Mun mielestä työttömyydessä ei ole pahinta köyhyys, vaan se, että on ihan tarpeeton kansalainen
Jokainen "valitettavasti tällä kertaa emme edenneet rekrytointiprosessissa sinun kanssasi" tuntuu märältä rätiltä naamaan ja suoralta viestiltä siitä, että sinua ei todellakaan kaivata tännekään. Erityisen pahalta se tuntuu sen takia, että on opiskellut käyttökelpoisia tutkintoja, mutta on silti päätynyt johonkin roskalaariin. Ja mitä kauemmin täällä laarissa on, niin sitä epätodennäköisempää täältä on päästä pois. Oon vaan niin vihainen ja pettynyt itseeni. Miksi en kelpaa?
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Ei, työttömyydessä pahinta on nimenomaan rahattomuus ja siitä aiheutuva loputon stressi. Itseään ei kannata arvottaa työn kautta, siinä harvoin pääsee plussalle.
Jossain vaiheessa toki alkaa syödä itsetuntoa se ettei minnekään työllisty. Entisenä työttömänä ja vielä iän takia vaikeasti työllistyvänä annan vinkin kaikille hakea suorittavan tason töihin ja sillä katkaista työttömyys. Niin tein itsekin enkä ole omalla työpaikalla ainoa. Osa jää märehtimään omaa koulutustaan ja mahdollisesti joskus saavutettua asemaa kun taas toiset toimii. Sinne jäi minunkin arvostettu asiantuntijarooli, eipä se pelastanut yt-humpan alkaessa vaan lappu lyötiin kouraan. Kyllä tässä koulutus menee hukkaan ja yksitoikkoinen työ uuvuttaa mutta työkkärin tai Kelan kanssa ei tarvitse enää vääntää. Suosittelen ainakin kokeilemaan.
Lue otsikko. Ja kiinnitä erityistä huomiota kahteen ensimmäiseen sanaan.

No tämä kommentoija kertoi mikä hänen mielestään on pahinta. Se on aika usein keskusteluissa tapana, kertoa omia näkemyksiään ja kokemuksiaan.
Köyhyys ei ole kivaa, mutta kenenkään tarpeellisuuden ei todellakaan tarvitse rajoittua työn tekemiseen. On mahdollista olla hyvin monella ja korvaamattomalla tavalla avuksi ja tueksi muille.
Yhyy et kelpaa orjaksi? Onko käynyt mielessä että elämässä voisi olla kyse jostain muustakin kuin orjailusta? Keksitkö mitään? Also hanki itsetunto. Kerjäät validaatiota joltain orjilta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta tämäkin ongelma poistuu kun tuista tehdään vastikkeellisia. Ja voithan tehdä vapaaehtoistyötä mutta älä mainitse että olet työtön.
Ei tämä ongelma poistu palkattomalla pakkotyöllä.
Ap
Juuri näin, arvostus laskee entisestään koska sen jälkeen olet orja
Vierailija kirjoitti:
Köyhyys ei ole kivaa, mutta kenenkään tarpeellisuuden ei todellakaan tarvitse rajoittua työn tekemiseen. On mahdollista olla hyvin monella ja korvaamattomalla tavalla avuksi ja tueksi muille.
Kuulostaa rnnemminkin joltain ptsd:ltä ettei voi ja osaa nauttia elämästä ilman että on joku apupoika ja hyötynukke jollekin ihmiselle. Vanhemmat uhkasivat hylätä ja tappaa jos et ole hyödyksi?

Ajattelin tässä kyllä asioita kuten esimerkiksi vanhemmuus ja ystävyys. Sorvia voi pyörittää joku muukin jos niitä ei kaikille riitä pyöritettäväksi, mutta kaikilla elämän osa-alueilla ihminen ei ole korvattavissa jollakin toisella ihmisellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ottaa päähän jatkuvasti lukea jotain propagandaa siitä, että työttömät eivät edes halua töihin tai opiskelemaan.
Ap
Älä siitä mua syytä. Syytä näitä ideologisesti työttömiä, yms lepovaiheen eläjiä. Etuuksien leikkaukset ovat oikein oivallinen esimerkki siitä miksi näille leikkauksille oli ns tilausta. Yhä useampi aiemmin työmarkkinoiden ulkopuolella oleva on joutunut hakeutumaan työmarkkinoille ja he kilpailevat nyt sinun kanssasi niistä työpaikoista.
Olen eri enkä ole työtön mutta syytän hallitusta ja mediaa tästä propagnadasta jota työttömistä syötetään - ja myös SINUA jos uskot sen ja haukut työttömiä sen takia. Ideologisesti työttömiä ja työhaluttomia on noin promille työttömistä, työpaikkoja samoin noin promille versus työttömiä joten VALTAOSA työttömistä on sitä vastoin omaa haluaan ja haluaa sekä yrittää päästä töihin. On törkeää ja halpamaista lyödä heitä kun asema on valmiiksi huono ja moni kamppailee taloudellisten ongelmien kanssa. Kaikki kun eivät saa mitään tuhansien tukia vaan 595€/kk ja siitä pitää maksaa IHAN KAIKKI.
