Lordi on ottanut olomuotonsa itse sielunviholliselta
Kommentit (62)
Jos joku näyttää hieman rumalle ja poikkeavalle niin jo löytyy hörhöjä kivittämään.
päässään kaikenlaista fantasiaa ja uskoa vielä sen todeksi.
Uskovainen mikä sinut on ajanut moiseen tilanteeseen. Etkö ymmärrä että ihminen on petoeläin ja laumaeläin jo syntyessään. Selviytyminen tällä planeetalla on taistelua elinpaikasta. Heikot ja vahvat löytävät oman paikkansa. Eläimet toimivat samoin.
että itse asiassa pelätään viihdeteollisuuden luomaa kuvaa paholaisesta. Rupinen ulkomuoto, punaiset silmät, sarvet päässä, hiilihanko kädessä... Onko tosiaan niin, että tiettävästi viiltävällä älyllä varustettu vanha vihtahousu tosiaan saapuisi maan päälle jossakin muovimaskissa??!! Todellisella pahalla on ihmisen kasvot, kuten Hitlerillä.
Hänet saatiin uskomaan kristittyjen paholaiseen. Hän todellakin uskoi raamatun mukaisesti ennustukseen miten veri vuodatetaan juutalaisten päälle. Hitler uskoi toimivansa kristinuskon Jumalan asialla.
Ja miten kävi, kun pää meni sekaisin. Hän näki saatanan kaikkialla ja sitä vastaan oli taisteltava.
Pahuus on ihmisten omassa päässä ja kuvitelmissa.
mustalaiset joilla ei ollut kotia jne... he olivat saatanasta. Saatana piti hävittää maanpäältä ja rakentaa täydellinen valtakunta.
Näin käy ihmiselle jokaa uskoo aikuisten satuihin joilla ei ole tieteellistä pohjaa.
Mutta tietysti tuo Lordi on vertauskuva pahuudesta ja siksi minusta ei-niin mukava juttu, ainakaan lapsille vaikka onkin vaan show:ta. Lapsia pitäisi ohjata kuitenkin aina hyvyyteen.
Minuakin ällötti se Kauppatorin konsertin lapsinuken uhraaminen, meni jo yli, tuli mieleen saatananpalvonta.
Mutta minusta on vähintäänkin outoa, että ihan aikuiset ihmiset pelkäävät Lordia!
54
Aikuinen uskoo edelleen, että hirviö on totta, mutta lapsi näkee, että se ei ole totta vaan satua.
ja muita pimeyden orjia.
Jumala on rakastava Jumala, joka haluaa eheyttää ihmisen, siksi yleensä vain uskoontulo on ainoa parannuskeino alkoholisteille, narkkareille ja muille mielenterveysongelmaisille.
Jumala on parantava Jumala, Saatana on se, joka rikkoo ja tuhoaa ihmisen.
nämä kaikkialla riehuneet tulipalotkin ovat olleet seurausta tuosta siitä, että kansa on palvonut tuota sielunvihollisen lähettilästä, Lordia.
Vierailija:
Jos joku näyttää hieman rumalle ja poikkeavalle niin jo löytyy hörhöjä kivittämään.
Sairaudelle ei voi kukaan mitään, mutta kukaan ei pakota laittamaan ylleen Saatanan univormua.
Vierailija:
että itse asiassa pelätään viihdeteollisuuden luomaa kuvaa paholaisesta. Rupinen ulkomuoto, punaiset silmät, sarvet päässä, hiilihanko kädessä... Onko tosiaan niin, että tiettävästi viiltävällä älyllä varustettu vanha vihtahousu tosiaan saapuisi maan päälle jossakin muovimaskissa??!! Todellisella pahalla on ihmisen kasvot, kuten Hitlerillä.
paitsi, että Saatana on aivan järjettömän kammottava ja Lordikin näyttää enkeliltä oikean paholaisen rinnalla.
Pahuus ilmenee monin eri tavoin, ihmiskunnasta on tullut niin sokea paholaisen ja pahan suhteen, että paholainen voi laskeutua alas itseään muistuttavassa olomuodossa ja saada silti palvontaa osakseen.
