Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oletko tyytymissuhteessa? Itse myönnän että yhteen sitoo tässä vaiheessa ennen kaikkea yhteinen asunto ja koira.
27.04.2026 |
Intohimoa ja suuria tunteita ei ole ollut pitkiin aikoihin, mutta lähteminen olisi liian vaivalloista. Keski-ikäisenä vähän jo myös epäilee, muuttuisiko elämä yhtään sen paremmaksi eroamalla.
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, voi, elämä on ainutkertainen ja lyhyt. Pitää nauttia siitä mitä on tai rohkeasti tavoitella sitä mitä haluaa. Tyytymään ei pidä alkamaan, vaan olla tyytyväinen siihen mitä on.
Kaikenlainen muutos on aina hyvästä, oli se sitten pientä tai suurta, eteenpäin on ihmisen mentävä!
No en tiiä. Tuttavapariskunta on lähemmäs kuusikymppisiä jo ja erosivat juuri. Kyllä mun kävi lähinnä vähän sääliksi, varsinkin kun mitään dramatiikkaa asiaan ei ilmeisesti liittynyt vaan pelkkä kyllästyminen. Kyllä se mun korvaan kuulostaa aika ankealta yrittää aloitella elämää uudelleen lähes eläkeikäisenä.
Samaa katsellut vierestä. Ei ilmeisesti mitään ulkopuolista säätöä, mutta kyllästytti. Kaikki paskaksi: juuri valmistunut, upea pieni talo vanhuuteen jakoon, sijoitusasunto jakoon, hirveä säätö ja sekoilu oikeastaan ei minkään takia. Sitten - voi herramunvereni kuinka yllättäen - kaikkia alkoikin masentaa yksinäisyys ja orpo olo oudoissa kodeissa 🙄
Minusta on kyllä paras lähetä nimenomaan silloin kun ei VIELÄ ole sitä ulkopuolista säätöä. Kyllästymisentäyteisessä suhteessa sen ilmestyminen on vain ajan kysymys ja kyllästynyt ihminen on todella altis myös siinä tilanteessa pettämään. Siinä aiheutetaan valtavasti turhaa mielipahaa monille ihmisille.
Hyväksyn sen että joku haluaa elää tyytymissuhteessa eikä yritä tehdä suhteestaan sen enempää, jos sitten on johdonmukaisesti siinä suhteessa myös ulkopuolisien houkutusten ilmaantuessa ja kieltäytyy niistä. Hyväksyn sen että tyytymissuhteessa elävät muuttavat liiton avoimeksi jos kerran eivät halua erota. Mutta pään pitäminen pensaassa ja passiivinen tyytyminen vain siksi aikaa kun parempaakaan ei ole näköpiirissä? En hyväksy.
Itse olen eronnut tylsästä, tyhjältä tuntuneesta suhteesta yritettyäni ensin parantaa sitä, kun toinen osapuoli ei osallistunut yritykseen. Tilalle löytyi valtavan paljon parempi suhde jonka eteen molemmat näkivät vaivaa. Se suhde päättyi 15 vuotta myöhemmin kun emme päässeet sopuun perheen perustamisesta, mutta sain siitä todella paljon ja olen edelleen kiitollinen. Sen jälkeen olen ollut ennemmin sinkkuna kuin sellaisen kumppanin kanssa, jonka kanssa suhde tuntuisi tyytymiseltä. Uusin suhteeni on niin tuore että en tiedä varmaksi onko hän samoilla linjoilla tästä, mutta jos ei ole niin jatkan sinkkuelämää ja sellaisen miehen etsimistä joka asennoituu rakkauteen ja parisuhteen vaalimiseen yhtä vakavissaan kuin minäkin.
Tuossa lähempänä kuuttakymppiä tuo säätö ei enää ole niin kovin se juttu - sukupuoleen katsomatta. Eikä koko seksuaalisuus välttämättä mikään suhteen prioriteetti. Ja joo: ihan omasta kokemuksesta puhun.
