Lue keskustelun säännöt.
Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 3.1
26.04.2026 |
Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 3. Keskustelu on poistettu.
Mikä tekee tästä aiheesta maailman sensuroidumman?
Kommentit (7674)
Vierailija kirjoitti:
Vielä jäin miettimään sitä, että lapsille puhutaan taivaasta. Asiahan vaikuttaa vielä entistäänkin kummemmalta, kun kuitenkin kaikitenkin ajatus on se, että lapsi syntyy nimenomaan tänne maan päälle lahjaksi.
Ja sitten kuitenkin tuon samaisen lapsen pitäisi suunnilleen heti vaipoissaan ja kapaloissaan saada ensimmäiseksi kuulla täältä maan päältä "pois pääsystä" ja ruveta sitä miettimään. Että se on niin iloinen ja ihana asia sitten päästä pois täältä, mihin juuri lahjana tulit.
Anteeksi vaan mutta tää nyt on vaan minusta aika outoa.
Täällä se ev. lut, joka kertoo lapselleen taivaasta:
Ei tässä ole mielestäni mitään outoa. Meillä puhutaan syntymästä ja kuolemasta luonnollisena osana elämää. Kaikki kuolevat joskus. Lapselle on ikätasoisesti puhuttu kuolemasta jo pitkään. Miten keho lakkaa toimimasta, ihminen ei voi enää tehdä asioita eikä ihminen tunne mitään. Ja sitten aikanaan tapaamme toisemme taivaassa, mikä on iloinen asia.
Ei taivaasta ja kuolemasta puhuminen tee maanpäällistä elämää tyhjäksi. Eikä meillä lapsi ole ollut moksiskaan, että puhutaan kuolemasta. Suhtautuu asiaan hyvin rennosti, ei pelkää sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä jäin miettimään sitä, että lapsille puhutaan taivaasta. Asiahan vaikuttaa vielä entistäänkin kummemmalta, kun kuitenkin kaikitenkin ajatus on se, että lapsi syntyy nimenomaan tänne maan päälle lahjaksi.
Ja sitten kuitenkin tuon samaisen lapsen pitäisi suunnilleen heti vaipoissaan ja kapaloissaan saada ensimmäiseksi kuulla täältä maan päältä "pois pääsystä" ja ruveta sitä miettimään. Että se on niin iloinen ja ihana asia sitten päästä pois täältä, mihin juuri lahjana tulit.
Anteeksi vaan mutta tää nyt on vaan minusta aika outoa.
Täällä se ev. lut, joka kertoo lapselleen taivaasta:
Ei tässä ole mielestäni mitään outoa. Meillä puhutaan syntymästä ja kuolemasta luonnollisena osana elämää. Kaikki kuolevat joskus. Lapselle on ikätasoisesti puhuttu kuolemasta jo pitkään. Miten keho lakkaa toimimasta, ihminen ei voi enää tehdä asioita eikä ihminen tunne mitään. Ja sitten aikanaan tapaamme toisemme taivaassa, mikä on iloinen asia.
Ei taivaasta ja kuolemasta puhuminen tee maanpäällistä elämää tyhjäksi. Eikä meillä lapsi ole ollut moksiskaan, että puhutaan kuolemasta. Suhtautuu asiaan hyvin rennosti, ei pelkää sitä.
Juuri noin.
1. Onpa taivaassa tarjona lapsillekin / osa Jeesuksen valmistama: / kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, / harput, joilla he soittelevat.
2. Puhdas kulta on tie, jota astelevat / kera laulaen enkelien. / Karitsan siellä kasvoja katselevat, / veriuhria syntisien.
3. Siellä autuuden lähteellä istuessaan / elon leipää he nauttia saa. / Pois on yö, varjot kuoleman pois kokonaan, / aina aurinko luo valoaan.
4. Siellä lapsilla ei enää murheita maan, / ilon kirkkaan he saa omistaa. / Ylistystänsä Herralle laulavat vaan, / osan parhaan he taivaassa saa.
