Jatkuva yksinäisyys vie masennukseen

Vierailija kirjoitti:

Et ole yksinäisyyden kanssa yksin, meitä on muitakin

Muistan erään palstalaisen täällä joka kertoi et on viimeksi poistunut kotoaan viime vuoden lokakuussa, saatan kuvitella vaan kuinka vaikeaa on sit poistua pitkän ajan jälkeen uudestaan ulos

Vierailija kirjoitti:

Kun yksinäisyys jatkuu, alkaa tuntea itsensä vähän erilaiseksi kuin muut ihmiset ja se vaikeuttaa entisestään tutustumista. Vähän kuin olisi jokin "salaisuus", jota ei mielellään paljasta. 

Tiedän tunteen, multa kerran eräs työkaveri kysyi et olenko yksinäinen niin valehtelin et on mulla ainakin 3 hyvää ystävää ja näen sisaruksia usein (valhe jota toistelut aika usein todellisuudessa näen ehkä 1-2 krt/vuosi) 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama tilanne päällä, kaikki ilo on mennyt, sisaruksilla laajat kaveripiirit ja oma elämä, mulla ainoastaan yksi vakikaveri jota näen silloin tällöin mut on nykyään sellainen on/off kaveri. Mikään ei tunnu miltään, käyn töissä mutta väkisin joutuu ponnistelemaan sosiaalisia taitoja ja sit vapaa ajalla olen vaan tällä puhelimella ja nukun. Kävin joskus aikoinaan lenkilläkin mut sit lopetin vaan. En jaksa edes aloittaa mitään kaverisuhteita tai etsiä ihmisiä elämääni, olen saavuttanut sellaisen pisteen ettei mikään tunnu miltään. 

Suosittelen säönnöllistä juomista. Saattaa löytyä ryyppykavereita nopeastikin esimerkiksi metsäbubeista.

Mä oon ainaki aina vähän hävinnyt sitä et on yksinäinen. Töissäki toiset kyselee mitä tein vkl tai kesälomalla, niin haluis oikein edes vastata siihen. 

Ap

Jos haluaa yksinäisyydestä pois ja esim. uusia ystäviä, niin kyllä sitten jonnekin tarvii mennä, missä muitakin ihmisiä on. Niitten koirienkin kanssa voi mennä vaikka yleisöksi koiranäyttelyyn tai muuhun koiratapahtumaan tai vaikka koirapuistoon, jossa voi tutustua muihin koiranomistajiin.

Joku neljä päivää yksin on naurettavan lyhyt aika. Kyllä tuommoisia aikoja tarttisi pystyä oman itsensä seurassa olemaan. Ehkä sinun kannattaisi ruveta harrastamaan jotain sellaista, missä pitää vaivata päätään, jos kerran pää lyö tyhjää noin paljon, ettet keksi mitään ajanvietettä silloin, kun täytyy olla yksin. Koita kiinnostua niistä asioista, mitä tässä maailmassa ja yhteiskunnassa on. Laajenna reviiriäsi, ymmärrystäsi tai osaamistasi. Taidat olla kinnostunut lähinnä itsestäsi. Ja korkeintaan siitä koirastasi itsesi lisäksi.

Ei se 4 pv yksin ole paljon !! Mutta tarjotin sitä että olen aina kaikki vapaat yksin..  kun se on sitä samaa kaikki lomat ja vkl niin kyllä se alkaa satuttaa

Vierailija kirjoitti:

Hommaa mies? 

Onks niitä tälla hetkellä jossain tarjouksessa?  No vakavasti puhuen, mistä semmoisen miehen hommaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hommaa mies? 

Onks niitä tälla hetkellä jossain tarjouksessa?  No vakavasti puhuen, mistä semmoisen miehen hommaa? 

Joillekin se kieltämättä näyttää kauhean helpolta. Menee vain tinderiin ja sit joka viikko treffeille. Ei onnistuisi minulta.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sit pahin on mennä someen ja nähdä vaikka nyt esim se et ihmiset kokoontu yhdessä katsoin Euroviisuja :|

Kesä on pahinta aikaa yksinäiselle, kun ihmiset kokoontuu tyyliin grillaamaan keskenään tai pitämään piknikkejä niin tuntuuhan se pahalta nähdä muiden ihmisten naurua ja iloa, myös lomareissut muilla kun itse tietää ettei kukaan ikinä pyytänyt mihinkään ja yksin saa olla tämäkin kesä. 

Ei tarvi myöskään tapella kenenkään kanssa. Koska ei kaveripiirissä aina ole yhtä hauskaa. Niissä tulee välillä myös ristiriitoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun yksinäisyys jatkuu, alkaa tuntea itsensä vähän erilaiseksi kuin muut ihmiset ja se vaikeuttaa entisestään tutustumista. Vähän kuin olisi jokin "salaisuus", jota ei mielellään paljasta. 

