Kuinka paljon tiuskimista jaksatte ottaa vastaan puolisolta?

Narsistin kanssa kun seurustelin niin joutui pelkäämään niitä raivokohtauksia. Se oli sen tapa "kouluttaa hyvä emäntä". En jäänyt emännöimään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miesystävä ei yleensä tiuski mutta jos suunnitelmiin tulee jokin pieni tai suuri muutos, sieltä voi tulla tähän suuntaan mitä vaan törkeyksiä, huutoa ja kiroilua. Harmia aiheuttanutta asiaa voidaan myös kostaa monta kuukautta vastaavilla tempuilla. 

Tavallaan ymmärrän, koska on kiinni hyväpalkkaisessa työssä ja aikansa on aika arvokasta, joten pari lomapäivää sinne tai tänne voi maksaa hänelle aika paljon. Mutta alan olla tähän aika kypsä. Toistunut liian monta kertaa jo.

Toisaalta väsyneellä olisi kiva, jos kotona odottaisi hyväntuulinen vaimo, joka ei säpsähdä pienestä tunnereaktiosta.  Arki on arkea ja sitä voi normalisoida olemalla normaali itsensä. Aina ei ihminen voi loistaa.

Kun miesvauva saapuu päiväkodista niin toivoo että on ruoka ja tuttu valmiina🤣 ja pitää vielä kestää mieslapsen itku-potku-raivarit...

Ja millähän hitolla se ruoka olisi miehen kotiin tullessa valmiina, kun se nainenkin on vasta tullut töistä tai tulee jopa myöhemmin, koska painaa pitempää päivää ja/tai tekee kotimatkalla ruokaostokset ja/tai hakee lapset päiväkodista?

En tiedä. Riippuu mitä tiuskimisen taustalla on, joskus voi katsoa peiliinkin. Itse tiuskin, koska olen rättiväsynyt ja turhautunut. Olen ainoa joka käy töissä, tulen väsyneenä kotiin missä on sotkuista ja vähäisetkin kotityöt tekemättä. Puoliso makaa sohvalla ja katsoo ohjelmiaan. Juo viikonloppuisin eikä ikinä ole rahaa eikä aikaa mihinkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin pitää muijaa pikkusen tirvasta

Aloituksessa puhutaan puolisosta, voi olla myös mies. 

Näin on, mutta täällä mammaoalstalla, jollei sukupuolia erikseen mainita, oletetaan aina automaattisesti, että ap on nainen ja jos puhuu puolisosta, niin puoliso on mies. Joskus voi olla toisinkin, mutta se on sitten eri asia, onko sillä sukupuolten kertomisella minkä verran merkitystä. Puolisoista ja parisuhde ongelmista voi varmaan kertoa ilmankin.

En yhtään. Tiuskija lentää kuin leppäkeihäs. Mieskin voi oppia käsittelemään omat tunteensa, vaikka sen aivot onkin pienet ja jalkovälissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies soittaa työpäivän päätteeksi ja kysyn häneltä oliko rankka päivä. Vastaus: no mitä v###u kuvittelet.

Ei tunnu kivalta. Jos sanon että ei tuntunut kivalta, saan kuulla että vika on minussa. Onko? Mä en tiedä enää. 

Jatkan vielä sen verran että sama mies odottaa minulta täydellistä viestintää tilanteessa kuin tilanteessa. Hyvin harvoin onnistun kommunikoimaan viestini hänelle niin että siinä ei olisi hänen mielestään parannettavaa. Anteeksi hän ei itse pyydä ikinä, eikä koskaan näe omassa tekemisessään mitään parannetttavaa. 

Oon kyllä oikeasti ihan kypsä. 

Miksi ihmeessä olet tossa suhteessa enää? Kuulostaa painajaiselta.

Koska hän osaa olla myös toisenlainen. Nämä ominaisuudet tulevat esille stressaantuneena ja ristiriitatilanteissa. 

