Eläkeläiset, hoiditteko te aikoinaan omat vanhempanne ja isovanhempanne?

Isovanhempani huolehtivat tasan itsestään, jopa omat lapset jäi vähälle huomiolle. Omat vanhempani, huolehtivat itsestään ja odottivat meidän lasten hoitelevan heidän asioitaan ollessamme nuoria - tiedättehän, kodin pikkurempat jne. Ne asiat joita normaaliperheissä vanhemmat auttelevat lapsilleen/nuorille aikuisille. Ihan kateellinen olen kun kuulen että joillain on esim isä apuna autorempassa, kodin tapetoinnissa jne. Ei meillä. Syyllisyyttä on tuotu taakaksi asti jos en ole vaikkapa parikymppisenä rientänyt töiden jälkeen sukuloimaan ja auttelemaan milloin missäkin vaan mennyt kaverien kanssa huolettomasti = vastuuttomasti elelemään nuoruuttani. 

Itse hoidan lapseni 100%, mutta vanhempieni asioita en aio hoitaa ikinä. Ihan tarpeeksi on töiden ja lasten kanssa, oman talon hommat jne. Mulle on se ja sama kuka heidän asiansa hoitaa kun oikeasti alkavat tarvita apua. Nyt on minun vuoroni elellä huolettomasti, myöhemmin haluan tukea aikuistuvia lapsiani ja toivottavasti joku päivä lapsenlapsia. 

Olen 40+, joku sitä kysyy kuitenkin. Ja lapseni hiljalleen kasvavia nuoria teinejä, vanhin muuttamassa pois kotoa pian. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä hoidettiin. Vuosisatoja on Suomen kansa hoitanut vanhuksensa, vammaiset, sairaat jne  Eihän vanhainkoteja saati muitakaan asumispalveluja edes ollut!

Nykyisenlaiset vanhainkodit ovat tulleet vasta 1900- luvun alkupuolella!

Boomereita ei olisi vähemmän voinut kiinnostaa omien vanhempiensa hoito. Sellaisesta ei edes puhuttu. Keskittyivät vain itseensä.

Boomereita? Minun äitini on syntynyt ennen sotia eikä häntäkään kiinnostanut omien vanhempiensa hoito.

Kun äidinäiti jäi leskeksi, hän jäi syytingille vanhaan kotitalonsa, jossa tytär oli emäntänä. Kesäkauden hän oli siellä ja osallistui talon töihin. Talvikauden hän asui muiden lastensa luona, meillä pari kolme kuukautta vuodessa. Jäi mieleen että häntä piti teititellä, mikä oli vaikeaa pienen lapsen tajuta.

Mistä yleensä lähtee olettamus että jokainen vanha tarvitsisi jotain auttamista? Ei ennen eikä nyt. Boomereiden vanhemmat , jos jonkinlainen terveys oli, olivat ihan yhtä itsenäisiä kuin nykyisetkin vanhukset. Hus , pois meidän asioista.

Olen 50-luvulla syntynyt.  93v.  Isäni asuu kaupunkiasunnossa itsenäisesti.  Hänellä käy yksityinen siivooja ja ateriapalvelu.  Aiti asui hänen kanssaan kyolemaansa asti.  Me sisarukset auttelemme satunnaisesti esim. asioinnissa ym.  Emme varsinaisesti hoida.  Anopilla kävi jonkin aikaa kotihoito ja hän oli 4 kk vanhainkodissa ennen kuolemaansa 89v.  Appiukko asui itsekseen 94vuotiaaksi.  Muutti loppuvaiheessa omakotitalosta kaupunkiasuntoon.  Ateriapalvelu kävi ja omaiset vähän auttelivat.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä hoidettiin. Vuosisatoja on Suomen kansa hoitanut vanhuksensa, vammaiset, sairaat jne  Eihän vanhainkoteja saati muitakaan asumispalveluja edes ollut!

Nykyisenlaiset vanhainkodit ovat tulleet vasta 1900- luvun alkupuolella!

Tämän palstan yksikään kirjoittaja ei ikänsä puolesta kuulu noihin. 

Miten niin aikoinaan? Olen 66v ja ollut vuoden verran eläkkeellä. Hoidan sekä omia vanhempiani että puolisoni äitiä, vaikka en minä oikein osaa hoitamiseksi sitä sanoa, että käyn kanssaan tai puolestaan kaupassa, jaan lääkkeet dosettiin, varmistan, että muistavat syödä (anoppi) ja olen apuna, kun mennään lääkäriin. Yksityinen siivouspalvelu käy joka toinen viikko siivoamassa ja pesee lakanapyykit, muuten vanhukset pärjäävät arjessa aika lailla hyvin.

Ihan hirveäähän tämä on kaikille nuoremmille, että joutuu olemaan vastuussa muista, mutta oma sukupolveni on tottunut tähän. Viikonloppuina on sitten vastuu lapsenlapsista, jotta nuoret saavat levätä ja käydä treffeillä.

40-luvun alussa syntyneet vanhempani eivät hoitaneet, vaan hoidosta vastasi se lapsista joka muutti mummolaan perheineen. Vanhempani kuolivat 75- ja 85- ikäisinä. Olen itse edelleen töissä ja asuin 300 km päässä vanhemmistani. 

Ehtivät hoitaa edellisen sukupolven hautaan ennen kuin tarvitsisivat itse hoitoa. Toista on nyt, kun elinikä on pidentynyt. Isovanhempien ja vanhempien sukupolvien lisäksi joillakin saattaa olla vielä joku isoisovanhempien sukupolven edustaja hoidettavana, jos lapset on tehty nuorina. Melkoista menoa. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä hoidettiin. Vuosisatoja on Suomen kansa hoitanut vanhuksensa, vammaiset, sairaat jne  Eihän vanhainkoteja saati muitakaan asumispalveluja edes ollut!