Ei lapsi ajattele kuolemaa aktiivisesti. Sitten se tulee ajankohtaiseksi, kun joku läheinen kuolee. Silloin on vanhemmilla hyvä olla vastaukset valmiina. Kun suvustamme kuoli nuori aikuinen, suvun lapsilla oli paljon kysyttävää. Hautaan laskeminen oli kova paikka kaikille eikä vähiten lapsille. Niin kauan kuin kysymyksiä riitti, niihin vastattiin ikätasoisesti.
Lapsi elää hetkessä, haaveilee ja luottaa tulevaisuuteen. Ja niin sen pitää ollakin. Siinä on meillä aikuisilla oppimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsi ajattele kuolemaa aktiivisesti. Sitten se tulee ajankohtaiseksi, kun joku läheinen kuolee. Silloin on vanhemmilla hyvä olla vastaukset valmiina. Kun suvustamme kuoli nuori aikuinen, suvun lapsilla oli paljon kysyttävää. Hautaan laskeminen oli kova paikka kaikille eikä vähiten lapsille. Niin kauan kuin kysymyksiä riitti, niihin vastattiin ikätasoisesti.
Lapsi elää hetkessä, haaveilee ja luottaa tulevaisuuteen. Ja niin sen pitää ollakin. Siinä on meillä aikuisilla oppimista.
Hyvin kirjoitettu, samaa mieltä.
-vl
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsi ajattele kuolemaa aktiivisesti. Sitten se tulee ajankohtaiseksi, kun joku läheinen kuolee. Silloin on vanhemmilla hyvä olla vastaukset valmiina. Kun suvustamme kuoli nuori aikuinen, suvun lapsilla oli paljon kysyttävää. Hautaan laskeminen oli kova paikka kaikille eikä vähiten lapsille. Niin kauan kuin kysymyksiä riitti, niihin vastattiin ikätasoisesti.
Lapsi elää hetkessä, haaveilee ja luottaa tulevaisuuteen. Ja niin sen pitää ollakin. Siinä on meillä aikuisilla oppimista.
Eivät kaikki lapset kysele mitään tuollaisessa tilanteessa. Minun ei-vl-mummini kuoli, kun olin alle kouluikäinen. En kysellyt mitään. Tiesin ihan riittävän hyvin, että hän ei päässyt taivaaseen. Enkä muista, että kukaan minulle olisi sellaista sanonut suoraan. Osasin tehdä johtopäätöksen ihan itse. Olin oppinut ketkä ovat uskovaisia ja ketkä eivät (sanaa vanhoillislestadiolainen en edes tuolloin tiennyt, minulle oli olemassa vain uskovaisia ja epäuskoisia ihmisiä) ja olin oppinut seuroissa mihin kuoleman jälkeen kukakin menee. Mitäpä siinä kyselemään itsestäänselvyyksiä asiassa, jolle ei enää kukaa mitään edes voi. Enkä oikeastaan tuntenut juuri mitään. Mutta se tuskin tarkoittaa sitä, että tuollaisen maailmankuvan omaksuminen ei olisi ollut minulle silti haitallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsi ajattele kuolemaa aktiivisesti. Sitten se tulee ajankohtaiseksi, kun joku läheinen kuolee. Silloin on vanhemmilla hyvä olla vastaukset valmiina. Kun suvustamme kuoli nuori aikuinen, suvun lapsilla oli paljon kysyttävää. Hautaan laskeminen oli kova paikka kaikille eikä vähiten lapsille. Niin kauan kuin kysymyksiä riitti, niihin vastattiin ikätasoisesti.
Lapsi elää hetkessä, haaveilee ja luottaa tulevaisuuteen. Ja niin sen pitää ollakin. Siinä on meillä aikuisilla oppimista.
