Lue keskustelun säännöt.
Eikö teitä häiritse se, että kansa on nykyään jakautunut huono-osaisiin ja hyväosaisiin?
18.05.2026 |
Toiset kamppailevat pysyäkseen hengissä ja toiset ostelevat osakkeita, sijoitusasuntoja, matkoja ja ravintolaillallisia.
Kommentit (967)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liityn seuraamaan keskustelua vasta sivun 38 kohdalla ja hiukan siitä taaksepäin. Ensiksi, kiitokset tällä palstalla harvinaisesta laadukasta suomen kieltä ja mietittyjä argumentteja sisältäneestä debatista niin tälle oman elämänsä sepälle kuin vasemmistoliiton think tankillekin.
Molemmille ehdotus: ette tätä ettekä muutakaan väittelyä voita toistelemalla ad nauseam omia pointtejanne litanioina uudestaan ja uudestaan, se on vain jankkausta. Lisäksi, sinä-sanan runsas käyttö viittaa siihen, että itse asiasubstanssin sijaan keskustellaan ketjun keskustelijoiden näkyvästä tai kuvitellusta persoonasta. Tämä jos mikä on vinoumaa ja ad hominemia.
Ja jotten itse unohtaisi sitä substanssia: kyllä, on ilman muuta olemassa työllistymistä estäviä rakenteellisia ongelmia. Mutta kaikki eivät jää näiden rakenteiden vangiksi. Niille, jotka jäävät, kapitalisti tarjoaa ratkaisuksi kovempaa ponnistelua (muuttamista työn perässä, lähellä tukien suuruusluokkaa olevien silppu- ja paskatöiden hyväksymistä), sosialisti tarjoaa lisää rahaa seinästä (mitä kutsutaan eufemismeilla solidaarisuus tai empatia). Keskustelu palautuukin siihen, oletko sosialisti vai kapitalisti. Näistä maailmankatsomuksen ja ihmiskuvan lähtökuopista on itse kunkin kovin kivulias muunlaiseksi venyä.
Empatia ei ole sitä että pakotetaan joku elämänsä eteen vaivaa nähnyt töihin jotta voidaan hemmotella kelaloisrälssiä.
Sanat merkitsevät oikeita asioita. Joko keskustellaan asioista niiden oikeilla nimillä, tai vähintään määritellään termit konkreettisesti jos niitä haluaa käyttää. Tuo ad hominemeja viljelevä ei suostu määrittelemään ensimmäistäkään keksimäänsä käsitettä tai termiä koska ainoastaan silloin hän voi keskittyä substanssin sijaan retoriikkaan. Näin tehdessään hän voi aina syyttää toista olkiukkoilusta kun joku koittaa tarjota konkreettista esimerkkiä hänen keksimille häilyville käsitteille, ja tämän taakse hän piiloutuu aivan joka kerta.
Hän ei määrittele yhtäkään valtarakennetta, vaikka niitä kuulemma on jotka estää häntä selaamasta avoimia työpaikkoja. Hän keksii häilyvän empatiavajeen käsitteen, mitä hän ei määrittele, mutta on vissiin olevinaan huono juttu. Tietysti jättää tahallaan kertomatta mikä empatiavaje on ja miksi se olisi ylipäätään huono juttu, ja kun tosiaan arvaa että empatiavaje onkin vain taikaseinävaje, syyttää hän sinua jälleen olkiukkoilusta, mutta ei vahingossakaan kerro mitä se oikeasti tarkoittaa, miten se näkyy tai mitä haittaa sellaisesta edes on konkreettisin esimerkein.
Kyseessä on tyypillinen vasemmistolainen taktiikka missä keskustelua häivytetään mahdollisimman epämääräisiin käsitteisiin, ja hyvin määritellytkin käsitteet pyritään tarkoituksellisesti häivyttämään olemattomiin keksimällä niille omia määritelmiä, kuten esimerkiksi mitä tulee ad hominemin määritelmään jäätyään kiinni siitä ettei hänellä ole hajuakaan siitä mitä se todellisuudessa tarkoittaa.
Tässä vaiheessa olet käytännössä rakentanut kokonaisen fantasiahahmon “taikaseinästä elävästä kelaloisesta” ja väittelet sitä vastaan kuin se olisi oikea ihminen. Kukaan ei ole puhunut keskiluokkaisen elämän “hemmottelusta”, vaan siitä että ihmisillä olisi edes jonkinlainen ihmisarvoinen minimiturva tilanteissa joissa työmarkkinat, sairaus tai elämäntilanne pettävät alta. Mutta sinun maailmassasi kaikki pitää moralisoida “ansaitseviin” ja “loisiin”, koska muuten joutuisit käsittelemään sitä että elämä ei ole meritokraattinen videopeli.
Ja tuo jatkuva performanssi “määritelmien vaatimisen” ympärillä alkaa olla aika läpinäkyvä. Sinulle on jo moneen kertaan määritelty esimerkiksi rakenteelliset ongelmat: työnhakijoita enemmän kuin työpaikkoja, rekrytointisyrjintä, mielenterveysongelmien vaikutus työkykyyn, alueellinen eriarvoisuus ja matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mutta koska et pysty oikeasti kumoamaan niitä, siirrät keskustelun loputtomaan semanttiseen jankkaukseen sanoista kuten “empatiavaje” tai “ad hominem”.
Ja ironisinta on edelleen se, että sama ihminen joka ulisee jatkuvasti “retoriikasta substanssin sijaan” ei ole itse tuonut juuri mitään muuta kuin moraalista raivoa “kelaloisista”, “vasureista” ja “taikaseinästä”. Se ei ole yhteiskunta-analyysiä vaan katkeroitunutta identiteettipolitiikkaa oikeistolaisessa muodossa.Ei vieläkään substanssia.
Montako avointa työpaikkaa pitää olla jotta sinä hakisit niistä ensimmäistäkään? Pyöristä lähimpään sataantuhanteen.
Rekrytointisyrjintä ei estä sinua hakemasta töitä. Syrjitäänkö rekrytoinnissa ihmisiä jotka hakevat töitä? Tuolle haluan lähteen. Jos se tarkoittaa jotain muuta, anna konkreettinen esimerkki äläkä syytä olkiukkoilusta kun itse jätit jälleen määrittelemättä tuon.
En sanonut että jokainen työtön on loinen, keksi toinen olkiukko.
Mikä on ad hominem? Onko niitä lisää? Et nimittäin vieläkään tarjoillut mitään substanssia. Jos minun pitää kysyä sinulta määritelmää ja konkreettista esimerkkiä, se tarkoittaa ettet antanut substanssia.
Tässä alkaa näkyä aika selkeästi, ettei sinua oikeasti kiinnosta itse aihe vaan keskustelun kontrollointi. Kukaan ei ole väittänyt, että “rakenteet estävät selaamasta työpaikkoja” tai etteivät työttömät hae töitä. Sinulle on puhuttu siitä, että rakenteelliset ongelmat vaikuttavat siihen saako töitä, miten realistista työllistyminen on ja miten eri ihmisryhmät pärjäävät työmarkkinoilla. Mutta sinä palautat kaiken jatkuvasti samaan olkiukkoon, koska siihen on helpompi hyökätä.
Lisäksi tämä sinun “ei substanssia” -hokemasi alkaa olla aika koominen. Sinulle on annettu konkreettisia esimerkkejä ja ilmiöitä varmaan kymmeniä kertoja: työnhakijoita enemmän kuin työpaikkoja, rekrytointisyrjintä, mielenterveysongelmien vaikutus työkykyyn, alueellinen eriarvoisuus ja matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mutta mikään ei koskaan kelpaa, koska siirrät koko ajan maalitolppia:
“anna tarkempi määritelmä”, “anna toinen esimerkki”, “ei tuota lasketa substanssiksi”.
Tuo ei enää näytä keskustelulta vaan pakonomaiselta yritykseltä pitää itsesi “tuomarin” roolissa, jossa sinä yksin päätät mikä on hyväksyttävä argumentti. Samalla välttelet koko ajan itse moraalista ydinkysymystä: mitä yhteiskunta on velkaa ihmisille, joilla on heikot lähtökohdat, sairaus tai huono asema työmarkkinoilla.
Ja tuo “en sanonut että jokainen työtön on loinen” on myös aika paljastava muotoilu. Et siis kiistä koko halveksivaa kehystä, vaan yrität vain rajata ketkä kuuluvat siihen ihmisryhmään jota pidät loisina. Siinä näkyy aika selvästi, että koko keskustelun pohjalla on edelleen moraalinen jako “ansaitseviin” ja “epäonnistujiin”, vaikka kuinka yrittäisit naamioida sitä semanttiseksi väittelyksi argumentointitermeistä.Matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mitä tarkoitat tällä?
Työnteko kannattaa holistisesti aina. Se, että lyhyellä tähtäimellä voi olla taloudellisesti kannattavampaa jäädä makaamaan sohvalle (joka on rakenteellinen virhe yhteiskunnassa, joka on korjattava tukia leikkaamalla), ei tarkoita, että kokonaisvaltaisesti se olisi parempi pitkän aikavälin hyvinvoinnin kannalta. Työnteko luo merkitystä ja pitkäksi ajaksi työmarkkinoiden ulkopuolelle jättäytyminen vaikeuttaa työllistymistä ja pitkän aikavälin ansaintamahdollisuuksia.
Matalapalkka-alojen kannattamattomuus tarkoittaa sitä, että osa töistä on niin huonosti palkattuja ja epävarmoja, ettei niillä pääse pois jatkuvasta talousstressistä vaikka olisi koko ajan töissä. Vuokra, ruoka, lääkkeet ja muut pakolliset menot eivät yhtäkkiä maksa vähemmän vain siksi että ihminen käy töissä.
Ja tässä keskustelussa ongelma palautetaan jatkuvasti työttömien moraaliin eikä itse työmarkkinoihin. Se on vaarallista, koska siinä ihmisarvo aletaan sitoa markkina-arvoon: jos et pärjää työmarkkinoilla, olet “laiska”, “loinen” tai “taakka”. Tuollainen puhe ei enää käsitteleihmisiä ihmisinä vaan hyödyllisyysluokkina.
Historiallisesti juuri noin dehumanisointi alkaa. Ensin heikoimmassa asemassa olevista tehdään moraalisesti alempiarvoisia, sitten heidän kärsimyksensä alkaa tuntua ansaitulta.No nyt aletaan puhua asioista, kiitoksia.
Työmarkkinat toimivat omalakisesti, markkinamekanismin mukaan. Palkat määräytyvät työn kysynnän ja tarjonnan tasapainopisteeseen, toki Suomen kaltaisessa kansantaloudessa määräytyminen tapahtuu paljolti toimialakohtaisten TES:ien mukaan. Eli mikä on se pienin hinta, jolla työnantaja saa työntekijän tulemaan töihin. Markkinamekanismia hillitään yhteiskunnan tuilla, jotka parhaimmillaan asettuvat lähelle ns. matalapalkka-alojen työstä maksettavaa palkkaa. Tämä luonnollisesti kohottaa kynnystä tarttua töihin, jotka koetaan epäarvokkaina silppu- ja paskatöinä.
Luonnollisestikin työmarkkinoilla on kyse markkina-arvosta, ei ihmisarvosta. Työnantajan tehtävä ei ole tehdä laupeuden- tai sosiaalityötä vaan saada tuotannontekijöitä eli työläisiä. Eri työntekijöillä on huomattavia yksilötason eroja, eri syistä, minkä perusteella on perusteltua puhua eri 'hyödyllisyysluokkien' työntekijöistä (sanavalinta ei ole vakiintuneessa käytössä vaan ilmeisesti eräs kirjoittajan kehittelemistä neologismeista). Mitään dehumanisointia tämä ei ole, vaan realismia. Realismia on myös se, että 'hyödyllisyysluokaltaan' matalatasoisen työvoiman taloudellista asemaa jo nyt tuetaan merkittävästi pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulonsiirtomallilla.
Tässä näkyy juuri se dehumanisoivan talouspuheen ongelma, mistä olen puhunut. Aluksi yrität tehdä eron ihmisarvon ja markkina-arvon välille, mutta samalla alat puhua ihmisistä “hyödyllisyysluokkina”, “matalatasoisena työvoimana” ja tuotannontekijöinä. Eli käytännössä ihmisiä aletaan hahmottaa ensisijaisesti taloudellisen hyödyllisyyden kautta.
Ja juuri noin dehumanisoiva diskurssi toimii. Kukaan ei sano ääneen “nämä ihmiset eivät ole ihmisiä”. Sen sijaan ihmiset redusoidaan kustannuksiksi, tehokkuusyksiköiksi, työvoiman laaduksi tai markkina-arvon perusteella luokiteltaviksi ryhmiksi. Silloin ihmisarvo alkaa hiljalleen ehdollistua hyödyllisyydelle, vaikka sitä teoriassa kiistettäisiin.
Tähän liittyy hyvin myös Bourdieun ajatus siitä, miten yhteiskunnalliset erot alkavat oikeuttaa itseään. Hyväosaisuus alkaa näyttäytyä merkkinä ahkeruudesta, rationaalisuudesta ja moraalisesta paremmuudesta, kun taas huono-osaisuus alkaa näyttää henkilökohtaiselta epäonnistumiselta eikä rakenteelliselta ilmiöltä.
Markkina-asema muuttuu vähitellen moraaliseksi kategoriaksi. Juuri siksi puhe “matalatasoisesta työvoimasta” ei ole neutraalia realismia vaan symbolista vallankäyttöä, jossa ihmisten arvoa aletaan mitata heidän taloudellisella hyödyllisyydellään.
Lisäksi tuo “työmarkkinat toimivat omalakisesti” on ideologinen väite naamioituna realismiksi.
Työmarkkinat eivät ole luonnonvoima vaan poliittisesti rakennettu järjestelmä: lait, TES:t, verotus, sosiaaliturva ja yritysten valta-asemat muovaavat niitä jatkuvasti. Kun markkinoiden seuraukset esitetään vain “realismina”, samalla yritetään häivyttää pois moraalinen kysymys siitä, millainen yhteiskunta on oikeudenmukainen.
Ja juuri siinä kohtaa tämä muuttuu vaaralliseksi. Kun ihmisistä puhutaan ensisijaisesti markkina-arvon kautta, heikoimmassa asemassa olevien kärsimys alkaa näyttäytyä luonnollisena, ansaittuna tai ainakin yhdentekevänä sivutuotteena.
Historiallisesti juuri tuollainen kieli on ollut ensimmäinen askel kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisarvo ei enää ole universaali vaan ansaittava ominaisuus.Toistan, että sanavalinta 'hyödyllisyysluokka' ihmisiin viitattaessa oli lainaamani kirjoittajan sanavalinta, ei minun. Tuotannontekijä taasen on kansantaloustieteen vakiintunut termi, jossa ei ole mitään dehumanisoivaa. Taloustiede tarkastelee ihmisten toimintaa nimenomaan resurssien hallinnan ja vaihdannan näkökulmista, sosiologia (mm. Bourdieu tai Marx) sitten kokonaan muista näkökulmista.
Edelleen, olen kiinnostunut reaalimaailman tulonjako- tai työmarkkinakysymyksistä, en utopiasta. "Askel kohti yhteiskuntaa" jne on kielipeliä ja sanaseinää, jolla on paikkansa lähinnä kantaaottavien pamflettien joukossa. Tosin edes vasemmistoliiton think tank ei lähtisi keskustelemaan yhteiskunnan moraalista tai oikeudenmukaisuudesta, vaan tarttuisi konkreettisiin kysymyksiin, joihin poliittisin päätöksin voidaan vaikuttaa.
Ymmärrän nyt paremmin tätä olkiukkoihin ja adhominemeihin ajautunutta metakeskusteluakin. Arkirealistin on niin vaikea saada tarttumapintaa idealistisen haaveyhteiskunnan pilvilinnoihin, ja vice versa.
Hauskaa tässä on se, että kutsut omaa ideologista kehystäsi “arkirealismiksi” ikään kuin olisit jotenkin onnistunut nousemaan politiikan ja moraalin yläpuolelle. Et ole. Sinä vain pidät omaa maailmankuvaasi niin luonnollisena, ettet enää tunnista sitä ideologiaksi.
Ja juuri tuo on se pointti, jonka esimerkiksi Bourdieu yrittää tehdä näkyväksi. Kun ihmisistä aletaan puhua ensisijaisesti tuotannontekijöinä, hyödyllisyytenä ja markkina-arvona, samalla tehdään moraalinen valinta siitä millä perusteella ihmisen asema yhteiskunnassa oikeutetaan. Se ei ole neutraalia realismia vaan tietty tapa nähdä ihminen.
Lisäksi on aika ironista vähätellä tätä “kielipelinä”, kun koko keskustelusi pyörii itse asiassa juuri kielen ympärillä: “tuotannontekijä”, “markkinarealismi”, “kannattavuus”, “hyödyllisyys”. Kieli ei ole tässä mikään sivuseikka vaan juuri se mekanismi, jolla eriarvoisuus normalisoidaan näyttämään luonnolliselta ja ansaitulta.
Eli ei, kyse ei ole siitä että toinen puhuu realismista ja toinen utopiasta. Kyse on siitä, että toinen tunnistaa markkinapuheen sisältämät moraaliset oletukset ja toinen kuvittelee niiden olevan vain neutraalia luonnonlakia.Sinä et puhu mitään. Et ole määritellyt käsitteitä ja oletat muiden tietävän mitä ne sinun pikkuisessa päässäsi.
Sinulta jos kysytään yhtääkään esimerkkiä, ja sitten sanot että se on dehumanisoivaa.
Kerro nyt ihmeessä ne määriteltävät käsitteet, jotka sulta puuttuu?
Empatiavaje. Mitä se tarkoittaa ja miten sitä edes mitataan? Onko olemassa objektiivista mittaria millä voi päätellä enpatiavajeen suuruuden? Miten minun empatiavajeeni suuruus johtaa siihen että minulle tuntematon kelaloinen ei viitsi hakea töitä?
Valtarakenteet estää hakemasta töitä. Mikä valtarakenne? Missä? Kuka sitä pyörittää? Onko valtarakenne huoneessa kanssasi juuri nyt? Puhuuko se sinulle?
Tällaisia käsitteitä kun alkaa viljelemään, pitäisi pystyä yhdellä virkkeellä kertomaan täsmälleen mitä se tarkoittaa.
Syy miksi tuo ei suostu niitä määrittelemään johtuu yksinomaan siitä että hän koittaa väittää jokaisen ikävän asian johtuvan pelkästään valtarakenteista, ja jos hän ottaa asiassa konkreettisen position, ei se kestä sekuntiakaan kriittistä tarkastelua ja analyysiä, ja hän tietää sen itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liityn seuraamaan keskustelua vasta sivun 38 kohdalla ja hiukan siitä taaksepäin. Ensiksi, kiitokset tällä palstalla harvinaisesta laadukasta suomen kieltä ja mietittyjä argumentteja sisältäneestä debatista niin tälle oman elämänsä sepälle kuin vasemmistoliiton think tankillekin.
Molemmille ehdotus: ette tätä ettekä muutakaan väittelyä voita toistelemalla ad nauseam omia pointtejanne litanioina uudestaan ja uudestaan, se on vain jankkausta. Lisäksi, sinä-sanan runsas käyttö viittaa siihen, että itse asiasubstanssin sijaan keskustellaan ketjun keskustelijoiden näkyvästä tai kuvitellusta persoonasta. Tämä jos mikä on vinoumaa ja ad hominemia.
Ja jotten itse unohtaisi sitä substanssia: kyllä, on ilman muuta olemassa työllistymistä estäviä rakenteellisia ongelmia. Mutta kaikki eivät jää näiden rakenteiden vangiksi. Niille, jotka jäävät, kapitalisti tarjoaa ratkaisuksi kovempaa ponnistelua (muuttamista työn perässä, lähellä tukien suuruusluokkaa olevien silppu- ja paskatöiden hyväksymistä), sosialisti tarjoaa lisää rahaa seinästä (mitä kutsutaan eufemismeilla solidaarisuus tai empatia). Keskustelu palautuukin siihen, oletko sosialisti vai kapitalisti. Näistä maailmankatsomuksen ja ihmiskuvan lähtökuopista on itse kunkin kovin kivulias muunlaiseksi venyä.
Empatia ei ole sitä että pakotetaan joku elämänsä eteen vaivaa nähnyt töihin jotta voidaan hemmotella kelaloisrälssiä.
