Lue keskustelun säännöt.
Kun isovanhemmat puhuvat lasten kuullen aikuisten asioista
17.05.2026 |
Miehen isä ja äiti puhuvat kahvipöydässä lasten kuullen mielestäni lapsille sopimattomista aiheista, kuten maahanmuuttopolitiikasta, lähisukulaisen alkoholiongelmasta, ulkomaanmatkalla havaituista prostituoiduista, lähestyvästä sodasta ym. Heidän arvomaailmansa erovat myös niin voimakkaasti omastani (sekä mieheni omasta) esim. maahanmuuttopolitiikan osalta, etten todellakaan haluaisi heidän jakavan näkemyksiään lapsilleni, mutta en myöskään ole yhtään kiinnostunut osallistumaan syvällisempään keskusteluun niin jyrkkiä mielipiteitä omaavien henkilöiden kanssa, joten katselen muualle tai yritän vaihtaa puheenaihetta. Meillä ei ole juuri muita tukiverkkoja ja myös miehen vanhemmat tarvitsevat jonkin verran apua mieheltäni ja toki myös haluan jonkin verran lapsia tutustuttaa isovanhempiinsa. Miehelläni on kuitenkin hyvin etäiset välit vanhempiinsa, enkä itsekään ole tarpeeksi läheinen heidän kanssaan ottaakseni asiaa puheeksi. Siispä jutut vaan jatkuvat, ja minä yritän parhaani mukaan vaihtaa puheenaihetta tai saattaa lapsia muihin puuhiin kuuntelemasta juttuja, siinä kuitenkaan aina onnistumatta. Miten ratkaisisitte asian vai antaisitteko lasten vaan kuunnella vierestä noita juttuja?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ratkaistiin asia niin, että emme puhu mitään pojan perheen vierailujen aikana. Kun he saapuvat, sanomme hei ja kun he lähtevät, sanomme heippa. Näin lapsenlapset eivät joudu kuulemaan asioita, jotka ovat heille sopimattomia. On toiminut jo 15 vuotta.
Yhteinen hiljaisuus on hienoa hiljaisuutta. En minäkään halua, että miniä selittää kahvipöydässä masturbointitapojaan tai kertoo tunteistaan.
Oletko sä teini-ikäinen?
Olen anoppi-ikäinen enkä todellakaan halua kahvipöytään miniän sukupolven keskusteluja siitä, millaisia tunteita mistäkin herää tai millaista seksiä tämä kaipaa. Aikansa yritti tuoda kahvipöytään myös keskustelua alkoholinkäytöstä ja kympoikerhosta, mutta kun ei puhuta mitään, ei synny enää ikäviä tunteita kenellekään eikä tarvitse olla eri mieltä.
Ja sillä tavalla lapsenlapsetkin oppivat, että mistään ei puhuta ja mitään ei kerrota?
Olemme sietämätön sukupolvi. Sössimme kaiken, kun menimme terapiaan. Hyvästi, seesteisen säyseät vuosikymmenet. Yhtäkkiä aloimme vaatia vanhemmiltamme kaikenlaista outoa, kuten tunnetaitoja ja kommunikointia. Listasimme heille kaiken, missä he olivat epäonnistuneet. Meistä oli tullut neuroottisia tai kovia, epävarmoja tai kyynisiä, pelokkaita tai vältteleviä tai näitä kaikkia yhtä aikaa. Vähitellen pitäisi myöntää, että ääliöliberalismi, joka halusi nostaa kaiken keskiöön yksilön ja tämän tunteet ja oikeudet meni totaalisesti metsään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä ratkaistiin asia niin, että emme puhu mitään pojan perheen vierailujen aikana. Kun he saapuvat, sanomme hei ja kun he lähtevät, sanomme heippa. Näin lapsenlapset eivät joudu kuulemaan asioita, jotka ovat heille sopimattomia. On toiminut jo 15 vuotta.
Yhteinen hiljaisuus on hienoa hiljaisuutta. En minäkään halua, että miniä selittää kahvipöydässä masturbointitapojaan tai kertoo tunteistaan.