Eivät kaikki lapset kysele mitään tuollaisessa tilanteessa. Minun ei-vl-mummini kuoli, kun olin alle kouluikäinen. En kysellyt mitään. Tiesin ihan riittävän hyvin, että hän ei päässyt taivaaseen. Enkä muista, että kukaan minulle olisi sellaista sanonut suoraan. Osasin tehdä johtopäätöksen ihan itse. Olin oppinut ketkä ovat uskovaisia ja ketkä eivät (sanaa vanhoillislestadiolainen en edes tuolloin tiennyt, minulle oli olemassa vain uskovaisia ja epäuskoisia ihmisiä) ja olin oppinut seuroissa mihin kuoleman jälkeen kukakin menee. Mitäpä siinä kyselemään itsestäänselvyyksiä asiassa, jolle ei enää kukaa mitään edes voi. Enkä oikeastaan tuntenut juuri mitään. Mutta se tuskin tarkoittaa sitä, että tuollaisen maailmankuvan omaksuminen ei olisi ollut minulle silti haitallista.
Haluatko kertoa miksi koet haitalliseksi maailmankuvaksi sen, että tiedostaa olevan uskovaisia ja ei-uskovaisia, joista vain uskovaiset pääsevät taivaaseen? Sehän on hyvin tarkkaan Raamatusta välittyvän kuvan mukainen, vaikka se onkin surullista.
Aamulla törmäsin lehtijuttuun, jossa ihmiset kertoivat ajatuksistaan lapsilisäuudistukseen liittyen. Kuulosti kyllä karulta, miten suurperheen tuloista saattoi hävitä 500 e/kk. Tai jos perheessä on 10 alle 17 v lasta (joista 2 olisi alle 3 v), tippuisi lapsilisä 1700 eurosta 1000 euroon. Varmasti tuntuisi kukkarossa 700 e vähennys.
Ylipäätään olen usein miettinyt (en pahalla, vaan neutraalisti), että miten suuret lestadiolaisperheet pärjäävät taloudellisten kulujen kanssa. Lasten kasvattaminen ei ole halpaa, on oltava iso koti, ruokaa ja vaatteita menee. Ja sille nostan hattua, että työntekoa arvostetaan eli ei pidetä ideaalina sitä, että kumpikin vanhemmista olisi kotona, vaan toinen on töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsi ajattele kuolemaa aktiivisesti. Sitten se tulee ajankohtaiseksi, kun joku läheinen kuolee. Silloin on vanhemmilla hyvä olla vastaukset valmiina. Kun suvustamme kuoli nuori aikuinen, suvun lapsilla oli paljon kysyttävää. Hautaan laskeminen oli kova paikka kaikille eikä vähiten lapsille. Niin kauan kuin kysymyksiä riitti, niihin vastattiin ikätasoisesti.
Lapsi elää hetkessä, haaveilee ja luottaa tulevaisuuteen. Ja niin sen pitää ollakin. Siinä on meillä aikuisilla oppimista.
Eivät kaikki lapset kysele mitään tuollaisessa tilanteessa. Minun ei-vl-mummini kuoli, kun olin alle kouluikäinen. En kysellyt mitään. Tiesin ihan riittävän hyvin, että hän ei päässyt taivaaseen. Enkä muista, että kukaan minulle olisi sellaista sanonut suoraan. Osasin tehdä johtopäätöksen ihan itse. Olin oppinut ketkä ovat uskovaisia ja ketkä eivät (sanaa vanhoillislestadiolainen en edes tuolloin tiennyt, minulle oli olemassa vain uskovaisia ja epäuskoisia ihmisiä) ja olin oppinut seuroissa mihin kuoleman jälkeen kukakin menee. Mitäpä siinä kyselemään itsestäänselvyyksiä asiassa, jolle ei enää kukaa mitään edes voi. Enkä oikeastaan tuntenut juuri mitään. Mutta se tuskin tarkoittaa sitä, että tuollaisen maailmankuvan omaksuminen ei olisi ollut minulle silti haitallista.
