Onko 22-v. liian nuori loppuelämän suhteeseen

Aivot ehtii kasvaa vielä eri suuntiin monta vuotta. 

70% suhteista päättyy kuitenkin eroon, että anna mennä vaan.

Aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa 16-vuotiaana. Meillä oli ihan mahtava nuoruus yhdessä. Tuntuu että enemmän jäi elämättä niillä kavereilla jotka käyttivät vuosia vakituisen kumppanin etsimiseen välillä jopa pakkomielteisesti.

Jos ovat varakkaista piireistä kotoisin ja elämä on turvattua taloudellisesti, ehkä kestääkin. Ennen sanottiin: "Kun köyhyys astuu ovesta sisään niin rakkaus karkaa ikkunasta." 

Meille tuli just 32 v hääpäivä ja ollaan oltu sieltä 20 lähtien. Kyllä me nuoruutta elettiin, opiskelijaelämää, matkusteltiin, touhuttiiin ennen lapsia aika paljonkin... lapsia alettiin miettiä yhteisten vuosien 8v kohdalla. Siitä mentin naimisiin, ostettiin aikuiskoti ja sitten olikin esikoisen aika... 

Ei ole, ja mitä se loppuelämä edes tarkoittaa. Entä jos itse on vaikka 60 v ja toinen kuolee esimerkiksi syöpään, eikö voi mennä 65-vuotiaana naimisiin, jos elää vielä 25 v?

No ei todellakaan ole liian nuori.  Mikä on hienompaa kuin elää piiiiiitkääään rakkaan ihmisen kanssa? Meillä on seurustelun aloittamisesta pian 50 vuotta ja nyt ollaan onnellisia 65-vuotiaita isovahempia. 

Alkuhuuma kestää ensimmäiset 3v. Sen biologinen tarkoitus on saada naaras astutettua. Tyypillisesti tällöin naaraalle herää ajatus naimisiinmenosta ja sikiämisestä ja hän aloittaa niistä mankumisen.

Keski-iässä on avioeropiikki, jolloin vaihdetaan nuorempaan poljettavaan jos pystytään. Lisääntyvien miesten määrä on pienempi kuin lisääntyvien naisten määrä.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin itse toivon että tämä on loppuelämän suhde, ollaan oltu yhdessä 18-vuotiaista asti, ja kohta tulee 20 vuotta yhdessäoloa täyteen. Opiskelijaelämä ja nuoruus oli hauskaa aikaa yhdessäkin. Ja meillä on edelleen hauskaa yhdessä, vaikka ei niin nuoria enää ollakaan. 

Hyvää jatkoa suhteellenne, meillä kesti yhteensä 60 vuotta. Pitäkää huoli toisistanne.

Mä olin 21 kun aloin seurustella nykyisen aviomieheni kanssa. Nyt ollaan 50 ja ollaan edelleen onnellisesti naimisissa. 

Kyllä on ehdottomasti. 

Joo on. Tossa iässä ei vielä oikein tajua, että pitää valkata kunnolla. Mieluummin seurustella vaan.

Ei todellakaan ole.

No ei se suhde sitä kestä kuitenkaan (tai sitten ei puhuta pitkästä elämästä) joten ehkei se ole niin hyödyllinen tapa jakaa asioita. Jos joku muuta koittaa väittää, se on isompi ongelma eikä suoraan liity tuohon odotukseen. :P

Olin 18 ja puolisoni 16 kun tavattiin. Emme koe, että meillä on jäänyt nuoruus elämättä.

t: mies 54v

Kun hyvä ja rakas löytyy niin sehän on ihan parasta. Itse olin just 22v ja mies 25v kun aloimme seurustella ja muutimme yhteen. Nyt olemme 57v ja 60v. Ja yhdessä olemme yhä ja 2 aikuista lasta. En vaihda. Eikä todellakaan jäänyt mikään elämättä. 

Ei tietenkään välttämättä ole liian nuori. Mutta voi olla. Riippuu tapauksesta.

Minä olin 21v, kun aloin seurustella mieheni kanssa. Sitä "villiä nuoruutta", josta muka jää paitsi, oli eletty jo ihan tarpeeksi. Nyt olen 42v, meidän lapsista nuorempi täytti juuri 18. Ollaan edelleen erittäin onnellisia yhdessä. Ei ole minkäänlaisia merkkejä, etteikö jatkettaisikin näin.

Vierailija kirjoitti:

Aivot ehtii kasvaa vielä eri suuntiin monta vuotta. 

Eli lapsiakaan ei kannattais tehdä alle 3-kymppisenä, että olis tarpeeksi viisas ja kypsä kasvattamaan niitä...?

99% kanssasiskoillasi globaalisti ei ole mahdollista kysyä tuota kysymystä edes 20-vuotiaana.

Tutustuin puolisooni 16 vuotiaana, 22 vuotiaana menimme naimisiin, tässä kuussa tulee 58 vuotta yhteiseloa, mikä on ollut todella mukavaa ja sopuisaa. Harmi vaan, kun perälauta alkaa vilkkua.