Käytetäänkö minua rahallisesti hyväksi parisuhteessa?
Arka aihe, en ole uskaltanut puhua tästä kenellekään tutulle. Tapasin mieheni kun oltiin opiskelijoita.
Mies valmistui ennen minua ja pääsi hyväliksaiseen duuniin. En saanut tämän takia kaikkia tukia, vaikka ei olla naimisissa. Sovittiin että miehen minun elättäminen on lainaa, koin että se oli siinä vaiheessa parisuhdetta ihan reilua. Oma luonne ei taivu siihen että eläisin jonkun siivellä.
Nyt ollaan oltu vuosia yhdessä, olen valmistunut mutta en pääse työelämään kiinni. Miehen minun elättämiseni on edelleen lainaa, enkä pääse tästä järjestelystä enää pois. En tiedä mitä teen. Jos erottaisiin niin joutuisin silti maksamaan miehelle takaisin ja summa on vuosien yhdessäolon jälkeen iso, vaikka olen kituuttanut rahallisesti ihan pikkusummilla. Jos pääsisin töihin tilanne korjaantuisi. Suhde on myös muuten hyvä, eli lähteminen vuosien parisuhteestä tallaisen asian takia tuntuu myös hölmölle. Toisaalta mitä pidempään olen, sitä suuremmaksi summa käy.
En tiedä mitä teen. Taidan olla hölmö.
Kommentit (344)
Kaikkeen sitä suominainen suostuukin, ei voi muuta kuin ihmetellä. (Ulkosuomalainen aviovaimo.)
Ap, minusta kuulostaa siltä, että elätte "avioliitonomaisessa suhteessa" ja mieskin saa ns. kaikki avioliiton edut. Olisi absurdia kuvitella, että meidän tilanteessamme vaimoni jotenkin velkaantuisi minulle nyt kun olen käytännössä talouden ainoa tienaaja. Perhe on "yhteisyritys" ja kukin kantaa kortensa kekoon omalla tavallaan, ja minusta loogista on, että se maksaa, joka pystyy.
T. Keski-ikäinen mies, vaimo kotirouvana
Täällä ap.
Olen selannut viime viikot ketjun viestejä läpi ja pohtinut. Edelleen naurattaa että osa pitää tätä provona, koska olen oikeasti tässä tilanteessa ja nyt viimeaikoina tilanne on huonontunut entisestään. Tein sen tyhmän päätöksen että jään ja odotin että tilanne paranisi. No eihän se enää parane. Olen puhunut tilanteesta myös ulkopuoliselle terveydenhuollon henkilölle ja saatan päästä lähtemään tästä joskus kuukauden sisään. Todennäköisesti tilanne ei kyllä järjesty rahallisesti ja läheisemme eivät tule uskomaan tätä tilannetta, mutta tähänkään en voi jäädä. Todennäköisesti joudun ns. polttamaan kaikki sillat, ajattelin laittaa kaikki tilanteen tiedot mieheni vanhemmille ja yhteisille tutuille kun erotaan ja katkaisen kylmästi välit kaikkiin. Ap
No tyhmyydestä sietääkin maksaa.