Sanat merkitsevät oikeita asioita. Joko keskustellaan asioista niiden oikeilla nimillä, tai vähintään määritellään termit konkreettisesti jos niitä haluaa käyttää. Tuo ad hominemeja viljelevä ei suostu määrittelemään ensimmäistäkään keksimäänsä käsitettä tai termiä koska ainoastaan silloin hän voi keskittyä substanssin sijaan retoriikkaan. Näin tehdessään hän voi aina syyttää toista olkiukkoilusta kun joku koittaa tarjota konkreettista esimerkkiä hänen keksimille häilyville käsitteille, ja tämän taakse hän piiloutuu aivan joka kerta.
Hän ei määrittele yhtäkään valtarakennetta, vaikka niitä kuulemma on jotka estää häntä selaamasta avoimia työpaikkoja. Hän keksii häilyvän empatiavajeen käsitteen, mitä hän ei määrittele, mutta on vissiin olevinaan huono juttu. Tietysti jättää tahallaan kertomatta mikä empatiavaje on ja miksi se olisi ylipäätään huono juttu, ja kun tosiaan arvaa että empatiavaje onkin vain taikaseinävaje, syyttää hän sinua jälleen olkiukkoilusta, mutta ei vahingossakaan kerro mitä se oikeasti tarkoittaa, miten se näkyy tai mitä haittaa sellaisesta edes on konkreettisin esimerkein.
Kyseessä on tyypillinen vasemmistolainen taktiikka missä keskustelua häivytetään mahdollisimman epämääräisiin käsitteisiin, ja hyvin määritellytkin käsitteet pyritään tarkoituksellisesti häivyttämään olemattomiin keksimällä niille omia määritelmiä, kuten esimerkiksi mitä tulee ad hominemin määritelmään jäätyään kiinni siitä ettei hänellä ole hajuakaan siitä mitä se todellisuudessa tarkoittaa.
Tässä vaiheessa olet käytännössä rakentanut kokonaisen fantasiahahmon “taikaseinästä elävästä kelaloisesta” ja väittelet sitä vastaan kuin se olisi oikea ihminen. Kukaan ei ole puhunut keskiluokkaisen elämän “hemmottelusta”, vaan siitä että ihmisillä olisi edes jonkinlainen ihmisarvoinen minimiturva tilanteissa joissa työmarkkinat, sairaus tai elämäntilanne pettävät alta. Mutta sinun maailmassasi kaikki pitää moralisoida “ansaitseviin” ja “loisiin”, koska muuten joutuisit käsittelemään sitä että elämä ei ole meritokraattinen videopeli.
Ja tuo jatkuva performanssi “määritelmien vaatimisen” ympärillä alkaa olla aika läpinäkyvä. Sinulle on jo moneen kertaan määritelty esimerkiksi rakenteelliset ongelmat: työnhakijoita enemmän kuin työpaikkoja, rekrytointisyrjintä, mielenterveysongelmien vaikutus työkykyyn, alueellinen eriarvoisuus ja matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mutta koska et pysty oikeasti kumoamaan niitä, siirrät keskustelun loputtomaan semanttiseen jankkaukseen sanoista kuten “empatiavaje” tai “ad hominem”.
Ja ironisinta on edelleen se, että sama ihminen joka ulisee jatkuvasti “retoriikasta substanssin sijaan” ei ole itse tuonut juuri mitään muuta kuin moraalista raivoa “kelaloisista”, “vasureista” ja “taikaseinästä”. Se ei ole yhteiskunta-analyysiä vaan katkeroitunutta identiteettipolitiikkaa oikeistolaisessa muodossa.Ei vieläkään substanssia.
Montako avointa työpaikkaa pitää olla jotta sinä hakisit niistä ensimmäistäkään? Pyöristä lähimpään sataantuhanteen.
Rekrytointisyrjintä ei estä sinua hakemasta töitä. Syrjitäänkö rekrytoinnissa ihmisiä jotka hakevat töitä? Tuolle haluan lähteen. Jos se tarkoittaa jotain muuta, anna konkreettinen esimerkki äläkä syytä olkiukkoilusta kun itse jätit jälleen määrittelemättä tuon.
En sanonut että jokainen työtön on loinen, keksi toinen olkiukko.
Mikä on ad hominem? Onko niitä lisää? Et nimittäin vieläkään tarjoillut mitään substanssia. Jos minun pitää kysyä sinulta määritelmää ja konkreettista esimerkkiä, se tarkoittaa ettet antanut substanssia.
Tässä alkaa näkyä aika selkeästi, ettei sinua oikeasti kiinnosta itse aihe vaan keskustelun kontrollointi. Kukaan ei ole väittänyt, että “rakenteet estävät selaamasta työpaikkoja” tai etteivät työttömät hae töitä. Sinulle on puhuttu siitä, että rakenteelliset ongelmat vaikuttavat siihen saako töitä, miten realistista työllistyminen on ja miten eri ihmisryhmät pärjäävät työmarkkinoilla. Mutta sinä palautat kaiken jatkuvasti samaan olkiukkoon, koska siihen on helpompi hyökätä.
Lisäksi tämä sinun “ei substanssia” -hokemasi alkaa olla aika koominen. Sinulle on annettu konkreettisia esimerkkejä ja ilmiöitä varmaan kymmeniä kertoja: työnhakijoita enemmän kuin työpaikkoja, rekrytointisyrjintä, mielenterveysongelmien vaikutus työkykyyn, alueellinen eriarvoisuus ja matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mutta mikään ei koskaan kelpaa, koska siirrät koko ajan maalitolppia:
“anna tarkempi määritelmä”, “anna toinen esimerkki”, “ei tuota lasketa substanssiksi”.
Tuo ei enää näytä keskustelulta vaan pakonomaiselta yritykseltä pitää itsesi “tuomarin” roolissa, jossa sinä yksin päätät mikä on hyväksyttävä argumentti. Samalla välttelet koko ajan itse moraalista ydinkysymystä: mitä yhteiskunta on velkaa ihmisille, joilla on heikot lähtökohdat, sairaus tai huono asema työmarkkinoilla.
Ja tuo “en sanonut että jokainen työtön on loinen” on myös aika paljastava muotoilu. Et siis kiistä koko halveksivaa kehystä, vaan yrität vain rajata ketkä kuuluvat siihen ihmisryhmään jota pidät loisina. Siinä näkyy aika selvästi, että koko keskustelun pohjalla on edelleen moraalinen jako “ansaitseviin” ja “epäonnistujiin”, vaikka kuinka yrittäisit naamioida sitä semanttiseksi väittelyksi argumentointitermeistä.Matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mitä tarkoitat tällä?
Työnteko kannattaa holistisesti aina. Se, että lyhyellä tähtäimellä voi olla taloudellisesti kannattavampaa jäädä makaamaan sohvalle (joka on rakenteellinen virhe yhteiskunnassa, joka on korjattava tukia leikkaamalla), ei tarkoita, että kokonaisvaltaisesti se olisi parempi pitkän aikavälin hyvinvoinnin kannalta. Työnteko luo merkitystä ja pitkäksi ajaksi työmarkkinoiden ulkopuolelle jättäytyminen vaikeuttaa työllistymistä ja pitkän aikavälin ansaintamahdollisuuksia.
Matalapalkka-alojen kannattamattomuus tarkoittaa sitä, että osa töistä on niin huonosti palkattuja ja epävarmoja, ettei niillä pääse pois jatkuvasta talousstressistä vaikka olisi koko ajan töissä. Vuokra, ruoka, lääkkeet ja muut pakolliset menot eivät yhtäkkiä maksa vähemmän vain siksi että ihminen käy töissä.
Ja tässä keskustelussa ongelma palautetaan jatkuvasti työttömien moraaliin eikä itse työmarkkinoihin. Se on vaarallista, koska siinä ihmisarvo aletaan sitoa markkina-arvoon: jos et pärjää työmarkkinoilla, olet “laiska”, “loinen” tai “taakka”. Tuollainen puhe ei enää käsitteleihmisiä ihmisinä vaan hyödyllisyysluokkina.
Historiallisesti juuri noin dehumanisointi alkaa. Ensin heikoimmassa asemassa olevista tehdään moraalisesti alempiarvoisia, sitten heidän kärsimyksensä alkaa tuntua ansaitulta.No nyt aletaan puhua asioista, kiitoksia.
Työmarkkinat toimivat omalakisesti, markkinamekanismin mukaan. Palkat määräytyvät työn kysynnän ja tarjonnan tasapainopisteeseen, toki Suomen kaltaisessa kansantaloudessa määräytyminen tapahtuu paljolti toimialakohtaisten TES:ien mukaan. Eli mikä on se pienin hinta, jolla työnantaja saa työntekijän tulemaan töihin. Markkinamekanismia hillitään yhteiskunnan tuilla, jotka parhaimmillaan asettuvat lähelle ns. matalapalkka-alojen työstä maksettavaa palkkaa. Tämä luonnollisesti kohottaa kynnystä tarttua töihin, jotka koetaan epäarvokkaina silppu- ja paskatöinä.
Luonnollisestikin työmarkkinoilla on kyse markkina-arvosta, ei ihmisarvosta. Työnantajan tehtävä ei ole tehdä laupeuden- tai sosiaalityötä vaan saada tuotannontekijöitä eli työläisiä. Eri työntekijöillä on huomattavia yksilötason eroja, eri syistä, minkä perusteella on perusteltua puhua eri 'hyödyllisyysluokkien' työntekijöistä (sanavalinta ei ole vakiintuneessa käytössä vaan ilmeisesti eräs kirjoittajan kehittelemistä neologismeista). Mitään dehumanisointia tämä ei ole, vaan realismia. Realismia on myös se, että 'hyödyllisyysluokaltaan' matalatasoisen työvoiman taloudellista asemaa jo nyt tuetaan merkittävästi pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulonsiirtomallilla.
Tässä näkyy juuri se dehumanisoivan talouspuheen ongelma, mistä olen puhunut. Aluksi yrität tehdä eron ihmisarvon ja markkina-arvon välille, mutta samalla alat puhua ihmisistä “hyödyllisyysluokkina”, “matalatasoisena työvoimana” ja tuotannontekijöinä. Eli käytännössä ihmisiä aletaan hahmottaa ensisijaisesti taloudellisen hyödyllisyyden kautta.
Ja juuri noin dehumanisoiva diskurssi toimii. Kukaan ei sano ääneen “nämä ihmiset eivät ole ihmisiä”. Sen sijaan ihmiset redusoidaan kustannuksiksi, tehokkuusyksiköiksi, työvoiman laaduksi tai markkina-arvon perusteella luokiteltaviksi ryhmiksi. Silloin ihmisarvo alkaa hiljalleen ehdollistua hyödyllisyydelle, vaikka sitä teoriassa kiistettäisiin.
Tähän liittyy hyvin myös Bourdieun ajatus siitä, miten yhteiskunnalliset erot alkavat oikeuttaa itseään. Hyväosaisuus alkaa näyttäytyä merkkinä ahkeruudesta, rationaalisuudesta ja moraalisesta paremmuudesta, kun taas huono-osaisuus alkaa näyttää henkilökohtaiselta epäonnistumiselta eikä rakenteelliselta ilmiöltä.
Markkina-asema muuttuu vähitellen moraaliseksi kategoriaksi. Juuri siksi puhe “matalatasoisesta työvoimasta” ei ole neutraalia realismia vaan symbolista vallankäyttöä, jossa ihmisten arvoa aletaan mitata heidän taloudellisella hyödyllisyydellään.
Lisäksi tuo “työmarkkinat toimivat omalakisesti” on ideologinen väite naamioituna realismiksi.
Työmarkkinat eivät ole luonnonvoima vaan poliittisesti rakennettu järjestelmä: lait, TES:t, verotus, sosiaaliturva ja yritysten valta-asemat muovaavat niitä jatkuvasti. Kun markkinoiden seuraukset esitetään vain “realismina”, samalla yritetään häivyttää pois moraalinen kysymys siitä, millainen yhteiskunta on oikeudenmukainen.
Ja juuri siinä kohtaa tämä muuttuu vaaralliseksi. Kun ihmisistä puhutaan ensisijaisesti markkina-arvon kautta, heikoimmassa asemassa olevien kärsimys alkaa näyttäytyä luonnollisena, ansaittuna tai ainakin yhdentekevänä sivutuotteena.
Historiallisesti juuri tuollainen kieli on ollut ensimmäinen askel kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisarvo ei enää ole universaali vaan ansaittava ominaisuus.Toistan, että sanavalinta 'hyödyllisyysluokka' ihmisiin viitattaessa oli lainaamani kirjoittajan sanavalinta, ei minun. Tuotannontekijä taasen on kansantaloustieteen vakiintunut termi, jossa ei ole mitään dehumanisoivaa. Taloustiede tarkastelee ihmisten toimintaa nimenomaan resurssien hallinnan ja vaihdannan näkökulmista, sosiologia (mm. Bourdieu tai Marx) sitten kokonaan muista näkökulmista.
Edelleen, olen kiinnostunut reaalimaailman tulonjako- tai työmarkkinakysymyksistä, en utopiasta. "Askel kohti yhteiskuntaa" jne on kielipeliä ja sanaseinää, jolla on paikkansa lähinnä kantaaottavien pamflettien joukossa. Tosin edes vasemmistoliiton think tank ei lähtisi keskustelemaan yhteiskunnan moraalista tai oikeudenmukaisuudesta, vaan tarttuisi konkreettisiin kysymyksiin, joihin poliittisin päätöksin voidaan vaikuttaa.
Ymmärrän nyt paremmin tätä olkiukkoihin ja adhominemeihin ajautunutta metakeskusteluakin. Arkirealistin on niin vaikea saada tarttumapintaa idealistisen haaveyhteiskunnan pilvilinnoihin, ja vice versa.
Hauskaa tässä on se, että kutsut omaa ideologista kehystäsi “arkirealismiksi” ikään kuin olisit jotenkin onnistunut nousemaan politiikan ja moraalin yläpuolelle. Et ole. Sinä vain pidät omaa maailmankuvaasi niin luonnollisena, ettet enää tunnista sitä ideologiaksi.
Ja juuri tuo on se pointti, jonka esimerkiksi Bourdieu yrittää tehdä näkyväksi. Kun ihmisistä aletaan puhua ensisijaisesti tuotannontekijöinä, hyödyllisyytenä ja markkina-arvona, samalla tehdään moraalinen valinta siitä millä perusteella ihmisen asema yhteiskunnassa oikeutetaan. Se ei ole neutraalia realismia vaan tietty tapa nähdä ihminen.
Lisäksi on aika ironista vähätellä tätä “kielipelinä”, kun koko keskustelusi pyörii itse asiassa juuri kielen ympärillä: “tuotannontekijä”, “markkinarealismi”, “kannattavuus”, “hyödyllisyys”. Kieli ei ole tässä mikään sivuseikka vaan juuri se mekanismi, jolla eriarvoisuus normalisoidaan näyttämään luonnolliselta ja ansaitulta.
Eli ei, kyse ei ole siitä että toinen puhuu realismista ja toinen utopiasta. Kyse on siitä, että toinen tunnistaa markkinapuheen sisältämät moraaliset oletukset ja toinen kuvittelee niiden olevan vain neutraalia luonnonlakia.Sinä et puhu mitään. Et ole määritellyt käsitteitä ja oletat muiden tietävän mitä ne sinun pikkuisessa päässäsi.
Sinulta jos kysytään yhtääkään esimerkkiä, ja sitten sanot että se on dehumanisoivaa.
Kerro nyt ihmeessä ne määriteltävät käsitteet, jotka sulta puuttuu?
Empatiavaje. Mitä se tarkoittaa ja miten sitä edes mitataan? Onko olemassa objektiivista mittaria millä voi päätellä enpatiavajeen suuruuden? Miten minun empatiavajeeni suuruus johtaa siihen että minulle tuntematon kelaloinen ei viitsi hakea töitä?
Valtarakenteet estää hakemasta töitä. Mikä valtarakenne? Missä? Kuka sitä pyörittää? Onko valtarakenne huoneessa kanssasi juuri nyt? Puhuuko se sinulle?
Tällaisia käsitteitä kun alkaa viljelemään, pitäisi pystyä yhdellä virkkeellä kertomaan täsmälleen mitä se tarkoittaa.
Syy miksi tuo ei suostu niitä määrittelemään johtuu yksinomaan siitä että hän koittaa väittää jokaisen ikävän asian johtuvan pelkästään valtarakenteista, ja jos hän ottaa asiassa konkreettisen position, ei se kestä sekuntiakaan kriittistä tarkastelua ja analyysiä, ja hän tietää sen itsekin.
Ja on muutenkin älytöntä syyttää muiden joutenolon maksajia jotenkin empatiavajavaisiksi kun katsoo miten nämä loiset puhuvat kädestä joka heitä ruokkii.
"Anna lisää rahaa tai alamme ryöstämään!"
"Kohta saat fudut ja olet nälässä!"
V i t t u sanaakaan kiitosta ei näiltä loisilta ole ikinä tullut, pelkkää mankumista ja käsi ojossa vaaditaan aina lisää. Mutta tällainen kielenkäyttö on näköjään sitten OK, jopa toivottavaa.
Minä vastaan kuten minulle puhutaan. Jos alkaa ärsyttämään, loiset voivat moderoida toistensa puheita yhtä ärhäkkäästi kuin maksajienkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liityn seuraamaan keskustelua vasta sivun 38 kohdalla ja hiukan siitä taaksepäin. Ensiksi, kiitokset tällä palstalla harvinaisesta laadukasta suomen kieltä ja mietittyjä argumentteja sisältäneestä debatista niin tälle oman elämänsä sepälle kuin vasemmistoliiton think tankillekin.
Molemmille ehdotus: ette tätä ettekä muutakaan väittelyä voita toistelemalla ad nauseam omia pointtejanne litanioina uudestaan ja uudestaan, se on vain jankkausta. Lisäksi, sinä-sanan runsas käyttö viittaa siihen, että itse asiasubstanssin sijaan keskustellaan ketjun keskustelijoiden näkyvästä tai kuvitellusta persoonasta. Tämä jos mikä on vinoumaa ja ad hominemia.
Ja jotten itse unohtaisi sitä substanssia: kyllä, on ilman muuta olemassa työllistymistä estäviä rakenteellisia ongelmia. Mutta kaikki eivät jää näiden rakenteiden vangiksi. Niille, jotka jäävät, kapitalisti tarjoaa ratkaisuksi kovempaa ponnistelua (muuttamista työn perässä, lähellä tukien suuruusluokkaa olevien silppu- ja paskatöiden hyväksymistä), sosialisti tarjoaa lisää rahaa seinästä (mitä kutsutaan eufemismeilla solidaarisuus tai empatia). Keskustelu palautuukin siihen, oletko sosialisti vai kapitalisti. Näistä maailmankatsomuksen ja ihmiskuvan lähtökuopista on itse kunkin kovin kivulias muunlaiseksi venyä.
Empatia ei ole sitä että pakotetaan joku elämänsä eteen vaivaa nähnyt töihin jotta voidaan hemmotella kelaloisrälssiä.
Sanat merkitsevät oikeita asioita. Joko keskustellaan asioista niiden oikeilla nimillä, tai vähintään määritellään termit konkreettisesti jos niitä haluaa käyttää. Tuo ad hominemeja viljelevä ei suostu määrittelemään ensimmäistäkään keksimäänsä käsitettä tai termiä koska ainoastaan silloin hän voi keskittyä substanssin sijaan retoriikkaan. Näin tehdessään hän voi aina syyttää toista olkiukkoilusta kun joku koittaa tarjota konkreettista esimerkkiä hänen keksimille häilyville käsitteille, ja tämän taakse hän piiloutuu aivan joka kerta.
Hän ei määrittele yhtäkään valtarakennetta, vaikka niitä kuulemma on jotka estää häntä selaamasta avoimia työpaikkoja. Hän keksii häilyvän empatiavajeen käsitteen, mitä hän ei määrittele, mutta on vissiin olevinaan huono juttu. Tietysti jättää tahallaan kertomatta mikä empatiavaje on ja miksi se olisi ylipäätään huono juttu, ja kun tosiaan arvaa että empatiavaje onkin vain taikaseinävaje, syyttää hän sinua jälleen olkiukkoilusta, mutta ei vahingossakaan kerro mitä se oikeasti tarkoittaa, miten se näkyy tai mitä haittaa sellaisesta edes on konkreettisin esimerkein.
Kyseessä on tyypillinen vasemmistolainen taktiikka missä keskustelua häivytetään mahdollisimman epämääräisiin käsitteisiin, ja hyvin määritellytkin käsitteet pyritään tarkoituksellisesti häivyttämään olemattomiin keksimällä niille omia määritelmiä, kuten esimerkiksi mitä tulee ad hominemin määritelmään jäätyään kiinni siitä ettei hänellä ole hajuakaan siitä mitä se todellisuudessa tarkoittaa.
