Lue keskustelun säännöt.
Oletko tyytymissuhteessa? Itse myönnän että yhteen sitoo tässä vaiheessa ennen kaikkea yhteinen asunto ja koira.
27.04.2026 |
Intohimoa ja suuria tunteita ei ole ollut pitkiin aikoihin, mutta lähteminen olisi liian vaivalloista. Keski-ikäisenä vähän jo myös epäilee, muuttuisiko elämä yhtään sen paremmaksi eroamalla.
Kommentit (119)
Olin ennen pitkään ns. tyytymissuhteessa ihan vain tuttuuden ja historian takia, mutta olimme molemmat hyvin onnettomia ja myös aivan epäsopivia kumppaneita toisillemme. Eron jälkeen löysin onnekseni mahtavan, oikeasti itselleni sopivan kumppanin, jonka kanssa olemme olleet hyvin onnellisia jo yli 15 vuotta. Voin sanoa, että elämä muuttui kertaheitolla niin paljon positiiviseen suuntaan, että en olisi voinut edes unelmoida tällaisesta silloin ennen. Hyvää tuuria se kuitenkin vaati, toisinkin olisi voinut käydä. Ottaisin kuitenkin sen riskin uudelleenkin, olin niin pohjattoman onneton siinä vanhassa suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kyllä. Arki on ihan ok, mutta suhteessa isoja puutteita. Toisin sanoen yleensä on ihan mukavaa yhdessä mutta luottamus puuttuu.
Ei varsinaisesti ole mitään syytä miksi ei erottaisi mutta toisaalta ei ole syytä miksi eroaisikaan. Tämä on ihan ok näin. On tuosta miehestä hyötyä ja hyvääkin.
Luottamus puuttuu, mutta ihan ok näin? Sittenhän mikään ei ole aidosti ok, jos luottamus, suhteen perusta, puuttuu.
Kaikkeen tottuu. Voin kyllä joissain asioissa luottaa mieheen, vaikka en kaikessa voikaan. Esimerkiksi sen tiedän että hän auttaa ja tukee ja tekee kaikkensa suruissa ja sairauksissa. Ja iloja meillä on paljon.
Vaikka en kaikessa voikaan luottaa.
Missä asioissa et sitten voi luottaa?
Mieluummin yksin kuin onnettomassa suhteessa.
Olen ns. tyytymissuhteessa, ja pakko kai se hyväksyä eläkeikäisenä, vaikka olisi kuinka tyytymätön. Yhteen sitoo asunnot ja jälkipolvi. Tuskin vaihtoehtojakaan olisi, ellei ala sinkuksi.
Pitää vaan enemmän etäisyyttä ja sosiaaliset suhteet hankkii muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurempi vastoinkäyminen voi avata silmiä myös toisella tavalla. Valitettavasti.
Esim jos mies sairastuu vakavasti, saattaa liitto jatkua. Mut jos on niin, et vaimo sairastuu vaikkapa vaikeaan syöpään, on tällaisessa liitossa kohonnut eroriski.
Minkälainen ihminen kehtaa jättää vaikkapa syöpäsairaan puolison? Kuinka heikko, narsistinen ja itsekäs silloin on?
Naiset ovat tehneet tätä kautta maailman sivu. Tyypillistä naarassimpanssin käytöstä. Kun mies joutuu vaikeuksiin, ei auteta vaan etsitään uusi ja hylätään vanha vaikeuksiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, voi, elämä on ainutkertainen ja lyhyt. Pitää nauttia siitä mitä on tai rohkeasti tavoitella sitä mitä haluaa. Tyytymään ei pidä alkamaan, vaan olla tyytyväinen siihen mitä on.
Kaikenlainen muutos on aina hyvästä, oli se sitten pientä tai suurta, eteenpäin on ihmisen mentävä!
No en tiiä. Tuttavapariskunta on lähemmäs kuusikymppisiä jo ja erosivat juuri. Kyllä mun kävi lähinnä vähän sääliksi, varsinkin kun mitään dramatiikkaa asiaan ei ilmeisesti liittynyt vaan pelkkä kyllästyminen. Kyllä se mun korvaan kuulostaa aika ankealta yrittää aloitella elämää uudelleen lähes eläkeikäisenä.