Tämä ihmiskunta on niin järjettömän sokea ja koko ajan juoksemassa kohti helvettiä.
Kukaan kristitty ei voisi Jeesuksen nimessä tappaa miljoonia ihmisiä ja lapsia, lisäksi kristitylle Israel on Jumalan kansa ja tulee aina olemaan.
Hitler oli täysin demonien valtaama, aivan kuten Stalin tai Putinkin.
Jos sanoo lapselle vaan, että se on Lordi niin mitä se nyt kertoo. Lapsi luulee, että tommosia rumiluksia on oikeasti olemassa.
Läpi kristinuskon historian ihmisiä on tapettu ja tuomittu kristinuskon nimissä. Tänään tuomitaan esim. Lordi.
Kristityt tappavat tuhansia Irakissa ja muualla maailmassa, ja kyllä he nimittävät itseään kristityiksi.
Hitler rakasti kristillisyyttä ja suosi raamatun rasistisia tekstejä.
Uskonnot sairastuttavat ihmiset ja mielisairaalat pursuavat näitä uskonnollisia fanaatikkoja. Ahdasmielisyys sairastuttaa myös ja ihmiset sairastuvat, kun se jumala ei hädän keskellä tulekkaan apuun. Turvaudutaan lääkkeisiin ja alkoholiin.
Jos Hitler ei olisi kuullut sanakaan kristillisyydestä ja olisi syntynyt suotuisiin olosuhteisiin esim. eskimoksi. Ei maailma olisi koskaan kokenut historian sadistisinta johtajaa. Lukaseppa se ilmestyskirja kertaaleen niin näet mistä niitä oppeja heikot ihmiset hakee ja tekee heidät hulluiksi.
Vierailija:
nämä kaikkialla riehuneet tulipalotkin ovat olleet seurausta tuosta siitä, että kansa on palvonut tuota sielunvihollisen lähettilästä, Lordia.
Paloi niitä kirkkoja hei ennen Lordiakin.
Vai eikö sitä saisi näytellä.
Eikös helluntalaisilla ole jokun teatteriesitys saatnasta, joka on kiertueella. Miksi se on hyväksytty ja lapsetkin saa tulla esitystä katsomaan. Oletan että lapsille puhutaan siitä totuutena.
Järkeä käyttäville aikuisille ja lapsille Lordi on kuitenkin satua. Kun ihminen ajatelee asian näin, eikä suggestio itselleen siitä todellista mörkä ei se tule mieleen kummittelemaan. Se on ihan omasta päästä kiinni tämä juttu.
Vierailija:
paitsi, että Saatana on aivan järjettömän kammottava ja Lordikin näyttää enkeliltä oikean paholaisen rinnalla.
Pahuus ilmenee monin eri tavoin, ihmiskunnasta on tullut niin sokea paholaisen ja pahan suhteen, että paholainen voi laskeutua alas itseään muistuttavassa olomuodossa ja saada silti palvontaa osakseen.
Tämä ihmiskunta on niin järjettömän sokea ja koko ajan juoksemassa kohti helvettiä.
Ihmisethän nimenomaan pelastuvat siksi, että he uskovat Jumalaan. Uskon pitää olla voimakkaampi kuin tiedon. Uskoa pitää ennenkuin asiat käyvät toteen, muuten on liian myöhäistä.
Vierailija:
nauroi vain ja piti Jumalaa satuolentona.Kunnes Jumala avasi hänen silmänsä näkemään kertaheitolla, mikä sielunvihollinen on ja että sen kanssa ei ole todellakaan leikkimistä. Nainen mainitsi myös ohjelmassa, että jos hän olisi nähnyt enkelin, hän olisi edelleen jatkanut Tarot-korttejaan ja ennustelujaan, mutta se mitä hän näki, muutti hänen elämänsän kertaheitolla ja tilalle astui usko Jumalaan ateismin sijaan. Nyt nainen tietää, että Jumala on totta ja Saatana on totta.
Kehitellään päässä teorioita ja mennään sitten sekaisin.
Ei ole mitään pelättävää satuhahmoissa.