Lue keskustelun säännöt.
Onks palstalla transihmisiä yhtään (erityisesti muunsukupuolisia)
13.05.2026 |
Lähinnä niiden vastaukset kiinnostelis. nimittäin mua itteeni raivostuttaa totaalisesti se että on käytännössä ihan turhaa identifioitua sisäiseen sukupuoleeni koska se ei vain auta mua tippaakaan. Näen kuvia itsestäni ja siinä menee mun koko muunsukupuoliseksi identifioituminen. En jotenkin osaa ajatella sitten enää itteeni sellaisena koska se ulkoinen skpl on niin selvä, ja voimakasta pahoinvointia aiheuttava. Usein päädynkin sitten ihan vain kutsumaan ja ajattelemaan itseäni ulkoisen sukupuolen perusteella vain. Mutta käytännössähän tällä ei ole väliä koska se ei millään tavalla vie dysforiaakaan pois että sanon muusu. Vaan se että nään itteni niin tuo dysforiaa ja sitten siinä tavallaan menee mulla koko pointti edes sanoa että "en oo ulkoista sukupuoltani"
Muilla tätä ongelmaa? Epäilen kyllä ettei täältä ehä montaa muunsukupuolista tai transihmistä löydy
Kommentit (91)
Muunsukupuolisuus on mielen sairaus. Parhaiten saat apua psykoterapiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odota että täytät 30. Tulee muuta ajateltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Muunsukupuolisuus on mielen sairaus. Parhaiten saat apua psykoterapiasta.
Psykoterapiassa on käytykin, nyt ei enää sitä oo. Tosin käyn psykofyysisessä fysioterapiassa täl hetkel. Ja toivon siitä olevan apua. Lisäksi alotan todnäk lääkityksen pian.
Psykologista on sulle enemmän apua kuin tästä palstasta
Aika harvassa ovat transihmiset täällä, mutta täällä yksi transnainen. Itsensä idenfioiminen tiettyyn sukupuoleen on joillekin asia, joka täytyy oppia myöntämään itselleen vaikka tuntisi, ettei syystä tai toisesta ansaitse sitä. Siihen voi auttaa tukeva ympäristö, jossa voi puhua omasta identiteetistään avoimesti ilman, että uskot sinua tuomittavan ulkonäkösi perusteella. Mutta pääasiassa tilannetta parantaisi dysforian lieventäminen, koska se tuntuu sinulla olevan se juuriongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muusut eivät ole transeja.
Transväki haluaa vaihtaa sukupuolta mieheksi tai naiseksi (en käytä harhaanjohtavaa korjata-termiä),muusu taas kokee/luulee olevansa jotain nuita kuin mies tai nainen.
Mä oon 37-vuotias muunsukupuolinen. En kaipaa tähän apua psykoterapiasta koska musta on mukavaa olla sitä mitä oon ja elämässä menee kaikin puolin hyvin. Biologisesti oon nainen.
Käytän enimmäkseen miesten vaatteita, pidän hiukset lyhyinä ja mulla on maskuliininen habitus. Kumppani tietää sukupuoli-identiteettini ja pitää siitä millainen olen. Lapset kutsuvat äidiksi enkä ole viitsinyt sitä yrittää muuttaa, jälkikäteen ajatellen olisi ehkä pitänyt opettaa käyttämään etunimeä mutta meni jo. Töissä en ole asiaa sen kummemmin tuonut esiin, mutta en usko että se ketään yllättäisi. Kaverit on kirjavaa porukkaa itekin.
En juuri katsele kuvia itestäni kun ne ei muuten kiinnosta, joten ne ei ahdista. Peilissä näen välillä ruman ja välillä hyvännäköisen tyypin, mutta sitähän se on.
Kaiken kaikkiaan sanoisin, että sukupuolesta riippumatta elämässä kannattaa keskittyä läheisiin ihmisiin ja kiinnostavien juttujen tekemiseen enemmän kuin oman itsensä pohdiskeluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika harvassa ovat transihmiset täällä, mutta täällä yksi transnainen. Itsensä idenfioiminen tiettyyn sukupuoleen on joillekin asia, joka täytyy oppia myöntämään itselleen vaikka tuntisi, ettei syystä tai toisesta ansaitse sitä. Siihen voi auttaa tukeva ympäristö, jossa voi puhua omasta identiteetistään avoimesti ilman, että uskot sinua tuomittavan ulkonäkösi perusteella. Mutta pääasiassa tilannetta parantaisi dysforian lieventäminen, koska se tuntuu sinulla olevan se juuriongelma.
