Kuinka pitkään olet katsellut halutonta puolisoa?
Olen yrittänyt keskustella, ei edes myönnä ongelmaa. Olen myös suoraan kysynyt, haluaako erota, tai haluaako avoimen suhteen, ei kuulemma halua. Vaikuttaa olevan täysin tyytyväinen, vaikka seksiä ei olisi enää ikinä. Itse en ole valmis siihen että ne hommat olisi myös minun osaltani lopullisesti ohi. Suhde muilta osin ok, joten aika iso kynnys on tämän takia pistää eropaperit vetämään ja yhteinen asunto myyntiin.
Kommentit (67)
9 vuotta.Päätös oli minun, että ei ole ollut s*ksiä. Nyt kun rahkeet riittävät niin etsin miehen, joka vastaa tarpeisiini.
Pariterapeutti tulkiksi? Suhde hyvä vai ei.
Jos parisuhteessa toinen haluaa, ja toinen ei, on tiedossa suuria ongelmia. Se joka ei enää halua, pitää sitten antaa sen toisen mennä. Joko avata suhde, tavalla tai toisella. Tai sitten pitää erota. Jokaisen parisuhteessa olevan tulee tajuta tämä todettu fakta. Kokemusta on.
Vierailija kirjoitti:
Kuusi vuotta tässä on kateltu. Haluaminen oli melko eriparista jo suhteen alussa, varmaan olisi silloin jo pitänyt nähdä tämä punalippu, mutta jotenkin ajattelin että sekin puoli paranee suhteen edetessä. Kävi päin vastoin, koko ajan väheni ja nyt seksiä ei ole ollut moneen kuukauteen ollenkaan. En jaksa erota juuri nyt, mutta toisaalta tätä taustaa vasten en kokisi varmaan minkäänlaisia tunnontuskia sivusuhteesta.
Mihin sitä sivusuhdetta?
Ettekö jo ole eronneet äöliö?
Vierailija kirjoitti:
Viitisen vuotta nyt on mennyt niissä merkeissä että aina välillä yritän lähestyä ja saan vastaukseksi että nyt just ei jaksa tai huvita. Olen yrittänyt kertoa, miltä tämä torjunta minusta tuntuu mutta sillä ei ilmeisesti ole mitään väliä. En jaksa ottaa eroa kun sekin on sitten tässä vaiheessa oma saagansa kun on yhteinen talo. Arvon kuitenkin ihan selvä että jos tähän joku komea mies tulisi sopivasti lirkuttamaan niin minua ei tarvitsisi pitkään suostutella. Lähestulkoon jokainen mies olisi tässä tilanteessa ottanut eron ajat sitten.
Äijäs on h o m o.
Vierailija kirjoitti:
Puolisolla on diabetes, jota hän ei hoida, koska potee lääkärikammoa. Se vaikuttaa myös alakertaankin, ei toimi. Olen pyytänyt menemään lääkäriin useita kertoja, mutta ei.
Kaipaan meidän seksielämää, joka oli hyvää. Mikään dildo ei sitä korvaa. Nyt on mennyt vuosi. Voisin kestää tilanteen, jos tietäisin että hän on tehnyt kaikkensa mutta kun sinne lääkäriin ei mennä....koen ettei hän välitäkään minusta niinkuin pitäisi.
Asiat on muuten kunnossa. Oikeasti olen alkanut pohtia että etsisin muualta. Pettäminen vaan on itselle täysin moraaliton ajatus, joten eroan kai ensin....
Tietenkin ero ensin. Olet ihminen. Sivistynyt?
Nytkäyttäkää köydet kireäksi kaulojenne ympäri, siitä minä nautin.
Jos yksin elävällä masturbeisson on ok, niin miksi ei haluttoman kanssa suhteessa olevalla
jos laskelmoi nii parempihan se on runkku ja ystävä kuin runkku ja ei ystävää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankalinta on se, että ongelma voisi olla ratkaistavissa, mutta kun ei miestä voi pakottaa lääkäriin. Uskoo, että jollain luonnon konsteilla muka pärjää, mutta entäs mun tarpeeni? Epäilen siis vahvasti testosteronivajetta eikä ne luonnon konstit seksielämää ainakaan näytä parantavan.