Nyt te olette saaneet haukkua minut. Nyt voittekin kertoa mistä johtuu korkealla pysyttelevä työllisyysaste? Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa edelleen, mutta työllisyysaste ei laske?
Yrityksillä menee niin hinosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta tämäkin ongelma poistuu kun tuista tehdään vastikkeellisia. Ja voithan tehdä vapaaehtoistyötä mutta älä mainitse että olet työtön.
Ei tämä ongelma poistu palkattomalla pakkotyöllä.
Ap
Ei se ole pakkotyötä, jos sitä ole pakko tehdä. Voit myös elellä luuserina omilla rahoillasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta tämäkin ongelma poistuu kun tuista tehdään vastikkeellisia. Ja voithan tehdä vapaaehtoistyötä mutta älä mainitse että olet työtön.
Ei tämä ongelma poistu palkattomalla pakkotyöllä.
Ap
Juuri näin, arvostus laskee entisestään koska sen jälkeen olet orja
Kävisit nyt edes sen verran peruskoulua että tietäisit mikä on orja saatanan rotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhyys ei ole kivaa, mutta kenenkään tarpeellisuuden ei todellakaan tarvitse rajoittua työn tekemiseen. On mahdollista olla hyvin monella ja korvaamattomalla tavalla avuksi ja tueksi muille.
Kuulostaa rnnemminkin joltain ptsd:ltä ettei voi ja osaa nauttia elämästä ilman että on joku apupoika ja hyötynukke jollekin ihmiselle. Vanhemmat uhkasivat hylätä ja tappaa jos et ole hyödyksi?
Ajattelin tässä kyllä asioita kuten esimerkiksi vanhemmuus ja ystävyys. Sorvia voi pyörittää joku muukin jos niitä ei kaikille riitä pyöritettäväksi, mutta kaikilla elämän osa-alueilla ihminen ei ole korvattavissa jollakin toisella ihmisellä.
Edelleen häiriintynyttä toisista ihmisistä validaation hakemista. Ystävyydet varsinkin ovat yleensä todella toksisia ja sairaita, missä joutuu osaksi toisen draamoja, juoruilua, ym. Kakkelia mikä ei hyödytä ketään
Katsokaa eläimiä, ne syövät ja makaavat auringossa. Nauttivat linnunlaulusta. Hakuna matata
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, työttömyydessä pahinta on nimenomaan rahattomuus ja siitä aiheutuva loputon stressi. Itseään ei kannata arvottaa työn kautta, siinä harvoin pääsee plussalle.
Jossain vaiheessa toki alkaa syödä itsetuntoa se ettei minnekään työllisty. Entisenä työttömänä ja vielä iän takia vaikeasti työllistyvänä annan vinkin kaikille hakea suorittavan tason töihin ja sillä katkaista työttömyys. Niin tein itsekin enkä ole omalla työpaikalla ainoa. Osa jää märehtimään omaa koulutustaan ja mahdollisesti joskus saavutettua asemaa kun taas toiset toimii. Sinne jäi minunkin arvostettu asiantuntijarooli, eipä se pelastanut yt-humpan alkaessa vaan lappu lyötiin kouraan. Kyllä tässä koulutus menee hukkaan ja yksitoikkoinen työ uuvuttaa mutta työkkärin tai Kelan kanssa ei tarvitse enää vääntää. Suosittelen ainakin kokeilemaan.
Lue otsikko. Ja kiinnitä erityistä huomiota kahteen ensimmäiseen sanaan.
No tämä kommentoija kertoi mikä hänen mielestään on pahinta. Se on aika usein keskusteluissa tapana, kertoa omia näkemyksiään ja kokemuksiaan.
Itse asiassa hän totesi heti alkuun, että ap on väärässä.
"Ei, työttömyydessä pahinta on nimenomaan rahattomuus ja siitä aiheutuva loputon stressi"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ottaa päähän jatkuvasti lukea jotain propagandaa siitä, että työttömät eivät edes halua töihin tai opiskelemaan.
Ap
Älä siitä mua syytä. Syytä näitä ideologisesti työttömiä, yms lepovaiheen eläjiä. Etuuksien leikkaukset ovat oikein oivallinen esimerkki siitä miksi näille leikkauksille oli ns tilausta. Yhä useampi aiemmin työmarkkinoiden ulkopuolella oleva on joutunut hakeutumaan työmarkkinoille ja he kilpailevat nyt sinun kanssasi niistä työpaikoista.
Kuinka paljon tunnet tällaisia ihmisiä?
Kuvittelet myös näiden ihmisten kilpailevan apn kaltaisten kanssa työpaikoista? Misfähän kokkarikuplassa sinäkin elät, koitapa puhkaista se.
