Lue keskustelun säännöt.
Kaduttaako sinua kun olet hävittänyt pois jotain esim. vaate, huonekalu tai joku tavara?
06.05.2026 |
Mulla tuli nyt mieleen häämekko jonka laitoin kierrätykseen. Oli vaan polven alle yltävä vaalean roosa pitsimekko kun oli toinen vihkiminen mulla ja jo ei ihan nuoria oltu.
Kommentit (41)
Nuorempana luulin että jotkut esineet kummittelevat ja heitin pois. Olisi voinut laittaa varastoon. Äly hoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo muutama vaate kaduttaa vaikka ne oli kyllä ihan loppuun käytettyjä. Mietin olisiko niitä voinut vielä jotenkin korjata.
Vierailija kirjoitti:
Joo, ostin käytettynä erään upean ruokapöydän, joka oli tuotu Suomeen Ranskasta. Se ei mahtunut uuteen asuntoon ja myin sen pois. Missäköhän se mahtaa nyt olla...
Kadun sitä, että annoin vuonna 1989 pois luonnonvalkoisen maalatun ruokapöydän, jossa oli pyöristetyt kulmat. Pöytä oli noin metrin pituinen. Se oli aikaisemmin ollut äitini keittiössä. Aian kun muistan sen, harmittaa. Toiseen päätyyn oli laitettu pyörät jalkoihin, joten pöytää pystyi siirtämään yksin.
Kaverini laihdutettuaan heitti isot vaatteet pois, luuli , ettei tarvitse niitä enää.. No nyt on lihonut takaisin ja katuu, että heitti ihan kivat vaatteet pois. Nyt olisi niille käyttöä.
Minä taas en onnistu edes laihtumaan ja ostelen uusia isompia vaatteita. Vaan kaapeissa olisi kivoja vaatteita: nahkatakkia, farkkutakkia, mekkoa, jakkua ym. Kun vaan mahtuisin niihin !!
Opiskelijana muutossa vein pois koiranpennun pureskelemaan ja likaamaan poäng- ikea "keinutuolin". kaipasin sitä esikoisen vauva-aikaan siinä olisi ollut hyvä sylitellä vauvaa keinuen tai imettää. Se oli myös selälle hyvä istua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teen nk kuolinsiivousta ja heitän joka päivä tavaraa pois. Joka ikisen roskapussin myötä iloitsen, silti tuntuu että tavara ei vähene millään. Vien roskat joka päivä, isommin ei uskalla viedä ettei kerrostaloyhtiön roskis täyty liikkaa. Mutta jos elinpäivä riittäisi vielä muutama vuosi , saan ehkä jotain sentään vähennettyä. yhtään ainoaa tavaraa kirjaa tai esinettä en jää kaipaamaan.
Autoa ei ole, joten minnekään keräämöihin tms ei pysty tavaroita roudaamaan. Myös valitettavasti huonkuntoisten tekstiilien hävityspisteitä on monissa paikoissa vähennetty niin että itselläkin lähin on jossain 9 km päässä. Eli ei muuta kuin roskiin. Parempikuntoiset UFF:n lähipisteille.
Eikös huonokuntoisten tekstiilien paikka ole jäteastia? Niin minä olen ymmärtänyt ohjeet.
Vierailija kirjoitti:
Joo vaatteita on tullut hävitettyä kun olen ajatellut, etten enää käytä eikä ole muodissa. Jälkikäteen kaduttanut aivan järjettömästi oma tyhmyys. Eräs sinkkulevy nuoruudesta harmittaa erityisesti kun en älynnyt huolehtia talteen sitä kotikotoa. Sillä olisi aika kiva keräilyarvo. Ihan arkitavaraa jouduin muutama vuosi sitten laittamaan roskiin ja kierrätykseen nopean muuttoni takia. Ei hyvä.
Lahjoitin yhteen keräykseen paksun puolipitkän toppatakin, joka oli kevyt (ei painava) ja lämmin pakkasilla. Kaduin sitä nopeasti, mutta takkia ei enää voinut löytää mistään. En ole nähnyt samanlaista myöskään kirppareilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ostin käytettynä erään upean ruokapöydän, joka oli tuotu Suomeen Ranskasta. Se ei mahtunut uuteen asuntoon ja myin sen pois. Missäköhän se mahtaa nyt olla...
Kadun sitä, että annoin vuonna 1989 pois luonnonvalkoisen maalatun ruokapöydän, jossa oli pyöristetyt kulmat. Pöytä oli noin metrin pituinen. Se oli aikaisemmin ollut äitini keittiössä. Aian kun muistan sen, harmittaa. Toiseen päätyyn oli laitettu pyörät jalkoihin, joten pöytää pystyi siirtämään yksin.
Mä olen yksin aina siirtänyt mööpelit nostamalla ensin toisen pään maton päälle ja sitten vaan työnnetään ja vekslataan mööpeli maton avulla uudelle paikalleen. Vesisänkyyn tämä kikka ei tosin toiminut, se sai pysyä omalla paikaillaan mutta kaikki muu vaihteli paikasta toiseen säännöllisen epäsäännöllisesti.
