Joel, 24, on ylpeästi työtön – ”Minua ei kiinnosta opiskelu eikä töissä käyminen”
Kommentit (322)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sympatiat Joelille. Mullakaan ei ollut koskaan unelma-ammattia. Tähän päälle koti, josta ei saanut minkäänlaista tukea ammatinvalintaan ja yläkoulun opo nyt oli ihan vitsi. Koska olin 16-vuotiaana aivan pihalla mitä työtä voisin tehdä, lähdin vain opiskelemaan jotakin.
Suvussa oli korkea työmoraali, enkä tiedä, että kukaan olisi ollut työtön, mutta monellakaan ei varsinaisesti ollut koulutusta.
Opiskelin yhden ammatin, toisen ja vielä kolmannenkin. Olen tehnyt vähän sitä sun tätä, mutta vielä näin viisikymppisenäkin mulla on tuo sama tunne kuin Joelilla, että en oikein tunnu kuuluvani mihinkään.
Näin jälkeenpäin olisin toivonut, minua olisi kannustettu menemään lukioon, luulen, että se mun juttu olisi löytynyt akateemiselta puolelta. Mulla on ollut aina syvä kiinnostus tiettyä aihetta kohtaan, mutta en nuorena osannut ajatella, että sellaista voisi tehdä työkseen. Mielenkiinnolla nyt seuraan kyseisestä alaa, mutta minusta aika ajoi jo ohi.
Tsemppiä Joelille!
Voi viiskymppisenäkin opiskella. Sinullahan on vielä kaikki korkeakouluopiskelijan opintotuet käyttämättä, jos olet vain amiskassa opiskellut.
Voi toki, sitten on entisten ongelmien lisäksi isot opintolainat eikä edelleenkään töitä koska yksikään firma ei edes haastattele jotain 50+ vastavalmistunutta.
No ei mulla varsinaisesti ongelmia elämässä ole, ja taloudellisesti opiskelu ei olisi mahdotonta, mutta muuten akateemisen uran aloittaminen tässä iässä on täydellisen utopistista. Lähdetään nyt vaikka siitä, että perus duunaritöissä ei juurikaan atk:ta käytetä.
Mun juna meni jo, ja tärkeämpiä ne vähäiset työpaikat on nuorille, joilla elämä on vasta edessä.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa myös vahvasti siltä että synnytystalkoot jäävät muiden huoleksi 😄
On jo ihan liikaa ihmisiä tällä pallolla, hyvä vaan jos vähenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvasin että ketjun luuserimöyhöttäjät eivät edes lukeneet juttua 😁 Tyyppi on hakenut tosissaan opiskelemaan eikä halua olla loppuelämäänsä työtön. Systeemiä kritisoi ja syystä.
Tyyppi ei ole hakenut tosissaan töihin, vaan haaveilee jostain ihme media-alasta. Kumma kun ei kompostineuvojan urasta. Joel saa tehdä juuri niin kuin haluaa, haaste tässä on, että elelee minun rahoillani = minä teen työt hänen puolestaan. Tämä on vapaa maa, kukaan ei pakota häntä yhtään mihinkään.
Hämmästyneille tiedoksi. Perustoimintulo on jonkun muun työllään ansaitsemaa rahaa. Se ei tule miltään "valtiolta"
Sun palkoilla ei elä kukaan muu. Et edes sinä itse. Sun palkka ei ole niin iso, että olisit nettomaksaja. Saana puolella olet.

Saamapuolella*
Maailman idioottimaisin huhu mitä olen kuullut iittyy seuraavaan :
- Eräs nainen oli törkeän Gang stalkingin kohde. Siihen sisältyy paljon valheita ja sabotointeja, jopa rikoksia.
Tähän ei riitä tila eikä aika kertoa, miten mm. sabotoitiin hänen ja jopa lastensa opiskelu ja työkuvioita.
Tarkoitus: Pistää alemmalle sosioekonomiselle tasolle, mitä oikeasti kuuluisi ja mihin pystyisi, ilman järjestettyjä sabotointeja!
