle viestiä? Alimmalle tunkiolle joutaa koko äijä.
Vierailija kirjoitti:
Siitä Antista ei kyllä uskois??? No moni kakku päältä kaunis.
Uskoisi, siinä oli outoa kireää energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuvien perusteella tyyppi on kyllä muuttunut ulkoisesti aikalailla. En muista, että ohjelmassa olisi ollut tuollainen tatuoitu fitness tyyppi.
Mikä tämän somenimi on?
"Kummisetäni jalkapallovalmentaja" 😆