Lue keskustelun säännöt.
Inhoan vappuja, juhannuksia, uusia vuosia ja muita juhlia, kun ei ole ystäviä, joiden kanssa juhlia
01.05.2026 |
Toteamus otsikossa. Minulla on joitakin kavereita, mutta kaikilla on omat pysyvät menonsa juhlapäivinä. Mukaan ei mahdu. Ymmärrän kyllä senkin, ettei mukaan haluta jotakin muille tuntematonta ihmistä, jos muut ovat tiivis porukka jo valmiiksi. Ja jos ihmisillä on tiukat perinteensä, eivät he jätä menemättä ystäväporukan kanssa Ullanlinnanmäelle siksi, että joku kaveri haluaisi seuraa vapuksi.
Nyt vappuna surettaa, kun ihmiset laittelevat kuvia brunsseilta, piknikeiltä ja muista menoistaan isommissa porukoissa. Tuntuu nololta, kun ihmiset olettavat, että toki kaikilla on ihmisiä, joita kutsua kylään/joiden luo tai kanssa voisi mennä jonnekin. Ja kun koittaa varovasti kysyä ihmisten suunnitelmista juhlapäiviksi jo hyvissä ajoin, niin kaikilla on jotain menoa valmiiksi. Kukaan ei koskaan sano, että möllötän yksin kotona vapun/juhannuksen/uuden vuoden.
Ja kyllä, voi sitä yksinkin mennä vappuna piknikille, mutta ei se ole sama asia. Tuntuu pahalta katsella, kun ihmiset ympärillä juhlivat porukoissa ja itse on yksin. Inhottaa, kun monissa juhlapäivissä on niin suuri sosiaalinen paine, että se oikein korostaa yksinäisyyttä.
Kommentit (87)
Ei se porukalla oleminen välttämättä niin kivaa ole kuin kuvittelisi. Esimerkkinä joku vappupiknik.
-Sovitte näkevänne aamulla klo 10. Osa porukasta on reippaasti myöhässä, eikä näe asiassa mitään ongelmaa.
-Sovitte etukäteen, mitä kukakin tuo. Eiköhän sitten porukasta puuttuu juuri se kaveri, joka lupasi vaikka tuoda suolaista tarjottavaa. Tai jos ette ole sopineet tarkemmin eväistä etukäteen ja eväinä on 7 rasiaa viinirypäleitä.
-Joku haluaa kuunnella musiikkia, joka ei iske sinuun yhtään.
-Ihmisillä on eri käsityksiä alkoholinkäytöstä: joku on nollalinjalla, joku haluaa siemailla lasillisen ja jonkun mielestä vapun idea on heittää takalisto olalle. Kiva juttu, jos nämä tyypit osuvat samaan porukkaan.
-Joukossa on joku, joka haluaa käydä kipakoita keskusteluja politiikasta ja haastaa muita. Jotain toista ei välttämättä kiinnosta puhua mistään, mikä saa väittelyä aikaiseksi.
-Joku ottaa mukaan koiransa ja joku toinen porukassa on allerginen/pelkää koiria.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ystäviä ja sukua, mutta en halua viettää juhlia muiden seurassa. Nuorempana se kuului asiaan, nyt kieltäydyn. En ole juhlista nauttivaa sorttia.
Minä möllötän kotona vapun, juhannuksen, uuden vuoden ja muutkin joutavat "juhlat", ne ei vaan kiinnosta pätkääkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haastan sinut pohtimaan. Kaipaatko oikeasti isompaa porukkaa ympärillesi vai riittäisikö ihan yksi kaveri?
Minä tajusin jossain vaiheessa, että haikailin tuollaisia ystäväporukoita vain siksi, että sitä ideaalia tyrkytettiin joka paikassa. Todellisuudessa koen porukassa olemisen hankalaksi, jään herkästi syrjään ja on vaikea seurata keskusteluja, jos ne haarautuvat moneen suuntaan. Helpompaa on olla yhden ihmisen kanssa kerrallaan.
