Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oletko tyytymissuhteessa? Itse myönnän että yhteen sitoo tässä vaiheessa ennen kaikkea yhteinen asunto ja koira.
27.04.2026 |
Intohimoa ja suuria tunteita ei ole ollut pitkiin aikoihin, mutta lähteminen olisi liian vaivalloista. Keski-ikäisenä vähän jo myös epäilee, muuttuisiko elämä yhtään sen paremmaksi eroamalla.
Kommentit (74)
Olin ennen pitkään ns. tyytymissuhteessa ihan vain tuttuuden ja historian takia, mutta olimme molemmat hyvin onnettomia ja myös aivan epäsopivia kumppaneita toisillemme. Eron jälkeen löysin onnekseni mahtavan, oikeasti itselleni sopivan kumppanin, jonka kanssa olemme olleet hyvin onnellisia jo yli 15 vuotta. Voin sanoa, että elämä muuttui kertaheitolla niin paljon positiiviseen suuntaan, että en olisi voinut edes unelmoida tällaisesta silloin ennen. Hyvää tuuria se kuitenkin vaati, toisinkin olisi voinut käydä. Ottaisin kuitenkin sen riskin uudelleenkin, olin niin pohjattoman onneton siinä vanhassa suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kyllä. Arki on ihan ok, mutta suhteessa isoja puutteita. Toisin sanoen yleensä on ihan mukavaa yhdessä mutta luottamus puuttuu.
Ei varsinaisesti ole mitään syytä miksi ei erottaisi mutta toisaalta ei ole syytä miksi eroaisikaan. Tämä on ihan ok näin. On tuosta miehestä hyötyä ja hyvääkin.
Luottamus puuttuu, mutta ihan ok näin? Sittenhän mikään ei ole aidosti ok, jos luottamus, suhteen perusta, puuttuu.
Kaikkeen tottuu. Voin kyllä joissain asioissa luottaa mieheen, vaikka en kaikessa voikaan. Esimerkiksi sen tiedän että hän auttaa ja tukee ja tekee kaikkensa suruissa ja sairauksissa. Ja iloja meillä on paljon.
Vaikka en kaikessa voikaan luottaa.
Missä asioissa et sitten voi luottaa?
Mieluummin yksin kuin onnettomassa suhteessa.
Olen ns. tyytymissuhteessa, ja pakko kai se hyväksyä eläkeikäisenä, vaikka olisi kuinka tyytymätön. Yhteen sitoo asunnot ja jälkipolvi. Tuskin vaihtoehtojakaan olisi, ellei ala sinkuksi.
Pitää vaan enemmän etäisyyttä ja sosiaaliset suhteet hankkii muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurempi vastoinkäyminen voi avata silmiä myös toisella tavalla. Valitettavasti.
Esim jos mies sairastuu vakavasti, saattaa liitto jatkua. Mut jos on niin, et vaimo sairastuu vaikkapa vaikeaan syöpään, on tällaisessa liitossa kohonnut eroriski.
Minkälainen ihminen kehtaa jättää vaikkapa syöpäsairaan puolison? Kuinka heikko, narsistinen ja itsekäs silloin on?
Naiset ovat tehneet tätä kautta maailman sivu. Tyypillistä naarassimpanssin käytöstä. Kun mies joutuu vaikeuksiin, ei auteta vaan etsitään uusi ja hylätään vanha vaikeuksiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, voi, elämä on ainutkertainen ja lyhyt. Pitää nauttia siitä mitä on tai rohkeasti tavoitella sitä mitä haluaa. Tyytymään ei pidä alkamaan, vaan olla tyytyväinen siihen mitä on.
Kaikenlainen muutos on aina hyvästä, oli se sitten pientä tai suurta, eteenpäin on ihmisen mentävä!
No en tiiä. Tuttavapariskunta on lähemmäs kuusikymppisiä jo ja erosivat juuri. Kyllä mun kävi lähinnä vähän sääliksi, varsinkin kun mitään dramatiikkaa asiaan ei ilmeisesti liittynyt vaan pelkkä kyllästyminen. Kyllä se mun korvaan kuulostaa aika ankealta yrittää aloitella elämää uudelleen lähes eläkeikäisenä.