Mutta olen kyllä tosissani joutunut miettimään että kestääkö oma mielenterveys tätä. Koen usein miehen kanssa tunnetta että olen vääränlainen enkä osaa tehdä tai sanoa mitään oikein. Olen miettinyt paljon sitä että ehkä vika oikeasti on vain minussa. Toisaalta kukaan muu ei ole ikinä saanut minussa tällaista tunnetta aikaan. Ehkä miehessäkin siis on jotain syytä, vaikka hän ei itsessään sitä näekään, mikä saa minutkin epäilemään että ehkä kaiken pahan alku ja juuri olenkin minä. 

Jos tunnet itsesi vääränlaiseksi kumppanin seurassa niin kumppani on väärä. Oikea kumppani saa sinut tuntemaan itsesi hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin olet. 

Mutta voisiko tällaisesta "toipua" eli onko mahdollista löytää sellainen tie jossa molemmat muuttuvat hieman? 

Otan nämä asiat tänään puheeksi miehen kanssa. Pelkään kyllä että vastaanotto on sitä samaa laatua mutta ehkä sekin kertoo sitten paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Pskaa jakso kuunnella 2v kun toinen riuhu hormooneissa. Mutta nyt ei pysty kuntelemaan edes sekunttia sen ääntä kun v käyrä nousee.

Mä piiskasin emännän nahkavyöllä ja kysyin loppuuko.niin hyvin ollaan pärjätty nyt.

Vierailija kirjoitti:

En oikeasti ymmärrä, miten siedätte tuollaisia raivohulluja hermokimppuja. Minun kodissani ei ole ikinä raivottu eikä kiusattu  tai edes ärjytty. Sellaista puolisoa en katsoisi tuntia kauempaa. 

Jos toinen vaan ärsyttää tai kiukuttaa, niin miksi ihmeessä pitäisi jatkaa yhdessäoloa.

Laittakaa nyt nuo raivohullut raivoamaan itsekseen omaan yksiöönsä. Hyi hemmetti mitä tyyppejä maa päällään kantaakaan.

97% miehistä tulee leppoisalla tuulella kotiin kun ovat työpäivän aikana syöneet kunnon lounaan ja vielä kotimatkalla poikenneet hampurilaiselle.

Ei voida laittaa olleenkaan samalle viivalle miesten kanssa jotka ovat työpäivän aikana järsineet muutaman leipäpalan ja kahvia pullosta.'

Että hiukan suhteellisuutta ja ripaus ymmärrystä ja empatiaa. Että antaa tilaa, kun nälkäinen tulee kotiin raskaan päivän jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies soittaa työpäivän päätteeksi ja kysyn häneltä oliko rankka päivä. Vastaus: no mitä v###u kuvittelet.

Ei tunnu kivalta. Jos sanon että ei tuntunut kivalta, saan kuulla että vika on minussa. Onko? Mä en tiedä enää. 

Kun mies tulee töistä kotiin niin ei saa puhua ja kysyä mitään ainakaan puoleen tuntiin.

Voi sanoa jotain,mutta ei mitään, mikä edellyttäisi jotain päätöksen tekoa tai mielipidettä.

Tämä voi kyllä koskea naistakin, joka tulee väsyneenä töistä. Ei varmaan olisi kivaa nähdä ensimmäiseksi tiskivuoria?

Kerro mitä s**tanan töitä nyky lössykkä miehet muka tekevät että siitä niin "väsyy"?  Istuvat IT- hommissa selkä kyttyrassä tietokoneen ääressä?

 

Voi, onpa raskasta😂

Oletpa tyhmä virnuilija.

Myös henkinen työ on rasittavaa. Myös ruumiillinen työ voi olla henkisesti rasittavaa työn ympärillä olevien asioiden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

En yhtään. Tiuskija lentää kuin leppäkeihäs. Mieskin voi oppia käsittelemään omat tunteensa, vaikka sen aivot onkin pienet ja jalkovälissä.