Ja se kuuluisa mustamaalaus, että mite teillä nyt noin mennyt? Sivullisille uskotellaan , että ei mitenkään sabotoitu rikoksin muka Maailman suurin huijaus, mitä vieläkään eivät monet tajunneet koska sisältänyt kovin outoja sabotointeja ja rikoksia, mitkä näyttäytyneet tietenkin idiooteille sattumina tai henkilön omina mokina.
Jotkut tietävät, että noin ei ole. Joitain olisi voitu välttää super tarkkuudella, mutta joitain ei ollenkaan ellet oikeasti olisi osannut epäillä joutuvansa rikosten kohteeksi jopa mm. sairaalassa. Tai osannut epäillä että kun soitat virastoon x, se ei olekaan se.
No mutta jatketaan tuosta tyättömyydrstä.
Super idiooteille on ilmeisesti koko jutussa uskoteltu, että tuossa jutussa muka se työtön vanhempi muka opettaa väärää ideologiaa lapselleen. Jotkut niin ääliöitä että luulevat, että ihan oikein opastettu sosiaalitukiin ja jotkut taas niin äälilitä että luulevat, että asia todella toimii noin, jos vanhempi työtön niin lapsikin haluaa olla. Huom vaikka tuohon ei pitäisi olla edes perusteita luulla noin, koska aikuiset lapset aina töissä tai opiskelemassa ja vaikka yhdellä oli työttömyysjakso johtui se ainoastaan siitä, että ei ollut päässyt opiskelemaan, eikä saanut töitä. Ei kun siitä että äiti kertoi kuinka hyvät sossutuet on? Hehheh.
Voin ääliöt voisi miettiä että olisiko jotain merkitystä kuitenkin sillä minkälainen tausta on sillä vanhemmalla?
Esim. Jos kuitenkin olut työelämässä kauankin ennen työttömyyttä ehkä hän puheillaan puhuu täysin päinvastaista kun johonkin loisimiseen kannustamista? Ehkä hän ei tule perheestä, missä on vuosikymmenten työttömyyttä tai päihdeongelmaa. Onko käynyt mielessä että ehkä juuri hän ei innoissaan ole kertomassa Kela etuisuuksien ihanuudesta. Ehkä hän tulee keskituloisesta perheestä, jossa asiat oli hyvin?
Jotkut voi tosin olla niin tomppeleita, että jos kuulevat vanhemman kertovan totuudenlapselleen eli sen että Suomessa kyllä yhteiskunta on velvollinen järjestämään asunnon ja käyttörahaa, jos on työtön, on se muka kannustamista loisimiseen?
Ai vaikka lisää lopuksi, että ei se taloudellisesti kovin helppoa ole? Ja kertoo elämän tosiasioista myös realistisesti?
Vierailija kirjoitti:
Tällaisten juttujen tekeminen ja nostaminen on silkkaa propagandaa. Taas vuosi aikaa vaaleihin ja näitä alkaa ilmestyä mediaan.
Missä vastaavat jutut röyhkeistä veroja kiertävistä ja tukia nostavista rikkaista?
Maksumuurin takana?
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvasin että ketjun luuserimöyhöttäjät eivät edes lukeneet juttua 😁 Tyyppi on hakenut tosissaan opiskelemaan eikä halua olla loppuelämäänsä työtön. Systeemiä kritisoi ja syystä.
Tyyppi ei ole hakenut tosissaan töihin, vaan haaveilee jostain ihme media-alasta. Kumma kun ei kompostineuvojan urasta. Joel saa tehdä juuri niin kuin haluaa, haaste tässä on, että elelee minun rahoillani = minä teen työt hänen puolestaan. Tämä on vapaa maa, kukaan ei pakota häntä yhtään mihinkään.
Hämmästyneille tiedoksi. Perustoimintulo on jonkun muun työllään ansaitsemaa rahaa. Se ei tule miltään "valtiolta"
Älä jaksa. Et sinä kuulu nettoveronmaksajiin. Heitä on Suomessa vähän. Joten kukaan ei elä "sinun rahoillasi".
Klikki otsikko, säälittävät normot
Kakspiippunen juttu, jolla Joel ampuu ensisijaisesti itseään jalkaan.