Haluatko kertoa miksi koet haitalliseksi maailmankuvaksi sen, että tiedostaa olevan uskovaisia ja ei-uskovaisia, joista vain uskovaiset pääsevät taivaaseen? Sehän on hyvin tarkkaan Raamatusta välittyvän kuvan mukainen, vaikka se onkin surullista.
Jos ei-uskovaisiin lasketaan mukaan kaikki oman yhteisön ulkopuoliset, kuten ihan tavalliset evankelis-luterilaiseseen kirkkoon kuuluvat ihmiset, jollainen mumminikin oli, niin mielestäni se on haitallista. Siitä syntyy helposti jatkuva pelko uskon menettämisestä, jos on vain yksi oikea tapa uskoa ja pienikin opillinen poikkeama uskossa johtaa helvettiin joutumiseen. Ja tämä pelko johtaa jatkuvaan valppauteen (voidaan käyttää myös sanoja ylivireys tai sympaattisen hermoston aktivaatio) ja tätä ei vain kenenkään mieli ja elimistö kestä loputtomiin.
Ja totta puhuen minä en ole vielä keksinyt yhtään ihmistä, joka ansaitsisi kuoleman jälkeen joutua ikuisiksi ajoiksi helvettiin. En ainakaan mikäli helvetti nähdään ikuisena kärsimyksenä eikä vain jonain tyhjiin raukeamisen tai olemattomuutena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä jäin miettimään sitä, että lapsille puhutaan taivaasta. Asiahan vaikuttaa vielä entistäänkin kummemmalta, kun kuitenkin kaikitenkin ajatus on se, että lapsi syntyy nimenomaan tänne maan päälle lahjaksi.
Ja sitten kuitenkin tuon samaisen lapsen pitäisi suunnilleen heti vaipoissaan ja kapaloissaan saada ensimmäiseksi kuulla täältä maan päältä "pois pääsystä" ja ruveta sitä miettimään. Että se on niin iloinen ja ihana asia sitten päästä pois täältä, mihin juuri lahjana tulit.
Anteeksi vaan mutta tää nyt on vaan minusta aika outoa.
Täällä se ev. lut, joka kertoo lapselleen taivaasta:
Ei tässä ole mielestäni mitään outoa. Meillä puhutaan syntymästä ja kuolemasta luonnollisena osana elämää. Kaikki kuolevat joskus. Lapselle on ikätasoisesti puhuttu kuolemasta jo pitkään. Miten keho lakkaa toimimasta, ihminen ei voi enää tehdä asioita eikä ihminen tunne mitään. Ja sitten aikanaan tapaamme toisemme taivaassa, mikä on iloinen asia.
Ei taivaasta ja kuolemasta puhuminen tee maanpäällistä elämää tyhjäksi. Eikä meillä lapsi ole ollut moksiskaan, että puhutaan kuolemasta. Suhtautuu asiaan hyvin rennosti, ei pelkää sitä.
Juuri noin.
1. Onpa taivaassa tarjona lapsillekin / osa Jeesuksen valmistama: / kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, / harput, joilla he soittelevat.
2. Puhdas kulta on tie, jota astelevat / kera laulaen enkelien. / Karitsan siellä kasvoja katselevat, / veriuhria syntisien.
3. Siellä autuuden lähteellä istuessaan / elon leipää he nauttia saa. / Pois on yö, varjot kuoleman pois kokonaan, / aina aurinko luo valoaan.
4. Siellä lapsilla ei enää murheita maan, / ilon kirkkaan he saa omistaa. / Ylistystänsä Herralle laulavat vaan, / osan parhaan he taivaassa saa.
