Onko elämä enää elämisen arvoista sen jälkeen kun lapset muuttaa pois kotoa

Monet masentuvat, sanoi tuttu psykiatri. 

Hänen yleisin asiakkaansa on kuulemma masentunut nainen, jonka lapset muutti omilleen. Hän on julkisella puolella. 

Vierailija kirjoitti:

Siitähän alkaa ihan uudenlainen elämä! Myimme talon ja ostimme asuntoauton, nyt asumme mökillä vakituisesti ja kaikki vapaa-aika reissataan. Lapset pärjää hienosti ja heidän luonaan on ihanaa käydä 😊 

Ohis uudenlainen elämä... Itse en haluaisi taloa myydä, sillä lapset ovat tervetulleita myös yöpymään lapsuudenkotiinsa. Matkailuautoa ei olla hankkimassa. Mökki meillä jo on, ja kyllä se mökkeily ilman lapsia olisi tylsempää, on matkusteltu ennen lapsia, lasten kanssa ja ystävien kanssa ja en usko, että matkustelu lisääntyy lasten muutettua.

Pointtini on, että meillä lapset ei ole estäneet mitään ja kun on näetty ja koettu tuntuu siltä, että sitä ns. vapautta lasten muuton myötä en odota.

Olenkohan outo, kun minulla ei ole ikinä ikävä lapsiani. Riittää kun tiedän heillä olevan kaiken hyvin.

Tottakai on. Silloin on hyvin tehty kasvatustyö, kun lapset alkavat rakentamaan omaa elämää ja parisuhteita muualla. Ne peräkammarin pojat ja tytöt ovat surullisia tapauksia...  Aikuiset lapset tulevat sitten lomilla käymään syntymäkodissaa ja kaikki on ok. 

Mä varmaan olen myös tullut vanhaksi kun kohokohta on se kun aikuiset lapset tulevat käymään. Mutta toki kotona on eläimiä pitämässä seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Parempi vain kuolla ilman lapsia?

Voi elää tehdäkseen lapsien hyväksi yhteisiä asioita.

Sehän oli parasta, mitä voi tapahtua. Vihdoin viimein!

Onhan se sairasta jos on nähnyt lapset vain itsensä jatkeena.

Vierailija kirjoitti:

Elämä alkaa siitä kun mökki on myyty ja lapset muuttaneet pois kotoa

No ei olis kannattanut hommata niitä pershedelmiä sitä ensinkään. Olis alkanut se elämä jo parikymppisenä niin ku esim mulla! On ihanaa kun on nuori ja voimissaan ja voi tehä mitä huvittaa eikä tarvi olla lässyttämässä taaperoulle jotka puskee pelkkää ripulia tai puklua ulos 

Vierailija kirjoitti:

Sehän oli parasta, mitä voi tapahtua. Vihdoin viimein!

Heh! Tantta paljasti itsensä! Olisko kannattanut olla porsumatta! Nyt oot jo vanha ja kohta kutsuu hauta.

Jos saa elää keskimääräisen eliniän odotteen pituisen elämän, lapset on sun elämässä selvästi pitempään aikuisia kuin lapsia. Lapsuus ja nuoruus hujahtaa hetkessä ohi. Sitten sulla on aikuiset lapset läsnä sun elämässä jopa 40 v ajan. Sekin suhde ehtii muuttua monella tavalla tuona aikana. Olen itse 50 v ja tullut ihan viime vuosina selvästi aiempaa läheisemmäksi oman äitini kanssa. Ehkä siksi, kun omat lapseni aikuistuvat. Nyt arvostan todella sitä aikaa, joka äiskän kanssa on jäljellä.

Joo toki se saa surettaa, että lapset muuttaa pois, mutta ei tuo ole normaalia, että ajattelee elämä ei ole elämisen arvoista enää sen jälkeen. 

Kuulostaa siltä, että tämä elämänvaihe on hyvin tuore ja totta kai silloin on vähän vereslihalla kuten minkä tahansa ison muutoksen kanssa. Mutta kyllä siihen uuteen elämään sopeutuu ja alkaa nähdä niitä positiivisia puoliakin omassa rauhassa ja vapaudessa. Ja eihän ne lapset mihinkään katoa. Jos teillä on ollut tiivis ja hyvä suhde aiemmin, kyllä ne lapset aikuisenakin haluaa teidän elämässä olla. Ja sekin suhde toki jatkaa kasvuaan ja kehittymistään samalla kun nuorista aikuisista kasvaa aikuisia ja mahdollisesti vanhempia itsekin. 

Lapset ovat olleet aina elämässä etusijalla; on annettu huoltoa ja hoivaa, elämyksiä, kokemuksia, yhteistä arkea, harrastuksiin kuskaamista, opastusta ja apua. Tosi luontevasti on sitten ajallaan mennyt lasten muutot kotoa, eikä ole ehtinyt ikäväkään tulla kun on puhelimet ja kyläilyt. En myöskään ole ollut kateellinen lapsistani muille (puolisot, isovanhemmat yms) eikä ole tarvetta kontrolloida menemisiä ja tulemisia tai jakaa kokemuksia. 

Olen aina nauttinut työstäni, pitänyt yllä ystävyyssuhteita, ollut aktiivisesti yhdistystoiminnassa ja harrastanut omia juttuja ja nyt niihin riittää enemmän aikaa. Lapsenlapsille haluan antaa vuorostani oman ajan, jotta side välillämme vahvistuu.

Tee iltatähti

Lue Gahlil Gibrania. Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.

Mulla on vaatinut aikaa sopeutua uuteen elämänvaiheeseen, mutta nyt olen tajunnut, että on enemmän aikaa ystäville, puolisolle ja omille harrastuksille. Lapseni opiskelevat eri paikkakunnilla ja se on mukavaa, kun he tulevat usein kotiin viikonlopuiksi ja myös koko kesäksi. 

Naisen elämänkaari:

0-20v: harjoitellaan nukkeleikkiä

20-30v: mangutaan nukkeleikkiä mieheltä

30-45v: nukkeleikki

45-55v: nuppi sekoaa kun nukkeleikki on takana -> häiriökäyttäytymistä

55v->: mangutaan nukkeleikkiä lapsilta

Ei, elämässä ei ole mitään järkeä. Harmi että olet jo pistänyt pahan eteenpäin seuraaville.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä alkaa siitä kun mökki on myyty ja lapset muuttaneet pois kotoa

Meillä taas mökki on se paikka, missä eniten vietämme aikaa aikuisten lastemme kanssa.

Juu meilläkin meni niin kauan hyvin kunnes tuli kateellinen ja katkeran vanhemman vesa miniäksi. Irvistelyä, arvostelua, pahasuopaisuutta, ilkeilyä ym. typerää riittää. Kääntänyt poikamme meitä vastaan kiristämällä, ei raukka tajua että rakkaus ei toimi noin.