Itse vedin tuon vielä pidemmälle, etten yleensä kaipaa enää sitä yhtäkään kaveria. Yksin ei ole enää yksinäistä, vaan mukavaa ja voi tehdä mitä huvittaa. En tiedä, onko tämän vanhentumista, ajatustavan muutosta, itsensä kuuntelua vai mitä, mutta en oikeastaan enää kaipaa seuraa kuin harvoin, vaikka siis mahdollisuuksia olisi lyöttäytyä tuttuihin porukoihin mukaan.
Sinulla on aina mahdollisuus lyöttäytyä tuttuihin porukoihin mukaan. Eli olet vapaaehtoisesti itseksesi, et tahtomattasi yksinäinen.
Kun ikää tulee niin alkaa päästä eroon pakkojuhlista. Miehen kans kahdestaan kotona ollaan ja naureskellaan ihmisille, jotka hytisevät kylmässä ulkona tuntikausia, vain sen takia kun on vappu, ja on ihan pakko juhlia. Syötiin nakkeja ja perunasalaattia. Minulle juhlat on vaan ekstraherkuttelua ja mieheni kanssa möllöttelyä. Kyllä se aloittajakin puolison löytää ja sitten paskat nakkaat pakkojuhlinnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin äsken kävelyllä. Ihmisiä istui piknikillä, oli lapsia, aikuisia, nuoria ja vanhoja. Kaikki porukassa ja yhdessä. Minä kävelin yksin ohi. Joskus oli aika kun istuin itsekin noissa porukoissa, mutta se aika on mennyt minun osaltani eikä enää palaa. En sano että tulin surulliseksi, mutta vähän haikeaksi veti. Vaan onhan se päivä vielä huomennakin.
Mieheni on palliatiivisessa hoidossa. Vappu eikä mikään muukaan turha juhla ei kiinnosta. Koskaan ei ole kiinnostanutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vappu on yksinäiselle oikeastaan aika kevyt juhla: sitä ei ole pakko juhlia, jos ei halua, mutta halutessaan voi laskeutua kaduilla vellovien ihmisten sekaan ja kuvitella olevansa osa yhteisöä. Piknik, jonka sudenkuopat joku jo aiemmin luetteli, kuulostaa aivan painajaiselta. Vappu on kevään ja ilon juhla, olkaamme iloisia, että saamme viettää sitä rauhassa vapaassa Suomessa.
Enemmän näkyi Puuilossa tänään väkeä kuin kaupungilla. Täälläpäin ainakin ihmiset viettävät vappua pihatöitä tekemällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi enää viettää mitään. Vanha äitini painosti jai tivasi taas, miten aion viettää vappua. Hänen takiaan taas piti joku sukukokoontuminen järjestää.
Milloin saisi vaan olla ihan yksin ja jos voimia ja halua jotenkin kummallisesti tulisi ja riittäisi mennä vaikka kaupungille vapunviettoa katsomaan ihan omin päin?
Eikä tarvitsisi ajatella ketään toisia?
I feel you! Meillä loppui tuo rumba, kun äidin muistisairaus paheni. Itseasiassa koko lähisuvun eli vanhempieni jälkeläisten yhteiset juhlat loppui jo pandemiaan. Tai no siskoni kanssa järjestettiin mun vanhemmilleni heidän 70-vuotishääpäivä 2022. Mutta mä rehellisesti sanottuna nautin siitä, että sain vihdoinkin olla kaikki juhlapäivät yksin. 3 vuotta sitten hävitin 12-hengen ruokapöytänikin ja ostin pienemmän eli ei me tänne enää edes mahduttaisi saman pöydän ääreen.
Hemmottele itseäsi, ihan vaikka vain kotona rentoutumalla ja hyvällä ruoalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haastan sinut pohtimaan. Kaipaatko oikeasti isompaa porukkaa ympärillesi vai riittäisikö ihan yksi kaveri?
Minä tajusin jossain vaiheessa, että haikailin tuollaisia ystäväporukoita vain siksi, että sitä ideaalia tyrkytettiin joka paikassa. Todellisuudessa koen porukassa olemisen hankalaksi, jään herkästi syrjään ja on vaikea seurata keskusteluja, jos ne haarautuvat moneen suuntaan. Helpompaa on olla yhden ihmisen kanssa kerrallaan.