Kysyitkö miniältä, puhuiko hän noista myös lapsilleen kotona? Jos niin estottomasti puhui yksityisasioistaan lasten kuullen sinulle, niin varmaan puhui kotona lapsilleenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ratkaistiin asia niin, että emme puhu mitään pojan perheen vierailujen aikana. Kun he saapuvat, sanomme hei ja kun he lähtevät, sanomme heippa. Näin lapsenlapset eivät joudu kuulemaan asioita, jotka ovat heille sopimattomia. On toiminut jo 15 vuotta.
Yhteinen hiljaisuus on hienoa hiljaisuutta. En minäkään halua, että miniä selittää kahvipöydässä masturbointitapojaan tai kertoo tunteistaan.
Oletko sä teini-ikäinen?
Olen anoppi-ikäinen enkä todellakaan halua kahvipöytään miniän sukupolven keskusteluja siitä, millaisia tunteita mistäkin herää tai millaista seksiä tämä kaipaa. Aikansa yritti tuoda kahvipöytään myös keskustelua alkoholinkäytöstä ja kympoikerhosta, mutta kun ei puhuta mitään, ei synny enää ikäviä tunteita kenellekään eikä tarvitse olla eri mieltä.
Ja sillä tavalla lapsenlapsetkin oppivat, että mistään ei puhuta ja mitään ei kerrota?
Olisi syytäkin oppia ettei kaikessa ole kyse juuri minusta ja minun tunteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ratkaistiin asia niin, että emme puhu mitään pojan perheen vierailujen aikana. Kun he saapuvat, sanomme hei ja kun he lähtevät, sanomme heippa. Näin lapsenlapset eivät joudu kuulemaan asioita, jotka ovat heille sopimattomia. On toiminut jo 15 vuotta.
Yhteinen hiljaisuus on hienoa hiljaisuutta. En minäkään halua, että miniä selittää kahvipöydässä masturbointitapojaan tai kertoo tunteistaan.
Oletko sä teini-ikäinen?
Olen anoppi-ikäinen enkä todellakaan halua kahvipöytään miniän sukupolven keskusteluja siitä, millaisia tunteita mistäkin herää tai millaista seksiä tämä kaipaa. Aikansa yritti tuoda kahvipöytään myös keskustelua alkoholinkäytöstä ja kympoikerhosta, mutta kun ei puhuta mitään, ei synny enää ikäviä tunteita kenellekään eikä tarvitse olla eri mieltä.
Ja sillä tavalla lapsenlapsetkin oppivat, että mistään ei puhuta ja mitään ei kerrota?
Olemme sietämätön sukupolvi. Sössimme kaiken, kun menimme terapiaan. Hyvästi, seesteisen säyseät vuosikymmenet. Yhtäkkiä aloimme vaatia vanhemmiltamme kaikenlaista outoa, kuten tunnetaitoja ja kommunikointia. Listasimme heille kaiken, missä he olivat epäonnistuneet. Meistä oli tullut neuroottisia tai kovia, epävarmoja tai kyynisiä, pelokkaita tai vältteleviä tai näitä kaikkia yhtä aikaa. Vähitellen pitäisi myöntää, että ääliöliberalismi, joka halusi nostaa kaiken keskiöön yksilön ja tämän tunteet ja oikeudet meni totaalisesti metsään.
Ihminen joka marisee joka paikassa miten kaikki tuntuu väärältä on mielenkiintoinen?
Ainako mennään lasten ehdoilla? Kylässäkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ratkaistiin asia niin, että emme puhu mitään pojan perheen vierailujen aikana. Kun he saapuvat, sanomme hei ja kun he lähtevät, sanomme heippa. Näin lapsenlapset eivät joudu kuulemaan asioita, jotka ovat heille sopimattomia. On toiminut jo 15 vuotta.
Yhteinen hiljaisuus on hienoa hiljaisuutta. En minäkään halua, että miniä selittää kahvipöydässä masturbointitapojaan tai kertoo tunteistaan.