Miksi oletat, että kysyjä on nainen?
Hänhän puhui omasta tilanteestaan eikä aloituksesta? -eri
Aika pitkään. Mutta mies on muuten hyvä niin mulla on nykyään seksielämä mun satisfyerin kanssa.
Vaimolla pieni ja tiukka ja mulla suuri.
Vaimolle liian suuri joten mitäs teet?
Kun koitan tehdä aloitetta niin kumppani sanoo aina ettei haluta koska on läski ja ruma. Sanoin tähän sitten että "jos tämä väite pitää paikkansa niin sitten minulla on LÄSKI ja RUMA kumppani joka ei anna minulle seksiä".
Yllättyisin joskus jos meillä olisi seksiä, en varmaan osaisi edes enää suorittaa siinä tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Jos parisuhteessa toinen haluaa, ja toinen ei, on tiedossa suuria ongelmia. Se joka ei enää halua, pitää sitten antaa sen toisen mennä. Joko avata suhde, tavalla tai toisella. Tai sitten pitää erota. Jokaisen parisuhteessa olevan tulee tajuta tämä todettu fakta. Kokemusta on.
Juuri tämä mua hämmästyttää, että miten se haluton osapuoli voi kuvitella, että suhde tulee jatkumaan hautaan asti niin että toinen vaan alistuu siihen seksittömyyteen. Kun sehän ei tasan tarkkaan mene niin vaan tilanne ratkeaa tavalla tai toisella, joko jotenkin hallitusti ja sovitusti tai sitten ennen pitkää uskottomuuden kautta. Se nyt on nähty niin miljoona kertaa, paremmissakin piireissä.
Vuorokauden. Kaksi jos laittaa siskonsa tuuraamaan.
Vierailija kirjoitti:
Nytkäyttäkää köydet kireäksi kaulojenne ympäri, siitä minä nautin.
Kannattaisko sun ihan oikeasti hakeutua terapiaan kun vieraiden ihmisten parisuhdeongelmat aiheuttaa tuollaista kiihtyneisyyttä?
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa pistää poikki mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, koska harvemmin sen haluttoman osapuolen libido siitä enää mihinkään herää. Toki jos itseäkään ei haittaa niin eri asia.
Riippuu ihan siitä, mistä se haluttomuus johtuu. Jos se johtuu uupumuksesta, epätasaisesta kotitöiden jaosta, huonosta seksistä tai siitä, miten puoliso kohtelee, niin kyllä, nämä asiat voivat muuttua, jos molemmat oikeasti haluaa niin.
Vierailija kirjoitti:
Kun koitan tehdä aloitetta niin kumppani sanoo aina ettei haluta koska on läski ja ruma. Sanoin tähän sitten että "jos tämä väite pitää paikkansa niin sitten minulla on LÄSKI ja RUMA kumppani joka ei anna minulle seksiä".
Yllättyisin joskus jos meillä olisi seksiä, en varmaan osaisi edes enää suorittaa siinä tilanteessa.
Mitä jos kohtelisit naistasi niin, että hän tuntisi olevansa jotain muuta kuin läski ja ruma?
En kovinkaan kauaa, liikaa silti. Annoin kuitenkin mahdollisuuden jossa yhdessä käytiin kaikki temput, rukoukset ja loitsut läpi, mutta ei auttanut. Hyvä pitkä suhde meni sitten siinä, vituttaa vieläkin. En voinut jäädä, keräsin kamat ja lähdin nostelemaan.
Tj50
Vierailija kirjoitti:
Vaimolla pieni ja tiukka ja mulla suuri.
Vaimolle liian suuri joten mitäs teet?
Tule helpottamaan meitä pienimunaisten vaimoja.
Miksi oletat, että kysyjä on nainen?