Sisarukset eivät ole mikään elämän ilo ja onni.

Olen toisen sisarukseni kanssa läheinen ja pidämme säännöllisesti yhteyttä. Toisen sisarukseni kanssa en ole enää juuri ollenkaan tekemisissä. 

Tällä viimeksimainitulla on paljon narsistisia piirteitä ja välimme ovat vuosien saatossa viilenneet. Hän ottaa yhteyttä vain silloin, kun tarvitsee minulta jotain itselleen. Lapsena oli pakko olla yhdessä ja sietää kaikki itsekkyys, mutta ei enää aikuisiällä. 

Sisarussuhteisiin vaikuttaa ennen kaikkea se miten vanhemmat kohtelevat lapsiaan sekä se, onko sisaruksilla yhteisiä mielenkiinnonkohteita. Läheisin sisarukseni on minua lähes 10 vuotta vanhempi veljeni, eli en koe, että edes sukupuolella tai ikäerolla on niin paljon väliä. Mieheni ei ole lähes samanikäisen veljensä juuri missään tekemisissä. Ei ollut lapsena eikä nyt aikuisenakaan. Hyvin etäiset ja välinpitämättömät välit.

Vierailija kirjoitti:

Älkää luulko, että kaikilla joilla on huonot tai olemattomat välit sisarustensa kanssa, olisi välit sellaiset jonkun mitättömyyden tai pikkumaisuuden tai turhantarkkuuden tms. vuoksi. Moni tännekin kommentoijista on kertonut oikein hyvät syyt huonoille väleilleen, eikä ne korjaudu sillä että lakkaisi vetämästä herneet sieraimiin kaikesta.

Esim. itselläni on taustalla vuosien (lapsuudesta aikuisuuteen) eriarvoinen kohtelu, jossa sisartani on suosittu ja mua vähätelty ja haukuttu, vaikka objektiivisesti mä olin ja olen edelleen meistä se menestyneempi. Niin eikö olisi ihme, jos meillä olisi hyvät ja läheiset välit? Miten se olisi edes mahdollista?

Oletko puhunut asiasta siskosi kanssa? Miten hän sen on kokenut? 

Ja vikahan ei ole siskossa vaan vanhemmissanne, jotka ovat kohdelleet teitä eriarvoisesti. Älä kosta sitä siskolle.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole pakko olla tekemisissä sisarusten kanssa. Suosittelen ottamaan etäisyyttä hyvissä ajoin ennen vanhempien perunkirjoituksia, jotta olisit edes muodollisissa puheväleissä heidän kanssaan siinä vaiheessa.

Miksi ihmeessä olisimme niin toimineet? Ollaan broidin kanssa parhaita ystäviä ja täysin ilman riitoja, toisiamme tukien on saateltu molemmat vanhemmat hautaan ja perinnöt jaeltu jo toista kymmentä vuotta sitten. 

Perheeni lellikin ja sen rakkaimman lapsen kanssa en ole juurikaan ollut aikuisiällä tekemisissä, sillä hänestä on kasvanut todella itsekäs paskiainen.  Ruma sanoa näin omasta sisaruksestaan, mutta hemmottelun sijaan hänelle olisi pitänyt pitää rajoja ja kuria.  Tulos on nyt nähtävillä.  Parin sisaruksen kanssa meillä on lämpimät välit ja olemme yhteyksissä melkein päivittäin, mutta ehkä välit ovat niin hyvät kun asumme ihan eri puolilla maata, ja näemme vain pari-kolme kertaa vuodessa.  Sitten ne loput.  Kyllä, meitä on monta.  Perinnönjaostahan ne meilläkin välit tulehtuivat kun osa oli mieltä että jako ei ole tasapuolinen ja -arvoinen.  Onhan siinä toki perääkin kun olemassa ollut testamentti suosi muutamaa suosikkia ja heidän lapsiaan.  Itse en voi narista siitä mitä sain, olen tyytyväinen, mutta esim. omat lapseni eivät saaneet mitään vaikka moni serkkunsa sai.  Minä olen syytön siihen mitä testamenttiin oli aikoinaan kirjoitettu, ja vaikka en todellakaan ollut niitä suurimpia "potin" saajia niin olen kyllä aika nobody ja hyvä jos kaupungilla minua edes tervehditään edes nyökkäämällä.  Raha ja omaisuus on niitä suurimpia perheriitojen aiheuttajia ja sisarusten välien pilaajia.