Kauhea loilotus tämäkin. Ihan kuin elämän (?) paras asia olisi k*olla pois jo heti lapsena tästä hirveästä paikasta, koska kun k*olee lapsena, pääsee varmasti kultakruunu päässä veriselle uhrille harppua soittamaan. Jos k*uolee vasta aikuisena, se ei nimittäin ole ihan varmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aamulla törmäsin lehtijuttuun, jossa ihmiset kertoivat ajatuksistaan lapsilisäuudistukseen liittyen. Kuulosti kyllä karulta, miten suurperheen tuloista saattoi hävitä 500 e/kk. Tai jos perheessä on 10 alle 17 v lasta (joista 2 olisi alle 3 v), tippuisi lapsilisä 1700 eurosta 1000 euroon. Varmasti tuntuisi kukkarossa 700 e vähennys.
Ylipäätään olen usein miettinyt (en pahalla, vaan neutraalisti), että miten suuret lestadiolaisperheet pärjäävät taloudellisten kulujen kanssa. Lasten kasvattaminen ei ole halpaa, on oltava iso koti, ruokaa ja vaatteita menee. Ja sille nostan hattua, että työntekoa arvostetaan eli ei pidetä ideaalina sitä, että kumpikin vanhemmista olisi kotona, vaan toinen on töissä.
Eihän se aina helppoa ole taloudellisesti. Perheiden välillä on luonnollisesti suuriakin eroja vanhempien työstä (=palkkapussi) johtuen. Toisaalta vaatteita, harrastusvälineitä yms. kierrätetään ahkerasti perheen sisällä ja tuttava/serkkuperheidenkin välillä. Hyödynnetään kirppiksiä ja hyväksytään se, että vähemmälläkin pärjää. Kunhan tarjolla on ravitsevaa ruokaa tarpeeksi ja puhtaat ja ehjät vaatteet päälle, niin se on hyvä.
Harrastuksia löytyy myös halvemmasta päästä, jos kalliimpiin ei ole varaa.
Joskus yhteisössä autetaan taloudellisesti (järjestetään keräys) sellaista perhettä, joka on yhtäkkiä joutunut vaikeaan tilanteeseen: huoltaja sairastunut/kuollut/joutunut työttömäksi tmv.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsi ajattele kuolemaa aktiivisesti. Sitten se tulee ajankohtaiseksi, kun joku läheinen kuolee. Silloin on vanhemmilla hyvä olla vastaukset valmiina. Kun suvustamme kuoli nuori aikuinen, suvun lapsilla oli paljon kysyttävää. Hautaan laskeminen oli kova paikka kaikille eikä vähiten lapsille. Niin kauan kuin kysymyksiä riitti, niihin vastattiin ikätasoisesti.
Lapsi elää hetkessä, haaveilee ja luottaa tulevaisuuteen. Ja niin sen pitää ollakin. Siinä on meillä aikuisilla oppimista.
Tottakai lapselle puhutaan ikätasoisesti kuolemasta jos ja kun se tulee jotenkin häntä lähelle. Mutta onhan se aika hirveä taakka pienelle mielelle, jos se kuollut rakas onkin "meidän oikean uskon" ja taivaaseen menijöiden ulkopuolinen ja onkin siis nyt siellä hirveässä paikassa.
Tai jos se ei lasta hetkauta niin lienee joku sosiopaatti sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aamulla törmäsin lehtijuttuun, jossa ihmiset kertoivat ajatuksistaan lapsilisäuudistukseen liittyen. Kuulosti kyllä karulta, miten suurperheen tuloista saattoi hävitä 500 e/kk. Tai jos perheessä on 10 alle 17 v lasta (joista 2 olisi alle 3 v), tippuisi lapsilisä 1700 eurosta 1000 euroon. Varmasti tuntuisi kukkarossa 700 e vähennys.
Ylipäätään olen usein miettinyt (en pahalla, vaan neutraalisti), että miten suuret lestadiolaisperheet pärjäävät taloudellisten kulujen kanssa. Lasten kasvattaminen ei ole halpaa, on oltava iso koti, ruokaa ja vaatteita menee. Ja sille nostan hattua, että työntekoa arvostetaan eli ei pidetä ideaalina sitä, että kumpikin vanhemmista olisi kotona, vaan toinen on töissä.