Oletko sä teini-ikäinen?
Olen anoppi-ikäinen enkä todellakaan halua kahvipöytään miniän sukupolven keskusteluja siitä, millaisia tunteita mistäkin herää tai millaista seksiä tämä kaipaa. Aikansa yritti tuoda kahvipöytään myös keskustelua alkoholinkäytöstä ja kympoikerhosta, mutta kun ei puhuta mitään, ei synny enää ikäviä tunteita kenellekään eikä tarvitse olla eri mieltä.
Ja sillä tavalla lapsenlapsetkin oppivat, että mistään ei puhuta ja mitään ei kerrota?
Olemme sietämätön sukupolvi. Sössimme kaiken, kun menimme terapiaan. Hyvästi, seesteisen säyseät vuosikymmenet. Yhtäkkiä aloimme vaatia vanhemmiltamme kaikenlaista outoa, kuten tunnetaitoja ja kommunikointia. Listasimme heille kaiken, missä he olivat epäonnistuneet. Meistä oli tullut neuroottisia tai kovia, epävarmoja tai kyynisiä, pelokkaita tai vältteleviä tai näitä kaikkia yhtä aikaa. Vähitellen pitäisi myöntää, että ääliöliberalismi, joka halusi nostaa kaiken keskiöön yksilön ja tämän tunteet ja oikeudet meni totaalisesti metsään.
En tiedä, mutta ei täysi puhumattomuuskaan ole hyvä asia.
Mitä tulee lasten kuunteluun, niin vanhempieni ja heidän tuttujensa poliittisia keskusteluja en jaksanut seurata lapsena. En myöskään keskusteluja erilaisten autojen eri ominaisuuksista. Mutta jutut lähisukulaisen alkoholiongelmista jäivät jostain syystä mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ratkaistiin asia niin, että emme puhu mitään pojan perheen vierailujen aikana. Kun he saapuvat, sanomme hei ja kun he lähtevät, sanomme heippa. Näin lapsenlapset eivät joudu kuulemaan asioita, jotka ovat heille sopimattomia. On toiminut jo 15 vuotta.
Yhteinen hiljaisuus on hienoa hiljaisuutta. En minäkään halua, että miniä selittää kahvipöydässä masturbointitapojaan tai kertoo tunteistaan.
Oletko sä teini-ikäinen?
Olen anoppi-ikäinen enkä todellakaan halua kahvipöytään miniän sukupolven keskusteluja siitä, millaisia tunteita mistäkin herää tai millaista seksiä tämä kaipaa. Aikansa yritti tuoda kahvipöytään myös keskustelua alkoholinkäytöstä ja kympoikerhosta, mutta kun ei puhuta mitään, ei synny enää ikäviä tunteita kenellekään eikä tarvitse olla eri mieltä.
Ja sillä tavalla lapsenlapsetkin oppivat, että mistään ei puhuta ja mitään ei kerrota?
Oppivat, että kahvipöytä on paikka, jossa kaikki ovat hiljaa eikä synny ikäviä keskusteluja siitä, mikä sopii tai ei sovi keskusteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elävää oppimateriaalia lapsille. Asiat käsitellään tarpeen mukaan sellaisena, kuin ne tulee vastaan, eli sillä on merkitystä miten lapset kokee, asiat ei sillä miten sinä koet.
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä ap tai miehesi ette saa sanottua ettei se ole okei, appivanhempasi luulevat että se on okei.
Kasvattakaa lapsenne ilman tukiverkkoja. Niin mekin jouduimme tekemään, kun toiset isovanhemmat olivat liian vanhoja ja toiset liian kiireisiä.