Jaa, minua ei taas kiinnosta eikä innosta ajatus yhteiskunnallisesta hyödyllisyydestä. Ihan yhdentekevää.
Vierailija kirjoitti:
Ei, työttömyydessä pahinta on nimenomaan rahattomuus ja siitä aiheutuva loputon stressi. Itseään ei kannata arvottaa työn kautta, siinä harvoin pääsee plussalle.
Jossain vaiheessa toki alkaa syödä itsetuntoa se ettei minnekään työllisty. Entisenä työttömänä ja vielä iän takia vaikeasti työllistyvänä annan vinkin kaikille hakea suorittavan tason töihin ja sillä katkaista työttömyys. Niin tein itsekin enkä ole omalla työpaikalla ainoa. Osa jää märehtimään omaa koulutustaan ja mahdollisesti joskus saavutettua asemaa kun taas toiset toimii. Sinne jäi minunkin arvostettu asiantuntijarooli, eipä se pelastanut yt-humpan alkaessa vaan lappu lyötiin kouraan. Kyllä tässä koulutus menee hukkaan ja yksitoikkoinen työ uuvuttaa mutta työkkärin tai Kelan kanssa ei tarvitse enää vääntää. Suosittelen ainakin kokeilemaan.
Totta, ja monet ammatithan tulevat jäämään ehkä tekniikkojen kehittymisen tai muiden syiden takia tarpeetttomiksi. Kannattaa silti kehittää itseään (sellaisilla tavoilla, joilla ei menetä vaikka työttömyyskorvauksia). Yksi hyvä keino olisi vaikka opiskella oman alansa vieraita kieliä. Kirjastosta saa eväät kielten opiskeluun ilmaiseksi. Ja netin ihmemaassa voi vaikka liittyä alansa ryhmiin. On sinänsä ymmärrettävää, että valtio ei halua kouluttaa moneen ammattiin. Tietysti koulutuksen järestäjienkin pitäisi olla paremmin kartalla. Mutta eihän nyt kukaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, työttömyydessä pahinta on nimenomaan rahattomuus ja siitä aiheutuva loputon stressi. Itseään ei kannata arvottaa työn kautta, siinä harvoin pääsee plussalle.
Jossain vaiheessa toki alkaa syödä itsetuntoa se ettei minnekään työllisty. Entisenä työttömänä ja vielä iän takia vaikeasti työllistyvänä annan vinkin kaikille hakea suorittavan tason töihin ja sillä katkaista työttömyys. Niin tein itsekin enkä ole omalla työpaikalla ainoa. Osa jää märehtimään omaa koulutustaan ja mahdollisesti joskus saavutettua asemaa kun taas toiset toimii. Sinne jäi minunkin arvostettu asiantuntijarooli, eipä se pelastanut yt-humpan alkaessa vaan lappu lyötiin kouraan. Kyllä tässä koulutus menee hukkaan ja yksitoikkoinen työ uuvuttaa mutta työkkärin tai Kelan kanssa ei tarvitse enää vääntää. Suosittelen ainakin kokeilemaan.
Lue otsikko. Ja kiinnitä erityistä huomiota kahteen ensimmäiseen sanaan.
No tämä kommentoija kertoi mikä hänen mielestään on pahinta. Se on aika usein keskusteluissa tapana, kertoa omia näkemyksiään ja kokemuksiaan.
Itse asiassa hän totesi heti alkuun, että ap on väärässä.
"Ei, työttömyydessä pahinta on nimenomaan rahattomuus ja siitä aiheutuva loputon stressi"
Sinä tulkitset sen noin. Minä tulkitsen että hän kertoi oman mielipiteensä ja kokemuksensa. Ei hän sanonut että ap on väärässä. Eri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta tämäkin ongelma poistuu kun tuista tehdään vastikkeellisia. Ja voithan tehdä vapaaehtoistyötä mutta älä mainitse että olet työtön.
Ei tämä ongelma poistu palkattomalla pakkotyöllä.
Ap
Nimenomaan. Se on tosin omiaan herättämään suunnatonta raivoa ja murhanhimoa monessa orjassa.
Se että mun työpanosta ei tämä yhyeiskunta tarvitse ei ole minun syy, halua ja kykyä kyllä löytyy. Tappio on yrityksille jotka eivät ota motivoitunutta työntekijää, tappio yhteiskunnalle joka pari vuotta sitten koulutti joka maksoi noin 90 000 euroa minun koulutuksesta (3 vuotta), siihen päälle tuet niin voidaan jo puhua päälle 100 000 € yhteiskunnalle, tämähän osuu myös näihin yrityksiin jotka maksaa tellit ja vellit. N 45
Et ole mitenkään tarpeeton. Tilanne nyt vaan on tämä ja sunlaisia on meitä pilvinpimein. Et ole huono.