Elätkö sitku-elämää vai oletko jo perillä?

Aloin suunnitelmani mukaisesti elämään nytku-elämää 40 ikävuoteeni mennessä. Nykyisin elän hetkessä, toki toteuttaen joillain sektoreilla suunnitelmallista etenemistä esimerkiksi verkko-opiskeluissa. M58

Elän hetkessä nautin kaikesta. En toivo suuria. Tiedostan tuon sitkun esim siinä, että olen aikaisemmin ajatellut, että pukeudun tietyllä tavalla "sitku" olen 10 kg hoikempi. Päätin sitten vain kylmästi ostaa niitä toive vaatteita koossa 42 ja pukeudun miten haluan. Hyvä näin. 

Varaudun huomiseen ja teen pitkäaikaisia suunnitelmia. Kuitenkin nautin jokaisesta päivästä enkä koskaan erityisesti odota esim. lomamatkaa tai viikonloppua vaan tiistai on aivan yhtä hieno päivä kuin lauantai. 

Tässä hetkessä oleminen on todella vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Aloin suunnitelmani mukaisesti elämään nytku-elämää 40 ikävuoteeni mennessä. Nykyisin elän hetkessä, toki toteuttaen joillain sektoreilla suunnitelmallista etenemistä esimerkiksi verkko-opiskeluissa. M58

Miten käytännössä onnistuit muuttumaan nytkuksi ja miten se näkyy arjessasi?

Pakkohan sitä sitkua on olla mukana, ei jokaista päivää voi elää niin kuin viimeistä, koska päivä se on huomennakin.

Nykyinen elämäntilanne on sen verran epätyydyttävä, että pakko elää vielä hetki sitkun elämää, kunnes saa taas asiat raiteilleen.

Sitkua ja mutkua on elämä ollut siitä asti kun töistä sain kenkää.

Tässä istun ja ilahdutan teitä ja juon aamukahveja.

Mun paikkani on nyt juuri tässä.

Vuosia sitten löysäsin siitä sitku- narusta joka repi kokoajan.

Voi opetella vaan olemaan hetkessä, NYT.

Olen perillä, elämän pohjalla.

Vierailija kirjoitti:

Elän hetkessä nautin kaikesta. En toivo suuria. Tiedostan tuon sitkun esim siinä, että olen aikaisemmin ajatellut, että pukeudun tietyllä tavalla "sitku" olen 10 kg hoikempi. Päätin sitten vain kylmästi ostaa niitä toive vaatteita koossa 42 ja pukeudun miten haluan. Hyvä näin. 

Hyvä pointti. Tässä vaateasiassa olen itsekin vihdoin edistynyt, eli en enää odota laihtumista vaan olen pyrkinyt hyväksymään nykyisen kokoni ja ostanut uusia kivoja (kokoisiani!) vaatteita. Enkä enää hilloa pieneksi käyneitä vaatteita kaapissa vaan laitoin kaikki vaatekeräykseen.

ap

Sama juttu täällä. Elämässä kaikki muu on hyvin. Vain työpaikan puuttuminen estää elämästä täysillä. Työttömyys kun iskee, niin identiteetistä katoaa vähintään 50%. Vielä työssä ollessani huomasin, että työssäkäynti on se mikä, tuo mielenrauhan ja elämänlaadun. Olen alkanut kadehtia heitä, jotka ”hukkuvat” töihin. Saavat tuntea itsensä tärkeiksi ja hyödyllisiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Pakkohan sitä sitkua on olla mukana, ei jokaista päivää voi elää niin kuin viimeistä, koska päivä se on huomennakin.

Totta tämäkin. Kovin vaikea itselläni ainakin löytää sellaista tasapainoa että olisi sopivasti sitkua (taka-alalla) ja kuitenkin enimmäkseen nyt ja tässä elämää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloin suunnitelmani mukaisesti elämään nytku-elämää 40 ikävuoteeni mennessä. Nykyisin elän hetkessä, toki toteuttaen joillain sektoreilla suunnitelmallista etenemistä esimerkiksi verkko-opiskeluissa. M58

Miten käytännössä onnistuit muuttumaan nytkuksi ja miten se näkyy arjessasi?

Vaihdoin työpaikkaa ja lopulta siirryin tuntityöläiseksi. Aloin toteuttamaan kaikkea mitä kuvittelen eläkeläisen tekevän. Eläkeläinen voi käydä kalassa, puuhailla autotallissaan tai istua kirjastossa keskellä arkipäivää jne. Tätä kutsutaan downshiftaamiseksi, Excelin vääntäminen tai aaltopeltihallissa hitsaaminen pakkopullameiningillä on vaihdettava ja vaihtuu jossain vaiheessa. Tilanne on nimittäin se, että jos jäisin 65 v ai 70 v eläkkeelle, se ei muuta takalautaa mihinkään. Ennen takalautaa voi tulla myös terveydentilan heikkeneminen ym. 

Eräs liikemies jäi eläkkeelle, otti firmastaan ison Mersun ennen kioskin myyntiä ja reilun 10 v kuluttua ei kyennyt enää ajamaan autollaan. Auton uusi omistaja toi Mesen minulle korjaukseen ja kertoi näitä taustoja.

Ollessani 35 v, kertoi yksi 50 v työkaveri hautaavansa ajatuksen vuoden maailmanympärimatkasta. Oli suunnitellut sitä jostain 25 ikävuoden kohdalta sitku-periaatteella. Tietääkseni päätös haudata matka on hänellä pitänyt, eli nytku ei sitten lähdetä maailmanympärimatkalle vuodeksi.  Ei vaan tullut lähdettyä kun oli ok-talo, kesämökki, lapset ja harrastuksia, lisäksi työ alkoi viemään aikaa siinä kolmikymppisenä.  