Varmaan joskus kuitenkin heitä tapasitte? Emme mekään usein turvaudu näihin vähäisinkään turvaverkkoihin, mutta mies kokee velvollisuudekseen mennä joskus tapaamaan omia vanhempiaan, ja toki joskus olemme itsekin avun tarpeessa, esim. vajaa vuosi sitten, kun nuorimmaisemme syntyi ja olimme synnytyssairaalassa. Emme haluaisi kokonaan katkaista välejä, mutta nuo puheenaiheet ovat kyllä mielestäni iikaa edes näille harvoille tapaamisille. Itsekin harrastan tuota, että ohjaan lapset vaikka peliensä ääreen, mutta jos lapsi on vielä syömässä, on se hieman mahdotonta. Tuntuu myös vaikealta sanoa isovanhemmille, että keskustellaanko tästä aiheesta myöhemmin, kun lapset eivät ole läsnä, koska saattavat yhtäkkiä kesken ihan neutraalin keskustelun heittää vaan jonkin kommentin, esim., että paljon näkyi niitä maahanmuuttajia sielläkin, varmaan ilmaisen ruoan perässä tulleet, hehe. Ja toki erilaisista asioista voi keskustella sivistyneeseen ja ikäsensitiiviseen sävyyn lasten kanssa, ei kuitenkaan tuohon isovanhempien tyyliin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ratkaistiin asia niin, että emme puhu mitään pojan perheen vierailujen aikana. Kun he saapuvat, sanomme hei ja kun he lähtevät, sanomme heippa. Näin lapsenlapset eivät joudu kuulemaan asioita, jotka ovat heille sopimattomia. On toiminut jo 15 vuotta.
Yhteinen hiljaisuus on hienoa hiljaisuutta. En minäkään halua, että miniä selittää kahvipöydässä masturbointitapojaan tai kertoo tunteistaan.
Kysyitkö miniältä, puhuiko hän noista myös lapsilleen kotona? Jos niin estottomasti puhui yksityisasioistaan lasten kuullen sinulle, niin varmaan puhui kotona lapsilleenkin.
Ei miniä niitä minulle selittänyt vaan silloin 17v tyttärelleni, meitä oli pöydässä peräti 4 sukupolvea eli myös mieheni vanhemmat. Jostain syystä vanhuksille on aina OK saada kuulla myös munasolun irtoamisen aiheuttamista tuntemuksista tai siitä, kannattaako rintoja pienennyttää.
Meilläkin ollut myös tätä ongelmaa, vaihtelevasti (lähisukulainen on välillä henkisesti heikommassa kunnossa). Aluksi ärsytti, mutta nyt ajattelen että tuolla tavoin kuplassa kasvaneet lapseni ovat nähneet vähän rosoisempaakin maailmaa. Asioista on myös keskusteltu vierailujen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ratkaistiin asia niin, että emme puhu mitään pojan perheen vierailujen aikana. Kun he saapuvat, sanomme hei ja kun he lähtevät, sanomme heippa. Näin lapsenlapset eivät joudu kuulemaan asioita, jotka ovat heille sopimattomia. On toiminut jo 15 vuotta.
Yhteinen hiljaisuus on hienoa hiljaisuutta. En minäkään halua, että miniä selittää kahvipöydässä masturbointitapojaan tai kertoo tunteistaan.
Oletko sä teini-ikäinen?
Olen anoppi-ikäinen enkä todellakaan halua kahvipöytään miniän sukupolven keskusteluja siitä, millaisia tunteita mistäkin herää tai millaista seksiä tämä kaipaa. Aikansa yritti tuoda kahvipöytään myös keskustelua alkoholinkäytöstä ja kympoikerhosta, mutta kun ei puhuta mitään, ei synny enää ikäviä tunteita kenellekään eikä tarvitse olla eri mieltä.
Ja sillä tavalla lapsenlapsetkin oppivat, että mistään ei puhuta ja mitään ei kerrota?
Oppivat, että kahvipöytä on paikka, jossa kaikki ovat hiljaa eikä synny ikäviä keskusteluja siitä, mikä sopii tai ei sovi keskusteluun.
Kokemukseni mukaan kahvipöydissä yleensä puhutaan jostain. Jos ei muusta niin siitä, mitä naapuri on tehnyt ja onko kahvileivät leivottu itse vai ostettu valmiina kaupasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ratkaistiin asia niin, että emme puhu mitään pojan perheen vierailujen aikana. Kun he saapuvat, sanomme hei ja kun he lähtevät, sanomme heippa. Näin lapsenlapset eivät joudu kuulemaan asioita, jotka ovat heille sopimattomia. On toiminut jo 15 vuotta.