Tässä vaiheessa olet käytännössä rakentanut kokonaisen fantasiahahmon “taikaseinästä elävästä kelaloisesta” ja väittelet sitä vastaan kuin se olisi oikea ihminen. Kukaan ei ole puhunut keskiluokkaisen elämän “hemmottelusta”, vaan siitä että ihmisillä olisi edes jonkinlainen ihmisarvoinen minimiturva tilanteissa joissa työmarkkinat, sairaus tai elämäntilanne pettävät alta. Mutta sinun maailmassasi kaikki pitää moralisoida “ansaitseviin” ja “loisiin”, koska muuten joutuisit käsittelemään sitä että elämä ei ole meritokraattinen videopeli.
Ja tuo jatkuva performanssi “määritelmien vaatimisen” ympärillä alkaa olla aika läpinäkyvä. Sinulle on jo moneen kertaan määritelty esimerkiksi rakenteelliset ongelmat: työnhakijoita enemmän kuin työpaikkoja, rekrytointisyrjintä, mielenterveysongelmien vaikutus työkykyyn, alueellinen eriarvoisuus ja matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mutta koska et pysty oikeasti kumoamaan niitä, siirrät keskustelun loputtomaan semanttiseen jankkaukseen sanoista kuten “empatiavaje” tai “ad hominem”.
Ja ironisinta on edelleen se, että sama ihminen joka ulisee jatkuvasti “retoriikasta substanssin sijaan” ei ole itse tuonut juuri mitään muuta kuin moraalista raivoa “kelaloisista”, “vasureista” ja “taikaseinästä”. Se ei ole yhteiskunta-analyysiä vaan katkeroitunutta identiteettipolitiikkaa oikeistolaisessa muodossa.Ei vieläkään substanssia.
Montako avointa työpaikkaa pitää olla jotta sinä hakisit niistä ensimmäistäkään? Pyöristä lähimpään sataantuhanteen.
Rekrytointisyrjintä ei estä sinua hakemasta töitä. Syrjitäänkö rekrytoinnissa ihmisiä jotka hakevat töitä? Tuolle haluan lähteen. Jos se tarkoittaa jotain muuta, anna konkreettinen esimerkki äläkä syytä olkiukkoilusta kun itse jätit jälleen määrittelemättä tuon.
En sanonut että jokainen työtön on loinen, keksi toinen olkiukko.
Mikä on ad hominem? Onko niitä lisää? Et nimittäin vieläkään tarjoillut mitään substanssia. Jos minun pitää kysyä sinulta määritelmää ja konkreettista esimerkkiä, se tarkoittaa ettet antanut substanssia.
Tässä alkaa näkyä aika selkeästi, ettei sinua oikeasti kiinnosta itse aihe vaan keskustelun kontrollointi. Kukaan ei ole väittänyt, että “rakenteet estävät selaamasta työpaikkoja” tai etteivät työttömät hae töitä. Sinulle on puhuttu siitä, että rakenteelliset ongelmat vaikuttavat siihen saako töitä, miten realistista työllistyminen on ja miten eri ihmisryhmät pärjäävät työmarkkinoilla. Mutta sinä palautat kaiken jatkuvasti samaan olkiukkoon, koska siihen on helpompi hyökätä.
Lisäksi tämä sinun “ei substanssia” -hokemasi alkaa olla aika koominen. Sinulle on annettu konkreettisia esimerkkejä ja ilmiöitä varmaan kymmeniä kertoja: työnhakijoita enemmän kuin työpaikkoja, rekrytointisyrjintä, mielenterveysongelmien vaikutus työkykyyn, alueellinen eriarvoisuus ja matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mutta mikään ei koskaan kelpaa, koska siirrät koko ajan maalitolppia:
“anna tarkempi määritelmä”, “anna toinen esimerkki”, “ei tuota lasketa substanssiksi”.
Tuo ei enää näytä keskustelulta vaan pakonomaiselta yritykseltä pitää itsesi “tuomarin” roolissa, jossa sinä yksin päätät mikä on hyväksyttävä argumentti. Samalla välttelet koko ajan itse moraalista ydinkysymystä: mitä yhteiskunta on velkaa ihmisille, joilla on heikot lähtökohdat, sairaus tai huono asema työmarkkinoilla.
Ja tuo “en sanonut että jokainen työtön on loinen” on myös aika paljastava muotoilu. Et siis kiistä koko halveksivaa kehystä, vaan yrität vain rajata ketkä kuuluvat siihen ihmisryhmään jota pidät loisina. Siinä näkyy aika selvästi, että koko keskustelun pohjalla on edelleen moraalinen jako “ansaitseviin” ja “epäonnistujiin”, vaikka kuinka yrittäisit naamioida sitä semanttiseksi väittelyksi argumentointitermeistä.Matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mitä tarkoitat tällä?
Työnteko kannattaa holistisesti aina. Se, että lyhyellä tähtäimellä voi olla taloudellisesti kannattavampaa jäädä makaamaan sohvalle (joka on rakenteellinen virhe yhteiskunnassa, joka on korjattava tukia leikkaamalla), ei tarkoita, että kokonaisvaltaisesti se olisi parempi pitkän aikavälin hyvinvoinnin kannalta. Työnteko luo merkitystä ja pitkäksi ajaksi työmarkkinoiden ulkopuolelle jättäytyminen vaikeuttaa työllistymistä ja pitkän aikavälin ansaintamahdollisuuksia.
Matalapalkka-alojen kannattamattomuus tarkoittaa sitä, että osa töistä on niin huonosti palkattuja ja epävarmoja, ettei niillä pääse pois jatkuvasta talousstressistä vaikka olisi koko ajan töissä. Vuokra, ruoka, lääkkeet ja muut pakolliset menot eivät yhtäkkiä maksa vähemmän vain siksi että ihminen käy töissä.
Ja tässä keskustelussa ongelma palautetaan jatkuvasti työttömien moraaliin eikä itse työmarkkinoihin. Se on vaarallista, koska siinä ihmisarvo aletaan sitoa markkina-arvoon: jos et pärjää työmarkkinoilla, olet “laiska”, “loinen” tai “taakka”. Tuollainen puhe ei enää käsitteleihmisiä ihmisinä vaan hyödyllisyysluokkina.
Historiallisesti juuri noin dehumanisointi alkaa. Ensin heikoimmassa asemassa olevista tehdään moraalisesti alempiarvoisia, sitten heidän kärsimyksensä alkaa tuntua ansaitulta.No nyt aletaan puhua asioista, kiitoksia.
Työmarkkinat toimivat omalakisesti, markkinamekanismin mukaan. Palkat määräytyvät työn kysynnän ja tarjonnan tasapainopisteeseen, toki Suomen kaltaisessa kansantaloudessa määräytyminen tapahtuu paljolti toimialakohtaisten TES:ien mukaan. Eli mikä on se pienin hinta, jolla työnantaja saa työntekijän tulemaan töihin. Markkinamekanismia hillitään yhteiskunnan tuilla, jotka parhaimmillaan asettuvat lähelle ns. matalapalkka-alojen työstä maksettavaa palkkaa. Tämä luonnollisesti kohottaa kynnystä tarttua töihin, jotka koetaan epäarvokkaina silppu- ja paskatöinä.
Luonnollisestikin työmarkkinoilla on kyse markkina-arvosta, ei ihmisarvosta. Työnantajan tehtävä ei ole tehdä laupeuden- tai sosiaalityötä vaan saada tuotannontekijöitä eli työläisiä. Eri työntekijöillä on huomattavia yksilötason eroja, eri syistä, minkä perusteella on perusteltua puhua eri 'hyödyllisyysluokkien' työntekijöistä (sanavalinta ei ole vakiintuneessa käytössä vaan ilmeisesti eräs kirjoittajan kehittelemistä neologismeista). Mitään dehumanisointia tämä ei ole, vaan realismia. Realismia on myös se, että 'hyödyllisyysluokaltaan' matalatasoisen työvoiman taloudellista asemaa jo nyt tuetaan merkittävästi pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulonsiirtomallilla.
Tässä näkyy juuri se dehumanisoivan talouspuheen ongelma, mistä olen puhunut. Aluksi yrität tehdä eron ihmisarvon ja markkina-arvon välille, mutta samalla alat puhua ihmisistä “hyödyllisyysluokkina”, “matalatasoisena työvoimana” ja tuotannontekijöinä. Eli käytännössä ihmisiä aletaan hahmottaa ensisijaisesti taloudellisen hyödyllisyyden kautta.
Ja juuri noin dehumanisoiva diskurssi toimii. Kukaan ei sano ääneen “nämä ihmiset eivät ole ihmisiä”. Sen sijaan ihmiset redusoidaan kustannuksiksi, tehokkuusyksiköiksi, työvoiman laaduksi tai markkina-arvon perusteella luokiteltaviksi ryhmiksi. Silloin ihmisarvo alkaa hiljalleen ehdollistua hyödyllisyydelle, vaikka sitä teoriassa kiistettäisiin.
Tähän liittyy hyvin myös Bourdieun ajatus siitä, miten yhteiskunnalliset erot alkavat oikeuttaa itseään. Hyväosaisuus alkaa näyttäytyä merkkinä ahkeruudesta, rationaalisuudesta ja moraalisesta paremmuudesta, kun taas huono-osaisuus alkaa näyttää henkilökohtaiselta epäonnistumiselta eikä rakenteelliselta ilmiöltä.
Markkina-asema muuttuu vähitellen moraaliseksi kategoriaksi. Juuri siksi puhe “matalatasoisesta työvoimasta” ei ole neutraalia realismia vaan symbolista vallankäyttöä, jossa ihmisten arvoa aletaan mitata heidän taloudellisella hyödyllisyydellään.
Lisäksi tuo “työmarkkinat toimivat omalakisesti” on ideologinen väite naamioituna realismiksi.
Työmarkkinat eivät ole luonnonvoima vaan poliittisesti rakennettu järjestelmä: lait, TES:t, verotus, sosiaaliturva ja yritysten valta-asemat muovaavat niitä jatkuvasti. Kun markkinoiden seuraukset esitetään vain “realismina”, samalla yritetään häivyttää pois moraalinen kysymys siitä, millainen yhteiskunta on oikeudenmukainen.
Ja juuri siinä kohtaa tämä muuttuu vaaralliseksi. Kun ihmisistä puhutaan ensisijaisesti markkina-arvon kautta, heikoimmassa asemassa olevien kärsimys alkaa näyttäytyä luonnollisena, ansaittuna tai ainakin yhdentekevänä sivutuotteena.
Historiallisesti juuri tuollainen kieli on ollut ensimmäinen askel kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisarvo ei enää ole universaali vaan ansaittava ominaisuus.Toistan, että sanavalinta 'hyödyllisyysluokka' ihmisiin viitattaessa oli lainaamani kirjoittajan sanavalinta, ei minun. Tuotannontekijä taasen on kansantaloustieteen vakiintunut termi, jossa ei ole mitään dehumanisoivaa. Taloustiede tarkastelee ihmisten toimintaa nimenomaan resurssien hallinnan ja vaihdannan näkökulmista, sosiologia (mm. Bourdieu tai Marx) sitten kokonaan muista näkökulmista.
Edelleen, olen kiinnostunut reaalimaailman tulonjako- tai työmarkkinakysymyksistä, en utopiasta. "Askel kohti yhteiskuntaa" jne on kielipeliä ja sanaseinää, jolla on paikkansa lähinnä kantaaottavien pamflettien joukossa. Tosin edes vasemmistoliiton think tank ei lähtisi keskustelemaan yhteiskunnan moraalista tai oikeudenmukaisuudesta, vaan tarttuisi konkreettisiin kysymyksiin, joihin poliittisin päätöksin voidaan vaikuttaa.
Ymmärrän nyt paremmin tätä olkiukkoihin ja adhominemeihin ajautunutta metakeskusteluakin. Arkirealistin on niin vaikea saada tarttumapintaa idealistisen haaveyhteiskunnan pilvilinnoihin, ja vice versa.
Hauskaa tässä on se, että kutsut omaa ideologista kehystäsi “arkirealismiksi” ikään kuin olisit jotenkin onnistunut nousemaan politiikan ja moraalin yläpuolelle. Et ole. Sinä vain pidät omaa maailmankuvaasi niin luonnollisena, ettet enää tunnista sitä ideologiaksi.
Ja juuri tuo on se pointti, jonka esimerkiksi Bourdieu yrittää tehdä näkyväksi. Kun ihmisistä aletaan puhua ensisijaisesti tuotannontekijöinä, hyödyllisyytenä ja markkina-arvona, samalla tehdään moraalinen valinta siitä millä perusteella ihmisen asema yhteiskunnassa oikeutetaan. Se ei ole neutraalia realismia vaan tietty tapa nähdä ihminen.
Lisäksi on aika ironista vähätellä tätä “kielipelinä”, kun koko keskustelusi pyörii itse asiassa juuri kielen ympärillä: “tuotannontekijä”, “markkinarealismi”, “kannattavuus”, “hyödyllisyys”. Kieli ei ole tässä mikään sivuseikka vaan juuri se mekanismi, jolla eriarvoisuus normalisoidaan näyttämään luonnolliselta ja ansaitulta.
Eli ei, kyse ei ole siitä että toinen puhuu realismista ja toinen utopiasta. Kyse on siitä, että toinen tunnistaa markkinapuheen sisältämät moraaliset oletukset ja toinen kuvittelee niiden olevan vain neutraalia luonnonlakia.Sinä et puhu mitään. Et ole määritellyt käsitteitä ja oletat muiden tietävän mitä ne sinun pikkuisessa päässäsi.
Sinulta jos kysytään yhtääkään esimerkkiä, ja sitten sanot että se on dehumanisoivaa.
Kerro nyt ihmeessä ne määriteltävät käsitteet, jotka sulta puuttuu?
Empatiavaje. Mitä se tarkoittaa ja miten sitä edes mitataan? Onko olemassa objektiivista mittaria millä voi päätellä enpatiavajeen suuruuden? Miten minun empatiavajeeni suuruus johtaa siihen että minulle tuntematon kelaloinen ei viitsi hakea töitä?
Valtarakenteet estää hakemasta töitä. Mikä valtarakenne? Missä? Kuka sitä pyörittää? Onko valtarakenne huoneessa kanssasi juuri nyt? Puhuuko se sinulle?
Tällaisia käsitteitä kun alkaa viljelemään, pitäisi pystyä yhdellä virkkeellä kertomaan täsmälleen mitä se tarkoittaa.
Syy miksi tuo ei suostu niitä määrittelemään johtuu yksinomaan siitä että hän koittaa väittää jokaisen ikävän asian johtuvan pelkästään valtarakenteista, ja jos hän ottaa asiassa konkreettisen position, ei se kestä sekuntiakaan kriittistä tarkastelua ja analyysiä, ja hän tietää sen itsekin.
Valtarakenteet eivät ole mikään sarjakuvapahisten salaliitto vaan ihan tavallisia yhteiskunnallisia järjestelmiä: työmarkkinat, rekrytointi, koulutus, terveydenhuolto, alueellinen eriarvoisuus ja sosiaaliluokka. Ne vaikuttavat siihen kenellä on realistisesti paremmat mahdollisuudet pärjätä.
Se, ettei ketään kirjaimellisesti estetä lähettämästä työhakemusta, ei tarkoita että kaikilla olisi samat mahdollisuudet työllistyä tai pärjätä työmarkkinoilla.
Empatiavajetta taas ei mitata millään yhdellä objektiivisella numerolla, aivan kuten esimerkiksi rasismille, vihamielisyydelle tai vallallekaan ei ole yhtä universaalia mittaria. Silti ne ovat täysin todellisia ilmiöitä, jotka näkyvät ihmisten puheessa, asenteissa ja vuorovaikutuksessa.
Ja yleisemminkin ajatus siitä, että vain täydellisesti mitattavat asiat voivat olla todellisia, on aika kapea tapa ymmärtää maailmaa. Tiede rakentaa malleja todellisuudesta havaintojen perusteella, mutta kaikki inhimilliset ilmiöt eivät palaudu yhteen yksittäiseen numeroon tai laboratorioasteikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liityn seuraamaan keskustelua vasta sivun 38 kohdalla ja hiukan siitä taaksepäin. Ensiksi, kiitokset tällä palstalla harvinaisesta laadukasta suomen kieltä ja mietittyjä argumentteja sisältäneestä debatista niin tälle oman elämänsä sepälle kuin vasemmistoliiton think tankillekin.
Molemmille ehdotus: ette tätä ettekä muutakaan väittelyä voita toistelemalla ad nauseam omia pointtejanne litanioina uudestaan ja uudestaan, se on vain jankkausta. Lisäksi, sinä-sanan runsas käyttö viittaa siihen, että itse asiasubstanssin sijaan keskustellaan ketjun keskustelijoiden näkyvästä tai kuvitellusta persoonasta. Tämä jos mikä on vinoumaa ja ad hominemia.
Ja jotten itse unohtaisi sitä substanssia: kyllä, on ilman muuta olemassa työllistymistä estäviä rakenteellisia ongelmia. Mutta kaikki eivät jää näiden rakenteiden vangiksi. Niille, jotka jäävät, kapitalisti tarjoaa ratkaisuksi kovempaa ponnistelua (muuttamista työn perässä, lähellä tukien suuruusluokkaa olevien silppu- ja paskatöiden hyväksymistä), sosialisti tarjoaa lisää rahaa seinästä (mitä kutsutaan eufemismeilla solidaarisuus tai empatia). Keskustelu palautuukin siihen, oletko sosialisti vai kapitalisti. Näistä maailmankatsomuksen ja ihmiskuvan lähtökuopista on itse kunkin kovin kivulias muunlaiseksi venyä.
Empatia ei ole sitä että pakotetaan joku elämänsä eteen vaivaa nähnyt töihin jotta voidaan hemmotella kelaloisrälssiä.
Sanat merkitsevät oikeita asioita. Joko keskustellaan asioista niiden oikeilla nimillä, tai vähintään määritellään termit konkreettisesti jos niitä haluaa käyttää. Tuo ad hominemeja viljelevä ei suostu määrittelemään ensimmäistäkään keksimäänsä käsitettä tai termiä koska ainoastaan silloin hän voi keskittyä substanssin sijaan retoriikkaan. Näin tehdessään hän voi aina syyttää toista olkiukkoilusta kun joku koittaa tarjota konkreettista esimerkkiä hänen keksimille häilyville käsitteille, ja tämän taakse hän piiloutuu aivan joka kerta.
Hän ei määrittele yhtäkään valtarakennetta, vaikka niitä kuulemma on jotka estää häntä selaamasta avoimia työpaikkoja. Hän keksii häilyvän empatiavajeen käsitteen, mitä hän ei määrittele, mutta on vissiin olevinaan huono juttu. Tietysti jättää tahallaan kertomatta mikä empatiavaje on ja miksi se olisi ylipäätään huono juttu, ja kun tosiaan arvaa että empatiavaje onkin vain taikaseinävaje, syyttää hän sinua jälleen olkiukkoilusta, mutta ei vahingossakaan kerro mitä se oikeasti tarkoittaa, miten se näkyy tai mitä haittaa sellaisesta edes on konkreettisin esimerkein.
Kyseessä on tyypillinen vasemmistolainen taktiikka missä keskustelua häivytetään mahdollisimman epämääräisiin käsitteisiin, ja hyvin määritellytkin käsitteet pyritään tarkoituksellisesti häivyttämään olemattomiin keksimällä niille omia määritelmiä, kuten esimerkiksi mitä tulee ad hominemin määritelmään jäätyään kiinni siitä ettei hänellä ole hajuakaan siitä mitä se todellisuudessa tarkoittaa.
Tässä vaiheessa olet käytännössä rakentanut kokonaisen fantasiahahmon “taikaseinästä elävästä kelaloisesta” ja väittelet sitä vastaan kuin se olisi oikea ihminen. Kukaan ei ole puhunut keskiluokkaisen elämän “hemmottelusta”, vaan siitä että ihmisillä olisi edes jonkinlainen ihmisarvoinen minimiturva tilanteissa joissa työmarkkinat, sairaus tai elämäntilanne pettävät alta. Mutta sinun maailmassasi kaikki pitää moralisoida “ansaitseviin” ja “loisiin”, koska muuten joutuisit käsittelemään sitä että elämä ei ole meritokraattinen videopeli.