Mitä ankeeta siinä on? Ja ei kai sitä tarvii uutta puolisoa etsiä, jokut huomaa 50+ viihtyvänsä paremmin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Näissä keskusteluissa paistaa läpi usein sekin, kuka on oikeasti kokenut vastoinkäymisiä ja kuka ei. Osa pohtii jotain puolison painoa tai tunteiden leiskumista, vaikka se parisuhteen todellinen tulikoe tulee vasta siinä kohtaa kun tavara osuu tuulettimeen. Minäkin jossain vaiheessa vähän ajattelin että olenko tyytynyt kun en saanutkaan sitä komeaa ja jännittävää intellektuellia, josta 22-vuotiaana haaveilin, mutta sitten tuli isoja vastoinkäymisiä, sairastuminen ja työttömyyttä, ja tajusin että mun jäyhä ja vähäeleinen tavismies on ihan kultaa.
No ei se, että on tavismies mitenkään takaa käytöstä vaikeassa tilanteessa. Eikä se, että on mielestään unelmasuhteessa, että kumppani kohtelee kriisin sattuessa huonosti. Ymmärrän kyllä enemmän kuin hyvin, että joku saattaa olla tyytymätön, jos suhteessa elämä on ihan erilaista kuin mitä itse haluaisi viettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ei muuta kuin jännämiehen etsintään
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin yksin kuin onnettomassa suhteessa.
Haista sina pas ka!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kyllä. Arki on ihan ok, mutta suhteessa isoja puutteita. Toisin sanoen yleensä on ihan mukavaa yhdessä mutta luottamus puuttuu.
Ei varsinaisesti ole mitään syytä miksi ei erottaisi mutta toisaalta ei ole syytä miksi eroaisikaan. Tämä on ihan ok näin. On tuosta miehestä hyötyä ja hyvääkin.
Luottamuspula on validi syy päättää minkä tahansa suhteen.
Ei minusta. Muut asiat voittaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin perheenäiti kokee tyytyvänsä. Mies on lihonut vuosien varrella yli 35 kiloa ja nykyään istuu koneella pelaamassa kaiken vapaa-aikansa ja jättää tiskejä ja pyykkejä minun kerättäväkseni. Haaveilen omasta kodista, jossa olisi aina siistiä, koska ei tarvitsisi siivota kenenkään muun jälkiä. Voisin laittaa kotini juuri niin kukalliseksi ja vaaleanpunaiseksi kuin haluan. Polttaa tuoksukynttilöitä ja fiilistellä ihanaa tunnelmaa.
Tämä just. Eivätkö nuo mainitut 6-kymppisenä eronneet muka voisi nauttia siitä, että saavat lopultakin elää vain ja ainoastaan itselleen ja tehdä kaiken vain itseään ajatellen? Lisäksi kukaan ulkopuolinen ei voi tietää suhteen oikeaa tilaa, ehkä he haluavat esim elää vanhuutensa rauhassa ilman parisuhderiitoja, mököttävää tai pahimmassa tapauksessa henkistä väkivaltaa harjoittavaa puolisoa. Olen myös perheenäiti ja haaveilen vähän myös siitä ihan omasta elämästä sitten joskus lasten lähdettyä kotoa. Saisin päättää kaikesta itse, ihan pienistä arjen asioita, kuin isommistakin. Koen myös muuttuneeni ihmisenä siitä, mitä olin naimisiin mennessä. Nyt toivon kumppanilta hieman eri asioita mitä silloin, enkä ole yhtään varma että nykyinen liittoni on meistä kummallekaan enää paras mahdollinen. Mitään tunteiden jatkuvaa ilotulitusta en todellakaan kuvittele olevan kenenkään kanssa, mutta haluaisin esimerkiksi yksinkertaisesti että mies saa mut huumorillaan nauramaan useimpina päivinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurempi vastoinkäyminen voi avata silmiä myös toisella tavalla. Valitettavasti.
Esim jos mies sairastuu vakavasti, saattaa liitto jatkua. Mut jos on niin, et vaimo sairastuu vaikkapa vaikeaan syöpään, on tällaisessa liitossa kohonnut eroriski.
Minkälainen ihminen kehtaa jättää vaikkapa syöpäsairaan puolison? Kuinka heikko, narsistinen ja itsekäs silloin on?
Naiset ovat tehneet tätä kautta maailman sivu. Tyypillistä naarassimpanssin käytöstä. Kun mies joutuu vaikeuksiin, ei auteta vaan etsitään uusi ja hylätään vanha vaikeuksiinsa.
Maailmanlaajuisesti tunnettu klassikko että vaimo jättää kun mies jää työttömäksi. Eli heti kun mies tarvitsisi vaimoltaan tukea.
En. Erosin jo siitä pitkästä suhteesta. Nyt reilu 10v suhteessa jossa yhä ihailua, kunnioitusta ja kiimaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haiseva piski maailman tärkein asia, no ei mene hyvin sinullakaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa jatkuvaa ilotulitusta, niin elinikäiset suhteet voi unohtaa.