Oon kyllä samaa mieltä siitä että jos mies ei ole oppinut käsittelemään tunteitaan niin myrkyttää koko perheen purkauksillaan. Olisi hyvä että naiset oppisivat välttämään henkisesti jälkeen jääneitä miehiä. En yhtään ihmettele miksi sinkut naiset elävät pitempään ja terveempinä. Tiuskiva mies ei ikinä tule sairaalaan katsomaan tai tuo kukkasia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miesystävä ei yleensä tiuski mutta jos suunnitelmiin tulee jokin pieni tai suuri muutos, sieltä voi tulla tähän suuntaan mitä vaan törkeyksiä, huutoa ja kiroilua. Harmia aiheuttanutta asiaa voidaan myös kostaa monta kuukautta vastaavilla tempuilla. 

Tavallaan ymmärrän, koska on kiinni hyväpalkkaisessa työssä ja aikansa on aika arvokasta, joten pari lomapäivää sinne tai tänne voi maksaa hänelle aika paljon. Mutta alan olla tähän aika kypsä. Toistunut liian monta kertaa jo.

Toisaalta väsyneellä olisi kiva, jos kotona odottaisi hyväntuulinen vaimo, joka ei säpsähdä pienestä tunnereaktiosta.  Arki on arkea ja sitä voi normalisoida olemalla normaali itsensä. Aina ei ihminen voi loistaa.

Mikset itse ole hyväntuulinen? Jos vaimolla on myös ollut rankka päivä niin hänenkö tulee olla hyväntuulinen sinua varten ja kestää sinun veemäinen käytös? Ihan vaan siksi, että sinä saat olla oma kiukutteleva itsesi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies soittaa työpäivän päätteeksi ja kysyn häneltä oliko rankka päivä. Vastaus: no mitä v###u kuvittelet.

Ei tunnu kivalta. Jos sanon että ei tuntunut kivalta, saan kuulla että vika on minussa. Onko? Mä en tiedä enää. 

Jatkan vielä sen verran että sama mies odottaa minulta täydellistä viestintää tilanteessa kuin tilanteessa. Hyvin harvoin onnistun kommunikoimaan viestini hänelle niin että siinä ei olisi hänen mielestään parannettavaa. Anteeksi hän ei itse pyydä ikinä, eikä koskaan näe omassa tekemisessään mitään parannetttavaa. 

Oon kyllä oikeasti ihan kypsä. 

Miksi ihmeessä olet tossa suhteessa enää? Kuulostaa painajaiselta.

Koska hän osaa olla myös toisenlainen. Nämä ominaisuudet tulevat esille stressaantuneena ja ristiriitatilanteissa. 

Mutta olen kyllä tosissani joutunut miettimään että kestääkö oma mielenterveys tätä. Koen usein miehen kanssa tunnetta että olen vääränlainen enkä osaa tehdä tai sanoa mitään oikein. Olen miettinyt paljon sitä että ehkä vika oikeasti on vain minussa. Toisaalta kukaan muu ei ole ikinä saanut minussa tällaista tunnetta aikaan. Ehkä miehessäkin siis on jotain syytä, vaikka hän ei itsessään sitä näekään, mikä saa minutkin epäilemään että ehkä kaiken pahan alku ja juuri olenkin minä. 

Jos tunnet itsesi vääränlaiseksi kumppanin seurassa niin kumppani on väärä. Oikea kumppani saa sinut tuntemaan itsesi hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin olet. 

Mutta voisiko tällaisesta "toipua" eli onko mahdollista löytää sellainen tie jossa molemmat muuttuvat hieman? 

Otan nämä asiat tänään puheeksi miehen kanssa. Pelkään kyllä että vastaanotto on sitä samaa laatua mutta ehkä sekin kertoo sitten paljon. 

En usko, että sinun tarvitsee muuttua. Ja toista taas et pysty muuttamaan.

En yhtään. Minä en ole mikään äiti sille miehelle, jolle saa kiukutella, kun on paha mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies soittaa työpäivän päätteeksi ja kysyn häneltä oliko rankka päivä. Vastaus: no mitä v###u kuvittelet.

Ei tunnu kivalta. Jos sanon että ei tuntunut kivalta, saan kuulla että vika on minussa. Onko? Mä en tiedä enää. 