Juuri näin. Minä olen jossain määrin tyytymissuhteessa, mutta hypoteettista eroa ajatellen ne mahdolliset makuuhuonevipinät on kyllä vihoviimeinen asia, mikä painaa vaakakupissa. Voin kuvitella, että jonkinlainen kumppanuus vielä kiinnostaisi, mutta olen aivan raatorealisti senkin asian suhteen. Harva tapaa koko elämänsä aikana sellaista partneria, jonka kanssa kaikki toimii täydellisesti vuodesta toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti tyytyjillä ei ole lapsia. Aikuinen valittamassa parisuhteestaan ja/tai juoksemassa uuden rakkauden perässä ei tee hyvää lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tyytyjillä ei ole lapsia. Aikuinen valittamassa parisuhteestaan ja/tai juoksemassa uuden rakkauden perässä ei tee hyvää lapsille.
Kommentissasi ei ole mitään järkeä. Siis ei saa tyytyä, mutta ei saa myöskään "juosta uuden rakkauden perässä"? Mitä siis on sinun mielestäsi lupa tehdä?
Tämäkin perheenäiti kokee tyytyvänsä. Mies on lihonut vuosien varrella yli 35 kiloa ja nykyään istuu koneella pelaamassa kaiken vapaa-aikansa ja jättää tiskejä ja pyykkejä minun kerättäväkseni. Haaveilen omasta kodista, jossa olisi aina siistiä, koska ei tarvitsisi siivota kenenkään muun jälkiä. Voisin laittaa kotini juuri niin kukalliseksi ja vaaleanpunaiseksi kuin haluan. Polttaa tuoksukynttilöitä ja fiilistellä ihanaa tunnelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan selvä, että yhteinen asuntolaina on isompi sitoutuminen kuin avioliitto. Naimisiin meneminen ei tarkoita tänä päivänä paljon mitään, aina voi ilmoittaa että nyt ei enää oikein ole motia.
Vaikka sulle ei tarkoita, niin joillekin muille kuitenkin voi tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näissä keskusteluissa paistaa läpi usein sekin, kuka on oikeasti kokenut vastoinkäymisiä ja kuka ei. Osa pohtii jotain puolison painoa tai tunteiden leiskumista, vaikka se parisuhteen todellinen tulikoe tulee vasta siinä kohtaa kun tavara osuu tuulettimeen. Minäkin jossain vaiheessa vähän ajattelin että olenko tyytynyt kun en saanutkaan sitä komeaa ja jännittävää intellektuellia, josta 22-vuotiaana haaveilin, mutta sitten tuli isoja vastoinkäymisiä, sairastuminen ja työttömyyttä, ja tajusin että mun jäyhä ja vähäeleinen tavismies on ihan kultaa.
80% naisista on "tyytymissuhteessa", koska vain 20% miehistä on heistä aidosti haluttavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En joutunut tyytymään, mutta kesti tosi kauan löytää aviomieheni. Ne olivat hyvin yksinäisiä vuosia. Olen tyytyväinen etten silloin tyytynyt. Yksi "ihan kiva" kunnollinen mies oli, mutta onneksi lopetin sen lyhyeen. Olisin kyllä helposti voinut silloin tyytyä.
Vierailija kirjoitti:
En ole tyytymissuhteessa.Olla oltu 31 vuotta yhdessä,eikä puheenaiheet lopu!
Mitä? Minäkö jo vastasin?? Meillä myös 31v takana ja en todellakaan ole missään tyytymissuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurempi vastoinkäyminen voi avata silmiä myös toisella tavalla. Valitettavasti.
Esim jos mies sairastuu vakavasti, saattaa liitto jatkua. Mut jos on niin, et vaimo sairastuu vaikkapa vaikeaan syöpään, on tällaisessa liitossa kohonnut eroriski.
Avainsana on kunnioitus. Voitko vilpittömästi sanoa että tunnet kunnioitusta puolisoasi kohtaan? Jos et, suhde perustuu riippuvaisuuteen, ei rakkauteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurempi vastoinkäyminen voi avata silmiä myös toisella tavalla. Valitettavasti.
Esim jos mies sairastuu vakavasti, saattaa liitto jatkua. Mut jos on niin, et vaimo sairastuu vaikkapa vaikeaan syöpään, on tällaisessa liitossa kohonnut eroriski.
Minkälainen ihminen kehtaa jättää vaikkapa syöpäsairaan puolison? Kuinka heikko, narsistinen ja itsekäs silloin on?
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kyllä. Arki on ihan ok, mutta suhteessa isoja puutteita. Toisin sanoen yleensä on ihan mukavaa yhdessä mutta luottamus puuttuu.
