Lemmikkien oikeus olla vanhoja ja vähän raihnaisiakin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekästä pitää kärsivää lemmikkiä hengissä, kun "ei kestä" luopumista ja pitkittää eläimen tuskaa.

Kyllä se eläimelläkin se elämänhalu on usein kova. Elämäniloa ja halua usein löytyy vielä, vaikka olisi jo vanha ja sairauttakin. Ihan kuin ihmiselläkin. Jos pystyy nauttimaan vielä elämästä vaivoistaan huolimatta. Sitten on huonompi tilanne, jos alkaa mennä masentuneeksi ja apaattiseksi eikä mikään tunnu oikein enää kiinostavan, eikä esim. sairauden hoito auta ja paranna tilannetta. Kyllähän tällaisen eläimestä huomaa, jos alkaa mennä tuohon suuntaan.

En kyllä näe, että vanhasta ja sairaastakin huolehtiminen olisi aina mitään itsekästä, oli kyse ihmisestä tai eläimestä, vaan se on usein ihan empaattisen ihmisen toisesta välittävä teko. Väitän, että jos on itse itsekäs ihminen, niin ajattelee muidenkin toimivan aina vain itsekäillä motiiveilla.

Eläin on kuitenkin oma itsensä ja persoonansa ja sen elämä on itseisarvollisesti tärkeä. Lemmikki ei ole mikään omistajansa jatke, vaan perheenjäsen, kanssakulkija ja ystävä. Elämällä on itseisarvo, oli sitten kyse ihmisestä tai eläimestä. Lemmikit eivät ole mitään (kerta)käyttövälineitä ja kelpaavia vain silloin, kun ei ole mitään ongelmia tai sairautta, vaan ongelmia ratkotaan ja vaivoja ja sairauksia hoidetaan ja näin huolehditaan eläimen elämän mielekkyydestä parhaan mukaan, vanhanakin. Vastuu toisen, lemmikin, elämästä on suuri. 

Sitten kun eläimen elämän mielekkyys loppuu ja elämänhalu alkaa kadota silmistä ja toiminnasta, niin alkaa olla aika lähteä. Ihan helppoa tätä ei tietenkään aina ole määrittää. Kiitos aloituksesta. Tärkeä aihe.

Oma koirani maksa alkoi pettää ja sille tuli paha ientulehdus, el sanoi, että antibiootilla ja muulla kipulääkityksellä se voisi tulla kuntoon, mutta kunto romahtaisi parin viikon päästä. Koiralla olisi ollut vielä ehkä ns elämäniloa, mutta tietäen, että sitä ei kuntoon enää saisi, sai tekemään eutanasiapäätöksen. Luotin el:n arvioon, että oli armollista koiraa kohtaan, koska aiemmin epäillessäni koiran vointia 3 kk aiemmin, koira hänen mielestään oli vielä siinä kunnossa, että nauttikin elämästään. 

Jonkinlainen epäilys omistajalle aina jää, että olisiko sittenkin pitänyt vielä yrittää. 

Tämä näissä on rankinga, että aina jää se pieni epäilys, että olisiko pitänyt vielä yrittää.

Onneksi oman kokemukseni mukaan eläinvanhusten hoito on ottanut huimia harppauksia eteen päin. Vielä 15 vuotta sitten ell suositteli koiralleni eutanasiaa kun sillä todettiin sydänvika ja hänen mukaansa lääkityksellä saisi jatkettua hyvälaatuista elämää  vain 2-6 kk. Tein valinnan kokeilla lääkitystä, koska minulle kelpasi ne kuukaudentkin lisäaikaa. Koira eli lääkityksellä 2,5 vuotta hidasta, mutta hyvää vanhuutta.

Nykyään eläinlääkärit katsovat elämänlaatua elinkuukausien sijasta huomattavasti enemmän. Ymmärtävät, että puolikin vuotta lisäaikaa rakkaan perheenjäsenen kanssa on paljon.

Vierailija kirjoitti:

Eläinlääkärit sanovat noin siksi, että näkevät työssään jatkuvasti kuinka paljon yleisempi ongelma on, että omistaja ei raaski lopettaa kärsivää lemmikkiään ajoissa, kuin että vanhoja eläimiä lopetettaisiin liian hyvässä kunnossa.

Eläin ei lopetuksesta kärsi. Kipu ei myöskään aina näy päällepäin. Miksi antaa kärsiä, jos lopetus on joka tapauksessa edessä lähiaikoina?

Ajatteletko samoin ihmisistä?

Vierailija kirjoitti:

Hyvin sairaita ihmisiä pidetään vuosia hengissä usein pienessä huoneessa ja paska housuissa kunnes lopulta kuolevat itse. Miksi se on hyväksyttävää mutta lemmikin kärsimys ja luonnollinen kuolema ei? 

Joku alkupään kommentti sanoi että ei se eläin siitä lopettamisesta kärsi, miten se muka niistä kivuista ja normaalista kuolemasta kärsii kun eihän se kuoleman jälkeen muista niitäkään? 

Miten niin ei muista? Onko joku tullut kertomaan muistiko vai ei?