Kultainen ökyesine olikin oikeasti kultaa XD olisimme saaneet siitä ette ikänä arva paljonko ja heitimme sen sortin metallilavalle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kaduttanut monta kertaa kun annoin romunkeräykseen autoja ym rautaa. Sain seteleitä, mutta enemmän on mennyt kun joutunut ostamaan tilalle osia mitä niistä olisi saanut.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli laatikollinen 80-luvun lp-levyjä, mieheni meni lahjoittamaan ne jollekin kaverilleen. Harmittaa vieläkin. Olivat kuitenkin minun omaisuutta, ei olisi saanut ilman lupaani antaa niitä.
Mikä into miehillä on lahjoittaa vaimonsa tavaroita pois? Mieheni on lahjoittanut minun pyöräilykypäräni kaverilleen, lapsuuden aikaisen nukketaloni kalusteineen (oli sisustusesineenä aulassa) kaverinsa tytölle sekä täydellisen Arabian astiastoni kaverinsa vaimolle. Tuosta Arabiasta nostin niin ison äläkän, ettei mies sen jälkeen ole enää tavaroitani lahjoittanut kavereilleen.
Mutta siis: MIKSI pitää koskea toisen tavaroihin? Astiasto oli mummoni peruja, ainoa mitä häneltä jäi minulle. Lapsuuden nukketaloon olin tehnyt paljon huonekaluja ja pikku yksityiskohtia - ja yhtäkkiä se oli poissa muistoineen. Pyörällä ajan päivittäin, joten kypärää käytän (tai siis käyttäisin jos sellainen olisi).
"Mut kun ei sitä tarvita" on miehen selitys...
Siis mitä? Minä en tarvitse kulmahiomakonetta, en tarvitse yhtään kravattia, en tarvitse Moccamasteria, en tarvitse parranajokonetta - enkä silti anna näistä mitään kavereilleni, koska mies käyttää niitä tavaroita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen nk kuolinsiivousta ja heitän joka päivä tavaraa pois. Joka ikisen roskapussin myötä iloitsen, silti tuntuu että tavara ei vähene millään. Vien roskat joka päivä, isommin ei uskalla viedä ettei kerrostaloyhtiön roskis täyty liikkaa. Mutta jos elinpäivä riittäisi vielä muutama vuosi , saan ehkä jotain sentään vähennettyä. yhtään ainoaa tavaraa kirjaa tai esinettä en jää kaipaamaan.
Autoa ei ole, joten minnekään keräämöihin tms ei pysty tavaroita roudaamaan. Myös valitettavasti huonkuntoisten tekstiilien hävityspisteitä on monissa paikoissa vähennetty niin että itselläkin lähin on jossain 9 km päässä. Eli ei muuta kuin roskiin. Parempikuntoiset UFF:n lähipisteille.
Eikös huonokuntoisten tekstiilien paikka ole jäteastia? Niin minä olen ymmärtänyt ohjeet.
Ohi aiheen, mutta nykyään kerätään tekstiilijätettä. Mutta sitä ei kerätä paljon missään, minun paikkakunnalla se pitäisi viedä jäteasemalla mikä on autotomalle aika mahdotonta pitkän matkan takia niin sekajätteeseen minä olen laittanut puhkikuluneet lakanat ja muut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli laatikollinen 80-luvun lp-levyjä, mieheni meni lahjoittamaan ne jollekin kaverilleen. Harmittaa vieläkin. Olivat kuitenkin minun omaisuutta, ei olisi saanut ilman lupaani antaa niitä.
Mikä into miehillä on lahjoittaa vaimonsa tavaroita pois? Mieheni on lahjoittanut minun pyöräilykypäräni kaverilleen, lapsuuden aikaisen nukketaloni kalusteineen (oli sisustusesineenä aulassa) kaverinsa tytölle sekä täydellisen Arabian astiastoni kaverinsa vaimolle. Tuosta Arabiasta nostin niin ison äläkän, ettei mies sen jälkeen ole enää tavaroitani lahjoittanut kavereilleen.
Mutta siis: MIKSI pitää koskea toisen tavaroihin? Astiasto oli mummoni peruja, ainoa mitä häneltä jäi minulle. Lapsuuden nukketaloon olin tehnyt paljon huonekaluja ja pikku yksityiskohtia - ja yhtäkkiä se oli poissa muistoineen. Pyörällä ajan päivittäin, joten kypärää käytän (tai siis käyttäisin jos sellainen olisi).
"Mut kun ei sitä tarvita" on miehen selitys...
Siis mitä? Minä en tarvitse kulmahiomakonetta, en tarvitse yhtään kravattia, en tarvitse Moccamasteria, en tarvitse parranajokonetta - enkä silti anna näistä mitään kavereilleni, koska mies käyttää niitä tavaroita.