Jep, dysforiaa oon yrittänyt lievittää kauan, nyt just alotin fysioterapian vähän aikaa sit, toivon että se auttaisi, sit lääkitystä ehkä alotan ja ostin juuri binderinkin. Tuossa on oikeastaan ne keinot mitä tällä hetkellä voin kokeilla, ei tunnu kauheen toiveikkaalta että niistä olis apua mut kokeillaan. Transpolille en ole nyt vielä pystynyt hakeutumaankaan edes ja tavallaan toivoisin ettei tarvitsisikaa, toivon että nää muut keinot auttais ja se dysforia lähtis vaan pois, tai ainakin menis tosi lieväksi takaisin, nimittäin aikaisemmin se oli mulla tosi paljon lievempää, muutamia vuosia sitten vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harvassa ovat transihmiset täällä, mutta täällä yksi transnainen. Itsensä idenfioiminen tiettyyn sukupuoleen on joillekin asia, joka täytyy oppia myöntämään itselleen vaikka tuntisi, ettei syystä tai toisesta ansaitse sitä. Siihen voi auttaa tukeva ympäristö, jossa voi puhua omasta identiteetistään avoimesti ilman, että uskot sinua tuomittavan ulkonäkösi perusteella. Mutta pääasiassa tilannetta parantaisi dysforian lieventäminen, koska se tuntuu sinulla olevan se juuriongelma.
Jep, dysforiaa oon yrittänyt lievittää kauan, nyt just alotin fysioterapian vähän aikaa sit, toivon että se auttaisi, sit lääkitystä ehkä alotan ja ostin juuri binderinkin. Tuossa on oikeastaan ne keinot mitä tällä hetkellä voin kokeilla, ei tunnu kauheen toiveikkaalta että niistä olis apua mut kokeillaan. Transpolille en ole nyt vielä pystynyt hakeutumaankaan edes ja tavallaan toivoisin ettei tarvitsisikaa, toivon että nää muut keinot auttais ja se dysforia lähtis vaan pois, tai ainakin menis tosi lieväksi takaisin, nimittäin aikaisemmin se oli mulla tosi paljon lievempää, muutamia vuosia sitten vielä.
Helpompien, vähemmän lopullisten vaihtoehtojen kokeilu ensin on hyvä idea. Transpoli voi ikävä kyllä olla syrjivä muunsukupuolisia tai muita ei-perinteisiä transihmisiä kohtaan, vaikka heillä olisi samanlainen tarve hoidoille, mutta ilman sitäkin on olemassa vaihtoehtoja. Minulla dysforia oli teini-iässä todella pahaa, mutta koska en saanut siihen hoitoa enkä kokenut ympäristöäni turvalliseksi, sain sen joksikin aikaa tukahdettua. Se iski taas lähempänä kolmeakymmentä ja nyt olen hoitopolulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on selvästi muita vakavia ongelmia ja jostain syystä nyt luulet, että saat helpotusta jostain aivan älyttömästä hömpästä. Unohda tämä sukupuolisekoilu, ennen kuin teet enemmän vahinkoa itsellesi ja yritä löytää ne oikeat ongelmasi ja mahdolliset ratkaisut siihen.
Toivottavasti ei ole, hankkikoot omat palstat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä oon 37-vuotias muunsukupuolinen. En kaipaa tähän apua psykoterapiasta koska musta on mukavaa olla sitä mitä oon ja elämässä menee kaikin puolin hyvin. Biologisesti oon nainen.
Käytän enimmäkseen miesten vaatteita, pidän hiukset lyhyinä ja mulla on maskuliininen habitus. Kumppani tietää sukupuoli-identiteettini ja pitää siitä millainen olen. Lapset kutsuvat äidiksi enkä ole viitsinyt sitä yrittää muuttaa, jälkikäteen ajatellen olisi ehkä pitänyt opettaa käyttämään etunimeä mutta meni jo. Töissä en ole asiaa sen kummemmin tuonut esiin, mutta en usko että se ketään yllättäisi. Kaverit on kirjavaa porukkaa itekin.
En juuri katsele kuvia itestäni kun ne ei muuten kiinnosta, joten ne ei ahdista. Peilissä näen välillä ruman ja välillä hyvännäköisen tyypin, mutta sitähän se on.
Kaiken kaikkiaan sanoisin, että sukupuolesta riippumatta elämässä kannattaa keskittyä läheisiin ihmisiin ja kiinnostavien juttujen tekemiseen enemmän kuin oman itsensä pohdiskeluun.