Näistä opin että sitku muuttuu väistämättä nytkuksi. Mielsin että aloite on temmattava omiin käsiin ennen kuin olosuhteet muuttavat sen nytkuksi. 

80 % sitku, 20 % nytku. Tämän hetken sitku on "kun lomarahat maksetaan, niin sitten...".

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu täällä. Elämässä kaikki muu on hyvin. Vain työpaikan puuttuminen estää elämästä täysillä. Työttömyys kun iskee, niin identiteetistä katoaa vähintään 50%. Vielä työssä ollessani huomasin, että työssäkäynti on se mikä, tuo mielenrauhan ja elämänlaadun. Olen alkanut kadehtia heitä, jotka ”hukkuvat” töihin. Saavat tuntea itsensä tärkeiksi ja hyödyllisiksi. 

Olen erittäin mieltä, ei mun identiteetti mihinkään kadonnut kun jouduin työttömäksi. Aloin tehdä enemmän vapaaehtoistöitä, ne toivat viikkoon rytmiä ja tunsin itseni paljon hyödyllisemmäksi kuin töissä. Uusien kontaktien kauttaa löytyi myös vuodessa uusi osa-aikatyöpaikka ja nyt ei ole enää juurikaan luppoaikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloin suunnitelmani mukaisesti elämään nytku-elämää 40 ikävuoteeni mennessä. Nykyisin elän hetkessä, toki toteuttaen joillain sektoreilla suunnitelmallista etenemistä esimerkiksi verkko-opiskeluissa. M58

Miten käytännössä onnistuit muuttumaan nytkuksi ja miten se näkyy arjessasi?

Vaihdoin työpaikkaa ja lopulta siirryin tuntityöläiseksi. Aloin toteuttamaan kaikkea mitä kuvittelen eläkeläisen tekevän. Eläkeläinen voi käydä kalassa, puuhailla autotallissaan tai istua kirjastossa keskellä arkipäivää jne. Tätä kutsutaan downshiftaamiseksi, Excelin vääntäminen tai aaltopeltihallissa hitsaaminen pakkopullameiningillä on vaihdettava ja vaihtuu jossain vaiheessa. Tilanne on nimittäin se, että jos jäisin 65 v ai 70 v eläkkeelle, se ei muuta takalautaa mihinkään. Ennen takalautaa voi tulla myös terveydentilan heikkeneminen ym. 

 

Eräs liikemies jäi eläkkeelle, otti firmastaan ison Mersun ennen kioskin myyntiä ja reilun 10 v kuluttua ei kyennyt enää ajamaan autollaan. Auton uusi omistaja toi Mesen minulle korjaukseen ja kertoi näitä taustoja.

 

Ollessani 35 v, kertoi yksi 50 v työkaveri hautaavansa ajatuksen vuoden maailmanympärimatkasta. Oli suunnitellut sitä jostain 25 ikävuoden kohdalta sitku-periaatteella. Tietääkseni päätös haudata matka on hänellä pitänyt, eli nytku ei sitten lähdetä maailmanympärimatkalle vuodeksi.  Ei vaan tullut lähdettyä kun oli ok-talo, kesämökki, lapset ja harrastuksia, lisäksi työ alkoi viemään aikaa siinä kolmikymppisenä.  

 

Näistä opin että sitku muuttuu väistämättä nytkuksi. Mielsin että aloite on temmattava omiin käsiin ennen kuin olosuhteet muuttavat sen nytkuksi. 

Viisasta pohdintaa. Mulla on kanssa ollut koko elämän ajan noita "utopia-haaveita", mm. juurikin maailmanympärimatka ja ulkomaille muutto. Kumpikin näistä tyssää elämän realiteetteihin kuten taloustilanteeseen ja terveysongelmiin. 

Nykyinen elämäntapa monella (myös minulla) on sellainen epäterveen ahne ja monella tapaa epärealistinen kaikkine toiveineen ja odotuksineen. Pitäisi päästää irti ja olla tyytyväinen siitä mitä on saanut. Toisaalta jos on saanut elämältä kovasti vähemmän kuin keskivertohenkilö, niin lienee inhimillistä toivoa että unelmat vielä kävisivät toteen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu täällä. Elämässä kaikki muu on hyvin. Vain työpaikan puuttuminen estää elämästä täysillä. Työttömyys kun iskee, niin identiteetistä katoaa vähintään 50%. Vielä työssä ollessani huomasin, että työssäkäynti on se mikä, tuo mielenrauhan ja elämänlaadun. Olen alkanut kadehtia heitä, jotka ”hukkuvat” töihin. Saavat tuntea itsensä tärkeiksi ja hyödyllisiksi. 

Jos olet terve, niin mielestäni mikään ei estä elämästä täysillä ja löytämästä päiviin mielekästä sisältöä. Vapaaehtoistyö, omaehtoinen opiskelu, harrastukset jne.

Vierailija kirjoitti:

Pakkohan sitä sitkua on olla mukana, ei jokaista päivää voi elää niin kuin viimeistä, koska päivä se on huomennakin.

Kyllä suunnitelmallisuutta pitää olla elämässä. Se on ihan elämänhallintaa. Ihmiset kuitenkin yleensä vanhana katuvat vain niitä juttuja, joita ovat siirtäneet sitku - ajatuksella ja ne ovat jääneet toteuttamatta.

 Joskus voi pysähtyä miettimään haluanko oikeasti jotain ja miksi en toteuttaisi heti.

Olen ollu "perillä" joka päivä n. 70 vuotta. Mutta jäänyt vähän matkaa...