Ja tuo jatkuva performanssi “määritelmien vaatimisen” ympärillä alkaa olla aika läpinäkyvä. Sinulle on jo moneen kertaan määritelty esimerkiksi rakenteelliset ongelmat: työnhakijoita enemmän kuin työpaikkoja, rekrytointisyrjintä, mielenterveysongelmien vaikutus työkykyyn, alueellinen eriarvoisuus ja matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mutta koska et pysty oikeasti kumoamaan niitä, siirrät keskustelun loputtomaan semanttiseen jankkaukseen sanoista kuten “empatiavaje” tai “ad hominem”.
Ja ironisinta on edelleen se, että sama ihminen joka ulisee jatkuvasti “retoriikasta substanssin sijaan” ei ole itse tuonut juuri mitään muuta kuin moraalista raivoa “kelaloisista”, “vasureista” ja “taikaseinästä”. Se ei ole yhteiskunta-analyysiä vaan katkeroitunutta identiteettipolitiikkaa oikeistolaisessa muodossa.Ei vieläkään substanssia.
Montako avointa työpaikkaa pitää olla jotta sinä hakisit niistä ensimmäistäkään? Pyöristä lähimpään sataantuhanteen.
Rekrytointisyrjintä ei estä sinua hakemasta töitä. Syrjitäänkö rekrytoinnissa ihmisiä jotka hakevat töitä? Tuolle haluan lähteen. Jos se tarkoittaa jotain muuta, anna konkreettinen esimerkki äläkä syytä olkiukkoilusta kun itse jätit jälleen määrittelemättä tuon.
En sanonut että jokainen työtön on loinen, keksi toinen olkiukko.
Mikä on ad hominem? Onko niitä lisää? Et nimittäin vieläkään tarjoillut mitään substanssia. Jos minun pitää kysyä sinulta määritelmää ja konkreettista esimerkkiä, se tarkoittaa ettet antanut substanssia.
Tässä alkaa näkyä aika selkeästi, ettei sinua oikeasti kiinnosta itse aihe vaan keskustelun kontrollointi. Kukaan ei ole väittänyt, että “rakenteet estävät selaamasta työpaikkoja” tai etteivät työttömät hae töitä. Sinulle on puhuttu siitä, että rakenteelliset ongelmat vaikuttavat siihen saako töitä, miten realistista työllistyminen on ja miten eri ihmisryhmät pärjäävät työmarkkinoilla. Mutta sinä palautat kaiken jatkuvasti samaan olkiukkoon, koska siihen on helpompi hyökätä.
Lisäksi tämä sinun “ei substanssia” -hokemasi alkaa olla aika koominen. Sinulle on annettu konkreettisia esimerkkejä ja ilmiöitä varmaan kymmeniä kertoja: työnhakijoita enemmän kuin työpaikkoja, rekrytointisyrjintä, mielenterveysongelmien vaikutus työkykyyn, alueellinen eriarvoisuus ja matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mutta mikään ei koskaan kelpaa, koska siirrät koko ajan maalitolppia:
“anna tarkempi määritelmä”, “anna toinen esimerkki”, “ei tuota lasketa substanssiksi”.
Tuo ei enää näytä keskustelulta vaan pakonomaiselta yritykseltä pitää itsesi “tuomarin” roolissa, jossa sinä yksin päätät mikä on hyväksyttävä argumentti. Samalla välttelet koko ajan itse moraalista ydinkysymystä: mitä yhteiskunta on velkaa ihmisille, joilla on heikot lähtökohdat, sairaus tai huono asema työmarkkinoilla.
Ja tuo “en sanonut että jokainen työtön on loinen” on myös aika paljastava muotoilu. Et siis kiistä koko halveksivaa kehystä, vaan yrität vain rajata ketkä kuuluvat siihen ihmisryhmään jota pidät loisina. Siinä näkyy aika selvästi, että koko keskustelun pohjalla on edelleen moraalinen jako “ansaitseviin” ja “epäonnistujiin”, vaikka kuinka yrittäisit naamioida sitä semanttiseksi väittelyksi argumentointitermeistä.Matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mitä tarkoitat tällä?
Työnteko kannattaa holistisesti aina. Se, että lyhyellä tähtäimellä voi olla taloudellisesti kannattavampaa jäädä makaamaan sohvalle (joka on rakenteellinen virhe yhteiskunnassa, joka on korjattava tukia leikkaamalla), ei tarkoita, että kokonaisvaltaisesti se olisi parempi pitkän aikavälin hyvinvoinnin kannalta. Työnteko luo merkitystä ja pitkäksi ajaksi työmarkkinoiden ulkopuolelle jättäytyminen vaikeuttaa työllistymistä ja pitkän aikavälin ansaintamahdollisuuksia.
Matalapalkka-alojen kannattamattomuus tarkoittaa sitä, että osa töistä on niin huonosti palkattuja ja epävarmoja, ettei niillä pääse pois jatkuvasta talousstressistä vaikka olisi koko ajan töissä. Vuokra, ruoka, lääkkeet ja muut pakolliset menot eivät yhtäkkiä maksa vähemmän vain siksi että ihminen käy töissä.
Ja tässä keskustelussa ongelma palautetaan jatkuvasti työttömien moraaliin eikä itse työmarkkinoihin. Se on vaarallista, koska siinä ihmisarvo aletaan sitoa markkina-arvoon: jos et pärjää työmarkkinoilla, olet “laiska”, “loinen” tai “taakka”. Tuollainen puhe ei enää käsitteleihmisiä ihmisinä vaan hyödyllisyysluokkina.
Historiallisesti juuri noin dehumanisointi alkaa. Ensin heikoimmassa asemassa olevista tehdään moraalisesti alempiarvoisia, sitten heidän kärsimyksensä alkaa tuntua ansaitulta.No nyt aletaan puhua asioista, kiitoksia.
Työmarkkinat toimivat omalakisesti, markkinamekanismin mukaan. Palkat määräytyvät työn kysynnän ja tarjonnan tasapainopisteeseen, toki Suomen kaltaisessa kansantaloudessa määräytyminen tapahtuu paljolti toimialakohtaisten TES:ien mukaan. Eli mikä on se pienin hinta, jolla työnantaja saa työntekijän tulemaan töihin. Markkinamekanismia hillitään yhteiskunnan tuilla, jotka parhaimmillaan asettuvat lähelle ns. matalapalkka-alojen työstä maksettavaa palkkaa. Tämä luonnollisesti kohottaa kynnystä tarttua töihin, jotka koetaan epäarvokkaina silppu- ja paskatöinä.
Luonnollisestikin työmarkkinoilla on kyse markkina-arvosta, ei ihmisarvosta. Työnantajan tehtävä ei ole tehdä laupeuden- tai sosiaalityötä vaan saada tuotannontekijöitä eli työläisiä. Eri työntekijöillä on huomattavia yksilötason eroja, eri syistä, minkä perusteella on perusteltua puhua eri 'hyödyllisyysluokkien' työntekijöistä (sanavalinta ei ole vakiintuneessa käytössä vaan ilmeisesti eräs kirjoittajan kehittelemistä neologismeista). Mitään dehumanisointia tämä ei ole, vaan realismia. Realismia on myös se, että 'hyödyllisyysluokaltaan' matalatasoisen työvoiman taloudellista asemaa jo nyt tuetaan merkittävästi pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulonsiirtomallilla.
Tässä näkyy juuri se dehumanisoivan talouspuheen ongelma, mistä olen puhunut. Aluksi yrität tehdä eron ihmisarvon ja markkina-arvon välille, mutta samalla alat puhua ihmisistä “hyödyllisyysluokkina”, “matalatasoisena työvoimana” ja tuotannontekijöinä. Eli käytännössä ihmisiä aletaan hahmottaa ensisijaisesti taloudellisen hyödyllisyyden kautta.
Ja juuri noin dehumanisoiva diskurssi toimii. Kukaan ei sano ääneen “nämä ihmiset eivät ole ihmisiä”. Sen sijaan ihmiset redusoidaan kustannuksiksi, tehokkuusyksiköiksi, työvoiman laaduksi tai markkina-arvon perusteella luokiteltaviksi ryhmiksi. Silloin ihmisarvo alkaa hiljalleen ehdollistua hyödyllisyydelle, vaikka sitä teoriassa kiistettäisiin.
Tähän liittyy hyvin myös Bourdieun ajatus siitä, miten yhteiskunnalliset erot alkavat oikeuttaa itseään. Hyväosaisuus alkaa näyttäytyä merkkinä ahkeruudesta, rationaalisuudesta ja moraalisesta paremmuudesta, kun taas huono-osaisuus alkaa näyttää henkilökohtaiselta epäonnistumiselta eikä rakenteelliselta ilmiöltä.
Markkina-asema muuttuu vähitellen moraaliseksi kategoriaksi. Juuri siksi puhe “matalatasoisesta työvoimasta” ei ole neutraalia realismia vaan symbolista vallankäyttöä, jossa ihmisten arvoa aletaan mitata heidän taloudellisella hyödyllisyydellään.
Lisäksi tuo “työmarkkinat toimivat omalakisesti” on ideologinen väite naamioituna realismiksi.
Työmarkkinat eivät ole luonnonvoima vaan poliittisesti rakennettu järjestelmä: lait, TES:t, verotus, sosiaaliturva ja yritysten valta-asemat muovaavat niitä jatkuvasti. Kun markkinoiden seuraukset esitetään vain “realismina”, samalla yritetään häivyttää pois moraalinen kysymys siitä, millainen yhteiskunta on oikeudenmukainen.
Ja juuri siinä kohtaa tämä muuttuu vaaralliseksi. Kun ihmisistä puhutaan ensisijaisesti markkina-arvon kautta, heikoimmassa asemassa olevien kärsimys alkaa näyttäytyä luonnollisena, ansaittuna tai ainakin yhdentekevänä sivutuotteena.
Historiallisesti juuri tuollainen kieli on ollut ensimmäinen askel kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisarvo ei enää ole universaali vaan ansaittava ominaisuus.Toistan, että sanavalinta 'hyödyllisyysluokka' ihmisiin viitattaessa oli lainaamani kirjoittajan sanavalinta, ei minun. Tuotannontekijä taasen on kansantaloustieteen vakiintunut termi, jossa ei ole mitään dehumanisoivaa. Taloustiede tarkastelee ihmisten toimintaa nimenomaan resurssien hallinnan ja vaihdannan näkökulmista, sosiologia (mm. Bourdieu tai Marx) sitten kokonaan muista näkökulmista.
Edelleen, olen kiinnostunut reaalimaailman tulonjako- tai työmarkkinakysymyksistä, en utopiasta. "Askel kohti yhteiskuntaa" jne on kielipeliä ja sanaseinää, jolla on paikkansa lähinnä kantaaottavien pamflettien joukossa. Tosin edes vasemmistoliiton think tank ei lähtisi keskustelemaan yhteiskunnan moraalista tai oikeudenmukaisuudesta, vaan tarttuisi konkreettisiin kysymyksiin, joihin poliittisin päätöksin voidaan vaikuttaa.
Ymmärrän nyt paremmin tätä olkiukkoihin ja adhominemeihin ajautunutta metakeskusteluakin. Arkirealistin on niin vaikea saada tarttumapintaa idealistisen haaveyhteiskunnan pilvilinnoihin, ja vice versa.
Hauskaa tässä on se, että kutsut omaa ideologista kehystäsi “arkirealismiksi” ikään kuin olisit jotenkin onnistunut nousemaan politiikan ja moraalin yläpuolelle. Et ole. Sinä vain pidät omaa maailmankuvaasi niin luonnollisena, ettet enää tunnista sitä ideologiaksi.
Ja juuri tuo on se pointti, jonka esimerkiksi Bourdieu yrittää tehdä näkyväksi. Kun ihmisistä aletaan puhua ensisijaisesti tuotannontekijöinä, hyödyllisyytenä ja markkina-arvona, samalla tehdään moraalinen valinta siitä millä perusteella ihmisen asema yhteiskunnassa oikeutetaan. Se ei ole neutraalia realismia vaan tietty tapa nähdä ihminen.
Lisäksi on aika ironista vähätellä tätä “kielipelinä”, kun koko keskustelusi pyörii itse asiassa juuri kielen ympärillä: “tuotannontekijä”, “markkinarealismi”, “kannattavuus”, “hyödyllisyys”. Kieli ei ole tässä mikään sivuseikka vaan juuri se mekanismi, jolla eriarvoisuus normalisoidaan näyttämään luonnolliselta ja ansaitulta.
Eli ei, kyse ei ole siitä että toinen puhuu realismista ja toinen utopiasta. Kyse on siitä, että toinen tunnistaa markkinapuheen sisältämät moraaliset oletukset ja toinen kuvittelee niiden olevan vain neutraalia luonnonlakia.Sinä et puhu mitään. Et ole määritellyt käsitteitä ja oletat muiden tietävän mitä ne sinun pikkuisessa päässäsi.
Sinulta jos kysytään yhtääkään esimerkkiä, ja sitten sanot että se on dehumanisoivaa.
Kerro nyt ihmeessä ne määriteltävät käsitteet, jotka sulta puuttuu?
Empatiavaje. Mitä se tarkoittaa ja miten sitä edes mitataan? Onko olemassa objektiivista mittaria millä voi päätellä enpatiavajeen suuruuden? Miten minun empatiavajeeni suuruus johtaa siihen että minulle tuntematon kelaloinen ei viitsi hakea töitä?
Valtarakenteet estää hakemasta töitä. Mikä valtarakenne? Missä? Kuka sitä pyörittää? Onko valtarakenne huoneessa kanssasi juuri nyt? Puhuuko se sinulle?
Tällaisia käsitteitä kun alkaa viljelemään, pitäisi pystyä yhdellä virkkeellä kertomaan täsmälleen mitä se tarkoittaa.
Syy miksi tuo ei suostu niitä määrittelemään johtuu yksinomaan siitä että hän koittaa väittää jokaisen ikävän asian johtuvan pelkästään valtarakenteista, ja jos hän ottaa asiassa konkreettisen position, ei se kestä sekuntiakaan kriittistä tarkastelua ja analyysiä, ja hän tietää sen itsekin.
Ja on muutenkin älytöntä syyttää muiden joutenolon maksajia jotenkin empatiavajavaisiksi kun katsoo miten nämä loiset puhuvat kädestä joka heitä ruokkii.
"Anna lisää rahaa tai alamme ryöstämään!"
"Kohta saat fudut ja olet nälässä!"
V i t t u sanaakaan kiitosta ei näiltä loisilta ole ikinä tullut, pelkkää mankumista ja käsi ojossa vaaditaan aina lisää. Mutta tällainen kielenkäyttö on näköjään sitten OK, jopa toivottavaa.
Minä vastaan kuten minulle puhutaan. Jos alkaa ärsyttämään, loiset voivat moderoida toistensa puheita yhtä ärhäkkäästi kuin maksajienkin.
Tässä näkyy aika synkkä moraalinen ajattelutapa: ihmisarvo näyttäytyy sinulle jonkinlaisena ehdollisena palkintona, jonka “maksajat” voivat myöntää tai ottaa pois riippuen siitä kokevatko he saavansa tarpeeksi kiitollisuutta takaisin.
Mutta hyvinvointivaltio ei perustu siihen, että köyhien, sairaiden tai työttömien pitäisi nöyristellä “elättäjiensä” edessä kuin alamaiset. Se perustuu ajatukseen, että ihmisarvo ei katoa vaikka ihminen sairastuu, menettää työnsä tai tarvitsee apua.
Ja rehellisesti, tuo jatkuva “loiset”, “käsi joka ruokkii” ja “maksajat vs elätit” -puhe kertoo juuri siitä empatiavajeesta mistä tässä on puhuttu. Et enää puhu ihmisistä kansalaisina tai yhteiskunnan jäseninä vaan moraalisesti alempana ryhmänä, jonka pitäisi ansaita oikeutensa ihmisarvoiseen kohteluun olemalla tarpeeksi kiitollinen.
Lisäksi on aika ironista puhua “maksajista” ikään kuin työttömät, sairaat tai pienituloiset eivät olisi itsekin veronmaksajia, työntekijöitä, entisiä työntekijöitä tai ihmisiä jotka voivat koska tahansa olla eri asemassa elämäntilanteen muuttuessa. Hyvinvointivaltio ei ole lahjoitus köyhille vaan järjestelmä, johon käytännössä kaikki osallistuvat elämänsä eri vaiheissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liityn seuraamaan keskustelua vasta sivun 38 kohdalla ja hiukan siitä taaksepäin. Ensiksi, kiitokset tällä palstalla harvinaisesta laadukasta suomen kieltä ja mietittyjä argumentteja sisältäneestä debatista niin tälle oman elämänsä sepälle kuin vasemmistoliiton think tankillekin.
Molemmille ehdotus: ette tätä ettekä muutakaan väittelyä voita toistelemalla ad nauseam omia pointtejanne litanioina uudestaan ja uudestaan, se on vain jankkausta. Lisäksi, sinä-sanan runsas käyttö viittaa siihen, että itse asiasubstanssin sijaan keskustellaan ketjun keskustelijoiden näkyvästä tai kuvitellusta persoonasta. Tämä jos mikä on vinoumaa ja ad hominemia.
Ja jotten itse unohtaisi sitä substanssia: kyllä, on ilman muuta olemassa työllistymistä estäviä rakenteellisia ongelmia. Mutta kaikki eivät jää näiden rakenteiden vangiksi. Niille, jotka jäävät, kapitalisti tarjoaa ratkaisuksi kovempaa ponnistelua (muuttamista työn perässä, lähellä tukien suuruusluokkaa olevien silppu- ja paskatöiden hyväksymistä), sosialisti tarjoaa lisää rahaa seinästä (mitä kutsutaan eufemismeilla solidaarisuus tai empatia). Keskustelu palautuukin siihen, oletko sosialisti vai kapitalisti. Näistä maailmankatsomuksen ja ihmiskuvan lähtökuopista on itse kunkin kovin kivulias muunlaiseksi venyä.
Empatia ei ole sitä että pakotetaan joku elämänsä eteen vaivaa nähnyt töihin jotta voidaan hemmotella kelaloisrälssiä.
Sanat merkitsevät oikeita asioita. Joko keskustellaan asioista niiden oikeilla nimillä, tai vähintään määritellään termit konkreettisesti jos niitä haluaa käyttää. Tuo ad hominemeja viljelevä ei suostu määrittelemään ensimmäistäkään keksimäänsä käsitettä tai termiä koska ainoastaan silloin hän voi keskittyä substanssin sijaan retoriikkaan. Näin tehdessään hän voi aina syyttää toista olkiukkoilusta kun joku koittaa tarjota konkreettista esimerkkiä hänen keksimille häilyville käsitteille, ja tämän taakse hän piiloutuu aivan joka kerta.
Hän ei määrittele yhtäkään valtarakennetta, vaikka niitä kuulemma on jotka estää häntä selaamasta avoimia työpaikkoja. Hän keksii häilyvän empatiavajeen käsitteen, mitä hän ei määrittele, mutta on vissiin olevinaan huono juttu. Tietysti jättää tahallaan kertomatta mikä empatiavaje on ja miksi se olisi ylipäätään huono juttu, ja kun tosiaan arvaa että empatiavaje onkin vain taikaseinävaje, syyttää hän sinua jälleen olkiukkoilusta, mutta ei vahingossakaan kerro mitä se oikeasti tarkoittaa, miten se näkyy tai mitä haittaa sellaisesta edes on konkreettisin esimerkein.
Kyseessä on tyypillinen vasemmistolainen taktiikka missä keskustelua häivytetään mahdollisimman epämääräisiin käsitteisiin, ja hyvin määritellytkin käsitteet pyritään tarkoituksellisesti häivyttämään olemattomiin keksimällä niille omia määritelmiä, kuten esimerkiksi mitä tulee ad hominemin määritelmään jäätyään kiinni siitä ettei hänellä ole hajuakaan siitä mitä se todellisuudessa tarkoittaa.
Tässä vaiheessa olet käytännössä rakentanut kokonaisen fantasiahahmon “taikaseinästä elävästä kelaloisesta” ja väittelet sitä vastaan kuin se olisi oikea ihminen. Kukaan ei ole puhunut keskiluokkaisen elämän “hemmottelusta”, vaan siitä että ihmisillä olisi edes jonkinlainen ihmisarvoinen minimiturva tilanteissa joissa työmarkkinat, sairaus tai elämäntilanne pettävät alta. Mutta sinun maailmassasi kaikki pitää moralisoida “ansaitseviin” ja “loisiin”, koska muuten joutuisit käsittelemään sitä että elämä ei ole meritokraattinen videopeli.
