Lue keskustelun säännöt.
Miten hyvin kestätte yksinäisyyttä?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Sietämätöntä. Pitäisi saada naisystävä, tai edes ystävänainen. Mutta eihän sellaisia löydy 64-vuotiaalle eronneelle miehelle. Parin puolitutun äijän kanssa tulee joskus juteltua, mutta se ei riitä.
Miksi pitäisi olla nainen? Voisiko jommasta kummasta miehestä tai miksei molemmista olla kumppaniksi? Toisessa ketjussa juuri heitettiin lyömätöntä tilastotietoa että miehelle paras kumppani on toinen mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunne yksinäisyyttä, vaikka olenkin paljon yksin. Ei siis haittaa, vaikka en puhuisi edes sille kaupan kassalle. Jos mieltää yksinäisyyden vain juttuseuran puutteena, silloinhan yksinäisyys olisi helppoa poistaa. Yksinäisyys on kuitenkin lähinnä tunne siitä, että ei ole kenenkään tärkeä eikä kukaan ole itselle tärkeä. Yksinäisyys jatkuu, vaikka ympärillä olisi tuhat ihmistä. Jotkut tuntevat yksinäisyyttä, vaikka olisi puoliso ja lapsiakin saman katon alla.
Vierailija kirjoitti:
Sietämätöntä. Pitäisi saada naisystävä, tai edes ystävänainen. Mutta eihän sellaisia löydy 64-vuotiaalle eronneelle miehelle. Parin puolitutun äijän kanssa tulee joskus juteltua, mutta se ei riitä.
Miksi ystävän pitäisi olla nimenomaan nainen? Parisuhteessa ymmärrän, että jos on hetero, niin samaa sukupuolta oleva kumppani ei käy. Ystävän sukupuolelle taas ei pitäisi olla mitään merkitystä.
Mulla on ystävinä sekä naisia että miehiä. Olen saman ikäinen kuin sinä ja oma kokemukseni on, että iso osa miehistä - ainakin jossain vaiheessa - haluaa naiselta enemmän kuin vai ystävyyden. Ja sitten se ystävyyskin loppuu siihen, jos on ehtinyt edes alkaakaan.
Onneksenu tunnu yksinäisyydestä on, ainakin toistaiseksi itselläni ollut vain getkellinen tunne. Nutta itse syytökset ja itseäni kohtaan osoittanani arvostelu ha kritiikki on ollut sitäkin suurempi. Tuntuu epäreilulta, että oma kihtaloni on ja on ollut aina elöä sinkkuna ja iältäni olen jo yli 40 vuotias.
Meneehän ja on se mennyt näinkin mutta joskus vain tuntuu todellä ikävältä, vaikka en minä kumppania tarvitse elääkseni ja pitääkseni itseni koossa.
SIlti aina välillä on tai on ollut tunne, jota on vaikea kuvata, kun enhän oikeasti edes tiedä mikä minulta puuttuu tai on puuttunut kun tuntuu niin pliisukta sanoa vain, että kumppani, jota rakastaa, tai joka rakastaisi minua.(....)
Nautin yksinolosta, yksin on kevyt olla. Sosiaaliset tilanteet taas tuntuvat raskailta ja roolin esittämiseltä, erityisesti työelämässä.