Sivusta:
Minä kaipaan mieluummin yhden ihmisen seuraa. Ongelma on vain siinä, että nämä ihmiset ovat sen verran suosittuja, etteivät ikinä viettäisi kanssani mitään vapun kaltaista erityistä päivää. Seuraksi kelpaan sitten joku random keskiviikko klo 17-19.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama, mutta tunnen näin, vaikka minulla on mies ja lapsi. Osa vähättelee perheellisen yksinäisyyttä, niin siksi ei tule tästä juuri avauduttua. Ei se puoliso/lapsi kuitenkaan ystävää korvaa.
Tämä. Ja surettaa lapsen puolesta, kun lapsi ei pääse viettämään tällaisia päiviä yhdessä muiden kanssa. Kateellisena kuuntelen, kun kaukana asuvalla kaverillani on sekä läheisiä sisaruksia että läheisiä ystäviä, joiden kanssa viettävät usein porukalla aikaa.
Ikävä, että joku alapeukuttaa tällaista. Kyllä minun sydäntäni raastoi, kun 4 v ainokaisemme (emme voi saada enempää lapsia) kysyi, miksei kukaan voi tulla meille kylään ja eikö edes joku työkaverini voisi tulla käymään. Kertoo paljon siitä, miten harvoin meillä käy vieraita. Sosiaalista lasta harmittaa, kun haluaisi seuraa esim. pitkäksi vappuviikonlopuksi.
Onnellisia he, joilla on lähisukua, jonka kanssa on yhteyttä tai ystäviä, joiden kanssa ovat tiiviisti tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en vihaa juhlapyhiä, vaikka nytkin olen yksin kotona. En ole koskaan oikein mahtunut mihinkään porukoihin mukaan, vaan ollut se tyyppi, joka kutsutaan ja jonka kanssa ollaan vain, kun ei ole parempaakaan seuraa, kypsyin siihen muutama vuosi sitten ja annoin niiden vähien kaverisuhteiden, mitä oli, kuihtua pois.
Kyllähän se välillä riipii, kun ei ole edes sitä yhtä ystävää, mutta olen toisaalta niin introvertti, että pärjään ilmankin. Ymmärrän silti, että jollekin muulle voi olla paljon isompi suru olla ystävättä, varsinkin, jollei ole edes kumppania tai läheisiä välejä sisaruksiin tai muihin sukulaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama, mutta tunnen näin, vaikka minulla on mies ja lapsi. Osa vähättelee perheellisen yksinäisyyttä, niin siksi ei tule tästä juuri avauduttua. Ei se puoliso/lapsi kuitenkaan ystävää korvaa.
Tämä. Ja surettaa lapsen puolesta, kun lapsi ei pääse viettämään tällaisia päiviä yhdessä muiden kanssa. Kateellisena kuuntelen, kun kaukana asuvalla kaverillani on sekä läheisiä sisaruksia että läheisiä ystäviä, joiden kanssa viettävät usein porukalla aikaa.
Ja ratkaiset ongelman?
Vierailija kirjoitti:
Mua taas ärsyttää nuo päivät koska aina joku vaatii lähtemään mukaan jonnekin. Muut päivät saa olla rauhassa. Saisipa juhlapäivinäkin vaan tehdä jotain kivaa yksin.
Tai sit vaan opettelee sanomaan ei?
Tiedän, että juhlapäivinä yksinäisyys tuntuu pahemmalta. Jospa löydät ennen juhannusta kaverin, jonka kanssa voit olla.
Ap ei ne ole sun kavereita jos et samoihin bileisiin mahdu.
Minulla on muutama kaveri - ystäviä vain kaksi. Kukaan meistä ei piittaa mistään ns. keksityistä juhlista. Ei edes joulusta. Jos jonain tiettynä päivänä on pakko syödä vaikkapa nakkeja, kinkkua, mämmiä... mitä tahansa niin onpa outoa.