Ja tuo jatkuva performanssi “määritelmien vaatimisen” ympärillä alkaa olla aika läpinäkyvä. Sinulle on jo moneen kertaan määritelty esimerkiksi rakenteelliset ongelmat: työnhakijoita enemmän kuin työpaikkoja, rekrytointisyrjintä, mielenterveysongelmien vaikutus työkykyyn, alueellinen eriarvoisuus ja matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mutta koska et pysty oikeasti kumoamaan niitä, siirrät keskustelun loputtomaan semanttiseen jankkaukseen sanoista kuten “empatiavaje” tai “ad hominem”.
Ja ironisinta on edelleen se, että sama ihminen joka ulisee jatkuvasti “retoriikasta substanssin sijaan” ei ole itse tuonut juuri mitään muuta kuin moraalista raivoa “kelaloisista”, “vasureista” ja “taikaseinästä”. Se ei ole yhteiskunta-analyysiä vaan katkeroitunutta identiteettipolitiikkaa oikeistolaisessa muodossa.Ei vieläkään substanssia.
Montako avointa työpaikkaa pitää olla jotta sinä hakisit niistä ensimmäistäkään? Pyöristä lähimpään sataantuhanteen.
Rekrytointisyrjintä ei estä sinua hakemasta töitä. Syrjitäänkö rekrytoinnissa ihmisiä jotka hakevat töitä? Tuolle haluan lähteen. Jos se tarkoittaa jotain muuta, anna konkreettinen esimerkki äläkä syytä olkiukkoilusta kun itse jätit jälleen määrittelemättä tuon.
En sanonut että jokainen työtön on loinen, keksi toinen olkiukko.
Mikä on ad hominem? Onko niitä lisää? Et nimittäin vieläkään tarjoillut mitään substanssia. Jos minun pitää kysyä sinulta määritelmää ja konkreettista esimerkkiä, se tarkoittaa ettet antanut substanssia.
Tässä alkaa näkyä aika selkeästi, ettei sinua oikeasti kiinnosta itse aihe vaan keskustelun kontrollointi. Kukaan ei ole väittänyt, että “rakenteet estävät selaamasta työpaikkoja” tai etteivät työttömät hae töitä. Sinulle on puhuttu siitä, että rakenteelliset ongelmat vaikuttavat siihen saako töitä, miten realistista työllistyminen on ja miten eri ihmisryhmät pärjäävät työmarkkinoilla. Mutta sinä palautat kaiken jatkuvasti samaan olkiukkoon, koska siihen on helpompi hyökätä.
Lisäksi tämä sinun “ei substanssia” -hokemasi alkaa olla aika koominen. Sinulle on annettu konkreettisia esimerkkejä ja ilmiöitä varmaan kymmeniä kertoja: työnhakijoita enemmän kuin työpaikkoja, rekrytointisyrjintä, mielenterveysongelmien vaikutus työkykyyn, alueellinen eriarvoisuus ja matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mutta mikään ei koskaan kelpaa, koska siirrät koko ajan maalitolppia:
“anna tarkempi määritelmä”, “anna toinen esimerkki”, “ei tuota lasketa substanssiksi”.
Tuo ei enää näytä keskustelulta vaan pakonomaiselta yritykseltä pitää itsesi “tuomarin” roolissa, jossa sinä yksin päätät mikä on hyväksyttävä argumentti. Samalla välttelet koko ajan itse moraalista ydinkysymystä: mitä yhteiskunta on velkaa ihmisille, joilla on heikot lähtökohdat, sairaus tai huono asema työmarkkinoilla.
Ja tuo “en sanonut että jokainen työtön on loinen” on myös aika paljastava muotoilu. Et siis kiistä koko halveksivaa kehystä, vaan yrität vain rajata ketkä kuuluvat siihen ihmisryhmään jota pidät loisina. Siinä näkyy aika selvästi, että koko keskustelun pohjalla on edelleen moraalinen jako “ansaitseviin” ja “epäonnistujiin”, vaikka kuinka yrittäisit naamioida sitä semanttiseksi väittelyksi argumentointitermeistä.Matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mitä tarkoitat tällä?
Työnteko kannattaa holistisesti aina. Se, että lyhyellä tähtäimellä voi olla taloudellisesti kannattavampaa jäädä makaamaan sohvalle (joka on rakenteellinen virhe yhteiskunnassa, joka on korjattava tukia leikkaamalla), ei tarkoita, että kokonaisvaltaisesti se olisi parempi pitkän aikavälin hyvinvoinnin kannalta. Työnteko luo merkitystä ja pitkäksi ajaksi työmarkkinoiden ulkopuolelle jättäytyminen vaikeuttaa työllistymistä ja pitkän aikavälin ansaintamahdollisuuksia.
Matalapalkka-alojen kannattamattomuus tarkoittaa sitä, että osa töistä on niin huonosti palkattuja ja epävarmoja, ettei niillä pääse pois jatkuvasta talousstressistä vaikka olisi koko ajan töissä. Vuokra, ruoka, lääkkeet ja muut pakolliset menot eivät yhtäkkiä maksa vähemmän vain siksi että ihminen käy töissä.
Ja tässä keskustelussa ongelma palautetaan jatkuvasti työttömien moraaliin eikä itse työmarkkinoihin. Se on vaarallista, koska siinä ihmisarvo aletaan sitoa markkina-arvoon: jos et pärjää työmarkkinoilla, olet “laiska”, “loinen” tai “taakka”. Tuollainen puhe ei enää käsitteleihmisiä ihmisinä vaan hyödyllisyysluokkina.
Historiallisesti juuri noin dehumanisointi alkaa. Ensin heikoimmassa asemassa olevista tehdään moraalisesti alempiarvoisia, sitten heidän kärsimyksensä alkaa tuntua ansaitulta.No nyt aletaan puhua asioista, kiitoksia.
Työmarkkinat toimivat omalakisesti, markkinamekanismin mukaan. Palkat määräytyvät työn kysynnän ja tarjonnan tasapainopisteeseen, toki Suomen kaltaisessa kansantaloudessa määräytyminen tapahtuu paljolti toimialakohtaisten TES:ien mukaan. Eli mikä on se pienin hinta, jolla työnantaja saa työntekijän tulemaan töihin. Markkinamekanismia hillitään yhteiskunnan tuilla, jotka parhaimmillaan asettuvat lähelle ns. matalapalkka-alojen työstä maksettavaa palkkaa. Tämä luonnollisesti kohottaa kynnystä tarttua töihin, jotka koetaan epäarvokkaina silppu- ja paskatöinä.
Luonnollisestikin työmarkkinoilla on kyse markkina-arvosta, ei ihmisarvosta. Työnantajan tehtävä ei ole tehdä laupeuden- tai sosiaalityötä vaan saada tuotannontekijöitä eli työläisiä. Eri työntekijöillä on huomattavia yksilötason eroja, eri syistä, minkä perusteella on perusteltua puhua eri 'hyödyllisyysluokkien' työntekijöistä (sanavalinta ei ole vakiintuneessa käytössä vaan ilmeisesti eräs kirjoittajan kehittelemistä neologismeista). Mitään dehumanisointia tämä ei ole, vaan realismia. Realismia on myös se, että 'hyödyllisyysluokaltaan' matalatasoisen työvoiman taloudellista asemaa jo nyt tuetaan merkittävästi pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulonsiirtomallilla.
Tässä näkyy juuri se dehumanisoivan talouspuheen ongelma, mistä olen puhunut. Aluksi yrität tehdä eron ihmisarvon ja markkina-arvon välille, mutta samalla alat puhua ihmisistä “hyödyllisyysluokkina”, “matalatasoisena työvoimana” ja tuotannontekijöinä. Eli käytännössä ihmisiä aletaan hahmottaa ensisijaisesti taloudellisen hyödyllisyyden kautta.
Ja juuri noin dehumanisoiva diskurssi toimii. Kukaan ei sano ääneen “nämä ihmiset eivät ole ihmisiä”. Sen sijaan ihmiset redusoidaan kustannuksiksi, tehokkuusyksiköiksi, työvoiman laaduksi tai markkina-arvon perusteella luokiteltaviksi ryhmiksi. Silloin ihmisarvo alkaa hiljalleen ehdollistua hyödyllisyydelle, vaikka sitä teoriassa kiistettäisiin.
Tähän liittyy hyvin myös Bourdieun ajatus siitä, miten yhteiskunnalliset erot alkavat oikeuttaa itseään. Hyväosaisuus alkaa näyttäytyä merkkinä ahkeruudesta, rationaalisuudesta ja moraalisesta paremmuudesta, kun taas huono-osaisuus alkaa näyttää henkilökohtaiselta epäonnistumiselta eikä rakenteelliselta ilmiöltä.
Markkina-asema muuttuu vähitellen moraaliseksi kategoriaksi. Juuri siksi puhe “matalatasoisesta työvoimasta” ei ole neutraalia realismia vaan symbolista vallankäyttöä, jossa ihmisten arvoa aletaan mitata heidän taloudellisella hyödyllisyydellään.
Lisäksi tuo “työmarkkinat toimivat omalakisesti” on ideologinen väite naamioituna realismiksi.
Työmarkkinat eivät ole luonnonvoima vaan poliittisesti rakennettu järjestelmä: lait, TES:t, verotus, sosiaaliturva ja yritysten valta-asemat muovaavat niitä jatkuvasti. Kun markkinoiden seuraukset esitetään vain “realismina”, samalla yritetään häivyttää pois moraalinen kysymys siitä, millainen yhteiskunta on oikeudenmukainen.
Ja juuri siinä kohtaa tämä muuttuu vaaralliseksi. Kun ihmisistä puhutaan ensisijaisesti markkina-arvon kautta, heikoimmassa asemassa olevien kärsimys alkaa näyttäytyä luonnollisena, ansaittuna tai ainakin yhdentekevänä sivutuotteena.
Historiallisesti juuri tuollainen kieli on ollut ensimmäinen askel kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisarvo ei enää ole universaali vaan ansaittava ominaisuus.Toistan, että sanavalinta 'hyödyllisyysluokka' ihmisiin viitattaessa oli lainaamani kirjoittajan sanavalinta, ei minun. Tuotannontekijä taasen on kansantaloustieteen vakiintunut termi, jossa ei ole mitään dehumanisoivaa. Taloustiede tarkastelee ihmisten toimintaa nimenomaan resurssien hallinnan ja vaihdannan näkökulmista, sosiologia (mm. Bourdieu tai Marx) sitten kokonaan muista näkökulmista.
Edelleen, olen kiinnostunut reaalimaailman tulonjako- tai työmarkkinakysymyksistä, en utopiasta. "Askel kohti yhteiskuntaa" jne on kielipeliä ja sanaseinää, jolla on paikkansa lähinnä kantaaottavien pamflettien joukossa. Tosin edes vasemmistoliiton think tank ei lähtisi keskustelemaan yhteiskunnan moraalista tai oikeudenmukaisuudesta, vaan tarttuisi konkreettisiin kysymyksiin, joihin poliittisin päätöksin voidaan vaikuttaa.
Ymmärrän nyt paremmin tätä olkiukkoihin ja adhominemeihin ajautunutta metakeskusteluakin. Arkirealistin on niin vaikea saada tarttumapintaa idealistisen haaveyhteiskunnan pilvilinnoihin, ja vice versa.
Hauskaa tässä on se, että kutsut omaa ideologista kehystäsi “arkirealismiksi” ikään kuin olisit jotenkin onnistunut nousemaan politiikan ja moraalin yläpuolelle. Et ole. Sinä vain pidät omaa maailmankuvaasi niin luonnollisena, ettet enää tunnista sitä ideologiaksi.
Ja juuri tuo on se pointti, jonka esimerkiksi Bourdieu yrittää tehdä näkyväksi. Kun ihmisistä aletaan puhua ensisijaisesti tuotannontekijöinä, hyödyllisyytenä ja markkina-arvona, samalla tehdään moraalinen valinta siitä millä perusteella ihmisen asema yhteiskunnassa oikeutetaan. Se ei ole neutraalia realismia vaan tietty tapa nähdä ihminen.
Lisäksi on aika ironista vähätellä tätä “kielipelinä”, kun koko keskustelusi pyörii itse asiassa juuri kielen ympärillä: “tuotannontekijä”, “markkinarealismi”, “kannattavuus”, “hyödyllisyys”. Kieli ei ole tässä mikään sivuseikka vaan juuri se mekanismi, jolla eriarvoisuus normalisoidaan näyttämään luonnolliselta ja ansaitulta.
Eli ei, kyse ei ole siitä että toinen puhuu realismista ja toinen utopiasta. Kyse on siitä, että toinen tunnistaa markkinapuheen sisältämät moraaliset oletukset ja toinen kuvittelee niiden olevan vain neutraalia luonnonlakia.Sinä et puhu mitään. Et ole määritellyt käsitteitä ja oletat muiden tietävän mitä ne sinun pikkuisessa päässäsi.
Sinulta jos kysytään yhtääkään esimerkkiä, ja sitten sanot että se on dehumanisoivaa.
Kerro nyt ihmeessä ne määriteltävät käsitteet, jotka sulta puuttuu?
Empatiavaje. Mitä se tarkoittaa ja miten sitä edes mitataan? Onko olemassa objektiivista mittaria millä voi päätellä enpatiavajeen suuruuden? Miten minun empatiavajeeni suuruus johtaa siihen että minulle tuntematon kelaloinen ei viitsi hakea töitä?
Valtarakenteet estää hakemasta töitä. Mikä valtarakenne? Missä? Kuka sitä pyörittää? Onko valtarakenne huoneessa kanssasi juuri nyt? Puhuuko se sinulle?
Tällaisia käsitteitä kun alkaa viljelemään, pitäisi pystyä yhdellä virkkeellä kertomaan täsmälleen mitä se tarkoittaa.
Syy miksi tuo ei suostu niitä määrittelemään johtuu yksinomaan siitä että hän koittaa väittää jokaisen ikävän asian johtuvan pelkästään valtarakenteista, ja jos hän ottaa asiassa konkreettisen position, ei se kestä sekuntiakaan kriittistä tarkastelua ja analyysiä, ja hän tietää sen itsekin.
Ja on muutenkin älytöntä syyttää muiden joutenolon maksajia jotenkin empatiavajavaisiksi kun katsoo miten nämä loiset puhuvat kädestä joka heitä ruokkii.
"Anna lisää rahaa tai alamme ryöstämään!"
"Kohta saat fudut ja olet nälässä!"
V i t t u sanaakaan kiitosta ei näiltä loisilta ole ikinä tullut, pelkkää mankumista ja käsi ojossa vaaditaan aina lisää. Mutta tällainen kielenkäyttö on näköjään sitten OK, jopa toivottavaa.
Minä vastaan kuten minulle puhutaan. Jos alkaa ärsyttämään, loiset voivat moderoida toistensa puheita yhtä ärhäkkäästi kuin maksajienkin.
Tässä näkyy aika synkkä moraalinen ajattelutapa: ihmisarvo näyttäytyy sinulle jonkinlaisena ehdollisena palkintona, jonka “maksajat” voivat myöntää tai ottaa pois riippuen siitä kokevatko he saavansa tarpeeksi kiitollisuutta takaisin.
Mutta hyvinvointivaltio ei perustu siihen, että köyhien, sairaiden tai työttömien pitäisi nöyristellä “elättäjiensä” edessä kuin alamaiset. Se perustuu ajatukseen, että ihmisarvo ei katoa vaikka ihminen sairastuu, menettää työnsä tai tarvitsee apua.
Ja rehellisesti, tuo jatkuva “loiset”, “käsi joka ruokkii” ja “maksajat vs elätit” -puhe kertoo juuri siitä empatiavajeesta mistä tässä on puhuttu. Et enää puhu ihmisistä kansalaisina tai yhteiskunnan jäseninä vaan moraalisesti alempana ryhmänä, jonka pitäisi ansaita oikeutensa ihmisarvoiseen kohteluun olemalla tarpeeksi kiitollinen.
Lisäksi on aika ironista puhua “maksajista” ikään kuin työttömät, sairaat tai pienituloiset eivät olisi itsekin veronmaksajia, työntekijöitä, entisiä työntekijöitä tai ihmisiä jotka voivat koska tahansa olla eri asemassa elämäntilanteen muuttuessa. Hyvinvointivaltio ei ole lahjoitus köyhille vaan järjestelmä, johon käytännössä kaikki osallistuvat elämänsä eri vaiheissa.
Kiitos järjen äänestä sulle. On täällä fiksujakin, ilahduttavaa huomata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liityn seuraamaan keskustelua vasta sivun 38 kohdalla ja hiukan siitä taaksepäin. Ensiksi, kiitokset tällä palstalla harvinaisesta laadukasta suomen kieltä ja mietittyjä argumentteja sisältäneestä debatista niin tälle oman elämänsä sepälle kuin vasemmistoliiton think tankillekin.
Molemmille ehdotus: ette tätä ettekä muutakaan väittelyä voita toistelemalla ad nauseam omia pointtejanne litanioina uudestaan ja uudestaan, se on vain jankkausta. Lisäksi, sinä-sanan runsas käyttö viittaa siihen, että itse asiasubstanssin sijaan keskustellaan ketjun keskustelijoiden näkyvästä tai kuvitellusta persoonasta. Tämä jos mikä on vinoumaa ja ad hominemia.
Ja jotten itse unohtaisi sitä substanssia: kyllä, on ilman muuta olemassa työllistymistä estäviä rakenteellisia ongelmia. Mutta kaikki eivät jää näiden rakenteiden vangiksi. Niille, jotka jäävät, kapitalisti tarjoaa ratkaisuksi kovempaa ponnistelua (muuttamista työn perässä, lähellä tukien suuruusluokkaa olevien silppu- ja paskatöiden hyväksymistä), sosialisti tarjoaa lisää rahaa seinästä (mitä kutsutaan eufemismeilla solidaarisuus tai empatia). Keskustelu palautuukin siihen, oletko sosialisti vai kapitalisti. Näistä maailmankatsomuksen ja ihmiskuvan lähtökuopista on itse kunkin kovin kivulias muunlaiseksi venyä.
Empatia ei ole sitä että pakotetaan joku elämänsä eteen vaivaa nähnyt töihin jotta voidaan hemmotella kelaloisrälssiä.
Sanat merkitsevät oikeita asioita. Joko keskustellaan asioista niiden oikeilla nimillä, tai vähintään määritellään termit konkreettisesti jos niitä haluaa käyttää. Tuo ad hominemeja viljelevä ei suostu määrittelemään ensimmäistäkään keksimäänsä käsitettä tai termiä koska ainoastaan silloin hän voi keskittyä substanssin sijaan retoriikkaan. Näin tehdessään hän voi aina syyttää toista olkiukkoilusta kun joku koittaa tarjota konkreettista esimerkkiä hänen keksimille häilyville käsitteille, ja tämän taakse hän piiloutuu aivan joka kerta.
Hän ei määrittele yhtäkään valtarakennetta, vaikka niitä kuulemma on jotka estää häntä selaamasta avoimia työpaikkoja. Hän keksii häilyvän empatiavajeen käsitteen, mitä hän ei määrittele, mutta on vissiin olevinaan huono juttu. Tietysti jättää tahallaan kertomatta mikä empatiavaje on ja miksi se olisi ylipäätään huono juttu, ja kun tosiaan arvaa että empatiavaje onkin vain taikaseinävaje, syyttää hän sinua jälleen olkiukkoilusta, mutta ei vahingossakaan kerro mitä se oikeasti tarkoittaa, miten se näkyy tai mitä haittaa sellaisesta edes on konkreettisin esimerkein.
Kyseessä on tyypillinen vasemmistolainen taktiikka missä keskustelua häivytetään mahdollisimman epämääräisiin käsitteisiin, ja hyvin määritellytkin käsitteet pyritään tarkoituksellisesti häivyttämään olemattomiin keksimällä niille omia määritelmiä, kuten esimerkiksi mitä tulee ad hominemin määritelmään jäätyään kiinni siitä ettei hänellä ole hajuakaan siitä mitä se todellisuudessa tarkoittaa.
Tässä vaiheessa olet käytännössä rakentanut kokonaisen fantasiahahmon “taikaseinästä elävästä kelaloisesta” ja väittelet sitä vastaan kuin se olisi oikea ihminen. Kukaan ei ole puhunut keskiluokkaisen elämän “hemmottelusta”, vaan siitä että ihmisillä olisi edes jonkinlainen ihmisarvoinen minimiturva tilanteissa joissa työmarkkinat, sairaus tai elämäntilanne pettävät alta. Mutta sinun maailmassasi kaikki pitää moralisoida “ansaitseviin” ja “loisiin”, koska muuten joutuisit käsittelemään sitä että elämä ei ole meritokraattinen videopeli.
