Käytetäänkö minua rahallisesti hyväksi parisuhteessa?
Arka aihe, en ole uskaltanut puhua tästä kenellekään tutulle. Tapasin mieheni kun oltiin opiskelijoita.
Mies valmistui ennen minua ja pääsi hyväliksaiseen duuniin. En saanut tämän takia kaikkia tukia, vaikka ei olla naimisissa. Sovittiin että miehen minun elättäminen on lainaa, koin että se oli siinä vaiheessa parisuhdetta ihan reilua. Oma luonne ei taivu siihen että eläisin jonkun siivellä.
Nyt ollaan oltu vuosia yhdessä, olen valmistunut mutta en pääse työelämään kiinni. Miehen minun elättämiseni on edelleen lainaa, enkä pääse tästä järjestelystä enää pois. En tiedä mitä teen. Jos erottaisiin niin joutuisin silti maksamaan miehelle takaisin ja summa on vuosien yhdessäolon jälkeen iso, vaikka olen kituuttanut rahallisesti ihan pikkusummilla. Jos pääsisin töihin tilanne korjaantuisi. Suhde on myös muuten hyvä, eli lähteminen vuosien parisuhteestä tallaisen asian takia tuntuu myös hölmölle. Toisaalta mitä pidempään olen, sitä suuremmaksi summa käy.
En tiedä mitä teen. Taidan olla hölmö.
Kommentit (172)
Jos olet elänyt pihisti etkä koe eläneesi sellaista elintasoa, johon ei olisi ollut varaa, niin et ole mitään velkaa.
Asian voit varmistaa tekemällä laskelmat; ihan vaan talouden kulut ja kuinka suurella panoksella olet niihin nyt osallistunut. Helppo excel- taulukko.
Tämän jälkeen ilmoitat miehellesi, että koet tuon velka-asian epäreiluna ja jos eroatte, niin voit työllistyttyäsi kyllä maksaa esim lomareissun kuluista oman osasi, mutta talouden kulut joihin varmaan oletkin osallistunut mm.hoitamalla taloutta ja maksamalla jotain ruokia+laskuja, et ole niistä kyllä mitään velkaa.
En ymmärrä miksi sinun pitäisi maksaa takas mitään. Et kai aio. Miehen on hyväksyttävä että elättänyt sinua ja jos ei hyväksy niin ottaa eron.
Kuten muutkin jo sanoneet: avo-ja avioliitossa on elatusvelvollisuus. Miehen on lain mukaan elätettävä sinua kun olet ollut pienituloisena, etkä noista normaalin elämän kuluista ole mitään velkaa.
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole siis lainaa mihinkään autoon yms, ei tietenkään. En omista mitään niin isoa enkä ikipäivänä uskaltaisi hommata mitään niin kallista. Ihan normi elämiseen mennyttä rahaa, mitä siihen nyt kuuluukaan. Ruokaa, kenkien hankkimista, rikki menneen läppärin korjaamista ja lopulta uuden läppärin osto. Tuon tyylisiä.
Naimisiin haluaisin kyllä mennä, mutta tämä ei ole tullut kai tarpeeksi ajankohtaiseksi. En tiedä, kai se on vähän jäänyt. Jos lähden tästä parisuhteesta koen että en halua enää seurustella, parisuhteet olivat osaltani sitten tässä.
Pelkään myös että olenkin se osapuoli joka on oikeasti se taloudellinen hyväksikäyttäjä, kun olen elänyt toisen siivellä. Ap
Jos olet menettänyt kaikki tuet niin et sinä silloin mikään siivellä eläjä ole ollut vaan mies on tiennyt tilanteen. Jos se ei olisi hänelle käynyt hän olisi muuttanut eri osoitteeseen. Jos nuo sun ostot on olleet jotain pieniä, että joku yksi läppäri ja kenkiä niin et sinä siinä ole miehen siivellä elänyt. Ap sinun pitää tietää oikeutesi, lainopilliset oikeutesi. Oliko tuo velkakirjan pitäminen sinun vai miehen idea? Sekin on tässä olennaista siten, että kumpi teistä tuota vaati?
Mies ehdotti, enkä tietenkään osannut pistää vastaan tai vaikuttaa hankalalta. Kyllä se silloin vaikutti reilulta ja olin optimistinen että työllistyisin ja tilanne alkaisi korjaantumaan.