Mitä ankeeta siinä on? Ja ei kai sitä tarvii uutta puolisoa etsiä, jokut huomaa 50+ viihtyvänsä paremmin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Näissä keskusteluissa paistaa läpi usein sekin, kuka on oikeasti kokenut vastoinkäymisiä ja kuka ei. Osa pohtii jotain puolison painoa tai tunteiden leiskumista, vaikka se parisuhteen todellinen tulikoe tulee vasta siinä kohtaa kun tavara osuu tuulettimeen. Minäkin jossain vaiheessa vähän ajattelin että olenko tyytynyt kun en saanutkaan sitä komeaa ja jännittävää intellektuellia, josta 22-vuotiaana haaveilin, mutta sitten tuli isoja vastoinkäymisiä, sairastuminen ja työttömyyttä, ja tajusin että mun jäyhä ja vähäeleinen tavismies on ihan kultaa.
No ei se, että on tavismies mitenkään takaa käytöstä vaikeassa tilanteessa. Eikä se, että on mielestään unelmasuhteessa, että kumppani kohtelee kriisin sattuessa huonosti. Ymmärrän kyllä enemmän kuin hyvin, että joku saattaa olla tyytymätön, jos suhteessa elämä on ihan erilaista kuin mitä itse haluaisi viettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ei muuta kuin jännämiehen etsintään
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin yksin kuin onnettomassa suhteessa.
Haista sina pas ka!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kyllä. Arki on ihan ok, mutta suhteessa isoja puutteita. Toisin sanoen yleensä on ihan mukavaa yhdessä mutta luottamus puuttuu.
Ei varsinaisesti ole mitään syytä miksi ei erottaisi mutta toisaalta ei ole syytä miksi eroaisikaan. Tämä on ihan ok näin. On tuosta miehestä hyötyä ja hyvääkin.
Luottamuspula on validi syy päättää minkä tahansa suhteen.
Ei minusta. Muut asiat voittaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin perheenäiti kokee tyytyvänsä. Mies on lihonut vuosien varrella yli 35 kiloa ja nykyään istuu koneella pelaamassa kaiken vapaa-aikansa ja jättää tiskejä ja pyykkejä minun kerättäväkseni. Haaveilen omasta kodista, jossa olisi aina siistiä, koska ei tarvitsisi siivota kenenkään muun jälkiä. Voisin laittaa kotini juuri niin kukalliseksi ja vaaleanpunaiseksi kuin haluan. Polttaa tuoksukynttilöitä ja fiilistellä ihanaa tunnelmaa.
Tämä just. Eivätkö nuo mainitut 6-kymppisenä eronneet muka voisi nauttia siitä, että saavat lopultakin elää vain ja ainoastaan itselleen ja tehdä kaiken vain itseään ajatellen? Lisäksi kukaan ulkopuolinen ei voi tietää suhteen oikeaa tilaa, ehkä he haluavat esim elää vanhuutensa rauhassa ilman parisuhderiitoja, mököttävää tai pahimmassa tapauksessa henkistä väkivaltaa harjoittavaa puolisoa. Olen myös perheenäiti ja haaveilen vähän myös siitä ihan omasta elämästä sitten joskus lasten lähdettyä kotoa. Saisin päättää kaikesta itse, ihan pienistä arjen asioita, kuin isommistakin. Koen myös muuttuneeni ihmisenä siitä, mitä olin naimisiin mennessä. Nyt toivon kumppanilta hieman eri asioita mitä silloin, enkä ole yhtään varma että nykyinen liittoni on meistä kummallekaan enää paras mahdollinen. Mitään tunteiden jatkuvaa ilotulitusta en todellakaan kuvittele olevan kenenkään kanssa, mutta haluaisin esimerkiksi yksinkertaisesti että mies saa mut huumorillaan nauramaan useimpina päivinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurempi vastoinkäyminen voi avata silmiä myös toisella tavalla. Valitettavasti.
Esim jos mies sairastuu vakavasti, saattaa liitto jatkua. Mut jos on niin, et vaimo sairastuu vaikkapa vaikeaan syöpään, on tällaisessa liitossa kohonnut eroriski.
Minkälainen ihminen kehtaa jättää vaikkapa syöpäsairaan puolison? Kuinka heikko, narsistinen ja itsekäs silloin on?
Naiset ovat tehneet tätä kautta maailman sivu. Tyypillistä naarassimpanssin käytöstä. Kun mies joutuu vaikeuksiin, ei auteta vaan etsitään uusi ja hylätään vanha vaikeuksiinsa.
Maailmanlaajuisesti tunnettu klassikko että vaimo jättää kun mies jää työttömäksi. Eli heti kun mies tarvitsisi vaimoltaan tukea.
En. Erosin jo siitä pitkästä suhteesta. Nyt reilu 10v suhteessa jossa yhä ihailua, kunnioitusta ja kiimaa.
Alue: Aihe vapaa
Kertakaikkiaan helmi mieheksi. Kaikkea se leipä elättelee.