Osa luulee että se voimakas teini-ihastuminen on se olotila minkä pitäisi kestää ikuisuuden. Toiset luulee että tunteiden vuoristorata on rakkautta; riiteleminen, sopiminen, hullu paneskelu ja draama.
Ei noista ole kestäväksi suhteeksi. Kestävä suhde on sellainen minkä yllä mainitut tunneaddiktit hylkäävät heti alkuunsa, koska se tuntuu niin tylsältä ettei se heidän mielestään voi olla rakkautta. He luulevat että rakkaus on sitä parempi mitä voimakkaampi tunnemyllerrys tulee.
Oikeasti hyvä ja kestävä rakkaus on pieni liekki, hyvä levollinen välittävä tunne joka voi levollisuudestaan huolimatta olla paljon syvempi tunne. Sen varmasti sekoittaa tylsistymiseen, jos on addiktoitunut tunnemyrskyihin.
Älä puhu totuutena omia juttujas. Kyllä me kolmenkymmenen vuoden jälkeen vielä joka päivä naidaan, tapellaan ja nauretaan. Tehdään omaa juttua yhdessä, istuskellaan rannalla, jointti sillon tällön, suikkarit ennen aamulääkkeitä.
Ainoo tylsyys mitä ikä tuo, on kaikennäköset, onneks pienet terveysvaivat.
Niin kyllä kunnon roihu joka päivä on kivempaa, mun mielestä ja kunnon lätinä voittaa hissuttelun.
Mut jokainen tavallaan. What doesn't kill you, makes you interesting.
En ole tyytymissuhteessa siitä huolimatta, että ero ei olisi mikään kova rasti henkisesti, jos kumppani sattuisi sitä haluamaan. Tyytymissuhde tämä olisi vain, jos haluaisin uuden parisuhteen mahdollisen eron jälkeen, eli haikailisin parempaa. Mutta en halua, eikä sinkkuus muuttaisi elämääni muuten kuin kurjempaan suuntaan, koska yksin en pystyisi esim. asumaan tällaisessa paikassa kuin nyt.
Niille miehille, jotka valittavat, miten "nainen roikottaa huonossa suhteessa"-voitte lähteä siitä milloin tahansa. Sukupuoli ei vaikuta täysivaltaisen aikuisen kykyyn hakea eroa, jos suhde ei tyydytä.
Olen toista kertaa naimisissa, enkä katso, että kumpikaan suhde olisi tyytymissuhde. Ei edes se eka avioliitto.
Arki on tasaista eikä intohimo leisku, mutta silti valitsen juuri tämän miehen. Me olemme me.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kyllä. Arki on ihan ok, mutta suhteessa isoja puutteita. Toisin sanoen yleensä on ihan mukavaa yhdessä mutta luottamus puuttuu.
Ei varsinaisesti ole mitään syytä miksi ei erottaisi mutta toisaalta ei ole syytä miksi eroaisikaan. Tämä on ihan ok näin. On tuosta miehestä hyötyä ja hyvääkin.
Luottamuksen puuttuminen on kyllä minusta erittäin hyvä syy erota. Jollet voi luottaa toiseen, niin miten voisit olla onnellinen hänen kanssaan, edes sen verran onnellinen, että voit sanoa olevasi "tyytymis suhteessa"?
Joku mainitsi kuolemanpelon syyksi kuuskymppisen parin eroon. Tämä pitää paikkansa. Se kauhea paniikki, kun tajuaa peräseinän häämöttävän, ja jos sama puoliso on vieressä vielä ne viimeiset 25 vuotta, niin tässäkö tämä nyt sitten oli. Ihan inhimillisiä tunteita. Jotkut sitten kokevat, että tähän auttaa uusien kiihkeiden suhteiden etsiminen, toiset taas arvostavat enemmän turvaa, rauhaa ja tyytymistä siihen, mitä ovat elämässään jo saavuttaneet. Molempia on tuttavapiirissä nähty. Väittäisin, että tämä on kuitenkin elämänvaihe, jossa jokainen tavalla tai toisella tekee tiliä itsensä kanssa, koska vielä ehtii lähteä, jos pakottava tarve muutokseen on. Eikä siihen edes vaadita huonoa suhdetta pitkäaikaiseen puolisoon. Asiat voivat olla hyvin - ja silti mielessä pyörii: Mitäpä jos…? Ennen vanhaan näitä ei tarvinnut pohtia, kun oltiin tässä iässä jo haudassa. Nyt papat ponkaisee perustamaan uusia perheitä.
Kertakaikkiaan helmi mieheksi. Kaikkea se leipä elättelee.