En tavallaan koe eläneeni yli varojeni, koska enhän minä oikeasti tee mitään ja olen äärettömän pihi. Ajattelen aina kaikesta että sitten joskus kun on rahaa. Sanoit että läppäri on pieni ostos, minulle se on todella valtava. Olen luonteeltani ihminen joka märehtii parinkympin pakollista ostosta viikon.
Eron yhteydessä muutosta ja muusta tulisi myös pakollisia kuluja, joihin minulla ei ihan aidon oikeasti olisi varaa. Ap
Nyt on oikea hetki alkaa ottaa vastuuta omasta elämästä. Lopeta tuo ”ei ole varaa”- hokeminen, se ei auta nyt. Se vaan pitää ongelmaa yllä.
Nyt aikuistut ja hommaat sen oman asunnon. Tai muutat vaikka vanhemmillesi takaisin hetkeksi. Sulla on aikuistuminen aikoinaan jäänyt kokematta, nyt on oikea aika. Parempi myöhään Kuin ei milloinkaan! Pärjäät kyllä.Minkä ikäinen olet? Oletko ikinä ollut päivääkään missään töissä?
Okei, en aio vastata kuin tähän viesteistäsi koska provosoit ihan selkeästi ja ongelmani on ihan aito ja olen niin väsynyt ja surullinen ja tunnekuohuissa että tartun nyt tähän.
Olen kyllä ottanut vastuuta, olen oloista jossa minulle ei todellakaan ole taputeltu tietä valmiiksi. Ja ihan oikeasti, jos muutosta tulisi minulle 500e kulu, ja minulla ei ole tuota summaa, niin mitä muuta se on kuin se ettei minulla ole varaa siihen?
Tiedän olevani idootti kun provosoidun tästä mutta vaikka et sitä voikaan tietää niin kiitos, taustani on sellainen että kommenttisi saivat minulle aikaan ihan todella pskan olon. Jos se oli tarkoituksesi niin onnistuit.
Ikä on jotain 25-30 välillä, ja kyllä, olen ollut töissä aika montakin päivää elämäni aikana, esimerkiksi harjoittelussa ja kesätöissä. Ap
Uskomatonta. Mies käyttää sinua hyväksi. Tuo on väkivaltaa. Otas yhteytä sosiaalitoimistoon ja kysy sieltä neuvoja.
Taidan alkaa tehdä valmisteluja ja selvitellä miten lähtö onnistuisi. Jos onnistuu. Parisuhteeseen en enää ala, en nyt jaksa mennä tarkemmin yksityiskohtiin mutta tulen siis myös sellaisista oloista että minulla on ihan todella, todella, todella huono ihmistuntemus.
Kiitos vastauksista, ette arvaakaan paljon tämä auttoi. Ap
Tuohan on joku ihmiskauppa tai kiristys tilanne, jos et saa poistua suhteesta, kun olet velkaantunut
Kysyin tekoälyltä. Avoliitossa ei ole keskinäistä elatusvelvollisuutta, mutta velkakirja (vaikka sellainen olisi tehty todistajineen) ei ole pätevä, jos velkasumma koostuu normaaleista elämisen kuluista. Eri asia on, jos toinen on lainannut rahat vaikkapa autoon eli sen pitää lukea velkakirjassa.
Elämisen kuluista koostuva velkakirja yhdessä asuneiden kuluista ei siis ole pätevä. Mies ei pysty sitä sinulta velkomaan. Lähteenä Copilot-tekoälyllä oli Minilex-lakiteksti.
Ap.
Yhteiskunta tulee auttamaan sinua. Tulet selviämään. Kaikki me olemme puolellasi - Vauva-palstalla on aina provoilijoita ja ilkeämielisiä joka ketjussa, yritä ohittaa ne. Tässä ketjussa on todella hyviä viestejä. Lue niitä tukevia viestejä yhä uudelleen.
Ja sitten rahaan. Kerroit, että ruuan lisäksi velkaa on kertynyt mm. kenkien ja läppärin ostosta. Voin sanoa, että opiskeluaikanani sain hetken toimeentulotukea ja minulle yhteiskunta maksoi pesukoneen. Ja sinulle olisi maksanut kengät ja tietokoneen ilman, että sinulle olisi jäänyt siitä euroakaan velkaa.
Miehesi on toiminut sinua kohtaan eettisesti väärin. En tiedä, mikä hänen luonteestaan tekee hänestä noin itsekeskeisen. Rakkaus on antamista ja jakamista, halua olla yhdessä - ei velkojen ylöskirjaamista.