Yhteinen hiljaisuus on hienoa hiljaisuutta. En minäkään halua, että miniä selittää kahvipöydässä masturbointitapojaan tai kertoo tunteistaan.
Oletko sä teini-ikäinen?
Olen anoppi-ikäinen enkä todellakaan halua kahvipöytään miniän sukupolven keskusteluja siitä, millaisia tunteita mistäkin herää tai millaista seksiä tämä kaipaa. Aikansa yritti tuoda kahvipöytään myös keskustelua alkoholinkäytöstä ja kympoikerhosta, mutta kun ei puhuta mitään, ei synny enää ikäviä tunteita kenellekään eikä tarvitse olla eri mieltä.
Ja sillä tavalla lapsenlapsetkin oppivat, että mistään ei puhuta ja mitään ei kerrota?
Olemme sietämätön sukupolvi. Sössimme kaiken, kun menimme terapiaan. Hyvästi, seesteisen säyseät vuosikymmenet. Yhtäkkiä aloimme vaatia vanhemmiltamme kaikenlaista outoa, kuten tunnetaitoja ja kommunikointia. Listasimme heille kaiken, missä he olivat epäonnistuneet. Meistä oli tullut neuroottisia tai kovia, epävarmoja tai kyynisiä, pelokkaita tai vältteleviä tai näitä kaikkia yhtä aikaa. Vähitellen pitäisi myöntää, että ääliöliberalismi, joka halusi nostaa kaiken keskiöön yksilön ja tämän tunteet ja oikeudet meni totaalisesti metsään.
En tiedä, mutta ei täysi puhumattomuuskaan ole hyvä asia.
Mitä tulee lasten kuunteluun, niin vanhempieni ja heidän tuttujensa poliittisia keskusteluja en jaksanut seurata lapsena. En myöskään keskusteluja erilaisten autojen eri ominaisuuksista. Mutta jutut lähisukulaisen alkoholiongelmista jäivät jostain syystä mieleen.
Ja miten tämä nyt on haitannut myöhemmässä elämässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina hieman naureskellut näitä "ei sovi lasten korville"" -juttuja. Lapset kuulevat kaiken olennaisen, halusimme tai emme. Ns. aikuiset aina luulevat, etteivät lapset ole kuulleet siitä tai tästä eivätkä tiedä asiasta mitään, mutta yllättyvät havaitessaan, ettei tilanne olekaan näin yksinkertainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ratkaistiin asia niin, että emme puhu mitään pojan perheen vierailujen aikana. Kun he saapuvat, sanomme hei ja kun he lähtevät, sanomme heippa. Näin lapsenlapset eivät joudu kuulemaan asioita, jotka ovat heille sopimattomia. On toiminut jo 15 vuotta.
Yhteinen hiljaisuus on hienoa hiljaisuutta. En minäkään halua, että miniä selittää kahvipöydässä masturbointitapojaan tai kertoo tunteistaan.
Oletko sä teini-ikäinen?
Olen anoppi-ikäinen enkä todellakaan halua kahvipöytään miniän sukupolven keskusteluja siitä, millaisia tunteita mistäkin herää tai millaista seksiä tämä kaipaa. Aikansa yritti tuoda kahvipöytään myös keskustelua alkoholinkäytöstä ja kympoikerhosta, mutta kun ei puhuta mitään, ei synny enää ikäviä tunteita kenellekään eikä tarvitse olla eri mieltä.
Ja sillä tavalla lapsenlapsetkin oppivat, että mistään ei puhuta ja mitään ei kerrota?