Ei varsinaisesti ole mitään syytä miksi ei erottaisi mutta toisaalta ei ole syytä miksi eroaisikaan. Tämä on ihan ok näin. On tuosta miehestä hyötyä ja hyvääkin.
Luottamuspula on validi syy päättää minkä tahansa suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle ainakin riittää se, että kumppani on ihan kiva. Ei tarvitse olla romanttisia tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kyllä. Arki on ihan ok, mutta suhteessa isoja puutteita. Toisin sanoen yleensä on ihan mukavaa yhdessä mutta luottamus puuttuu.
Ei varsinaisesti ole mitään syytä miksi ei erottaisi mutta toisaalta ei ole syytä miksi eroaisikaan. Tämä on ihan ok näin. On tuosta miehestä hyötyä ja hyvääkin.
Luottamus puuttuu, mutta ihan ok näin? Sittenhän mikään ei ole aidosti ok, jos luottamus, suhteen perusta, puuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, voi, elämä on ainutkertainen ja lyhyt. Pitää nauttia siitä mitä on tai rohkeasti tavoitella sitä mitä haluaa. Tyytymään ei pidä alkamaan, vaan olla tyytyväinen siihen mitä on.
Kaikenlainen muutos on aina hyvästä, oli se sitten pientä tai suurta, eteenpäin on ihmisen mentävä!
No en tiiä. Tuttavapariskunta on lähemmäs kuusikymppisiä jo ja erosivat juuri. Kyllä mun kävi lähinnä vähän sääliksi, varsinkin kun mitään dramatiikkaa asiaan ei ilmeisesti liittynyt vaan pelkkä kyllästyminen. Kyllä se mun korvaan kuulostaa aika ankealta yrittää aloitella elämää uudelleen lähes eläkeikäisenä.
Jos ei kerta kaikkiaan nauti toisen seurasta tai jopa inhoaa sitä, miksi ihmeessä tuhlaisi viimeiset vuotensa sellaiseen? Kyllä nyt yksin olo on paljon kivempaa, kuin se että kotona on koko ajan joku jonka ei haluaisi olevan siellä. Miettikää nyt itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurempi vastoinkäyminen voi avata silmiä myös toisella tavalla. Valitettavasti.
Esim jos mies sairastuu vakavasti, saattaa liitto jatkua. Mut jos on niin, et vaimo sairastuu vaikkapa vaikeaan syöpään, on tällaisessa liitossa kohonnut eroriski.
Minkälainen ihminen kehtaa jättää vaikkapa syöpäsairaan puolison? Kuinka heikko, narsistinen ja itsekäs silloin on?
Yleensä miespuolinen. Tuttu otti sairastuneelle vaimolleen thaimaalaisen hoitajan ja kun vaimosta aika jätti, olikin suhteessa tuon thainaisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kyllä. Arki on ihan ok, mutta suhteessa isoja puutteita. Toisin sanoen yleensä on ihan mukavaa yhdessä mutta luottamus puuttuu.
Ei varsinaisesti ole mitään syytä miksi ei erottaisi mutta toisaalta ei ole syytä miksi eroaisikaan. Tämä on ihan ok näin. On tuosta miehestä hyötyä ja hyvääkin.
Luottamus puuttuu, mutta ihan ok näin? Sittenhän mikään ei ole aidosti ok, jos luottamus, suhteen perusta, puuttuu.
Kaikkeen tottuu. Voin kyllä joissain asioissa luottaa mieheen, vaikka en kaikessa voikaan. Esimerkiksi sen tiedän että hän auttaa ja tukee ja tekee kaikkensa suruissa ja sairauksissa. Ja iloja meillä on paljon.
Vaikka en kaikessa voikaan luottaa.
En ole, enkä voisikaan olla. Toisaalta tiedostan, että minun on ollut helppo olla tyytymättä, koska en ole koskaan halunnut lapsia, eikä yksin oleminen ole ollut minulle mikään ongelma. Elämänikin olen rakentanut alusta asti sen varaan, että pystyn yksin ylläpitämään sen sellaisena kuin haluan. Näistä asemista oli helppo odottaa sitä jotain ainutlaatuista.
Alue: Aihe vapaa
Tuossa lähempänä kuuttakymppiä tuo säätö ei enää ole niin kovin se juttu - sukupuoleen katsomatta. Eikä koko seksuaalisuus välttämättä mikään suhteen prioriteetti. Ja joo: ihan omasta kokemuksesta puhun.