Olen itsekin elänyt parisuhteessa narsistin kanssa. Mies vaati minua mm. lähtemään ulkomaille kanssaan, eikä hyväksynyt sitä, että palkkani oli pieni eikä minulla ollut varaa. Hän sanoi, että aikoo pettää minua, ellen lähde. Ja minä rakastunut otin lainaa vain seuratakseni häntä hänen päähänpistojensa mukaan - muutenkin. Tein tyhmästi. Oma valintanihan se oli rakastaa häntä. Ja niin kotimaassa kuin siellä ulkomaillakin hän kirjoitti ylös joka ikisen summan, jonka minulle lainasi. Mittasi kerran pihvin jonka ostin, koska oli ed. vkl:na omalla "vuorollaan" ostanut pihvit, millimetrimitalla, ja raivosi, että olin omalla osuuskerrallani ostanut ohuempia pihvejä. Että minä käytän häntä hyväkseni.
Kaikki oli vähän niinkuin teillä. Millintarkkaa, kaikki kirjattiin sentilleen ylös, ei edes eurolleen. Hänen palkkansa oli yli 5000 ja omani kolme kertaa huonompi.
Raha ei saisi näytellä noin isoa roolia, jos olette pari. Et ole hyväksikäyttänyt ketään. Olet sopeutunut häneen. Ja sen vuoksi menettänyt mm. asumistuen ja toimeentulotuen, jota muuten olisit saanut yhteiskunnalta.
Ehkäpä hän on energioissasi niin, ettet jaksa töitäkään hakea, kun haluat vain miellyttää häntä.
Olen surullinen puolestasi, mutta kiitollinen ja onnellinen siitä, että heräsit ja uskalsit avautua tänne. Unohda nuo ilkeilijät
*halaus
N56
Jossain muissa asioissa on hyvä, kun kirjataan maksut, jos olette avioliitossa, et ole velvoitettu maksamaan miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on joku ihmiskauppa tai kiristys tilanne, jos et saa poistua suhteesta, kun olet velkaantunut
Totta, voi tulla kyseeseen myös ihmiskauppa, jos puoliso estää poistumasta tai teettää töitä kuvitteellisen velkasumman takia. Ihmiskauppa ei ole asianomistajarikos eli neuvoisin ottamaan yhteyttä poliisiin, jos puoliso yrittää estää sinua muuttamasta pois velkaan vedoten tai on teettänyt sinulla töitä ilmaiseksi. He arvioivat onko kyseessä rikosasia.
Ap, tuo kuulostaa samankaltaiselta tilanteelta kuin ihmiskaupassa, jossa uhri on koko ajan velkaa "omistajalleen" ja tekee orjatyötä hänelle. Sinä olet se orja, mies on se riistäjä. Sinä olet tehnyt hänen hyväkseen sekä kotitaloustyötä että seksityötä, jos nyt aletaan eurojalaskemaan samalla lailla kukn mies laskee.
Ole yhteydessä juristiin, oikeusaputoimisto auttaa ilmaiseksi. Tuossa on selkeästi joku rikos kyseessä. Sinä olet siinä uhri, ellet ole jo ymmärtänyt. Soita myös nyt heti esim Naisten linjalle https://naistenlinja.fi/
tai ihmiskaupan uhrien linjalle https://ihmiskauppa.fi/
Tsemppiä!

Samaa mieltä. Sinun ei tarvitse itse tehdä rikosilmoitusta, vaan viranomaiset tekevät sen, jos on kyseessä on ihmiskauppa.
Ja tuo velkakirja ei tosiaankaan ole pätevä. Kaikki tuetkin perustuvat siihen ajatukseen, että yhdessäasujat elättävät toinen toisiaan eli sinä olet tässä hävinnyt, kun et saanut tukia. Mies on huijannut sinua, mutta onneksi velkakirjalla ei ole mitään perustetta eikä sinun tarvitse maksaa mitään.
Kerroit, että saat työmarkkinatukea. Säästä ne rahat tulevaa muuttoa varten. Vaikka vuoden tai pari, mutta älä kerro miehellesi siitä. Hänelläkin on taatusti säästöjä, joista ei kerro sinulle. Sitten rutisee, että sinun elättäminen vie hänet perikatoon. Miehet ovat ovelia raha-asioiden suhteen. Paljon valitusta vaikka ei ole aihettakaan.
Oikeasti parisuhteessa se maksaa, jolla on suuremmat tulot. Siis elämisen ja isot hankinnat. Näin oikeasti tasapuolisessa ja rakastavassa suhteessa toimitaan. Tulet toivottavasti kokemaan sen jossain uudessa suhteessa, jossa sinua rakastetaan oikeasti ja mies haluaa olla loppuelämän kanssasi.