Tiedän tunteen, multa kerran eräs työkaveri kysyi et olenko yksinäinen niin valehtelin et on mulla ainakin 3 hyvää ystävää ja näen sisaruksia usein (valhe jota toistelut aika usein todellisuudessa näen ehkä 1-2 krt/vuosi) 

Miksei voi sanoa rehellisesti, että joo, olen yksinäinen. Kun toinen sitä suoraan kysyy.

Mä olen kuullut mutkan kautta (lapsen suusta!), että "yksinäistähän sillä on". Mulle suoraan ei kukaan puhu oikeastaan mitään. Kukaan ei kysele vointia eikä kuulumisia. Kyse lähisukulaisista, niin uskon etteivät kysy, koska eivät halua tietää. Tietävät, että multa saa aina suoran, rehellisen vastauksen. En pelaa näitä aikuisten sosiaalisia pelejä, vaan olen lievästi autistinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sit pahin on mennä someen ja nähdä vaikka nyt esim se et ihmiset kokoontu yhdessä katsoin Euroviisuja :|

Kesä on pahinta aikaa yksinäiselle, kun ihmiset kokoontuu tyyliin grillaamaan keskenään tai pitämään piknikkejä niin tuntuuhan se pahalta nähdä muiden ihmisten naurua ja iloa, myös lomareissut muilla kun itse tietää ettei kukaan ikinä pyytänyt mihinkään ja yksin saa olla tämäkin kesä. 

Ei tarvi myöskään tapella kenenkään kanssa. Koska ei kaveripiirissä aina ole yhtä hauskaa. Niissä tulee välillä myös ristiriitoja.

Puhut kaveripiiristä. Kun nyt olisi edes yksi kaveri. Kyllä yhden kanssa pärjää tai ainakin helpompi selvittää, jos tulee notkahdus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hommaa mies? 

Onks niitä tälla hetkellä jossain tarjouksessa?  No vakavasti puhuen, mistä semmoisen miehen hommaa? 

Voithan sitä käydä kurkkaan jos ois mies tarjouksessa

Jos elinpiirisi ja kiinnostuksen kohteesi käsittävät lähinnä työn, kotialueesi ja lähikaupan, niin tuskin semmoisissa touhuissa elämä kovin kummoiseksi muotoutuu.

Mitä muut ihmiset tekevät eri tavalla, koska heillä on sellaista, mitä haluaisit omaankin elämääsi, mutta sinulla ei vaan ole? Joku erohan siinä toiminnassa täytyy olla, jos muilla kerran on haluamiasi asioita, mutta sinulla ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ainaki aina vähän hävinnyt sitä et on yksinäinen. Töissäki toiset kyselee mitä tein vkl tai kesälomalla, niin haluis oikein edes vastata siihen. 

 

Ap

Mä sanon joskus suoraan etten yhtään mitään että eipä ole ketään kenen luokse mennä yleensä ihmiset hiljenee/nolostuu/siirtyy toiseen puheen aiheeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Ei se 4 pv yksin ole paljon !! Mutta tarjotin sitä että olen aina kaikki vapaat yksin..  kun se on sitä samaa kaikki lomat ja vkl niin kyllä se alkaa satuttaa

Täällä sama, yksin vuodesta toiseen, aikuisiällä muutenkaan todella vaikea löytää kavereita ja nykyään kun moni on mitä on niin ei enää tee edes mieli tutustua ja jos on liian kiltti ja ystävällinen käytetään vaan hyväksi kaverisuhteissa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa yksinäisyydestä pois ja esim. uusia ystäviä, niin kyllä sitten jonnekin tarvii mennä, missä muitakin ihmisiä on. Niitten koirienkin kanssa voi mennä vaikka yleisöksi koiranäyttelyyn tai muuhun koiratapahtumaan tai vaikka koirapuistoon, jossa voi tutustua muihin koiranomistajiin.

Joku neljä päivää yksin on naurettavan lyhyt aika. Kyllä tuommoisia aikoja tarttisi pystyä oman itsensä seurassa olemaan. Ehkä sinun kannattaisi ruveta harrastamaan jotain sellaista, missä pitää vaivata päätään, jos kerran pää lyö tyhjää noin paljon, ettet keksi mitään ajanvietettä silloin, kun täytyy olla yksin. Koita kiinnostua niistä asioista, mitä tässä maailmassa ja yhteiskunnassa on. Laajenna reviiriäsi, ymmärrystäsi tai osaamistasi. Taidat olla kinnostunut lähinnä itsestäsi. Ja korkeintaan siitä koirastasi itsesi lisäksi.