Miksi olisi pakko olla tekemisissä? Itse puhun siskoni kanssa korkeintaan kerran vuodessa eikä väleissämme ole mitään vikaa, kun ei pahemmin olla tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kuulla. Mulla pikkuveli on se tuki ja turva johon voi aina luottaa, samoin hän minuun. Näemme harvakseltaan kun asumme eri maissa, mutta side on vahva. Ei olla riidelty perinnöistä, pikemminkin varmistettu että toinenkin on tyytyväinen jakoon.

Ihanteellinen tilanne, aikuisesti käyttäytyvät sisarukset.

Meillä ihan erilainen tilanne. Itse pyrin tuohon missä te olette mutta isosisko on niin helvetin kiero ja lapsellinen että suututtaa. Kuusikymppinen akka käyttäytyy kuin teini, häärää selän takana ja manipuloi vanhempiamme että saa enemmän perintöä ja kaikki arvoesineet.

Minä ja siskoni ainakin olemme toistemme parhaat ystävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kuulla. Mulla pikkuveli on se tuki ja turva johon voi aina luottaa, samoin hän minuun. Näemme harvakseltaan kun asumme eri maissa, mutta side on vahva. Ei olla riidelty perinnöistä, pikemminkin varmistettu että toinenkin on tyytyväinen jakoon.

Ihanteellinen tilanne, aikuisesti käyttäytyvät sisarukset.

Meillä ihan erilainen tilanne. Itse pyrin tuohon missä te olette mutta isosisko on niin helvetin kiero ja lapsellinen että suututtaa. Kuusikymppinen akka käyttäytyy kuin teini, häärää selän takana ja manipuloi vanhempiamme että saa enemmän perintöä ja kaikki arvoesineet.

Kirjoitit kun itse voisin kirjoittaa juurikin kuusikymppisestä veljestäni joka todellakin sai manipuloitua itselleen enemmän perintöä.  Arvoesineet puolestaan nyysi toinen velipoika, uskovainen vielä kaiken lisäksi.  Ensin mainittuun on ihan ok välit, vaikka toki vituttaa kun suurempi omaisuus olisi kelvannut minullekin, mutta uskisveli saa ihan rauhassa elää tavallaan, minä en sitä jätkää vaivaudu edes tuntemaan.

Vierailija kirjoitti:

Surullista, kun niin monella on hauras suhde jopa omiin perheenjäseniin. 

Joo, tiedän että heitä ei voi valita jne, mutta te voisitte itse valita, millaisen suhteen heihin rakennatte.

Ei sitä voi yksin päättää että on hyvät välit jos se toinen on alusta loppuun saakka vihamielinen ja torjuva. Kannatta luovuttaa ajoissa, muuten katuu sitä energian ja rakkauden määrää minkä on tuhlannut ihan toivottomaan yritykseen kenties vuosikymmeniä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää luulko, että kaikilla joilla on huonot tai olemattomat välit sisarustensa kanssa, olisi välit sellaiset jonkun mitättömyyden tai pikkumaisuuden tai turhantarkkuuden tms. vuoksi. Moni tännekin kommentoijista on kertonut oikein hyvät syyt huonoille väleilleen, eikä ne korjaudu sillä että lakkaisi vetämästä herneet sieraimiin kaikesta.

Esim. itselläni on taustalla vuosien (lapsuudesta aikuisuuteen) eriarvoinen kohtelu, jossa sisartani on suosittu ja mua vähätelty ja haukuttu, vaikka objektiivisesti mä olin ja olen edelleen meistä se menestyneempi. Niin eikö olisi ihme, jos meillä olisi hyvät ja läheiset välit? Miten se olisi edes mahdollista?

Oletko puhunut asiasta siskosi kanssa? Miten hän sen on kokenut? 

Ja vikahan ei ole siskossa vaan vanhemmissanne, jotka ovat kohdelleet teitä eriarvoisesti. Älä kosta sitä siskolle.

Yleensä ihminen ei saavutetuista eduistaan (aineellisista & aineettomista) luovu, eikä ole pitänyt etuoikeuksiaan pahana asiana, joten keskustelukin lienee turhaa. Kuin seinille puhuisi.