Jatkan vielä sen verran että sama mies odottaa minulta täydellistä viestintää tilanteessa kuin tilanteessa. Hyvin harvoin onnistun kommunikoimaan viestini hänelle niin että siinä ei olisi hänen mielestään parannettavaa. Anteeksi hän ei itse pyydä ikinä, eikä koskaan näe omassa tekemisessään mitään parannetttavaa. 

Oon kyllä oikeasti ihan kypsä. 

Miksi ihmeessä olet tossa suhteessa enää? Kuulostaa painajaiselta.

Koska hän osaa olla myös toisenlainen. Nämä ominaisuudet tulevat esille stressaantuneena ja ristiriitatilanteissa. 

Mutta olen kyllä tosissani joutunut miettimään että kestääkö oma mielenterveys tätä. Koen usein miehen kanssa tunnetta että olen vääränlainen enkä osaa tehdä tai sanoa mitään oikein. Olen miettinyt paljon sitä että ehkä vika oikeasti on vain minussa. Toisaalta kukaan muu ei ole ikinä saanut minussa tällaista tunnetta aikaan. Ehkä miehessäkin siis on jotain syytä, vaikka hän ei itsessään sitä näekään, mikä saa minutkin epäilemään että ehkä kaiken pahan alku ja juuri olenkin minä. 

Juokse jo. Mies harrastaa selvästi emotionaalista mnaipulointia.

Kun minä tulin aikoinaan töistä kotiin, niin vaimo ärsytti tahallaan, (omien sanojensa mukaan) koska halusi näin saada selville, että tulenko kotiin hyvällä vai pahalla päällä.

On sitä naisen logiikkaa.

Kannattaa karistella PMS-tunnehumppaavat tiuskijat pois elämästä mahdollisimman pian, olivat sitten miehiä tai naisia.

Tuon laadun ihmisillä näppien polttaminen tarpeeksi monessa erossa on osa kasvamista. Muut ovat oppineet kunnioittavan käytöksen jo päivähoidossa ja alakoulussa.

Siedän tiuskimista kohtuullisesti, mutta julkisella paikalla en lainkaan.  Joillakin on kumma tapa ajoittaa puolison moittimisensa siihen, kun on paljon ihmisiä ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikeasti ymmärrä, miten siedätte tuollaisia raivohulluja hermokimppuja. Minun kodissani ei ole ikinä raivottu eikä kiusattu  tai edes ärjytty. Sellaista puolisoa en katsoisi tuntia kauempaa. 

Jos toinen vaan ärsyttää tai kiukuttaa, niin miksi ihmeessä pitäisi jatkaa yhdessäoloa.

Laittakaa nyt nuo raivohullut raivoamaan itsekseen omaan yksiöönsä. Hyi hemmetti mitä tyyppejä maa päällään kantaakaan.

97% miehistä tulee leppoisalla tuulella kotiin kun ovat työpäivän aikana syöneet kunnon lounaan ja vielä kotimatkalla poikenneet hampurilaiselle.

Ei voida laittaa olleenkaan samalle viivalle miesten kanssa jotka ovat työpäivän aikana järsineet muutaman leipäpalan ja kahvia pullosta.'

Että hiukan suhteellisuutta ja ripaus ymmärrystä ja empatiaa. Että antaa tilaa, kun nälkäinen tulee kotiin raskaan päivän jälkeen.

Eikö tämä kahvimies osaa pakata ravitsevia eväitä aamulla ilman äidin apua, vai miksi moinen ruokailemattomuus?

Nälkä, kuukautiset, työstressi, MIKÄÄN, ei ole syy puhua epäkunnioittavasti omalle puolisolle. Outoa että tämmöinen itsestäänselvyys pitää aikuisille sanoa ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Siedän tiuskimista kohtuullisesti, mutta julkisella paikalla en lainkaan.  Joillakin on kumma tapa ajoittaa puolison moittimisensa siihen, kun on paljon ihmisiä ympärillä.

Todella törkeää, juurikin esim. jossain juhlissa alkaa dumata omaa puolisoa.

Myötähäpeä on tämmöisissä valtava.