Omiin tienesteihin kannattaisi pyrkiä tekemällä vaikka edes sitä mikä itseään kiinnostaa. Jotta elintaso olisi edes vähän mukavampi ja elämässä sisältöä, haasteita ja asioita joita odottaa. Näin minulla on esimerkiksi toiminimiyrittäjänä joka tekee taidetta. Voi tulla ontto olo 10 tai 20 vuoden päässä jos on vaan palloillut tekemättä mitään.
Mutta ymmärrän Joelis siinä että on naurettavaa että itseään pitäisi ruoskia siksi että on työtön tai jos ei halua elää samaa kitumisen kaavaa kuin onneton duunari. Vain siksi että olisi sosiaalisesti hyväksytympi meidän luterilaisen kärsimisen yhteiskunnassa.
Työelämää pitäisi kehittää miellytyävämmäksi. EDES SILLEEN että olisi niitä töitä, olisi kannattava palkka ja että töissä ei kiusattaisi niin kovasti.
Vierailija kirjoitti:
Miten surkea vätys voi 24-vuotias olla? Tyhmänkin oloinen, vielä.
No pääsihän Sebu, Miko ja Joakimkin sekä se yks Suomi-ideologinen hissukka niiden vieressä istumassa eduskuntaan pelkällä läpällä ja Riikka viimeksi sen ikäisenä Mäkkärissä töissä olleena on VVM. Ja Petteri on pääministeri ;DDDDD
Suomessa kaikki on mahdollista, kun olet ideologisesti "oikea"
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo itseasiassa ON töissä.
Media-ala kiinnostaa, joten tällä provosoivalla mielipiteellä tutkaillaan mahdollisuutta menestyä tiktokissa = rahaa.
Se vaan, että kilpailu on kovaa.
Paljonko vetoa että tuo on kohta jonain avustajana jossain näistä suuremmista punamedioista kuten hesari, yle tai iltalehti?
Hesari, Yle ja Iltalehti ovat kaikki oikeistomedioita. Yle vähän vähemmän kuin muut. Varsinaista vasemmistomediaa ei Suomessa juuri ole.
Tämäkin juttu on tarkoitettu vain äärioikeiston huudattamiseksi, ja se on näköjään onnistunut, kun lukee tätä keskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen, terve ihminen voi elää todella vähällä.
Opiskeluaikana kaverini joutui potkituksi ulos soluasunnostaan, kun ei tajunnut uusia vuokrasopimusta. Annoimme hänen asua asunnon keittiössä, jossa hän makasi sohvalla. Hän oli siinä koko kesän, kun olimme poissa. Alkusyksystä hän kertoi, että elämiseen oli koko kesän aikana mennyt noin 60 euroa, jonka hän oli saanut tehtyään vähän pimeitä töitä. Hän eli dyykkaamalla, leipomalla ja lisäämällä proteiinijauhetta leipiin, sekä jossakin määrin myös keräilemällä esim. syötäviä kasveja ja onkimalla kalaa. Hänellä oli käytössä keittiö, kylppäri ja WC. Hän oli toki hyvässä kunnossa ja hänellä oli rautainen maha (pystyi elämään vaikka vanhentuneella ruoalla), ja hänellä oli tietysti mahdollisuus elää ilmaiseksi meidän luonamme. Mutta siitä huolimatta hän sanoi tuon kokemuksen olleen todella vapauttava - hän tajusi, miten vähällä voi pärjätä, jos on kekseliäs ja viitsii nähdä vähän vaivaa.
Mutta kuinka kauan jaksaa elää noin, että kaikki aika käytännössä menee siihen, että yrittää jostain kehittää seuraavan aterian? Ja ihan varmasti alkaisi puutostilojakin lopulta tulla, ei noin pysty syömään säännöllisesti riittävästi.
Aiemmin opintolainat saattoi huoleti jättää maksamatta, kun muutti vain ulkomaille, kauas Suomen vaikutuspiiristä. Exäni lähti jenkkeihin ja jätti lähes sadan tonnin velat valtion tappioksi. En tiedä, toimiiko tämä nykyään, kun opintolaina on normaalia pankkilainaa, ja valtio vain takuumiehenä.