Mul on n.8v vuotta nuorempi veli jonka hoitoon ja ainaki sen perään kattomiseen jouduin jo heti ku se synty.  Se oli musta ihan kivaa kun asuimme koko lailla korvessa, eikä mulla lähitienoil ollu kavereita.  Mutta sit kun se ohitti taaperoiän niin siitä tuli kaamee riiviö.  Se teki pahojaan, vaik sun mitä, ja joko mä sain syyt niskoillein tai sitten syytettiin siitä kun en ollu vahtinu sitä kersaa tarpeeks hyvin.  Ilkee pentu se lopulta oli ja mä sain monesti tuta sen nyrkit ja potkut, pahimmillaa se raapi mun kädet verille.  Tietty kerroin vanhemmillein, mutta eipä sitä noteerattu, tuskin uskottiinkaa että se pikku vaaleatukkainen poika mihinkään ilkeeseen pystyis.  Olin aina sen pennun kanssa helisemässä.  Helpotus koitti kun muutin toisel paikkakunnal lukioon ja viikonloppusin uskalsin jo uhmata ja puolustautuu, vaikka taas mulle huudettiin jos vähä läimäsin puolustautuessain veljee ja se meni itkemään isil ja äidil.  Ny ollaan jo aikuisii, hänel jo lapsiiki, ja valitettavast toinen hänen lapsistaan on iha samanlainen kuin isänsä oli.  Nyt siitä kärsii 3v vanhempi sisaruksesa eli kaik mitä tää nuorempi tyyppi tekee, laitetaan vanhemma syyks.  Jos vanhempi puolustautuu, niin sitten hänet haukutaan. Mä oon asiasta puhunu veljeni vaimolle, mutta sanat menee kuin vesi hanhen selästä.  Tälläst tulee kun perhees vanhemmil on se parempi ja huonompi lapsi.  Se huonompi lapsi joutuu kärsimään ja olemaan nyrkkeilysäkkiki. Oon veljen kans ihan hyvis väleis, mutta eipä juur soitella ellei ole tärkeetä asiaa.  Ei kiinnosta.

Sisaruussuhteissa on, tämänkin ketjun mukaan, samanlaista vaihtelua kuin ihmissuhteissa ylipäätään. Minä katson sisarusasiaa veljensä menettäneen näkökulmasta. Olen todella kiitollinen niistä vuosista, jotka hänet sain pitää. Ja jutteluista ja tuesta ja turvasta ja nauruista ja erimielisyyksistäkin - koko paketista. Samalla ymmärrän, ettei kaikilla sisaruksilla ole yhtä hyvät välit, eikä tarvitsekaan olla, ja syitähän tähän olemme jo lukeneet. Ehkä tärkeää olisi tehdä rauha erityisesti itsensä kanssa, jos jokin väleissä hiertää? Kasvuolosuhteita ja toisia ihmisiä kun emme voi muuttaa.

Olen usein miettinyt miten elämästäni tulisi tyhjää, jos veljeni kuolisi. Olemme joka päivä tekemisissä toistemme kanssa.  Aamulla ensimmäisenä tarkastan onko veljeni viestitellyt ja illalla viimeisenä tarkistan saman asian. Tänäkin aamuna oli viestejä puhelimessani. Ihan jo tämän miettiminen ja kirjoittaminen liikutti minua.

 Ikäeroa on kaksi vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahneet 2 veljeä vei suurimman osan perinnöstä 😡

Miten se on mahdollista? Ei jakoa nyt ihan tonnin tarkkuudella välttämättä tehdä mutta ei se kovin epäreilu voi olla.

Totta kai voi olla ja veikkaan että Isossa tapauksessa onkin. Yhdelle lapsista voidaan maksaa hänen elämänsä ajalta vaikka kaikki, autoista lähtien. Voidaan taata talo lainat ja maksaa ne, maksaa sähkölaskuja ihan mitä tahansa laskuja vain yhdelle . Yhden lapsen lapset voivat olla isovanhempien silmäterä ja heille ostetaan ja maksetaan kaikki ja muiden lapset eivät saa mitään. On hyvin monta tapaa jakaa perintö epäoikeudenmukaisesti.