Entäs kun yksinäinen ihminen jää pois työyhteisöstään? Sitten ei ole ketään 40, 400, 4000 päivään! Joko riittää sulle yksinäisyydeksi?

Entäs kesä- ja muut lomat? Aina yksin.

Ja kuten on todettu, ei se tekninen yksinolo ole ongelman ydin, vaan se, ettei kukaan välitä sinusta. Olen omillasi, kuin vieraalla planeetalla, missä olet näkymätön ja kuulumaton. Muut elävät ihmisen elämäänsä, sinä olet pelkkä sivustakatsoja. Juuri tuli uusi eläinsuojeluasetus, että hevosta ja aasia ei saa pitää yksin, vaan sillä pitää olla lajitoveri seurana ja mahdollisuus turpakosketukseen joka päivä. Ihmisestä ei kukaan välitä. 😢

Vierailija kirjoitti:

Niinhän se vie, mutta minkäs teet. Ei ketään voi kaveriksi pakottaa eikä tietysti pakon kautta haluaisikaan. Sitten sitä vain on, yksinään, miten kuten pystyy.

Masennuksen lisäksi ainakin mua yksinäisyys on muuttanut pahantuuliseksi ja en nyt tiedä epäystävälliseksi, mutta melko totiseksi ja tylyhköksi joten kukapa tällaiseen haluaisi tutustuakaan.

Joku varmasti nauttii totaaliyksinäisyydestä ihan täysin siemauksin ja kenties joku tällaisesta jopa haaveilee, mutta mulle tämä ei sovi. Ei alkuunkaan.

Vierailija kirjoitti:

Et ole yksinäisyyden kanssa yksin, meitä on muitakin

Tämä ei varsinaisesti lohduta sitten pätkääkään. Vastentahtoinen yksinäisyys on tilanne jota ei ehkä haluasi edes pahimmalle vihamiehelleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sit pahin on mennä someen ja nähdä vaikka nyt esim se et ihmiset kokoontu yhdessä katsoin Euroviisuja :|

Kesä on pahinta aikaa yksinäiselle, kun ihmiset kokoontuu tyyliin grillaamaan keskenään tai pitämään piknikkejä niin tuntuuhan se pahalta nähdä muiden ihmisten naurua ja iloa, myös lomareissut muilla kun itse tietää ettei kukaan ikinä pyytänyt mihinkään ja yksin saa olla tämäkin kesä. 

Ja kun on itse ehdottanut yhteistä tekemistä niin vastaukset on ollut tasoa katellaan ja ehkä jos ei tule muuta. Onpahan sitä käynyt niinkin, että ideani otettiin vastaan hyvin torjuvasti, koska ihan tyhmää ja blaah ja sitten kävikin ilmi, että se toteutettiin mutta ilman minua.

Vierailija kirjoitti:

Jos elinpiirisi ja kiinnostuksen kohteesi käsittävät lähinnä työn, kotialueesi ja lähikaupan, niin tuskin semmoisissa touhuissa elämä kovin kummoiseksi muotoutuu.

Mitä muut ihmiset tekevät eri tavalla, koska heillä on sellaista, mitä haluaisit omaankin elämääsi, mutta sinulla ei vaan ole? Joku erohan siinä toiminnassa täytyy olla, jos muilla kerran on haluamiasi asioita, mutta sinulla ei ole.

Puhut seurauksista: elinpiiri on kaventunut ajan mittaan juuri siiitä syystä, ettei ole ketään, jonka kanssa jakaisi elämäänsä. Lopulta sitä kyllästyy käymään kaikkialla yksin, kun kavereita tai kumppania ei vain löydy.

Minä olen ollut naimisissa pari kertaa, ja silloin oli miehen puolelta kavereitakin. Käytiin monenlaisissa paikoissa, tapahtumissa, illanvietoissa, matkusteltiin jne. Kaikki nämä jäivät pois eron tultua. En tietenkään ihan heti juuttunut kotiin, mutta aikani yritin, enkä löytänyt samanhenkisiä, joten luovutin. Minulla ei ole lapsenakaan ollut kerrallaan kuin 1-2 kaveria. Joillekin olin lähinnä "adjutantti", ystävyys ei ole tasavertaista. Minä suostuin sidekick-rooliin, kun oli sentään joku kaveri sitten.

Yksinäisiä ei tarvi yhtään syyllistää omasta tilastaan. Ehkä heissä on jotain erilaista, ei normatiivista, entä sitten? Ovatko suuret massat niin suvaitsemattomia ja kapeakatseisia, ettei ystäväksi kelpaa joku vähän erilainen? Kysynpä vain.