Älä sure, täällä joku vl sanoi että oikea uskovainen (=vl) voi aina luottaa siihen, että Jumala huolehtii omistaan ja tyyliin että on menettänyt uskonsa, jos miettii esim juuri sitä, että miten meidän perhe pärjää taloudellisesti, jos se koko ajan vain kasvaa ja kasvaa. Tällaisia asioita ei saa oikeassa uskossa miettiä, vaan pitää uskoa lapsen lailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsi ajattele kuolemaa aktiivisesti. Sitten se tulee ajankohtaiseksi, kun joku läheinen kuolee. Silloin on vanhemmilla hyvä olla vastaukset valmiina. Kun suvustamme kuoli nuori aikuinen, suvun lapsilla oli paljon kysyttävää. Hautaan laskeminen oli kova paikka kaikille eikä vähiten lapsille. Niin kauan kuin kysymyksiä riitti, niihin vastattiin ikätasoisesti.
Lapsi elää hetkessä, haaveilee ja luottaa tulevaisuuteen. Ja niin sen pitää ollakin. Siinä on meillä aikuisilla oppimista.
Tottakai lapselle puhutaan ikätasoisesti kuolemasta jos ja kun se tulee jotenkin häntä lähelle. Mutta onhan se aika hirveä taakka pienelle mielelle, jos se kuollut rakas onkin "meidän oikean uskon" ja taivaaseen menijöiden ulkopuolinen ja onkin siis nyt siellä hirveässä paikassa.
Tai jos se ei lasta hetkauta niin lienee joku sosiopaatti sitten.
Ei tarvitse olla mikään sosiopaatti. Siinä voi tulla esim. dissosiaatio tai joku vastaava mielen selvitymismekanismi avuksi. Niin arvelen itsellenikin käyneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamulla törmäsin lehtijuttuun, jossa ihmiset kertoivat ajatuksistaan lapsilisäuudistukseen liittyen. Kuulosti kyllä karulta, miten suurperheen tuloista saattoi hävitä 500 e/kk. Tai jos perheessä on 10 alle 17 v lasta (joista 2 olisi alle 3 v), tippuisi lapsilisä 1700 eurosta 1000 euroon. Varmasti tuntuisi kukkarossa 700 e vähennys.
Ylipäätään olen usein miettinyt (en pahalla, vaan neutraalisti), että miten suuret lestadiolaisperheet pärjäävät taloudellisten kulujen kanssa. Lasten kasvattaminen ei ole halpaa, on oltava iso koti, ruokaa ja vaatteita menee. Ja sille nostan hattua, että työntekoa arvostetaan eli ei pidetä ideaalina sitä, että kumpikin vanhemmista olisi kotona, vaan toinen on töissä.
Älä sure, täällä joku vl sanoi että oikea uskovainen (=vl) voi aina luottaa siihen, että Jumala huolehtii omistaan ja tyyliin että on menettänyt uskonsa, jos miettii esim juuri sitä, että miten meidän perhe pärjää taloudellisesti, jos se koko ajan vain kasvaa ja kasvaa. Tällaisia asioita ei saa oikeassa uskossa miettiä, vaan pitää uskoa lapsen lailla.
Rohkenen hieman epäillä tulkintasi tarkkuutta.
Tämä on kuitenkin malliesimerkki siitä, mitä on se ”kuorma” jonka voi jättää Kristukselle. Kun yrittää itse parhaansa, voi jättää loput Jumalan haltuun ja luottaa siihen, että kyllä Hän lupauksensa mukaan pitää meistä huolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamulla törmäsin lehtijuttuun, jossa ihmiset kertoivat ajatuksistaan lapsilisäuudistukseen liittyen. Kuulosti kyllä karulta, miten suurperheen tuloista saattoi hävitä 500 e/kk. Tai jos perheessä on 10 alle 17 v lasta (joista 2 olisi alle 3 v), tippuisi lapsilisä 1700 eurosta 1000 euroon. Varmasti tuntuisi kukkarossa 700 e vähennys.