Mitä duunia kaikkien pitäis tehdä kun jo nyt on pula järkevästä tekemisestä? Infra pysyy kasassa ja kaupoissa on ruokaa. Sähkö ja vesikin pelittää edelleen. Tietokone nenän eteen ja ulos pääsee luontoon lenkille. Emme kaipaa mitään. 1980-luku meni jo jolloin kaikki harakat keräilivät asuntonsa täyteen joutavaa roinaa.
Vierailija kirjoitti:
Tällaisten juttujen tekeminen ja nostaminen on silkkaa propagandaa. Taas vuosi aikaa vaaleihin ja näitä alkaa ilmestyä mediaan.
Missä vastaavat jutut röyhkeistä veroja kiertävistä ja tukia nostavista rikkaista?
Kerro ihmeessä, mitä tukia rikas voi saada! Ja miten kiertää veroja, kun jokaisen palkka ja omaisuus ja velatkin näkyy virallisissa tilastoissa ja verotoimistoissa? Kyllä ne todelliset ökyrikkaatkin maksavat jo leijonanosan kaikista maksetuista veroista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen, terve ihminen voi elää todella vähällä.
Opiskeluaikana kaverini joutui potkituksi ulos soluasunnostaan, kun ei tajunnut uusia vuokrasopimusta. Annoimme hänen asua asunnon keittiössä, jossa hän makasi sohvalla. Hän oli siinä koko kesän, kun olimme poissa. Alkusyksystä hän kertoi, että elämiseen oli koko kesän aikana mennyt noin 60 euroa, jonka hän oli saanut tehtyään vähän pimeitä töitä. Hän eli dyykkaamalla, leipomalla ja lisäämällä proteiinijauhetta leipiin, sekä jossakin määrin myös keräilemällä esim. syötäviä kasveja ja onkimalla kalaa. Hänellä oli käytössä keittiö, kylppäri ja WC. Hän oli toki hyvässä kunnossa ja hänellä oli rautainen maha (pystyi elämään vaikka vanhentuneella ruoalla), ja hänellä oli tietysti mahdollisuus elää ilmaiseksi meidän luonamme. Mutta siitä huolimatta hän sanoi tuon kokemuksen olleen todella vapauttava - hän tajusi, miten vähällä voi pärjätä, jos on kekseliäs ja viitsii nähdä vähän vaivaa.
Mutta kuinka kauan jaksaa elää noin, että kaikki aika käytännössä menee siihen, että yrittää jostain kehittää seuraavan aterian? Ja ihan varmasti alkaisi puutostilojakin lopulta tulla, ei noin pysty syömään säännöllisesti riittävästi.
Ajanjakso olikin vain herättelijä, joka valoi uskoa tulevaisuuteen. Suuria rahoja ei tarvi tavoitella, vähemmälläkin pärjää, lähes nollabudjetilla. Useimmat elävät välimaastossa, ei tarvi mennä äärimmäisyyksiin.
Elämässä tärkeintä on se sisäinen tunne, että "hei, mä pärjään! Elämä ei olekaan mahdoton haaste!"
Tosta tyypistä pitäisi tehdä ennakkotapaus, saisivat ideoloisijat mietittävää jos vaikka alkaisivat haluta pärjäämään omillaan.
Ei loisille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustulo olisi hyvä ratkaisu. Minun puolestani Joelin voi antaa nauttia elämästään. Eipä se kalliiksi tule, toisin kuin rötösherrojen ja maailman parantajien touhut.
Oli yhteiskunnan tuki elämiseen mikä tahansa sen tulisi kannustaa yrittämiseen ja työntekoon. Muutoin kaikki heittäytyvät yhteiskunnan eläteiksi ja sitten loppuu sen tuen maksajat.
Onneksi nykyhallitus on keksinyt keinon tuohon asiaan kaikilla tukien vöhennyksillöön ja työlainsöäsäntöjen kiristämisillä.....eikun.
Miten surkea vätys voi 24-vuotias olla? Tyhmänkin oloinen, vielä.