Ja tuo jatkuva performanssi “määritelmien vaatimisen” ympärillä alkaa olla aika läpinäkyvä. Sinulle on jo moneen kertaan määritelty esimerkiksi rakenteelliset ongelmat: työnhakijoita enemmän kuin työpaikkoja, rekrytointisyrjintä, mielenterveysongelmien vaikutus työkykyyn, alueellinen eriarvoisuus ja matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mutta koska et pysty oikeasti kumoamaan niitä, siirrät keskustelun loputtomaan semanttiseen jankkaukseen sanoista kuten “empatiavaje” tai “ad hominem”.
Ja ironisinta on edelleen se, että sama ihminen joka ulisee jatkuvasti “retoriikasta substanssin sijaan” ei ole itse tuonut juuri mitään muuta kuin moraalista raivoa “kelaloisista”, “vasureista” ja “taikaseinästä”. Se ei ole yhteiskunta-analyysiä vaan katkeroitunutta identiteettipolitiikkaa oikeistolaisessa muodossa.Ei vieläkään substanssia.
Montako avointa työpaikkaa pitää olla jotta sinä hakisit niistä ensimmäistäkään? Pyöristä lähimpään sataantuhanteen.
Rekrytointisyrjintä ei estä sinua hakemasta töitä. Syrjitäänkö rekrytoinnissa ihmisiä jotka hakevat töitä? Tuolle haluan lähteen. Jos se tarkoittaa jotain muuta, anna konkreettinen esimerkki äläkä syytä olkiukkoilusta kun itse jätit jälleen määrittelemättä tuon.
En sanonut että jokainen työtön on loinen, keksi toinen olkiukko.
Mikä on ad hominem? Onko niitä lisää? Et nimittäin vieläkään tarjoillut mitään substanssia. Jos minun pitää kysyä sinulta määritelmää ja konkreettista esimerkkiä, se tarkoittaa ettet antanut substanssia.
Tässä alkaa näkyä aika selkeästi, ettei sinua oikeasti kiinnosta itse aihe vaan keskustelun kontrollointi. Kukaan ei ole väittänyt, että “rakenteet estävät selaamasta työpaikkoja” tai etteivät työttömät hae töitä. Sinulle on puhuttu siitä, että rakenteelliset ongelmat vaikuttavat siihen saako töitä, miten realistista työllistyminen on ja miten eri ihmisryhmät pärjäävät työmarkkinoilla. Mutta sinä palautat kaiken jatkuvasti samaan olkiukkoon, koska siihen on helpompi hyökätä.
Lisäksi tämä sinun “ei substanssia” -hokemasi alkaa olla aika koominen. Sinulle on annettu konkreettisia esimerkkejä ja ilmiöitä varmaan kymmeniä kertoja: työnhakijoita enemmän kuin työpaikkoja, rekrytointisyrjintä, mielenterveysongelmien vaikutus työkykyyn, alueellinen eriarvoisuus ja matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mutta mikään ei koskaan kelpaa, koska siirrät koko ajan maalitolppia:
“anna tarkempi määritelmä”, “anna toinen esimerkki”, “ei tuota lasketa substanssiksi”.
Tuo ei enää näytä keskustelulta vaan pakonomaiselta yritykseltä pitää itsesi “tuomarin” roolissa, jossa sinä yksin päätät mikä on hyväksyttävä argumentti. Samalla välttelet koko ajan itse moraalista ydinkysymystä: mitä yhteiskunta on velkaa ihmisille, joilla on heikot lähtökohdat, sairaus tai huono asema työmarkkinoilla.
Ja tuo “en sanonut että jokainen työtön on loinen” on myös aika paljastava muotoilu. Et siis kiistä koko halveksivaa kehystä, vaan yrität vain rajata ketkä kuuluvat siihen ihmisryhmään jota pidät loisina. Siinä näkyy aika selvästi, että koko keskustelun pohjalla on edelleen moraalinen jako “ansaitseviin” ja “epäonnistujiin”, vaikka kuinka yrittäisit naamioida sitä semanttiseksi väittelyksi argumentointitermeistä.Matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mitä tarkoitat tällä?
Työnteko kannattaa holistisesti aina. Se, että lyhyellä tähtäimellä voi olla taloudellisesti kannattavampaa jäädä makaamaan sohvalle (joka on rakenteellinen virhe yhteiskunnassa, joka on korjattava tukia leikkaamalla), ei tarkoita, että kokonaisvaltaisesti se olisi parempi pitkän aikavälin hyvinvoinnin kannalta. Työnteko luo merkitystä ja pitkäksi ajaksi työmarkkinoiden ulkopuolelle jättäytyminen vaikeuttaa työllistymistä ja pitkän aikavälin ansaintamahdollisuuksia.
Matalapalkka-alojen kannattamattomuus tarkoittaa sitä, että osa töistä on niin huonosti palkattuja ja epävarmoja, ettei niillä pääse pois jatkuvasta talousstressistä vaikka olisi koko ajan töissä. Vuokra, ruoka, lääkkeet ja muut pakolliset menot eivät yhtäkkiä maksa vähemmän vain siksi että ihminen käy töissä.
Ja tässä keskustelussa ongelma palautetaan jatkuvasti työttömien moraaliin eikä itse työmarkkinoihin. Se on vaarallista, koska siinä ihmisarvo aletaan sitoa markkina-arvoon: jos et pärjää työmarkkinoilla, olet “laiska”, “loinen” tai “taakka”. Tuollainen puhe ei enää käsitteleihmisiä ihmisinä vaan hyödyllisyysluokkina.
Historiallisesti juuri noin dehumanisointi alkaa. Ensin heikoimmassa asemassa olevista tehdään moraalisesti alempiarvoisia, sitten heidän kärsimyksensä alkaa tuntua ansaitulta.No nyt aletaan puhua asioista, kiitoksia.
Työmarkkinat toimivat omalakisesti, markkinamekanismin mukaan. Palkat määräytyvät työn kysynnän ja tarjonnan tasapainopisteeseen, toki Suomen kaltaisessa kansantaloudessa määräytyminen tapahtuu paljolti toimialakohtaisten TES:ien mukaan. Eli mikä on se pienin hinta, jolla työnantaja saa työntekijän tulemaan töihin. Markkinamekanismia hillitään yhteiskunnan tuilla, jotka parhaimmillaan asettuvat lähelle ns. matalapalkka-alojen työstä maksettavaa palkkaa. Tämä luonnollisesti kohottaa kynnystä tarttua töihin, jotka koetaan epäarvokkaina silppu- ja paskatöinä.
Luonnollisestikin työmarkkinoilla on kyse markkina-arvosta, ei ihmisarvosta. Työnantajan tehtävä ei ole tehdä laupeuden- tai sosiaalityötä vaan saada tuotannontekijöitä eli työläisiä. Eri työntekijöillä on huomattavia yksilötason eroja, eri syistä, minkä perusteella on perusteltua puhua eri 'hyödyllisyysluokkien' työntekijöistä (sanavalinta ei ole vakiintuneessa käytössä vaan ilmeisesti eräs kirjoittajan kehittelemistä neologismeista). Mitään dehumanisointia tämä ei ole, vaan realismia. Realismia on myös se, että 'hyödyllisyysluokaltaan' matalatasoisen työvoiman taloudellista asemaa jo nyt tuetaan merkittävästi pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulonsiirtomallilla.
Tässä näkyy juuri se dehumanisoivan talouspuheen ongelma, mistä olen puhunut. Aluksi yrität tehdä eron ihmisarvon ja markkina-arvon välille, mutta samalla alat puhua ihmisistä “hyödyllisyysluokkina”, “matalatasoisena työvoimana” ja tuotannontekijöinä. Eli käytännössä ihmisiä aletaan hahmottaa ensisijaisesti taloudellisen hyödyllisyyden kautta.
Ja juuri noin dehumanisoiva diskurssi toimii. Kukaan ei sano ääneen “nämä ihmiset eivät ole ihmisiä”. Sen sijaan ihmiset redusoidaan kustannuksiksi, tehokkuusyksiköiksi, työvoiman laaduksi tai markkina-arvon perusteella luokiteltaviksi ryhmiksi. Silloin ihmisarvo alkaa hiljalleen ehdollistua hyödyllisyydelle, vaikka sitä teoriassa kiistettäisiin.
Tähän liittyy hyvin myös Bourdieun ajatus siitä, miten yhteiskunnalliset erot alkavat oikeuttaa itseään. Hyväosaisuus alkaa näyttäytyä merkkinä ahkeruudesta, rationaalisuudesta ja moraalisesta paremmuudesta, kun taas huono-osaisuus alkaa näyttää henkilökohtaiselta epäonnistumiselta eikä rakenteelliselta ilmiöltä.
Markkina-asema muuttuu vähitellen moraaliseksi kategoriaksi. Juuri siksi puhe “matalatasoisesta työvoimasta” ei ole neutraalia realismia vaan symbolista vallankäyttöä, jossa ihmisten arvoa aletaan mitata heidän taloudellisella hyödyllisyydellään.
Lisäksi tuo “työmarkkinat toimivat omalakisesti” on ideologinen väite naamioituna realismiksi.
Työmarkkinat eivät ole luonnonvoima vaan poliittisesti rakennettu järjestelmä: lait, TES:t, verotus, sosiaaliturva ja yritysten valta-asemat muovaavat niitä jatkuvasti. Kun markkinoiden seuraukset esitetään vain “realismina”, samalla yritetään häivyttää pois moraalinen kysymys siitä, millainen yhteiskunta on oikeudenmukainen.
Ja juuri siinä kohtaa tämä muuttuu vaaralliseksi. Kun ihmisistä puhutaan ensisijaisesti markkina-arvon kautta, heikoimmassa asemassa olevien kärsimys alkaa näyttäytyä luonnollisena, ansaittuna tai ainakin yhdentekevänä sivutuotteena.
Historiallisesti juuri tuollainen kieli on ollut ensimmäinen askel kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisarvo ei enää ole universaali vaan ansaittava ominaisuus.Toistan, että sanavalinta 'hyödyllisyysluokka' ihmisiin viitattaessa oli lainaamani kirjoittajan sanavalinta, ei minun. Tuotannontekijä taasen on kansantaloustieteen vakiintunut termi, jossa ei ole mitään dehumanisoivaa. Taloustiede tarkastelee ihmisten toimintaa nimenomaan resurssien hallinnan ja vaihdannan näkökulmista, sosiologia (mm. Bourdieu tai Marx) sitten kokonaan muista näkökulmista.
Edelleen, olen kiinnostunut reaalimaailman tulonjako- tai työmarkkinakysymyksistä, en utopiasta. "Askel kohti yhteiskuntaa" jne on kielipeliä ja sanaseinää, jolla on paikkansa lähinnä kantaaottavien pamflettien joukossa. Tosin edes vasemmistoliiton think tank ei lähtisi keskustelemaan yhteiskunnan moraalista tai oikeudenmukaisuudesta, vaan tarttuisi konkreettisiin kysymyksiin, joihin poliittisin päätöksin voidaan vaikuttaa.
Ymmärrän nyt paremmin tätä olkiukkoihin ja adhominemeihin ajautunutta metakeskusteluakin. Arkirealistin on niin vaikea saada tarttumapintaa idealistisen haaveyhteiskunnan pilvilinnoihin, ja vice versa.
Hauskaa tässä on se, että kutsut omaa ideologista kehystäsi “arkirealismiksi” ikään kuin olisit jotenkin onnistunut nousemaan politiikan ja moraalin yläpuolelle. Et ole. Sinä vain pidät omaa maailmankuvaasi niin luonnollisena, ettet enää tunnista sitä ideologiaksi.
Ja juuri tuo on se pointti, jonka esimerkiksi Bourdieu yrittää tehdä näkyväksi. Kun ihmisistä aletaan puhua ensisijaisesti tuotannontekijöinä, hyödyllisyytenä ja markkina-arvona, samalla tehdään moraalinen valinta siitä millä perusteella ihmisen asema yhteiskunnassa oikeutetaan. Se ei ole neutraalia realismia vaan tietty tapa nähdä ihminen.
Lisäksi on aika ironista vähätellä tätä “kielipelinä”, kun koko keskustelusi pyörii itse asiassa juuri kielen ympärillä: “tuotannontekijä”, “markkinarealismi”, “kannattavuus”, “hyödyllisyys”. Kieli ei ole tässä mikään sivuseikka vaan juuri se mekanismi, jolla eriarvoisuus normalisoidaan näyttämään luonnolliselta ja ansaitulta.
Eli ei, kyse ei ole siitä että toinen puhuu realismista ja toinen utopiasta. Kyse on siitä, että toinen tunnistaa markkinapuheen sisältämät moraaliset oletukset ja toinen kuvittelee niiden olevan vain neutraalia luonnonlakia.Sinä et puhu mitään. Et ole määritellyt käsitteitä ja oletat muiden tietävän mitä ne sinun pikkuisessa päässäsi.
Sinulta jos kysytään yhtääkään esimerkkiä, ja sitten sanot että se on dehumanisoivaa.
Kerro nyt ihmeessä ne määriteltävät käsitteet, jotka sulta puuttuu?
Empatiavaje. Mitä se tarkoittaa ja miten sitä edes mitataan? Onko olemassa objektiivista mittaria millä voi päätellä enpatiavajeen suuruuden? Miten minun empatiavajeeni suuruus johtaa siihen että minulle tuntematon kelaloinen ei viitsi hakea töitä?
Valtarakenteet estää hakemasta töitä. Mikä valtarakenne? Missä? Kuka sitä pyörittää? Onko valtarakenne huoneessa kanssasi juuri nyt? Puhuuko se sinulle?
Tällaisia käsitteitä kun alkaa viljelemään, pitäisi pystyä yhdellä virkkeellä kertomaan täsmälleen mitä se tarkoittaa.
Syy miksi tuo ei suostu niitä määrittelemään johtuu yksinomaan siitä että hän koittaa väittää jokaisen ikävän asian johtuvan pelkästään valtarakenteista, ja jos hän ottaa asiassa konkreettisen position, ei se kestä sekuntiakaan kriittistä tarkastelua ja analyysiä, ja hän tietää sen itsekin.
Valtarakenteet eivät ole mikään sarjakuvapahisten salaliitto vaan ihan tavallisia yhteiskunnallisia järjestelmiä: työmarkkinat, rekrytointi, koulutus, terveydenhuolto, alueellinen eriarvoisuus ja sosiaaliluokka. Ne vaikuttavat siihen kenellä on realistisesti paremmat mahdollisuudet pärjätä.
Se, ettei ketään kirjaimellisesti estetä lähettämästä työhakemusta, ei tarkoita että kaikilla olisi samat mahdollisuudet työllistyä tai pärjätä työmarkkinoilla.
Empatiavajetta taas ei mitata millään yhdellä objektiivisella numerolla, aivan kuten esimerkiksi rasismille, vihamielisyydelle tai vallallekaan ei ole yhtä universaalia mittaria. Silti ne ovat täysin todellisia ilmiöitä, jotka näkyvät ihmisten puheessa, asenteissa ja vuorovaikutuksessa.
Ja yleisemminkin ajatus siitä, että vain täydellisesti mitattavat asiat voivat olla todellisia, on aika kapea tapa ymmärtää maailmaa. Tiede rakentaa malleja todellisuudesta havaintojen perusteella, mutta kaikki inhimilliset ilmiöt eivät palaudu yhteen yksittäiseen numeroon tai laboratorioasteikkoon.
Noniin, kolme kappaletta väistelyä ja yksi olkiukko.
Ei tässä puhuta mahdollisuudesta pärjätä, mene duunitoriin katsomaan niin johan on mahdollisuuksia.
Ainiin, mahdollisuus tulee hakemaan kotiovelta ja alkaa miljoonapalkkiolla kun viitsisi avata oven. Kaikki muu on eriarvoistavaa, noin minullekin kävi, voi miten en huomannut tätä aiemmin.
Hienoa että vihdoinkin tunnustat ettei ole mitään syytä olla hakematta töitä. En tiedä miksi vedit alunperin valtarakenteet tuohon verukkeeksi kun nyt sitten myönnät ettei ne vaikuta asiaan.
Empatiavaje ei ole mikään oikea asia, sinä täällä vain diagnosoit ihmisiä ad hominemina. Etkä vieläkään osaa kertoa miksi se on huono asia ja miten se äärellinen mutta mittaamaton empatiavajeeni estää sinua menemästä töihin.
Empatiavaje ei ole suure. Se on itsesi keksimä ad hominem jolla koitat harhauttaa keskustelua.
Eli empatiavaje on vain keino kontrolloida toisen käyttämää kieltä. Rakenteelliset esteet työllistymiselle taas saattavat vaikuttaa tai saattaa olla, että eivät vaikuta. Työttömän työhakemus voi ihan yhtä hyvin olla huono ja osaaminen onneton siinä missä ikää voi olla paljon tai ihonväri valtaväestöä tummempi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liityn seuraamaan keskustelua vasta sivun 38 kohdalla ja hiukan siitä taaksepäin. Ensiksi, kiitokset tällä palstalla harvinaisesta laadukasta suomen kieltä ja mietittyjä argumentteja sisältäneestä debatista niin tälle oman elämänsä sepälle kuin vasemmistoliiton think tankillekin.
Molemmille ehdotus: ette tätä ettekä muutakaan väittelyä voita toistelemalla ad nauseam omia pointtejanne litanioina uudestaan ja uudestaan, se on vain jankkausta. Lisäksi, sinä-sanan runsas käyttö viittaa siihen, että itse asiasubstanssin sijaan keskustellaan ketjun keskustelijoiden näkyvästä tai kuvitellusta persoonasta. Tämä jos mikä on vinoumaa ja ad hominemia.
Ja jotten itse unohtaisi sitä substanssia: kyllä, on ilman muuta olemassa työllistymistä estäviä rakenteellisia ongelmia. Mutta kaikki eivät jää näiden rakenteiden vangiksi. Niille, jotka jäävät, kapitalisti tarjoaa ratkaisuksi kovempaa ponnistelua (muuttamista työn perässä, lähellä tukien suuruusluokkaa olevien silppu- ja paskatöiden hyväksymistä), sosialisti tarjoaa lisää rahaa seinästä (mitä kutsutaan eufemismeilla solidaarisuus tai empatia). Keskustelu palautuukin siihen, oletko sosialisti vai kapitalisti. Näistä maailmankatsomuksen ja ihmiskuvan lähtökuopista on itse kunkin kovin kivulias muunlaiseksi venyä.
Empatia ei ole sitä että pakotetaan joku elämänsä eteen vaivaa nähnyt töihin jotta voidaan hemmotella kelaloisrälssiä.
Sanat merkitsevät oikeita asioita. Joko keskustellaan asioista niiden oikeilla nimillä, tai vähintään määritellään termit konkreettisesti jos niitä haluaa käyttää. Tuo ad hominemeja viljelevä ei suostu määrittelemään ensimmäistäkään keksimäänsä käsitettä tai termiä koska ainoastaan silloin hän voi keskittyä substanssin sijaan retoriikkaan. Näin tehdessään hän voi aina syyttää toista olkiukkoilusta kun joku koittaa tarjota konkreettista esimerkkiä hänen keksimille häilyville käsitteille, ja tämän taakse hän piiloutuu aivan joka kerta.
Hän ei määrittele yhtäkään valtarakennetta, vaikka niitä kuulemma on jotka estää häntä selaamasta avoimia työpaikkoja. Hän keksii häilyvän empatiavajeen käsitteen, mitä hän ei määrittele, mutta on vissiin olevinaan huono juttu. Tietysti jättää tahallaan kertomatta mikä empatiavaje on ja miksi se olisi ylipäätään huono juttu, ja kun tosiaan arvaa että empatiavaje onkin vain taikaseinävaje, syyttää hän sinua jälleen olkiukkoilusta, mutta ei vahingossakaan kerro mitä se oikeasti tarkoittaa, miten se näkyy tai mitä haittaa sellaisesta edes on konkreettisin esimerkein.
Kyseessä on tyypillinen vasemmistolainen taktiikka missä keskustelua häivytetään mahdollisimman epämääräisiin käsitteisiin, ja hyvin määritellytkin käsitteet pyritään tarkoituksellisesti häivyttämään olemattomiin keksimällä niille omia määritelmiä, kuten esimerkiksi mitä tulee ad hominemin määritelmään jäätyään kiinni siitä ettei hänellä ole hajuakaan siitä mitä se todellisuudessa tarkoittaa.