Ylipäätään olen usein miettinyt (en pahalla, vaan neutraalisti), että miten suuret lestadiolaisperheet pärjäävät taloudellisten kulujen kanssa. Lasten kasvattaminen ei ole halpaa, on oltava iso koti, ruokaa ja vaatteita menee. Ja sille nostan hattua, että työntekoa arvostetaan eli ei pidetä ideaalina sitä, että kumpikin vanhemmista olisi kotona, vaan toinen on töissä.
Eihän se aina helppoa ole taloudellisesti. Perheiden välillä on luonnollisesti suuriakin eroja vanhempien työstä (=palkkapussi) johtuen. Toisaalta vaatteita, harrastusvälineitä yms. kierrätetään ahkerasti perheen sisällä ja tuttava/serkkuperheidenkin välillä. Hyödynnetään kirppiksiä ja hyväksytään se, että vähemmälläkin pärjää. Kunhan tarjolla on ravitsevaa ruokaa tarpeeksi ja puhtaat ja ehjät vaatteet päälle, niin se on hyvä.
Harrastuksia löytyy myös halvemmasta päästä, jos kalliimpiin ei ole varaa.
Joskus yhteisössä autetaan taloudellisesti (järjestetään keräys) sellaista perhettä, joka on yhtäkkiä joutunut vaikeaan tilanteeseen: huoltaja sairastunut/kuollut/joutunut työttömäksi tmv.
Sivusta, kun en ole vl.
Oma arvio on on, että monissa vl-perheissä on terve suhtautuminen ruokaa. Laitetaan aika perinteistä kotiruokaa, ei suosita kalliita raaka-aineita. Tässäkin säästää, jos tekee perheelle esim. uunipuuroa, kinkkukiusausta tai spagettia kastikkeella vs. suosisi kalliimpia raaka-aineita. Perheissä valmistetaan isoja annoksia, jotta kaikille riittää. Ei syödä eineksiä, mikä myös tuo säästöä. Annoskoot ovat mielestäni myös maltillisia. Kukaan ei kauho kaksin käsin pääruoan proteiinia tms, vaan jokaiselle on yksi kanafile, x lihapullaa jne. Suositaan kauden kasviksia ja hedelmiä. Juhlissa säilyy sama tolkku: otetaan pieni pala kakkua, keksi ja konvehti, ei täytetä lautasta kukkuroilleen. On opittu siihen, että syötävät jaetaan, eikä itse voi ahnehtia, jotta muillekin riittää. Minusta näissä terveissä ruokailutottumuksissa on paljon oppimisen varaa muillakin.
Vierailija kirjoitti:
Joh. 15:11 Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
Monissa isoissa perheissä on kyllä taloudellisesti tiukkaa. Usko ei suoranaisesti suojaa taloudelliselta stressiltä, jonka sitten lapsetkin kyllä tajuaa.
Huomaatko mitään eroa siinä miten helvettioppi vaikuttaa eksklusiivisessa yhteisössä, joka opettaa, että on vain yksi oikea oppi ja sitten taas sellaisessa yhteisössä, jossa nähdään, että tapoja uskoa voi olla useampiakin ja että oman yhteisön ulkopuolellakin voi pelastua? Minä en pidä helvettioppia terveellisenä missään uskonnossa, mutta näen sen erityisen haitallisena silloin, jos se ensinnäkin opetetaan iankaikkisena kärsimyksenä, jopa kidutuksen omaisena liekissä kärventymisenä ja jos se yhdistyy eksklusiiviseen seurakuntaoppiin, vaatimukseen puhdasoppisuudesta ja opetukseen, että on jatkuva uhka tämän uskon menettämisestä ja jos jo epäilevät tai kyseenalaistavat ajatukset nähdään syntinä.