Mitä ihmettä?? Miehesi tehtävä on hankkia nuo tavarat takaisin kavereiltaan ja sukulaisiltaan. Piste. Ainakin tuo lapsuuden nukketalo ja mummon astiasto ovat sellaisia asioita, joita ei anneta kenellekään, ja lahjojen saajien on vain ihan pakko se ymmärtää. Ihmettelen, että he ylipäätään ottivat ne vastaan??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin mennyt oven taakse vaatimaan takaisin ja tehnyt selväksi, ettei miehellä ole lupaa päättää minun omaisuudesta. Hävetköön keskenään.
Jos käytös meinaa toistua, seuraavalla kerralla menee miehen miesluolan kamppeet Roskalava-ryhmään lahjoitettavaksi. Mies tietää seuraukset.
Meillä on tosi vähän tavaraa. Ja tämä johtaa siihen, että käytössä olevat kuluu nopeasti.
Harrastin joskus vaihtotaloutta ja mm olen vaihtanut tavaraa niin, että minulla on paljon kivi tuikkuja
Olin laittanut pääsiäisen aikaan keltaisia kivituikkuja 2 ikkunan väliin ja minusta näytti kivoilta. Olin ollut viikonlopun muualla ja miehen poika oli käynyt vaimonsa kanssa. He olivat vieneet ne. Kun soitin perään, sanoi isä antoi luvan. Aiheesta ei oltu edes puhuttu.
Kerroin tuikut ovat maksaneet xx euroa kpl ja ne ovat minun. Selitti vielä äitinsä on ne ostanut.
Miesystäväni, eli pojan isä on sanonut tuo ne tuikut takaisin ja mitään ei ole tapahtunut.
Kysyin vaimolta miksi olette varastaneet ne täältä. Sanoi hänestä ne on tosi kivat. Samaa mieltä. Siksi olen ne hankkinut.
Miten näin voi joku käyttäytyä ?
Aina ollut hyvä fiilis, kun on antanut säkeittäin vaatteita pois.
Jotkut valittaa sitä, että lapset tuo vanhemmilleen säilytettäväksi ja tilaa viemään lapsuustavaroita. Meille tapahtui äitini kanssa niin päin, että äitini vaati saada säilytettäväkseen minulle tärkeän kauniin nukkeni. No, äitini oli tietenkin antanut tuon nukkeni lapsivieraiden leikkeihin, ja se rikkoutui pirstaleiksi, arkaa materiaalia kun oli. Arvaa harmittiko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli laatikollinen 80-luvun lp-levyjä, mieheni meni lahjoittamaan ne jollekin kaverilleen. Harmittaa vieläkin. Olivat kuitenkin minun omaisuutta, ei olisi saanut ilman lupaani antaa niitä.
Mikä into miehillä on lahjoittaa vaimonsa tavaroita pois? Mieheni on lahjoittanut minun pyöräilykypäräni kaverilleen, lapsuuden aikaisen nukketaloni kalusteineen (oli sisustusesineenä aulassa) kaverinsa tytölle sekä täydellisen Arabian astiastoni kaverinsa vaimolle. Tuosta Arabiasta nostin niin ison äläkän, ettei mies sen jälkeen ole enää tavaroitani lahjoittanut kavereilleen.
Mutta siis: MIKSI pitää koskea toisen tavaroihin? Astiasto oli mummoni peruja, ainoa mitä häneltä jäi minulle. Lapsuuden nukketaloon olin tehnyt paljon huonekaluja ja pikku yksityiskohtia - ja yhtäkkiä se oli poissa muistoineen. Pyörällä ajan päivittäin, joten kypärää käytän (tai siis käyttäisin jos sellainen olisi).
"Mut kun ei sitä tarvita" on miehen selitys...
Siis mitä? Minä en tarvitse kulmahiomakonetta, en tarvitse yhtään kravattia, en tarvitse Moccamasteria, en tarvitse parranajokonetta - enkä silti anna näistä mitään kavereilleni, koska mies käyttää niitä tavaroita.
Törkeää. Olisit laittanut miehen hakemaan sinun mummosi astiat takaisin! Saisi ihan itse selitellä, että se häälahja-astiasto ei ollutkaan kaupasta, vaan oman vaimon keittiöstä. Ei h.... Ja tuo sinun lapsuuden nukketalokin! Sehän on muistoesine.
Itse olisin varmaan ihan kostoksi lahjoittanut sen miehen moccamasterin jollekin kaverille. Kerta tuollainen käytös on hänelle ok.
Omat lapsuuden lelut.Säästin niitä vuosia ja yhdessä muutossa sitten kaikki kierrätin pois.Nyt olisi ollut kivoja juttuja omalle lapselle.
Kaduttaa aika monikin sellainen juttu, jotka on olleet käytännössä roskaa ja heitetty pois, mutta jälkeen päin olen tajunnut, miten upeita juttuja niistä olisi voinut tehdä.