Tässä vaiheessa olet käytännössä rakentanut kokonaisen fantasiahahmon “taikaseinästä elävästä kelaloisesta” ja väittelet sitä vastaan kuin se olisi oikea ihminen. Kukaan ei ole puhunut keskiluokkaisen elämän “hemmottelusta”, vaan siitä että ihmisillä olisi edes jonkinlainen ihmisarvoinen minimiturva tilanteissa joissa työmarkkinat, sairaus tai elämäntilanne pettävät alta. Mutta sinun maailmassasi kaikki pitää moralisoida “ansaitseviin” ja “loisiin”, koska muuten joutuisit käsittelemään sitä että elämä ei ole meritokraattinen videopeli.
Ja tuo jatkuva performanssi “määritelmien vaatimisen” ympärillä alkaa olla aika läpinäkyvä. Sinulle on jo moneen kertaan määritelty esimerkiksi rakenteelliset ongelmat: työnhakijoita enemmän kuin työpaikkoja, rekrytointisyrjintä, mielenterveysongelmien vaikutus työkykyyn, alueellinen eriarvoisuus ja matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mutta koska et pysty oikeasti kumoamaan niitä, siirrät keskustelun loputtomaan semanttiseen jankkaukseen sanoista kuten “empatiavaje” tai “ad hominem”.
Ja ironisinta on edelleen se, että sama ihminen joka ulisee jatkuvasti “retoriikasta substanssin sijaan” ei ole itse tuonut juuri mitään muuta kuin moraalista raivoa “kelaloisista”, “vasureista” ja “taikaseinästä”. Se ei ole yhteiskunta-analyysiä vaan katkeroitunutta identiteettipolitiikkaa oikeistolaisessa muodossa.Ei vieläkään substanssia.
Montako avointa työpaikkaa pitää olla jotta sinä hakisit niistä ensimmäistäkään? Pyöristä lähimpään sataantuhanteen.
Rekrytointisyrjintä ei estä sinua hakemasta töitä. Syrjitäänkö rekrytoinnissa ihmisiä jotka hakevat töitä? Tuolle haluan lähteen. Jos se tarkoittaa jotain muuta, anna konkreettinen esimerkki äläkä syytä olkiukkoilusta kun itse jätit jälleen määrittelemättä tuon.
En sanonut että jokainen työtön on loinen, keksi toinen olkiukko.
Mikä on ad hominem? Onko niitä lisää? Et nimittäin vieläkään tarjoillut mitään substanssia. Jos minun pitää kysyä sinulta määritelmää ja konkreettista esimerkkiä, se tarkoittaa ettet antanut substanssia.
Tässä alkaa näkyä aika selkeästi, ettei sinua oikeasti kiinnosta itse aihe vaan keskustelun kontrollointi. Kukaan ei ole väittänyt, että “rakenteet estävät selaamasta työpaikkoja” tai etteivät työttömät hae töitä. Sinulle on puhuttu siitä, että rakenteelliset ongelmat vaikuttavat siihen saako töitä, miten realistista työllistyminen on ja miten eri ihmisryhmät pärjäävät työmarkkinoilla. Mutta sinä palautat kaiken jatkuvasti samaan olkiukkoon, koska siihen on helpompi hyökätä.
Lisäksi tämä sinun “ei substanssia” -hokemasi alkaa olla aika koominen. Sinulle on annettu konkreettisia esimerkkejä ja ilmiöitä varmaan kymmeniä kertoja: työnhakijoita enemmän kuin työpaikkoja, rekrytointisyrjintä, mielenterveysongelmien vaikutus työkykyyn, alueellinen eriarvoisuus ja matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mutta mikään ei koskaan kelpaa, koska siirrät koko ajan maalitolppia:
“anna tarkempi määritelmä”, “anna toinen esimerkki”, “ei tuota lasketa substanssiksi”.
Tuo ei enää näytä keskustelulta vaan pakonomaiselta yritykseltä pitää itsesi “tuomarin” roolissa, jossa sinä yksin päätät mikä on hyväksyttävä argumentti. Samalla välttelet koko ajan itse moraalista ydinkysymystä: mitä yhteiskunta on velkaa ihmisille, joilla on heikot lähtökohdat, sairaus tai huono asema työmarkkinoilla.
Ja tuo “en sanonut että jokainen työtön on loinen” on myös aika paljastava muotoilu. Et siis kiistä koko halveksivaa kehystä, vaan yrität vain rajata ketkä kuuluvat siihen ihmisryhmään jota pidät loisina. Siinä näkyy aika selvästi, että koko keskustelun pohjalla on edelleen moraalinen jako “ansaitseviin” ja “epäonnistujiin”, vaikka kuinka yrittäisit naamioida sitä semanttiseksi väittelyksi argumentointitermeistä.Matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mitä tarkoitat tällä?
Työnteko kannattaa holistisesti aina. Se, että lyhyellä tähtäimellä voi olla taloudellisesti kannattavampaa jäädä makaamaan sohvalle (joka on rakenteellinen virhe yhteiskunnassa, joka on korjattava tukia leikkaamalla), ei tarkoita, että kokonaisvaltaisesti se olisi parempi pitkän aikavälin hyvinvoinnin kannalta. Työnteko luo merkitystä ja pitkäksi ajaksi työmarkkinoiden ulkopuolelle jättäytyminen vaikeuttaa työllistymistä ja pitkän aikavälin ansaintamahdollisuuksia.
Matalapalkka-alojen kannattamattomuus tarkoittaa sitä, että osa töistä on niin huonosti palkattuja ja epävarmoja, ettei niillä pääse pois jatkuvasta talousstressistä vaikka olisi koko ajan töissä. Vuokra, ruoka, lääkkeet ja muut pakolliset menot eivät yhtäkkiä maksa vähemmän vain siksi että ihminen käy töissä.
Ja tässä keskustelussa ongelma palautetaan jatkuvasti työttömien moraaliin eikä itse työmarkkinoihin. Se on vaarallista, koska siinä ihmisarvo aletaan sitoa markkina-arvoon: jos et pärjää työmarkkinoilla, olet “laiska”, “loinen” tai “taakka”. Tuollainen puhe ei enää käsitteleihmisiä ihmisinä vaan hyödyllisyysluokkina.
Historiallisesti juuri noin dehumanisointi alkaa. Ensin heikoimmassa asemassa olevista tehdään moraalisesti alempiarvoisia, sitten heidän kärsimyksensä alkaa tuntua ansaitulta.No nyt aletaan puhua asioista, kiitoksia.
Työmarkkinat toimivat omalakisesti, markkinamekanismin mukaan. Palkat määräytyvät työn kysynnän ja tarjonnan tasapainopisteeseen, toki Suomen kaltaisessa kansantaloudessa määräytyminen tapahtuu paljolti toimialakohtaisten TES:ien mukaan. Eli mikä on se pienin hinta, jolla työnantaja saa työntekijän tulemaan töihin. Markkinamekanismia hillitään yhteiskunnan tuilla, jotka parhaimmillaan asettuvat lähelle ns. matalapalkka-alojen työstä maksettavaa palkkaa. Tämä luonnollisesti kohottaa kynnystä tarttua töihin, jotka koetaan epäarvokkaina silppu- ja paskatöinä.
Luonnollisestikin työmarkkinoilla on kyse markkina-arvosta, ei ihmisarvosta. Työnantajan tehtävä ei ole tehdä laupeuden- tai sosiaalityötä vaan saada tuotannontekijöitä eli työläisiä. Eri työntekijöillä on huomattavia yksilötason eroja, eri syistä, minkä perusteella on perusteltua puhua eri 'hyödyllisyysluokkien' työntekijöistä (sanavalinta ei ole vakiintuneessa käytössä vaan ilmeisesti eräs kirjoittajan kehittelemistä neologismeista). Mitään dehumanisointia tämä ei ole, vaan realismia. Realismia on myös se, että 'hyödyllisyysluokaltaan' matalatasoisen työvoiman taloudellista asemaa jo nyt tuetaan merkittävästi pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulonsiirtomallilla.
Tässä näkyy juuri se dehumanisoivan talouspuheen ongelma, mistä olen puhunut. Aluksi yrität tehdä eron ihmisarvon ja markkina-arvon välille, mutta samalla alat puhua ihmisistä “hyödyllisyysluokkina”, “matalatasoisena työvoimana” ja tuotannontekijöinä. Eli käytännössä ihmisiä aletaan hahmottaa ensisijaisesti taloudellisen hyödyllisyyden kautta.
Ja juuri noin dehumanisoiva diskurssi toimii. Kukaan ei sano ääneen “nämä ihmiset eivät ole ihmisiä”. Sen sijaan ihmiset redusoidaan kustannuksiksi, tehokkuusyksiköiksi, työvoiman laaduksi tai markkina-arvon perusteella luokiteltaviksi ryhmiksi. Silloin ihmisarvo alkaa hiljalleen ehdollistua hyödyllisyydelle, vaikka sitä teoriassa kiistettäisiin.
Tähän liittyy hyvin myös Bourdieun ajatus siitä, miten yhteiskunnalliset erot alkavat oikeuttaa itseään. Hyväosaisuus alkaa näyttäytyä merkkinä ahkeruudesta, rationaalisuudesta ja moraalisesta paremmuudesta, kun taas huono-osaisuus alkaa näyttää henkilökohtaiselta epäonnistumiselta eikä rakenteelliselta ilmiöltä.
Markkina-asema muuttuu vähitellen moraaliseksi kategoriaksi. Juuri siksi puhe “matalatasoisesta työvoimasta” ei ole neutraalia realismia vaan symbolista vallankäyttöä, jossa ihmisten arvoa aletaan mitata heidän taloudellisella hyödyllisyydellään.
Lisäksi tuo “työmarkkinat toimivat omalakisesti” on ideologinen väite naamioituna realismiksi.
Työmarkkinat eivät ole luonnonvoima vaan poliittisesti rakennettu järjestelmä: lait, TES:t, verotus, sosiaaliturva ja yritysten valta-asemat muovaavat niitä jatkuvasti. Kun markkinoiden seuraukset esitetään vain “realismina”, samalla yritetään häivyttää pois moraalinen kysymys siitä, millainen yhteiskunta on oikeudenmukainen.
Ja juuri siinä kohtaa tämä muuttuu vaaralliseksi. Kun ihmisistä puhutaan ensisijaisesti markkina-arvon kautta, heikoimmassa asemassa olevien kärsimys alkaa näyttäytyä luonnollisena, ansaittuna tai ainakin yhdentekevänä sivutuotteena.
Historiallisesti juuri tuollainen kieli on ollut ensimmäinen askel kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisarvo ei enää ole universaali vaan ansaittava ominaisuus.Toistan, että sanavalinta 'hyödyllisyysluokka' ihmisiin viitattaessa oli lainaamani kirjoittajan sanavalinta, ei minun. Tuotannontekijä taasen on kansantaloustieteen vakiintunut termi, jossa ei ole mitään dehumanisoivaa. Taloustiede tarkastelee ihmisten toimintaa nimenomaan resurssien hallinnan ja vaihdannan näkökulmista, sosiologia (mm. Bourdieu tai Marx) sitten kokonaan muista näkökulmista.
Edelleen, olen kiinnostunut reaalimaailman tulonjako- tai työmarkkinakysymyksistä, en utopiasta. "Askel kohti yhteiskuntaa" jne on kielipeliä ja sanaseinää, jolla on paikkansa lähinnä kantaaottavien pamflettien joukossa. Tosin edes vasemmistoliiton think tank ei lähtisi keskustelemaan yhteiskunnan moraalista tai oikeudenmukaisuudesta, vaan tarttuisi konkreettisiin kysymyksiin, joihin poliittisin päätöksin voidaan vaikuttaa.
Ymmärrän nyt paremmin tätä olkiukkoihin ja adhominemeihin ajautunutta metakeskusteluakin. Arkirealistin on niin vaikea saada tarttumapintaa idealistisen haaveyhteiskunnan pilvilinnoihin, ja vice versa.
Hauskaa tässä on se, että kutsut omaa ideologista kehystäsi “arkirealismiksi” ikään kuin olisit jotenkin onnistunut nousemaan politiikan ja moraalin yläpuolelle. Et ole. Sinä vain pidät omaa maailmankuvaasi niin luonnollisena, ettet enää tunnista sitä ideologiaksi.
Ja juuri tuo on se pointti, jonka esimerkiksi Bourdieu yrittää tehdä näkyväksi. Kun ihmisistä aletaan puhua ensisijaisesti tuotannontekijöinä, hyödyllisyytenä ja markkina-arvona, samalla tehdään moraalinen valinta siitä millä perusteella ihmisen asema yhteiskunnassa oikeutetaan. Se ei ole neutraalia realismia vaan tietty tapa nähdä ihminen.
Lisäksi on aika ironista vähätellä tätä “kielipelinä”, kun koko keskustelusi pyörii itse asiassa juuri kielen ympärillä: “tuotannontekijä”, “markkinarealismi”, “kannattavuus”, “hyödyllisyys”. Kieli ei ole tässä mikään sivuseikka vaan juuri se mekanismi, jolla eriarvoisuus normalisoidaan näyttämään luonnolliselta ja ansaitulta.
Eli ei, kyse ei ole siitä että toinen puhuu realismista ja toinen utopiasta. Kyse on siitä, että toinen tunnistaa markkinapuheen sisältämät moraaliset oletukset ja toinen kuvittelee niiden olevan vain neutraalia luonnonlakia.Sinä et puhu mitään. Et ole määritellyt käsitteitä ja oletat muiden tietävän mitä ne sinun pikkuisessa päässäsi.
Sinulta jos kysytään yhtääkään esimerkkiä, ja sitten sanot että se on dehumanisoivaa.
Kerro nyt ihmeessä ne määriteltävät käsitteet, jotka sulta puuttuu?
Empatiavaje. Mitä se tarkoittaa ja miten sitä edes mitataan? Onko olemassa objektiivista mittaria millä voi päätellä enpatiavajeen suuruuden? Miten minun empatiavajeeni suuruus johtaa siihen että minulle tuntematon kelaloinen ei viitsi hakea töitä?
Valtarakenteet estää hakemasta töitä. Mikä valtarakenne? Missä? Kuka sitä pyörittää? Onko valtarakenne huoneessa kanssasi juuri nyt? Puhuuko se sinulle?
Tällaisia käsitteitä kun alkaa viljelemään, pitäisi pystyä yhdellä virkkeellä kertomaan täsmälleen mitä se tarkoittaa.
Syy miksi tuo ei suostu niitä määrittelemään johtuu yksinomaan siitä että hän koittaa väittää jokaisen ikävän asian johtuvan pelkästään valtarakenteista, ja jos hän ottaa asiassa konkreettisen position, ei se kestä sekuntiakaan kriittistä tarkastelua ja analyysiä, ja hän tietää sen itsekin.
Ja on muutenkin älytöntä syyttää muiden joutenolon maksajia jotenkin empatiavajavaisiksi kun katsoo miten nämä loiset puhuvat kädestä joka heitä ruokkii.
"Anna lisää rahaa tai alamme ryöstämään!"
"Kohta saat fudut ja olet nälässä!"
V i t t u sanaakaan kiitosta ei näiltä loisilta ole ikinä tullut, pelkkää mankumista ja käsi ojossa vaaditaan aina lisää. Mutta tällainen kielenkäyttö on näköjään sitten OK, jopa toivottavaa.
Minä vastaan kuten minulle puhutaan. Jos alkaa ärsyttämään, loiset voivat moderoida toistensa puheita yhtä ärhäkkäästi kuin maksajienkin.
Tässä näkyy aika synkkä moraalinen ajattelutapa: ihmisarvo näyttäytyy sinulle jonkinlaisena ehdollisena palkintona, jonka “maksajat” voivat myöntää tai ottaa pois riippuen siitä kokevatko he saavansa tarpeeksi kiitollisuutta takaisin.
Mutta hyvinvointivaltio ei perustu siihen, että köyhien, sairaiden tai työttömien pitäisi nöyristellä “elättäjiensä” edessä kuin alamaiset. Se perustuu ajatukseen, että ihmisarvo ei katoa vaikka ihminen sairastuu, menettää työnsä tai tarvitsee apua.
Ja rehellisesti, tuo jatkuva “loiset”, “käsi joka ruokkii” ja “maksajat vs elätit” -puhe kertoo juuri siitä empatiavajeesta mistä tässä on puhuttu. Et enää puhu ihmisistä kansalaisina tai yhteiskunnan jäseninä vaan moraalisesti alempana ryhmänä, jonka pitäisi ansaita oikeutensa ihmisarvoiseen kohteluun olemalla tarpeeksi kiitollinen.
Lisäksi on aika ironista puhua “maksajista” ikään kuin työttömät, sairaat tai pienituloiset eivät olisi itsekin veronmaksajia, työntekijöitä, entisiä työntekijöitä tai ihmisiä jotka voivat koska tahansa olla eri asemassa elämäntilanteen muuttuessa. Hyvinvointivaltio ei ole lahjoitus köyhille vaan järjestelmä, johon käytännössä kaikki osallistuvat elämänsä eri vaiheissa.
Kyllä, olen empatiavajeinen, synkkä, katkera ja defensiivinen. Sanoin jo aiemmin että olen kaikkea ad hominemejasi, jopa niitä joita et ole vielä edes keksinyt.
Ja sinulla on vieläkin kaikki työ tekemättä siinä että ottaisit kantaa argumenttiin.
Mutta laita vielä pari lisää ad hominemia tulemaan, tunnustan mielelläni jokaisen koska se osoittaa ainoastaan ettei sinulla ole yhtäkään substanssipitoista argumenttia esittää vastineeksi.
Suomessa on ruhtinaalliset tuet. Joka niistä valittaa on kohtuuton!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liityn seuraamaan keskustelua vasta sivun 38 kohdalla ja hiukan siitä taaksepäin. Ensiksi, kiitokset tällä palstalla harvinaisesta laadukasta suomen kieltä ja mietittyjä argumentteja sisältäneestä debatista niin tälle oman elämänsä sepälle kuin vasemmistoliiton think tankillekin.
Molemmille ehdotus: ette tätä ettekä muutakaan väittelyä voita toistelemalla ad nauseam omia pointtejanne litanioina uudestaan ja uudestaan, se on vain jankkausta. Lisäksi, sinä-sanan runsas käyttö viittaa siihen, että itse asiasubstanssin sijaan keskustellaan ketjun keskustelijoiden näkyvästä tai kuvitellusta persoonasta. Tämä jos mikä on vinoumaa ja ad hominemia.
Ja jotten itse unohtaisi sitä substanssia: kyllä, on ilman muuta olemassa työllistymistä estäviä rakenteellisia ongelmia. Mutta kaikki eivät jää näiden rakenteiden vangiksi. Niille, jotka jäävät, kapitalisti tarjoaa ratkaisuksi kovempaa ponnistelua (muuttamista työn perässä, lähellä tukien suuruusluokkaa olevien silppu- ja paskatöiden hyväksymistä), sosialisti tarjoaa lisää rahaa seinästä (mitä kutsutaan eufemismeilla solidaarisuus tai empatia). Keskustelu palautuukin siihen, oletko sosialisti vai kapitalisti. Näistä maailmankatsomuksen ja ihmiskuvan lähtökuopista on itse kunkin kovin kivulias muunlaiseksi venyä.
Empatia ei ole sitä että pakotetaan joku elämänsä eteen vaivaa nähnyt töihin jotta voidaan hemmotella kelaloisrälssiä.
Sanat merkitsevät oikeita asioita. Joko keskustellaan asioista niiden oikeilla nimillä, tai vähintään määritellään termit konkreettisesti jos niitä haluaa käyttää. Tuo ad hominemeja viljelevä ei suostu määrittelemään ensimmäistäkään keksimäänsä käsitettä tai termiä koska ainoastaan silloin hän voi keskittyä substanssin sijaan retoriikkaan. Näin tehdessään hän voi aina syyttää toista olkiukkoilusta kun joku koittaa tarjota konkreettista esimerkkiä hänen keksimille häilyville käsitteille, ja tämän taakse hän piiloutuu aivan joka kerta.
Hän ei määrittele yhtäkään valtarakennetta, vaikka niitä kuulemma on jotka estää häntä selaamasta avoimia työpaikkoja. Hän keksii häilyvän empatiavajeen käsitteen, mitä hän ei määrittele, mutta on vissiin olevinaan huono juttu. Tietysti jättää tahallaan kertomatta mikä empatiavaje on ja miksi se olisi ylipäätään huono juttu, ja kun tosiaan arvaa että empatiavaje onkin vain taikaseinävaje, syyttää hän sinua jälleen olkiukkoilusta, mutta ei vahingossakaan kerro mitä se oikeasti tarkoittaa, miten se näkyy tai mitä haittaa sellaisesta edes on konkreettisin esimerkein.