Mitä se muunsukupuolisuus sitten käytännössä on sun elämässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näyttelen Alepan takana tavaroita lahkeesta
Vierailija kirjoitti:
Mä oon 37-vuotias muunsukupuolinen. En kaipaa tähän apua psykoterapiasta koska musta on mukavaa olla sitä mitä oon ja elämässä menee kaikin puolin hyvin. Biologisesti oon nainen.
Käytän enimmäkseen miesten vaatteita, pidän hiukset lyhyinä ja mulla on maskuliininen habitus. Kumppani tietää sukupuoli-identiteettini ja pitää siitä millainen olen. Lapset kutsuvat äidiksi enkä ole viitsinyt sitä yrittää muuttaa, jälkikäteen ajatellen olisi ehkä pitänyt opettaa käyttämään etunimeä mutta meni jo. Töissä en ole asiaa sen kummemmin tuonut esiin, mutta en usko että se ketään yllättäisi. Kaverit on kirjavaa porukkaa itekin.
En juuri katsele kuvia itestäni kun ne ei muuten kiinnosta, joten ne ei ahdista. Peilissä näen välillä ruman ja välillä hyvännäköisen tyypin, mutta sitähän se on.
Kaiken kaikkiaan sanoisin, että sukupuolesta riippumatta elämässä kannattaa keskittyä läheisiin ihmisiin ja kiinnostavien juttujen tekemiseen enemmän kuin oman itsensä pohdiskeluun.
Sun elämä kuulostaa aika helpolta, oon kateellinen. Ite oon itsetuhoinen tällä hetkellä aika lailla päivittäin. Siksi koitankin kaikkia näitä apukeinoja käyttää mitä vaan ikinä keksinkin, binder, lääkitys, fysioterapia, ja ehkä jos mahdollisesti voi käydä välillä puhumassa vielä jossain muuallakin. Nimittäin oon tällä hetkellä kyllä todella todella pahassa tilanteessa ja jatkuvasti mietin olenko täällä edes enää vaikka vuoden päästä tai edes parin kuukauden päästä. Oon kerran aikaisemminkin jo yrittänyt tappaa itseni mutta se oli niin nössöllä tavalla että siitä selvittiin hyvin hengissä ja vammoitta. Joskus mietin miten ihmeessä mun dysforia meni yhtäkkiä näin pahaksi että ollaan tässä tilanteessa, sillä vielä muutamia vuosia sitten se oli todella paljon lievempää, nyt vasta ensimmäistä kertaa elämässäni oon sen kanssa näin toivottomassa tilanteessa. En koskaan edes harkinnut vakavasti binderin ostamista ennen, aloin miettimään sitä vasta joskus 26-vuotiaana. Nyt vihdoin sen ostin. Siksi musta tuntuu etten välttämättä ole oikeasti muusu. Ja joo siis läheisten kanssa vietän aikaa, tosin eristäydyn kyllä myös aika paljon välil, ja kiinnostavia asioita teen esim lenkkeilyn ja musiikin kuuntelun muodossa.
Mitä muunsukupuolisuus sinulle tarkoittaa, aloittaja?
Sä voit ajatella noin jos se on sulle tärkeää, se ei ole multa mitenkään pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon 37-vuotias muunsukupuolinen. En kaipaa tähän apua psykoterapiasta koska musta on mukavaa olla sitä mitä oon ja elämässä menee kaikin puolin hyvin. Biologisesti oon nainen.
Käytän enimmäkseen miesten vaatteita, pidän hiukset lyhyinä ja mulla on maskuliininen habitus. Kumppani tietää sukupuoli-identiteettini ja pitää siitä millainen olen. Lapset kutsuvat äidiksi enkä ole viitsinyt sitä yrittää muuttaa, jälkikäteen ajatellen olisi ehkä pitänyt opettaa käyttämään etunimeä mutta meni jo. Töissä en ole asiaa sen kummemmin tuonut esiin, mutta en usko että se ketään yllättäisi. Kaverit on kirjavaa porukkaa itekin.
En juuri katsele kuvia itestäni kun ne ei muuten kiinnosta, joten ne ei ahdista. Peilissä näen välillä ruman ja välillä hyvännäköisen tyypin, mutta sitähän se on.
Kaiken kaikkiaan sanoisin, että sukupuolesta riippumatta elämässä kannattaa keskittyä läheisiin ihmisiin ja kiinnostavien juttujen tekemiseen enemmän kuin oman itsensä pohdiskeluun.
Sinä olet vain nainen.
Siis tähän piti vastata, että sä voit ajatella niin jos se on sulle tärkeää, se ei ole multa mitenkään pois.
Ns muunsukupuolisia ihmisiä ei ole olemassakaan. Tuollainen ominaisuus ei ole osa ihmistä