Olemme sietämätön sukupolvi. Sössimme kaiken, kun menimme terapiaan. Hyvästi, seesteisen säyseät vuosikymmenet. Yhtäkkiä aloimme vaatia vanhemmiltamme kaikenlaista outoa, kuten tunnetaitoja ja kommunikointia. Listasimme heille kaiken, missä he olivat epäonnistuneet. Meistä oli tullut neuroottisia tai kovia, epävarmoja tai kyynisiä, pelokkaita tai vältteleviä tai näitä kaikkia yhtä aikaa. Vähitellen pitäisi myöntää, että ääliöliberalismi, joka halusi nostaa kaiken keskiöön yksilön ja tämän tunteet ja oikeudet meni totaalisesti metsään.
Aika lailla tuossa on totuuden siemen. Puuttuu vain se, että kaikki on vanhempien syytä, mutta mikään ei ole vanhempien ansiota. Joka tapauksessa kaikissa kahvipöytäkeskusteluissa tai ylipäätään vanhempien luona käydessä puheenaiheeksi kelpaavat vain nuoremman sukupolven kokemukset, yleensä vääryydet ja se, miten maailma olisi parempi paikka, jos nyt kuusikymppiset ei olisi tuhonneet siitä melkein kaikkea omilla vaatimuksillaan. Samaan hengenvetoon kauhistellaan ilmastonmuutosta ja sanotaan, että me mennään heinäkuuksi mökille, onhan siellä tarpeeksi polttopuita, mikään ei voita puulämmitteistä kiuasta.
Tärkeintä on kuitenkin se, että tuo terapiasukupolvi on oikeutettu päättämään, mistä isommat ja pienemmät saavat puhua. Heillä on valta, koska heillä on sanat tunteilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä ap tai miehesi ette saa sanottua ettei se ole okei, appivanhempasi luulevat että se on okei.
Kasvattakaa lapsenne ilman tukiverkkoja. Niin mekin jouduimme tekemään, kun toiset isovanhemmat olivat liian vanhoja ja toiset liian kiireisiä.
Varmaan joskus kuitenkin heitä tapasitte? Emme mekään usein turvaudu näihin vähäisinkään turvaverkkoihin, mutta mies kokee velvollisuudekseen mennä joskus tapaamaan omia vanhempiaan, ja toki joskus olemme itsekin avun tarpeessa, esim. vajaa vuosi sitten, kun nuorimmaisemme syntyi ja olimme synnytyssairaalassa. Emme haluaisi kokonaan katkaista välejä, mutta nuo puheenaiheet ovat kyllä mielestäni iikaa edes näille harvoille tapaamisille. Itsekin harrastan tuota, että ohjaan lapset vaikka peliensä ääreen, mutta jos lapsi on vielä syömässä, on se hieman mahdotonta. Tuntuu myös vaikealta sanoa isovanhemmille, että keskustellaanko tästä aiheesta myöhemmin, kun lapset eivät ole läsnä, koska saattavat yhtäkkiä kesken ihan neutraalin keskustelun heittää vaan jonkin kommentin, esim., että paljon näkyi niitä maahanmuuttajia sielläkin, varmaan ilmaisen ruoan perässä tulleet, hehe. Ja toki erilaisista asioista voi keskustella sivistyneeseen ja ikäsensitiiviseen sävyyn lasten kanssa, ei kuitenkaan tuohon isovanhempien tyyliin. Ap
Keskusteluissa pitäisi voida sanoa erilaisia mielipiteitä. Tuohon maahanmuuttajajuttuunkin voisi kommentoida kysymällä, mistä noin päättelet, että ilmaisen ruoan perässä olisivat tänne tulleet. Ja onko ruoka ilmaista kellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ratkaistiin asia niin, että emme puhu mitään pojan perheen vierailujen aikana. Kun he saapuvat, sanomme hei ja kun he lähtevät, sanomme heippa. Näin lapsenlapset eivät joudu kuulemaan asioita, jotka ovat heille sopimattomia. On toiminut jo 15 vuotta.
Yhteinen hiljaisuus on hienoa hiljaisuutta. En minäkään halua, että miniä selittää kahvipöydässä masturbointitapojaan tai kertoo tunteistaan.
Oletko sä teini-ikäinen?