Kyseessä on tyypillinen vasemmistolainen taktiikka missä keskustelua häivytetään mahdollisimman epämääräisiin käsitteisiin, ja hyvin määritellytkin käsitteet pyritään tarkoituksellisesti häivyttämään olemattomiin keksimällä niille omia määritelmiä, kuten esimerkiksi mitä tulee ad hominemin määritelmään jäätyään kiinni siitä ettei hänellä ole hajuakaan siitä mitä se todellisuudessa tarkoittaa.
Tässä vaiheessa olet käytännössä rakentanut kokonaisen fantasiahahmon “taikaseinästä elävästä kelaloisesta” ja väittelet sitä vastaan kuin se olisi oikea ihminen. Kukaan ei ole puhunut keskiluokkaisen elämän “hemmottelusta”, vaan siitä että ihmisillä olisi edes jonkinlainen ihmisarvoinen minimiturva tilanteissa joissa työmarkkinat, sairaus tai elämäntilanne pettävät alta. Mutta sinun maailmassasi kaikki pitää moralisoida “ansaitseviin” ja “loisiin”, koska muuten joutuisit käsittelemään sitä että elämä ei ole meritokraattinen videopeli.
Ja tuo jatkuva performanssi “määritelmien vaatimisen” ympärillä alkaa olla aika läpinäkyvä. Sinulle on jo moneen kertaan määritelty esimerkiksi rakenteelliset ongelmat: työnhakijoita enemmän kuin työpaikkoja, rekrytointisyrjintä, mielenterveysongelmien vaikutus työkykyyn, alueellinen eriarvoisuus ja matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mutta koska et pysty oikeasti kumoamaan niitä, siirrät keskustelun loputtomaan semanttiseen jankkaukseen sanoista kuten “empatiavaje” tai “ad hominem”.
Ja ironisinta on edelleen se, että sama ihminen joka ulisee jatkuvasti “retoriikasta substanssin sijaan” ei ole itse tuonut juuri mitään muuta kuin moraalista raivoa “kelaloisista”, “vasureista” ja “taikaseinästä”. Se ei ole yhteiskunta-analyysiä vaan katkeroitunutta identiteettipolitiikkaa oikeistolaisessa muodossa.Ei vieläkään substanssia.
Montako avointa työpaikkaa pitää olla jotta sinä hakisit niistä ensimmäistäkään? Pyöristä lähimpään sataantuhanteen.
Rekrytointisyrjintä ei estä sinua hakemasta töitä. Syrjitäänkö rekrytoinnissa ihmisiä jotka hakevat töitä? Tuolle haluan lähteen. Jos se tarkoittaa jotain muuta, anna konkreettinen esimerkki äläkä syytä olkiukkoilusta kun itse jätit jälleen määrittelemättä tuon.
En sanonut että jokainen työtön on loinen, keksi toinen olkiukko.
Mikä on ad hominem? Onko niitä lisää? Et nimittäin vieläkään tarjoillut mitään substanssia. Jos minun pitää kysyä sinulta määritelmää ja konkreettista esimerkkiä, se tarkoittaa ettet antanut substanssia.
Tässä alkaa näkyä aika selkeästi, ettei sinua oikeasti kiinnosta itse aihe vaan keskustelun kontrollointi. Kukaan ei ole väittänyt, että “rakenteet estävät selaamasta työpaikkoja” tai etteivät työttömät hae töitä. Sinulle on puhuttu siitä, että rakenteelliset ongelmat vaikuttavat siihen saako töitä, miten realistista työllistyminen on ja miten eri ihmisryhmät pärjäävät työmarkkinoilla. Mutta sinä palautat kaiken jatkuvasti samaan olkiukkoon, koska siihen on helpompi hyökätä.
Lisäksi tämä sinun “ei substanssia” -hokemasi alkaa olla aika koominen. Sinulle on annettu konkreettisia esimerkkejä ja ilmiöitä varmaan kymmeniä kertoja: työnhakijoita enemmän kuin työpaikkoja, rekrytointisyrjintä, mielenterveysongelmien vaikutus työkykyyn, alueellinen eriarvoisuus ja matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mutta mikään ei koskaan kelpaa, koska siirrät koko ajan maalitolppia:
“anna tarkempi määritelmä”, “anna toinen esimerkki”, “ei tuota lasketa substanssiksi”.
Tuo ei enää näytä keskustelulta vaan pakonomaiselta yritykseltä pitää itsesi “tuomarin” roolissa, jossa sinä yksin päätät mikä on hyväksyttävä argumentti. Samalla välttelet koko ajan itse moraalista ydinkysymystä: mitä yhteiskunta on velkaa ihmisille, joilla on heikot lähtökohdat, sairaus tai huono asema työmarkkinoilla.
Ja tuo “en sanonut että jokainen työtön on loinen” on myös aika paljastava muotoilu. Et siis kiistä koko halveksivaa kehystä, vaan yrität vain rajata ketkä kuuluvat siihen ihmisryhmään jota pidät loisina. Siinä näkyy aika selvästi, että koko keskustelun pohjalla on edelleen moraalinen jako “ansaitseviin” ja “epäonnistujiin”, vaikka kuinka yrittäisit naamioida sitä semanttiseksi väittelyksi argumentointitermeistä.Matalapalkkatyön kannattamattomuus. Mitä tarkoitat tällä?
Työnteko kannattaa holistisesti aina. Se, että lyhyellä tähtäimellä voi olla taloudellisesti kannattavampaa jäädä makaamaan sohvalle (joka on rakenteellinen virhe yhteiskunnassa, joka on korjattava tukia leikkaamalla), ei tarkoita, että kokonaisvaltaisesti se olisi parempi pitkän aikavälin hyvinvoinnin kannalta. Työnteko luo merkitystä ja pitkäksi ajaksi työmarkkinoiden ulkopuolelle jättäytyminen vaikeuttaa työllistymistä ja pitkän aikavälin ansaintamahdollisuuksia.
Matalapalkka-alojen kannattamattomuus tarkoittaa sitä, että osa töistä on niin huonosti palkattuja ja epävarmoja, ettei niillä pääse pois jatkuvasta talousstressistä vaikka olisi koko ajan töissä. Vuokra, ruoka, lääkkeet ja muut pakolliset menot eivät yhtäkkiä maksa vähemmän vain siksi että ihminen käy töissä.
Ja tässä keskustelussa ongelma palautetaan jatkuvasti työttömien moraaliin eikä itse työmarkkinoihin. Se on vaarallista, koska siinä ihmisarvo aletaan sitoa markkina-arvoon: jos et pärjää työmarkkinoilla, olet “laiska”, “loinen” tai “taakka”. Tuollainen puhe ei enää käsitteleihmisiä ihmisinä vaan hyödyllisyysluokkina.
Historiallisesti juuri noin dehumanisointi alkaa. Ensin heikoimmassa asemassa olevista tehdään moraalisesti alempiarvoisia, sitten heidän kärsimyksensä alkaa tuntua ansaitulta.No nyt aletaan puhua asioista, kiitoksia.
Työmarkkinat toimivat omalakisesti, markkinamekanismin mukaan. Palkat määräytyvät työn kysynnän ja tarjonnan tasapainopisteeseen, toki Suomen kaltaisessa kansantaloudessa määräytyminen tapahtuu paljolti toimialakohtaisten TES:ien mukaan. Eli mikä on se pienin hinta, jolla työnantaja saa työntekijän tulemaan töihin. Markkinamekanismia hillitään yhteiskunnan tuilla, jotka parhaimmillaan asettuvat lähelle ns. matalapalkka-alojen työstä maksettavaa palkkaa. Tämä luonnollisesti kohottaa kynnystä tarttua töihin, jotka koetaan epäarvokkaina silppu- ja paskatöinä.
Luonnollisestikin työmarkkinoilla on kyse markkina-arvosta, ei ihmisarvosta. Työnantajan tehtävä ei ole tehdä laupeuden- tai sosiaalityötä vaan saada tuotannontekijöitä eli työläisiä. Eri työntekijöillä on huomattavia yksilötason eroja, eri syistä, minkä perusteella on perusteltua puhua eri 'hyödyllisyysluokkien' työntekijöistä (sanavalinta ei ole vakiintuneessa käytössä vaan ilmeisesti eräs kirjoittajan kehittelemistä neologismeista). Mitään dehumanisointia tämä ei ole, vaan realismia. Realismia on myös se, että 'hyödyllisyysluokaltaan' matalatasoisen työvoiman taloudellista asemaa jo nyt tuetaan merkittävästi pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulonsiirtomallilla.
Tässä näkyy juuri se dehumanisoivan talouspuheen ongelma, mistä olen puhunut. Aluksi yrität tehdä eron ihmisarvon ja markkina-arvon välille, mutta samalla alat puhua ihmisistä “hyödyllisyysluokkina”, “matalatasoisena työvoimana” ja tuotannontekijöinä. Eli käytännössä ihmisiä aletaan hahmottaa ensisijaisesti taloudellisen hyödyllisyyden kautta.
Ja juuri noin dehumanisoiva diskurssi toimii. Kukaan ei sano ääneen “nämä ihmiset eivät ole ihmisiä”. Sen sijaan ihmiset redusoidaan kustannuksiksi, tehokkuusyksiköiksi, työvoiman laaduksi tai markkina-arvon perusteella luokiteltaviksi ryhmiksi. Silloin ihmisarvo alkaa hiljalleen ehdollistua hyödyllisyydelle, vaikka sitä teoriassa kiistettäisiin.
Tähän liittyy hyvin myös Bourdieun ajatus siitä, miten yhteiskunnalliset erot alkavat oikeuttaa itseään. Hyväosaisuus alkaa näyttäytyä merkkinä ahkeruudesta, rationaalisuudesta ja moraalisesta paremmuudesta, kun taas huono-osaisuus alkaa näyttää henkilökohtaiselta epäonnistumiselta eikä rakenteelliselta ilmiöltä.
Markkina-asema muuttuu vähitellen moraaliseksi kategoriaksi. Juuri siksi puhe “matalatasoisesta työvoimasta” ei ole neutraalia realismia vaan symbolista vallankäyttöä, jossa ihmisten arvoa aletaan mitata heidän taloudellisella hyödyllisyydellään.
Lisäksi tuo “työmarkkinat toimivat omalakisesti” on ideologinen väite naamioituna realismiksi.
Työmarkkinat eivät ole luonnonvoima vaan poliittisesti rakennettu järjestelmä: lait, TES:t, verotus, sosiaaliturva ja yritysten valta-asemat muovaavat niitä jatkuvasti. Kun markkinoiden seuraukset esitetään vain “realismina”, samalla yritetään häivyttää pois moraalinen kysymys siitä, millainen yhteiskunta on oikeudenmukainen.
Ja juuri siinä kohtaa tämä muuttuu vaaralliseksi. Kun ihmisistä puhutaan ensisijaisesti markkina-arvon kautta, heikoimmassa asemassa olevien kärsimys alkaa näyttäytyä luonnollisena, ansaittuna tai ainakin yhdentekevänä sivutuotteena.
Historiallisesti juuri tuollainen kieli on ollut ensimmäinen askel kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisarvo ei enää ole universaali vaan ansaittava ominaisuus.Toistan, että sanavalinta 'hyödyllisyysluokka' ihmisiin viitattaessa oli lainaamani kirjoittajan sanavalinta, ei minun. Tuotannontekijä taasen on kansantaloustieteen vakiintunut termi, jossa ei ole mitään dehumanisoivaa. Taloustiede tarkastelee ihmisten toimintaa nimenomaan resurssien hallinnan ja vaihdannan näkökulmista, sosiologia (mm. Bourdieu tai Marx) sitten kokonaan muista näkökulmista.
Edelleen, olen kiinnostunut reaalimaailman tulonjako- tai työmarkkinakysymyksistä, en utopiasta. "Askel kohti yhteiskuntaa" jne on kielipeliä ja sanaseinää, jolla on paikkansa lähinnä kantaaottavien pamflettien joukossa. Tosin edes vasemmistoliiton think tank ei lähtisi keskustelemaan yhteiskunnan moraalista tai oikeudenmukaisuudesta, vaan tarttuisi konkreettisiin kysymyksiin, joihin poliittisin päätöksin voidaan vaikuttaa.
Ymmärrän nyt paremmin tätä olkiukkoihin ja adhominemeihin ajautunutta metakeskusteluakin. Arkirealistin on niin vaikea saada tarttumapintaa idealistisen haaveyhteiskunnan pilvilinnoihin, ja vice versa.
Hauskaa tässä on se, että kutsut omaa ideologista kehystäsi “arkirealismiksi” ikään kuin olisit jotenkin onnistunut nousemaan politiikan ja moraalin yläpuolelle. Et ole. Sinä vain pidät omaa maailmankuvaasi niin luonnollisena, ettet enää tunnista sitä ideologiaksi.
Ja juuri tuo on se pointti, jonka esimerkiksi Bourdieu yrittää tehdä näkyväksi. Kun ihmisistä aletaan puhua ensisijaisesti tuotannontekijöinä, hyödyllisyytenä ja markkina-arvona, samalla tehdään moraalinen valinta siitä millä perusteella ihmisen asema yhteiskunnassa oikeutetaan. Se ei ole neutraalia realismia vaan tietty tapa nähdä ihminen.
Lisäksi on aika ironista vähätellä tätä “kielipelinä”, kun koko keskustelusi pyörii itse asiassa juuri kielen ympärillä: “tuotannontekijä”, “markkinarealismi”, “kannattavuus”, “hyödyllisyys”. Kieli ei ole tässä mikään sivuseikka vaan juuri se mekanismi, jolla eriarvoisuus normalisoidaan näyttämään luonnolliselta ja ansaitulta.
Eli ei, kyse ei ole siitä että toinen puhuu realismista ja toinen utopiasta. Kyse on siitä, että toinen tunnistaa markkinapuheen sisältämät moraaliset oletukset ja toinen kuvittelee niiden olevan vain neutraalia luonnonlakia.Sinä et puhu mitään. Et ole määritellyt käsitteitä ja oletat muiden tietävän mitä ne sinun pikkuisessa päässäsi.
Sinulta jos kysytään yhtääkään esimerkkiä, ja sitten sanot että se on dehumanisoivaa.
Kerro nyt ihmeessä ne määriteltävät käsitteet, jotka sulta puuttuu?
Empatiavaje. Mitä se tarkoittaa ja miten sitä edes mitataan? Onko olemassa objektiivista mittaria millä voi päätellä enpatiavajeen suuruuden? Miten minun empatiavajeeni suuruus johtaa siihen että minulle tuntematon kelaloinen ei viitsi hakea töitä?
Valtarakenteet estää hakemasta töitä. Mikä valtarakenne? Missä? Kuka sitä pyörittää? Onko valtarakenne huoneessa kanssasi juuri nyt? Puhuuko se sinulle?
Tällaisia käsitteitä kun alkaa viljelemään, pitäisi pystyä yhdellä virkkeellä kertomaan täsmälleen mitä se tarkoittaa.
Syy miksi tuo ei suostu niitä määrittelemään johtuu yksinomaan siitä että hän koittaa väittää jokaisen ikävän asian johtuvan pelkästään valtarakenteista, ja jos hän ottaa asiassa konkreettisen position, ei se kestä sekuntiakaan kriittistä tarkastelua ja analyysiä, ja hän tietää sen itsekin.
Ja on muutenkin älytöntä syyttää muiden joutenolon maksajia jotenkin empatiavajavaisiksi kun katsoo miten nämä loiset puhuvat kädestä joka heitä ruokkii.
"Anna lisää rahaa tai alamme ryöstämään!"
"Kohta saat fudut ja olet nälässä!"
V i t t u sanaakaan kiitosta ei näiltä loisilta ole ikinä tullut, pelkkää mankumista ja käsi ojossa vaaditaan aina lisää. Mutta tällainen kielenkäyttö on näköjään sitten OK, jopa toivottavaa.
Minä vastaan kuten minulle puhutaan. Jos alkaa ärsyttämään, loiset voivat moderoida toistensa puheita yhtä ärhäkkäästi kuin maksajienkin.
Tässä näkyy aika synkkä moraalinen ajattelutapa: ihmisarvo näyttäytyy sinulle jonkinlaisena ehdollisena palkintona, jonka “maksajat” voivat myöntää tai ottaa pois riippuen siitä kokevatko he saavansa tarpeeksi kiitollisuutta takaisin.
Mutta hyvinvointivaltio ei perustu siihen, että köyhien, sairaiden tai työttömien pitäisi nöyristellä “elättäjiensä” edessä kuin alamaiset. Se perustuu ajatukseen, että ihmisarvo ei katoa vaikka ihminen sairastuu, menettää työnsä tai tarvitsee apua.
Ja rehellisesti, tuo jatkuva “loiset”, “käsi joka ruokkii” ja “maksajat vs elätit” -puhe kertoo juuri siitä empatiavajeesta mistä tässä on puhuttu. Et enää puhu ihmisistä kansalaisina tai yhteiskunnan jäseninä vaan moraalisesti alempana ryhmänä, jonka pitäisi ansaita oikeutensa ihmisarvoiseen kohteluun olemalla tarpeeksi kiitollinen.
Lisäksi on aika ironista puhua “maksajista” ikään kuin työttömät, sairaat tai pienituloiset eivät olisi itsekin veronmaksajia, työntekijöitä, entisiä työntekijöitä tai ihmisiä jotka voivat koska tahansa olla eri asemassa elämäntilanteen muuttuessa. Hyvinvointivaltio ei ole lahjoitus köyhille vaan järjestelmä, johon käytännössä kaikki osallistuvat elämänsä eri vaiheissa.Kiitos järjen äänestä sulle. On täällä fiksujakin, ilahduttavaa huomata.
80 ÄO ad hominem tosiaan ilahduttaa 70 ÄO vihervasemmistolaista.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on ruhtinaalliset tuet. Joka niistä valittaa on kohtuuton!
Todellakin. Tukiloiset jaksavat vinkua Suomen mukamas huonosta sosiaaliturvasta, mutta kroonisesti kieltäytyvät menemästä jonnekin Keski-euroopan ihmemaahan missä saa kuulemma kaviaaria ja sampanjaa sohvallamakoilusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina on ollut lahtarit ja työläiset. Lahtarit eivät myönnä asiaa ja useimmat työläiset ovat olleet liian yksinkertaisia myöntämään tätä tosiasiaa.
Käyttäjä37561 kirjoitti:
Aina on ollut lahtarit ja työläiset. Lahtarit eivät myönnä asiaa ja useimmat työläiset ovat olleet liian yksinkertaisia myöntämään tätä tosiasiaa.
Kelaloiset eivät ole työläistä nähneetkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on ruhtinaalliset tuet. Joka niistä valittaa on kohtuuton!
Todellakin. Tukiloiset jaksavat vinkua Suomen mukamas huonosta sosiaaliturvasta, mutta kroonisesti kieltäytyvät menemästä jonnekin Keski-euroopan ihmemaahan missä saa kuulemma kaviaaria ja sampanjaa sohvallamakoilusta.
Aina voi lähteä parempien tukien perässä muualle. Joku merkillinen syy siihen kuitenkin on, että tänne olisi tulossa elintasopakolaisia loppumattomana virtana.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä37561 kirjoitti:
Aina on ollut lahtarit ja työläiset. Lahtarit eivät myönnä asiaa ja useimmat työläiset ovat olleet liian yksinkertaisia myöntämään tätä tosiasiaa.
Kelaloiset eivät ole työläistä nähneetkään.
Jos sulla olis oikeesti fyrkkaa et olis täällä itkemässä. Vaan maksaisit veroja.
Ei huono- ja hyväosaisuutta ole kuin harvalla. Tämä jälkisosialistinen valtio ja sen mediat ovat vaan meille toitottaneet tuota idiotismia 70-luvulta lähtien. Ja jokaikinen kerta ruutuun rahdataan se Petteri-Allan, jonka vanhemmat ryyppäsi ja konnaili hänelle turvattoman ja köyhän lapsuuden.
Ikävältä tuntuu nimittely loiseksi, itkettää.
Vierailija kirjoitti:
Ikävältä tuntuu nimittely loiseksi, itkettää.
En ole itse sairauttani valinnut.
Käyttäjä37561 kirjoitti:
Aina on ollut lahtarit ja työläiset. Lahtarit eivät myönnä asiaa ja useimmat työläiset ovat olleet liian yksinkertaisia myöntämään tätä tosiasiaa.
Juuri näin, tosin sillä poikkeuksella että useimmat lahtarit kyllä ihan avoimesti myöntävät olevansa kapitalistisen markkinatalouden kannattajia. Vaikka se sitten olisikin empatiavajetta heidän tahoiltaan.
Okei, työttömyys tekee ihmisistä muita parempia.
Miksi tämän sanominen on ongelma?