Tuo ei mun mielestä olevarsinaisesti perinnönjakoa vaan epäreilua kohtelua vanhempien ja isovanhempien puolelta. Sillä kyllä rikkoo sisarusten välejä, mutta miksi kukaan vanhempi tekisi niin? Joskus epätasainen kohtelu voi kyllä olla reiluakin (toisella hyväpalkkainen työ ja toinen työkyvytön tms.) mutta vain jos kaikki sisarukset ovat samaa mieltä.

Kyllä noin tehdään jonkinlainen syyllisyys takana on.

Minulla oli hyvät välit siskoihini aina siihen asti kunnes äiti kuoli. Toinen siskoista varasti kaiken arvokkaan ja heitti loput tavarat roskiin. Teki tämän siis jo ennen äidin kuolemaa, kun äiti oli sairaalassa ja saanut sellaisen tuomion, että toivoa ei ollut.

En minä materiasta välitä. Enemmän vaivasi se selän takana toimiminen ja kirkkain silmin valehteleminen. Toinen sisko ei tuumannut yhtään mihinkään mitään eikä hänestäkään saanut minkäänlaista tukea suruun. En olisi ikipäivänä uskonut asioiden menevän niin. Me oltiin aina läheisiä.

Vierailija kirjoitti:

Joo voin näin keski-ikäisenä pikkusiskona kertoa, että ilkeä sisarus vain pahenee ikääntymisen myötä. Turha odottaa kypsymistä.

Ja kaiken se saa näyttämään sivullisten silmissä pelkältä sattumalta ja vahingolta. Rasittavaa kun itse tietää tasan tarkkaan kaiken olevan täysin laskelmoitua ja tahallista. Mutta jos yrittää kertoa käytöksestä kenellekään, joutuu kuulemaan puolusteluja miten kaikki on ollut pelkkää vahinkoa ja sattumaa. Vaikka olen itse tuntenut sisarukseni koko ikäni ja tiedän tasan tarkkaan hänen ajattelumallinsa ja ilkeytensä. 

Mä onneksi löysin parista sukulaisesta vertaistuen jotka uskovat minua eikä toksista lapsuudenperhettäni🙏 tutustuin näihin sukulaisiin vasta reilu 30 vuotiaana sillä minua oli pidetty heistä erossa. Tietävät siis mikä perheeni todellisuudessa on niin ei pääse muut syyttämään minua, eivätkä usko kun minusta puhuu lapsuuden perhe pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Sisarrukset on mitä on, jotkut osaa rakastaa, ja jotkut ei, rakkaus on voimista suurin

Sisaruksessa on vain yksi r.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsia on kohdeltu eriarvoisesti, on luonnollista, ettei lasten välit ole läheiset aikuisena. 

Tämä on niin totta. Mulla ei välejä ollenkaan sisarukseeni, miehellä ja minulla myös, oikein lämpimät välit hänen sisaruksiinsa

Vierailija kirjoitti:

Sisaruussuhteissa on, tämänkin ketjun mukaan, samanlaista vaihtelua kuin ihmissuhteissa ylipäätään. Minä katson sisarusasiaa veljensä menettäneen näkökulmasta. Olen todella kiitollinen niistä vuosista, jotka hänet sain pitää. Ja jutteluista ja tuesta ja turvasta ja nauruista ja erimielisyyksistäkin - koko paketista. Samalla ymmärrän, ettei kaikilla sisaruksilla ole yhtä hyvät välit, eikä tarvitsekaan olla, ja syitähän tähän olemme jo lukeneet. Ehkä tärkeää olisi tehdä rauha erityisesti itsensä kanssa, jos jokin väleissä hiertää? Kasvuolosuhteita ja toisia ihmisiä kun emme voi muuttaa.

Ja niinhän moni meistä on tehnytkin, hyvin moni sanoo ettei ole tekemisissä, ja rauha sitä myöten savutettu. Mutta jos ketjuun vastaa ja kertoo omia kokemuksiaan, niin suotavaa olisi että se osattaisiin ottaa vastaan, ne tapahtuneet asiat ja tämän hetkiset välit tai välittömyydet  kun ei sillä muutu että sanoo että onntehnyt rauhan itsensä kanssa.