Sinä todennäköisesti kotona ollessasi hoidat koko huushollin ja kaupassa käynnit, ruoanlaiton yms. Laita tuntihinta kotitöillesi ja laske niihin kuluttamasi aika vuosien aikana kerrottuna tuntipalkalla. Todennäköisesti sinä jäät silloin saamapuolelle ja mies on ihmeissään. Tämä on muuten ihan toimiva vinkki tuollaiseen sinusta kaiken hyödyn pyrkivän miehen vaientamiseksi. Yhtäkkiä et olekaan velkaa!!
Pienituloiselta ei voi olettaa samanlaista rahallista panosta tai velkaannuttaa sinua. Se on yksinkertaisesti väärin sinua kohtaan. Minullakin oli mies, joka tienasi huomattavasti enemmän kuin minä. Olimme molemmat työsuhteessa. Hän pisti salaa säästöön isot summat 12 vuoden aikana ja erotessamme kehtasi esittää, että minä olen hänelle velkaa niin ja niin paljon. Nauroin päin hänen naamaa, että mistäs velka koostuu ja olemmeko muka sopineet tällaisesta ennen eroa. En siis maksanut hänelle mitään eikä se oikeastaan ollut mikään iso ongelma. Kunhan koetti kiltiltä naiselta kupata vielä lisää rahaa omiensa lisäksi. Minulle ei ollut säästöjä kertynyt.
Nyt otat marttyriasenteen ja heität roskiin. Alat ajatella elämää ilman häntä ja tosiaan säästät vähät rahasi tulevaisuuttasi varten. Sinä et missään tapauksessa ole velvollinen kertomaan, mitä teit työmarkkinatuellasi. Eihän miehesikään raportoi jokaista käyttämäänsä euroa sinulle!!
Kaikkea hyvää elämääsi ja alla pitämään puoliasi myös tulevissa suhteissa. Ei sitä kukaan muukaan tee puolestasi. Miehet ovat hyvin laskelmoivia, ainakin toiset ovat ja niistä tulee pysyä kaukana.
Yt
N65 eli elämää nähnyt
Siis voisin tottakai lähteä, mutta jos ero tulisi, ollaan sovittu että maksaisin silti takaisin. Vuosi vuodelta kaihertaa kyllä enemmän sekin skenaario että erottaisiin, ja olisin tilanteessa missä olisin itsekseen sinkku ja makselisin eksälle koko ajan rahaa. Varsinkin, jos tämä olisi uudessa parisuhteessa. Ap
Jos sinulle lainataan ja sinä suostut lainaamaan, niin onhan se oma päätös. Nyt vain vastuu omista päätöksistä, vaikka vaikeeaa onkin. Maksathan korot lainasta?

YtN65 eli elämää nähnyt
Jännä juttu, mutta tämä harvoin pätee niin päin että mies maksaa vähemmän. Siksihän naisille on tunnetusti tärkeää että mies tienaa hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Siis voisin tottakai lähteä, mutta jos ero tulisi, ollaan sovittu että maksaisin silti takaisin. Vuosi vuodelta kaihertaa kyllä enemmän sekin skenaario että erottaisiin, ja olisin tilanteessa missä olisin itsekseen sinkku ja makselisin eksälle koko ajan rahaa. Varsinkin, jos tämä olisi uudessa parisuhteessa. Ap
Ota nyt yhteys oikeusaputoimistoon. Noin ei voi toimia. Olet rikoksen uhri, ymmärrä jo. Et ole velkaa miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eiköhän mies ole sanonut tuon lainan vain siksi että hyväksyisit sen että hän nyt maksaa enemmän kun tienaakin. Helpompaa kaikille. Vai merkkaako johonkin vihkoon aina kun maksaa jotain yhteisiä laskuja? Niinpä.
Ei välttämättä kaikki mutta joku voi merkatakin. Kokemusta on omien vanhempien taholta maailman sekopäisimmistä, epärehellisimmästä ja pirullisimmasta raha-asioiden hoitamisesta. Ehkä siksi moni aiheeseen liittyvä juttu ei palstalla kauheasti yllätä vaikka en näitä kenellekään toivo.
No senkus sitten merkkailee, mitään oikeudellista arvoa sellaisella viholla ei ole mikäli ei ole aloittajan allekirjoitusta ja muutamaa todistajaa alla.
Ei olekaan todellakasn jollei ole lainaa.
Ei tämmöistä voi olla!? 😂