Nykyisenlaiset vanhainkodit ovat tulleet vasta 1900- luvun alkupuolella!

HÖPÖHÖPÖ!

Vaivaistalot ja kunnalliskodit: 1800-luvulla Suomessa vaivaistuvat, joita vuoden 1571 kirkkolaki määräsi perustamaan, huolehtivat orvoista, vammaisista ja vanhuksista. Nämä muuttuivat 1900-luvun alussa kunnalliskodeiksi, jolloin hoidon luonne muuttui hieman sosiaalisemmaksi.

Vanhainkotien synty (1900-luku): Varsinaiset vanhainkodit alkoivat yleistyä 1960-1970-luvuilla, jolloin vaivaistalot jäivät pois käytöstä ja siirryttiin kunnallisiin, asukkaiden hoitoon keskittyviin yksiköihin.

Vierailija kirjoitti:

Mitä saatanan aikoinaan ja ennen vanhaan? Olen 65 ja juuri jäänyt työeläkkeelle.

Nuorisolle 80 luku on jo "Ennenvanhaan".

Vierailija kirjoitti:

Kyllä hoidettiin. Vuosisatoja on Suomen kansa hoitanut vanhuksensa, vammaiset, sairaat jne  Eihän vanhainkoteja saati muitakaan asumispalveluja edes ollut!

Nykyisenlaiset vanhainkodit ovat tulleet vasta 1900- luvun alkupuolella!

1900-luvun alussa syntyneet isovanhempani asuivat kodissaan (talossaan) yhdessä sen lapsen perheen kanssa, joka myös peri sen talon. Kun kunto ei enää riittänyt 70...80-luvulla kotona asumissen siirtyivät he joko terveyskeskuksen vuodeosastolle tai vanhainkotiin. Omat vanhempani eivät heitä hoitaneet.

Elivät kotonaan niin kauan kun pärjäsivät, lapset kävivät auttamassa. Viimeiset vuodet palvelutalossa, olivat kyllä ihan kunnollisia ja kunnallisia paikkoja. 

Kyllä hoidin hautaan saakka, hoito oli raskasta.

Olen 1950-luvulla syntynyt.

Ei. Äitini ei hoitanut äitiään. Eikä miestä. Jotka olivat sairaana. Kyllä ne olivat ammattilaiset. 

Isänpuolen isovanhempani asuivat samassa talossa meidän perheemme kanssa. Kumpikin eli hyvävoimaisena kotonaan loppuun asti ja kuoli ns saappaat jalassa. Aamulla sairaalaan, illalla kuollut (tämä -70-luvulla).

Myös isälleni kävi samoin (-90luvulla). Äitini elää vielä ja pärjää ihan itsekseen talossaan.

Äidin puoleinen isoisä oli kuollut jo nuorena, isoäiti taas asui poikansa perheen luona, kunnes sai pahan sairauskohtauksen ja vietti viimeiset 4 kk vanhainkodissa liikuntakyvyttömänä (tämä myös -70-luvulla).

Kaikki he tosiaan kuolivat reippaasti alle 80-vuotiaina eikä kenelläkään heistä ollut muistisairautta. Eli siihen aikaan ei ollut samanlaisia ongelmia kuin nykyään.

Isovanhemmat kuoli, kun olin alle 7 vuotta. Kaksi kuoli jo ennen syntymääni. Vanhemmat kuolivat, kun olin 35-vuotias. Jos sukuun tulen, kuolen ennen vanhainkotia. Yllättävän pitkään olen elänyt. Ei ole lapsia. 

Olen 1950-luvun alkuvuosina syntynyt. Omat vanhempani eivät joutuneet tilanteeseen, jossa olisivat huolehtineet vanhemmistaan, koska nämä yksinkertaisesti kuolivat jo kuusikymppisinä. Elinikä oli kauan paljon lyhyempi kuin nykyään. Vanhempani ja appivanhempani odottivat jo sitten paljon enemmän tukea ja huolenpitoa lapsiltaan, ja saivat myös, vaikka aika raskasta se ajoittain oli. Nyt 76-vuotiaana toivon hartaasti, että selviän hautaan asti ilman että omat lapseni joutuisivat antamaan samanlaisen hoitopanoksen kuin itse annoin. 

Suvussamme asutaan omassa kodissa kuolemaan asti ja lähdetään saappaat jalassa.

Suvun vanhin asuu kotonaan ilman yhteiskunnan apua ja on 99-vuotias.

Kun vanhus joutuu hoivakotiin, hänellä ei ole enää mitään mahdollisuutta saavuttaa kovin korkeaa ikää.  Siitä "hoito" pitää huolen.

Hoidin vajaat 5 vuotta. Kotihoito kävi 2xviikko, minä samoin. Siivous palveluna. Em.huolimatta sai siellä juosta, bonuksena vielä talo ym.kivaa. Lopetin työt 3 vuotta ennen eläkeikää suurimmaksi osaksi , koska yhtälö ei enää muuten olisi toiminut.

Kotihoito on tai oli tuolloin todella pätevä työntämään velvoitteita ja töitä( än) minulle jopa lapsilleni . 

En todellakaan halua omille lapsilleni samaa. En tule koskaan toipumaan siitä traumasta ja huolesta vaikka aikaa on mennyt jo yli 10 vuotta.

Vanhempani huolehtivat myös aikoinaan isovanhemmistani myös minä osallistuin , silloin ihan vapaaehtoisesti. Isoäitini hoiti minua koko lapsuuteni vanhempieni ollessa töissä.