Olen anoppi-ikäinen enkä todellakaan halua kahvipöytään miniän sukupolven keskusteluja siitä, millaisia tunteita mistäkin herää tai millaista seksiä tämä kaipaa. Aikansa yritti tuoda kahvipöytään myös keskustelua alkoholinkäytöstä ja kympoikerhosta, mutta kun ei puhuta mitään, ei synny enää ikäviä tunteita kenellekään eikä tarvitse olla eri mieltä.
Ja sillä tavalla lapsenlapsetkin oppivat, että mistään ei puhuta ja mitään ei kerrota?
Oppivat, että kahvipöytä on paikka, jossa kaikki ovat hiljaa eikä synny ikäviä keskusteluja siitä, mikä sopii tai ei sovi keskusteluun.
Kokemukseni mukaan kahvipöydissä yleensä puhutaan jostain. Jos ei muusta niin siitä, mitä naapuri on tehnyt ja onko kahvileivät leivottu itse vai ostettu valmiina kaupasta.
Nuo on täysin sopimattomia aiheita. Vieraista ei juoruilla eikä tarjottavia moitita tai kehuta, niistä ei puhuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ratkaistiin asia niin, että emme puhu mitään pojan perheen vierailujen aikana. Kun he saapuvat, sanomme hei ja kun he lähtevät, sanomme heippa. Näin lapsenlapset eivät joudu kuulemaan asioita, jotka ovat heille sopimattomia. On toiminut jo 15 vuotta.
Yhteinen hiljaisuus on hienoa hiljaisuutta. En minäkään halua, että miniä selittää kahvipöydässä masturbointitapojaan tai kertoo tunteistaan.
Oletko sä teini-ikäinen?
Olen anoppi-ikäinen enkä todellakaan halua kahvipöytään miniän sukupolven keskusteluja siitä, millaisia tunteita mistäkin herää tai millaista seksiä tämä kaipaa. Aikansa yritti tuoda kahvipöytään myös keskustelua alkoholinkäytöstä ja kympoikerhosta, mutta kun ei puhuta mitään, ei synny enää ikäviä tunteita kenellekään eikä tarvitse olla eri mieltä.
Ja sillä tavalla lapsenlapsetkin oppivat, että mistään ei puhuta ja mitään ei kerrota?
Oppivat, että kahvipöytä on paikka, jossa kaikki ovat hiljaa eikä synny ikäviä keskusteluja siitä, mikä sopii tai ei sovi keskusteluun.
Kokemukseni mukaan kahvipöydissä yleensä puhutaan jostain. Jos ei muusta niin siitä, mitä naapuri on tehnyt ja onko kahvileivät leivottu itse vai ostettu valmiina kaupasta.
Nuo on täysin sopimattomia aiheita. Vieraista ei juoruilla eikä tarjottavia moitita tai kehuta, niistä ei puhuta.
Entäpä tämä aihe: " Miksi kummassa nykyään niin monilla on koiria?"
Lapsuuessani, siitä on kauan.lapset eivät millään tavalla määritelleet aikuisten keskusteluja. Jos aiheet menivät liian aroiksi, kehotettiin lapsia menemään omiin leikkeihinsä.
Meillä on myös tällainen tapaus lähipiirissä. Nyt kun lapset ovat jo teinejä, asia lähinnä huvittaa. Lapsille on kerrottu, ettei ukin juttuja kannata ottaa vakavasti, kertovat hänen omista ongelmistaan. Vaatii tietysti keskustelua etukäteen ja lapselta sen verran ymmärrystä, ettei möläytä näitä taustoituksia päin naamaa.
Ja pienempänä omat lapseni kuuntelivat näitä juttuja lopulta aika vähän, vaikka olivatkin läsnä ruoka- tai kahvipöydässä. Joskus yritin jälkikäteen vähän kysellä ja kävi ilmi, etteivät olleet seuranneet keskustelua lainkaan. Eivät kuitenkaan tunnista jutuissa olevia henkilöitä tai ymmärrä kokonaisuutta, joten koko keskustelu tuntuu tylsältä.